29. joulukuuta 2015

Minne meni vuosi 2015?

On vaikea uskoa, että vuosi 2015 rupee olemaan pulkassa. Tuntuu, että tämä kulunut vuosi on sujahtanut ohi ihan ennätysvauhtia, enkä ollenkaan ymmärrä minne aika on kadonnut. Ehkä tämä ihmettely on merkki iän karttumisesta.

collage1
Alkuvuodesta ihailtiin Helsinkiä stadionin tornista käsin sekä käppäiltiin Seurasaaressa.

Koko 2015 on ollut aika mainio vuosi joka tapauksessa, vaikka blogin kannalta tämä näyttää olleen täysi floppi. Siinä missä 2014 oli blogihistorian surkein (83 postausta) on tämä kulunut vuosi ollut vielä rutkasti surkeampi (37 postausta). Se vähän harmittaa, koska en ole tarkoituksella jättänyt blogia ihan heitteille. Niin vain on tapahtunut. Toisaalta, jos mietin rehellisesti mistä tämä johtuu, niin ei enää harmita ollenkaan. Nimittäin tuntuu aika hyvältä todeta, että koneen ääressä ei enää kulu iltaisin yhtä paljon aikaa kuin ennen ja tämä johtuu ihan puhtaasti siitä syystä, että meillä on ollut aiempaa vilkkaampi sosiaalinen elämä.

collage2
Pääsiäisenä päästiin mökille.

Tänä vuonna meidän elämään on tullut uusia ystäviä ja siteet vanhempiin ystäviin on vain vahvistuneet. En muista montaakaan viikkoa, etteikö oltaisi kokoonnuttu vähintään kerran ystävien kanssa pöydän ääreen illallistamaan.

Vuosi 2015 oli ihan ennätysmäinen mitä tulee perheen kanssa vietettyyn aikaan, on se vaan niin paljon mutkattomampaa kun asuu samassa maassa! Jostain syystä tänä vuonna perheen mökille ehdittiin vain kaksi kertaa, toivottavasti ensi vuonna asia korjaantuu ja mökkireissuja tulee edes muutama lisää. 

collage3
Toukokuussa käytiin Tukholmassa ja matkattiin Guatemalaan.

Toukokuussa ehdin olla viiden eri maan kamaralla, vaikka harmikseni paluu Barcelonaan jouduttiinkin perumaan. Mukaan mahtui silti viikonloppu Tukholmassa sekä välilaskut Lontoossa ja Miamissa matkalla Guatemalaan. Guatemalan reissu oli aivan mahtava kokemus ja taas jäi sellainen tunne, että sinne kyllä varmasti palaan vielä joskus.

collage4
Kesällä käppäiltiin Suomenlinnan mukulakiviä pitkin.

Onneksi kesällä ehdittiin nauttia kotimaasta, Suomenlinnassa tuli käytyä useampaankin kertaan, joista upeimpana mieleen jää tietenkin pikkuveljen häät elokuun kesäpäivänä.

collage5
Syksy otettiin vastaan uudessa kodissa ja vuosi kului arabiaa opiskellen.

Vielä toukokuussa näytti siltä, että voidaan vihdoinkin relata. Molemmilla mielekkäät työt ja mielekäs asunto. Eipäs mennyt kuin viikko, kun vuokraisäntä ilmoitti, ettei vuokrasopimusta uusita. Iso osa heinäkuusta menikin siis uutta asuntoa etsiessä - käytiin katsomassa yhteensä yli 20 kämppää - ja loppukesästä muutettiin uuteen osoitteeseen, vain neljän korttelin päähän edellisestä.

Syksyn piriste olikin marraskuun karkumatkat Suomesta useampaankin otteeseen: ensin Lontoon sateeseen ja sitten Argentiinan aurinkoon. Nico oli pikkasen onnekkaampi ja kävi myös Islannissa ja Amsterdamissa. 

collage6
Onneksi sateisesta Lontoostakin voi saada kivoja kuvia, mutta sateen jälkeen on kiva rentoutua palmun alla!

Vuoden 2015 tuli tallusteltua vain kuuden eri maan kamaralla. Lentokoneen nousuja tuli tänä vuonna plakkariin yhteensä 14 ja luettuja kirjoja muutama enemmän. Fafasin falafel-halloumi-pitaleipiä ja Korjaamon sushia tuli sen sijaan syötyä enemmän kuin laki sallii.

