aNNiKa home and away

hay tantos lunes que los viernes están armando un sindicato

2012-02-13T18:42:00.001+02:00

tämän Arjonan ihanan quinto piso -biisin sanat sopivat hyvin tähän päivään, nimittäin maanantaihin. Miksi välillä tulee sellanen fiilis, että aina on maanantai ja liian harvoin perjantai!?! "On niin monia maanantai -päiviä, että perjantait ovat perustamassa ammattiliittoa". Se kuulostaa paremmalta espanjaksi, mutta ehkä tosta ymmärtää sanoman.. Kukaan ei voi väittää, etteikö miehen sanoitukset olis hyviä. Mun mielestä ne on ihan huippuja. Tänään tämä sattui tulemaan ipodin kuulokkeista aamulla töihin mennessä. Suosittelen kuuntelemaan "viidennen kerroksen" biisiä, vaikket espanjaa hyvin ymmärtäisikään.

Ricardo Arjona - Quinto Piso

Pitkästä aikaa myös vähän Mafaldan mietteitä..

"huomenta,

joko kaikki maanpäälliset vääryydet on poistettu?"

"ai ei?"

"herättäkää minut lounaalle sitten"

Joskus vain tekisi mieli tehdä Mafaldat!

Sain joululahjaksi tosi hienon pöytämallisen Mafalda kalenterin, josta löytyy oma sarjakuva joka päivälle.. joten enköhän jatkossakin jaa teille näitä juttuja.

Jännittävä kahvilareissu

2012-02-12T13:47:00.002+02:00

Kävin perjantaina kaverin kanssa hieman erilaisessa kahvilassa, nimittäin Café Kauko:ssa. Kauko on kauko-ohjattava kahvila Forumissa, ja osa Helsinki Design Capital 2012 -tapahtumia.

kuva Forumin sivuilta

En ole oikeastaan ehtinyt perehtyä siihen, mitä kaikkea Helsingissä järjestetään tämän erityisen vuoden kunniaksi ja tästäkin kahvilasta sain tietää vain BBC:n uutisia lukemalla. Tämä Kauko-kahvilasta kertova artikkeli ja video nousi viime viikolla sivuston katsotuimmaksi videoksi. Sen nähtyäni minunkin oli pakko mennä itse kokemaan tämä jännittävältä vaikuttava kahvilakokemus.

Tämän kahvilan pääidea ei ehkä ole kahvin juonti, vaan jotain ihan muuta. Nimittäin kuka tahansa netissä surffaileva voi omalta osaltaan designata kahvilaa reaaliajassa osoitteessa youdesign.fi. Tuoleja, pöytiä, valaistusta ja musiikkia pääsee muokkaamaan aivan vapaasti.

Siinä oli useaan otteeseen nauru herkässä kun kaverin kanssa kuulumisia vaihdettaessa pöytä nousi ja laski sekä molempian tuolit liikkuivat tiuhaan tahtiin. Valot himmenivät ja kirkastuivat sekä musiikki vaihtui popista rokkiin. Välillä stereoista kuului "haluatko sinappia?".

Mun mielestä tällaiset erikoiset jutut on aivan huippuja. Kuinka yksinkertaisista asioista voi tehdä jotain erilaista ja hauskaa. Mikä parasta, kahvi ei maksa mitään! Kauko tarjoaa vain espressoja, joten siihen täytyy tyytyä. Paikalle voi tietysti mennä vaikkei kahvia joisikaan.

Suosittelen kaikille visiittiä Kaukossa. Mikäli majailet toisella puolella maapalloa, kannattaa tsekata edes tuo hauska BBC:n video kahvilasta, ja toki kahvilan tuunaukseen voi osallistua. Minä taidan käytä kaukoilemassa vielä uudestaan..

Walking in the winter wonderland

2012-02-05T18:37:00.000+02:00

Toivottavasti kenelläkään ei rupea joululaulut soimaan päässä tuon otsikon takia. Eilen muuten löysin itseni hyräilemästä "kulkusia" kesken kokkailun. Tämä talvinen keli ei vaan auta pääsemään kevään makuun, vaikka oikein kaunis keli onkin. Kuluneen viikon aikana olen kyllä useaan kertaan löytänyt itseni kiroilemasta tätä kylmyyttä. Minua ei ole luotu tällaiseen keliin.. valittaessani jäätävästä kelistä Nico kysyi, että enkös ole koko ikäni elänyt tällaisia talvia. No en kyllä muista. En ainakaan viimeisten kuuden vuoden aikana. Ei ole enää hauskaa kun bussipysäkiltä kotiin kävellessä tuntuu, että nenä irtoaa. Parina päivänä on nenä ollut niin jäässä, että melkein on kyyneleet valuneet pitkin poskia. Yhtenä jos toisenakin päivänä olen kärsinyt jäätyneistä varpaista siinä määrin, että kipu on jo haitannut kävelyä. Ehkä tämä kaikki on vaan varustelukysymys. En kai osaa pukeutua.. vaikka päällä on sukkahousut, tuplasukat, hattu, hanskat, huppu ja ylävartalossa noin neljä vaatekerrosta.. mutta se siitä. Ensi viikolla pitäisi jo kelin lauhtua. Can't wait!

Meillä on tänä viikonloppuna ollut lainakoira, pikku Pepe kuvassa oikealla.

Matkalla äänestämään päätin ikuistaa kauniin talvimaiseman vuodelta 2012.

Näkymä etupihalle.

Näkymä takapihalle.

Oscar ja Rolle valmiina äänestysreissulle.

Tällä hetkellä katselen telkkarista Lonely Planetin hullua jenkkiä ja haaveilen Kolumbian arosta. Oy Colombia, algún día. Nyt jännitys tiivistyy kun kohta alkaa vaalivalvojaiset.. mitähän tästä seuraa?

arkea Afganistanissa

2012-01-27T20:10:00.001+02:00

Minun on pakko jakaa teille tämä uusi lukukokemus, mutta ei huolta, blogi ei tästä huolimatta ole muuttumassa pelkäksi kirjablogiksi. Nyt vaan sattuu olemaan niin, että työn lisäksi elämässäni ei tällä hetkellä tapahdu mitään muuta erikoista. Lasken päiviä helmikuun kahteenkymmenenteennyhdeksään ja hetkeen, jolloin BA vie minut Bairesiin. Kävipäs niin, että eilen torstaina sattui niinkin historiallinen hetki, että minä ensimmäistä kertaa otin töistä saikkua. Tänäänkin olen lepäillyt kotona. Vuodesta 2004 lähtien on tullut töitä tehtyä, välillä enemmän ja joskus vähemmän, mutta ikinä aiemmin en ole ollut töistä pois sairauden takia. Tällä kertaa päätin jäädä jo ihan flunssan alkuvaiheessa kotiin, koska ensi viikolla on enemmän työkiireitä ja sillon on parempi olla kunnossa. Tästä päästäänkin siihen, että olen ehtinyt lukemaan lisää kirjoja..

Afganistan on viime vuosien aikana ollut erittäin paljon esillä, varsinkin maailmanpolitiikassa. Siitä huolimatta minun täytyy tunnustaa, että tunnen maan asioita hirveän huonosti. Meidän Lähi-idän politiikan kurssilla yliopistossa Afganistan ohitettiin oikeastaan kokonaan.

Luettuani juuri norjalaisen toimittajan, Åsne Seierstadin, kirjoittaman Kabulin kirjakauppias -kirjan olenkin nyt sitten entistä tietoisempi maan historiasta ja ihmisten arjesta. Vuoden 2002 keväällä Åsne vietti neljä kuukautta Kabulissa, osana paikallisen kirjakauppiaan perhettä. Perheen jäsenten kertomuksista ja sattumista syntyi tämä kirja, joka kertoo afganistanilaisesta arjesta paikallisten ihmisten silmin.

Sultan Khanin intohimoja ovat jo pienestä pitäen olleet kirjat ja sananvapaus, ja siitä hän on monta kertaa elämässään joutunut kärsimään. Ensin kommunistihallinto suhtautui kriittisesti erilaista maailmankuvaa esitteleviin kirjoihin, sen jälkeen mujahedien hallinto hävitti kirjat ja lopulta vielä talibani -hallinnon aikana kaikki kirjat joutuivat palamaan roviolla. Tämä kirja keskittyy kertomaan yhden Kabulissa asuvan kirjakauppiaan ja hänen perheensä elämästä. Samalla se kertoo maan kirjakulttuurista, yrittämisestä ja elämästä Afganistanissa sotien aikana. Rivien välistä oppii myös maan historiasta ja siitä, kuinka eri sodat ja talibanien hallinto on vaikuttanut ihmisten arkeen. Kirjassa käsitellään paljon naisten (huonoa!) asemaa, pukeutumista ja perheen tyttöjen naittamista, häitä sekä sitä, kuinka isä on perheen pää, jolla on aina viimeinen sana, kävi miten kävi.

Kirja oli ihan älyttömän mielenkiintoinen ja tykkäsin hirmusesti siitä, ettei se ole kirjoitettu mitenkään toimittajan päiväkirja -muotoon. Lukiessa unohtuu, että kertojana tavallaan on norjalainen toimittaja. Naistoimittaja on onnistunut jututtumaan myös afganistanilaisperheen naisia ja siitä johtuen monta asiaa kuvataan heidän näkökulmastaan. Luin kirjan alle viikossa, mikä on minulle ihan hirmuisen nopeasti. Ennen kirjan lukemista mielenkiintoni herätti myös se tieto, että päähenkilö, perheen pää -tämä Kabulin kirjakauppias- haastoi norjalaisen kirjailijan oikeuteen kirjan ilmestyttyä. Sultan Khan vaatii korvauksia, koska hän pitää kirjaa loukkauksena itseään, perhettään ja koko Afganistania kohtaan.

Olettaisin, että kaikki kirjan tarinat ovat tosia. Jotkut asiat tuntuvat kuitenkin todella uskomattomilta. Esimerkiksi se, että talibanien hallinnon aikana ensimmäisellä luokalla olevat lapset opettelivat koulussa aakkosia näin: 'J is for jih*d, our aim in life, I is for Isra*l, our en*my, K is for Kal*shn*kov, we will overcome, M is for M*jahed*en, our heroes, T is for Tal*ban..' ja samalla tyylillä jatkettiin matematiikan tunneilla; "Pikku Omarilla on ase ja kolme lipasta. Jokaisessa lippaassa on 20 ammusta. Hän käyttää kaksi kolmasosaa ammuksista ja tappaa 60 uskotonta (infidel). Kuinka monta uskotonta hän tappaa yhdellä ammuksella?". Apua!

Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa kaikille. Se käsittelee arvoja, kunnioitusta ja rakkautta meille länsimaalaisille (ainakin minulle) vieraalla tavalla. Onko kukaan muu lukenut Kabulin kirjaukauppiasta?

P.S. Päiviä lähtöön on muuten jäljellä enää 33!

Osaan sanoa moi

2012-01-24T23:02:00.001+02:00

Mun mielestä on aina jännä analysoida eri maiden ja kulttuurien tervehtimiskulttuuria. Oikeastaan en ole vielä keksinyt, että mikä olisi sellainen kultainen keskitie ja juuri sopiva tapa tervehtiä tuntematonta, kaverin kaveria tai vaikka puoltuttua kadulla.

Olen aina hieman ihmetellyt suomalaisten vaikeutta sanoa reippaasti "moi" ja toisaalta valitettavan usein se hankaloituu mulla itsellänikin vaikeassa tilanteessa. Missä muussa maassa järjestetään kampanja, jotta ihmiset tervehtisivät bussikuskia? Missä muualla sellainen olisi edes tarpeellinen? Joka päivä kun nousen bussiin (yleensä 2 kertaa päivässä) tervehdin kuskia, mutta yllättävän harvoin saan vastauksen. Aika usein kuskit kattelevat ihan muualle ja silloin epäröin itsekin, että tartteeko mun nyt sanoa "hei". On se niin vaikeaa.

Ensimmäistä kertaa kun olin Argentiinassa, koin niin uskomattoman rasittavaksi saapua kavereiden synttäreille kun talo oli täynnä sukulaisia ja naapureita. Koko paikka piti käydä läpi ja jokaikistä mummoa, pappaa, naapurin Juania, serkkua ja siskoa piti pusutella poskelle, vaikkei heitä olisi koskaan aiemmin tavannutkaan. Eikä kyseessä ollut edes oikea pusu vaan sellainen "poski poskea vasten ja suulla äännähdys muack". Kesti muutama viikko tai kuukausi ennen kuin opin sen. Sama kierros tehtiin sitten kun oli lähdön aika. Paras tapa olisikin ollut saapua aina ensimmäisenä ja lähteä viimeisenä -pusuttelukierros jää muiden vaivaksi. Koulussa yksi pahimmista draaman synnyttäjistä oli tottakai "se ei moikannut mua tänään", eli joku heilutti vaan kättä eikä tullut luokse tervehtimään oikeasti. Joskus siis menee vähän överiksi.

Ensimmäisinä ~~viikkoina~~ kuukausina Briteissä olin aivan ällikällä lyöty. Ihmiset tervehtivät kyllä iloisina, rupeavat sitten kyselemään kuulumisia, mutta eivät pysähdy odottamaan vastausta. Ja kaupan tätikin kyselee kuulumisia. Pitäiskö sitten huutaa ohi kävelevän puoltutun perään, että "ihan hyvin menee kiitos". Pohdiskeltiin tätä yhden espanjalaisen ja ranskalais-saksalaisen tytön kanssa ekoina viikkoina ja haastateltiin meidän skottikämppiksiä oikeista toimintatavoista. Kuulumisia kysellessä oikea vastaus ei siis välttämättä aina olekaan "hyvää/huonoa", vaan se voi joskus olla kysymys "mitä kuuluu?".

Entäs sitten vaikka alkulöpinät leffateatteriin mentäessä.. en ikinä unohda sitä kun menin Argentiinassa tiskille ja töksäytin "hei, mitä teillä pyörii tänään illalla?". Kaverini (ei niinkään kassa) oli ällikällä lyöty. Olisi tietty pitänyt vetää argentiinalaisittain, pitkän kaavan mukaan, "heippa, miten menee? mulla olisi yksi kysymys.. mitä teillä pyörii tänään leffassa?". Eli ei siis suoraan asiaan. Vaan parempi muutaman mutkan kautta.

Pusuttelutervehtiminen on mun mielestä aika kivaa, kunhan se ei mene överiksi. Välillä se voi olla aika hankalaa kun et välttämättä tiedä, että naapurikaupungissa annetaankin kaks pusua, yhden sijaan. Mutta mitä järkeä on kysyä kuulumisia, jos sua ei oikeesti kiinnosta. Kaiken huippu -ja aika huolestuttavaa- on kuitenkin se, että suomalaisen työpaikan perehdyttämiskansiossa sanotaan, että kaikkia työntekijöitä tulee tervehtiä, ainakin aamulla ensimmäistä kertaa törmättäessä. Meillä pitää oikein ohjeissa lukea, että muista tervehtiä työkaveria!

tarinoita Pariisin metrosta

2012-01-17T21:02:00.000+02:00

Innostuin taas viikko sitten hieman liikaa tilailemaan kirjoja amazonin kautta, ja niitä onkin nyt tipahdellut postista harvase päivä, jopa pari kerrallaan. Saa nähdä koska saan kaikki luettua, into ainakin on kova! Tällä hetkellä luen tällaista kokoelmaa Pariisin metroon ja muutenkin Pariisin eri kaupunginosiin (arrondissement) sijoittuvista novelleista.

En ole vielä edes puolessa välissä ja tähän asti lukemani novellit poikkeavat toisistaan aivan hurjasti. Ne ovat kaikki eri ihmisten kirjoittamia ja sijoittuvat jopa eri vuosisadoille, mutta kaikki Pariisiin. Kuka tahansa, joka on lukenut "50 things about me and travelling" tietää, että Pariisin metro on mielestäni erityisen viehättävä. Se selittää miksi tilasin tämän kirjan heti kun olin sattunut lukemaan siitä jossain lehdessä. Olen jo aiemmin maininnut blogissa Pariisin metron jännittävän erikoisen tuoksun (tai hajun!) ja se mainitaan heti kirjan alussa:

"Coming up from underground, you leave behind its [metro's] peculiar smell, which was once described as 'something between burnt air and rotten bananas'. Attemps were made to sanitize it for the centenary of the metro at the turn of this century, but it still retains its characteristic and nostalgic odour."

Nimenomaan! Söpöä tässä kirjassa on mm. se, että kirjan lopussa on esitelty kaikki metropysäkit, joihin jokainen novelli liittyy, sieltä löytyy metrokartta ja selitykset miten edellisen tarinan pysäkiltä pääsee seuraavan novellin pysäkille. Parasta olisikin lukea kirja Pariisissa ja metrossa.

jostain ihmeen syystä löysin laatikosta lukuisia vanhoja metrolippuja!

Vaikka Pariisissa on ihana kävellä katuja ja ihailla maanpäällistä elämää, on metro ehdottomasti koettava ja todella kätevä tapa päästä paikasta A paikkaan B. Pariisin metrokarttakin on paljon helpommin ymmärrettävissä kun esimerkiksi Lontoon vastaava! Lukuisien Pariisin visiittien ansiosta metrotarinoita löytyisi kyllä ihan omasta takaa.

Useaan kertaan olen kironnut joidenkin metroasemien olemattomia hissejä ja liukuportaita 30kg matkalaukkua raahatessa kesähelteellä. Yhtenä elokuun iltana kärsimme kavereiden kanssa itsensäpaljastajasta metro-ohjaamossa, siitä opimme ettei ikinä pidä mennä viimeiseen vaunuun! Yhtenä tammikuun iltana pelkäsimme mahdollista itsemurhapommittajaa, kun samassa vaunussa istui epämääräinen henkilö (jolla oli miehen kädet, pitkä hame ja kasvot lähes peitossa), joka selvästi luki yksin koraania ääneen täydessä metrossa. Tell me about stereotypes and prejudices!

Nyt tulikin ikävä Pariisiin.

Mitä tein tänään?

2012-01-16T23:01:00.001+02:00

Haaveilin omasta chow chow -sinikielestä!

Eikös olekin vallottavia?

Nukahdin bussiin.

On aivan karseeta matkustaa joka päivä töihin ja kotiin noin 50min suuntaansa ja aina kotimatkalla pilkkiä koko bussimatkan. Tänäänkin nukahdin varmaan kolme kertaa, onneksi heräsin juuri oman pysäkin kohdalla ja muita jäi samalla pysäkillä, niin bussi ei ehtinyt huristaa ohi. Kuuntelen aina musiikkia bussissa matkustaessa, mutta se ei ainakaan auta hereillä pysymisessä. Mikä siis neuvoksi? Pitäisi ehkä ruveta soittelemaan kavereille ja kysellä kuulumisia..

Googlailin kämppiä Buenos Airesissa.

Ja niitähän löytyy vaikka minkälaisia ja vaikka minkä hintaisia. Yksi todella hyvä ja varteenotettava vaihtoehto olisi jo tiedossa, mutta mikään ei ole varmaan ennen kuin sitä on vähintäänkin koskettanut. Kuinka luksusta olisi asua 10min kävelymatkan päässä työpaikalta miljoonakaupungissa? Huh! On niiiiin vaikea olla nuolasematta ennen kuin tipahtaa.

Luksusta olisi myös kämpän sivuseinän pituinen parveke, kuten yhdellä tuttavallani Bairesissa.

Viime vuoden lukuhetkiä

2012-01-02T00:22:00.004+02:00

Olen jo pitkään halunnut kertoa muutamasta lukemastani kirjasta, mutta en ole ehtinyt raapustaa niistä vielä mitään. Kun sitten tänään huomasin, miten kivasti Ioanna oli kerännyt vuoden lukuhetket yhteen, päätin vähän kopioida häntä. Sori!

Viime kesänä lukuhetket jäivät kovin vähäisiksi, mutta jostain syystä vuoden aikana ehdin kuitenkin lukemaan enemmän opiskelun ulkopuolisia kirjoja kuin aikaisempina vuosina. Epäilen vahvasti, että tämä johtuu puhtaasti siitä, että opiskelujen loputtua, läksyt ja esseen kirjotukset ovat jääneet muistoiksi vain ja näin ollen ehtii kirjojakin lukea enemmän. Vuonna 2011 ehdin lukea yhteensä 14 kokonaista kirjaa (olin seonnut vuosissa ja laskuissa edellisessä postauksessa).

Andrés Oppenheimer - Basta de Historias

Carlos Ruiz Zafón - Enkelipeli

Gabriel García Márquez - Memoria de mis putas tristes
Paul Smith - Twitchhiker

Brian Steidle - The Devil Came on a Horseback

Miika Nousiainen - Vadelmavenepakolainen

Alla Al-Aswani - Yacoubian talon tarinat

Mark Thomas - Extreme Rambling: Walking Israel's Separation Barrier. For Fun.

Emmanuel Jal - Warchild -a Boy Soldier's Story

Miranda France - Bad times in Buenos Aires

Lubna Ahmad Al-Hussein - 40 Raipaniskua -Tosi tarina Nyky-Sudanista

Jenni Linturi - Isänmaan tähden

Pekka Haavisto - Hatunnosto

Ernesto Sabato - Antes del Fin

Tuosta listasta huomaa hyvin, että luen eri kielillä ja paljon enemmän tarinoita oikeasta elämästä kuin fiktiivisiä kirjoja. Viime vuonna kuitenkin luin normaalia enemmän fiktiivisiä tarinoita, 5/14. Ongelmani keksittyjen tarinoiden kanssa on se, että minun on todella vaikea uskoa ja ymmärtää, että tarina ei ole totta. Väkisinkin yritän kuvitella ihmiset, tapahtumat ja paikat todellisuuteen. Eihän se välttämättä ole huono juttu, mutta esimerkiksi viime vuonna lukiessani Minne tytöt kadonneet koin tämän vähän ongelmalliseksi.

Valitettavan ja oikeastaan poikkeuksellisen monta kirjaa jäi minulta kesken viime vuonna. Salman Rushdie - Saatanalliset säkeet, Gabriel García Márquez - Cien Años de Soledad, Oliver Balch - Viva South America, Tim Butcher - Blood River. En yleensä jätä kirjoja kesken, mutta tällä kertaa kaksi ensimmäistä olivat liian sekavia ja raskaita heti alkuunsa ja kaksi jälkimmäistä taas jäivät kesken lähinnä ajan puutteesta ja pitkän lukutauon vuoksi.

Nauroin ihan älyttömästi lukiessani viihdyttävää Vadelmavenepakolaista, tästä lukukokemuksesta olenkin jo maininnut aiemmin. Enkelipeli taas oli jokseenkin pettymys. Pidin paljon saman kirjailijan Tuulen varjosta ja Enkelipeli vaikutti vähän laimealta kopiolta. Twichhiker on vaikuttava, hauska, erilainen matkakirja. Se on tositarina brittimiehestä, joka päättää matkustaa mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman kauas kotoa toiselle puolelle maapalloa pelkästään twitterin ja ihmisten hyväntahtoisuuden avulla. Brittilehti Daily mailin artikkeli matkasta ja kirjoittajasta tässä. Isänmaan tähden opetti minulle Suomen historiaa, josta tiedän hävettävän vähän. Se on fiktiivinen tarina vanhasta miehestä, joka nuorena lähti vapaaehtoisena taistelemaan SS-joukkoihin Saksaan ja muistelee tai välillä elää menneisyyden tapahtumissa. Bad Times in Buenos Aires taas kertoo brittinaisesta, joka lähtee Buenos Airesiin asumaan ilmeisesti työn perässä (muuton motiivi jäi hiukan epäselväksi) joskus 90-luvun alussa. Tämä kirja oli mielenkiintoinen jo ihan siitä syystä, että se kuvaa argentiinalaista yhteiskuntaa ja elämää 20 vuotta sitten. Siihen aikaan esimerkiksi puhelinlangat taisivat toimia vähän niin ja näin joten koskaan ei tiennyt kuka langan päässä lopulta vastaa. Kirjoittajalla on tästä lukuisia hauskoja omia kokemuksia.

