12. kesäkuuta 2013

Lukuhetkiä

Viimeisen muutaman kuukauden aikana olen saanut vähän uuden vuoden lupausta toteutettua, vaikken varsinaisia lupauksia tehnytkään. Toiveekkaana tavoitteena oli silti lukea enemmän kirjoja kun viime vuonna.

Atrapa Tu Sueño - Candelaria y Herman Zapp


Aloitin vuoden vähän lepposammalla lukemisella argentiinalaisen pariskunnan seikkailusta lähes 100-vuotiaalla autolla Buenos Airesista Amerikkojen halki Alaskaan. Aivan mahtava tarina! Sai niin hyvälle tuulelle. Vaikkei kerronta ja tekstin taso mitään huippua ollutkaan, oli tarinat niin uskomattomia, että lukukokemuskin oli ainutlaatuinen. Kaikki alkaa Buenos Airesista tammikuussa 2000 ja pariskunnan alkuperäinen tarkoitus on ajaa Alaskaan kuudessa kuukaudessa.


Välissä tulee tietenkin muutama mutka matkaan. Rahat loppuu, maisemat miellyttää, auto hajoaa useaan kertaan ja yksi vauvakin syntyy. Loppujen lopuksi matka kestääkin reilut kolme ja puoli vuotta. Tämä on ehdottomasti niin sanottu feel good -tarina. Kirjan lukeminen antaa uskoa ihmisten hyvyyteen. Niin moni tuntematon avaa kotinsa oven tälle pariskunnalle tai tukee muuten, vain auttaakseen heitä toteuttamaan unelmansa. 

Ymmärtääkseni tämä pariskunta jatkaa edelleen matkustelua ympäri maailman. Vuosien aikana lapsia on kertynyt neljä ja kaikki ovat syntyneet eri puolilla maailmaa, yksi Jenkeissä, toinen Argentiinassa, kolmas Kanadassa ja neljäs Australiassa. Törmäsin heidän tarinaansa alunperin argentiinalaisen matkabloggarin kautta ja tilasin sen netistä kotiin. Kirja on julkaistu englanniksi nimellä "Spark your dream". Perheen reissusta voi lukea lisää espanjaksi tai englanniksi heidän kotisivuiltaan


Tiedäthän, että rakkauden vastakohta on viha; päivän on yö; valkoisen on musta. 
Kerro minulle, mikä on unelman vastakohta. 
-Mietin, mutten keksi sitä- Koska sitä ei ole olemassa, 
ei ole mitään tai ketään, joka vastustaisi unelmaa, 
kaikki on sen puolesta..*

----------------------------------

Suljettu Maa - Barbara Demick

Leppoisan matkakertomuksen jälkeen tartuin ei niin rentouttavaan lukemiseen elämästä Pohjois-Koreassa. Voi tsiisus! Oli vaikea ymmärtää, että kaikki ne hullunkuriset asiat ovat totta. Välillä tuntui siltä, että kädessä oli trilleri tai kauhutarina, eikä tositapahtumiin perustava kertomus kuuden pohjoiskorealaisen elämästä ennen maasta loikkaamista. Barbara on amerikkalainen toimittaja, joka haastatteli loikkareita usean vuoden ajan ja kirjoitti haastattelujen perusteella tämän kirjan. Oikean silmiä avaavan kirjan.


Vaikka tarinat ovat oikeiden ihmisten elämästä, on ne sidottu hyvin yhteen ja väliin lisätty kaikenlaista perustietoa Pohjois-Koreasta, muun muassa maan historiasta. En oikeastaan tiennyt koko maasta mitään pintaa syvemmältä etukäteen, joten tämä oli oikein mielenkiintoinen lukukokemus.

Kaikkein uskomattomampia juttuja olivat kertomukset nälästä ja kuolemasta. Taloustilanteen huononnuttua sähköä ei ollut maassa juurikaan, ruokaa ei oikein saanut missään ja silti piti kiitellä suurta johtajaa. Ruokavajeesta johtuen ihmiset rupeavat kuolemaan kaduille ja siihenkin turtuu. Millään ei enää ole mitään väliä, muuta kuin suuren johtajan muotokuvan kiillottamisella. Ihan uskomatonta. Mielenkiintoisinta on lukea ihmisten perusarjesta ja päästä sisään pohjoiskorealaisten ajatusmaailmaan, täysin aivopestyyn mieleen. Joku rupeaa epäilemään valtion propagandaa katsellessaan kuvia Jenkeistä (!?!), jossa "vangeilla" on kuulakärkikynät takin pieluksessa ja tajuaa ettei asiat voi kovin huonosti olla, jos kuulakärkikyniä riittää. Toinen ihmettelee kuullessaan, että Etelä-Koreassa nainen ei pysty parkkeeraamaan autoa, koska autoja on liikaa. Kuinka huonosti voi maalla mennä, jos autoja on niin paljon, ettei ne mahdu parkkiin. Vähemmän huonosti kun Pohjois-Koreassa. Maasta pois pääseviä jahdataan Kiinan puolella maan pettureina. Kiinalaiset poliisit päivystävät jopa Kiinassa sijaitsevien Etelä-Korean konsulaattien ovilla vahtimassa loikkareita palauttaakseen heidät Pohjois-Koreaan. Kuinka sekoa! Tämä kirja todellakin viimeistään herätti kiinnostuksen kyseistä surullisen hullunkurista maata kohtaan. Taidankin jatkossa etsiä lisää luettavaa kyseisestä maasta.

Molempia kirjoja suosittelen oikein mielelläni! Onko muilla kokemuksia näistä tai vastaavista tarinoista?

* Pahoittelut pikkaisen kököstä käännöksestä, mutta eiköhän viesti mene perille.

8 kommenttia:

  1. Hyvia vinkkeja! Mun kirjojen lukeminen on surkeassa jamassa, mutta tallainen lista mua inspiroi talla viikolla: http://www.lifeintheexpatlane.com/2013/06/living-abroad-books-about-living-the-expat-life.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+LifeInTheExpatLane+%28LIFE+IN+THE+EXPAT+LANE%29.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen listaus! Oon lukenu muutamia tollasia expattien kertomuksia, jotka on sijittuneet Pariisiin ja Buenos Airesiin. Mm. "A year in the Merde" ja sitten "Buenos Aires broken hearts" :P tossa listalla on muutama, jotka pitäis varmaan hankkia amazonista..

      Poista
  2. Vautsi, täytyy yrittää etsiä molemmat kirjat omaan hyllyyn! Kuulostavat todella mielenkiintoisilta :)

    VastaaPoista
  3. Wow, pitääpi jostain kaivaa heti tuo Pohjois-Korea kirjanen luettavaksi!Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista