10. marraskuuta 2014

Italian rannikolta: Porto Venere

En voi väittää, etteikö nämä hyiset ja pimeät marraskuun päivät olisi vieneet mielen jonnekin aurinkoisempaan ja lämpimämpään paikkaan. Kuten esimerkiksi Italiaan. Kylläpä mieltä lämmittää kummasti katsella toukokuisen reissun aurinkoisia kuvia. Vaikka en toisaalta nyt kauheasti kaukokaipuile, en voi väittää ettenkö toivoisi pikkasen enemmän aurinkoa ja vähemmän viimaa tähän marraskuun synkkyyteen. Tai edes lämpöä tuovaa valkoista hankea.

Yöpyessämme Cinque Terren kulmilla La Speziassa yhdessä suloisessa B & B:ssä toukokuussa, suositteli italialainen omistajaperhe meille reissua muihinkin lähikyliin. Suuret matkailijalaumat kai suuntaavat lähinnä niihin rannikon viiteen kuiluisampaan kylään, mutta kyllä me aurinkoisena toukokuun sunnuntaina törmättiin Porto Veneressä muutamaan samaan naamaan, jotka oli edellispäivänä näkynyt Cinque Terren kylissä. Tässä vähän tunnelmaa keskiaikaisesta kalastajakylästä, Porto Venerestä. 

IMG_3519
IMG_3528
IMG_3567
IMG_3536

Alueen rannikon kylille tyypillisesti, Porto Venerestä löytyi värikkäitä taloja, rantamaisemia, söpöjä kuppiloita ja kukkaistutuksia. Kaupungista löytyi myös Doria Linna, josta pääsee ihailemaan maisemia merelle. Linna on rakennettu jo 1100-luvulla, joten ikää siltä löytyy. Muureilta oli ihan kiva käydä katselemassa kylälle ja merelle, vaikkei sieltä muita linnamaisia piirteitä löytynytkään.

IMG_3539
IMG_3544
IMG_3547
IMG_3552

Myös Porto Venere on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista.

IMG_3554
IMG_3550
IMG_3568

Vietimme Porto Veneressä muutaman tunnin, aurinkoisena toukokuun sunnuntaina. Harmi vain, uikkarit oli jääneet majapaikkaan, asteet nousikin ihan hellelukemille ja paikallisia vapaapäivän viettäjiä riittä joka paikassa. Parkkipaikat oli täynnä ja parkkimaksut sen kuin kallistuivat mitä alemmas mäkeä ajoi kylän satamaan. Kylään pääsee muuten myös veneteitse, Cinque Terren kylistä ainakin Monterossosta ja Vernazzasta kulkee meriyhteys Porto Venereen.

IMG_3561
IMG_3575
IMG_3574

Porto Venerestä matka jatkui toiseen rannikkokaupunkiin, Lericiin. Siitä joskus toiste.

4 kommenttia:

  1. Porto Venere oli kyllä melkein mun lempparipaikka noilla huudeilla, noi rantakalliot on niin huikeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin oli hienot kalliot ja upeat näkymät ulapalle :)

      Poista
  2. Ah Italia <3 Ihanan näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä kyllä ihanaa, toivottavasti sun juhlamatka onnistuu kielen opiskelujen jälkeen :)

      Poista