24. tammikuuta 2012

Osaan sanoa moi

Mun mielestä on aina jännä analysoida eri maiden ja kulttuurien tervehtimiskulttuuria. Oikeastaan en ole vielä keksinyt, että mikä olisi sellainen kultainen keskitie ja juuri sopiva tapa tervehtiä tuntematonta, kaverin kaveria tai vaikka puoltuttua kadulla. 

Olen aina hieman ihmetellyt suomalaisten vaikeutta sanoa reippaasti "moi" ja toisaalta valitettavan usein se hankaloituu mulla itsellänikin vaikeassa tilanteessa. Missä muussa maassa järjestetään kampanja, jotta ihmiset tervehtisivät bussikuskia? Missä muualla sellainen olisi edes tarpeellinen? Joka päivä kun nousen bussiin (yleensä 2 kertaa päivässä) tervehdin kuskia, mutta yllättävän harvoin saan vastauksen. Aika usein kuskit kattelevat ihan muualle ja silloin epäröin itsekin, että tartteeko mun nyt sanoa "hei". On se niin vaikeaa. 

Ensimmäistä kertaa kun olin Argentiinassa, koin niin uskomattoman rasittavaksi saapua kavereiden synttäreille kun talo oli täynnä sukulaisia ja naapureita. Koko paikka piti käydä läpi ja jokaikistä mummoa, pappaa, naapurin Juania, serkkua ja siskoa piti pusutella poskelle, vaikkei heitä olisi koskaan aiemmin tavannutkaan. Eikä kyseessä ollut edes oikea pusu vaan sellainen "poski poskea vasten ja suulla äännähdys muack". Kesti muutama viikko tai kuukausi ennen kuin opin sen. Sama kierros tehtiin sitten kun oli lähdön aika. Paras tapa olisikin ollut saapua aina ensimmäisenä ja lähteä viimeisenä -pusuttelukierros jää muiden vaivaksi. Koulussa yksi pahimmista draaman synnyttäjistä oli tottakai "se ei moikannut mua tänään", eli joku heilutti vaan kättä eikä tullut luokse tervehtimään oikeasti. Joskus siis menee vähän överiksi.


Ensimmäisinä viikkoina kuukausina Briteissä olin aivan ällikällä lyöty. Ihmiset tervehtivät kyllä iloisina, rupeavat sitten kyselemään kuulumisia, mutta eivät pysähdy odottamaan vastausta. Ja kaupan tätikin kyselee kuulumisia. Pitäiskö sitten huutaa ohi kävelevän puoltutun perään, että "ihan hyvin menee kiitos". Pohdiskeltiin tätä yhden espanjalaisen ja ranskalais-saksalaisen tytön kanssa ekoina viikkoina ja haastateltiin meidän skottikämppiksiä oikeista toimintatavoista. Kuulumisia kysellessä oikea vastaus ei siis välttämättä aina olekaan "hyvää/huonoa", vaan se voi joskus olla kysymys "mitä kuuluu?".

Entäs sitten vaikka alkulöpinät leffateatteriin mentäessä.. en ikinä unohda sitä kun menin Argentiinassa tiskille ja töksäytin "hei, mitä teillä pyörii tänään illalla?". Kaverini (ei niinkään kassa) oli ällikällä lyöty. Olisi tietty pitänyt vetää argentiinalaisittain, pitkän kaavan mukaan,  "heippa, miten menee? mulla olisi yksi kysymys.. mitä teillä pyörii tänään leffassa?". Eli ei siis suoraan asiaan. Vaan parempi muutaman mutkan kautta.

Pusuttelutervehtiminen on mun mielestä aika kivaa, kunhan se ei mene överiksi. Välillä se voi olla aika hankalaa kun et välttämättä tiedä, että naapurikaupungissa annetaankin kaks pusua, yhden sijaan. Mutta mitä järkeä on kysyä kuulumisia, jos sua ei oikeesti kiinnosta. Kaiken huippu -ja aika huolestuttavaa- on kuitenkin se, että suomalaisen työpaikan perehdyttämiskansiossa sanotaan, että kaikkia työntekijöitä tulee tervehtiä, ainakin aamulla ensimmäistä kertaa törmättäessä. Meillä pitää oikein ohjeissa lukea, että muista tervehtiä työkaveria!

