15. elokuuta 2016

Montenegro - Vehreä Virpazar & järvimaisemat

Montenegron reissun ensimmäinen kohde oli Skadarjärven rannalla sijaitseva pieni Virpazarin kaupunki. Ehkä pitäisi puhua enemminkin pienestä kylästä, koska wikipedian mukaan asukasluku on vaivaiset 337 ihmistä. Virpazar sijaitsee lähellä maan pääkaupunkia, vain noin 30 kilometrin päässä Podgoricasta. Alun perin meidän oli tarkoitus ottaa bussi tai juna keskustasta, mutta päädyttiinkin ottamaan taksi suoraan lentokentältä muitta mutkitta Virpazariin. Matka taisi kestää vain 20 minuuttia ja selvittiin turhilta odotteluilta.

P1030924 P1040233 P1040253

Vietettiin Virpazarissa kaksi yötä, mutta oikeastaan vain yksi kokonainen päivä. Bongasimme kylän osaksi meidän reittisuunnitelmaa lähinnä sen takia, että meitä kiinnosti tutkia maisemia Balkaneiden suurimman järven ympärillä. Skadarjärvi sijaitsee kahden valtion rajalla, noin 2/3 kuuluu Montenegrolla ja loput Albanialle. 

Täytyy kuitenkin myöntää, ettei Virpazarissa varsinaisesti kovinkaan paljon tekemistä ole. Päädyimme ensimmäisenä iltana varaamaan yli-innokkaalta kauppamieheltä seuraavaksi päiväksi muutaman tunnin Pelican-venematkan järvelle ja tunsimme itsemme jälkikäteen vähän höynäytetyiksi. Maksoimme parin tunnin tyhjänpäiväisestä kiertelystä lähes 30 euroa per nenä. Päivä sattui olemaan aika pilvinen, joten hädin tuskin erotimme vastarannalla sijaitsevia Albanian puolen kukkuloita. Onneksi hintaan sentään kuului kohtalainen aamiainen, jota nautimme veneretken lähtöä odotellessa, sekä pieni kierros paikallisessa maaseutumuseossa.

P1030955 P1030966 P1030971 P1040020

Bongailimme joka tapauksessa kaislikkoa kaislikon perään, kukkuloita, "Montenegron alcatrazin" eli ikivanhan vankilasaaren (ylläolevassa kuvassa), erikoisia lintuja (ylempänä olevassa kuvassa) ja jopa yhden Euroopassa harvemmin seikkailevan pelikaanin kaukana horisontissa. Olin haaveillut talviturkin heittämisestä, muttei siitä tullut mitään vilposen ilman puhaltaessa lähes koko päivän. 

P1040183 P1040193 P1040209 P1040227

Pienen iltapäiväsiestan ja ukkosmyrskyn laantumisen jälkeen lähdimme kapuamaan kylän rinnettä ylös kukkulan päällä sijaitsevalle linnalle. Löysimme matkan varrella mitä hurjemman kokoisia hämähäkkejä tietä reunustavista puista. Mielenrauhan säilyttämiseksi niitä rupesi olemaan vähän liikaa, mutta onneksi ne pysyivät tien reunassa. Meidän harmiksi saavuttiin linnakkeelle viisi minuuttia liian myöhään, portit olivat juuri menneet kiinni. Mukava paikallinen huikkasi ohikiitävän auton ikkunasta, että hypätkää vain muurin yli, ei teitä kukaan tulee torumaan. Näytimme ilmeisesti parempikuntoisimmilta ja ketteremmiltä kuin mitä todellisuudessa olemme, koska linnan portille päästyämme täytyi todeta, ettei meistä ollut moisia muureja noin vain ylittämään. Tyydyttiin tsekkailemaan maisemia muurin ulkopuolelta ja käveltiin takaisin majapaikalle pienen tihkusateen yllättäessä.