Viime vuoden vuosikatsauksessa toivoin, että "ensi vuonna saadaan stressata vähemmän kämpän, työpaikkojen ja asuinmaan suhteen." Tämä meni melkein putkeen, työpaikkaa stressattiin vain toisen kohdella, kämpästäkin stressattiin vähän, mutta tänä vuonna ei sentään ollut tarpeen stressata asuinmaan suhteen. Suomessa ollaan edelleen ja kaikki merkit viittaa siihen, että vuoden päästäkin jatketaan täällä pohjolassa.

collage7

Toivotaan, että vuodesta 2016 tulee kaikin puolin entistä aurinkoisempi, oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

20 kommenttia:

  1. Kiva katsaus ja suht vauhdikas vuosi! Kiva, että olette viihtyneet Suomessa. Eikä tuo 30 risat postausvauhti nyt niin hirveän huono ole, kun ajattelee, että se on enemmän kuin joka toinen viikko!
    Ihanaa alkavaa 2016 myös teille!

    VastaaPoista
  2. Mukavan kuuloinen vuosi! Niin kauan kuin blogi on vain harrastus minusta on ainakin vain fiksua valita mieluummin ihan oikea sosiaalinen elämä - vaikka olenkin syksyn aikana kaivannut kuulumisiasi. :) Onnellista vuoden alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta :) Katsotaan, josko vuodesta 2016 tulee blogiystävällisempi. Mukavaa vuoden alkua sullekin Anu!

      Poista
  3. Joo kyllä sosiaalinen elämä aina koneella istumisen voittaa! :D
    Mukavaa, että ootte asettunut Suomeen ja stressitekijätkin on vähentynyt. Oikein hyvää tulevaa vuotta! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Kiitos Katja, ihanaa ja reissutäyteistä vuotta sullekin!

      Poista
  4. Minunkin postaustahdille vuosi 2015 oli huono. Siihen vaikutti nyt kyllä työ enemmän kuin aktiivinen seuraelämä:). Mutta oli mitä oli, nyt katsellaan, että mitä on tulossa! Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli täälläkin työ ensisijainen ongelma bloggauksen edessä, mutta sitten muiden syiden takia ja illatkin pois bloggailuajalta. Ehkä ensi vuodesta tulee aktiviisempi meille molemmille!

      Poista
  5. Hitsit. Mä oon kyllä kommentoinut tätä, mutta eipä oo tullu perille. Sun vuosi kuulostaa ihanan vauhdikkaalta, mutta silti ihanan "tasaiselta" (hyvällä tavalla siis). Musta ois jo jotenkin ihanaa asettautua jonnekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä yllättävän tasainen pitkään aikaan, kun ei tullut maasta muuttoa kuvioihin :)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen vuosi! :) Olet onnekas, kun olet noinkin monessa maassa päässyt käymään yhden vuoden aikana ja vieläpä noin kaukana! :O :) Minä reissasin "vain" viidessä eri maassa -Suomi ja Espanja mukaan luettuna. :'D
    Ihanaa uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa uutta vuotta sinullekin Vivi! Toivottavasti tänä vuonna päästiin uusiin paikkoihin :)

      Poista
  7. Ihanaa uutta vuotta Annika! 2015 näyttää olleen melko mainio, ja iso peukku erityisesti arabista, vuhuu!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka, samoin sulle :) Jatkuuko sulla opiskelut?

      Poista
  8. Onnellista ja menestyksekästä alkanutta vuotta sinulle ja läheisillesi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ihanaa uutta vuotta sinulle myös <3

      Poista
  9. Oli sulla sentään parempi blogivuosi kuin tällä suunnalla, säälittävät 23 postausta :D Mutta ihanaa lukea tällainen pieni vuosikooste ja teidän elämä vaikuttaa kyllä sujuvan hyvin sillä Pohjolassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä se tästä. Katsotaan, josko tästä vuodesta tulisi blogiystävällisempi ja josko vihdoinkin pääsisin sinne Lissaboniin :)

      Poista
  10. Jokainen postaus on ollut tervetullut ja mukavahan se vain on, etta on ollut muutakin tekemista :) On muuten totta, etta mita vanhemmaksi tulee, niin sita nopeammin vuodet menee. Siita on ihan artikkeleitakin, jos googletat, vaikka ajatuksena koko juttu vahan karmaiseekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Tuo toka huomio kuulostaa vähän pelottavalta, en ehkä uskalla lukea mitään artikkeleita!

      Poista