7. toukokuuta 2014

Sekakulttuurisen parisuhteen ja ulkosuomalaisuuden haasteita


Olen aina ollut vannoutunutta "minähän en miehen perässä minnekään lähde" -tyyppiä. Mutta kuinkas sitten kävikään? Lähdinpä kuitenkin, ainakin melkein, kun pari vuotta sitten pakkasin laukun ja karkasin karkauspäivänä Argentiinaan. Paitsi, että tein sen omilla ehdoillani ja siinä missä suunnistin tuonne etelään miehen perässä, sai hän kuitenkin vastapainoksi muuttaa Buenos Airesiin minun perässäni. Ja sitten hän vielä seurasi minua Barcelonaan, jonne halusin ehdottomasti tulla tekemään maisteria. Oltiinhan me tottakai etukäteen yhdessä suunniteltu tätä kaupunkia kummallekin sopivaksi asuinpaikaksi, mutta mun maisteriopinnot tässä Katalonian pääkaupungissa sai aikaan sen, ettei hän oikeastaan muualta siinä vaiheessa enää töitä hakenut. 

Maisterin jälkeen olen elänyt lähes viimeiset kymmenen kuukautta jo toinen jalka jossain muualla kun täällä. En tiedä missä, mutta joka tapauksessa jo hieman Barcelonasta poissa. Me ei viime heinäkuussa oltu varmoja eletäänkö tässä kaupungissa vielä lokakuussa. Lokakuussa oltiin jo melkein muuttamassa Hollantiin ja sitten Suomeen. Joulukuussa ei oltu varmoja minne muutetaan tammikuussa Argentiinan lomalta palatessa. Ja siitä lähtien sama epävarmuus on elänyt ja jatkunut ihan koko ajan. Tätä nykyistä kämppää etsiessä ei oltu varmoja tuleeko tästä meidän koti kuukaudeksi, kahdeksi vaiko pidemmäksi aikaa. 

Nico on ollut töissä samassa puljussa siitä lähtien kun me tänne kaupunkiin muutettiin, mutta kuitenkin etsinyt uusia vaihtoehtoja jo useampien kuukausien ajan. Viimiset pari kuukautta ollaan molemmat etsitty töitä vähän joka puolelta. Kumpikaan ei välttämättä haluaisi lähteä pois Barcelonasta, mutta toisaalta täältä ei välttämättä tällä hetkellä löydy niitä parhaita mahdollisuuksia meille molemmille. En osaa sanoa, mikä paikka maan päällä olisi siinä mielessä ihanteellinen, että molemmille löytyisi mielenkiintoisia haasteita. Asiaa ei tietenkään yhtään auta se, että minne vaan muutettaisiin, edessä olisi viisumibyrokratiaa. Vaikka kuinka leikiteltäisiin ajatuksella Suomeen muutosta, mutkittaa sitä käytännössä kuitenkin herran eteläamerikkalainen passi. Toisaalta, asiat voisi olla huonomminkin, jos argentiinalaisen passin sijaan hänellä olisikin taskussaan vaikka venezuelalainen tai kolumbialainen passi. Eli ei ne asiat niin huonosti onneksi kuitenkaan ole. Myös tämän takia Barcelonaan "jääminen" on jollain tavalla helppo vaihtoehto, kumpikaan ei tarvitse uusia työviisumeita.

Joka tapauksessa, tällä viikolla Nico allekirjoitti uuden työsopimuksen täällä Barcelonassa, mikä edes vähän rauhoittaa meidän tilannetta. Toistaiseksi elämä jatkuu täällä, eikä muutto muualle ole enää niin nurkan takana. Mua ei ole vielä työrintamalla onnistanut, mutta ehkä senkin päivän aika koittaa. Toivoisin kovasti, että löytäisin täältä Barcelonasta jotain mielekästä tekemistä, sillä en kuitenkaan enää osaa kuvitella mitään kaukosuhteilua meidän välille. Ne ajat on toivottavasti jo takanapäin. 

Vaikka vielä muutama viikko sitten olin erittäin innostunut mahdollisesta paluumuutosta Suomeen, ei minua yhtään haittaa jatkossa kutsua Barcelonaa kotikaupungikseni. En välttämättä koe tätä paikkaa ihanteellisena loppuelämäni unelmakotina, mutta ainakin toistaiseksi täällä on hyvä asua. En varsinaisesti haikaile Suomeen muutosta täällä ollessa ja eläessä, vaan lähinnä Suomessa käydessä. Skotlannissa asuva ystäväni kirjoitti minulle viime viikolla osuvasti "i would choose Finland over Spain to be honest, I mean where would you rather have your children grow up?". Olisi painajaismaista, jos meille joskus siunaantuisia lapsia ja he puhuisivat Espanjan espanjaa. Hehe. No, onneksi nämä asiat eivät ole vielä lähellekään ajankohtaisia ja Barcelonan auringossa on toistaiseksi oikein hyvä elää. Niin, ja ajatus tänne jäämisestä mieheni takia ei tunnu yhtään hullummalta, vaikken alunperin tänne hänen perässään tullutkaan. Silti on kai hyvä muistaa tuttu sanonta, never say never. Ja jos jollakulla on tarjota mulle jotain täydellistä työpaikkaa, niin laittakaapa sähköpostia, kiitos!

31 kommenttia:

  1. Epätietoisuus on stressaavaa joten hyvä että asia ratkesi Nicon uuden työpaikan myötä ja toivottavasti sullekin löytyy sopiva työpaikka tuolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on tosi stressaavaa ja varmaan aikalailla nykypäivää. Toivotaan parasta. Ja kiitos :)

      Poista
  2. Piti vielä sanoa että ihana kuvasarja;olette söpöjä!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat <3 ja tosiaan älkää nyt vielä tänne Suomeen kiirehtikö, nauttikaa Barcelonasta ja mistä tahansa paikasta, tänne ehtii kyllä tulla sitten sitä perhe-elämää viettämään kun sen aika koittaa. Omat rasittavuutensa siinäkin mutta varmasti se silti on parempi vaihtoehto kuin mikään muu... ja Bcn on myös mein kannalta hyvä paikka: päästään siis teitäkin näkemään ainakin kerran vuodessa :D! Eli kiva tietää että ootte vielä jatkossakin siellä... ja varmasti sullekin jotain löytyy työrintamalta, eventualmente.. ja kannattaa muistaa että kyllä ne rakkaat on aina tärkeemmät kuin mikä tahansa työ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eve. Kyllähän sinne pohjolaan sitten ehtii :) Joko teillä on suunnitelmissa matka tälle suunnalle?

      Poista
  4. Ihanat kuvat teistä! :) Näitä samoja asioita pohtii varmaan lähes kaikki ulkosuomalaiset tai toisen kansallisuuden kanssa seurustelevat. Mulle valinta oli siitä helppo, ettei Suomestakaan tahtonut löytyä vastavalmistuneelle töitä ja sen turvin olenkin nyt ajatellut, ettei Suomeen ole yhtään mikään kiire. Sieltä vaan työpaikat katoaa tai siltä ainakin tuntuu. Toki perhe/lapset on asia, joka sitten ehkä pistää ajattelemaan uudestaan, onhan Suomessa aika luksusvanhempainlomat ym. edut verrattuna moneen muhun maahan. Toivottavasti löydät sieltä jonkun mielekkään ja haastavan työn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi en ole näiden pohdintojen kanssa yksin. Ei Suomessa välttämättä olisi yhtään paremmat työpaikkamarkkinat, mutta toisaalta siellä taas kaupan kassanakin tienaa jo sen verran, että se kannattaa.. täällä taas.. hmmm..

      Poista
  5. Ihana kuvakollaasi! Meillä on sama "missä me asutaan?"-ongelma koko ajan päällä. Suomessa nyt, oma koti Kanarialla, Suomessa töitä, Kanarialla ei, tosin Suomen työt ei kummallakaan vakkareita, lapsia jos tulee (siihen tarvitaan vakkarityö ainakin toiselle) niin Suomi ois paras lapsien kannalta...
    Minä olen tosin aina uskonut, että kyllä sen aika näyttää, miten tää elämä on tarkoitettu meneväksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, ei ole helppoa jos oma kotikin jo löytyy Kanarialta. Kyllä aika näyttää ja asioilla on tapana järjestyä :) Vielä ei ole toivoa menetetty!

      Poista
  6. Ihania kuvia. :-) Suloisia ootte!

    Tiedän kokemuksesta sen, miten epävarmuus voi stressata. Meillä oli jalka kahdessa maassa pitkän aikaa, mutta nyt olen saanut jalkani niin tukevasti Suomen kamaralle, että se ei taida ihan hevillä täältä mihinkään liikahtaa. :-D

    Kiva, jos elämänne on asettumassa uomiinsa. Ja onnea työnhakuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Elo jalat eri maissa on pidemmän päälle tosi stressaavaa eloa ja ennen kuin molemmat on tyytyväisiä asemaansa (töissä tai ei) niin tuntuu hankalalta elää hetkessä ja nauttia normiarjesta.

      Poista
  7. Vaikka me ei olla suunnittelemassa muuttoa mihinkään pitkään aikaan, niin meilläkin on välillä noita samoja keskusteluja. Itse rakastan Edinburghia ja haluan olla juuri täällä, mutta poikaystäväni on asunut täällä aina, ja haluaisi joskus kokeilla asumista muuallakin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan kauheasti ole kun hän ei puhu muita kieliä - jenkkeihin hän haluaisi, mutta se olisi byrokraattisesti vaikeaa, eikä mua oikein nappaa. Suomeakin olen joskus miettinyt (juurikin perheen perustamisen kannalta), mutta töiden saaminen ilman suomen kielen taitoa olisi todella vaikeaa, kun se on vaikeaa kielitaidollakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olette nyt mukavasti siellä, niin jatkoakin on ehkä rauhallisempi ja helpompi suunnitella. Kiva, että poikaystävääsi kuitenkin kiinnostaa elämä Edin ulkopuolellakin, on ainakin mieli avoinna kaikelle uudelle :) Joo, Suomea varten pitäisi kai olla tosi pro ammattilainen, jos ei kielitaito ole hallussa. Omat haasteensa siinäkin.. puhumattakaan sitten kulttuurishokista muuton jälkeen :D

      Poista
  8. Minäkin tyky-tyky-tykkään noista kuvista!
    Aika pulmallista tuo työpaikan löytäminen molemmille, mutta toivotaan että pian sinullakin tärppää!

    PS. Heitin blogiasi haasteella: http://jalallakoreasti.blogspot.kr/2014/05/viiden-kohdan-haaste.html , käyhän kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  9. Bogasin Terhin blogista tämän ja piti tulla kommentoimaan että olipa ihana kirjoitus :) Olen vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, sillä oma poikaystäväni on korealainen. Toistaiseksi emme asu yhdessä, koska molemmilla on vielä opinnot kesken, mutta minä valmistun pian jolloin ei ole enää "pakko" pysyä Suomessa. Samoja teemoja on tullut pyöriteltyä tulevaisuuden suhteen. Suomi olisi varmaan oikeasti yksi maailman parhaista paikoista (ellei jopa paras) jos meinaa oikeasti joskus perustaa perhettä. Koulutus on maailman huippua ja mikä tärkeintä - laadukasta ja ilmaista. Kaikkea hyvää teille ja toivottavasti molempia miellyttävä asuinpaika löytyy! (http://www.piilosalla.net/blogi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! Kiva tietää, että maailmalta löytyy muitankin samassa tilanteessa olevia. Toivottavasti tekin löydätte mukavan, yhteisen asuinpaikan jostain :)

