3. lokakuuta 2011

Aurinkoinen viikonloppu Helsingissä, Tallinnassa ja Pariisissa

Vihdoinkin vietin oikein rentouttavan ja ihanan viikonlopun. Tämä ei kyllä tullut yllätyksenä, sillä perjantai toi erityisen vierailijan Helsinkiin vihreiltä Skotlannin mailta. Sain muutaman, jo pitkään "things to do"-listalla olleen jutun hoidettua.. kuten käytyä syömässä Vapianossa rautatientorin kulmalla. Olin pikkasen pettynyt tähän kehuttuun ravintolaan, enkä välttämättä oikealla tuulella perjantaina, väsyneenä työviikon jälkeen, tällaiselle itsepalvelu-paikalle. Olen kovin kärsimätön ja tarjottimen kanssa jonottaminen, kun kokit vääntää hiessä ja huonossa hapessa pastaa nenän edessä, ei ollut kovinkaan innostava ja makuhermoja kutkuttava kokemus. Kanttarelli-pekoni-pasta kuulosti paperilla hienommalta ja maistuu äidin tekemänä paremmalta kuin tuolla suositussa italialaisessa ravintolassa. Olin unohtanut yhden tuttavani työskentelevän siellä, joten törmäsinpä ainakin tuttuihin pitkästä aikaa. Vapianossa on ehkä silti potentaalia ja tykkään kyllä paikan sisustuksesta ja ilmeestä.. paikan mottokin on osuva: Chi va piano, va sano e va lontano. Ehkä ensi kerralla pitäisi kokeilla jotain kaverin kehumaa pizzaa. Meidän pasta-annokset olivat kyllä vähän más o menos.


Lauantaina laiva keinutti meidät lahden toiselle puolelle Tallinnaan päiväretkelle. Aurinko paistoi, mutta sen ei olisi pitänyt antaa hämätä. Ulkona oli niin mahdottoman kylmä ja jäätävä viima viilensi meitä kauniissa vanhassa kaupungissa, ravintolassakin. Edes pöydän vaihto kauemmas ulko-ovesta ei auttanut, mutta onneksi emme olleet ainoita, jotka nauttivat lounaan ulkotakit päällä sisätiloissa. Minulla on kovin vähän kokemusta tästä kauniista Helsingin naapuripääkaupungista, paitsi että nyt olen viimeisen 2 kkden aikana käynyt siellä kahteen kertaa päiväreissulla. Tallinnan vanha kaupunki todellakin yllätti mut kauneudellaan.



Viking Line Expressin 2,5h laivamatka edestakaisin on aika puuduttava, kun istumapaikkoja koko laivalla on vähemmän kuin matkustajia. Elokuussa jouduin todistamaan eläimellistä menoa host siskojen kanssa ja nyt uudestaan Nicon kanssa kun ihmiset rynnivät malttamattomina laivaan varaamaan parhaat tuolit matkan ajaksi. Ravintoloille ja kahviloille varaamattomia istumapaikkoja on koko laivalla tyyliin 10. Ja siellä on niin perkuleen kylmä. Sen takia ihmiset tietty vetävät kaljaa ja siideriä kuin viimeistä päivää jo ennen kuin kello lyö puolen päivän merkiksi. Viime kerralla olin niin naiivi, etten heti tajunnut kaikkien niiden matkalaukkujen kulkevan tyhjinä Helsingistä päin.. mutta homma selvisi kuitenkin aika nopeasti. Silti argentinojen oli sitä hieman vaikea käsittää. Mutta se siitä. Kyllä bussissa joku vanhempi rouva päivitteli, miten hienoa oli kun aurinko paistoi kun toisaalta olisi voinut käydä huono tuuri ja taivaalta olisi voinut "sadella vaikka mitä". Hetken päästä hän harmitteli sitä, että tulisi kuitenkin viettämään koko päivän kampaajalla. Joku siis vielä matkustaa Tallinnaan kampaajalle, eikä se ole enää vain legenda. Hienoa!


Ja sunnuntaina pääsin vihdoin katsomaan Woody Allenin Midnight in Paris -leffan. Kuinka valloittava Pariisi voikaan olla. Kävimme katsomassa leffan Maximissa, Kluuvikadulla ja muistaakseni ensimmäistä kertaa olin parvekkeella leffateatterissa.  Astuessamme saliin kajareista soi "don't cry for me Argentina". Kuinka hauska sattuma! Musiikki jatkui tällä ihanalla flamencoksi muunnetulla vanhalla tangolla.. Mielestäni tämä Allenin leffa oli ehdottomasti parempi kuin Vicky, Cristina, Barcelona ja nämä kaksi ovatkin ainoat näkemäni Allenin leffat. Tämän Pariisin Keskiyön näkemisen jälkeen ei voi olla haikailematta taianomaiseen Pariisiin, mutta näyttää valitettavasti siltä, että kaupunki saa ainakin tällä erää paluutani odottaa.


Olen armoton menneisyyteen haikailija ja vaikka en koskaan ole kuvitellut voisivani viihtyä paremmin jollain toisella aikakaudella, teki tämä tarina minuun vaikutuksen. Tästä löytyy romantiikkaa ja huumoria, eikä se ole täysin ennalta-arvattavissa. Alkumusiikkia kuunnellessa mielessä kävi, että mitä jos leffa onkin ranskankielinen.. siinä tapauksessa olisi seuralaiseni leffakokemus ja -ymmärrys jäänyt vähän vajaaksi, vaikka en olisi pannut pahitteeksi kuunnella lisää ranskaa. Mutta mikä parasta, leffa on täynnä kauniita katukuvia Pariisista. Kaupungista, jossa toivon vielä joskus asuvani. 

5 kommenttia:

  1. Voi vitsit, kyl munkin täytyy kohta jo nähdä tuo leffa :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon muuten käynyt kans tuossa samaisessa ravintolassa Tallinnassa.. turisteja kun ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satunnainen blogisurffailija28. tammikuuta 2012 klo 22.59

      Mikähän on tuon paikan nimi?

      Poista
    2. Ravintolan nimi on Olde Hansa (oldehansa.ee)

      Poista
  3. Käytiin katsomassa tää kesäkuussa Saint-Germain de Prés'n yhdessä pienessä leffateatterissa kaverini kanssa. Se tunne, kun astui ton leffan jälkeen kauniille Pariisin pikkukadulle oli ihan sanoinkuvaamaton. <3

    VastaaPoista