P1040260 P1040266 P1040273 P1040274

Vaikkei Virpazarissa kaikki mennytkään ihan suunnitelmien mukaan oltiin me silti tyytyväisiä reissuvalintaan. Ei vielä siinä vaiheessa tiedetty, että maisemat olisivat pelkästään paranemaan päin. Nautittiin siitä, ettei pienessä kylässä montaa muuta turistia ollut, ruoka oli erittäin hyvää ja katukoirat mitä suloisimpia. Viihdytettiin itseämme nimeämällä näitä veijareita. Valitettavasti kuitenkin Ricardo, Carlitos ja kaverit jouduttiin jättämään Virpazariin meidän jatkaessa matkaa bussilla pohjoiseen.

P1040315 P1040311

Jos nyt joku muu tuonne suunnalle eksyy, niin ehdottaisin kuitenkin, että kannattaa varmaan keskittyä ihailemaan Skadarjärven maisemia autosta käsin ja säästää veneretken rahat bensaa varten.


4. elokuuta 2016

Oravanpyörässäkin voi olla mukavaa

P1060027 P7091321 P1060025 P1060023 P7091326 P7091305

Meillä tulee jo kuun lopussa kaksi vuotta Suomessa asumista täyteen. Sitä on vaikea käsittää. Arki on asettunut aloilleen ja jotenkin tuntuu, että täällä oltaisiin asuttu jo paljon pidempään. Toisaalta, juurihan me Suomeen muutettiin. Kahden vuoden aikana on tapahtunut niin paljon. 

Muistan kuinka monta vuotta sitten haaveilin siitä hetkestä, jolloin meillä olisi Nicon kanssa molemmilla vakituiset, mielenkiintoiset päivätyöt, säännöllinen palkka ja palkalliset lomat. Ehdimme Nicon kanssa seurustella ja olla naimisissakin monta vuotta ennen kuin sellainen hetki ensimmäisen kerran koitti. 

Hetki, jolloin voimme suunnitella elämäämme edes kolme kuukautta pidemmälle, koska tiedämme molemmat olevamme töissä. Hetki, jolloin voimme suunnitella lomia ja matkoja, koska molemmilla on tiedossa säännöllinen palkka ja lomaa. 

Ajoittain tuntuu jopa vähän hassulta elää ensimmäistä kertaa sellaista elämää, jolle ei ole eräpäivää. Ei ole tiedossa päivää maastamuutolle, ei opiskelujen päättymispäivää, ei vuokrasopimuksen päättymispäivää tai työsopimuksen päättymispäivää. Sitä tietää aika tarkalleen missä tulee asumaan ja olemaan vielä puolen vuoden päästä. Vaikka eihän sitä nyt oikeasti ikinä tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta ainakin on suurella todennäköisyydellä joku mahdollinen arvio. Tämä tilanne on meille vielä aika uusi. 

Nämä ajatukset palasivat taas mieleeni, koska lähipiirissämme on yksi hyvä ystävä, jolla loppuu muutaman kuukauden päästä Suomessa työsopimus ja samalla myös oleskelulupa. Hän on ns. kolmannen maan kansalainen, joten kovinkaan montaa viikkoa hän ei voi Euroopassa oleskella ilman painavaa syytä. Eri maassa asuvan tyttöystävän kanssa meni poikki hiljattain ja maailma on avoin. Maailma on todella avoin, koska mikä tahansa maa voi olla uusi kotimaa ja tämänhetkiselle Suomi-elämälle on olemassa eräpäivä. 

Joku kai voisi ajatella meidän elävän oravanpyörässä. Mutta tiedättekö, että täällä oravan pyörässä on tällä hetkellä aika mukava elää. Tuntuu hyvältä voida suunnitella seuraavia kuukausia ja elämää sekä tietää, ettei lähitulevaisuus ole vain yksi suuri epävarmuus. Oravanpyörästäkin voi nauttia, kun tekee siitä itsensä näköisen!

Kuvat taannoiselta heinäkuun kesäillalta mökkilaiturilta.

2. heinäkuuta 2016

Mahtava Montenegro

Kotiuduimme Montenegrosta viime sunnuntaina. Voi vitsit mikä reissu! Kaikki meni tosi nappiin, kelit oli mitä upeimmat, maisemat hienommat kuin mitä osattiin odottaa ja majoitukset sekä bussit toimivat niin kuin piti. Lennot vei meidät suoraan Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan turkkilaisin siivin, Istanbulin välilaskuilla tottakai. Lentoyhtiöltä saamaamme palveluun ja ruokiin ei voi olla kuin erittäin tyytyväinen, vaikka Atatürkin lentokenttä ei nyt välttämättä ihan niihin lemppareihin kuulukaan. Vielä vähemmän tämän viikkoisen lentokenttäiskun jälkeen.