      Poista
  10. Onnea työnhakuun vaan, toivottavasti tärppää! Jos etsit ensi alkuun kaikenlaisia töitä, kannattaa sieltä facebookin Katalonian suomalaiset -ryhmästä kysellä, siellä on aika ajoin jotain tarjolla ja jotkut tyypit hakee koko ajan lisää porukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sieltä olenkin välillä jotain paikkoja bongaillut, vaikka aikalailla puhelinmyyntihommia taitaa enimmäkseen suomentaitajille olla.

      Poista
  11. Voi mitä söpiksiä ootte :) Piti tässä ihan miettiä, että tulikos sitä itse muutettua miehen perässä, mutta ei oikestaan vaan kävi päinvastoin ja mies lähti mun mukaan Skotlantiin. Ja sittenpä sitä onkin menty yhtä matkaa, kun kummallakaan ei hetkeen ollut opiskeluja rajoittamassa.

    Ahh, tutulta kuulostaa nuo sun pohdinnat! Vaikka meillä on kyllä aivan ideaali tilanne täällä Kanadassa nyt, niin silti mietitään nyt lähinnä muuttoa toiseen kaupunkiin Kanadassa. Tai sitten toisaalta Eurooppa kiinnostaisi edelleen, tosin Britit olisi ainoa maa mihin tuo kanadalainen puolisko voisi saada Suuren Summan jälkeen ancestry viisumin. Toisaalta, sitähän vois aina heittää suunnitelmat nurkkaan ja muuttaa Uuteen Seelantiin vaikka vuodeksi. Että joo, aika hyvin täälläkin on suunnitelmat miten sattuu :D Mut jos tässä nyt ensi vuoden kesään odottais että mä saan kansalaisuuden ja komeampi puolisko opiskelut päätökseen ja kattos sitten minne työt vie..Voi jos Britanniassa maksettaisiin kunnon palkkaa, muuttaisin sinne heti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! Yhteinen matka on paras matka :)

      Tuntuu, että tää ulkosuomalaisuus menee aina vaan haastavammaksi kun on pomppinut paikasta toiseen eikä vaan asettunut yhteen paikkaan. Toisaalta välillä tuntuu, että on koko maailma avoinna, vaikka ei nyt ihan käytännössä kuitenkaan. Onneksi sulla on kansalaisuus lähellä, niin sitten on aina vähemmän byrokratiaviidakkoa, jos paluu (tai jääminen) Kanadaan tulee ajankohtaiseksi! Jos täällä maksettais parempaa palkkaa en edes miettisi muualle muuttamista.. mutta kun matikanmaikka tienaa kuussa 700e, niin..

      Poista
  12. Mielenkiintoisia ajatuksia :) Pohditaan miehen kanssa samoja juttuja taallakin ja nyt suunnitelmissa olisi Australia vuoden, parin sisalla. Suomeenkin muutto houkuttelee valilla ja sitten toisaalta ajattelen etta sinne voi palata koska tahansa kun taas muissa maissa asuminen olisi helpompaa tassa iassa ja ilman perhetta. luotan etta kohtalo ratkaisee mihin paadytaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että siellä ollaan samoissa tunnelmissa :) Ihan totta, Suomeenhan voi toisaalta aina palata, jos siltä tuntuu. Sieltä on sitten ehkä vaikeampi lähteä uudelleen kun on kerran palannut ja asettunut. Nuoriahan me vielä ollaan :)

      Poista
  13. Ihanat kuvat ja tuttua pohdintaa, lasten hankkiminen muuttaa monikulttuurista suhdetta siinakin mielessa etta jossain vaiheessa on paatettava mihin asettuu, koulujutut ja muut, kaksin sita pystyi seilaamaan miten huvittaa, asioilla on tapana jarjestya!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, vielä sitä on paljon vapaampi liikkumaan ja helpompi muuttaa paikasta toiseen, jos tarpeen. Eiköhän ne järjesty :)

      Poista
  14. Terveisia vaan taalta miehen perasta! ;D Oikein hammastyin, etta onko sun maisterista tosiaan tuon verran aikaa. Mulla menee taalla niin joulut, juhannukset ja kokonaiset vuodet sekaisin!