Basta de Historias on argentiinalaisen Jenkeissä asuvan toimittajan loistava teos Lattarimaiden tarpeista. Nimen jatko (la obsesión latinoamericana con el pasado y las 12 claves del futuro) sanoo kirjasta enemmän. Kirja kuvaa useiden lattarimaiden johtajien ongelmallista tapaa johtaa maataan katsomalla menneisyyteen ja etsimällä syntipukkeja (Jenkit!) sen sijaan, että he suuntaisivat katseensa tulevaisuuteen ja miettisivät parhaita keinoja kehittää maitaan poistaakseen köyhyyden kansalaistensa keskuudesta. Hauska yllätys oli kirjan toinen kappale, joka kokonaisuudessaan käsittelee Suomen parhautta koulutuksen saralla. Kirjailija oli pari vuotta sitten käynyt Suomessa tutkimassa kuinka suomalaiset ovat onnistuneet luomaan huippujärjestelmän ja tavannut jopa Tarja Halosen matkallaan. Esimerkiksi Chávezille varmasti tekisi hyvää lukea tämä kyseinen kirja ja lopettaa ulkovaltojen mustamaalaaminen joka asiassa (jos joltakulta meni ohi, niin viime viikolla tämä Venezuelan presidentti "mietti ääneen", että jenkki-imperialistit varmasti ovat syyllisiä siihen, että monella lattarijohtajalla on hiljattain todettu syöpä, eihän kukaan voi olla varma miten pitkälle näiden kehittyneiden maiden teknologia on päässyt, hehe).

Lattarimaiden presidenttejä kirjan kannessa.

Yksi nyt välipäivinä lukemani kirja oli tämänhetkisen presidenttiehdokkaan kirjoittama Hatunnosto. Se oli loistava! Se kertoo Darfurista, Sudanista, Somaliasta, Israelista ja palestiinalaisista, maailman politiikasta, Suomesta, matkailusta ja elämästä yleensä, lyhyillä ja mielenkiintoisesti kirjoitetuilla kertomuksilla. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille!

The Devil Came on Horseback, 40 Raipaniskua sekä Warchild sijoittuvat kaikki Sudaniin. Ensimmäinen kertoo Darfurista jenkkisotilaan silmin. Kirjoittaja on tehnyt saman nimisen dokumentin aiheesta, joka on todellakin näkemisen arvoinen. Satuin joskus muutama vuosi sitten näkemään sen sattumalta yleltä. 40 Raipaniskua kertoo sudanilaisnaisesta, joka joutuu vaikeuksiin virkavallan kanssa näyttäytyessään housuissa julkisella paikalla Sudanissa -maassa, jossa naiset eivät lain mukaan saa pukeutua housuihin. Tämä tositarina ylitti Suomessakin uutiskipukynnyksen ollessaan tapetilla vuonna 2009. Suosittelen kirjan lukemista kaikille! Se ei kerro vaan tästä yhdestä kohtalokkaasta illasta ja oikeidenkäynnistä vaan myös Lubnan elämästä Sudanissa lapsena, opiskelijana ja naistoimittajana. Warchild taas kertoo nimensä mukaisesti lapsisotilaasta. Onnekkaasta sudanilaisesta lapsisotilaasta, josta tulee maailmankuulu artisti. Hän taisi käydä viime huhtikuussa Suomessakin, mutta en itse ollut maassa silloin. Kaikki nämä kolme teosta ovat oikein vaikuttavia, eivät helppoa lukemista, mutta todellisia silmien avaajia. Samanlainen ihastuttavan vihastuttava kirja oli Extreme Rambling, joka kertoo Israel - Palestiina problematiikasta. Olen kertonut kirjasta aiemmin.

Kirjahyllyni on täynnä mielenkiintoisia lukemattomia kirjoja, joten tänä vuonna olen ajatellut vaihteeksi lukevani enemmän kirjoja kuin uusia päätyy hyllyyn. Saa nähdä miten käy.. ongelmana tulee olemaan lentokoneen painorajoitukset ja vaikeudet ottaa kirjat mukaan toiselle puolelle maapalloa.

Vuosi 2011 pulkassa

2011-12-27T23:06:00.002+02:00

Taas on aika muistella kulunutta, oikein tapahtumarikkaaksi osoittautunutta, vuotta.

tammikuu
Istuin kirjastossa maanantaista perjantaihin aamu ysistä vähintään ilta ysiin kirjoittamassa disseä, eli yliopiston lopputyötä aiheesta Latin American Integration, enkä välillä ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse. Viikonloput möin sausage rolls'eja skoteille kauppakeskuksen ruokakojussa. Välissä luin tenttiin.
Oikeasti nautin kirjastossa viettämistäni ajasta.

helmikuu
Koko kuun kohokohta oli tietenkin lopputyön palautus. Toinen huippujuttu oli viikonloppu Lontoossa YK roolipelien merkeissä LiMUN -konferenssissa, jossa opin paljon uutta ja tapasin hienoja uusia ihmisiä.

maaliskuu
Äiti ja veli tuli moikkaamaan Skotlantiin ja olin kuuntelemassa Buena Vista Social Clubia, jei!

Katsokaa miten hienosti vanhat papat jaksaa jammata!

huhtikuu

Parasta oli Nicon ensimmäinen visiitti Suomeen. Sijaistaminen Helsingin ala-asteilla taas oli todellinen painajaismainen never again -juttu. Huhtikuu oli muutenkin hauska, koska pidettiin mm. Royal Wedding -bileet ja kaveri Suomesta oli käymässä Aberdeenissä. Stressasin myös tulevasta ja jatko-opinnoista. Hyvin vähän kuitenkaan tein mitään niiden asioiden suhteen. Yritin uskotella itselleni, että kaikki kyllä järjestyy.

Tornissa kattelemassa maisemia.

toukokuu

Yritin nauttia hirmusesti viimeisistä yliopisto-hetkistä, vaikka toisaalta ei olisi enää vähempää voinut kiinnostaa. Loppu oli niin lähellä, mutta lopputentit vielä edessä. Onneksi Suomi sentään voitti lätkän MM-kisat. Kaverin kanssa katsottiin haikeina Helsingin bileitä netistä.

kesäkuu
Pääsin näkemään lisää Skotlantia kun suunnattiin Nicon kanssa länsirannikolle lomailemaan. Ne oli huippupäiviä ja totaalisen rentouttavia. Poltin otsani auringossa. Skotlannissa!

heinäkuu

Heinäkuu oli täydellinen huippukuu! Ensin matkailtiin perheen kanssa Skotlannin länsirannikolla ja uskomattoman kauniilla Isle of Skye'lla. Sitten olin vihdoinkin valmistunut yliopistosta, heitin mustan lakin ilmaan -aivan kuten leffoissa (ja sain yhdestä silmäkulmaan -ei niin kuin leffoissa!). Lähdin huippuporukalla seikkailemaan Eurooppaan; häkellyttävään Prahaan, tanssimaan häitä Potsdamiin, haistelemaan Berliiniä ja Barcelonaa. Vietin vielä synttäreitäkin heinäkuun viimeisenä päivänä mökillä Järvi-Suomessa.

hattu lainassa

Berliini

elokuu

Sainkin toimia turistioppaana argentiinalaisille "sisaruksilleni". Yksi ikimuistoisimmista hetkistä oli visiitti Kouvolan argentiinalaiseen jätskibaariin, jossa omistaja Sergio oli innosta sekaisin saadessaan vieraakseen kolme argentiinalaista (ja minut ja äidin!). Hän rupesi jakamaan kymmenittäin lusikallisia eri makuisia jäätelöitä ja lopulta toi vielä pöytään ilmaisen ja taivaallisen herkullisen jätskilautasen.

Huom: kannattaa tutustua Caminitoon kera argentiinalaisten -saa varmasti ilmaista jäätelöä enemmän kuin jaksaa syödä!

syyskuu
Totuttelin uuteen työpaikkaan, aamuruuhkassa bussissa istumiseen ja uusiin työkavereihin. Juoksin ensimmäistä kertaa 10 km putkeen -Midnight Runissa!

lokakuu
Totuttelu töihin jatkui... kirosin sateen määrää ja pimeyttä! Palasin myös lapsuudesta tuttuihin maisemiin ja tuoksuihin Israeliin.

marraskuu
Pääsin nauttimaan Barcelonan auringosta, viettämään siellä ihanan viikonlopun uusien ja vanhojen tuttujen parissa. Silloin päätin, että haluan ehdottomasti Barcelonaan tekemään maisteria.

joulukuu
Stressasin ensi vuoden opinnoista. En oikeastaan saanut hakemuksia eteenpäin. Olin super mielenkiintoisella kurssilla ja luin hirmusesti, minkä johdosta innostuin jatko-opinnoista lisää. Vieläkään en vaan ole tehnyt mitään konkreettisia päätöksiä. Jätän ne muitta mutkitta ensi vuodelle!

Vuosi 2011 oli kyllä aika loistava vuosi! Koko vuoden aikana kävin 11 kertaa leffassa -mutta leffoja katsoin varmaan enemmän kuin ikinä. Söin vain 3 kertaa sushia -mutta kolmessa eri maassa. Vietin lentokoneessa yhteensä 61 h -onneksi vähemmän kuin viime vuonna. Olin 6 eri maassa -muutamassa pariin otteeseen ja harmikseni vain yhdessä uudessa paikassa. Kirjotin suurin piirtein 22 000 sanaa koulutöitä -ja vaan kevään aikana. Luin 14 kirjaa -onnistuneesti enemmän kuin viime vuonna.

Oikein räiskyvää ja mukavaa vuodenvaihdetta ja Uutta Vuotta 2012 teille kaikille!

Hyvää joulua!

2011-12-24T11:31:00.002+02:00

Oikein ihanaa joulua kaikille!

Lumiukko löytyy, mutta lumi vain puuttuu.

Erilaista lattarimusiikkia

2011-12-17T12:17:00.001+02:00

Päätin jakaa teille vähän mun ipodin sisältöä. Kuuntelen suht paljon lattarimusaa, ja eritoten argentiinalaista musiikkia. Nämä seuraavat biisit on ehkä aika kaukana sellaisesta musiikista, joka perinteisesti tulee mieleen nimellä "lattarimusiikki". Voisi kuvitella, että monelle tulee mieleen vaikka salsa, reggaetón, cumbia ja bachata. Argentiinassa kuunnellaan kuitenkin todella paljon rock nacional (kansallista rokkia) ja moni näistäkin alla olevista bändeistä lukeutuu tuohon kategoriaan. Pahoittelen alla olevien videoiden laatua. Toivottavasti pidätte!

Tässä on ensimmäisenä vähän rennompaa reggae-tyylistä musiikkia. Los Cafres on argentiinalainen bändi, joka on ollut olemassa vissiin jo yli 20 vuotta. Harmitti hirmusesti kun missasin liput heidän konserttiin kun he soittivat festareilla Córdobassa ollessani pari vuotta sitten syksyllä. Tämä Casi q' me pierdo taitaa olla aika uusi biisi heiltä. Video on aika "mielenkiintoinen", näin sen vasta ensimmäistä kertaa.

Muita hyviä biisejä heiltä on esimerkiksi La Vela, Será que sos un ángel, Verte bien, Tus ojos.

Babasónicos on yksi mun lemppareista myös. Tämäkin argentiinalainen bändi on ollut olemassa jo 90-luvun alusta lähtien. Heidän biiseistään lähes 20 on mulla itunesissa "parhaiten arvioituja", joten on tosi vaikea valita yhtä biisiä tähän. Tässä kuitenkin Puesto.

Muita hyviä biisejä on esimerkiksi Las Mantenidas, Putita, Y Qué, El Colmo, Pijamas, Exámenes, Carismático, Yo Anuncio.

Uruguaylainen La Vela Puerca on soinut mun korvissa ainakin viimeiset neljä vuotta. Näin heidät livenä Barcelonassa 2007 ja vielä konserttiin mennessä kuvittelin heidän olevan argentiinalaisia.. mulla oli päällä argentiinalaisin värein varustettu toppi ja kaikilla muilla oli Uruguayn liput. Ups! Mutta tosiasiassa uruguaylaisethan ovat samaa perhettä ja vähän kuin argentiinalaisten pikkuveljiä. Tässä Va a Escampar.

Muita hyviä biisejä on esimerkiksi superihanat En El Limbo ja Zafar, sekä El Viejo, Un Frasco, Clones, Para no Verme Más.

Myös 80-luvun lopulta peräisin oleva argentiinalainen Bersuit (tunnetaan myös nimellä Bersuit Vergarabat) kuuluu mun kuuntelulistalle. Bändi on yksi merkittävimmistä 90-luvun argentiinalaisista bändeistä. Osa heidän biiseistään sisältää myös yhteiskuntaa arvostelevia sanoituksia ja useita Bersuitin biisejä on sellaisia, jotka kaikki osaa ulkoa ja niitä lauletaan kavereiden kesken kitaran säestyksellä -kuten Un Pacto Para Vivir. Tässä esimerkkinä Soledad.

La Argentinidad al Palo tiivistää argentiinalaisen kulttuurin ja maan lähihistorian. Sen upotus youtubesta on valitettavasti estetty.

"La calle más larga,
el río más ancho,
las minas más lindas del mundo..
El dulce de leche,
el gran colectivo,
alpargatas, soda y alfajores"

Vielä yksi mun lemppareista on ehdottomasti argentiinalainen Los Piojos, sekin 80-luvulta peräisin. Tässä Bicho de Ciudad.

Muita kuuntelemisen arvoisia on esimerkiksi Vine Hasta Aquí, Todo Pasa ja Desde Lejos No Se Ve.

Tunsiko joku näitä etukäteen? Mitäs piditte?

Heathrown festive cheer

2011-12-15T19:03:00.001+02:00

Täytyy myöntää, että Heathrown lentokenttä ei ole ikinä kuulunut mun lempparikenttiin. Toisaalta viime kertaisesta visiitistä onkin jo muutama vuosi aikaa. Nyt kuitenkin menee täydet pisteet Heathrowlle!

Mua odotti kotona ihana yllätys.

Days became hours until hours eventually became minutes

and then finally it was merely seconds until all of the time that I had been away from you

had dissolved and I was back safe with you again.

The holiday season is a time for coming together to spend time with friends and family. To capture the spirit of the season, Heathrow is spreading some festive cheer by giving away thousands of Christmas cards to our passengers and posting them to anywhere in the world, on their behalf.

Eräs ihana herra tietenkin oli kirjoittanut ja postittanut kortin juuri minulle viettäessään välilaskun tappoaikaa Heathrowlla matkalla maailman toiselle puolen. Mutta mielestäni tämä on lentokentältä aivan loistava kampanja! Kuinkahan monta tuhatta korttia he ovat jo postittaneet?

Viime viikolla sain vihdoin jotain suurta aikaiseksi. "Pian" lähden perässä maailman toiselle puolen.

juhlakolikoita kolikkovajeeseen

2011-12-11T22:30:00.001+02:00

La Nación

Luin äsken mielenkiintoisen uutisen, kun näin argentiinalaisen La Nación -lehden otsikon, jonka mukaan "uudet kolikot laitetaan kiertoon maanantaina".

En muista olenko aiemmin kertonut tästä Argentiinassa vallitsevasta kolikkovajeesta.. Maata on siis jo vuosikausia -niin kauan kuin minä muistan -vaivannut puute peson ja senttien kolikoista. Suurin kolikko on tähän päivään asti ollut 1 peson arvoinen, eli noin 0,17 €.

Jo vuonna 2005 muistan ihmetelleeni, että kioskin pitäjä saattoi tuosta vaan sen ihmeemmin lupaa kyselemättä antaa vaihtorahana muutaman karkin tai purkan kolikoiden sijaan. Tämä oli aivan normaali käytäntö, eikä kukaan kyseenalaistanut sitä. Luulen, että se jossain määrin jatkuu edelleen, mutta huomasin jo viime vuonna Argentiinassa ollessa, että jopa irtokarkkien ja purkkien hinnat ovat nousseet sen verran, ettei niitä enää voi antaa muutaman kymmenen sentin kolikon sijaan. Pula on yhä olemassa ja kioskin pitäjä voi kieltäytyä myymästä yhtään mitään, jos asiakkaalla ei ole maksaa tasarahalla tai pienellä setelillä. Kukaan ei halua lahjoittaa kolikoitaan muille. Muistan kuinka veljeni toissa vuonna halusi innokkaasti päästä kaupassa kaikista typeristä kolikoistaan eroon ja kassaneiti hymyili kuin Naantalin aurinko ja kiitteli useaan kertaan kun joku oli niin ystävällinen, että maksoi kolikoilla ja vielä tasarahan.

Argentiinan toisiksi suurimmassa kaupungissa, Córdobassa tähän kolikkopulaan on tehty mm. sellainen ratkaisu, että busseissa maksetaan poleteilla (cospel), joita saa ostettua vain katukioskeista. Niitäkään ei kyllä riitä kaikille ja monen kiskan ikkunassa näkyi ostorajoitteista ilmoittavia lappusia, kuten "max. 4 cospelia per asiakas". Buenos Airesissa sen sijaan ainakin vielä pari vuotta sitten kaupungin sisäisillä linjoilla bussimatka maksettiin kolikoilla, jotka tungetaan koneeseen, joka tulostaa kertalipun. Kuvitelkaa, mikä määrä on hamstrattava kolikoita jos joutuu matkustamaan töihin päivittäin bussilla edestakaisin.

Kolikkopulasta on tietysti tehty loistavaa bisnestä. Epätoivoiset ihmiset kun tarvittaessa maksavat kolikoista enemmän kuin mitä niiden arvo oikeasti on. Täältä voi katsoa videon, jolla näkyy kun sadat ihmiset jonottavat aamuisin ostamaan kolikoita Buenos Airesin Retiron juna-asemalla.

Huomisesta lähtien tilanne muuttuu kun Argentiinassa laitetaan liikkeelle ensimmäistä kertaa uudet 2 peson arvoiset kolikot. Ilmeisesti ne on löyty vallankumouksen 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Tosiasiassa niiden tehtävä on varmasti myös ratkaista kolikkopulaa.

Tähän päivään asti Argentiinassa on ollut vain 2 peson arvoisia seteleitä. Nyt kolikot tulevat setelien rinnalle.

Tässä esimerkki millainen kahden peson seteli voi tulla vastaan...

Joku "Yésica" on maaliskuussa 2009 päättänyt sanottaa "isä meidän" uuteen uskoon ylistyksenä yhdelle kaikkien aikojen suosituimmalle argentiinalaiselle cuarteto -artistille, nimeltään Mona Jiménez. Kuuntelunäyte.

The Help - Piiat

2011-12-04T19:05:00.001+02:00

Katsoin tänään kyseisen elokuvan. Päätin antaa sille mahdollisuuden, koska se sattui näkymään Cuevanan etusivulla.. olin todella positiivisesti yllättynyt, koska trailerin perusteella en ollut tämän katsomisesta erityisen innostunut, vaan se vaikutti minusta todella ennalta-arvattavissa olevalta Hollywood-hömpältä. Tarina on kuitenkin liikuttava, inspiroiva, hauska ja samalla surullinen. Elokuva sijoittuu 1960-luvun Jenkkeihin, Mississippin osavaltioon, jossa mustilla ei erityisemmin ole muuta ihmisarvoa kun toimia valkoisten kotiapulaisina.

Elokuvassa on monta hauskaa ja oikein onnistunutta henkilöhahmoa ja paljon vastakohtia. The Help pistää miettimään, vaikka se sijoittuu ajassa puoli vuosisataa taaksepäin ja on periaatteessa kertomus historiasta. Tarina saattaakin Jenkeissä olla kaukana nykytodellisuudesta, mutta uskon, että monessa maailman kolkassa tällainen on vielä nykypäivää.

Mulle tuli mieleen Argentiina. Siellä yksi harvoista asioista, joihin mun on aina ollut kaikista vaikein suhtautua, on juuri tämä kotiapulaiskysymys. Vähän kuten tuossa elokuvassa, on mun argentiinalaisessa hostperheessä ollut sama kotiapulainen viimeiset parikymmentä vuotta. María taisi olla n. 18-vuotias kun hän ensimmäisen kerran aloitti työt kotiapulaisena ja lastenvahtina ja on siitä lähtien asunut mun hostperheessä sunnuntai-illasta aina perjantai-iltaan saakka. Mun hostsiskoille Maríasta on tullut "toinen äiti". Ainoa ero argentiinalaisen Marían ja tuon elokuvan kotiapulaisilla on se, että Argentiinassa kotiapulaisilla on yleensä suht sama ihonväri ja he saavat käyttää samoja vessoja kuin työnantajansa (perhe) ja joskus myös syödä samassa pöydässä (ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa). Joskin jossain määrin myös Argentiinassa kotiapulaiset ovat yleensä naapurimaista tulleita maahanmuuttajia tai köyhempiä paikallisia, joilla usein on tummemman sävyinen iho.

Jo ensimmäisen kerran Mendozaan suunnattuani vuonna 2005, olin Suomessa tottunut pesemään itse pyykkini ja petaamaan sänkyni ja yhtäkkiä minun pitikin jättää nämä Marían hoidettaviksi. María laittoi meille aamupalat ennen kouluun lähtöä, herätti meidät, laittoi siskoille koululaukut valmiiksi, kävi päivän aikana ruokakaupassa, siivosi koko kämpän, pesi pyykit, petasi sängyt, lattoi ruuat, kattoi pöydät, tarjoili ruuat, tiskasi astiat, toimi puhelinvastaajana sekä ovivahtina ja yleensä järjesti siskojen vaatekaapit ja huoneet. Ei toki kaikissa argentiinalaisissa perheissä kotiapulainen asu perheen luona, mutta mun hostperheessä näin on ollut jo vuosien ajan. Maríasta on tullut melkein perheen jäsen, mutta silti kaikki aina kiroaa kun eivät tarvittaessa löydä tavaroitaan, koska "María on taas piilottanut ne jonnekin".. tämä välillä sai mun niskakarvat pystyyn. Silti Maríasta on tullut myös osa sukua ja hän on mukana kaikilla isovanhempien ja serkkujen synttäreillä ja kissanristiäisissä.

Tämä on aika vaikea aihe, koska esimerkiksi Argentiinassa tuloerot ovat vielä suuria (vaikkei niin pahoja kun vaikka muualla Lattareissa) ja toisaalta on kai parempi, että ihmisillä on töitä vaikka kotiapulaisena kuin että he joutuvat kadulla kerjäämään. Nyt kun mun hostsiskot on kasvaneet ja nuorinkin on jo 15v. niin María on saanut luvan kouluttaa itseään kotitöiden ohella käymällä pari kertaa vkossa kampaajakurssilla. Voitte vaan arvata, että nykyään kaikkien kotitöiden lisäksi, hän myös laittaa siskojen hiukset (suoristaa yms. perjantai-iltaisin).

