9. syyskuuta 2010

kulttuurishokkiko?

En ymmärrä.
Tää on mun viides kerta tässä maassa ja varmaan ensimmäinen kerta kun koen jonkinlaista kulttuurishokkia.
Jostain syystä tällä kertaa liikenteen kaoottisuus, kaduilla näkyvä kurjuus ja köyhyys on kolahtanut aiempaa kovempaa. Ja byrokratia, joka jo pelkästään espressokeitintä ostaessa nostaa mun niskakarvat pystyyn.

Jo heti ensimmäisenä aamuna Córdobassa, N:n kotona istuin pöydän ääressä juomassa aamukahvia, luin surullisena sanomalehdestä artikkelia kaupungin "rikkaista köyhistä", noin 6000 perheestä, jotka elättävät itsensä keräämällä roskia. Ei ajamalla roska-autoa, vaan kiertämällä kaupunkia hevoskärryillä, keräten pahvia. Pahvista maksetaan tietty summa per kilo. Osa perheistä on "monen polven" roskakerääjiä. Kaupungilla näkee hevoskärryjä, jotka ovat täynnä pahvia ja ajureina on kaksi 10-vuotiasta poikaa. He ovat siis köyhiä, joilla "menee hyvin", koska ainakin heillä on töitä. Samalla kotiapulainen tulee kysymään multa lupaa, saako hän mennä siivoamaan mun huoneen. Tzungg. Kolaus päähän.

Tässä maassa ei yhdessäkään kaupassa voi "vain katsella". Ei. On pakko olla aikeissa ostaa jotain tai ainakin olla olevinaan aikeissa ostaa jotain. Oli kyseessä sitten vaate-, kirja-, elektroniikka- tai viinikauppa. Myyjä tulee jo putiikin ovella vastaan kysymään kuinka voisi auttaa.

Espressokeitintä ostaessa yksi myyjä neuvoi ja kertoi laitteesta. Tällä kertaa hän myös laskutti. Sen jälkeen juostiin putiikin perälle, jossa piti näyttää juuri saatu kuitti toiselle myyjälle. Kuitin lisäksi myös henkkarit, jotta varmasti on oikea ihminen vastaanottamassa tuotetta. Leima kuittiin ja kolmannelle tiskille. Siellä odotellaan, että hissi tuo oikean tavaran. Sitten avataan paketti ja katsotaan, että on kaikki palaset kohdallaan ja tarvikkeet mukana. Näin työllistetään ainakin neljä ihmistä yhden oston yhteydessä.
Elektroniikkakaupassa tämä kaikki on ehkä ymmärrettävää, jossain määrin. MUTTA kun sama härdelli käydään läpi mm. apteekissa, paperikaupassa tusseja, vihkoja tai kyniä ostaessa ja jopa ompelukaupassa nappeja ja lankaa ostaessa. Työntekijöihin ei luoteta, sen takia välikäsiä on monta. Asiakkaaseen ei myöskään luoteta, sen takia tarkistetaan yhdessä moneen kertaan, että tuote on ostokunnossa.

Viime viikolla käytiin N:n kanssa katsomassa Inception. Oli muuten yllättävän hyvä leffa! Sen jälkeen oli pikkasen hassu olo ja rupesin jo epäilemaan omia ajatuksianikin.
Haluttiin käydä kahvilla ennen elokuvan alkua. Mentiin heti ostamaan liput ja aikaa seuraavaan näytökseen oli n. puoli tuntia ja sitä seuraavaan tunnin verran. Mun mielestä kannatti mennä aikasempaan, koska kyllähän 30 minuutissa kahvin juo, varsinkin kun kahvila oli samassa kauppakeskuksessa, yläkerrassa. N:n mielestä oli parempi ottaa varman päälle ja ostaa liput myöhäsempään näytökseen.

Kuvittele Robert´s Coffee suomalaisessa kauppakeskuksessa. Menet tiskille, tilaat ja parissa minuutissa kahvi on kädessä. Ei täällä. Olin jo kävelemässä suoraan tiskille, kunnes tajusin, että ei näin. Ensin pitää löytää istumapaikka, sitten istutaan alas ja odotetaan, että tarjoilija ehtii/jaksaa tulla paikalle menun kanssa. Sen jälkeen odotellaan, että tarjoilija ehtii/jaksaa tulla paikalle ottamaan tilauksen. Kun kahvi vihdoin on kädessä, aikaa on kulunut jo ainakin parikymmentä minuuttia. Täällä ei tunneta konseptia maitokahvi kylmällä maidolla, joten pitää odottaa turkasesti ennen kuin kahvia voi edes maistaa. Ennen kuin oltiin saatu tilattua lasku ja maksettua,  kello oli niin paljon, että melkein myöhästyttiin  leffasta. Ei Argentiinassa käydä puolessa tunnissa kahvilla. Miten olinkaan voinut unohtaa niinkin selkeitä argentiinalaisia kulttuuri-seikkoja muutamassa kuukaudessa.

Myöhemmin ihmettelin, miksi leffalippujen kanssa pitää vielä mennä jonottamaan, eikö ne ole numeroidut paikat. Ei kuulemma. Joskus aiemmin sitä kokeiltiin, mutta ihmiset silti istuivat toistensa paikoille, joten ei se vaan toimi. Täällä vallitsee viidakon laki. Kuka ehtii ensin, saa parhaat paikat.

Argentiinassa kahvilassa aika pysähtyy ja kiire jää. Mutta ainakin nyt mulla on oma barista täällä "kotona".

3 kommenttia:

  1. Mä en hirveästi tykännyt tosta inception-leffasta... Musta idea oli hyvä ja juoni hyvä jne mutta jotain siinä oli etten tykännyt.. en tiedä :)

    VastaaPoista
  2. Vitsit mulle tuli tästä tekstistä monta juttua mieleen.
    Muistaakseni näin Rhodoksen elokuvafestivaaleissa dokkarin, joka kerto just Egyptin "rikkaista köyhistä". Niiden ongelma oli vaan nykyään se, että suuremmat firmat - esim. ranskasta - tulee hienoine autoineen ja ottaa tietysti näiden työt. =/

    Turkissa oli mun mielestä sama juttu. Myyjä oli heti kyselemässä, että miten voi auttaa. Mä halusin vaan katella, joten valitin siitä sitten t:lle vähän. T sanoi mulle vaan vähän äkäisesti, että "se on niitten työ". Well I know, but it's annoying :)

    Meksikossa oli vissiin (?) sama juttu - välikäsiä oli ainakin miljoona. Muistan, että mun piti ostaa kangasta ja oli kyl hirveet ongelmat ku ei tajunnu et minne seuraavaksi :)

    VastaaPoista
  3. joo, onhan se toisaalta hyvä, että ainakin ihmisiä työllistetään, jos ei muuta.. mutta omatoimisena ihmisenä menee hermot sellaseen turhaan paasaukseen! :)

    VastaaPoista