13. helmikuuta 2013

Madrid - Retiron puisto

Olin kuullut Retiron puistosta useaan kertaan jo ennen Madridiin suuntaamista. Se on kai samalla tavalla kaupungin pääpuisto, kun Hyde Park Lontoossa tai Central Park New Yorkissa. Päätin siis suunnata sinne yhtenä päivänä aikaa tappamaan kun kaveri lähti yliopistolle luennoille. Kaverini sattuu asumaan La Latinan metroaseman lähellä, korttelin päässä Plaza Mayorilta, josta oli onneksi aika lyhyt kävelymatka Retiroon.

Juuri ennen puiston sisäänkäyntiä löytyi matkalta tusina kirjakojuja, joissa vanhat ja vähän nuoremmatkin ukot myivät uusia ja vanhoja kirjoja. Sieltä olisi löytynyt vaikka mitä aarteita hyvään hintaan.




Olin oikein positiivisesti yllättynyt kuinka suuri, melkein metsää muistuttava, Retiron puisto todellisuudessa onkaan. Olin kai alitajuisesti vähän ennakkoluuloinen koko puiston suhteen, ehkä sen nimen takia. Buenos Airesissa Retiro on pahamaineinen lähiö, josta löytyy kaupungin pääbussiasema, jättimäinen slummi ja todennäköinen ryöstö -vaikkei minulle onneksi ole siellä ikinä mitään käynytkään. Madridin Retiro on kyllä ihan toista luokkaa!


Yllä Paseo del Paraguay.





Voin kuvitella kuinka tämäkin puisto täyttyy ihmisistä lämpiminä kesäpäivinä. Retirosta löytyy paljon nurmikkoa, penkkejä, lenkkipolkuja ja jopa soutumahdollisuus. Vaikka edellisessä Madrid-kertomuksessa totesin, etten varsinaisesti ollut ensimmäisellä tapaamisella ihastunut itse kaupunkiin, ihastuin ehdottomasti Retiron puistoon.



Pieni, suloinen espanjalaispoika oli isänsä kanssa päiväkävelyllä ja huusi iloisena "isä, haluan haravoimaan" kun näki puistonpitäjät työntouhussa. 





Alla Paseo de la Argentina.




Kuten tästä saattaa huomata, innostuin kuvauksesta seikkaillessani yksin Retiron puistossa. Harmi vain, että puistosta lähtiessä kameran akut oli tyhjinä (pienten akkusekoilujen johdosta) ja päivä vasta alussa. Koin muuten useita ihmehetkiä tuolla kävellessä, sillä tuntemattomat tervehtivät poluilla ja menin ihan hämilleni niistä moikkauksista ja hymyistä. Yksikin vanha pappa heitti iloisesti "qué bonito el parque, no?" johon totesin vain ihmeissäni, että "sí, sí". Muutenkin mielestäni madridilaiset olivat todella ystävällisiä pääkaupunkilaisiksi ja melkein uskaltaisin väittää, että madridilaiset saattaisivat olla jopa ystävällisempää kansaa kuin nämä barcelonalaiset. Niissä muutamassa kahvilassa ja ravintolassa, joissa kävin, saatiin niin superhyvää palvelua. Mitä muut Madridissa seikkailleet ovat mieltä?

22 kommenttia:

  1. Mä olin ainakin ihan otettu madridilaisista ja Madridista! Koko kaupungissa oli vaan sellanen mukava tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mun pitää vaan suunnata uudestaan tutustumaan kaupunkiin vähän paremmin :)

      Poista
  2. Ai miten ihana puisto! Minä en ole vielä käynyt Madridissa lainkaan, mutta tuo näyttää olevan ehdoton päämäärä jahka sinne pääsen! Millä muuten menit sinne ja mitä maksoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kannattaa mennä käymään. Lensin Barcelonasta suoraan Vuelingilla ja maksoin loppujen lopuksi 100e lennoista edestakas. Juna on valitettavasti tosi kallis, sillä 3h AVE maksaa yhteen suuntaan (!) jo 140e. Ellei sitten halua matkustaa koko yötä (9h) ja maksaa 45e. :)

      Poista
  3. Mä rakastan Madridia ihan yli kaiken, enkä mitenkään vähiten juuri niiden ihmisten ansiosta :) Ihania! Ja ihana Retiron puisto. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madridilaiset on kyllä tosi mukavia! :)