Suosittelen The Help -leffan katsomista kaikille! Onko joku teistä jo nähnyt sen? tai kenties lukenut kirjan?

Joulukuun ensimmäinen

2011-12-01T22:01:00.001+02:00

.. tuli ihan puskan takaa. Miten voidaan olla jo joulukuussa? Ja multa puuttuu vielä joulukalenteri! Joulumieli ja -tunnelma on vielä vähän hakusessa.. mutta eiköhän ne pian jostain löydy.
Nämä ainakin auttavat asiaa:

kynttilöitä, jouluteetä ja pipareita..

Sain tuon valloittavan pipariukko -teesiivilän (?) pikkujoululahjaksi maanantaina lentokentällä.

pirtsakka ja aurinkoinen Barcelona

2011-11-30T19:44:00.001+02:00

Vietin ihanan pidennetyn viikonlopun Barcelonan auringossa. Kuinka luksusta on se, että kun kone lähtee Helsinki-Vantaalta aamulla 6:35, voi lähteä kotoa 5:20 ja olla lähtöportilla 20 minuuttia myöhemmin. Tuohon aikaan perjantaiaamusta puuttuu ruuhka motarilta ja check-in etukäteen tehtynä pääsee kentällä helpolla, vain turvatarkastuksesta läpikävelemällä.

Eräs herra perillä Barcelonassa oli lähtenyt vähän myöhään lentokentälle ja odotutti mua siellä jokusen minuutin. Ei siinä mitään jos olisi edes kännykkä, jolla ilmottaa olevansa myöhässä, mutta kun ei ole mitään mahdollisuutta ottaa yhteyttä. Mieti siinä sitten, että onkohan hän mahtanut nukkua pommiin, jäänyt auton alle vai vaan myöhästynyt bussista. Vähän siinä rupesi savu tulemaan korvista ulos.. mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Auringonpaiste ja +23 asteen lämpö sai mielen nopeasti leppymään.

ja viimeistäänkin tämä rannassa nautittu vohveli!

Viikonlopun aikana tuli syötyä hirmusesti kaikkea hyvää; tapaksista empanadoihin, jäätelöön, smoothiin, pizzaan ja viinereihin. Luonnollisesti. Ehdin myös tavata yhden turkkilaisen kaverin, joka yllätyksekseni opiskeleekin nykyään Barcassa sekä yhden suomalaisen kaverini, joka on siellä vaihdossa. Barcelonahan on täynnä ulkomaalaisia.. ja siellä taas kerran aikaa vietettyäni ja oivasti viihdyttyäni, rupesin vakavasti miettimään kaupunkia sopivana maisterintekopaikkana. Asuako vuosi Barcelonassa? -Ei hullumpi idea!

Hihi, smudy juissibaari! :)

Yövyttiin saman kaverin luona, kun heinäkuussa kaupungissa vieraillessa.. tällä kertaa kämppiksinä olikin kaksi ranskalaista ja toinen argentiinalainen, joka oikeasti asuu Mallorcalla ja jolla onkin puoliksi suomalainen tyttöystävä. Yhtäkkiä suomea ja suomalaisia tulee joka tuutista! Hehe. Oli ihan hassua, että vaikka tapasin näitä ihmisiä ensimmäistä kertaa, oli ihan kuin oltais tunnettu jo kuukausia. En kertonut ranskarittarille (ranskattarille?) mitään mun pienistä ranskan kielen taidoista, vaan ovelasti salakuuntelin keskusteluja heidän siitä tietämättä.

Lauantaina meillä oli illalla pieni empanada-factory keskellä olohuonetta ja kilpaa rypytettiin piiraita mahan kurniessa.

Kyllä hätä keinot keksii, kun siveltimet puuttuu..

ja voilà!

Meiltä jäi viime kerralla kesällä näkemättä Montjuïcin maagisen lähteen (fuente mágica) tanssivat valot.. joten tällä kertaa oltiin siellä ajoissa paikalla ja katseltiin valojen välkkymistä Disney-musiikin tahdissa.

Näitä katsellessa soi mm. "it's a whole new world.." Ihanaa!

Sunnuntaina vietettiin sankoin joukoin lapsellisen hauska iltapäivä paikallisessa "Heurekassa" (Cosmocaixa) ja sattumoisin vielä ilmaiseksi.. sieltä löytyi kaikkea jännää ja jo matkalla törmättiin ennennäkömättömän upeisiin rakennuksiin. Tai pikemminkin palatseihin. Loppujen lopuksi olihan Barcelonassakin ilma jo viilenemään päin, mutta jotenkin se 15 asteen viileä ilma vaan tuntuu niin paljon paremmalta kuin tämä synkkä ja sateinen Helsinki. Erikoista kyllä!

Nyt on hurjaa olla takaisin Suomessa. Tuollaiset vkonloppulomat ulkomailla saa helposti unohtamaan arjen ja työt. Tuntuu ihan kuin toisella planeetalla ja ihan eri maailmoissa olisi. Paluu onkin siitä syystä vähän raskasta ja loma on enää kuin uni vain. Tämä taitaakin jäädä tämän vuoden viimeiseksi ulkomaanmatkaksi. Ja gauchoni kanssa tavataan seuraavan kerran vasta maaliskuussa. Así es la vida..

jatko-opinnot; mitä ja missä?

2011-11-20T22:17:00.001+02:00

Olen nyt vihdoin saanut jotain aikaseksi, mitä siis tulee jatko-opintoihin.. pienestä painostuksesta johtuen -"voisit tehdä listan, jota voidaan katsoa yhdessä kun tuut Barcelonaan" -tein tänään koko iltapäivän listaa eurooppalaisista yliopistoista, joihin voisin ehkä hakea opiskelemaan maisteria. Tässä ei varmaankaan vielä ole kaikki varteenotettavat vaihtoehdot ja toisaalta en kyllä todellakaan meinaa näihin kaikkiin hakea. Hakuprosessista on usein tehty niin vastenmielinen ja hankala, että siinä vaiheessa saadaan jo moni mahdollinen opiskelija rankattua pois hakijoiden joukosta.

Tässä vähän osviittaa mun listasta.

En oikein osaa päättää olisiko vuoden vai kahden vuoden maisteri parempi, mutta tästä listasta löytyy nyt molempia vaihtoehtoja. Keräsin nämä kaikki tiedot EU:n mastersportal sivustolta, ja toivon, että ne pitävät paikkaansa. Kun sinne laittaa hakusanaksi "political science and international relations" niin se listaa noin 840 maisteriohjelmaa ympäri Eurooppaa lukuisissa eri yliopistoissa. Niitä oli yhteensä 85 sivua ja kävin ne kaikki läpi! Yhteensä 13 ohjelmaa taisi löytyä suomalaisista yliopistoista, mutta toistaiseksi vain yksi pääsi mun listalle. Tältä mun listalta löytyy kaikenlaista konflikteista, ihmisoikeuksiin, diplomatiaan ja kehitykseen.

Noita reilua 800 maisteriohjelmaa selatessa vastaan tuli muutama hauska vaihtoehto. Meinaan kuka lähtee Venäjälle opiskelemaan demokraattista hallintoa (democratic governance)? Toisaalta voisi kyllä olla aika mielenkiintoista tutustua venäläisten demokratiakäsitykseen tarkemmin, koneiston sisältä.. mutta jätän sen suosiolla muille! Toinen hauska juttu oli Euroopan integroitumisen opinnot Ateenassa.. nyt just en ehkä lähtisi Kreikkaan opiskelemaan EU:sta.

Jos sitten saan haettua johonkin yliopistoon, ja onnistun sisäänkin pääsemään, niin valinta tulee olemaan vaikea. Löysin niin monta mielenkiintoista ohjelmaa, että minun voisi tehdä mieli opiskella monta erilaista maisteritutkintoa.

uupps.. rocky road!

2011-11-17T20:14:00.001+02:00

Tein muutama viikko sitten sellaisen virheen, että eksyin yksi aamu työmatkalla piipahtamaan Robertsiin hakemaan kahvia loppumatkalle.. Sen lisäksi, että loppulasku oli aika suuri kun pitäisi säästää jokaikinen pennonen, koin uskomattoman yllätyksen. Robertseista saa rocky road cookieseja! Niitä taivaallisen hyviä keksejä, joita vedettiin lähes joka päivä Aberdeenissä yliopiston kahvilassa lounaan päälle kahvin kera. Ne on siis aivan, täysin samoja cookieseja. Erityisesti lopputyöahkeroinnin ja koeviikkojen keskellä viime vuonna päivän ainut lohtu oli kahvihetki kavereiden kanssa tämän keksin kera. Kävin tänäänkin aamulla hakemassa yhden. Tilasin "keksin" ja myyjä tokaisi, "ai, cookien?". Olisi pitänyt kysyä, mitä eroa on keksillä ja cookiella. :)

Ainut ero on hinta. Aberdeenissä tämä keksi taisi maksaa 0,90 puntaa (n. 1,05e) ja Robertsissa se maksaa 2,90e. Mutta sehän ei tietenkään ollut mikään yllätys! Nyt täytyykin jatkossa yrittää suunnitella työmatka niin, ettei tielle osu yhtään Robertsia..

"I can be googled, therefore I am"

2011-11-13T13:50:00.001+02:00

Löysin tuon ylläolevan lauseen sattumalta tänään yhdestä valokuvasta facebookista. Se sopi täydellisesti tähän otsikoksi. Nimittäin tietyin väliajoin voi olla ihan hyvä googlata oma nimi tarkistaakseen mitä kaikkea haulla tulee vastaan. Varsinkin jos ei ole nimeltään María López vaan omistaa jonkun vähän erikoisemman tai harvinaisemman nimen.. mikä tarkoittaa, että kaikki googlen kautta löytyvä voidaan yhdistää juuri sinuun.

Satuttiin etsimään tietoa mun nimellä tossa reilu kuukausi sitten ja vastaan tuli esimerkiksi hieman kyseenalainen addressi lähes kolmen vuoden takaa, joka ei välttämättä olisi ainakaan israelilaisten mieleen. Rupesin miettimään, että jospa ne israelilaiset rajavirkailijat vaikka googlaavat maahan saapuvat ihmiset ja päättävät estää mun maahanpääsyn. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt..

Muutama viikko sitten huomasin, että jollain ihmeen oikeudella hostelworld-sivusto kertoo kaikelle kansalle niiden kautta varaamani hostellit ympäri maapallon. Mistä lähtien mulla on ollut niiden sivuilla joku profiili ja minkä perusteella se on automaattisesti auki kaikelle kansalle? -Ei hajuakaan. Tämä hostelleja välittävä sivusto on vaan päättänyt laittaa kaikki varaustiedot julkisiksi. Erikoisinta oli se, että pystyäkseni muuttamaan nuo tiedot yksityisiksi, mun oli pakko ilmoittaa heille mm. syntymäaika ja koko nimi yms. Onkohan taas jäänyt joku pikkuprintti lukematta.. vai viilataanko meitä linssiin?

blogisubstanssia

2011-11-09T21:37:00.000+02:00

Sain viime viikolla kivan yllätyksen kun sekä La Vida Locan Sari, että Fríolandian Eveliina antoivat blogilleni "a blog with substance" -tunnustuksen. Ilahduttavaa huomata, että ainakin joidenkin ihmisten mielestä kirjoituksissani on substanssia. Palaute ja kommentit saavat minut aina hyvälle mielelle, sillä niistä huomaa, että jossain päin maailmaa on joku, joka näitä mun juttuja oikeesti lukee.

Yritän nyt kertoa itsestäni 8 satunnaista asiaa..

1) En ole pitkään aikaan (the O.C:n jälkeen) seurannut mitään sarjaa telkkarista. Viime viikkoina olen kuitenkin ruvennut katsomaan How I met your mother'in jaksoja Cuevanasta. Olen tähän asti katsonut eri jaksoja aika randomisti mm. seitsemänneltä ja neljänneltä tuotantokaudelta. Nyt ymmärrän paremmin miksi yksi hyvä kaverini kertoi jo muutama vuosi sitten, että HIMYMn inspiroimana hänen parisuhteessaan keskustellaan monista tärkeistä asioista.

2) Minulla on usein tapana leikitellä kielillä ja esimerkiksi kääntää suomesta ja englannista sanontoja espanjaksi.. tehdään sitä paljon gauchoni (joka ei välttämättä pidä tästä nimityksestä) kanssa. Vähän aikaa sitten sattui aika nolo juttu, kun sanoin espanjaksi "sí, lo sabe por duro" tarkoittaessani, että hän osaa jotain ulkoa. Sain hämmästyneen katseen ja naurut päälle. Koin valaistuksen saadessani tietää, että englannin sanonta ei ole "to know by hard" vaan "to know by heart". Olen viimeiset 15 vuotta elänyt siinä luulossa, että englanniksi osataan jotain kovan kautta, mutta nyt tiedän, että asiat osataankin sydämen kautta.

3) Olen vihdoinkin kahden kuukauden jälkeen ruvennut viihtymään työssäni. Ensimmäisinä viikkoina joka toinen päivä kotiin päästyäni rupesin tutkimaan aarresaaren sivuja ja miettimään muita vaihtoehtoja. Nyt olen onneksi saanut mielenkiintoisia työtehtäviä ja tutustunut paremmin työtovereihini.

4) Minulla on aivan järkyttävän huono itsekuri syömisen suhteen. On lähes mahdotonta, että olisin kokonaisen päivän syömättä yhtään suklaata. Kesäisin on lähes mahdotonta, että olisin päivääkään syömättä jäätelöä. Olen aina syönyt juuri sitä mitä mieli tekee, jos sitä vaan on ollut saatavilla.

5) Näen todella harvoin painajaisia. Ainoat muistikuvani painajaisten näkemisestä ovat lapsuudesta, jolloin näin ehkä kokonaiset kaksi ikävää unta jostain sarjamurhaajasta. Olen aina tykännyt katsella kauhuleffoja ja jännäreitä (enemmän kyllä nuorempana), mikä johtuu varmaan siitä että ne eivät ole ikinä tunkeutuneet yöuniini.

6) Olin toissapäivänä Meksikon kultturiviikon avajaisissa Caisassa. En ole vielä perehtynyt kulttuurivkon ohjelmaan sen tarkemmin, mutta huomasin, että ensi vkonloppuna järjestetään piñata-verstas, jossa opetellaan tekemään piñatoja. Se kuulostaa todella hauskalta! Suosittelen kaikille Caisassa näytteillä olevaa valokuvanäyttelyä "Los Muros Nos Hablan" (=muurit puhuvat meille). Se on ilmainen ja nopeasti nähty, mutta siellä on todella ihania, värikkäitä kuvia koristeellisista ovista ja ikkunoista kahdesta meksikolaisesta kylästä.

7) Olen suunnitellut ensi kevättä ja niin paljon kun pidänkin keväästä, siitä tulee omalla kohdallani varmaan syksy. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pakkaan kimpsut ja kampsut maaliskuussa ja suuntaan kohti hyviä tuulia.

8) Olin eilen perheeni kanssa hohtokeilaamassa ja muistin kuinka hauskaa keilaaminen voikaan olla. Se on vaan aika kallista huvia, mutta pitää silti yrittää päästä keilaamaan vähän useammin kuin kerran parissa vuodessa. Sain parhaat yhteispisteet vajaalta kahdelta kierrokselta, jotka ehdittiin tunnissa pelata. Se oli ehkä syynä keilausinnostukseen!

Annan tämän tunnustuksen eteenpäin kahdelle ihanalle kaverilleni, joiden blogia seuraan tarkkaan. Varsinkin nyt kun he ovat kaukana luotani.

Anna -My life here & there
Laura -My University Life

Tähän loppuun kuva viime viikolta, usvaisesta Helsingistä.

mikä pettymys!

2011-11-06T21:39:00.000+02:00

Tiedättekö sen Aleksille ilmestyneen suht uuden kahvilan? Sen, joka ulospäin näyttää oikein söpöltä ja sai minut innostumaan, että kerrankin Helsinkiin on ilmestynyt joku erilainen, ei Roberts, ei Wayne's tai muu ketjukahvila. La Torrefazione. En ole aivan varma, koska tämä kyseinen paikka on pulpahtanut ydinkeskustaan, mutta itse huomasin sen vasta reilu kuukausi sitten. Halusin heti mennä tsekkaamaan millainen paikka on kyseessä. Yritettiin sinne yksi sunnuntai Nicon ollessa Suomessa käymässä, mutta sisään ei mahtunut eikä meillä ollut aikaa jäädä odottelemaan vapaata pöytää, sillä sinä päivänä meitä odotti keskiyön Pariisi. Aina kun kuljen kahvilan ohi, se on täynnä väkeä.

Tänään se päivä sitten koitti. Suunnattiin kaverin kanssa torreen kahville. Pienen odottelun ja pöydän vaihdon jälkeen saatiin söpö kulmapaikka aivan ikkunan vierestä. Siitä saattoi vilkuilla Aleksin meininkiä sivusilmällä. Olen koko viikon onnistunut säästämään ja vieläpä kuljettanut eväät töihin. Päätin siis tuhlata vähän enemmän ja tilata café mochan. Se maksoi 4,30e. Siis yli neljä euroa! Sellainen pieni kuppi. Eikä kahvi edes ollut erikoisen makuista. Kahvin lisuukkeeksi ei ostettu mitään sillä tarjonta oli aika olematon. Viereisen pöydän salaatti näytti kyllä herkulliselta. Kärpäsen kakan kokoinen macarone-leivos maksoi 2e. Se sai siis jäädä lasivitriiniin. Joku turisti erehtyi kysemään wlanin salasanaa. "I'm sorry, we don't have wifi here" oli myyjän vastaus. Ihmettelin, että miten joku voi tänä päivänä, vuonna 2011, avata kahvilan pääkaupungin keskustaan ja olla tarjoamatta wlania. Kuinka se on mahdollista? Vielä kun kyseessä on Helsinki, Suomen pääkaupunki. Eikö me olla maailmalla tunnettuja tällaisesta edistyksellisyydestä? Suomi -telekommunikaation edelläkävijä. Ratikassakin on ilmainen wlan.

Sitten joku toinen turisti erehtyi pyytämään santsikuppia. Tavallista kahvia. (Kahvila oli muuten täynnä ulkomaalaisia, suomea kuuli melkein vähemmän kuin muita kieliä yhteensä.) Voi että. Myyjä vähän ihmetteli kun tämä tyttö tuli pyytämään santsikuppia vanha kuppi kädessään. Hänelle annettiin uusi kupillinen ja laskutettiin uudet 2,50e. Eikö ole erikoista?

Mulla meni heti kättelyssä maku koko kahvilasta. Miten huolestuttavaa, että on varaa pitää kuppilaa Aleksilla karseilla ylihinnoilla, pienillä kupeilla, ilman wlania ja ilman halvempia tai ilmaisia santsikuppeja. Ehkä juuri sen takia, että se sijaitsee Aleksilla ja muuhun ei ole varaa.

Kaiken huippu oli se, että kuuden aikaan kahvila yhtäkkiä hiljeni ja ihmisiä liukui pois pikkuhiljaa, eikä uusia asiakkaita juuri tullut tilalle. Vähän yli kuusi kaveri meni kysymään, joko he olivat sulkemassa. Vastaus oli, että "itseasiassa olemme sulkeneet jo puoli tuntia sitten". WTF? Kello oli 18:10 ja he olivat muka sulkeneet putiikin puoli tuntia aiemmin. Kuka ihme pitää kahvilaa pääkaupungin keskustassa ja sulkee sen sunnuntaina ennen klo kuutta? Ja miksi ihmeessä?

Tuskin palaan Torrefazioneen enää koskaan. Ellen sitten ole todella epätoivoinen. Onneksi seurassa ei sentään ollut mitään valittamista.

Liiottelenko minä vai onko jollain kahvilanpitäjällä surkea käsitys kahvilan pitämisestä?

Oliivipuita, hummusta, aurinkoa ja korkkiruuveja

2011-11-03T22:29:00.001+02:00

Tässä vähän kuulumisia mun Israelin reissulta. Pienestä ennakkojännityksestä huolimatta, matka oli oikein onnistunut ja uusien tuttavuuksien kanssa oli mukava olla. Tutut hajut, tuoksut, ilmaukset ja ympäristö toivat rutkasti muistoja mieleen 15 vuoden takaa. Ken, loo, rega rega, ima, toda ja muutama muu yksittäinen sana hepreaa, jotka olivat jo melkein unohtuneet, muistuivat nopeasti mieleen.

Minun maahanpääsyni sujui lähes ongelmitta. Mitä nyt jouduin vastailemaan joihinkin typeriin kysymyksiin mua puoli metriä lyhyemmälle, nyrpeälle, israelilaiselle naispoliisille hädin tuskin koneestä ulos päästyäni. Mihin meet? Missä yövyt? Mikä on sun poikaystävän nimi? No mitä se sisko tekee? Miten se voi asua Jerusalemissa jos se on töissä Tel Avivissa? Siis miten et muka ole tavannut sun poikaystävän siskoa? yms. muuta mukavaa. Minä en sentään joutunut luettelemaan kaikkien sisarusteni nimiä ja opiskeluja 10 vuoden takaa, selitellä miksi en puhu hepreaa, selitellä miksi ipadini (ei sillä, että minulla sellaista olisi) ei läpäissyt räjähdystarkastusta, antaa matkatavaroitani tutkittavaksi ilman, että olen itse paikalla, olla kuulusteltavana ja rieputeltavana tunnin verran lähtöportilla ja sitten kuulla, että jonkun typeryksen tekemän virheen takia matkasuunnitelmani muuttuu ja pääsen perille vasta 8 h alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Maastalähtöni olikin hieman raskaampi kokemus. Menomatkalla kentälle stressarin shuttle-kuskin ajotaitoja ja jännitin miten nopeasti ehdin tarttua ohjaksiin kun hän nukahtaa rattiin. Samat vanhat kysymykset odottivat kentällä ja muutama typerä lisää, kuten onko noi muka tarpeeksi tavaraa koko reissulle? Ja mitä hittoa se muka sulle kuuluu. PRKL. Lentokenttäkuulutukset olivat siitä erikoisia, että normaalin "pitäkää huolta matkatavaroistanne, älkää jättäkö niitä yksin" lisäksi koko ajan kuului "huomio; aseiden hallussapito on kielletty kaikissa terminaaleissa".

Maahan saavuttuani ihmettelin lentokentän tuloaulan kattoa koristelevia kymmeniä ilmapalloja.

Muutama sydän on lähtenyt karkuun.

Ensimmäisenä päivänä käveltiin keskellä jerusalemilaisia oliivipuita...

nautittiin katukuppilan falafeleista, taivaallisesta hummus-tahnasta ja myös auringosta..

..ja tsekattiin myös paikallinen parlamentti, Knesset, joka israelilaisten mukaan löytyy maan pääkaupungista. Asiasta voi olla montaa mieltä!

Tokana päivänä lähdettiin seikkailemaan Jerusalemin vanhaan kaupunkiin.

Löydettiin erikoinen korukokoelma turistikaupasta...

samassa kaupassa oli laaja kipa-valikoima!

Ihailtiin Jerusalemin maisemia ja mm. auringon häikäisemää öljymäkeä..

Heprean lisäksi innoissani muistelin lähes kokonaan unholaan jääneitä arabian kielen alkeita..

