29. huhtikuuta 2014

Aurinkoinen viikonloppu omilla huudeilla

Kulunut viikonloppu oli siitä erikoinen, että ensimmäistä kertaa pysyttiin visusti meidän oman lähiön nurkilla, eikä suunnattu kauemmas. Yleensä päiväkävelykohteena toimii aina jokin paikka keskustan, Gràcian tai rannan väliltä. 

Lauantaina ei melkein edes viitsitty lähteä ovesta ulos, koska ulkona oli pilvistä. Joo, pilvistä! Aamulla aurinko herätti meidät paistamalla suoraan sisään, mutta sitten aamiaisen jälkeen pilvet ilmestyi. Meitä huvitti, että pilvisellä säällä ruvetaan edes epäröimään ulkoilua. Niin sitä sopeutuu uuteen kotipaikkaan. Täällä sitä tulee sateellakin välteltyä ulkoilua. Skotlannissa asuessa taas sade tai vähintäänkin pilvinen sää oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. 

No, iltapäivällä oli pakko päästä happihyppelylle, joten lähdettiin me sitten kuitenkin ulos ja tulihan se aurinko sieltä takaisin ihmisten ilmoille. Käveltiin tällä kertaa ihan uuteen suuntaan ja löydettiin meidän huudeilta ihan uudet kuviot ja alueet. 

plazamasadas
plazamasadas2

Esimerkiksi yllä näkyvä Plaça Masadas, jossa järjestettiin joku konsertti samana iltana ja ilmeisesti sieltä löytyy silloin tällöin jonkinlaiset markkinat myös.

IMG_2818

ja alla näkyvä Parc de la Pegaso, joka oli oikein mainio vihreä keidas täällä betoniviidakon keskellä.
Kuvitella, että meidän kulmilta löytyy näin hieno puisto, ja vasta nyt löydettiin se!
Suunnattiin sinne takaisin heti sunnuntai-iltana pienelle juoksulenkille. 

parcdelapegaso

Sunnuntaina sitten aamu valkeni täydellisen kesäisenä. Ainakin Pohjois-Euroopan kesäisenä. Me suunnattiin toisesta suunnasta löytyvään nurtsipuistoon, jossa ihme kyllä oli aika rauhallista. Puistossa tarkeni kivasti t-paidalla ja housuja piti kääriä polviin. Kotiin tuomisena sain (pikkasen) punottavat olkapäät. Saatiin chillailla ja lueskella ihan rauhassa, meinaan siellä ei tule pakikaupustelijat häiritsemään, kuten Ciutadelassa. Muutama elämästä nauttiva koira kävi kyllä moikkaamassa ja pyörimässä vieressä.

IMG_2873
IMG_2852
IMG_2861

Barcelona osaa yhä yllättää meidät päivästä ja viikosta toiseen. Kaikkialta löytyy aina jotain uutta nähtävää. Pientä haastetta tällä hetkellä tuo vaan siitepölyn määrä. Tuntuu, että silmissä olis koko ajan jos jonkinmoista roskaa ja nielua ja nenää kutittaa. Mutta se kertoo vain siitä, että kevät on pitkällä ja kesä kohta täällä!

15 kommenttia:

  1. Ah, näyttää ihanalta. Puisto näyttää tosi upealta. Olisi kyllä nii kiva tulla sinne, mutta voi olla ettei perhe nyt tykkäisi, jos lähtisin taas saman tien. Kauhee matkakuume ja jotenkin unohdan koko ajan, että lähden Italiaan ensi viikolla! :) Ps. Miksi oot poistanu ton nimi/URL -kohdan kommentoinnissa. :( :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mitäköhän oon poistanut?! :D Pitää selvitellä!

      Olis niin kiva, jos tulisit mutta ymmärrän että pitää viettää perheaikaa myös. Kyllä me tässä vielä jossain päin tavataan. Ja kohta oot jo Italiassa!

      Poista
    2. Olin joo ottanut pois, ettei anonyymina voi enää kommentoida kun tuli niin paljon paskapostia. Onks se jotenkin hassu tai hankalampaa nyt? :)

      Poista
  2. Ihania kuvia, aivan upeita kylla! Ja teidan oma lahioalue nayttaa tosi kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tää ihan Parc Güellille vertoja vedä, mutta täällä ei ainakaan tartte turisteihin törmätä :D

      Poista
  3. Barcelonan arkkitehtuuri, vihreys ja ilmasto jatkaa vain vakuuttamistaan. Voisin aivan hyvin ottaa kuvan koirasta mallia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuli pyörimään siihen meidän viereen ja veti kunnon riehupainit yksinään moneen kertaan. En ymmärtänyt mihin se oikein pyrki? :D

      Poista
  4. Joskus sitä etsii kaukaa sellaista mitä on ihan vieressäkin. Tosi kauniita kuvia ja ihanan näköisiä paikkoja!

    Mulle tuli tosta "pilvinen päivä"-kohdasta mieleen, että Kanarialla rynnistin aina ulos kun sen kerran tai kaksi vuodessa "satoi" vettä! Lainausmerkeissä satoi, koska Suomessa sitä kutsuttaisiin vartin tihkusateeksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kiitos!
      Kanarialla onkin varmaan olleet aika kuivat paikat. Siellä olisin ehkä itsekin saateesta innoissani. Jostain syystä kaupparetki sateessa ei vaan oikein innosta :D Onneksi täällä ei kyllä sada lähes koskaan. Vaikka nyt voisi vähän sataa niin laantuisi tämä siitepölyallergiakin!

      Poista
  5. Upeita puistoja taitaa olla Barcelona täynnä! :) Tuollaiset rauhalliset ja autiot puistot on kyllä ihan parhautta, kun kukaan ei tule häiritsemään. Ja olen niin samoilla linjoilla noiden pilvisten päivien suhteen, että hitsit kun onkin tottunut tähän ilmastoon, kun ei tee mieli sisätiloista poistua pilvien takia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täältä aika monta hienoa puistoa löytyy, onneksi. Joo, älä viitti. Nyt ymmärrän minkä takia kuka tahansa espanjalainen kuolee vähän sisältäpäin kun saapuu pohjolaan pimeisiin ja sateisin keleihin :D

      Poista
  6. aah tuo puisto näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
  7. No kiva löytö tuollainen puisto naapurista! Ei haittaa varmaan yhtään :) Vitsi että siellä on kauniita rakennuksia..! Mulla on kauhea hinku nähdä jotain eurooppalaista arkkitehtuuria, eli varmaan kuolaan sun Italian kuvat läpi monta kertaa..:) On se Eurooppa vaan ihana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voin uskoa, että siellä asuessa tulee ikävä eurooppalaista arkkitehtuuria. Mutta etkös sä ookin jo kesällä suuntaamassa tänne kulmille? :)

      Poista