30. kesäkuuta 2010

I love NYC.

Ennen juhannusta lomailtiin viikko New Yorkissa perheen kanssa. Itselleni se oli jo kolmas kerta Isossa Omenassa, mutta on se niin mahtava paikka, että sinne palaaminen on aina yhtä jännittävää. Oltiin matkassa vähän isommalla porukalla sillä pitkästä aikaa serkku ja kummit olivat meidän perheen mukana lomailemassa.

Ground Zeron työmaa, jossa rakennetaan uutta, korkeaa tornia muistomerkiksi.

Menomatka sujui kivuttomasti Air Francen jättikoneella. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin kaksikerroksisessa lentokoneessa, jossa joka rivillä oli 10 matkustajaa. Meitä oli yhteensä varmaan lähemmäs 800. Tajutonta! Tällä kertaa yövyttiin New Jerseyssä eli Hudson joen toisella puolella, Manhattanista länteen. Joka aamu hurautettiin hotellin ulkopuolelta bussilla n. 15 minuutissa bussilla suoraan Times Squarelle.


Maailman yököttävin jäätee ihanassa kuppilassa, jossa kuitenkin sai herkullisia voileipiä.
Huomaa ruokalistan pidike!

Säät olivat tietenkin aivan mahtavat. Asteita oli +30, mikä oli n. 50 astetta enemmän verrattuna edellisen NYCin perheloman olosuhteisiin vuoden 2008 tammikuussa, jolloin asteita oli -20. Ei se menoa haitannut, vaan nautittiin nyt hikoilusta NYCissä, palelemisen sijaan. Hellevaatteet vaan kehiin.

Lepotauko Columbus Circlelillä.

Heti ensimmäisenä päivänä käveltiin koko päivä, Times Squarelta tiputeltiin alas, Manhattanin eteläkärkeen asti. Matkalla ohitettiin mm. Ground Zero ja huilattiin ranskalaisessa eko-leipomo-kahvilassa. Jenkeillä on selvästi hyvin erilainen käsitys jääteestä kuin eurooppalaisilla. Yök. Kylmä Earl Grey tee ei ole hyvää, varsinkaan kun siihen on tungettu rutkasti sitruunamehua sekaan. Hapanta kun mikä. Kaksi kertaa eripaikassa tein virheen ja tilasin jääteetä. Never again. Starbucksin frappuccinot kuului päivärutiiniin tietenkin myös. Etelässä hypättiin lauttaan Staten Islandille ja takaisin, jotta nähtiin Vapaudenpatsas. Matkaa jatkettiin vielä idylliseen South Seaporttiin, port 17lle. Siellä nautittiin mm. terassilla maisemista ja virvokkeista.

South Seaportin terassilla. 

Iltaa vietettiin NYCissä asuvan serkun ja hänen vaimonsa kattoterassilla, jonne löydettiin pienten sekoilujen jälkeen. Roosevelt Islandille vievä tramway (gondolihissi) oli suljettu, joten iski tenkkapoo, eikä ensin tiedetty miten päästä perille. Perille päästyämme seikkailtiin vielä hississä ja onnistuttiin eksymään kerrostalossa. Vierailtiin useissa kerroksissa ja kurkattiin mm. hienoihin, tyhjiin penthouseihin ennen kuin vihdoin löydettiin katolle, josta oli aivan älyttömän hienot näkymät Manhattanille. Siellä ihailtiin auringonlaskua ja miljoonakaupungin valojen syttymistä.

Manhattan Roosevelt Islandilta katsottuna.


Viikon aikana hengailtiin tietenkin Central Parkissa, jossa käytiin jätskillä ja nähtiin katu-break dance show. Poikettiin ihme-outletissa New Jerseyn puolella, shoppailtiin Macy'sillä ja 5th Avenuella sekä kipaistiin 24/7 aukiolevaan Apple storeen testaamaan uusi I-pad -tosi makea makina. Matkustettiin metrolla, jossa kuuntelin tietenkin ipodilla "concrete jungle where dreams are made of, there's nothing you can't do, now you're in NYC"iä. Pällisteltiin useaan kertaan Times Squaren valoja, käytiin Broadwaylla katsomassa West Side Story, ihasteltiin Time Warner Centeriä ja sen loistavaa Whole Foods ruokakauppaa, jossa "ei tule pahaolo vaikka just olis syönytkin" (kuten äiti sen tokaisi).

Central Park

Time Warner Center

Ehdottomasti reissun paras illallinen syötiin Sohossa, super idyllisessä Parigot -nimisessä ranskalaisessa ravintolassa. Siellä oltiin suurella porukalla juhlimassa äidin synttäreitä ja jopa kakku oli personalisoitu erityisesti juhlakalua varten. Menuun kuului mm. lämmin vuohenjuusto salaatti, ankkaa ja suklaa mousse kakkua.


Poikettiin ihailemaan Grand Central Stationin kaunista kattoa ja koko asemaa, vierailtiin myös (taas) YKn päämajassa pikaisesti. Starbucksin frappuccinoja vertailtiin kaupungin monissa eri Starbuckseissa. Tulos oli, että ekat maistamamme frappuccinot Staten Island Ferryn terminaalin tuntumassa olivat reissun parhaat. Muualla maku oli omituisen vetinen, hapan tai kitkerä.

Starbucks breikki Times Squarella.

Reissun aikana paleltiin sisällä ja hikoiltiin ulkona -aivan päinvastoin kun edellisellä visiitillä. NYCissä ihmiset maksaa suurempia sähkölaskuja kesäisin kun talvisin. Hullua, sillä vähemmälläkin ilmastoinnilla varmasti selviäisi hengissä.

Grand Central Station



Vaikka olin kolmatta kertaa NYCissä vierailin ensimmäistä kertaa Empire State Buildingissä. Sieltä oli tietenkin todella upeat maisemat ja näki koko Manhattanin saaren ja muut ympäröivät saaret. 


Kaiken kaikkiaan vietimme erinomaisen hienon viikon "maailman ytimessä". Eikä matka varmasti jää vikaksi NYCin visiitiksi, vaikka muutama kerta tulikin manattua, että "en vähään aikaan tule tähän maahan takaisin". Paljon tuli syötyä, sillä annokset Jenkeissä ovat tietenkin sairaan suuria. Missään muualla maailmassa ei myöskään näe yhtä lihavia ihmisiä. Kilpaa siskon kanssa hoettiin, "leggings are not pants, so cover up your ass", katsellessamme ihmisten pukeutumista. Joka kerta yllätyn latinoiden suuresta määrästä, NYCissä varmasti vähintäänkin joka toinen vastaantulija puhuu espanjaa.

2 kommenttia:

  1. Loistava yhteenveto, täytyy tulostaa koko tarina kuvineen kaikkineen, KIITOS!

    VastaaPoista
  2. Kivalta kuulostaa reissu! Hienoja kuvia :)

    VastaaPoista