Tätä maisemaa en ihastellut. Kuvassa näkyy Jerusalemin jakava muuri, josta olin juuri ennen lähtöä lukenut kirjan. Siitä kirjoitin aiemmin täällä.

Asiat ovat hieman muuttuneet sitten 1996. Al-Aqsan moskeijaan (kulta-kupoli kuvassa) ei enää pääse niin vaan vierailemaan..

Myös Itkumuurin alue on entistä kontrolloidumpi. Naiset ja miehet on jaettu omille puolilleen (otin kuvan aidan yli) ja koko alueelle päästäkseen täytyy mennä turvatarkastuksen ja metallinpaljastimien läpi. Oltiin paikalla perjantai-iltana juuri shabbatin alkaessa ja joku kehtasi tulla valittamaan kuvien ottamisesta.. enkä silloin edes kuvannut itse muuria vaan ihan muita juttuja.

Näitä en vaan voinut olla ihmettelemättä. Mutta, kukin tyylillään.

Tässä vähän vanhan kaupungin basaaria, jossa tingittiin oikein urakalla..

sieltä löytyi taas joku yli-innokas myyjä, joka totesi mulle (suomeksi!) "ei oo rahaa, ei oo mahaa". Yritin sitten uskotella hänelle, että "nimenomaan, ei oo rahaa" ja tinkiä hintaa vielä alemmas.

Söin matkan aikana pitaleipää, falafeleja, hummusta, tahinia ja kaikkea hyvää niin paljon, että vatsa repeää. Välillä herkuteltiin myös empanadoilla ja alfajoreilla. Nam. Nam. Maahan on kaikesta hummusista huolimatta erittäin vaikea suhtautua. Siellä on paljon niin erikoisia juttuja, joita on mahdoton ymmärtää. Suomeen palattuani sain kuulla, että vkonlopun aikana maassa oli ollut väkivaltaisimpia yhteenottoja moniin kuukausiin. Eipä paikan päällä (Jerusalemissa) huomannut mitään. Muutama laukaus kuului parina päivänä, mutta epäiltiin niitä hääriennoiksi. Sen pituinen se.

Coldplay fiilistelyä

2011-10-24T23:18:00.002+03:00

Satuinpa tänään kuuntelemaan Coldplaytä ihan olan takaa pitkästä aikaa. Musiikki ja eri biisit on mun mielessä aina visusti kytkeytyneet johonkin hetkeen tai elämänvaiheeseen. Tän illan Viva la Vidat ja kumppanit sai mut saman tien takaisin kolmen vuoden taa tähän aikaan. Kanadaan. Coldplayn konserttiin ja koko vaihtarivuoteen Kingstoniin. Voi niitä aikoja..

Violet Hill.

Vaikka joskus haikailen niiden aikojen perään, en kuitenkaan ehkä haluaisi aikakonetta, jolla matkustaa kolmen vuoden taa. Ehkä.

Mapuche, mapuche, mapuche.

2011-10-21T10:00:00.000+03:00

Olin keskiviikkona Helsingin yliopistolla kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa. Nuori, chileläinen Mapuche -johtaja oli paikalla puhumassa Mapuche -kansan tilanteesta nykypäivän Chilessä. Señor Mijael Carbone Queipul vaikutti päällepäin aivan tavalliselta, nuorelta, vajaa kolmekymppiseltä chileläiseltä, farkut ja villapaita päällä. Tummat piirteet kertoivat hänellä olevan intiaanitaustaa. Puhe alkoi minulle tuntemattomalla kielellä, jota yritin hämmentyneenä kuunnella sillä olin lukenut jostain luennon olevan espanjaksi suomen kielisellä tulkkauksella. Mijael aloitti siis puhumalla omaa äidinkieltään, mapudungunia.

Noin tunnin ajan hän kertoi ensin Mapuchejen alkuperästä, onneksi espanjaksi. Kyseessä on siis intiaaniheimo, joita pidetään Argentiinan ja Chilen alkuperäisinä asuttajina. Heimo, joka on taistellut oikeuksistaan ainakin viimeiset 500 vuotta, siitä lähtien kun espanjalaiset miehittävät Latinalaisen Amerikan. Mapuchet ovat mm. tunnettuja siitä miten he ovat ainoa kansa, joka uhmasi Inkojen valtakuntaa ja yksi ainoista alkuperäiskansoista, jonka onnistui pitkään taistella espanjalaisia vastaan. Espanjalaisten valloitus Chilessä tyssäsi moniksi vuosiksi Mapuche-vastarinnan vuoksi.

Minulle selvisi vasta viime keväänä, että myös Argentiinassa on Mapucheja, kun yksi saksalainen opiskelukaverini kertoi tekevänsä aiheesta lopputyötä. Mapuchet vain aina yhdistetään Chileen, jo senkin takia, että siellä heitä on aina (?) ollut paljon enemmän. Argentiinassahan on todella vähän alkuperäiskansojen jälkeläisiä jäljellä, sillä 1800-luvun lopulla yksi maan presidentti päätti julistaa sotilasoperaation nimeltä "autiomaa" kaikkia maassa asuvia inkkareita vastaan. Selkokielellä tiivistettynä tarkoitus oli, että laiskat gauchot joko ajaisivat kaikki inkkarit maasta pois tai vaihtoehtoisesti tappaisivat heidät, sillä Eurooppaa ihailevan presidentin mielestä juuri inkkarit olivat este Argentiinan kehityksen tiellä. Aikaisemmin olen maininnut Argentiinan Mapuchet lyhyesti tässä.

Mapuche-lippu.

Mijael on yhden Chilen Mapuche-organisaation (Alianza Territorial Mapuche) johtaja ja kiertää Euroopassa, ilmeisesti vain Pohjois-Euroopassa (Norja, Ruotsi, Suomi) kertomassa kansan nykytilanteesta ja samalla hakemassa tukea heidän taistelulle oikeuksiensa puolesta. Mijaelin mukaan nykypäivän Chilessä Mapuchet muodostavat 10 % koko väestöstä, mikä on mielestäni aika paljon siihen nähden, että heillä ei esimerkiksi ole mitään edustusta maan parlamentissa. Mapuchejen suurin ongelma on, että heillä ei ole oikeuksia maahan, madre tierraan, joka on heille kaikki kaikessa. He yrittävät parhaillaan vallata esi-isilleen kuuluneita maita takaisin, mutta Chilen valtio ei tunnusta Mapucheilla olevan minkäänlaisia oikeuksia yhteenkään maaplänttiin koko valtion alueella. Sen sijaan, maahan tulee monikansallasia yrityksiä, jotka Mijaelin puheiden mukaan istuttavat sinne kuulumattomia kasveja, kuten eukalyptyspuita, jotka sitten pilaavat maaperän ja tekevät sen käyttökelvottomaksi satojen hehtaarien alueella. Tämä johtaa siihen, että Mapuchet eivät voi elää viljelemällä maata saadakseen siitä elantonsa, vaan he joutuvat muuttamaan ja tekemään "paskaduuneja" sortopalkalla. Tämä taas johtaa heidän yhteisöjen sirpaloitumiseen ja kulttuuriperinnön häviämiseen.

Lisäksi Chilen valtio harjoittaa erikoista politiikkaa Mapucheja vastaan. Mapuchet nimenomaan eivät ole valtion kehitystä vastaan, Mijaelin sanojen mukaan, mutta he haluavat oikeudet heille kuuluviin maa-alueisiin voidakseen jatkaa omaa elämäänsä autonomisesti Chilessä. Mapuchet käyttävät rauhanmukaisia toimia, mm. nälkälakkoja, taistelussa oikeuksiensa puolesta, mutta tästä huolimatta Chilen valtio pitää monia Mapuche-johtajia terroristeina. Tämän vuoksi valtio on ottanut uudelleen käyttöön Pinochetin aikana säädetyn terrorismin vastaisen lain, jonka myötä kapinoivia Mapucheja tuomitaan vuosikausiksi telkien taa. Mijael kertoi, että heidän alueella toimii mm. yksi suomalais-ruotsalainen metsäalan yritys, jonka myötä heidän elämisensä on yhä rajoittuneempaa. Se on osa syy, miksi hän nyt kiertää pohjoismaissa. Toinen syy on se, että tällä hetkellä Chilen valtio rakentaa kansainvälistä lentokenttää alueelle, jota Mapuchet pitävät omanaan. Mijael sanoi myös toivovansa, että esimerkiksi Suomi (ja muut maat) lähettäisi ihmisiä vartioimaan Chilen valtion kyseenalaisia toimia Mapucheja vastaan, jotta tämä intiaaniheimo saisi oikeudenmukaista kohtelua. Mijaelin on tarkoitus tavata myös saamelaisten edustajia Suomen vierailullaan ja kuulemma norjalaisten ja ruotsalaisten saamelaisten kanssa on jo oltu yhteyksissä.

Tässä Mijaelinkin näyttämä kuva Mapuchejen maanmenettämisprosessista viimeisten vuosisatojen aikana.

Tämä luento oli oikein mielenkiintoinen ja opin paljon uutta. Mijael kertoi ensin asiansa suomalaisen tulkin avulla ja häneltä sai sen jälkeen kysyä aiheesta lisää. Itse kysyin, josko Argentiinan valtion rajojen sisällä asuvat Mapuchet ovat samassa tilanteessa kuin Chilessä ja mikäli he tekevät rajat ylittävää yhteistyötä. Ilmeisesti Argentiinassakin ollaan ruvettu käyttämään samanlaisia toimia valtion puolesta Mapucheja vastaan ja sen takia myös yhteistyö Mapuchejen välillä on lisääntynyt. Mikäli joku on kiinnostunut asiasta, lauantaina esitetään dokumentti aiheesta. Siitä mainitsinkin viime viikolla tässä.

out of season

2011-10-20T21:11:00.001+03:00

Rupesin vähän selailemaan kesän kuvia ja löysin joukosta tällaisen. Tämä erikoinen "mainos" tuli vastaan Hakaniemen sillan kupeessa kun käveltiin siellä elokuussa host-siskojen kanssa. Kyseinen teos on ollut osa Invalidiliiton Tiedä mihin hyppäät -kampanjaa. Mielestäni tämä on aika raju tapa tehdä kampanjaa, mutta ehkä se on saanut jonkun hetkeksi pysähtymään ennen tuntemattomaan hyppäämistä. Itse en uskaltaisi sellaista tehdä vaikken olisi tähän tuoliin törmännytkään.

YK:n pääsihteeri vs. barista Karibialla

2011-10-09T21:35:00.000+03:00

Olen hyvin onnistunut pitämään maisteriopintojen suunnittelun poissa mielestä viimeisten kuukausien tai jopa puolen vuoden aikana. Olen koko ajan tiennyt jossain vaiheessa tekeväni maisteritutkinnon jossain, jostakin aiheesta. Mutta kysymykset kuuluvat, että missä ja mistä? Nyt, kun olen ollut reilun kuukauden "töissä" tyyliin yhdeksästä viiteen, olen kovasti ruvennut kaipaamaan opiskeluaikoja. Ei sillä, että olisin joskus epäillyt nauttivani opiskelusta. Vaikka saankin melkein koko ajan soveltaa yliopistossa oppimiani asioita töitä tehdessä ja samalla oppia kaikenlaisia uusia asioita, ei se ole millään lailla sama kun olla täysiaikainen opiskelija. Tällä hetkellä opiskeluajan ihanuus vaan on yhä vahvempana mielessä. Eikä tätä opiskelukaipuuta yhtään auta, että ystäväni Laura kirjoittaa mielenkiintoisista jatko-opiskeluista Lontoossa.

Äsken rupesin taas tuskailemaan kevään suunnitelmia ja yksinkertaisesti vaan sitä, että mitä ihmettä haluan elämälläni tehdä. Taidan muuttaa mieltäni vähän turhan usein. Toisaalta olisi kiva tehdä kahden vuoden maisteri, niin voisi kerrankin asettua edes kahdeksi vuodeksi samaan paikkaan. Seuraavana päivänä saatan kuitenkin saada päähäni, että vaihtoonlähtö voisi olla hyvä vaihtoehto sitten maisterivaiheessa vielä uudestaan -mikä asettuminen? Sitten haaveilen taas YK:n pääsihteerinä olemisesta (hehheh) ja myöhemmin totean, että ehkä olisi vain parempi muuttaa jonnekin saarelle, no vaikka Karibialle, ja laittaa kahvila pystyyn. Voisin hyvin elää lämmössä ja työskennellä baristana loppuelämäni. Parempi vielä, jos paikan päältä saa suklaata!

YK:n päämajassa joulukuussa 2008.

Kumpikohan olisi oikeasti parempi vaihtoehto?

Karibialla (Kuubassa) joulukuussa 2008.

Tänään pitkästä aikaa eksyin Helsingin yliopiston sivuille. Uppps! Sieltä löytyi joku, ehkä, mahdollisesti (tottakai vain todella pienellä todennäköisyydellä) varteenotettava maisteriohjelma. Eikä Helsinki varmaan mikään huono opiskelupaikka olisi. Tästä kaupungista on tullut niin kansainvälinen ja tapahtumarikas, että sitä voisi melkein kosmopoliittiseksi luulla.

Eilen illalla satuin esimerkiksi olemaan ulkona kesän työporukalla reilun 10 hengen lattariporukassa. Tuntui erittäin absurdilta olla Helsingissä liikkeellä kuubalais-espanjalais-argentiinalais-chileläis-venezuelalais-dommaritaustaisella porukalla ja minä ainoana "paikallisena" (olin varmasti porukasta se, joka vähiten tuntee Helsingin yöelämää) suomalaisena. Onneksi myöhemmin yksi tähän asti vain blogimaailmasta tuttu ilmestyi myöhemmin seuraamme. Eveliina on yhtä herttainen livenä kuin mitä blogi antaa ymmärtää. Illan aikana väiteltiin mm. venezuelalaisen kanssa maailman parhaasta suklaasta, tottakai Fazer voittaa jos sitä pyydetään tuliaisiksi maailman toiselle puolelle, ja ihmeteltiin kulttuurieroja Suomen ja lattareiden välillä, mitä machismiin tulee. Niin, yritettiin myös aloittaa bolivarilaista vallankumousta Bar Llamasista käsin. Oli ihan paras ilta aikoihin, sillä en ole pitkään aikaan nauranut niin paljon kuin eilisen aikana.

Mutta nyt sitten enää odotan, että joku tulee koputtamaan mun ovea ja sanoo, että mulla on kuule sulle aivan täydellinen maisteriohjelma ja olen jo tehnyt kaiken paperityönkin sun puolesta ja lupaan vielä maksaa lukukausimaksutkin. Kai sitä aina voi haaveilla..

Lattareilua Suomessa

2011-10-06T21:19:00.000+03:00

Tästä onkin näköjään kohta tulossa joku leffa-blogi. Mutta ihan varmasti mun blogin lukijoiden joukosta löytyy joitain muitakin lattari-intoilijoita.. joten mun on pakko vähän mainostaa kun olen niin täpinöissä parin viikon päästä (20.10.) alkavasta Cinemaissista. Kyseessä on siis Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Helsingissä. Olen viime syksyinä aina Cinemaissin ollessa päällä ollut itse muilla mailla, joten tänä syksynä haluan ehdottomasti käydä katsomassa leffoja. Opiskelijalippu on vain 5€, mikä on super halpa verrattuna Suomen leffalippujen hintoihin normaalisti. Vilkaisin äsken nopeasti heidän tarjontaa ja löysin heti muutaman mielenkiintoisen tarinan. Täältä löytyy tarkempia tietoja leffoista ja niiden aikatauluista. Tänään näin pari festivaalin lyhytelokuvaa ennakkonäytöksessä ja festivaalin pääjärkkäri kertoi tarjonnasta ja koko tapahtumasta noin yleisesti. Myöhemmin googlettamalla selvisi, että hän onkin argentiinalainen. Hihi.

Tällaisia leffoja bongasin:

Argentiinalainen Orillas vaikuttaa näkemisen arvoiselta. Se kertoo afrikkalaisten jälkeläisistä Buenos Airesissa. Myös avajaisleffa El Mural vaikuttaa mielenkiintoiselta. Se kertoo 1930-luvun Buenos Airesista. Kolumbialainen Impunidad vaikuttaa myös hyvältä. Siinä käsitellään maan 2000-luvun sisällissotaa hallituksen ja kapinallisten välillä. Chileläinen Newen Mapuche, Mapuche-intiaaneista kertova leffa, olisi kiva nähdä kun viime keväänä opiskelin aiheesta Aberdeenissä. Dokumentin tekijä Elena Varela joutui kyseistä dokkaria kuvatessaan pidätetyksi ja hänet lavastettiin syylliseksi rikoksiin, joissa hänellä ei ollut osaa eikä arpaa. Mapuche-kysymykset kun ovat Chilessä niin arka aihe. Varela on itse Suomessa vierailemassa festivaalin aikana.

Mapucheista ja Chilestä päästäänkiin toiseen mainittavan arvoiseen asiaan... Nimittäin ennen Cinemaissia, jo 17.10., alkaa Chilen kulttuuriviikko Espoossa. Täältä löytyy lisätietoa. Viikon aikana järjestetään elokuvanäytöksiä, konsertti, Mapuche-aiheinen taidenäyttely ja muita ohjelmia. Ilmeisesti Sellon kauppakeskuksesta saa kulttuurivkon aikana jopa chileläistä ruokaa. Itse olen menossa ainakin kulttuurivkon avajaisiin ja ehkä raahaudun Espooseen johonkin muuhun tapahtumaan myös.

Kuka lähtee leffaan? :)

Le Havre

2011-10-05T22:55:00.001+03:00

Näin ensimmäistä kertaa Kaurismäen elokuvan. Käytiin tänään äidin kanssa katsomassa Le Havre. Täytyy kyllä myöntää, että olin erittäin positiivisesti yllättynyt tästä kokemuksesta. Olen pitkään miettinyt, että olisiko jo aika katsoa joku Kaurismäen kuuluisista ja paljon puhutuista tekeleistä, vaikka toisaalta olen jostain syystä myös vierastanut ja karsastanut niiden katsomista.

Tämä leffa kertoo söpön tarinan tuosta ylläolevasta hyväntahtoisesta ranskalaisesta miehestä ja laittomista maahanmuuttajista ranskalaisessa satamakaupungissa. Kuvaus on vaikuttavaa, sillä monesta rumasta asiasta on saatu nättiä. Aluksi tulee sellainen käsitys, että tarina sijoittuu johonkin 60-luvulle, kunnes käykin ilmi, että kyseessä on tämä vuosituhat. Leffa vie hyvin mukanaan, vaikka jotkut kohtaukset jää vähän pliisuiksi ja lapsellisiksi. Nautin taas hurjasti ranskan kielen kuuntelemisesta ja sain innostuksen oppia sitä lisää. Toinen suomalainen naisnäyttelijä puhui niin epäaidosti, että pahaa teki. En osannut päättää, oliko tarkoitus, että hän esittää vähän vajaata vai mistä oikein oli kyse. Suosittelen silti tämän katsomista!

Aurinkoinen viikonloppu Helsingissä, Tallinnassa ja Pariisissa

2011-10-03T22:22:00.000+03:00

Vihdoinkin vietin oikein rentouttavan ja ihanan viikonlopun. Tämä ei kyllä tullut yllätyksenä, sillä perjantai toi erityisen vierailijan Helsinkiin vihreiltä Skotlannin mailta. Sain muutaman, jo pitkään "things to do"-listalla olleen jutun hoidettua.. kuten käytyä syömässä Vapianossa rautatientorin kulmalla. Olin pikkasen pettynyt tähän kehuttuun ravintolaan, enkä välttämättä oikealla tuulella perjantaina, väsyneenä työviikon jälkeen, tällaiselle itsepalvelu-paikalle. Olen kovin kärsimätön ja tarjottimen kanssa jonottaminen, kun kokit vääntää hiessä ja huonossa hapessa pastaa nenän edessä, ei ollut kovinkaan innostava ja makuhermoja kutkuttava kokemus. Kanttarelli-pekoni-pasta kuulosti paperilla hienommalta ja maistuu äidin tekemänä paremmalta kuin tuolla suositussa italialaisessa ravintolassa. Olin unohtanut yhden tuttavani työskentelevän siellä, joten törmäsinpä ainakin tuttuihin pitkästä aikaa. Vapianossa on ehkä silti potentaalia ja tykkään kyllä paikan sisustuksesta ja ilmeestä.. paikan mottokin on osuva: Chi va piano, va sano e va lontano. Ehkä ensi kerralla pitäisi kokeilla jotain kaverin kehumaa pizzaa. Meidän pasta-annokset olivat kyllä vähän más o menos.

Lauantaina laiva keinutti meidät lahden toiselle puolelle Tallinnaan päiväretkelle. Aurinko paistoi, mutta sen ei olisi pitänyt antaa hämätä. Ulkona oli niin mahdottoman kylmä ja jäätävä viima viilensi meitä kauniissa vanhassa kaupungissa, ravintolassakin. Edes pöydän vaihto kauemmas ulko-ovesta ei auttanut, mutta onneksi emme olleet ainoita, jotka nauttivat lounaan ulkotakit päällä sisätiloissa. Minulla on kovin vähän kokemusta tästä kauniista Helsingin naapuripääkaupungista, paitsi että nyt olen viimeisen 2 kkden aikana käynyt siellä kahteen kertaa päiväreissulla. Tallinnan vanha kaupunki todellakin yllätti mut kauneudellaan.

Viking Line Expressin 2,5h laivamatka edestakaisin on aika puuduttava, kun istumapaikkoja koko laivalla on vähemmän kuin matkustajia. Elokuussa jouduin todistamaan eläimellistä menoa host siskojen kanssa ja nyt uudestaan Nicon kanssa kun ihmiset rynnivät malttamattomina laivaan varaamaan parhaat tuolit matkan ajaksi. Ravintoloille ja kahviloille varaamattomia istumapaikkoja on koko laivalla tyyliin 10. Ja siellä on niin perkuleen kylmä. Sen takia ihmiset tietty vetävät kaljaa ja siideriä kuin viimeistä päivää jo ennen kuin kello lyö puolen päivän merkiksi. Viime kerralla olin niin naiivi, etten heti tajunnut kaikkien niiden matkalaukkujen kulkevan tyhjinä Helsingistä päin.. mutta homma selvisi kuitenkin aika nopeasti. Silti argentinojen oli sitä hieman vaikea käsittää. Mutta se siitä. Kyllä bussissa joku vanhempi rouva päivitteli, miten hienoa oli kun aurinko paistoi kun toisaalta olisi voinut käydä huono tuuri ja taivaalta olisi voinut "sadella vaikka mitä". Hetken päästä hän harmitteli sitä, että tulisi kuitenkin viettämään koko päivän kampaajalla. Joku siis vielä matkustaa Tallinnaan kampaajalle, eikä se ole enää vain legenda. Hienoa!

Ja sunnuntaina pääsin vihdoin katsomaan Woody Allenin Midnight in Paris -leffan. Kuinka valloittava Pariisi voikaan olla. Kävimme katsomassa leffan Maximissa, Kluuvikadulla ja muistaakseni ensimmäistä kertaa olin parvekkeella leffateatterissa. Astuessamme saliin kajareista soi "don't cry for me Argentina". Kuinka hauska sattuma! Musiikki jatkui tällä ihanalla flamencoksi muunnetulla vanhalla tangolla.. Mielestäni tämä Allenin leffa oli ehdottomasti parempi kuin Vicky, Cristina, Barcelona ja nämä kaksi ovatkin ainoat näkemäni Allenin leffat. Tämän Pariisin Keskiyön näkemisen jälkeen ei voi olla haikailematta taianomaiseen Pariisiin, mutta näyttää valitettavasti siltä, että kaupunki saa ainakin tällä erää paluutani odottaa.