      Poista
  4. Retiro on ihana, mut etkö löytäny sitä suihkulähdelampea? (kun ei näy kuvissa) Se on kaunein paikka tuolla! Näkyy näissä vikoissa kuvissa: http://saanak.blogspot.fi/2012/04/mika-paikka-mika-maa-mika-kaupunki.html

    Ja joo totta, että sen kyllä yhdistää siihen BsAs:n Retiroon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, en varmaan löytänyt.. näin jonkun tosi skidin suihkulähteen, mutta siinä ei ollut mitään lampea. Ens kerralla sitten!
      Onneks toi on vähän erilainen Retiro ;)

      Poista
  5. Kirjamyyntiä noin kauniissa puistossa, ei paljon enempää voi toivoa. Paitsi ehkä kulmahuoneiston tuosta yhdessä kuvassa olevasta talosta ;) Voisin varata matkalipun jo pelkästään Madridin ihmisten ystävällisyyskommentin vuoksi. Yksin liikkuessa minuun ainakin otetaan enemmän kontaktia ja se on minusta hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä voikaan. Ihania kirjoja. Siellä oli vaikka miten hienoja rakennuksia ja linnoja :) Se on ihan totta, että yksin kun seikkailee, tutustuu -tai muuten vaan rupattelee- helpommin tuntemattomien kanssa.

      Poista
  6. Retiron puisto on kyllä kaunis! Olen käynyt Madridissa jopa kaksi kertaa! Mutta madridilaisten ystävällisyydestä en ole sitten ollenkaan samaa mieltä, oli niin tylyä ja hapanta että! :D Ehkä se on vaan se kieli ongelma, mutta mua kyllä ärsyttää vielä kahta kauheammin, kun ei yhtään osata englantia edes keskustan ravintoloissa nim. merkillä yritin tilata englanniksi "wine menuun" eikä tarjoilija alkuunkaan käsittänyt mitä olen vailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Ehkä sulla oli vain huono tuuri. Täällä Barcelonassa oon itseasiassa aika yllättynyt kuinka usein mulle yritetään puhua englantia :)

      Poista
  7. Tykkään Madrista tosi paljon <3 Olen aina ihmetellyt miksi se on jäänyt muiden Espanjan kohteiden varjoon. Jokunen vuosi sitten sinne ei ollut edes Helsingistä suoria reittilentoja, vaikka Barcelonaan on päässyt jo ties kuinka kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika erikoista. Täällä on kyllä tosi paljon hienoja kaupunkeja, joissa pitäisi päästä käymään. Ehkä Barcelona nyt vaan on ollut enemmän "pop" viime vuosina.

      Poista
  8. Noin mäkin oon kuullut Madridista, että ihmiset olisivat tosi ihania - yksi syy, miksi se on mun ykköstoive vaihtokohteeksi (supervaikea tosin päästä)!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvä, että hait sinne! Et siis Barcelonaan? :)

      Poista
  9. Voi että kuinka kauniita kuvia! Ehdottomasti kun pääsen joskus Madridiin aion mennä tuonne Retiron puistoon käymään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidän erityisesti siitä saippuakupla-kuvasta.

      Poista
  10. Ihania kuvia ja näyttää niin kauniilta kaupungilta! ja hei, mun blogissa on sulle haaste! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos. Olen ehkä vähän höppänä, mutta en kyllä löydä sitä haastetta.. hehe.

      Poista
  11. Kivoja kuvia :) Mä hyödynsin puistoa pari kertaa viikossa kun kävin kaverin kanssa lenkillä, kun mulla oli niin lyhyt matka sinne kotoa. Sit Matsin kanssa vuokrattiin soutuvene kerran tosi lämpimänä päivänä. Olen samaa mieltä (yhden Barceloona vierailun ja yli 5kk Madrid oleskelun jälkeen ;)) että madridilaiset ovat vähemmän snobeja kuin barcelonalaiset (ovathan hekin pääkaupunkilaisia - vaikka pienen Katalonian) :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Niin mä muistelin sua ja sun lenkkejä kun kävelin tuolla. Ei yhtään huono paikka päivälenkille. Tonne parc guelliin en kyllä välttämättä lähtisi juoksentelemaan..

      Poista