20. tammikuuta 2009

Chilli viikonloppu Kingstonissa

Olipas rauhallinen viikonloppu "kotona".
Perjantai-iltana oltiin porukalla meijän asuntolan kellarissa (jossa on siis jättikokoinen telkkari ja sohvat + toisessa huoneessa bilispöytä, piano ja sohvia --vähän eriluokkaa Skotlantiin verrattuna!) katsomassa vielä viimeistelemättömiä dokumentteja Kuubasta. Ilmeisesti yliopistolla on joku Kuuba-festivaali toukokuussa ja meidän "don" (ns talon emäntä) järkkää sitä, joten hänen piti 'esikatsella' nämä leffat. Oli tosi mielenkiintosta oppia vähän lisää Kuuban historiaa ja politiikkaa. Kuuba onkin nyt koko ajan esillä, sillä tämä on vallankumouksen 50 juhlavuosi. Tilattiin myös kasa kiinalaista ruokaa talon laskuun.

Lauantaina oltiin Starbucksissa brunssilla, jonka jälkeen suoritettiin pakollinen ruokakauppa-reissu. Ensimmäistä kertaa mukaan ei tarttunut pastaa. Jihuu!
Viikonlopun aikana lämpötila oli onneksi lämpenemään päin, vain sellaset -10 astetta, joten oltiin läheisessä puistossa luistelemassa. Siellä ihailtiin tulevia NHL-taitureita, kun he pelailivat kiekkoa keskenään ja samalla itse luisteltiin ympäri puistoa puiden keskellä.

Illalla mentiin porukalla leffaan katsomaan uutta Brad Pitt-filmiä: The Curious Case of Benjamin Button. Se on hieman erikoinen leffa ja vähän turhan pitkä (166min). Loppujen lopuksi on todettava, että on se kyllä hurjan hienosti tehty ja Brad Pitt on oma edustava itsensä, joten huonomminkin voisi lauantai-iltaa viettää.
Leffan jälkeen ehdittiin vielä juuri ja juuri Ale Houseen ilmaiseksi sisään (mahdollista, jos menee ennen klo 23:30, jolloin paikka on vielä ihan tyhjä). Yksi kaveri oli siellä DJ:nä, joten oli kiva mennä tsekkaamaan musat vähäksi aikaa.

Sunnuntaina aamulla sitten löydettiinkin Laten kanssa itsemme brunssilta 7 ruotsalaisen kanssa. How did that happen!?! Täällä on aika monta uutta ruotsalaista, joten voisi nyt käyttää niitä hyödyksi ja prepata ruotsin kieltä oikein urakalla. Päivällä olin taas luistelemassa muutaman naapurin kanssa. Meillä oli nopeuskisa ja Suomi voitti Guatemalan ja Skotlannin. Ei siis mitään hävettävää! Täysillä vaan eteenpäin ja sitten hyppy suoraan lumipenkkaan. Oli onneksi kunnon höttösää pakkaslunta, joka mahdollisti sukelluksen. :)

Illalla vielä Laten kanssa kokattiin parille kerroskaverille tortilloja. Oli kunnon succé ja muut katteli kateellisina meijän hyviä tarjoiluja. Kukapa oisi uskonut, että me päädytään muille kokkailemaan!?!

1 kommentti:

  1. Täs on kyl jotai kummallista nyt, koska ethän sä osaa kokata?!

    VastaaPoista