30. lokakuuta 2012

El Raval

Sori vaan blogihiljaisuudesta kaikille, jotka ovat kaivanneet.. aika on lentänyt ihan tuhansilla siivillä! Meillä on ollut ihania vieraita Suomesta, Skotlannista ja Argentiinasta asti. Välissä piipahdettiin viikonloppu Suomessakin. La suegra eli Nicon äiti on ollut visiitillä Argentiinasta kohta kaksi viikkoa, joten ollaan siis säästytty siivoamisilta ja kokkauksilta ja vapaa-aikana pyöritty ympäri kaupunkia. 

Sunnuntaita tänne iski kolea kylmyys. Lämpömittari tipahti reilusti alle +20, mutta onneksi lunta ei vielä ole näkyvissä. Yhtäkkiä vaatekerroksia pitää olla muutama lisää ja jonkinlaiset talvikengätkin on jo käytössä. Paikallisilla havaitsin polviin nousevia talvisaappaita jo helteiden (+27) aikana. Kaikki on suhteellista.

Tässä vähän kuvia meidän sunnuntain päiväkävelyltä. Suunnattiin El Ravalille ja mitäs sieltä löytyikään. Itämaista minttuteetä keskeltä katua oikein tunnelmallisissa merkeissä. 







Oli aivan fantastisen hyvää teetä ja herkullisia herkkuja!

7 kommenttia:

  1. Rakkaat välivuodenajat. Täällä ainakin turistit on vaihtaneet shortsi-toppiyhdistelmään, kun osalla paikallisista on vielä villakangastakki ja saappaat. Pitäis olla sherpa mukana kantamassa ylimääräiset käyneet vaatteet päivän mittaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Pikkasen haikeina ollaan kyllä seurattu Buenos Airesin sääennustetta ja kevään kehittymistä.. :) Mä hikoilen päivittäin viimeistään kotiin palatessa noita portaita ja ylämäkeä noustessa.

      Poista
    2. Ups, mulla on tullu pikku virhe sijamuotojen kanssa! :P Ei ne vaatteet sentään käyneitä ole, vaikka vähän nihkeiksi kuumalla tulevatkin.

      Ja jos kevään tulo haikeuttaa, niin seuratkaa rinnalla muita uutisia tasapainottamaan. Esim. Falabella-indeksi, eilinen kaupunkitulva, mikä vain uutinen Saltasta tai ruokahintojen vertailu muihin pääkaupunkeihin. Laulavilta pikkulinnuilta ja pölyttäviltä tilo-puilta terveisiä!

      Poista
    3. Täällä Suomessa vasta kamalat ilmat onkin! Vaihtaisin sen oikein mielelläni Buenos Airesiin tai Barcelonaan :D Viime viikolla piti kaivaa talvivaatteet ja nyt taas palattiin sateisiin syysilmoihin. Minkälainen ilma Barcelonassa on talvella?

      Poista
    4. Hui, joo. Katteltiin kuvia tulvan jäljiltä. En muuten edes huomannut kirjoitusvirhettä.. no worries, käyneitä tai ei, viesti tulee perille! :)

      Viime vuonna olin täällä marraskuun lopussa ja asteita oli vielä +15 ja aurinko paistoi. Nyt on ollut aika viileää ja kova viima. Kotonakin on viilentynyt, mutta en ole raaskinut lämmitystä laittaa päälle kun lokakuussa vasta ollaan ja siitä ei sitten ole paluuta..

      Poista
  2. Mums! :) Hmmm, pitäisköhän pitkästä aikaa poiketa Pariisin moskeijalla minttuteellä.

    VastaaPoista