1. syyskuuta 2009

matka ja Bs As

Torstaina aamulla matka alkoi kohti Argentiinaa rinkka täynnä kosteita vaatteita, jotka ei ehtinyt kuivua ennen lähtöä. Neljän tunnin yöunista huolimatta lento Pariisiin sujui mukavasti hereillä ja sitten koko päivä kului kahden pariisilaisen kaverin kanssa mm. Luxembourgin puistossa chillaillen ja ympäri kaupunkia kävellen.
Kun illalla klo 23:35 lento lähti kohti Buenos Airesia, nukahdin uupuneena heti koneeseen päästyä. Onneksi lentoemo sentään herätti syömään. Lento kesti lähes 14h, joten ehdin katsoa Coco Chanelin, joka oli tosi hyvä leffa. Audrey Tautou on kyllä upea!

Perjantaina saavuttiin Argentiinaan puoli tuntia etuajassa. Wau Air France! Maahantulolappusen lisäksi piti vielä täyttää terveysviranomaisten lappunen, jotta he voi ottaa yhteyttä jos jollain koneessa olleella matkustajalla puhkeaa influenssa. Otin taksin kaverin kämpille keskustaan, mikä aamuruuhkassa kesti lähes tunnin ja heti lähdettiin kiertämään "oikeustaloja" tai mitä lie sellasia olikaan. Kaveri on asianajaja ja joutui toimittamaan papereita eri rakennuksiin ympäri kaupunkia, joten samalla koluttiin ympäri Bairesin keskustaa. Asteita oli +30 ja kosteusprosentti 70. Nice. Ja täällä on vielä talvi!

Yli neljä tuntia käveltiin ympäriinsä, ohitettiin mm. Obelisco ehkä 4 kertaa ja samalla Avenida 9 de julio, joka on maailman levein Avenida. Alla kuva siitä.

Sain kans napattua aika mahtavan kuvan Casa Rosadasta (Jenkkien White Housen kollega) ja Plaza de Mayosta.

Paikallinen eduskuntatalo, Congreso muistutti huomattavasti La Habanan Capitoliota.

Kaupunki-ravin jälkeen Ariel saavutti päämääränsä, eli olin lopen uupunut. Syötiin lounaaksi puoliksi itsetehtyä pizzaa ja nukuttiin lähes 3h siesta. Unien jälkeen vedettiin perinteiset iltapäivä-matet parvekkeella ja ihasteltiin kaupunkia kunnes muutama kaveri tuli syömään.

Jälkkäriksi lähdettiin vielä autolla Puerto Maderoon jäzkille, käppäiltiin vähän ympäriinsä satamassa, nähtiin mm. tää Puente de la Mujer (Naisen silta) ja palattiin takas kämpille nukkumaan.

Lauantaina matkustettiin junalla kaupungin ulkopuolelle kattomaan rullaluistinlätkä-matsia, koska Ariel valmentaa Hurricanes-joukkuetta, jolla oli peli Peruwichissä (näin mulle sanottiin). Paikan päällä kyltit nähdessä tajusin, että kyseessä oli siis Peru Beach –urheilukeidas, josta löyty ranta, tenniskentät, rullaluistinlätkä-kenttä ja rantaurheilupuitteet. Peli päättyi 8-0 tappioon, joka oli kuulemma odotettavissa. Oli silti jännä matsi ja jäähyjäkin tuli. Edellisen matsin maalivahdilla (tyttö) oli päällä NHL-lätkäpaita, jossa luki Selanne. Jei! Yks Arielin kavereista ties jopa, että Antero Niittymäki on (oli) Suomen maajoukkueen maalivahti. Onneksi saatiin kyyti takas kämpille, koska junalla ja bussilla matka kesti lähemmäs tunnin yhteen suuntaan.

Taas olin kuumuudesta super väsynyt ja nukuin ”päikkärit” –tai pikemminkin ilkkarit koska kello oli 8 illalla, ennen kuin lähdettiin yhden tytön 32v-synttäreille parin korttelin päähän. Kämppä oli upea! Kerrostalosta löyty kaksio, jonka keittiöstä meni portaat yläkerran jättikokoselle patiolle missä oli asado (grillissä liha) valmistumassa parhaillaan. Terassilta näky Buenos Aires ja moottoritiellä autot sujahteli vieressä kun me juhlittiin Julian synttäreitä. Kun yö saapui, myös ilma viileni ja siirryttiin sisään nauttimaan synttärikakkua, josta ei tietenkään puuttunut dulce de lecheä. Argentiinalaiseen tapaan kotiin lähdettiin vasta klo 7 aikaan aamulla ja n. 8 olin taas unten mailla.

Sunnuntaina lähdettiin vielä kävelemään San Telmon markkinoille, jossa näin mm. ekaa kertaa ikinä ihmisten tanssivan tangoa livenä. Säälittävää ottaen huomioon, että tää on neljäs kerta Argentiinassa. J Mendozassa kun ei oikeastaan tangoa tanssita. Parin tunnin iltapäiväkävelyn jälkeen olin taas superuupunut kuumuudesta ja kaikesta (jetlag, valvominen, kävely), joten ehdin hetken levätä kämpillä ennen kuin klo 22 bussi lähti kohti Córdobaa.

2 kommenttia:

  1. Jeijee, sä olet ehtinyt kirjottaa! Kuulostaa tosi kivalta viikonlopulta! Olen ihan kade täällä tylsistyessäni kotona! Ja ihania kuvia!!
    xxxxx

    VastaaPoista