Olen armoton menneisyyteen haikailija ja vaikka en koskaan ole kuvitellut voisivani viihtyä paremmin jollain toisella aikakaudella, teki tämä tarina minuun vaikutuksen. Tästä löytyy romantiikkaa ja huumoria, eikä se ole täysin ennalta-arvattavissa. Alkumusiikkia kuunnellessa mielessä kävi, että mitä jos leffa onkin ranskankielinen.. siinä tapauksessa olisi seuralaiseni leffakokemus ja -ymmärrys jäänyt vähän vajaaksi, vaikka en olisi pannut pahitteeksi kuunnella lisää ranskaa. Mutta mikä parasta, leffa on täynnä kauniita katukuvia Pariisista. Kaupungista, jossa toivon vielä joskus asuvani.

Israelista, Palestiinasta ja maailman vääryyksistä

2011-09-28T22:39:00.002+03:00

Iänikuinen konflikti Israelin ja arabien välillä on taas tapetilla kun viime viikolla NYCissä järjestettiin YK:n yleiskokous, jossa Palestiina halusi muiden maiden tunnustavan valtion YKn täysivaltaiseksi jäseneksi. Siitä lähtien kun asuin perheeni kanssa muutaman kuukauden Israelissa vuonna 1996, on Palestiina-Israel ~~ongelma~~ kysymys aina herättänyt huomioni ja kiinnostukseni. Sen takia otin toissa vuonna yliopistossa Lähi-idän politiikkaa käsittelevän kurssin ja valitsin juuri arabien ja Israelin välisen konfliktin esseeni aiheeksi.

Jo silloin 9-vuotiaana tuntui uskomattomalta ja samalla ehkä pikkasen jännittävältä piilotella heprean kielellä varustettuja muovikasseja ja ruokapaketteja aina rajaa ylittäessä Israelista Syyrian puolelle. Ennen muuttoa Israelista Syyriaan kaikista vihkoista piti tussilla sotkea kaikki heprean kielinen teksti ja jopa pehmolelujen kangaslappuset ja pesuohjeet piti leikata pois, mikäli niissä oli yhtään heprean aakkosia. Suttasin sitten kouluvihoista heprean kielistä tekstiä piiloon ja jopa liimasin päälle tarroja ja paperin palasia. Sitten rajalla jännitettiin, ettei rajavartija vahingossakaan löytäisi auton takakontista mahdollisesti sinne unohtuneen jäljen israelilaisten kielestä. Kuinka naurettavaa? Rajalla kaikille oli päivänselvää, että tulimme maahan juuri Israelista. Mutta Syyriaan ei saanut kuljettaa sanaakaan kirjallista hepreaa.

Aihe on ihan henkilökohtaisistakin syistä nyt ajankohtainen, sillä ostin muutama viikko sitten lennot Israeliin lokakuun lopulle. Nico täyttää sillon vuosia ja on päättänyt juhlia niitä poissa Aberdeenin harmaudesta siskonsa perheen luona Jerusalemissa. En ole käynyt maassa sitten vuoden 1997, vaikka olen pitkään siitä haaveillut. Yks päivä rupesin miettimään, että mitä jos palestiinalaisten ja Israelin välit kiristyvät entisestään ja Lähi-idässä rupeaa taas pommit räjähtelemään. Toisaalta muistan kuinka Israelissa asuessamme huomasimme, miten mediassa liioitellaan monia juttuja, eikä tilanne ollenkaan tuntunut paikan päällä niin vakavalta kuin mitä Suomessa uutiset antoivat sukulaisille ymmärtää.

Viime viikolla posti toi amazonilta tilaamani kirjan "Extreme Rambling -walking Israel's barrier. For fun." Olin bongannut sen Akateemisen hyllyssä muutama viikko sitten kun kuljeskelin siellä tappamassa aikaa. Kirja kertoo englantilaismiehestä, joka päätti kävellä Israelin rakentaman, Länsirannan ja palestiinalaiset rajaavan muurin, päästä päähän. Ihan vaan huvikseen. En ole täysin varma kuinka suuri osa muurista on jo rakennettu, mutta valmistuessaan sen on tarkoitus olla yli 700km pitkä. Se rajoittaa lähinnä palestiinalaisten kulkua, sillä israelilaisten on paljon helpompi kulkea miten kukin haluaa. Muurin rakentaminen on pahentanut palestiinalaisten oloja entisestään aivan suunnattoman paljon.

Engelsmanni päättää kävellä osan ajasta palestiinalaisten puolella ja osan israelilaisten puolella ja samalla haastatella paikallisia. Kirjoitustyylistä huomaa heti, että kyseessä on englantilainen, eikä jenkki. Kaikki naiivuus on jätetty pois ja asioihin suhtaudutaan lähinnä ironialla ja jopa briteille tyypillisellä mustalla huumorilla. Brittityyli sopii mulle paljon paremmin.

Vuoden 1917 Balfour Declaration (Balfourin julistus) antoi juutalaisille luvan rakentaa oma valtio Palestiinaan. Tämä Mark saa tottakai kuulla asiasta jokaiselta vastaantulevalta palestiinalaiselta. Lord Balfour oli nimittäin britti, mutta syntynyt Skotlannissa, eikä monikaan tunne Englanti, Skotlanti, Britannia .käsitteiden eroja (apua siihen löytyy täältä).

Ongelma on se, että tämän, vielä minulta kesken olevan, kirjan lukeminen saa minut entistä vihaisemmaksi ja on mahdoton käsittää, miten joku voi puolustaa israelilaisia ja heidän julmaa sortopolitiikkaansa. Maailmassa on niin paljon vääryyksiä ja jostain syystä tykkään kituuttaa itseäni katsomalla leffoja ja lukemalla kirjoja niistä vääryyksistä.

Miten sitten voin esittää tuiki tietämätöntä kun vihdoin saavun Tel Avivin lentokentälle? Tiedän Israelin rajaviranomaisten jäykkyydestä ja stressaavista kyselytuokioista maahan pyrkiessä, vaikken ole sinne ikinä lentokoneella aikaisemmin mennytkään. On varmaa, että paras tapa on olla kuin ei oliskaan ja kuin ei tietäisi maailman politiikasta yhtään mitään.

Olipa taas maanantai!

2011-09-26T21:53:00.001+03:00

Viime perjantaina (joo, mun piti puhua maanantaista) multa viimein leikattiin pois viisaudenhammas -tai ehkä kaksi. Mene ja tiedä. Podin sitten koko viikonlopun tätä leikkausta kotona, suurimmaksi osaksi sängyn pohjalla poski turvoksissa. Kuvitelkaa suuhunne neljä perunaa. Ja kaikki neljä perunaa vasempaan poskeen. Sellainen fiilis mulla oli. Hah! Purra et pysty. Söin sitten perjantaina mehukeittoa, jugurttia ja vispipuuroa. Piti syödä vain kylmää ja pehmeää ruokaa. Rupesi nopeasti kaikki makea ällöttämään ja teki mieli jotain suolasta. Olin koko päivän ihan nälässä ja illallakin menin heti nukkumaan kun rupesi vähän nälkä vatsanpohjassa kurnimaan.

Eilen illalla rupesin sitten tutkimaan vastaanotolta mukaan saamaani laskua. Siinä luki "vaativa hampaan poisto" ja "vaativa hampaan poistoleikkaus". Ajattelin, että onpas ne ovelasti laskuttaneet multa samasta hampaan poistosta kahteen kertaan. Sillä eihän poisto ja poistoleikkaus voi olla kaksi eri toimenpidettä samalle hampaalle.

Tänään päätin soittaa hammaslääkäriin kysyäkseni laskuun selvennystä. Tyttö rupesi etsimään tietokoneelta tietoa mun perjantain operaatiosta ja kertoi lääkärin merkinneen tiedostoihin kaksi hampaan poistoa. Ai kappas! Minulta olikin poistettu kaksi viisaudenhammasta yhdellä kertaa. Tuli pikkasen tyhmä fiilis, enkä voinut muuta kuin nauraa. Taisi olla tyttö langan toisessakin päässä vähän huvittunut. Yritin sitten töissä piilossa muilta tunnustella sormella, onko vasemmasta poskesta myös ylärivistöstä poistettu hammas. Kai sieltä on. On vielä sen verran ahtaat paikat tuolla suussa, että on paha mennä sanomaan mistä perjantaina on sörkitty. Mutta ei ihme, että poski turposi enemmän kuin viime vuonna.

Jotta ette pitäisi mua ihan aivottomana blondina, mainittakoon, että olin siis kirurgilla leikkauttamassa viisaudenhampaan ja kyseessä oli sedaatio-toimenpide. Google sanoo, että sedaatio on toiselta nimeltään "kevytnukutus". Olin siis muutaman hammaslääkärin tuolissa vietetyn sekunnin jälkeen ihan kanttuvei enkä muista koko operaatiosta yhtään mitään. Olihan meillä lääkärin kanssa puhetta useammankin hampaan leikkauksesta, mutta lääkäri antoi ymmärtää, että ylähampaita voi olla liian aikaista leikata. No ei sitten tainnutkaan olla. Eikä lääkäri maininnut asiasta minulle mitään muutama tunti myöhemmin kun vihdoin heräsin mukavasta sängystä heräämöstä ja olin saanut mansikkaeskimon napaan. Enkä tajunnut asiasta kysellä. Ilmeisesti kuitenkin minulla on nyt kaksi viisaudenhammasta vähemmän. Se tarkoittaa, että 1/4 on enää jäljellä.

Voisin vielä lopuksi kertoa eilisestä leipurikokemuksestani kun ensimmäistä kertaa elämässäni tein juustokakkua. Kyseessä oli vadelmainen valkosuklaajuustokakku. Se vaikutti täydelliseltä kunnes se oli tänään ollut muutaman minuutin tarjoilupöydällä vieraita varten. Jokin meni mönkään ja kakku rupesi sulamaan silmissä.. joten sen pituinen se. Enpäs kerrokaan siitä leipomiskerrasta.

pala Argentiinaa Suomessa vol. 3

2011-09-24T22:08:00.000+03:00

Kulunut kesä oli siitä erikoinen, että pitkästä aikaa vietin suurimman osan kesäpäivistä lomaillen ja vain muutaman töitä tehden. Onni onnettomuudessa, kun varsinaiset työsuunnitelmat eivät onnistuneetkaan, oli se että viimeinkin 6 vuoden odotuksen jälkeen sain mun host-siskot Argentiinasta visiitille. Melisa ja Gisela ei olleet koskaan ennen käyneet Euroopassa, mutta näkivat nyt Prahaa, Berliiniä, Barcelonaa, Helsinkiä ja Tallinnaa yhdellä kertaa. Stressasin etukäteen heidän kanssa matkustamista ja varsinkin ruokailuja, sillä olen pitänyt tyttöjä aika nirsoina.. ainoat pienet ja vähäiset hampaankiristykset reissulla sainkin ruokapaikan valinnan ongelmallisuudesta.

Kaikki muuttui Suomessa. Molempien tyttöjen mielestä yksi parhaista asioista Suomessa oli ruoka! En ole ikinä nähnyt kummankaan syövän niin paljon ja niin erilaisia juttuja. Gisela on ehkä yksi maailman nirsoimmista ihmisistä, mitä tulee syömiseen. Ei kelpaa vihannekset, ei hedelmät eikä muutkaan herkut. Tyttö rakastui ruisleipään ja söi sitä joka päivä yllin kyllin. En voinut uskoa sitä. Perunat, sillit, lohi, poronkäristys, karjalanpiirakat ja kaikki maistuivat molemmille. Ja Aino-jäätelöt, joita söimme lähes joka päivä!

Kauppatorin lihapiirakat meni nopeasti suihin!

Oli ihana päästä näyttämään siskoille Suomea ja mun kulttuuria, viimeinkin. Harmi vaan, että heinäkuun helteet loppuivat heti kun saavuimme Suomeen. Vein tytöt mm. meidän läheiseen, suureen K-kauppaan, jossa he ihmettelivät esimerkiksi leipä- ja juustohyllyjen valikoimien määrää. He olivat ihan ymmällään, että n. 2 ja puolen viikon aikana söimme lähes joka päivä erilaista leipää. Jo pelkästään tiskikoneen täyttö sai tytöt innostumaan. Saati sitten pullonpalautuskone ruokakaupassa. Stockmannin Akateemisen kirjakaupan paperiosasto herätti myös ihmetystä.. kaikki kynät ja pikkutavarat kun ovat käsinkosketeltavissa eikä myyjän takana piilossa.

Paljon ihmetystä herättivät myös Helsingin betonikilpparit!

Mökillä puusauna ja järvi olivat tottakai erikoisia suomalaisia juttuja. Heti ensimmäisenä viikonloppuna lähdimme mökille ja kaikki kolme argentiinalaista (tytöt ja herra N) uskaltautuivat saunaan ja viileään järviveteen. Pieni souturetki oli myös jotain aivan uutta. Samoin kuin järjetön määrä metsää. Etelä-Argentiinasta löytyy kyllä alueita, jotka järvi- ja metsämaisemallaan muistuttavat Suomea, mutta tytöt ovat kotoisin kuivemmasta Mendozasta. Yllättävää oli, että tytöt lähtivät mielellään seuraavanikin vkonloppuna mökille ja uskaltautuivat uudestaan saunaan ja järveen.

Liivit loppuivat kesken, joten soutaja sai pärjätä ilman.

Yllätyksekseni ihmetystä herättivät (jo Prahassa!) pussilakanat. Voi että kun argentiinalaiset olivat hukassa pussilakanoiden kanssa, eivätkä ollenkaan voineet ymmärtää sen logiikkaa ja käyttötarkoitusta. Kun sitten selitin siitä heille, taisivat he innostua sen käytännöllisyydestä. Tosiaan, en ole kyllä esimerkiksi Ranskassa tai Argentiinassa ikinä pussilakanoihin törmännyt.

kuinka päädyin Skotlantiin?

2011-09-21T20:33:00.001+03:00

Minulta on taas viime aikoina kovasti kyselty, miksi oikein lähdin Skotlantiin opiskelemaan. Helppo ja nopea vastaus on, että "koska siellä voi opiskella ilmaiseksi". Moni ei tiedä, että EUn kansalaisten ei tarvitse maksaa alemmasta korkeakoulututkinnosta pennin hyrrää -tai punnan hyrrää- Skotlannissa (poikkeuksena englantilaiset). Itselleni tämä tieto oli merkittävä yliopistoja ja tutkintoja googlaillessa viisi vuotta sitten. Tottakai Skotlantiin lähtöön vaikutti moni muukin seikka ja rupesin tässä miettimään miten pitkälle taaksepäin ajassa oikein pitää mennä..

Oli vuosi 1996 kun muutimme perheeni kanssa vuodeksi ulkomaille. Kävin neljännen luokan kokonaan ulkomailla ja opiskelin englanninkielisessä koulussa, kahdessa eri maassa. Opin englantia "puhumalla" sitä ikätovereideni kanssa ja sain kavereita mm. Ruotsista, Irlannista, Norjasta, Chilestä ja Argentiinasta. Nautin jo silloin aivan suunnattomasti siitä kansainvälisestä ilmapiiristä. Matkustelu, kansainvälisyys ja eri kulttuurit iskostuivat mieleeni silloin pysyvästi.

ensimmäiset argentiinalaiset kaverit ja Macarena (1996)

Yläasteikäisenä haaveilin kovasti opiskeluista ulkomailla. En siinä vaiheessa tiennyt mistään vaihto-oppilasvuosista, mutta selailin kavereiden kanssa tarkkaan kielikurssien mainoksia -päädyin vuosia myöhemmin kielikurssille Etelä-Ranskaan. Katselin viikonloppusin telkkarista Sweet Valley Highta ja Dawson's Creekiä ja mietin, miten coolia high school -elämä olisi. Voisi kuvitella, että olisin halunnut lähteä Jenkkeihin vaihto-oppilaaksi..

Yhtenä kesälomana katselin mtv3 chattiä, taisi olla vuosi 2002 juuri ennen lukion aloittamista, kun "juontajina" ja "haastateltavina" oli kaksi nuorta tyttöä, jotka olivat juuri palanneet vaihtarivuodelta Brasiliasta. Silloin sain tietää vaihto-oppilasvuoden mahdollisuudesta ja rupesin tutkimaan asiaa lisää. Yksi kavereistani lähti vaihtoon heti seuraavana vuonna, mutta minä olin liian arka ja ujo hakemaan vaihtoon.

Vuotta myöhemmin heräsin ajatukseen uudestaan ja tajusin vaihto-oppilasvuoden olevan vielä mahdollista, vaikka olin jo lukion toisella luokalla. Meillä oli juuri ollut kotona vaihtari Australiasta ja kaverini oli vaihdossa Italiassa. Päätin hakea vaihtoon Espanjaan, Argentiinaan ja Chileen, koska halusin oppia espanjan kieltä. Lopulta Argentiina meni Espanjan edelle, koska se kuulosti paljon eksoottisemmalta ja sijaitsi monta tuhatta kilometriä kauempana. Muistan perustelleeni päätöstä myös niin, että "Argentiinaan on varmasti vaikeampi lähteä omin päin myöhemmin, kun taas Espanjaan on helpompi lähteä lomalle noin vaan". Argentiina meni Chilen edelle, koska Argentiina vaan tuntui jotenkin paljon "läheisemmältä" ja toisaalta Argentiinan nimi viittaa hopeaan, jonka kemiallinen merkki on sama kun mun nimikirjaimet (tätä linkkiä en miettinyt vuonna 2004, vaan keksin sen nyt). Päätökseen vaikutti myös se, että argentiinalaiset kaverini 10 vuotta aiemmin olivat vaikuttaneet sympaattisemmilta kuin chileläiset kaverini. Ihan oikeasti. En tosiasiassa tiennyt kummastakaan maasta yhtään mitään vaihtoon hakiessani.

Miten tästä päästään yliopisto-opiskeluihin?

Argentiinasta palattuani koin kovan kulttuurishokin Suomessa. Silloin tajusin myös kokeneeni jonkin asteista kulttuurishokkia 10 vuotta aiemmin Suomeen palattua. Halusin ehdottomasti lähteä ulkomaille opiskelemaan ja mietinkin Argentiinaan lähtemistä yhtenä vaihtoehtona. Lopulta päädyin ajatukseen, että "kanditutkinto olisi hyvä tehdä Euroopassa" ja rupesin katsomaan yliopistoja Briteissä ja Espanjassa. Kun sitten kuulin, että Skotlanissa ei tarvitse maksaa lukukausimaksuja kun taas Briteissä maksetaan tuhansia, rupesin tutkimaan skottiyliopistojen valikoimia. Aberdeenin yliopistoon päädyin ihan puhtaasti sen takia, että siellä pystyin jatkamaan espanjan kielen opiskelua, sekä opiskelemaan kansainvälisiä suhteita ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta yhdessä. Pisteen iin päälle antoi se, että tämä Aberdeenin "International Relations & Hispanic Studies"-tutkinto mahdollisti vaihtovuoden Argentiinassa. Innostuin tutkinnosta ja yliopistosta luettuani esittelytekstin, jonka mukaan tutkintoon kuului pakollinen vaihto espanjan kielisessä maassa. Sitten näin kuvan Aberdeenin pääkadulta, jossa näkyi Virgin-musiikkikauppa ja päätin hakea sinne opiskelemaan.

Näin siis päädyin opiskelemaan Skotlantiin. Kuinka yksinkertaista.

Hawaijista ja postikorteista

2011-09-20T22:57:00.000+03:00

Mua odotti tänään kotona tällainen yllätys.

Kaveri "joutui" matkustamaan maailman toiselle puolen häihin. Morsiusneidoksi Hawaijille*.

Lucky bastard! (suurella sydämellä)

Kortti on kirjattu 16.8. Missäköhän se on kuljeksinut nämä viikot? Olisi mielenkiintoista selvittää sen reittiä. Viime vuonna mun Buenos Airesista lähettämäni kortit tuli Suomeen pari kuukautta "myöhässä" ja ne oli kulkeneet Meksikon kautta, sillä niissä oli jostain syystä joku Meksikon postitoimiston leima. Onkohan joku kuvitellut, että Suomi on sielläpäin? Vai onkohan ne vaan vahingossa hypänneet väärään lentokoneeseen? Ihmeellinen maailma.

Takaisin Hawaijille. Rupesin tässä vaan miettimään, että pääsenköhän koskaan itse käymään Hawaijilla. Ja onkohan tuollaisia maisemia oikeasti olemassa? Niitä näkee vaan postikorteissa ja julisteissa. Olisi mahtavaa päästä näkemään tuollainen auringonlasku livenä. Mikäli kortin lähettäjä haluaa tulla julki, hän voi itse kertoa näkyikö tuollaisia maisemia siellä paratiisi-saarilla. Onkohan kaikki siellä onnellisia? Kuka ei olisi onnellinen katsoessaan tuollaista auringonlaskua.

Tähän sopii tää ihanan rento rallatus.

*Vähänkö typerää, että suomeksi oikea kirjoitusmuoto on Havaiji. Minä en ainakaan suostu kirjoittamaan sitä niin.

kiireinen pääkaupunkilainenko?

2011-09-18T00:24:00.000+03:00

Mun ensimmäinen ihan täysin "vapaa" lauantai sitten kesäkuun on ollut täysi pettymys. Suurin syy tähän aika pieleen menneeseen päivään on ollut ihan out of the blue puhjennut flunssa. Se tosin saattaa jotenkin liittyä mun ehkä jopa tulehtuneeseen viisauden hampaaseen, joka on nyt ilveillyt reilun viikon. Pääsen siitä eroon vasta ensi perjantaina.

No, mulla piti olla tälle päivälle paljon kaikkia suunnitelmia, kivoja sellaisia. Aamulla sai herätä ihanaan auringonpaisteeseen ja suunnittelin jonkun aikaa lenkille lähtemistä. Enpäs kuitenkaan lähtenyt koska sisko ei innostunutkaan lähtemään seuraksi ja lopuksi totesin, että flunssan poikasen kanssa ei kannattaisikaan lenkille lähteä.

Sitten mun piti nähdä muutamaa kaveria piiitkästä aikaa, mutta molemmat niistäkin suunnitelmista meni pieleen. Loppujen lopuksi kaikesta flunssasta ja muusta kyrsiintyneenä päätin jäädä finrexinin voimalla sohvaperunaksi illan ajaksi, vaikka oikeastaan keskustassa olisi ollut kahdet eri synttäritkin vielä. En kuitenkaan olisi tuntenut paikalta synttärisankareiden lisäksi ketään, joten senkin takia kotiin jääminen oli parempi vaihtoehto.

Mutta nyt kun mun "arki" Suomessa on pitkästä aikaa lähtenyt käyntiin.. olen tajunnut kuinka paljon mua ärsyttää, että kaikki on muka aina niiiin kiireisiä. En tiedä onko se koko maassa näin vai vaan täällä pääkaupungissa? Viimeisten neljän vuoden aikana olen ollut Suomessa aina "väliaikaisesti lomalla" ja on kauheessa kiireessä pitänyt varata kalenterista aikaa kahvitteluille kaikkien kavereiden kanssa. Nyt kun kerrankin olen tullut jäädäkseni, mikään ei ainakaan ole yhtään sen helpompaa. Koska nyt olen ainakin syksyn ajan kuvioissa mukana Helsingissä, niin ei ole "mitään kiirettä" sopia kahvitreffejä koska myöhemminkin muka ehtii. Tämä on nyt johtanut siihen, että kaikki odottavat jotain "parempaa huomista" ja kiireettömämpää aikaa.

