3. joulukuuta 2013

Kontrastien Guatemala

Kirjoitan tätä Barcelonasta käsin, pääsin eilen turvallisesti kotiin. Kuukausi Guatemalassa tuntuu kuin unelta ja koti on onneksi aivan ennallaan. Jetlagin hoito ei mennyt ihan putkeen, sillä heräsin aamulla kello neljä yöllä ja vietinkin muutaman tunnin blogeja lukiessa. Palasin sänkyyn seitsemän aikaan hetkeksi silmiä lepuuttamaan vain herätäkseni puoli kolme iltapäivällä kuin kesken unien. Seitsemän tunnin aikaeroa ei näköjään olekaan ihan helppo käsitellä.

Kuten ei myöskään kuukautta Guatemalassa. En varmaan ole ikinä näin selvästi elänyt niin eriarvoisen maan todellisuutta kuin nyt Guatemalassa. Ensimmäisenä viikonloppuna matkalla Atitlán -järvelle olimme juuri ohittaneet autolla useita köyhiä maalaiskyliä kun keskelle ei mitään pysähdyspaikalle ilmestyikin parikymmentä elsalvadorilaista hulppeaa autoa. Oli siinä itse kullakin monttu auki.


Suurin osa Guatemalan paikallisbusseista on vanhoja Jenkkilästä tuotuja keltaisia koulubusseja, niitä on vaan enemmän tai vähemmän tuunattu matkan varrella. Matkatavarat matkustaa katolla. Saasteetkin ovat tietenkin sen mukaiset, kun liikenteestä löytyy ikivanhoja kulkuvälineitä. Bussit töräyttävät mustia pilviä takalistostaan vähän väliä. Guatemala cityn keskusta on näitä täynnä ja taksit ajavat ikkunat auki, joten voitte kuvitella millasta siellä on päivittäin liikkua. Voin kertoa, että vietin koko kuukauden nokka tukossa limakalvot kuivina ja nenä kipeänä. Nyt takaisin Barcelonassa tuntuu, että voin taas vihdoin hengittää normaalisti. Alemmassa kuvassa näkyvät punaiset bussit ovat taksikuskien mukaan juuri niitä joita useimmiten ryöstetään. Ne kulkevat keskustan ulkopuolelle lähiöihin, joita erinäiset rikollisjengit johtavat. Niiden kuskeilla on ymmärtääkseni myös kaikkein pahimmat oltavat ja suurin riski tulla surmatuksi. Heitä listitään hengiltä keskimäärin 1,3 viikossa. 


Tuntuu ihan hullunkuriselta, että Guatemalassa sitä tuntee olevansa köyhässä kehitysmaassa ja hulppean modernissa Jenkki-valtiossa samaan aikaan. Autopesu on aina "car wash", eikä mikään "lavado de auto". Kauppakeskukset on oikein jenkkejä, kuten myös mainokset ja mainoksissa esiintyvät ihmiset. Englannin kieli näkyy ja kuuluu myös paikallisten kielessä. Hissi on elevador eikä suinkaan ascensor ja autoja parquearoidaan. Useassa hienossa ravintolassa kaikki tekstit ovat englanniksi, vaikkei siis turisteja olisi lähimaillakaan. Viimeisenä päivänä maassa minut vietiin muutaman paikallisen toimesta syömään rikkaiden Cayala -lähiöön, jossa olin käynyt kuukautta aiemmin ensimmäisenä päivänä maassa. Tuntui aivan hassulta, että pöydästä löytyvässä ketsuppipullossa oli etiketti pelkästään englanniksi. Ottaen huomioon, että 80 % guatemalalaisista tuskin ymmärtää englantia, kun kaikki eivät edes espanjaa osaa. Cayala on rikkaalle eliitille rakennettu lähiö, jossa seisoo pukuun sonnustautunut turvamies joka kadun kulmassa. The Guardianista löysin mielenkiintoisen artikkelin paikasta. Cayalaan kävelee sisään kuka tahansa talliainen ongelmitta, muttei poliisi. Poliisi joutuu odottamaan lupaa porteilla, koska kyseessä on yksityisalue. 


Ennen Guatemalaan lähtöä yritin vakuuttaa äidille ja tietenkin myös itselleni, että kaikki tulee menemään hyvin ja meitä tullaan vahtimaan aika tarkkaan koko kuukauden ajan. Ja niinhän se menikin. Äiti kehotti ajattelemaan asiaa etukäteen vähän kuin vankilakokemuksena, sillä kuvittelin jo ennen perille pääsyä kuinka illat tultaisiin enimmäkseen viettämään neljän seinän sisällä. Hyvä puoli tässä kaikessa oli se, että lähennytttiin ihan hirmuisesti meidän Barcelonan maisterin porukan kanssa. Asuttiin kahdessa kolmen hengen kämpässä (tytöt ja pojat omissaan) ja kokkailtiin usein porukalla. Olo oli vähän kuin Big Brotherissa tai Espanjalaisessa Kimppakämpässä. Monikulttuurinen yhteiselo 24h kuukauden ajan sujui mielestäni yllättävänkin hyvin. Katalaani, madridilainen, argentiinalainen, bolivialainen, jenkki ja suomalainen muodosti aika hyvän kombon ja guateperheen. En tiedä tullaanko me ikinä tapaamaan toisiamme, ei ainakaan samalla porukalla, mutta ehkä erikseen. Ei sitä tiedä minne kenenkin tie vie. 