12 kommenttia:

  1. mä edelleen vaikeroin tän brittikulttuuritervehtimisen kanssa, edelleen suusta tulee toi "hyvää, kiitos", enkä ohihuitelevalle enää millään ehdi huikata takas että "you alright?" aina lupaan itelleni, että ENS KERRALLA, mut eih, ei se luonnistu vieläkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ongelma on juuri tuo, että vastaan kysymykseen, mutta en ehdi kysyä! :)

      Poista
  2. Tuo pusuttelun hankaluus ja ihanuus tuli tutuksi myös Ranskassa asuessa. Joskus jos vaikka vain piipahtaa äkkiä jossain, esim. juhlissa, niin kestää niin kauan tehdä poskipusukierros, että kun sen saa valmiiksi niin pitäisi jo ruveta tekemään lähtöä. Mutta sitten kun siihen tottuu, niin suomalainen tervehtimistapa (tai tervehtimättömyystapa) tuntuukin kovin ankealta. Miksi se on niin vaikeaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikeeta siitä tekee juuri sen, että sitten jotkut pahastuvat, jos heitä tervehtii eri tavalla. Suomeen paluun jälkeen kestää aina heti ennen kuin muistaa olla lähestymättä ihmisiä liikaa tervehtiessä.. :)

      Poista
  3. Hah, no ei kyllä muualla ku Suomessa tarvi erikseen ohjeistaa tervehtimään..:D Oi ihana isäinmaa.

    Mä en oo juuri tuohon pusuttelukulttuuriin tutustunut, vaikka Quebecissä sitä jonkin verran harrastettiin. Taidan sijoittua diplomaattisesti, tilanteesta riippuen ystävällisen suomalaisen ja ystävällisen britin väliin. Mutta tuo brittiläinen, ja sanoisinko myös jenkkiläinen, tapa kysellä kuulumisia ohikävellessä on sairaan ärsyttävää!!! Mutta siitä huolimatta sitä teen. Tekopyhä mikä tekopyhä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekopyhyys tarttuu! Kuten kaikki muutkin tavat. Suomessa kuulumisten kysely unohtuu ja Briteissä välillä huomaa itsekin kysyvänsä kuulumisia sen enempää vastauksia kuunnellakseen. Kai sitä välillä liian nopeastikin sopeutuu! :)

      Poista
  4. Mä oon aina jo Suomessa ollessani tykännyt paljon läheisyydestä ja yleensä olen halannut kaikkia ystäviäni aina kun näemme. Ehkä siksi kun muutin Ranskaan poskipusutkin tuntuivat oikein mukavilta. Alussa kun asuin ihan Etelässä niin annettiin 4 suukkoa ja miehetkin usein antoivat toisilleen mutta sitten kun muutin Pariisiin niin tuntui niin kylmältä antaa vaan kaksi pusua ja miehetkään eivät koskaan muuta kuin kätelleet toisiaan. Muutenkin tuntui jo niin shokeeraavalta vaihtaa etelän lämpimät ihmiset kylmän pohjoisen ihmisiin ja sitten vielä vähemmän pusuja.
    No nykyään kyllä olen jo tottunut kahteenkin pusuun ja Hollannissa vieraillessani jopa kolmeen pusuun :D

    Nykyään kyllä ehkä tykkään enemmän jopa halata läheisiä, musta halaaminen on paljon intiimimpi ja lämpimämpi tervehdys. Monet ranskalaiset vähän ovat kavahtaneet sitä että kun olen kertonut että Suomessa ei pusutella mutta halataan, hui kaamee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, voiko suomalaiset olla liian intiimejä ranskalaisiin verrattuina! ;)

      Poista
  5. Haha, muista tervehtiä työkaveria, apua!! :D Täälläkin tervehditään pitkän kaavan kautta aina, siihen olen jo jokseenkin tottunut. Kuitenkin juuri jos pitää kysyä esim. kaupassa jotain, usein vaan vanhasta muistista sanon hei ja töksäytän kysymyksen kylmiltään. :D Suomi on tosiaan varmaan yksi niistä harvoista maista, joissa on kohteliasta jättää toinen rauhaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan.. ei sitä viitti töihinkään saapuessa jokaisen työhuoneen ovelle mennä huutelemaan! :)

      Poista
  6. Tästä me ollaan joskus puhuttukin, mutta joo. Mä tavallaan tykkään tosta pusuttelusta, mutta joskus se käy ahdistavaksi. Ranskassa, pohjoisessa, missä pussataan neljä kertaa, on kuitenkin ihan naurettavaa :)
    Muistan myös kun ysillä oli sellaiset "loppukokeet" (koko maassa sama) ja siinä oli yksi kysymys, että "mitä vastaat kysymykseen "HOw do you do?". Meidän ope oli shokissa ku kukaan ei ollut vastannut oikein, eli: "How do you do?". Anyway, samaa olen miettinyt myös täällä. Joskus kun kysyn "Que tal?", niin mulle myös vastataan "que tal?". Aika usein vastataan kuitenkin "bieeeen, y tuuu?", mutta joskus tulee myös vastaukseksi vaan toi "que tal?".
    Sori tää romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itseasiassa muistan vielä ala-asteella kun en ollut päivääkään opiskellut englantia ja oltiin muuttamassa ulkomaille, niin mun eno kertoi, että sitten kun sulta kysytään "how do you do?" niin oikea vastaus on "how do you do?". Mutta eihän tänä päivänä kukaan enää käytä tuota lausetta! :) Niin se kieli muuttuu.
      Neljä pusua on aivan liikaa!

      Poista