Miksi Helsingissä on niin vaikea tehdä jotain ihmisten kanssa extemporeesti ja sopimatta treffejä neljä viikkoa etukäteen? Onko kaikki oikeesti niiiin kiireisiä vai luuleeko ne vaan? Vai onko mun kaverit tottuneet, että mut löytää Suomesta vaan erityislomilla? Jos jonkun kanssa on nyt ollut kohta puolitoista kuukautta puhetta, että "olis kiva nähdä", mutta mistään ei tule mitään, niin onko se muka vielä kaveri?

Yksi Suomessa asuva ulkomaalainen viime viikolla tokaisi mulle, että suomalaiset näkevät parhaita kavereitensakin kerran kuussa. Tämä oli hänelle tosi kummallista, mutta on se minunkin mielestä kummallista.

Olisi niin kiva vaan extemporeesti soittaa kaverille ja juoda vaikka iltateetä pimenevänä syysiltana. Tällä hetkellä ensimmäistä kertaa valmistumisen jälkeen kaipaan Aberdeeniin takaisin. Siellä kukaan ei ollut liian kiireinen lähtemään extemporeesti lounaalle, leffaan tai vaikka kävelylle ja iltateelle.

Eurotuur - Barcelona

2011-09-16T23:55:00.002+03:00

Olisiko jo aika saada nämä matkakirjoittelut meidän heinäkuun eurotuurilta päätökseen? Viimeinen pysähdyspaikka ennen Helsinkiin saapumista oli Barcelona. Lento Berliinistä sujui täysin mutkitta ja olin todella posiitivisesti yllättynyt Air Berlinillä matkustamisesta. Ruokakin oli ilmaista -mikä halpalentoyhtiöillä on aikaisempien kokemusteni mukaan ennen kuulumatonta.

Puolimatkassa nousemassa Montjuïcille.

Barcelonassa vietettiin yhteensä 9 yötä ja yövyttiin Nicon kahden argentiinalaisen kaverin luona ihan keskustassa, Poble Secin metroaseman lähistöllä. Meidän majapaikka oli kuin mikäkin avoimia ovia pitävä hostelli, mutta se ei meitä haitannut. Pojilla oli yksi tanskalainen ja yksi ranskalainen kämppis, välillä jotain couchsurfareita ja vanhoja tuttujakin yökylässä. Joka yö meitä nukkui siis vähintäänkin 8 ihmistä siinä pienessä kämpässä. Yksi aamu herättiin ja löydettiin olohuoneesta koira. Yhtenä päivänä huushollin marsu oli kuollut -vissiin auringonpistokseen koska se oli unohdettu ulos yön jäljiltä. Pojilla oli mahtava takapiha/terassi, jossa järjestettiin harvase ilta grillibileitä. Kuten Barcelonassa aina, eloa ja menoa siis riitti, vaikka pojat oli samalla täysillä töissä.

kuva by Nico

Olen ollut täysin ihastunut kaupunkiin ensimmäisestä visiitistä, vuodelta 2007, lähtien. Tämän kesän visiitti oli hyvin erilainen, mutta vähintäänkin yhtä ihana. Tällä kertaa tunsin jatkuvasti olevani Argentiinassa ja käveleväni Buenos Airesin katuja. Vuonna 2007 en vielä tuntenut Buenos Airesia, mutta nyt Barcelonassa tajusin, miten paljon kaupunki muistuttaa Etelä-Amerikan Pariisiksi kutsuttua Bairesia. Argentiina-fiilistä tietenkin avitti reissailu kolmen argentinon ja asuminen viiden sellaisen kanssa. Yhtään ei auttanut joka paikassa vastaan tulevat argentiinalaiset ravintolat, ruuat ja elintarvikkeet. Ja taivaallisen hyvä jäätelö! Syötiinkin Nicon kanssa runsain määrin mm. argentiinalaisia empanadoja ja kunnon jäätelöä ja oltiin kuin pienet lapset karkkikaupassa vuosien tauon jälkeen.

Kävin ensimmäistä kertaa Sagrada Familian sisällä nyt heinäkuussa, sillä edelliskerralla ei jaksettu jonottaa sisäänpääsyä. Heinäkuisena helleperjantaina jonotettiin kuitenkin vain reilu puoli tuntia. Lippu oli aika hinnakas, maksettiin sisäänpääsystä ja audiotourista vissiin n. 15 erkkiä per nenä, mutta se todellakin oli sen arvoista. Kuljettiin sisällä kaikki omaa tahtia ja kuunneltiin korvakuulokkeista kaikki mahdollinen tieto ja vielä lisätiedotkin kirkon rakentamisesta ja erilaisista yksityiskohdista. Koko paikan kiertämiseen käytettiin varmasti lähemmäs kaksi tuntia. Toivottavasti en nyt pilaa keneltäkään Sagrada Familia-elämystä, vaikka laitan siitä muutaman kuvan. Mulle kirkon sisältö oli entuudestaan täysi mysteeri, eikä mulla ollut aavistustakaan miltä se voisi sisältä näyttää. Varmasti sen takia se tekikin muhun niin suuren vaikutuksen. Mikäli et siis halua kuvia nähdä, älä selaa sivua loppuun asti.

Barcelona vaikutti jotenkin pienemmältä kuin mitä viime kerralta oli jäänyt mieleen. Silti kävin monessa uudessa paikassa ja toisaalta myös vanhoissa, jo tutuissa paikoissa, uudemman kerran. En esimerkiksi viimeksi ollut kuullutkaan mistään Montjuïcsta, jonne tällä kertaa kiipesimme heti ensimmäisenä päivänä ihastelemaan kaupunkia. Ilmaisen Picassomuseopäivän osuttua kohdalle, päätimme pienen demokraattisen äänestyksen jälkeen suunnata sinnekin. Olen kuvaillut sitä kotiin lähetetyssä kortissa lauseella: "Turha kulttuurikeikka". Kävelin koko museon vajaassa puolessa tunnissa läpi ja jouduin sen jälkeen odottelemaan muita ulkona ainakin toisen puoltuntisen.

Syötiin tottakai paljon maukkaita tapaksia!

Argentiina & Espanja, empanada & paella

mikä asado!

Mun mielestä ehdottomasti yksi Barcelonan parhaista piirteistä on sellainen "pilke silmäkulmassa toteutettu arkkitehtuuri". Joka puolelta kaupunkia kun löytyy hauskoja yksityiskohtia rakennuksissa ja kaduilla. Rakastan niitä erkkereitä ja hienoja parvekkeita, mitä joka puolella näkyy. Ainakin ulospäin kaikki rakennukset näyttää niin mahtavilta. Pidän myös siitä jännityksestä, joka syntyy kun kävelee niitä kapeita, kiemurtelevia kujia ja yläpuolella roikkuu ihmisten pyykit. En voi uskoa, että kaksi mun kaveria on molemmat käyneet Barcelonassa (ei yhdessä) näkemättä tätä herkullisen ihanaa ja värikästä penkkirivistöä Park Güellissa.

Käveltiin Barcelonassakin todella paljon, mutta samalla otettiin myös chillisti. Vietettiin paljon aikaa puistoissa makoillen ja nukkumalla pitkään aamuisin. Onni oli olla kämppä, missä laiskotella. Muutaman kerran eksyttiin Barcelonetan rannalle saakka.

Tavattiin "tv:stä" tuttu donitsimies. Tietääkö joku kenestä puhun? Heppu on aivan uskomaton. Hän myy donitseja tarjottimella, joka kulkee hänen päänsä päällä 360' heittäen. Hän kävelee ympäri beachiä, kilisyttää pientä triangelia ja huutelee, että ostakaa donitseja. Huudeltiin hänet kerran meidän luo ja hän aina alasistuessaan vielä pyöräyttää donitsitarjotinta muutaman kerran päänsä päällä. Pojat olivat bonganneet hänet Shakiran videolta ja sen takia hän onkin pieni kuuluisuus. Siinä hän sitten möi meille donitseja, yhtäkkiä argentiinalaisella aksentilla- koska hänellä on myös uskomaton taito imitoida kuulemaansa aksenttia ja kertoi samalla tapaamisestaan kuuluisan kolumbiattaren kanssa. Ensin kuvittelin donitsipojan olevan ranskalainen, sitten epäilin argentiinalaiseksi, mutta kansalaisuus ei lopulta ikinä selvinnyt.

Saman donitsihepun voi siis bongata tältä Shakiran Barcelonetalla kuvatulta Loca -videolta, jossa hän tanssii yhdessä Shakiran kanssa muutaman sekunnin biisin alussa.

Barcelonassa oli siitäkin syystä mukava olla Tsekin ja Saksan jälkeen, että host-siskot pärjäsivät ihan "omillaan" españolia heittäen, eikä heille tarvinnut olla koko ajan tulkkina.. toista olikin sitten Suomeen päästyä.

Tässä vielä muutama kuva Sagrada Familian sisuskaluista, nämäkin ovat kaikki Nicon ottamia:

katto ja puita muistuttavat tukipilarit

Ehkä kuvista välittyy edes vähän, miten vaikuttava tuo Gaudin luomus on.

auringoksi muuttuu

2011-09-07T00:42:00.001+03:00

päivä nopeasti yhden piristävän skypetyksen jälkeen.
Olin tänään aika allapäin työn, syksyn -vaikka ei itse syksyn tulemisen- ja kaiken suhteen. Onneksi päivä sai nopeasti iloisemman lopun kun yhtäkkiä suunnittelematta varailinkin Nlle lentolippuja Helsinkiin kuunvaihteelle. Jostain kumman syystä kovasti kuluttamamme ja useinkin suosimamme momondo.com antaa samoille päiville ja samoille lennoille eri matka- ja hintavaihtoehtoja riippuen käyttäjän olinpaikasta. Suomesta ostettuna lennot sai halvemmalla kuin Briteistä ostettuna, vaikka lentoaika, -matka ja -suunta (ei, en ole lähdössä Skotlantiin!) on täysin sama. Todella erikoista.

Vastahan eilen iltapäivällä saatoin N Helsinki-Vantaalle..
ja tästä päästäänkin viikonloppuun, joka oli oikein kiva!

Mukaan kuului useita kävelyjä metsässä omien ja naapurin lainakoirienkin kanssa. Suosittelen kaikille espanjaa osaaville argentiinalaista elokuvaa "Un Cuento Chino", sen voi katsoa vaikka cuevanasta helposti. Valitettavasti siinä ei ole tekstityksiä, mutta se on ehdottomasti näkemisen arvoinen leffa. Lauantai-iltaan kuului sitten mukava illallinen kavereiden seurassa. Kyseessä oli tottakai pastatankkaus illan koitosta varten. Nami-nami marjajäätelöjälkkärit olisi ehkä pitänyt jättää väliin, sillä ne muistuivat mieleen nopeasti Helsinki Midnight Runin startattua. Saavuttiin Senaatintorille vähän viime tingassa, vain 5min ennen omaa lähtöä. Hyvin ehdittiin silti mukaan.

Ensimmäistä kertaa osallistuin jonkinlaiseen juoksutapahtumaan. Vaikka käyn lenkillä aina kun sille päälle sattuu (mikä on tänä kesänä sattunut ehkä kokonaiset viisi kertaa), niin en ole ikinä ennen juossut 10km putkeen. Nyt juoksin, enkä ihan missä tahansa, vaan kauniin syksyisessä Helsingin keskustassa. Stadi oli niin täynnä väkeä, ettei sitä voinut edes uskoa. Vaikkei Midnight Run ollutkaan nimensä mukaisesti mikään keskiyön juoksu, sillä lähdöt starttasivat klo 21 aikaan, ylitti koko tapahtuma kaikki minun odotukset. Oli todella hienoa juosta oranssissa massassa Helsingin katuja pitkin. Mielestäni keskustassa oli aivan mielettömän hyvä meininki ja kannustajien ihmismäärä yllätti minut täysin. Ullanlinnanmäellä oli todella upea jätkänkynttiläpolku ja Katajanokalla ihana bändi, joka juuri minun ohittaessani soitti horse with no namea. Matkan varrella oli niin sambaa, chiirliidereitä kuin muutakin jumputus- ja tanssimusaa. Loppujen lopuksi, vaikka juoksin yksin jäätyäni pahasti jälkeen kahdesta supertimmistä kaveristani, nautin juoksusta ja tapahtumasta toden teolla.

Mielestäni tämä Max Edinin ottama kuva kuvaa niin hienosti illan tunnelmaa, että päätin jakaa sen teille.

maxedin.net

Ensi vuonna uudestaan. Ehdottomasti. Sikäli mikäli maisemissa ollaan!

Luomuluumuja!

2011-09-02T18:31:00.000+03:00

Kuinka moni stadilainen voi syödä luumuja omalta takapihalta?

Ne on tosi pieniä. Mutta super hyviä! Nielaisin vahingossa yhden kivenkin. Toivottavasti mun sisällä ei nyt rupee kasvaa luumupuuta.

En voi uskoa, miten nopeasti Suomessa voi saada passin! Kävin keskiviikkona aamupäivällä jonottamassa Pasilan poliisilla ja tein tilauksen. Passikuvat maksaa muuten ihan sikana! 19,90 € kuusi kuvaa. Mitä teen kuudella kuvalla? Passiin menee vaan yksi. Sain oikeastaan 12, koska kameran säädökset oli vahingossa väärät ja kuvaaja otti uudet. Oli se lopulta sittenkin aika halpa. Mutta mitä ihmettä teen 12 passikuvalla?

Tänään tuli tekstiviesti, että passi on noudettavissa. Kahdessa päivässä!!!

Ja Berliinin hostellista tuli heti mailiin vastaus, että he ovat pahoillaan ja palauttaa 60 € mun tilille. Wau! Pisteet heille, sittenkin.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Eurotuur - Berliini

2011-08-30T15:50:00.001+03:00

Heinäkuun eurotuurimme kolmas kohdekaupunki oli Berliini. Kun vihdoin olimme saapuneet sinne jäädäksemme tutustumaan itse kaupunkiin, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpömittarikin oli lähtenyt nousuun. N kaverit, jotka matkasivat meidän mukana ensimmäiset päivät Prahassa olivat päättäneet tehdä extempore-retken Berliiniin ja olivat matkaseuranamme valloittamassa Saksan pääkaupunkia.

Mate-hetki Berliinin katedraalin edessä.

Kun googleen kirjoittaa Berliini, on neljäs tulos ote pienestä matkaoppaasta, jonka mukaan "Berliini ei ole erityisen kaunis kaupunki. Se on maan tasalle pommitettu ja kahtia revitty kaupunki, joka kuitenkin on noussut jaloilleen". Pitää täysin paikkaansa. Olin vähän pettynyt kaupungin suhteen, sillä vaikka olen Berliinissä käynyt joskus vuonna 1996 tai '97 (vai molempina?) ei mieleen ollut jäänyt muuta kuin manner-Euroopan suurin tavaratalo KaDeWe, jossa tälläkin kertaa pikaisesti vierailtiin, vain löytääksemme suuren Iittala-osaston.

moderni ja vanha torni

En ole pitkään aikaan vieraillut maassa, jonka kieltä en osaisi yhtään. Tsekeissä englannin kielen osaamattomuuden vielä ymmärsi, eikä se tuottanut ongelmaa, mutta saksalaisille en osannut antaa kielitaidottomuutta anteeksi ja englannin osaamattomuus rupesi moneen kertaan käymään hermoille. Lisäksi mun hermoja kiristi vessojen epäsiisteys. Ehkä mulla vain oli todella huono tuuri niiden kanssa, mutta ensimmäisenä päivänä kaikista vessoista puuttui joko vessapaperia tai saippuaa, tai haju oli niin hurja, ettei sisään uskaltanut mennä. Tai ne oli vain täynnä kärpäsiä!

Yövyttiin toukokuussa avatussa PangeaPeople Hostellissa, ihan Berliinin keskustassa, vain pari korttelia TV-tornista. Hostelli oli todella hotellimainen, jättikokoinen rakennus eikä erityisen kodikas. Lisäksi huomasin juuri viime viikolla visalaskun tipahdettua postiluukusta, että he ovat laskuttaneet jotkut ylimääräiset 40e mun kortilta pari päivää meidän Berliinistä lähdön jälkeen. En suosittele!

las chicas

Meidän porukan mielikuvaa Berliinistä pahensi myös jo mainitsemani Sandemansin ilmainen kävelykierros. Oppaat (ainakin espanjalaiset) oli niin töykeitä ja snobeja, että luulin heidän jo unohtaneen tekevänsä kierrokset tippipolitiikalla. Heti alusta asti meitä kohdeltiin kaltoin, koska oltiin muka liian iso porukka (6 henkeä) mennäksemme samalle kierrokselle. Kuljettiin kuitenkin lopulta koko kierros, 4 tuntia, kuunnellen arroganttia Jacoboa ja osa porukasta espanjalaista tíaa. Ja opattiin monia uusia, mielenkiintoisia juttuja.

Vuonna 2006 valmistunut juutalaisten muistomerkki teki ehdottomasti muhun vaikutuksen. Noin kahden hehtaarin alueella sijaitsevat 2711 kivipalkkia muodostavat labyrintin, jonka läpi kulkeminen sai ihmeellisiä mietteitä pulpahtelemaan päähän. Jotenkin äänet kaikuvat niin, että tuntuu, että joka kiven takana olisi ihmisiä, mutta et siltikään näe ketään. Se oli todella jännä kokemus!

Osa kivipalkeista oli super korkeita!

Moni ei tiedä, että Berliinin muuri oli oikeasti tuplamuuri, joka teki ympyrän sulkeakseen "länsimaallisen Berliinin" sisäänsä. Ei mekään tiedetty ennen kaupunkikierrosta. Tuplamuurin muodostivat kaksi muuria, joiden välissä oli 100m "kuoleman aluetta", jossa yleensä yhden muurin ylittäjät tulivat ammutuiksi.

Tässä näkyy pala molempaa muuria ja niiden välissä vartiotorni.

Berliinissä on myös paljon historiaa ja joka paikassa toinen maailmansota, juutalaiset ja holokausti tulee vastaan. Jo parin päivän visiitillä tuli sellainen fiilis, että ne asiat rupesivat tulemaan korvista ulos. Uskon, että berliiniläiset ovat otsaan asti täynnä kaikkea holokaustiin liittyvää. Minä ainakin olisin.

N, minä ja host-siskot parlamentin edessä.

Oli Berliinissä silti kauniitakin paikkoja, kaupungin kohtaloksi koitui varmasti se, että oltiin juuri tultu niin vallattoman hienosta Tsekin pääkaupungista, jonka vieressä mikä tahansa paikka kalpenee. Olen myös monesti kuullut, että Berliini on loistava shoppailukaupunki. Tällä kertaa emme käyneet kuin muutamassa turistikaupassa, joten shoppailupuolesta en osaa sanoa mitään. Ehkä joskus palaan Berliiniin ja annan kaupungille uuden mahdollisuuden!

lukemisia

2011-08-29T13:53:00.000+03:00

Harmikseni olen tänä kesänä ehtinyt lukea kovin vähän. Heinäkuun reissailujen aikana en lukenut yhtäkään kirjaa, sillä koko ajan oli ihmisiä ja kaikenlaista tekemistä ympärillä. Viime viikolla päätin tarttua Gabriel García Márquezin kuuluisaan teokseen: Cien años de soledad (Sadan vuoden yksinäisyys), nimenomaan espanjaksi. Kirjan lukeminen on ollut suunniteltu projekti jo pidemmän aikaa. Kun olin saanut noin kymmenen sivua luettua, heräsin horroksesta ja tajusin, että en ollut ymmärtänyt yhtään mitään. Päätin pistää kirjan sivuun ja siirtää projektin vuodella eteenpäin.

Luin keväällä hänen toisiksi uusimman kirjansa, Memoria de mis putas tristes (Muistojeni ilottomat huorat), joka on huomattavasti ohuempi ja helppolukuisempi kuin yllä mainittu kirja. Tilasin sen amazonilta muutamalla eurolla ja luin loppuun parissa päivässä. Kirja oli surullinen, mutta samalla viihdyttävä. Se on helppo lukea vaikka espanjaksi, jos haluaa ylläpitää kielitaitoa.

Onko teistä joku lukenut kyseisen kirjan? tai jonkun muun Márquezin teoksen?

Kun Cien años de soledad oli laitettu takaisin kirjahyllyyn, tartuin Salman Rushdien teokseen: Saatanalliset säkeet. Jo pitkään olen halunnut lukea kyseisen kirjan ihan vaan sen takia, että se vielä yli 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen saa muslimimaat sekaisin. Viime viikolla kuulin intialaiselta kaveriltani, että kirja on edelleen pannassa mm. kirjailijan kotimaassa, Intiassa. Kirja sisältää joitain islamia väheksyviä kohtia, vaikkei se olekaan pääteema. Silti kirjan ilmestymisen jälkeen Iranin uskonnollinen johtaja Khomeini antoi Rushdielle poliittisen "lausuman", eli fatwan, joka tarkoittaa käytännössä kuolemantuomiota. Luin 600 sivusta noin kuudesosan ja totesin, että olin ihan sekaisin henkilöistä, tapahtumista ja koko kirjasta. Vaikka luin kirjaa suomeksi, en ymmärtänyt missä mennään. Päätin taas siirtää tämänkin lukuprojektin tulevaisuuteen.

Nyt rupesin kuitenkin vihdoin lukemaan kaverilta lainattua Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista. Olen kuullut kirjasta paljon hyvää, joten vaikka harvoin luen kotimaista tai ylipäätänsä fiktiivistä kirjallisuutta, päätin tarttua tähän pakolaiseen.

Jo ensimmäiset sivut tempasivat mut mukaansa nopeasti ja yllättivät hauskuudellaan. Kirja kertoo siis suomalaisesta miehestä, joka on koko ikänsä toivonut olevansa ruotsalainen. Kirjan alussa hän on lomalla Thaimaassa viettämässä joulunpyhiä ja vuodenvaihdetta, ihailemassa ruotsalaista perheidylliä. Päähenkilö on hardcore Olof Palme fani, josta kertoo mm. tämä kohta: "Palmen murhapäivä on tähänastisen elämäni synkin päivä. Se riipaisi minua enemmän kuin isän tai äidin kuolema. Isiä ja äitejä on maailma täynnä, Olof Palmeja on vain yksi. Vanhempani elättivät minut, Palme kasvatti. Siksi hänen poismenonsakin satutti enemmän."

Teksti on välillä aika kovaa ja itseironista, mutta suomalainen kulttuuri kärjistetään hauskasti, samalla verraten sitä ruotsalaiseen. Onhan kaikki aina paremmin ja hienommin länsinaapurissa. "Suomalaisesta perheestä puuttuu kaikki se mitä Per Albin tarkoitti. Se ei ole suomalaisen perheen vika. Suomalainen perhe yrittää, yrittää niin perkeleesti, välillä liikaa ja voimakeinoin. Isän rakkaus vie silloin muun perheen hankeen ja sieltä turvakotiin. Suomalaiselta perheeltä ei puutu taitoa, tahtoa tai yritystä - siltä puuttuu suunta ja missio. Siksi ruotsalainen perhe on enemmän, paljon enemmän."