Mahtava, opettavainen ja niin erilainen kuukausi takana, että sen sulattamisessa kestää varmasti vähän aikaa. Nyt tuntuu kuitenkin oikein hyvältä olla kotona Barcelonassa oman kullan kainalossa. Voin juoda hanavetta niin paljon kun sielu sietää, nauttia lämpimästä suihkusta ja omasta sängystä, ottaa metron keskustaan ja kävellä rauhassa kadulla ilman, että tarttee soittaa taksia. Oi vapaus!

P.S. Lisää kuvia vielä ainakin viidakosta ja Antiguasta luvassa. 

10 kommenttia:

  1. Näitä sun Guatemalan tarinoita on todella kiva lukea. Mielenkiintoista ja avartavaa. Tuo kalliiden autojen rivi näyttää jo kuvassa kummalliselta, joten voin vain kuvitella miltä paikan päällä..

    Ja hei naurahdin vähän tolle vikalle kuvalle. Ootteko te oikeasti noin tasapäinen joukko :D?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla. Vähän vaihtelua tähän Barcelonasta kirjoitteluun :)

      En ollut edes huomannut, että ollaan noin tasapäisiä.. haha. Olin tosin ainut naispuolinen ilman korkkareita, joten taidan olla ihan pisimmästä päästä :D

      Poista
  2. Yritin arvata kansallisuudet, mutten tiedä menivätkö oikein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimisessä kuvassa järjestyksessä vasemmalta Argentiina, USA, Suomi, Espanja, Espanat (katalaani) ja Bolivia. Osuiko oikeaan? Jenkki ja (amerikkalaistunut) bolivialainen oli ehkä helpoimmat paikantaa ;)

      Poista
  3. Guatemala kuulostaa ja erityisesti näyttää tietyiltä osin aika samanlaiselta kuin Meksiko ja Peru, vaikka onkin paljon köyhempi. Yhtäläisyyksiä vaikuttaisi olevan kuitenkin hämmästyttävän paljon.

    Mutta tosiaan, kaikkia näitä sun juttuja Guatemalasta on ollut ilo lukea, samalla on jopa tuntunut sellaista tuttua koti-ikävää ja haikeutta taas noille kulmille... Voih. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kai niissä Lattareissa jotain yhtäläistä :) Vaikka Argentiina onkin valovuosien päässä Guatemalasta, löytyy sieltä jotain samaa. Vähintäänkin katukuvassa niin kirkkaasti näkyvä eriarvoisuus, josta ei ole Euroopassa samassa mittakaavassa tietoakaan.

      Nyt tekee itelläkin entistä enemmän mieli kierrellä Väli-Amerikassa vielä joku päivä! :)

      Poista
  4. Hyva, etta laitat fiiliksia tuoreeltaan ylos, koska aika haalentaa ja kultaa muistot aina. Luin Guardianin artikkelin ja siita huomasin, etta oletko nahnyt meksikolaisen La Zona -leffan? Tai jos joku muu lukija osaisi, onko se katsomisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nähnyt, mutta traileri näyttää ainakin mielenkiintoiselta! Täytyis katsoa.

      Poista
  5. Minulle tulee mieleen Caracasin vanhat 50-luvun amerikkalaiset autot,jotka vieläkin olivat liikenteessä ,vaikka saattoivatkin olla hyvin kyseenalaisessa kunnossa.Kerran menin sellaisella "taksilla" ja kauhukseni huomasin että konelaudasta puuttuvat kaikki mittarit,mm. bensamittari.Kauhistuin ja kysyin että miten kuski tietää milloin bensa loppuu ja hän vastasi että kyllä hän sen tietää sitten kun se bensa on lopussa.....Ja tuon vastapainona sitten hienoja luksusautoja ja kauppakeskuksia,eli jonkinlaisia yhtäläisyyksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, voin vain kuvitella sen taksimatkan :)
      Guatemalassakin kaikki vähänkin hienommat autot oli varustettu tummenetuin lasein. Joissain autoissa jopa etuikkunat. Niinhän se on, että Lattarit on maailman epätasa-arvoisin alue. Argentiinassa se ei vaan jotenkin ihan yhtä selvästi näy ja tunnu.

      Poista