Meillä oli Montenegrossa varsinaisesti kolme eri kohdetta, suuntasimme ensin Skadar-järven rannalle Virpazariin, siitä bussilla muutamaksi päiväksi Kotoriin ja lopuksi vielä pohjoiseen Durmitorin kansallispuiston kupeessa sijaitsevaan Žabljak nimiseen kaupunkiin. Sen enempää suunnittelematta valikoitunut kohteiden vierailujärjestys oli loppujen lopuksi paras mahdollinen, koska maisemat vain paranivat loman edetessä.

Skadar-järvi

P1030971 P1040020

Kotor

P1040634 P1040813 P1040636

Olin lukenut jo etukäteen, että Montenegrossa on helppo matkustaa. Silti yllätyimme oikein positiivisesti vielä paikan päällä. Ilman vuokra-autoa ei ollut minkäänlaisia ongelmia, vaan paikallisbussit kulkivat aikataulussa. Meidät yllätti myös maan yleinen siisteys, sympaattiset ihmiset, edullinen hintataso, erinomaisen siistit ja hyvin varustoidut vessat, upeat maisemat, hyvä palvelu ja herkullinen ruoka. Oikeastaan ainoa mieleen tuleva negatiivinen asia oli tupakanpolttajien määrä. Ajoittain tuntui siltä, että koko maan kansa kuuluu tupakoitsijoihin. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun sitä tuprutetaan ketjutta sisällä ja ulkona, jopa ravintolassa. 

Tien päällä maan keskiosissa.

P1040848 P1040855

Durmitor

P1040904 P1040998 P1040988

Tämä oli oikeastaan ensimmäinen reissu, johon sain inspiraation suomalaisista matkablogeista. Montenegro on näkynyt aika monessakin blogissa muutaman viime vuoden aikana ja vielä erittäin positiivisessä valossa. Olen käynyt Balkanin suunnalla jo kerran aiemminkin, mutta en Montenegrossa. Nico oli onneksi helppo ylipuhua - ei tarvinnut kuin näyttää muutamia valokuvia ja kesälomareissukohde oli lyöty lukkoon.

Tässä vielä meidän matkareitti karttaan merkattuna.



Montenegrosta siis varmasti tulossa vielä lisää juttua seuraavien viikkojen aikana.

17. kesäkuuta 2016

Kesämieli

Niin se taas on kevään ja kesän saapuminen vienyt mennessään. Mieli oli koko toukokuun niin täynnä energiaa kun aurinko rupesi paistamaan ja lämpötila nousemaan. Olin muutaman viikon yksin, koska Nico lähti lomalle Argentiinaan. Suunnittelin kovasti käyttäväni ylimääräisen ajan kirjojen lukemiseen ja blogin päivittelyyn. Hehe. Niinpä vain elämä kodin ulkopuolella vei mennessään. Varsinkin toukokuun saavuttua. Työpäivän jälkeen, vihdoinkin toimistolta ulos päästyä, ei ole tehnyt kovastikaan mieli istua tietokoneen ääressä. Valoisat illat on vietetty puistoissa ja kahviloissa. Monen monet treffit on tehty Café Regattaan ja Sinisen Huvilan kahvilaan.

Olen ollut niin fiiliksissä kesäkeleistä (paitsi nämä pari viimeistä päivää) ja Helsingin uusista keltaisista pyöristä, että en aluksi iltaisin malttanut nukkuakaan. Mulla kävi kunnon munkki, nimittäin pyöräasemat löytyy niin kotikulmilta kuin työpaikan ikkunankin alta. Olen siis suhaillut työmatkat pyörällä koko touko-kesäkuun, enkä edes ladannut matkakortille lisää aikaa. Ratikkaan en ole noussut aamuisin enää ollenkaan. Tämä on mulle iso juttu! Ja kukkarolle myös.