Näin päähenkilö kuvaa kotiinpaluuseen kuuluvaa taksimatkaa. "Suomessa on satanut lunta. Jotenkin minusta tuntuu, että lumikin on Ruotsin puolella puhtaampaa ja kauniimpaa. Lumisateella eron huomaa. Jotenkin lumi sataa Ruotsissa maahan vapautuneemmin, kuin lumihiutaleetkin tietäisivät leijailevansa maahan moniarvoisessa ja suvaitsevassa maassa. Suomessa lumi leijailee ahdistuksen maaperään, masentuneiden ihmisten harteille. Lumi sekoittaa liikenteen, aiheuttaa vesivahingon, tekee enkelin eteiseen." Mun mielestä noi kaiken kansan tuntemiin biiseihin viittaavat kappaleet on ihan parhaita. Mikä tärkeintä, kirja on oikein helppolukuinen ja sellainen, jonka aikana aivot voi rauhassa pistää narikkaan. Silti se pistää pohtimaan suomalaisuutta ja Suomea.

syksy tulee

2011-08-28T13:01:00.000+03:00

Kuuntele tämä!

Eilen taisi olla tämän vuoden viimeinen kesäpäivä. Se tulikin sitten vietettyä töissä, ylitöissä jättimäisessä, pimeässä hallissa Hernesaaressa. Oli kesän toisiksi viimeisin lauantaityöpäivä tsekkaamassa espanjalaisia turisteja sisään risteilyalukselle. Harmitti vähän, että kokonainen aurinkoinen päivä meni töissä. Suurin osa ajasta oli odottamista. Lennot Espanjasta olivat aika pahasti myöhässä ja päästiin töistä vasta lähemmäs klo 22. Onneksi en ollut ostanut lippua Reggae festivaalille, vaikka oikeasti olisin halunnut kovasti mennä sinne. Olin työpäivän jälkeen niin poikki! Enkä ollut ollut kotona pariin päivään, sillä olin moikkaamassa kaveria maalla, susirajan ulkopuolella. Hehhe. Meillä oli porukalla mahtava tyttöjenilta suklaadippien ja maukkaiden pastojen kera keskellä metsää. Miksi muuten menolippu Helsingistä Veikkolaan maksaa 3,55e ja paluulippu 6,90e? Jotain oli pielessä.

Miksi meille suomalaisille opetetaan pienestä pitäen sellanen mentaliteetti, että kun aurinko paistaa on pakko olla ulkona? Mun kaverin vanhemmat eivät esimerkiksi antaneet meidän katsoa Muumivideoita, jos ulkona oli hieno sää. Tämä aurinkomentaliteetti saa mulle aikaan huonon omatunnon, jos aurinko paistaa ja kökötän sisällä koko päivän. Olin ihan shokissa ensimmäistä kertaa Argentiinassa kun aurinkoiset kesäpäivät vietetäänkin leffateatterissa ja kauppakeskuksessa ilmastoinnin hoivissa -auringolta piilossa. On se hassua, mutta samalla loogista, että toisella puolella maailmaa asiat ovat nurin kurin.

Oikeastaan eilinen työpäivä oli loppujen lopuksi aika mukava, sillä juttelin monille mukaville ihmisille kun meillä oli niin monta tuntia luppoaikaa. Nautittiin kesän toisiksi viimeisin buffetlounas risteilyaluksella ja tungettiin navat täyteen jälkiruokaleivoksia. Lähes kaikki Suomeen muuttaneet ulkomaalaiset (lähinnä latinot) ovat yhtä mieltä siitä, että pahinta täällä on talvi ja kylmyys. En ole täysin samaa mieltä. Nauratti kun yksi argentiinalainen kolleega heitti, että "aahh, nyt pitää imeä D-vitamiinia". Taitaa argentino olla aika suomalaistunut kolmessa vuodessa.

Mun syksyn suunnitelmista kerrottakoon nyt vielä sen verran, että jään asumaan Suomeen (ainakin joksikin aikaa) ja tarkoitus olisi tehdä maisteri luultavasti vuoden päästä. Pikkasen jännittää tuleva syksy kotona, en nimittäin ole vuoden 2006 jälkeen sitä elänyt. Ensi viikon lopulla aloitan harjoittelun, joka sopii aika täydellisesti mun opintoihin ja vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Tää mun valitsema ala on aika surkea harjoitteluiden ja muiden suhteen, sillä niihin on vaikea päästä eikä niistä makseta senttiäkään palkkaa. Niinpä aloitankin TE-valmennuksessa ja tulen jatkamaan niukkapennistä "opiskelijaelämää" vielä ainakin toistaiseki. Mun tarinoinnit jatkuvat siis Suomesta seuraavien kuukausien ajan.

p.s. Toi biisi on niin paras, enkä ole löytänyt sitä mistään kun en ole tiennyt nimeä! Onnekseni eräs oli juuri tänään linkittänyt sen blogiinsa!

Eurotuur - Potsdam

2011-08-24T01:45:00.002+03:00

Prahasta matkattiin 4,5 tuntia Eurolinesin bussilla Berliiniin. Matka maksoi vajaa 30 euroa, vaikka ostettiin liput netistä vain pari päivää ennen lähtöä. Voinkin lämpimästi suositella Eurolinesin busseja. En ole niillä aiemmin kulkenut, mutta reissaaminen sujui täysin mutkitta, ilmastointi ei ollut liian kovalla eikä tullut kuumakaan, langaton toimi vallan mainiosti ja penkit oli mukavat. Rajalla saksalainen rajaheppu tuli tsekkaamaan passit ja arvatkaa vaan kenen passi lähti miehen matkaan lisätarkistukseen.. herra N argentiinalainen passi, tottakai! (vaikka bussissa oli ainakin 4 muuta argentiinalaista -kaikki tyttöjä)

junassa matkalla Potsdamiin

Berliinistä jatkettiin suoraan junalla Potsdamiin, sillä siellä oli seuraavana päivänä N kolleegan, vietnamilaisen Hienin häät. Selviydyin puhelinsoitosta vanhan saksalaisukon kanssa, vaikka hän ei puhunut sanaakaan englantia enkä minä sanaakaan saksaa. Silti jotenkin ymmärsimme toisiamme ja hän oli meitä vastassa pensionaatissa, joka muistutti enemmänkin kerrostaloa, josta meille oli varattu kaksi kämppää kahdeksi yöksi. Ilmeisesti suurinosa muista asukkaista asui talossa pidempään, mikä koitui helpotukseksi kun lähdimme kyselemään naapureilta silitysrautaa lainaksi.

Kaikki sai muistoksi puisen viuhkan, jota oisin mielelläni viuhotellut enemmänkin.. mutta ulkona oli kylmä!

Hääseremonia oli Potsdamin kaupungintalolla ja sinne suunnistaessa tajusimme itseasiassa yöpyvämme kaupungin ulkopuolella.. ei ihme, että kaupunki vaikutti aavemaisen kuolleelta edellisenä päivänä. Koska olimme jo panneet merkille saksalaisten huonot englannin kielen taidot päätimme välttää kieliongelmat ja painuimme suoraan lähimpään ravintolaan, jossa ystävällinen tarjoilija soitti meille taksin. Itse vihkiminen oli saksaksi (morsian on asunut Saksassa suurimman osan elämästään), mutta yksi morsiusneidoista tulkkasi kaiken vietnamiksi. Ymmärryksemme koko seremoniasta jäi siis hyvin vähäiseksi. Hauskin hetki oli kun sulhaselta kysyttiin saksaksi halusiko hän ottaa morsiamensa vaimokseen, eikä hän heti tajunnut mistä oli kyse, sillä hän ei osannut sanaakaan saksaa.

hääväkeä

Itse häävastaanotto oli kauniissa Cecilienhof linnassa järven rannalla. Linnan on rakennuttanut 1900 luvun alussa keisari Vilhelm II. Paikka on tunnettu vuoden 1945 kuuluisasta Potsdamin konferenssista, jolloin Stalin, Churchill ja Truman jakoivat Euroopan keskenään kyseisessä linnassa pidetyssä kokouksessa.

Heti vihkimisen jälkeen suuntasimme autokyydeillä Cecilienhofin puutarhaan, jossa meitä odotti kuohuvat juomat ja herkulliset canapét. Tarjolla oli kaikenlaista sushia ja kevätkääryleitä. Siinä vaiheessa vatsa huusi niin kovaa, että tarjoiluja santsattiin useaan kertaan.

Sääli, että ulkona oli uskomattoman kylmä. Meillä oli pari tuntia aikaa tutustua ympäristöön ennen kuin illallinen alkoi. Kylmyyden takia päätettiin kierrellä puistossa ja järvellä mahdollisimman vähän ja mennä sen sijaan oppimaan lisää historiaa linnan museoon.. audiotour kesti ainakin tunnin ja loppuvaiheessa rupesi jo nukuttamaan tarinat Cecilian merimieltymyksistä ja prinssi Vilhelmin lempikirjoista.

Osa linnan puutarhaa.

Häiden ruuat oli ihan parhaita. Syötiin alkupalaksi lammasta, pääruuaksi ankkaa ja jälkkäriksi oli crème brûléetä, semi jäätynyttä omenatiramisua ja mansikoita kerman kera. Siis kaikkia noita yhdessä. Nam!

Hääkakussa oli vaivaiset neljä kerrosta, kaikki eri makuisia! Oli passionhedelmä-persikka, mansikka-amaretto, valkosuklaa ja ananas-chili. Ensimmäinen oli ehdottomasti mun lemppari.

Häät ei varmaan olleet mitenkään erityisen vietnamilaiset tai erityisen saksalaiset. Kaikki vaikutti aika normaalilta. Ainoa ero oli ehkä siinä, että vastavihityt eivät tanssineet häävalssia vaan ns. koreografin hitaaseen vietnamilaiseen biisiin. Morsian, sulhanen ja ainakin osa vanhemmista vaihtoivat vaatteet illalliselle, joten morsiamellakin oli tavallaan kaksi eri hääpukua. Yksi morsiusneito veti muutaman leikin ja siihen kaikkien tuntemaan "pitää kiertää tuoleja kunnes musiikki soi ja yksi jää ilman istuinta"-leikkiin jouduin itsekin mukaan. Jäin valitettavasti toiseksi. Kaiken kaikkiaan häävieraita oli ehkä n. 70 ja edustettuina oli monia eri kansallisuuksia.

Ehkä koko häiden hauskin yllätys oli sulhasen (ja bestmanin) kiltti! Ilmeisesti kiltti tuli yllätyksenä kaikille häävieraille (jopa vanhemmille), en ole varma tiesikö morsiankaan asiasta etukäteen. Hien on opiskellut vuosia Skotlannissa ja päätti tehdä jotain erikoista.. linnan ohi kävelevät turistit vähän ihmettelivät näitä vietnamilaisia häitä, jossa sulhasella oli skottiruutukiltti päällä.

viikonloppu Skotlannissa

2011-08-23T16:59:00.001+03:00

Paluu säkkipillimaahan sujui yllättävän loistavasti. Aberdeenkin näytti niin kauniilta, että melkein tuli huono omatunto kun olen sitä monesti mollannut. Pienten lentomyöhästymisien (Go Helsinki-Vantaan lennonjohto.. hhmmm), juoksujen ja bussijännitysten jälkeen saavuin perille Aberdeeniin perjantai-iltana. Kovinkaan paljon en ole Skotlannissa vietettyjen kuukausien aikana vissiin oppinut kun lähdin matkaan Suomesta ilman sateenvarjoa ja takkia (!). Tiesin, että jälkimmäinen odottaa perillä Aberdeenissä. Edinburghiin saapuessa molemmat olisivat tulleet tarpeeseen! Kolmen tunnin lentomatkan ja reilun kolmen tunnin bussimatkan jälkeen väsymys painoi päälle.. onneksi perillä odotti herra N uusi, lämmin ja mukava kämppä, joka sijaitsee aivan mun entisillä huudeilla.

Koko viikonlopun aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Pientä tuulta oli tietenkin luvassa, sillä Aberdeenin hietsussa harvoin tuuletonta päivää näkee. Ensimmäistä kertaa bongattiin hylkeitä paistattelemassa päivää hietikolla. Harmi, ettei kamera ollut mukana. Ja Seaton Parkissa oli tietenkin aivan älyttömän kauniit kukat!

Lauantai-iltana mentiin Lemon Tree nimiseen baariin kuuntelemaan Orkestra del Sol bändiä, joka lupaili balkanilaisia biittejä. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta show oli mahtava. Ei pelkästään ratki-riemukas-musiikki saanut hyvälle tuulelle, vaan myös bändin koominen esiintymistapa ja välivitsit. Jos heidän keikkansa joskus osuu kohdalle, niin suosittelen lämpimästi. Tässä vähän esimerkkiä..

Muuten viikonloppu sujui rauhallisissa merkeissä.. nauttien runsaista aamupala-brunsseista, Starbucksin frappuccinosta ja lukuisista lusikallisista phish foodia kuten meillä N kanssa tapana on. Sunnuntaihin mahtui myös yksi pitkä skypettely familia polítican (joita en vielä livenä tunne) kanssa. ;)

Vaikken kyllä enää muuttaisi Skotlantiin asumaan (never say never!), on se silti kiva paikka käydä turisteilemassa. Pieni kotiinpaluu-fiilis tuli kun kone laskeutui Ediin ja kyltit, mainokset, aksentti ja kaikki olivat tuttuja. Aberdeenissä oli ihan kiva käydä kääntymässä, varsinkin kun kaupunki oli vielä suht rauhallinen ennen kuin yliopistot aloittavat syyslukukautensa. Muutaman tutun naaman näin kaduilla, ja törmäsin entiseen työkaveriinkin vaikken kenellekään etukäteen ilmoittanut paluustani.

Helsingissä onkin paljon syksyisempi keli.. saavuin kaupunkiin vasta eilisten rankkasateiden rauhoituttua, mutta nyt on kiva olla kotona. Vajaan 2 vkon päästä N lentääkin jo vuorostaan tänne.

Eurotuur - Kaunis Praha

2011-08-21T10:29:00.002+03:00

Heinäkuun pienen eurotuurin ensimmäinen pysähdys (Skotlantia lukuunottamatta) oli Praha. Oltiin siellä yhteensä 7 yötä, joten meillä oli monta päivää aikaa tutustua ihanaan Tsekin pääkaupunkiin. Lennettiin herra N kanssa Manchesteristä, jonne oltiin matkustettu n. 8 tuntia bussilla Aberdeenistä samana päivänä.

Brittiläisten tietämättömyys sai mut taas raivon valtaan ja nolottaa myöntää, että he saivat mut epäilemään itseäni liian helposti. Neljän vuoden kv-suhteiden opiskelujen jälkeen brittiläiset LENTOKENTTÄVIRKAILIJAT meinaan onnistuivat uskottelemaan mulle, että Tsekki ei kuulu Euroopan Unioniin, vaikka olin alunperin täysin varma, että kyllä se kuuluu. Tottakai argentiinalaisella passilla matkustava pysäytettiin portilla juuri kun oltiin nousemassa koneeseen. Heeii, missä sun viisumi on? Miksi sulla ei ole viisumia? Ei Tsekki kuuluu EUhun.. joo, olisi kyllä ihan eri juttu, jos matkustaisit Saksaan, Ranskaan tai Espanjaan, mutta kun kyseessä on Tsekki, niin asiat on aivan toisin, heillä on ihan omat säännöt. PRKL.

Nämä typerykset saivat mut melkein paniikkiin, kun mietin, että miten ihmeessä en ole tajunnut, jos argentiinalaiset tarvitsevat viisumin Tsekkeihin. Mitä jos me ei päästäkään koneeseen ja miten ilmoitan asiasta mun host-siskoille, jotka lentävät seuraavana päivänä Prahaan Buenos Airesista enkä olekaan heitä kentällä vastassa.. virkailijat kyselivät sitten paluulipun perään, jota ei tietenkään ollut, koska Prahasta meidän oli tarkoitus jatkaa bussilla Berliiniin. Jossain vaiheessa N tajusi, että hänellä on sähköpostissa lentolippu Berliinistä Barcelonaan ja sai sen onneksi kaivettua puhelimestaan. Sen britit hyväksyivät ja päästivät meidät koneeseen. Kaiken huippu oli, ettei Prahassa kukaan tietenkään kysellyt keneltäkään mitään.. EUssahan saa matkustaa vapaasti. Olipas mulla idiootti olo koko tapahtuman jälkeen!

Praha oli joka tapauksessa aivan älyttömän kaunis ja teki meidän koko 7 hengen porukkaan suuren vaikutuksen. Ensimmäiset päivät N yksi saksalainen kaveri ja yksi opiskelukaveri Argentiinasta oli vaimonsa kanssa meidän mukana reissaamassa -kuten tietty myös mun Argentiinasta juuri saapuneet host-siskot, jotka olivat ensimmäistä kertaa Euroopassa. Olin kuullut ihmisiltä Prahan hienoudesta etukäteen, mutta en siltikään osannut odottaa mitään sellaista mitä kaupunki todellisuudessa tarjosi.

Yleensä eurooppalaisissa kaupungeissa on ns. "vanha kaupunki", joka kattaa muutaman korttelin ja josta tietää löytävänsä hienoja, vanhoja rakennuksia. Prahassa näin ei ole, sillä aivan koko kaupunki on yhtä "vanhaa kaupunkia". Joka askeleella näkee jotain uutta ja ennennäkemättömän hienoa. Vanhoja rakennuksia riittää silmänkantamattomiin ja niitä on kaiken värisiä.

Prahassa on todella paljon historiaa ja sen takia oltiin päätetty mennä Sandemanin ilmaiselle kävelykierrokselle oppimaan jotain. Meille sattunut espanjalainen opas, Tomás, oli aivan mahtava nuori jätkä, joka pisti kaikkensa kertoakseen meille Tsekin ja Prahan historiasta hauskalla espanjalaisella korostuksellaan. Koko kävelykierros kesti n. 4 tuntia, eikä kertaakaan tullut pitkästynyt olo.

koko jengi

En tiedä johtuuko kommunistitaustasta vai mistä, mutta meidän kokemuksen mukaan ihmiset ei olleet mitenkään erityisen palvelualttiita tai ystävällisiä. Vähän más o menos oli palvelu ympäri kaupunkia. Hostellissa kaikki oli tottakai todella avuliaita ja yövyttiin ihanan värikkäässä, siistissä ja viihtyisässä Hostel Elfissä, jota voin lämpimästä suositella kaikille. Ensimmäiset 6 yötä yövyttiin 11 hengen dormissa ja viimeinen yö sitten 4 hengen huoneessa. Hostelli tarjoaa yöpyjille ilmaisen BBQn maanantai-, keskivko- ja lauantai-iltaisin, joka oli tottakai argentiinalaisille pieni "pettymys-asado", mutta jokainen sai makkaran leivän välissä. Hintaan kuului muuten todella hyvä aamianen myös, toustit sai leikkeleiden ja juuston kanssa, eikä pelkästään makean hillon. :P nam!

huomaa "gargolat"!

Ensimmäiset päivät vedettiin aika HC kävelyä ja juoksua ympäri kaupunkia aamusta iltaan, jotta nähtäisiin mahdollisimman paljon. Kun sitten jäätiin nelistään N ja host-siskojen kanssa, niin otettiin paljon rennommin ja vietettiin enemmän aikaa puistoissa lepäillen ja mateta juoden. Käytiin mm. meidän hostellin vieressä sijaitsevassa military museossa, jonne oli ilmainen sisäänpääsy. Kuultiin siitä sattumalta yhtenä iltana taksikuskilta, joka onnistui kertomaan asiasta osaamatta sen kummemmin englantia.

Prahan linnan portti.

Prahassa hintataso on paljon alhaisempi kuin Suomessa, kuten arvata saattaa. Yllätys oli kuitenkin, että jopa argentiinalaiset totesivat syövänsä halvemmalla kuin ravintoloissa kotimaassaan. Lämpöisen aterian sai usein 5 eurolla, eikä kuulemma samanlaista saisi Argentiinassa vastaavalla 30 pesolla enää missään.

Yhtenä iltana käytiin syömässä kivikautisessa ravintolassa, nimeltään Pravek, johon piti varmuuden vuoksi varata pöytä ajoissa. Tilaukset kirjattiin paperille itse ja sitten käsin ja jaloin mekastettiin tarpeeksi kovaa, jotta tarjoilija tuli hakemaan tilauksen. Kaikki työntekijät olivat pukeutuneet "kivikautiseen" tyyliin ja koko ravintola sijaitsi puoliksi maan alla. Ruoka oli oikein hyvää ja kokemus ainakin todella erilainen.

Sigmund Freud roikkuu taivaissa.

Heinäkuu on tottakai yksi pahimmista kuukausista kierrellä Euroopassa, mutta onneksi Praha on suuri kaupunki. Oikeastaan missään muualla kuin Charlesin sillalla ja Old Town Squarilla, jossa mm. kuuluisa Astronominen kello sijaitsee, ei tarvinnut stressata väenpaljoutta.

Näkymä Petrín Tornista kukkulalta.

Haluan ehdottomasti mennä takaisin Prahaan joku päivä!

(blogi)maailma on pieni

2011-08-20T23:45:00.000+03:00

Kaikki tietää, että maailma on pieni! Tajusin vaan tuossa juuri pari päivää sitten, että niin myös blogimaailma on erittäin pieni. Kun seuraa jonkun ihmisen blogia, niin ennemmin tai myöhemmin käy ilmi, jos yhteisiä tuttuja löytyy "oikeasta elämästä". Suomi on väkiluvultaan niin pieni maa, että myös ulkosuomalaisten piirit ovat erittäin pienet. Omiin läheisiin kavereiheni kuuluu paljon ulkomailla liikkuvia ja ulkomailla asuvia ihmisiä... niinpä tajusin

* viime tai ehkä jo toissakesänä, että Antonia in Wonderland on oikeastaan meidän mökkinaapuri. Meidän pikkusiskot on oikein hyviä kavereita. Harmi, että hän on juuri nyt päättänyt lopettaa mielenkiintoiset kirjoittelut Kreikasta.

* vissiin viime syksynä, että yksi Britannikan läheinen kaveri on myös mun tuttu, vaikken ole häntä muutamaan vuoteen nähnytkään.

* viime lauantaina töissä, että kolleegani, joka asui viime syksynä Meksikossa on Hasta la Vistan kaveri.

*viime syksynä ja uudestaan tällä vkolla, että Friolandian avomies on viime kesänä ollut ja on oikeastaan tälläkin hetkellä kolleegani.

Tämä lista ei varmastikaan lopu tähän, mutta tällä hetkellä loput kytkökset ovat vielä minulle tietämättömiä.

valmistujaispäivä

2011-08-18T14:41:00.017+03:00

Heinäkuun alussa, tarkemmin sanottuna kuun viides, koitti jo pitkään odotettu ja jännitetty valmistujaispäivä. Olin aamulla ihan hermona ja aika loppui kesken, enkä olisi yhtään jaksanut lähteä mihinkään valmistujaisiin, mutta ehdinpäs oikeaan aikaan yliopistolle hakemaan kaapua ja hattua. Kukaan ei oikein tiennyt miten se kaapu pitäisi päälle laittaa ja mikä ihme oli se sellainen mustavalkoinen kaulus, joka ei edes pysynyt paikallaan. Meidän piti kuitenkin kokoontua auditorioon, jossa meille pikaisesti näytettiin ja kerrottiin seremonian tapahtumat.