    Ollapa nyt pari kullanarvoista neuvoa antaa, mutta tasta mun asemasta se ois vahan kuin blind leading the blind :P Pohdinta on tarpeeksi vaikeaa jo nytkin, mutta tuo perhekortti on sellanen, etten edes uskalla antaa sille ajatusta viela. Mika on vahan petollista tassa mun pyoreita lahestyvassa iassa, paljastetaan nyt tallasta arkaluontoista tietoa koko nettikansalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiitos, terveisiä takaisin :D Aika menee niin nopeasti, että ihan hirvittää. Kohta tässä ollaan kiikkustuolissa kutomassa ;)

      Poista
  15. Todella mielenkiintoista pohdintaa ja pisti ehkä omat mietinnät vähän parempaan mittakaavaan ;)
    Yksi iso juttu mitä täällä vaihdossa ollessa on tullut pohdittua todella paljon on se, että jos ja kun sitä jatkaa opintoja ja olisi taas vuorossa vaihto/harjoittelu tms ulkomailla (mihin todella haluaisin pyrkiä) niin miten sovittaa se toinen puolisko tähän kuvioon. Poikaystävä/viikon päästä avopuolisoni heh, on ammattikoulun käynyt duurnarityöstään nauttiva ihminen. Ihan sama minne sitä lähtisi omien haaveideni perässä olisi hänen todella vaikeaa tulla mukaan muuten kuin huvin vuoksi hengaamaan. Tai ainakaan omaa teollisen alan hommia olisi varmasti todella hankala saada ulkomailta, niihin kun on varmasti hakijoita ihan paikallisväestöstä. Ja kun miettii jotain perinteistä koulukirjoista repäistyä expat-elämää niin kyllähän siitä tulee mieleen salkkumies ja kotivaimo shoppailemassa ja hengailemassa mukana, ei toistepäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva :D Kyllä mä uskon, että se toinen puolisko sopii hyvin mukaan, jos vaan osaa sovittaa. Hyvin teillä on tainnut sielläkin mennä? Kyllä se expat-elämän kiiltokuva on salkkumies ja kotivaimo, mutta toisaalta kai myös lisääntyvissä määrin toisinpäin. Ja toisaalta nykyään tuntuu, että etätyönä toimivat ammatit on nousussa. Tietsikalla voi duunata vaikka mitä mistä päin maailmaa tahansa. Se vaan vaatii enemmän itsekuria, jota mulla ainakaan ei ole..

      Poista
  16. Olin ihan ihmeissäni kun A:n päiväkodissa yhden lapsen espanjalainen isä sanoi, että heillä ei ole tarkoitusta enää palata Espanjaan, paitsi lomalle (vaimo siis on suomalainen). Muuttivat viime kesänä Suomeen ja yrittävät nyt myydä heidän Espanjan taloaan ja sopeutua Suomeen. Mä usein leikittelen ajatuksella, että voitais lähteä ulkomaille, jos vaan sopiva työ tulisi vastaan. Asutaan vuokralla just sen takia, että ajatus "kahlitsevasta" omistusasunnosta ja asuntolainasta ahdistaa. Vakituinen virka tietysti vähän jarruttaa suunnitelmia ja tietysti tulevaisuudessa lasten koulut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vuokra-asunnossa on se hyvä puoli, ettei se sido niin pahasti mihinkään paikkaan. Vakituinen virka on kyllä hyvä juttu, ja tuo varmasti turvaa ja vakautta perhe-elämään. Parempi virka kun asuntolaina :P

      Poista