4. kesäkuuta 2012

Colonia del Sacramento

Meidän viime viikonlopun leimanhakureissu Coloniaan sujui oikein hyvin. Colonia on parhaimmillaan -jos siis valitsee nopean lautan- tunnin lauttamatkan päässä Buenos Airesista. Se on sellainen oikein picturesque, kolonialistinen kylä ja täynnä porteñoja (buenosairesilaisia) tai Argentiinassa asuvia ulkomaalaisia viisumia uusimassa. Eli vähän kuin Tallinna helsinkiläisille. Meillä oli yhteensä noin viisi tuntia aikaa käppäillä Colonian katuja, pysyttiin vanhassa kaupungissa ja tunteja olikin oikein sopivasti. Ehdittiin käydä lounailemassa ja räpsiä tusinoittain kuvia. Tässä niistä muutamia. Innostuin pikkasen leikkimään herran järkkärin kanssa.





















Kuten kuvista huomaa, tälle kylälle ovat tyypillisiä kukkapuut ovenpielessä ja identtiset katulyhdyt talojen seinissä. Osa taloista oli todella hienosti entisöityjä ja toiset surullisen hylättyjä odottamassa uutta omistajaa. Colonia on täynnä paljon värejä, varsinkin syksyisiä sellaisia ja pieniä söpöjä yksityiskohtia. Suosittelen oikein lämpimästi visiittiä Coloniaan, mikäli tänne suunnalla sattuu seikkailemaan. Päivässä kerkiää vallan mainiosti talsimaan kolonialisia mukulakiviä tässä pienessä uruguaylaisessa kylässä.


Reissun päätarkoitus näkyy tuossa ylhäällä, se ei varmasti jäänyt epäselväksi rajaviranomaisillekaan. Onneksi täällä kuitenkin ollaan höllempiä kuin Schengen -alueella. Nyt voi taas seuraavat 90 päivää rauhassa olla laillisesti maassa.

21 kommenttia:

  1. Enpä oo ikinä kelannut että toi Coloniakin vois olla visiitin arvoinen paikka, itse otin sieltä vaan suoraan bussin Montevideoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän siellä oikeasti paljon nähtävää olekaan, mutta on se silti söpö. Ja pirun kallis! :)

      Poista
  2. itse oon ollu jo reilusti yli vuoden laittomasti maassa. hups. :D mutta vihdoin kun vauva syntyy saan oleskeluluvan tänne kun lapsi on argentiinalainen. sitä ei voi kuulemma myöntää ennen kun lapsi on syntynyt. siellä toimistossakin ne sanoi, että voit joko kolmen kuukauden välein käydä uruguayssa tai sitten vaan antaa olla ja pysyä maassa laittomasti.. ei sillä niin väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, turha sinne Uruguayhin on lähteä, jos meinaa viipyä maassa pidempään. Sakot laittomalle maassaololle on sitten lähtiessä 300 pesoa ja jos haluaa viisumia laillisesti pidentää, maksaa se 600. Mikä järki? :) Mulle tuo matka tuli juuri sopivasti, koska en ollut Uruguayssa aiemmin käynyt ja mieluummin maksan sen 300 pesoa tutustumismatkasta Coloniaan kun sakkona tälle valtiolle. Olen aiemmin ollut täällä laittomasti muutaman kuukauden, eikä ne "sakkoleimat" ole sitten myöhemmin vaikuttaneet maahanpaluuseen, joten no worries! :)

      Poista
  3. Heh, mäkin oon ollut laittomasti maassa ihan maahanmuuttoviranomaisten ehdotuksesta. Lentokentällä poislähtiessä piti vaan käydä maksamassa joku maksu, koska muuten ei olisi päästetty lentokoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja sakko on onneksi naurettavan alhainen. Maksoin vuonna 2005 sakkoa 50 pesoa :D Sittemmin se on tosiaan hieman kallistunut.

      Poista
  4. Eli sun ei tarvinnut olla siellä yötä saadaksesi leiman eri päivällä..? Yks ulkomaalainen kaveri varaa aina hotellin plus vikan&ekan lautan, jotta saa päivämäärän vaihtuun viranomaisia varten. Kätevämpää ois varmasti noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tartte olla yötä missään nimessä. Ei kannata tuhlata rahoja yöpymisiin. Kiittelin jälkikäteen, että päätettiin olla jäämättä Coloniaan pidemmäksi aikaa (alunperin mietittiin yhden yön reissua), koska ei siellä tosiaan niin pitkään riitä näkemistä. Kuulinpa tässä taannoin yhdestä suomalaisesta, joka oli ottanut lautan Uruguayhin, polttanut tupakan ja astunut takaisin Argentiinan lauttaan. :) Niille on siis ihan sama oletko pois maasta muutaman tunnin vai pari päivää.

      Poista
  5. Olis muuten hauska tavata teitä muita täällä olevia :) Vaikka itse olenkin vain käymässä tällä kertaa, kolmen viikon päästä palaan jo Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nähdään ihmeessä, kyllä mulle käy. :) Irinan kanssa tavattiinkin jo muutama viikko sitten.

      Poista
    2. Vois vaikka porukalla nähdä ja tehdä jotain! Meitähän on vissiin täällä jo aika monta! :D

      Poista
    3. Kiva! Sopiiko teille esim. tuleva lauantai vai tuleeko se liian pian? Miten olisi vaikka kahvittelu jossain? Sähköpostilla voidaan sopia tarkemmin, Annikan sähköposti mulla onkin.

      Poista
    4. Mulle voisi sopia sunnuntai vähän paremmin. Onnistuin stalkkaamaan ja löytämään teidät kaikki fb:stä. :) Ja on mulla Irinan ja Marian spostit myös. Voidaan hyvin tavata jossain keskustan kahvilassa!

      Poista
    5. Mut ainakin tunnistaa helposti fb:ssa :D Laita vaan kaveripyyntö! Voi harmi, sunnuntaiksi olen jo sopinut menoa kun S:n siskolla on silloin vapaapäivä. Mutta myös perjantaina myöhemmin iltapäivällä tai maanantaina sopii.

      Poista
    6. Okei, no kyllä se lauantaikin sitten käy :)

      Poista
    7. Mut voi lisätä facebookiin, oon siellä Sari Maria Raappana. Mullei oo kenenkään sähköposteja. Itellä on lauantaina ja sunnutaina töitä klo 15-20. Blaah.

      Poista
    8. Entä perjantai-iltana? Itse en kyllä kovin myöhään voi olla lasten takia, mutta esimerkiksi töiden jälkeen?

      Poista
    9. Hei Suomi-neidit! Olisin kans kiinnostunut kahvittelemaan teidän kans. Perjantaina mulla on illalla tanssia, mutta la-ma kävis. Ja teen kyllä mielellään useammankin reissun Bairesiin, jos tarvis. Sillä varoajalla, mikä täältä korvesta kestää capitaliin... :) Tarkkailen Facebookia.

      Poista
  6. Kaunista. Nuo ovenpielen kukkapuut ovat hurmaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja ne on hienosti kietoutuneet ikkunakaltereiden ympärille :)

      Poista