26. maaliskuuta 2011

Random päivä

Torstaina tapahtui paljon erikoisia juttuja. Erikoista ei ollut aamun hidas herätys, mutta loppupäivä kyllä. Meidän kuumavesi ongelma ei vielä aamulla ollut hoidossa, vaikka siis maanantaina ja tiistaina Scottish gasilta oli kaksi ERI insinööriä käynyt meillä tilanteen tsekkaamassa. Insinöörit tajusivat, että meillä on aurinkopaneelit katolla ja väitti heti, että niissä on jotain vikaa. Vuokraemäntä on nyt sitten soitellut ristiin rastiin aurinkopaneelihepuille ja Scottish gasin insinööreille. Eilen hän tajusi, insinöörin ollessa täällä meillä paikalla, soittaa samalla aurinkopaneelihepuille, jotta he voisivat keskenään miettiä missä ongelma, eikä vaan syyttää toisiaan. Huh huh.

Yritin aamulla tehdä esseetä, mutta se jäi aikalailla yritykseksi, sillä samalla pystyin vihdoin pesemään pyykkiä ja hoitaa muita asioita. Sitten pitikin jo lähteä kavereita tapaamaan HUBiin lounaalle ja kahville ja olin takasin kotona vasta klo 16 aikaan. -Juuri ajoissa, sillä nuori insinööri tuli tsekkaamaan vesiongelmaa, eikä vuokraemäntä ollut itse ehtinyt ajoissa paikalle.

Jossain välissä naapurin täti tulee soittamaan ovikelloa, kädessään muovikassi täynnä Müllerin riisi-jogurtteja. "Syöttekö näitä?" Naapurin pariskunta oli tehnyt ruokaostokset netissä Sainsburyn sivuilla ja olivat vahingossa tilanneet 41 kpl jogurtteja, joita he eivät kuulemma kaikkia itse pysty syömään. Saatiin siis ilmaset jogurtit! :)

Välillä ehdin tehdä pikkasen esseetä, mutta sitten kämppikseltä tuli viesti muistuttaen Scotland census 2011 papereiden täytöstä. Jos papereita ei täytetä, voi joutua maksamaan 1000 punnan sakon. Shit. Ainakin puoli tuntia täyttelin ja ihmettelin Skotlannin väestönlaskenta papereita. Ensimmäinen osio piti täyttää koko huushollin osalta ja sitten vielä jokaisen asukkaan omat kaksi sivua erikseen. Kysymykset olivat tietty tyyliin..
-Kauanko olet asunut Skotlannissa?
-Mikä on etninen taustasi?
 Valkoinen eurooppalainen..
 a. skotti
 b. englantilainen
 c. walesilainen
 d. puolalainen
 e. joku muu, mikä?
Oikeesti "puolalainen" oli ainoa ei-britti vaihtoehto "valkoinen eurooppalainen"-otsikon alla.
Vihaan näitä etnisyyskysymyksiä täällä.
-opiskeletko/käytkö töissä? koulun ja työnantajan tiedot?

Jossain vaiheessa kesken papereiden täyttämistä tajusin, että meitä asuu täällä talossa virallisesti vain kaksi ihmistä. Ilmotettiin D:n kanssa itsemme kaupungin viranomaisille ennen kun T muutti taloon. Skotlannissa (kai koko Briteissä) jos talossa asuu enemmän kuin 2 ei-sukulaista, täytyy olla erityinen HMO lupa, jota meillä ei ole. Sitten ruvettiin miettimään, että voidaanko nyt ilmottaa väestönlaskentaan oikea määrä vai joutuuko joku pulaan. Jouduin soittelemaan vuokraemännälle ja hän sanoi olevansa äitinsä kanssa erityisen kiitollinen, jos jättäisimme mainitsemasta, että meitä asuu täällä kolme ei-sukulaista (koska väestönlaskentapapereissa tottakai pitää selvittää jokaisen asukkaan suhde "sisarus, lapsi, puoliso" yms. tyyliin). She owes us one now!

Tässä vaiheessa kello olikin jo niin paljon, että oli pakko keittää vähän pastaa, sillä ilta oli siinä vaiheessa, että piti sännätä ovesta ulos Aberdeen Music Hallin suuntaan. Oltiin ostettu liput Buena Vista Social Clubin konserttiin. Wau! En tiedä miten ne kuubalaiset vanhukset ovat tänne asti eksyneet, mutta hyvin he jaksoivat jammata, musisoida ja tanssia ja talo oli kutakuinkin tupaten täynnä. Ulkona törmättiin vielä muutamaan muusikkoon ja vaihdettiin pari sanaa heidän kanssaan. Katsotaan, jos pystyn lisäämään pari videota myöhemmin..

Ennen konserttiin lähtöä esseessä oli kuitenkin vielä 1500 sanaa kirjoittamatta (2500 sanasta), joten chileläinen taide sai odottaa konsertin ajan. Sen jälkeen kipitin kiltisti takaisin kotiin yötämyöten kirjoittamaan. Perjantaiaamuna jatkoin ja pääsin kirjastolla tulostamaan valmiin roskan juuri ajoissa klo 16, jotta sain sen palautettua ennen kuin toimisto meni 16:30 kiinni.

1 kommentti:

  1. Meilläkin on täällä väestönlaskenta käynnissä, mutten tiedä, tuleeko moisia sakkoja täyttämättä jättämisestä! Pitääpä selvittää...

    VastaaPoista