18. maaliskuuta 2014

Ciutadelan kevät!

Täälläkin oli oikein keväinen tai jopa kesäinen ilma viikonloppuna. Perjantaina sain nauttia lounaasta kavereiden kanssa Barcelonetalla aivan hiekkarannan kupeessa ilman takkia. Lauantaina taas vietettiin iltapäivä iki-ihanassa Ciutadelan puistossa. Eikä oltu yksin liikkeellä, nimittäin puisto kerää kauniina päivinä aivan hirmuisesti väkeä vauvasta vaariin. Me suhautettiin puistoon julkisilla pyörillä ja otettiin mate ja eväät mukaan.

puisto14
puisto15
puisto13puistoo
puisto11
puisto12
puisto10
puisto9
puisto8
puisto7puisto6
puisto5
puisto4
puisto3
puisto
puisto2

Jotkut tallustelivat vielä talvitakeissaan, toiset ottivat aurinkoa bikineissä (kuten tuossa alimmassa kuvassa). Itsekin ihan vahingossa lähdin kotoa vielä matalavartisissa talvisaappaissa, vaikka asteita oli lähemmäs 20. Ciutadelan puisto on aivan ihana paikka, siellä riittää temmellettävää sekä ruohoaluetta, jolle istahtaa aurinkoon tai varjoon. Näin maaliskuussa auringossa kestää vielä olla. Ainoa minua itseäni pikkasen häiritsevä tekijä on pakistanilaiset limu- ja kaljakaupustelijat, jotka kävelevät ohi joka toinen minuutti tarjoten virvokkeitaan, jotka he käyvät välillä puskasta hakemassa. Mutta jos pystyy sulkemaan korvansa heiltä, niin puisto on mitä viehättävin.

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia lempparipuistostani! Tutun näköisiä nuo kaljakauppiaat on minullekin, sen verran tullut vietettyä tuolla puistossa aikaa :) Nyt väristään täällä kylmässä jo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totesin siinä hieman puistoa kiertäessä, että ehkä sieltäkin löytyisi kaupustelijavapaat-alueet, jos lähtisi vähän syrjempään. Kyllä sinne pohjolaankin varmasti pian lämpimämmät tuulet saapuvat :)

      Poista
  2. Ihana kevät/alkukesä näyttää sielläkin olevan meneillään. Täällä vähän sama juttu tuon pukeutumisen suhteen, osa on ihan puhtaasti vielä talvitamineissaan ja osa sitten jo ihan kesäisissä kuteissa. Itse olen pyrkinyt vain kerrostamaan vaatteita ja ottanut niitä sitä mukaa pois, kun tarkenee. Ja bikinitkin on laitettu vaatekerrosten alle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on just se vuodenaika kun kukaan ei oikeen tiedä miten pitäisi pukeutua :) Onneksi tosiaan vaatteita on aina helpompi vähentää, joten on hyvä lähteä usean kerroksen kera ulos!

      Poista
  3. Kauniin keväiset kuvat,kevät se on täälläkin.Ja miten samanlaista tuo kasvillisuus on kuin täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla Jael, taidetaan tosiaan olla aikalailla samoilla korkeusasteilla!

      Poista
  4. Onpa kaunis puisto! Tiedätkö saako sinne viedä koiria? Ei sillä, että olisin sinne hetikohta koiriemme kanssa änkemässä, mutta mietin onko teilläkinpäin koirille usein porttikielto puistoihin? Lontoossa oli ihana kun ihmiset oli pikinikillä, pelaamassa, pyöräilemässä ja koiria ulkoiluttamassa Hyde Parkissa. Pariisissa taas eräällä hautausmaalla (!?!) harrastettiin samoja juttuja kauniina kevätpäivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Ciutadelaan saa viedä koiria, lauantainakin siellä kirmasi useita koiria toisiaan jahdaten tai muuten vaan ihmisiä haistellen. Mielestäni täällä kyllä saa viedä koiria minne vain, en ainakaan muista törmänneeni minkäänlaisiin kieltokyltteihin. Täällä näkyy koiria niin metrossa kuin tavaratalossakin :)

      Poista
  5. Kevät? Mikä se se olikaan..nyt on päässyt täällä jo unohtumaan ;) Mutta kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha.. soooRi! (oikein skottiaksentilla) Kyllä se sinne Ottawaankin vielä löytää! :)

      Poista
  6. Kevät on tännekin tulossa. Minusta on aina hassua nähdä turisteja shortseissa ja t-paidoissa, kun paikalliset vielä vetää toppatakeissa. Minä olen sitten jostakin siltä väliltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, toisaalta turistit yleensä kävelevät ympäriinsä auringossa pitkin päivää kun paikalliset taas istuvat sisällä toimistossa tai metrossa. Tälläisiä johtopäätöksiä olen vetänyt :)

      Poista
  7. Onpa romanttisen vehrea puisto! Tykkaan just tuollasista, joissa on ruohon lisaksi paljon kasveja ja vesilammikosta saa aina lisapisteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on hieno puisto. Sieltä löytyy myös jättimäinen mammutti, patsas-vesisuihku-taideteos, (maksullinen) eläintarha ja paikallinen parlamentti :)

      Poista