2. syyskuuta 2009

ekat päivät Córdobassa

Ihme kyllä maanantaina bussi oli 20min etuajassa Córdobassa ja ehdin jo huolestua miten löydän ihmisen, joka mua oli tulossa vastaanottamaan bussiasemalle. Onneksi päätin jäädä ulos bussin laiturin viereen istumaan vaikka mulla ei ollut hajuakaan miltä tää Celia näyttää, joka mua oli tulossa vastaan. Ajattelin, että laukkujensa väliin hukkuneen blondin kyllä erottaa paikallisten joukosta ja niinhän siinä kävi. Sain kyydin kämpille, jossa tapasin tytön, jonka kanssa tulen asumaan ainakin seuraavan kuukauden ajan ja varmaan pidempäänkin.

Muun uus koti-kortteli on täynnä baareja ja kahviloita, joten en uskalla edes kuvitella mikä hälinä viikonloppuna kuuluu. Kämpän parveke ja ikkunat on kadulle päin neljännessä kerroksessa ja melua on enemmän kun Arielin kämpillä Buenos Airesissa. Kaikkien baarien ja kahviloiden ansiosta kortteli on turvallinen, sillä ihmisiä riittää ympärillä vielä pimeän tultuakin.

Maanantaina iltapäivällä kävin passportin toimistolla tekemässä espanjan tasotestin, joka oli suht helppo. Ohjelmaan kuuluu silti 10 kulttuuri- ja kieli tuntia. Illalla tutustuin kämppiksen avulla kaupungin keskustaan ja yhteen tosi hienoon, yksityiseen yliopistoon, missä Agus opiskelee publicidad –oisko markkinointi suomeksi?!?

Illallinen syötiin perinteistä paikallista ruokaa tarjoavassa ravintolassa, jossa maistettiin empanadas árabes, humitosia ja lucroa.

Viimisten 5 päivän aikana olen varmasti juonut enemmän mateta kun koko elämäni aikana yhteensä tähän asti. Mun kämppis juo kaikki päivät ja ekalla kieli- ja kulttuuritunnilla juotiin mateta sekä kun menin tutustumaan työpaikkaani.

Córdoba vaikuttaa tosi mageelta kaupungilta ja täällä on hirmusesti hienoja rakennuksia ja kirkkoja. Eilen keskustaan matkatessa jouduin kuitenkin katselemaan kun vanhemmat, lapset sylissä, tonki roskiksista ruokaa.

2 kommenttia:

  1. mitä töitä sä siis teit siellä, ja menitkö ihan itsenäisesti sinne vai siis häh? :D haha
    tv. viime vuoden Córdoba-vaihtari

    VastaaPoista
  2. Heippa,
    Olin siis suomalaisen CIMO järjestön kautta ns. harjoittelussa, lähinnä vapaaehtoisena sellaisessa järjestössä töissä.
    CIMOn sivut: http://www.cimo.fi/
    Tästä linkistä löytyy tarkemmin tietoa siitä järjestöstä, mun kirjoittamana: http://annikahomeandaway.blogspot.com/2009/09/un-techo-para-mi-pais-argentina.html

    Sain CIMOlta tavallaan "stipendin" mennä 3kk harjotteluun tohon järjestöön (sain itse valita järjestön, mut Córdoba oli ainut kaupunkivaihtoehto). Noi CIMOn harjoittelut on lähinnä korkeakouluharjoittelijoille, eli yliopisto- tai ammattikorkeakouluopiskelijoille.

    Olin siellä toimistolla töissä, mutta osallistuin kans talonrakennukseen, rahankeruuseen ja muihin sellasiin sosiaaliprojekteihin niissä köyhissä barrioissa (=villas).

    VastaaPoista