15. helmikuuta 2011

LiMUN 2011

Mikä uskomaton, ihana ja väsyttävä viikonloppu Lontoossa, London International Model United Nations konferenssissa!

Unettoman, 12 tunnin bussimatkan jälkeen saavuttiin Lontooseen perjantaina aamulla klo 7:10. Enpäs olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta go Megabus! Ei enää ikinä National Expressin busseja. Jos joku voi olla vielä epämukavampi tapa matkustaa kun Megabus, niin Nat Exp. Aamupalat vedettiin nassuun Victoria Stationin läheisyydessä ja sitten lähdettiin seikkailemaan metrolla Kensingtoniin päin. Yövyttiin Meininger Hostellissa, joka toimii myös Baden Powell talona, jokainen entinen partiolainen tietää, kuka on BP. :) Ei saatu huonetta vielä aamulla, joten vaatteiden vaihto ja virkistäytyminen hoitui vessassa, jossa oli 3 kertaa 10 huutavaa ranskalaisen leikkikoulun kakaraa tätien kanssa pissareissulla. Vaati pikkasen itsehillintää, ettei pää räjähtänyt siinä sekasorrossa.

Nuokuttiin tunnin verran hostellin alakerran sohvilla. Kello oli 11:00 aamulla ja tuntui, että se olisi 23:00 illalla. Oli pakko ryhdistäytyä ja lähteä takaisin metrolla seikkailemaan, jotta saataisiin LiMUN rekisteröinti tehtyä ja ehdittäisiin avajaisseremoniaan. Seremonia kesti muutaman tunnin ja paikalla oli todella mielenkiintoisia puhujia. Onneksemme saatiin muutaman tunnin tauko ennen kuin ensimmäiset MUN sessiot alkoivat.

Meidän Espanja-delegaatio Aberdeenistä.


Perjantain leikit kestivät vajaat 2h. Ymmärrän täysin, jos maat YKssa harvoin pääsee yhteisymmärrykseen mistään asiasta tai keskustelut edes etenevät mihinkään. Me äänestettiin ja väiteltiin suurin osa ajasta mm. aiheista: "laitetaanko puhallus päälle?" ja "suljetaanko ikkunat?" yms. Ensimmäisen session jälkeen seikkailtiin sokkeloisessa Imperial Collegessa illalliselle, jossa saatiin makoisa lohi-ateria. Päivä alkoi pian painaa päälle ja vaikka asuttiin kahden korttelin päässä konferenssi paikasta, suihkuvuorojen ja pienten Espanjan ulkopolitiikan preppausten jälkeen oltiin nukkumassa vasta puolenyön jälkeen. 


Lauantaina piti konferenssi paikalla olla täysissä voimissa klo 9 aloittamassa väittelyä. Käytiin hakemassa pikaiset aamupalat iki-ihanasta, tutusta Paul leipomosta. Pain au chocolat -nam. Meidän komiteassa, SPECPOLissa, oli parhaimmillaan 80 maata edustettuna. Ihmisiä oli tullut Saksasta, Jenkeistä, Kolumbiasta, Indonesiasta, Ranskasta ja ympäri Brittejä. Ilmeisesti yli 40 maasta. Koko konferenssissa oli yli 800 delegaattia ja kyseessä oli suurin ikinä järjestetty LiMUN. Onnekseni emme koko viikonlopun aikana ehtineet käsitellä muuta kuin Sudanin tilannetta, sillä toinen aihe; Gibraltar, Länsi-Sahara ja Kashmir olisi vaatinut Espanjan (mun) täyttä osallistumista. Sudan keskusteluissa pystyin vielä pitämään matalaa profiilia ja löyttäytymään muiden EU maiden mukaan päätösten tekoon. Meidän väittely ja committee sessionit kesti aina klo 18 saakka, joten päivä oli lievästi sanottuna intense. 


Illalla mentiin meidän Aberdeenin porukalla todella upeaan ja herkulliseen intialaiseen ravintolaan, masala zone. Niitä löytyy ympäri Lontoota, jos joku pyörii siellä päin, niin ehdottomasti suosittelen. Hintatasokaan ei ole liian paha.

Sunnuntaina aloitettiin päivän komitea sessiot vasta klo 9:30. Väittelyt kuumeni aika nopeasti, mutta loppupäivästä päästiin kuin päästiinkin yhteisymmärrykseen ja saatiin resoluutio äänestettyä läpi. Loppuseremonian jälkeen mentiin hostellille hakemaan laukut, vaihtamaan vaatteet ja suunnattiin takaisin Victoria Stationille syömään ja odottelemaan Aberdeenin bussin lähtöä. 

Oli aivan uskomattoman hieno viikonloppu ja MUN konferenssi. Alussa tuli vähän sellainen fiilis, että "ehkei tämä ole mua varten", mutta nopeasti pääsin mukaan ja rupesin nauttimaan meidän komitean sessioista. Tapasin todella mielenkiintoisia ihmisiä, mutta valitettavasti aika ei riittänyt kuin hyvin "pintapuoliseen" tutustumiseen. Nyt MUN bug on puraissut ja olisi hienoa päästä pian osallistumaan toiseen MUN konferenssiin. Kahden viikon päästä olisi vastaavanlainen SCOTMUN Edinburghissa, mutta en tiedä kehtaanko pyytää töistä taas vapaata. 
Lontoosta pidän ehkä kerta kerran jälkeen yhä vähemmän. Suurkaupunki-tunnelma oli ihanaa vaihtelua Aberdeeniin, mutta aika pian tuli ikävä Aberdeeniä -ironista kyllä. Lontoossa vaan on jotain todella ahdistavaa ja agressiivista arvaamattomuutta, mitä ei ole muissa käymissäni suurkaupungeissa. Missään muualla edes täpötäynnä oleva metro ja metrotunnelit ei tunnu niin ikävältä kuin Lontoossa. Lontoo on varmasti täynnä paljon hienoja juttuja, joita en ole kokenut, mutta jo kokemani Lontoon perusteella minulla ei ole edes intoa kokea niitä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti