15. joulukuuta 2010

joulumieli

Pikku hiljaa ihmiset rupee hupenemaan kun kaikki suuntaavat koteihinsa joululoman viettoon. Perjantaina päästiin oikein kunnolla Christmas Spiritin pauloihin kun mentiin muutaman kaverin kanssa kuuntelemaan ja laulamaan Christmas Carolseja meidän yliopiston ja Aberdeenin toisen yliopiston (RGU) oppilaiden järjestämään tilaisuuteen yhteen kaupungin kymmenistä kirkoista. Tutut Joy to the world, O Little Town of Betlehem, O Come All Ye Faithfull ja Silent Night mm. toivat mieleen yläaste- ja lukioaikojen koulun perinteiset joulukonsertit. Terveisiä vaan kavereille ja äidille, jotka tänään pääsevät sinne aloittamaan joulun vieton. Jossain vaiheessa tilaisuus meni vähän asian vierestä kun juontaja rupesi haastattelemaan paikalle tullutta vanhempaa miestä (pappia?!?), jonka oli tarkoitus pitää puhe. He eksyivät keskustelemaan Madame Tussaudsin vahakabinetista ja lempivahanukeistaan. Puhe oli pikemmiten käännytys-saarna, josta jäi erikoinen maku suuhun.

Lauleloiden jälkeen jatkettiin M:n kotiin, jossa hän kämppisten kanssa järkkäsi post-Carol bileet. Oikea joulukuusi seisoi olkkarin nurkassa ja se oli koristeltu omaperäisesti vaatteiden "merkki-lapuilla" ja aidoilla pipareilla. Upea piparkakkutalo lumimaisemineen olkkarin pöydällä ja seinät täynnä paperista askarreltuja lumihiutaleita, huone valaistu kynttilöillä. Aikamoinen saavutus opiskelijakämpälle Aberdeenin perukoilla. M oli leiponut pipareita ja pojat lämmittivät jättikattiloissa mulled winea, kuumaa siideriä (joo!) ja kaakaota. Joulu. Kyseessä oli siitä erikoiset kotibileet, että ne poikkesivat kovasti muista tämän syksyn bileistä ihmisten kansalaisuuteen katottaessa, porukasta 90 % oli brittejä.

Yritettiin kaverin kanssa päästä taksilla kotiin, sillä kadut olivat hengenvaarallisen jäisessä tilassa. Yli puoli tuntia soiteltiin kymmeneen eri taksinumeroon. Täällä ei siis ole taksikeskusta, josta tavoittaisi kaikki kaupungin taksit. Se olisi liian helppoa. Soitin valehtelematta ainakin 7 eri numeroon ja kaveri muutamaan muuhun. Joko puhelimeen ei vastattu ollenkaan tai vastaus oli "we have no more taxis available, they are all taken, sorry about that" -kuten näiden tyyliin kuuluu. Ei siis mitenkään ystävällisesti, esimerkiksi että "nyt on vähän kiirettä, mutta 45min päästä olisi mahdollista". Yhteen vastaajaan jätin nimen ja numeron ja maanantai-aamuna sieltä soitettiin takaisin. Kyseessä oli aivan joku muu paikka kun taksitoimisto, minne lie soiteltu.

Olin koko lauantain ja sunnuntain töissä. Koko kaupunki tietenkin hulluna jouluostoksilla ja kauppakeskus täynnä ihmisiä. Hullunmylly. Sunnuntai-iltana kämppis D oli kutsunut muutaman kaverin illalliselle, joten syötiin hieno illallinen pitkän kaavan mukaan. D oli nähnyt paljon vaivaa kokkaamisessa ja kattamisessa. Pojat olivat tuoneet viiniä, jonka avaamiseen tarvitsi pullonavaajan. Päädyttiin sitten tutustumaan naapureihin, kun lähdettiin pullonavaajan hakureissulle seinän taakse. Naapurista löytyi oikein mukava vanhempi pariskunta, joka kutsui ovesta sisään ja etsintöjen jälkeen löysi laatikoiden pohjalta pullonavaajan.
Myöhemmin totesin (perus suomalaisena), että voisin seuraavana päivänä käydä tiputtamassa pullonavaajan naapurin postiluukusta. Kolme kreikkalaista ja sveitsiläinen nauraa räkättivät ja luulivat, että vitsailin. Heidän mielestään olisi törkeää tehdä niin, sillä pitäähän sitä nyt kunnolla kiittää lainasta vielä ainakin viidennen kerran (kun oltiin jo avaajaa hakiessa kiitelty moneen kertaa). Perusteluni, "ettei tarvitsee enää häiritä ja soitella ovikelloa", eivät vakuuttaneet muita. Onneksi myöhemmin tarinan kerrottuani suomalainen henkitoveri totesi, "tottakai, postiluukusta vaan palautus". Ei ollut enää niin tyhmä olo. Olisiko se muka ollut töykeää? Tai ehkä se toimii vaan Suomessa. :)

Myöhemmin päädyttiin pelaamaan korttia mun hienoilla, joskus Kirjatorin syövereistä löytämillä Suomi-pelikorteilla ja D kaatoi punaviinit mun päälle. Täysi lasi kaatui olkkarissa ja onneksi kokolattiamatto säästyi pisaroilta, mun neule ja farkut sen sijaan ei. Tottelin heti D:n neuvoa ja käskystä juoksin valuttamaan kuumaa vettä hanasta suoraan viinitahraan. Ihmeen kaupalla harmaassa neuleessa, jossa oli 20 cm halkasijan omaava läikkä, ei ole enää jälkeäkään punaviinistä. Kuka olisi uskonut, että kuuma vesi tekee ihmeitä viinille. En tiennyt tätä ennen!

Maanantaina painuin sitten uudestaan soittelemaan naapurin ovikelloa palauttaakseni pullonavaajan. Nainen ystävällisesti tarjosi apujaan "if you need anything, just gimme a shout" -kuten täällä on tapana sanoa ja varoitti vielä kutsumattomista vieraista ja ovenlukitsemisen tärkeydestä. Heille kuulemma oli joku kadulta kävellyt sisään aina makuuhuoneeseen asti. Kuka nyt ei lukitsisi ulko-ovea?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti