10. toukokuuta 2011

rokkaa

Juu-u. Maanantain illallinen koostui näistä:


Miten hyvältä voi Jalostajan hernekeitto maistua? Toin huhtikuussa Suomesta kaksi tölkkiä mukanani ja tänään päätin korkata ensimmäisen. Muutama Ruispalakin löytyy vielä pakkasesta.

Meitä on töissä tällä hetkellä 9 ihmistä ja 3 lopettaa kesäkuun alussa. Sen takia pomo yrittää nyt kuumeisesti etsiä lisää työvoimaa. Hän kertoi mulle viikonloppuna haastatelleensa viime viikolla jotain suomalaista tyttöä. Kuulemma tarkoituksena olis löytää joku suomalainen mun tilalle ja joku itä-eurooppalainen romanialaisen Teon tilalle. Haha. Ilmeisesti olen siis ihan hyvin edustanut suomalaista työnteko-kulttuuria täällä Skoteissa. -Vaikka aina jaksan selittää miten hyvin Suomessa maksetaan palkkaa, etenkin ilta- ja vkonloppulisiä. Sellaisista ei täällä kellään ole hajuakaan. What, Sundays are double paid? Uskaltauduin myös kertomaan pomolleni viime lokakuisesta sähellyksestäni työhaastatteluun mennessä. Hän ei edes muistanut minun saapuneen myöhässä.. onneksi lopulta päädyin kuitenkin menemään haastatteluun. 

En ole vielä saanut mitään koulujuttuja tehtyä sitten toissaviikon. Sen sijaan, olen saanut muutaman työhakemuksen lähetettyä. Aika saavutus. Tällä hetkellä näyttää siltä, että otan opinnoista välivuoden ja haen vasta ensi vuonna maisteriohjelmaan jonnekin, jotakin opiskelemaan. 

Olen viime viikkojen ja kuukausien haaveillut jostain matkasta jonnekin. Edellisestä on aivan liian pitkä aika. Kesälle voisi olla suunnitteilla parikin "diituuria". Kunhan raha kasvaisi puissa ja lentoliput olisivat ilmaisia. 

P.S. Luin viime viikolla kaverin fb statuksesta tälläisen hauskan lausahduksen: "They should have captured Bin Laden alive and made him continually go through airport security for the rest of his life." Todellakin!

3 kommenttia:

  1. Haha, todella hauska toi fb-status :D

    VastaaPoista
  2. Kerran juttelin Facessa kaverin kanssa, joka valitti, kun opiskelijalla on kaapissa vain hernekeittoa eikä kuulemma maistunut, mutta ironisesti mulle hernekeitto on mieletön juhla-ateria täällä :D

    VastaaPoista
  3. Anna: Se oli mun mielestä niin osuva! En tiedä kuka lie viisas keksinyt. :)

    Sja: Joo, todellakin. Hernekeitto on luksusta tällä saarella ja kaukana kotoa. :P

    VastaaPoista