Tänään on töistä jo vapaata ja huomenna lähdetään etelään reissuun. Nimittäin Montenegroon. Lomasuunnitelmakin alkaa olla viimeinkin hallussa, kun viime viikonloppuna saatiin majapaikat varattua. Nyt vaan toivotaan leppoisen aurinkoisia kelejä. Lähdetään matkaan pienellä seikkailumielellä rinkka selässä ja toivotaan, että bussikyydit ja -reitit on meille suotuisia.

Reissupäivityksiä tulee näkymään ainakin instagramissa ja snapchatissa (@annikaig).

Untitled Sin título Sin título

24. huhtikuuta 2016

Vihreitä nummia ja lampaita...

- niistä on Iso-Britannia tehty!

Pitkäperjantain auringonpaiste Englannissa vei meidät retkelle Peak Districtin kansallispuistoon. Hyvä keli ja kansallinen vapaapäivä oli tuoneet muutaman muunkin tallaajan (ja autoilijan) samoille kulmille, päivä oli nimittäin mitä mainioin kansallispuistossa ulkoilulle. Ruuhkassakin tuli istuttua jokunen tovi, mutta se taisi hermostuttaa lähinnä pelkästään tyttöjen auton kuskia, sillä ei me muut oltu asiasta moksiskaan. Mikäs siinä vihreitä niittyjä ihaillessa auringon säteiden loisteessa ja lampaita ihmetellessä. Parempi toki ihmetellä niitä auton ikkunat kiinni, nimittäin ikkunan avattua autoon rupesi leviämään sellainen lemu, että takapenkillä voitiin huonosti.

P1030386 P1030412 P1030427

Perillä annettiin polun ja houstien johdattaa. Jännitystä kävelyyn toi ajoittain kohdalle sattuvat kiviaidat ja esteet. Onneksi kuitenkin tällainen kokematonkin estejuoksija selvisi näistä haasteista kunnialla. Meitä ei oltu etukäteen varoiteltu mistään Operaatio Kukkulallenoususta, vaan käppäiltiin rauhassa lampaita ja paikallista populaa seuraten. Kuten kuvista näkyy, luonnon keskellä ei oltu pelkästään omalla porukalla. Yksi tämän alueen kohokodista näytti olevan joen ylitys kiviä pitkin hyppien ja paikalle meinasikin muodostua pieni ruuhkanpoikanen. Innostuttiin lopulta koko porukka pienestä nousuvaelluksesta ja meidän onneksi popula väheni sitä mukaa mitä ylemmäs noustiin.

P1030466 P1030477 P1030480 P1030495

Kesken nousua pysähdeltiin välillä maisemia ihailemaan ja kuvia ottamaan, sekä tietenkin myös hengitystä tasaamaan. Yritin olla katsomatta ylös, jotta en tiedostaisi kuinka paljon nousua oli vielä jäljellä. Kukkula tuntui ajoittain niin loputtoman korkealta. Kovan nousun jälkeen odotti kuitenkin huikea palkkio. Nimittäin maisemat huipulta oli kyllä kaiken sen nousun vaatiman vaivan arvoiset! Ja sanomattakin selvää, että perillä oli aikamoinen voittaja-fiilis, kun sai iskeä pepun pehmeään viheriöön tuulen tuivertaessa poskilla ja auringon iskiessä päin pläsiä.
  P1030502P1030505 P1030507 P1030514 P1030517

Sanomattakin selvää, että alastulo oli paljon helpompaa. Ehkä sen takia, että se tapahtui kukkulan etupuolelta ja siellä oli vähemmän kivikkoa. Tuntui siltä, että alhaalla oltiin alta aikayksikön. Aamupalasta oli ehtinyt kulua jo muutama tunti, joten vatsa taisi kurnia jokaisella. Näin hienon saavutuksen kunniaksi oli pienet hotdogit ja jäätelöt ehdottomasti ansaittu.

P1030526 P1030532 P1030544 P1030539
Kiivettiin takana näkyvälle kukkulalle!

P1030551 P1030556 P1030566 P1030564 P1030557

Näitä vihreitä nummia ja aurinkoisia päiviä kelpaa muistella. Varsinkin nyt, kun Helsinkiin on luvattu huomiseksi lumista takatalvea. Missä kevät?