23. kesäkuuta 2013

Häitä edeltävä turkkilainen henna-ilta

Häitä edeltävänä iltana miehet kokoontuivat drinkeille hääpaikka-hotellille ja naiset läheisen ravintolan yläkertaan Bosborin salmen rantaan henna-iltaan. Morsian oli liettualainen, mutta kuulemma pienestä painostuksesta sulhasen perheen puolelta sekä mielenkiinnostakin suostui lopulta noudattamaan turkkilaisia perinteitä ja jopa pukemaan päällensä "pakollisen" punaisen mekon henna-iltaa varten.




Naisia oli parhaimmillaan paikalla varmaan lähemmäs 50. Yllätyksekseni paikalla oli myös lähes maanmiehiä, nimittäin muutama vieras Virosta, Ruotsista ja Tanskastakin.



Kukaan ei oikein entuudestaan tiennyt mitä ilta tuo tullessaan. Tanssittiin ja sosialisoitiin naisten kesken. Saatiin vähän makeaa suuhun, sekä limua juotavaksi. Alkoholia näissä juhlissa ei kuulemma tarjota.





Maisemat olivat upeat!




Kun viimeisetkin vieraat olivat valuneet paikalle, alkoi varsinainen ohjelma. Morsian vaihtoi ensin perinteisen turkkilaisen mekon päällensä. Naimattomat naiset kiersivät ympyrää kynttilät kädessä ja hunnut päässä, morsiamen ja sulhasen istuessa keskellä yhteisen huivin alla. Turkkilaiset naiset lauloivat hartaasti jotain asiaan kuuluvaa laulua. Lopuksi hääpari sai käteensä merkin hennalla. Se kertoo muille morsiamen olevan vastanainut.





Mukaan kaikki vieraat saivat kultaisen munan, joka kuulemma sisältää hennaa sekä pähkinöitä.

Oli todella mielenkiintoista nähdä jotain perinteistä turkkilaista, koska itse hääjuhla ei tainnut sitten kovinkaan perinteinen olla. Samalla häitä edeltävä ilta oli mahtava tilaisuus tutustua vähän entuudestaan muihin häävieraisiin, joita en tuntenut entuudestaan ollenkaan. Sulhasenkin tapasin ensimmäistä kertaa vasta henna-iltana.

8 kommenttia:

  1. En tiennytkään että myös Turkissa on noita hennailtoja.Olen kerran ollut marokonjuutalaisten sellaisessa tapahtumassa.

    VastaaPoista
  2. Minusta on mukavia ennen häitä tapahtuvat tutustujaiset. Edes oman pöytäseurueen kanssa, jos on suuret juhlat. Laitettiinko muuten muillekin naisille hennaa vai onko se morsiamen yksinoikeus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Harmi vain, että kaikki ihmiset joiden kanssa sosialisoitiin istuivat sitten hääiltana eri pöydässä. Meidän pöydästä ei ollut ketään henna-illassa. Henna oli morsiamen ja sulhasen yksinoikeus. Odotin jotain hienoja koristeluja, mutta ne ei taidakaan kuulua tähän traditioon :)

      Poista
  3. Mäkin mietin, että saiko muutkin hennaa vai ei? Ymmärsin, että Arabiemiraateissa melkein koko kroppa hennataan (tai tatuoidaan hennalla?)..En oo kyllä varma..
    Ihanat maisemat ja kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vain morsian ja sulhanen. Ilmeisesti tässä tapauksessa morsiankin sai vain pienen pläntin hanskaan, eikä edes pysyvästä kämmeneen, koska oli joskus kommentoinut anopille, ettei halua mitään jälkeä. Jos oikein ymmärsin, tämä hansikasjuttu oli improvisoitu näissä juhlissa.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen juhla. Ja upeat maisemat tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! Ja kaikki turkkilaiset lauloivat täyttä kurkkua, eikä me pohjoismaalaiset tiedetty missä mennään. Mutta tosi kiva idea!

      Poista