Osa meidän Hispanic studies jengistä!

Kello 11 asteltiin Elphinstone saliin arvokkaasti musiikin soidessa ja koko yleisö tietenkin odotti meitä seisaalleen ja salamavalot välähdellen. Olin ihan viimeisten kymmenen joukossa, koska just Hispanic Studies oli listan vikoja. Ehdittiin siis hyvin katsella mitä lavalla oikein piti tehdä. En onneksi kompastunut, eikä viittakaan tippunut päältä. Mun vanhemmat sai liput oikeaan juhlasaliin ja muut kolme vierasta joutuivat viereiseen auditorioon katsomaan tapahtumia jättimäiseltä screeniltä. Meidät kaikki kutsuttiin nimeltä lavalle, joku heppu mumisi jotain latinaksi, teki jonkun "siunauksen" tai vastaavan, jolloin meidän piti kumartaa hänelle ja samalla toinen heppu heitti meidän kauluksen kaulaan ja sitten piti jo astella portaita alas lavan keskeltä. Kaikki muistutti todellakin jotain liukuhihnameininkiä, sata valmistunutta "kaulustettiin" varmaan 15 minuutissa. Koko seremonia kesti noin tunnin. Paljon löpöteltiin latinaksi karkealla brittiaksentilla, perinteiden mukaan, mutta harva siitä mitään ymmärsi. Onneksi se oli nopeasti ohi. Happi ehti loppua ja nälkä tulla.

Kesäkuussa mietin, minkäköhän palkinnon saan menestyksestä espanjan kielen kokeessa. Turhaan mietin, palkinto oli vain nimellinen tunnustus, joka näkyy pelkästään mun tutkintotodistuksessa. Onneksi edes niin, sillä mun skotti-compañera, joka sai saman tunnustuksen oli unohdettu tutkintotodistuksia tehtäessä..

Koko päivä meni tosi kivasti ja mutkattomasti. Sää oli aika skottimainen -aurinko ei paistanut, mutta toisaalta vettäkään ei onneksi satanut. Mun valmistujaisseremonian jälkeen mentiin isolla porukalla lounaalle keskustaan mun perheen ja kaverin perheen kanssa. Iltapäivällä meillä oli vielä kahvit ja kakut järjestetty yliopistolla Social Sciences laitoksen piikkiin, jossa tapasin mun disse-ohjaajan monien kuukausien jälkeen ja sain vaihdettua pari sanaa hänen kanssaan.

together we made it!

Onneksi sain erityisluvan pitää kaavun ja hatun seuraavaan aamuun, niin pääsin iltapäivällä vielä Laten kanssa ottamaan yhteisiä valmistuskuvia ympäri kampusta remppeeet päällä. Illalla oli oikein onnellinen ja väsynyt olo! Koko päivä oli ehdottomasti kaiken sen neljän vuoden odotuksen arvoinen ja kruunasi hyvin Aberdeenissä ja ylipäänsä Skotlannissa vietetyn ajan.

Onnistuin valmistumaan neljässä vuodessa skotlantilaisesta yliopistosta nimikkeellä MA in Hispanic Studies & International Relations, vaikka tosiasiassa vietin Skotlannissa fyysisesti yhteensä vain 18kk.

Useaan kertaan olen manannut, etten pitkään aikaan (tai jopa koskaan!) palaisi Skotlantiin, saati sitten Aberdeeniin. Viimeksi viime viikolla! Mutta never say never! Ironista kyllä, paluu säkkipillimaahan ja nimenomaan Aberdeeniin käy paljon nopeammin kuin kukaan ikinä olisi osannut kuvitella -minä vähiten. Huomenna, perjantaina lähden vkonloppuvisiitille Skotlantiin.. ensimmäistä kertaa suoralla lennolla Helsingistä Edinburghiin. Tarkoitus oli ensin jäädä Ediin, mutta festivaalin takia kaupungin jokaikinen yöpymispaikka on täynnä ja sen takia Edistä bussi vie vielä Aberdeeniin. Satuinpa ostamaan samat lennot, joilla yksi kaveri palaa kotiin, joten menolennolla on seuraa!

argentiinalaista politiikkaa osa 3

2011-08-17T00:25:00.011+03:00

Kaikki rakkaat argentiinalaisvieraani ovat nyt lähteneet maasta ja olen tällä hetkellä enemmän tai vähemmän lomalla -laiskottelen siis kotona Suomessa. Näinpä pääsen jatkamaan blogipäivittelyä, vaikka en voi kieltää, etteikö lopettaminen olisi jo käynyt mielessä. Palaan myöhemmin heinä- ja elokuun matkailuihin ja tulevaan syksyyn, mutta nyt pitkästä aikaa ripaus politiikkaa..

Argentiinassa oli viime sunnuntaina jonkinlaiset esivaalit, liittyen pian koittaviin lokakuisiin presidentinvaaleihin. Tämän hetkinen presidentti Cristina sai juuri ja juuri yli 50 % kaikista annetuista äänistä. Mun mielestä se on hurjan mielenkiintoista, sillä en tunne yhtäkään argentiinalaista, joka hänestä pitäisi tai joka häntä äänestäisi. Silti joka toinen argentiinalainen äänestämässä käynyt on äänestänyt Cristinaa. Kakkospaikasta kilpailee kaksi heppua, jotka molemmat saivat n. 10 % äänistä. Kummastakaan ei siis ole kunnon haastajaa ja Cristinan voitto on koko ajan ollut todennäköistä, vaikka hän vielä keväällä antoi ymmärtää ettei asettuisikaan ehdokkaaksi toiselle kaudelle.

kuva: El País

Cristina on kokenut kovia neljän vuoten kautensa aikana. On tapahtunut kaikkea maanviljelijöiden lakoista ja tiesuluista ja mm. maidon ja lihan loppumisesta kaupoissa hänen miehensä Nestorin kuolemaan viime syksynä. Cristinaa pidettiin ensin pitkään hänen miehensä, entisen pressan marionettinä, mutta hyvin hän on jatkanut linjaansa yksin jäätyään.

Sunnuntain vaalien tulosten jälkeen feisbúk vilisee kaikenlaisia mollauslauseita ja vitsejä Cristinaan liittyen. Presidentti on tunnettu mm. siitä, että hän menee Buenos Airesin köyhiin lähiöihin ja lupaa ihmisille lisätukia tai ilmasia telkkareita, jotta saisi lisää ääniä. Siihen viittaa monen kaverini statukset myös.

"Si querés tener muchos hijos, buenísimo.. porque el gobierno te regala $180 por chico. Huyy.. no tenés dónde vivir? No hay drama.. el gobierno te regala un lote.. y con la casita ya lista pa vivir.. No te gusta trabajar? No hay ningún problema.. te dan algún plan de subsistencia a cambio de un voto. Ahora si querés probar con estudiar, trabajar, producir, el gobierno te sube los impuestos para pagar lo anterior! Ponelo en tu muro si estás cansado de todo esto. Dejen de criar vagos"
vapaa käännös: Jos haluat paljon lapsia, loistavaa.. hallitus lahjoittaa 180 pesoa per lapsi. Voii.. eikö sulla ole missä asua? Ei hätää.. hallitus lahjoittaa sulle maata.. ja valmiin talon, jossa asua.. Etkö pidä työnteosta? Ei mitään ongelmaa.. sulle annetaan kyllä joku ylläpitoapu ääntä vastaan. Jos sitten haluat opiskella, tehdä töitä ja tuottaa, hallitus nostaa veroja, maksaakseen edelliset. Laita tämä seinällesi, jos olet väsynyt koko hommaan. Lopettakaa laiskojen kasvattaminen.

Tämä seuraava sai mut nauramaan oikein kunnolla.

"Cristina Fernandez es la verdadera EVITA. Evita que comas, Evita que trabajes, Evita que te eduques, Evita que te expreses, Evita que vivas! La próxima vez.. Evita votarla!"
-Cristina Fernández on todellinen EVITA. Hän estää/vaikeuttaa että syöt, teet töitä, hankit koulutuksen, ilmaiset itseäsi ja että elät! Ensi kerralla.. vältä äänestämästä häntä!

Lisäksi kaikki yhdistävät Cristinan sunnuntaisen voiton bensan hinnan nousuun heti seuraavana päivänä. "Cristina ganó ayer e YPF aumentó hoy la nafta."

Jos jotakuta kiinnostaa lukea lisää, täältä löytyy oikein mielenkiintoinen artikkeli sunnuntain tuloksista, en español.

Tähän sopii hyvin argentiinalaisen Mancha de Rolandon biisi -Sequía (=kuivuus), joka kuuluu mun lemppareihin, ehdottomasti.

En la calle la gente pide

Y todos pasan y nadie mira

Porque estaremos tan acostumbrados

A ver el hambre de nuestros hermanos, pero

no voy a hacerme el comunista

Ni lo publiques en tu revista

Pero el olfato no me falla

y no da para más

El hambre no se calla

Isle of Skye

2011-08-16T01:53:00.004+03:00

Heinäkuun alussa matkailtiin perheen kanssa pikkasen Skotlannin länsirannikolla ennen mun valmistujaisia. Vuokrattiin auto Aberdeenistä ja suunnattiin ensin kohti Invernessiä. Iloisesti köröteltiin Loch Nessin kohdalla vilkuillen, josko hirviötä näkyisi, kun yksi auton eturenkaista meni puhki ja rikki. Edessä oli renkaanvaihto autotiellä, hädin tuskin sivussa, juuri melkein mutkan kohdalla ja jostain ihme syystä keskellä kärpäsparvea. Kokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Jouduin myös monille eri ihmisille selittämään puhelimessa mitä meille oli käynyt ja kysymään neuvoa jatkon suhteen. Onneksemme kyseessä oli perjantai-ilta ja olimme matkalla pienelle saarelle, Länsi-Skotlantiin. Autovuokraamon yhteistyöhuoltsikan tai vastaavan löytyminen oli siis aika epätodennäköistä. Mikä tuuri! Köröttelimmekin sitten koko loppu vkonlopun vararenkaalla, visusti alle 50 mailia tunnissa kuten ohjeet neuvoivat.

Skotlannin tiet ovat aivan jumalattoman huonossa kunnossa ja ne ovat lisäksi aivan jumalattoman kapeita. Siihen lisäksi vielä vasemmanpuoleinen liikenne ja satunnaisesti tielle sattuvat lampaat niin soppa on valmis. Loppumatka auton suhteen sujui kuitenkin mutkitta.

Tässä on käytännössä vain yksi kaista, mutta liikenne kulkee molempiin suuntiin.

Ensimmäisenä iltana ajomailien määrä ei näyttänyt vähenevän ja soittaessani varaamaani Bed & Breakfastiin sain kuulla varaukseni epäonnistuneen, sillä pariskunta oli tehnyt tuplabuukkaukset toisistaan tietämättä ja meille ei ollutkaan tilaa. Heinäkuisena viikonloppuna Isle of Skye on tietenkin täynnä turisteja, joten kaikkien B & B pihassa oli tympeä "no vacancies" kyltti roikkumassa. Onneksi alkuperäinen B & B pariskunta oli loppujen lopuksi avulias ja lupasi hoitaa meille yösijan naapurustosta.. jonne illalla n. 22 aikaan eksyimme, vaikka matka tuntuikin loputtomalta.

Eilean Glas B & Bn piha

Saimme kokea jännittävän vuorovesi-ilmiön aivan neniemme edessä kun saapuessamme täynnä vettä oleva lampi talon edessä oli tuntia myöhemmin aivan kuiva. Lampaat pääsivät kävelemään viheriölle, mutta jäivätkin loukkuun aamulla veden uudestaan noustua.

Seuraavana päivänä ajoimme pikkuteitä Isle of Skyen kaikkein läntiselle pisteelle, Nest Pointille. Auto piti jättää n. puolen tunnin kävelymatkan päähän ja kävely majakalle kulki vuoroin nousevaa ja laskevaa reittiä. Maisemat oli kyllä henkeäsalpaavia.

Nest Pointin majakka

Ajoimme myös saaren pääkaupunkiin, söpöön ja idylliseen Portreehin, itärannikolle. Kylässä on n. 2500 asukasta ja se muistattaa pikkasen Tobermoryä värikkään satamansa ansiosta. Siellä lounastimme oikein "skotlantilaisessa" ravintolassa, Café Arribassa, kuten nimestä voi päätellä.

Toisena iltana yövyimme Skyen sillan kupeessa Kyleakin nimisessä kylässä. B & B oli aivan luksuspaikka ja makkareiden ikkunoista oli mielettömät näkymät joelle ja sillalle. Rannasta löysimme äidin ja siskon kanssa söpöjä simpukoita ja bongasimme jopa puisen karvalehmänkin.

Cliffe House B & B

Skye Brigde

Sunnuntaina kotimatkalla poikkesimme heti aamusta Highland poni vaellukselle koko konkkarokan voimin. Alkujännityksen ohimentyä ratsastuksestahan rupesi pian nauttimaan ja maisemat oli taas upeat, tottakai.

Skye oli paljon hienompi kuin osasin ennalta kuvitella. Ehdimme hyvin parissa päivässä ajaa saaren ympäri länsirannikkoa ylös ja itäpuolta takaisin alas. Ehdottomasti lähtisin sinne vielä joskus takaisin valloittamaan saarta lisää!

paluu

2011-08-04T23:27:00.000+03:00

Onpas kuukausi kiitänyt nopeasti..
en ole ehtinyt koneen ääreen päivittämään blogia, mutta kirjoittelen heinäkuun tapahtumista ja reissuista varmasti jälkikäteen. Jossain vaiheessa. Pian, toivottavasti.

Tässä välissä olen lomaillut Skotlannissa Isle of Skyella perheen kanssa, juhlinut valmistumisia Aberdeenissä, seikkaillut Prahan kaduilla, nauttinut erikoisista häistä Saksassa, kuunnellut korvistaulostulemiseenasti toisesta maailmansodasta Berliinissä, innostunut Barcelonan ihanuudesta, iloinnut Suomeen paluusta, viettänyt synttäreitä ja toiminut turistioppaana argentiinalaisille vieraille Helsingissä. Ja ennenkaikkea, syönyt aivan älyttömästä jätskiä!

Vielä reilun viikon toimin hostina mun argentiinalaisille siskoille ja sitten toivottavasti ehdin päivitellä kuulumisia tänne blogimaailmaan. Stay tuned!

all my bags are packed..

2011-06-29T22:40:00.006+03:00

.. I'm ready to go.
Laukut on täytetty kesävaatteilla. Olen aivan valmis lomailemaan Prahaan, Berliiniin ja Barcelonaan. Matkassa on vain yksi pieni mutka. Nimittäin ensin pitäisi selvitä tästä..

Aberdeenin sää 29.6.2011

.. Skotlannin "kesästä" ja valmistumisseremoniasta.

Huomenna klo 6:35 koneella suuntana Aberdeen ja edessä (toivottavasti ei niin sateinen) loma perheen kanssa Skotlantia ja Isle of Skyeta valloitellen.

Paahtukaa te helteeseen! :)

P.S. Aloitin viimein harjottelun Helsinki Midnight juoksuun. Jotain huonosta kunnosta kertoo se, että kahden juoksun jälkeen on vatsalihakset kipeät, ei niinkään reidet! Ai aivastusta.

töitä, lomasuunnitelmia ja stressiä

2011-06-23T12:05:00.003+03:00

Viime päivinä kaikki muu kuin työ on aiheuttanut stressiä.

Viikonloppuna lentokentällä päädyin kaitsemaan espanjalaisia risteilijäturisteja lentokoneista busseihin. Siellä kiitoradan vieressä, suuren jumbojetin juurella seistiin ja ohjattiin epskuja busseihin, jotka sitten ajoivat suoraan portista ulos ja Hernesaareen, mistä mahtavat Itämeren risteilyt alkavat. Kaikki päivän 5 lentokonetta oli tietenkin aikataulusta myöhässä, joten jollekin (kuten mun brassipomolle) se saattoi aiheuttaa vähän stressiä -kun yli 30 bussia odotti tienvarressa jonossa -mutta itse osasin ottaa lungisti. Jännää on, että nämä ihmiset saapuvat Espanjasta koneilla, eivät edes kulje Helsinki-Vantaan kautta, vaan tosiaan heidät kuljetetaan suoraan lentokoneesta bussiin ja satamaan.

Eilen olin taas vuorostaan Hernesaaren satamassa "kaitsemassa" ja ohjaamassa jenkkilaivalla päiväksi Helsinkiin saapuneita, pääosin amerikkalaisia turisteja. En etukäteen tiennyt työpäivän pituudesta, saatikka siitä, että tulisin olemaan koko pilvettömän ja aurinkoisen päivän ulkona. Tuloksena on siis kunnon hummeri-luukki, enpäs osannut varustautua aurinkorasvoilla. Tuntuu siltä, että jenkeille pitää tosiaan kaikki vääntää rautalangasta, eivätkä he ymmärrä karttaa lukea. Oli silti hauska ja mielenkiintoinen päivä, nautin toisaalta turistien kanssa työskentelystä, sillä on kiva auttaa ihmisiä ja antaa Helsinki-neuvoja. Jenkit osaavat kyllä olla ystävällisiä, vaikka myös todella kärsimättömiä, kun bussia pitää odottaa 5min -mutta loppujen lopuksi he aina kiittävät moneen kertaan, kun vähän viitsii auttaa ja vastata kysymyksiin. Yhdet ranskalaiset mummot tulivat hätääntyneinä juuri ennen laivaannousua kyselemään postilaatikon perään Helsinki-kortit käsissään ja yritin extemporeesti palvella heitä ranskaksi.. "ööö, je crois qu'il n'y a pas öö.. ici.. mais je peux.." Lupauduin sitten kuitenkin toimittamaan heidän postikorttinsa postilaatikkoon töiden jälkeen. Toivottavasti menevät kortit perille.

Satuinpa työskentelemään parin argentiinalaisenkin kanssa eilen.. hauska sattuma! Tästä päästäänkin varsinaiseen stressin aiheuttajaan..

sillä stressiä on tässä viime päivinä aiheuttanut lomasuunnitelmat, jotka ovat muuttuneet moneen kertaan. 2005 vaihtovuoden host-siskot (2 vanhempaa) ovat kovasti olleet tulossa Suomeen tänä kesänä. Ensin heidän oli tarkoitus tulla heinäkuussa, jolloin mun piti olla kokopäivätöissä. Suunnitelmat kariutuivat kunnes mun työsuunnitelmat muuttuivat. Sitten siskojen piti tulla elokuussa, joten järjestin elokuun vapaaksi muista tekemisistä ja suunnittelin heinäkuulle matkailuja Euroopassa. Siskojen talviloma yliopistolta on kuitenkin vain 2 viikkoa heinäkuun lopussa ja pakolliset kurssit alkavatkin jo aikasin elokuussa, minkä johdosta he päättivät viime viikonloppuna ilmoittaa, että olisivatkin tulossa jo heinäkuuksi Suomeen. Tell me about last minute! Taas meinas heidän koko matka kariutua aivan kokonaan, sillä he haluavat tulla vähintään kuukaudeksi, kun niin kaukaa kerran tulevat Eurooppaan asti ja mulla on valmistumiset yms muut suunnitelmat jo tehty.

Onneksi sitten yksi fiksu poika keksi, että jos siskot haluavat tulla mua moikkamaan, niin tulkoot meidän kanssa kiertämään Eurooppaa kuten mun heinäkuun lomamatkailut oli suunniteltu. Kaiken sekoilun ja lentojen etsintöjen jälkeen sain eilen viestin, että nyt heillä on lentoliput Eurooppaan hommattu. Mahtavaa!

Gisela, minä ja Melisa vuonna 2009

Ensi viikolla, 30. kesäkuuta, lennetään siis perheen (miinus veli) kanssa Skotlantiin mun valmistujaisiin. Sieltä lennetään herra N kanssa 8. heinäkuuta Prahaan, jossa tavataan N kolme kaveria ja jonne mun host-siskot lentävät Buenos Airesista 9. päivä. Prahassa meinataan olla ehkä 5 päivää -viime vkolla mulle selvisi, että myös yksi tätini on siellä samaan aikaan lomalla. Prahasta tarkoitus on jatkaa matkaa bussilla Berliiniin, sillä Potsdamissa (jossain Berliinin lähellä) N työkaveri menee naimisiin 15. heinäkuuta. Berliinistä olisi tarkoitus lentää Barcelonaan, jossa yövyttäisiin N parin opiskelukaverin luona. Barcelonasta matka jatkuu Suomeen, jossa siskot viipyvät vielä vissiin 3 vkoa -mulle ei ole ilmoitettu tarkkaa paluupäivää vielä.

Suunnitelmia siis riittää ja nyt pitäisi varata kaikki yöpymispaikat ja lennot Barcelonasta Suomeen ennen kuin niitä ei enää ole saatavilla. Jotain Suomi-tekemistäkin pitäisi keksiä argentiinalaisille kolmeksi viikoksi. Ideoita otetaan siis vastaan! :) Onneksi suuntaan vkonlopuksi mökille, jossa ei ole nettiä ja voi rauhassa chillata..

juhannus 2010

Oikein ihanaa ja rauhallista juhannusta kaikille!

P.S. Päätin piristää blogin ilmettä nyt kesän kunniaksi.

que buena onda

2011-06-18T11:55:00.029+03:00

Oltiin torstai-iltana parin kaverin kanssa Hakaniemessä Café Mascotissa, jossa järjestettiin kesän ensimmäiset "Buena Onda" bileet. Heidän on ilmeisesti tarkoitus järkätä kesän aikana jokatoinen viikko tälläiset lattarityyliset partyt. Tuntuu, että jokapuolella Helsingissä järjestetään jotain lattaribileitä nykyään.. en valita, vaikka ehkä siitä, että en ehdi niissä käydä. :) Toista kaveria en ollut nähnyt kahteen vuoteen, koska ollaan aina oltu Suomessa eri aikaan lomilla. Nyt oli siis hyvä viimein vaihtaa kuulumiset parin viimeisen vuoden ajalta. Kaveripiiriini kuuluu aika monta minun kaltaista "maailmankansalaista", joten helposti mennään ristiin niin, että ollaan aina eri maissa ja samassa maassa (Suomessa) eri aikaan.

Kesän ekoissa Buena Onda-bileissä oli esiintymässä suomalainen Maria Gasolina bändi. Ne soittaa brassityylistä musaa ja mm. Manu Chaon kovereita. En ollut koskaan aiemmin törmännyt Maria Gasolinaan, mutta Mascotissa oli tosi hyvä meno ja paikka oli suht täys (ei kuitenkaan liian) koko keikan ajan. Kaikki biisit esitetään kuitenkin suomeksi, mikä tekee bändistä aika mielenkiintoisen ja erikoisen! Kaikkein huvittavinta on, että illan DJn nimi oli "Tuomás o Menos" (más o menos tarkoittaa espanjaksi enemmän tai vähemmän).

Hyvät vibat jatkui perjantaina kun kokoonnuttiin viilenevän ja mahdollisen sateisen sään takia sisä-piknikille kavereiden kanssa. Menuuhun kuului tietenkin mm. brietä, viinirypäleitä ja patonkia. Sisä-piknik oli parempi vaihtoehto siinä mielessä, että se mahdollisti myös lettujen paistamisen, joka olisi ollut vaikeampi toteuttaa puistossa.

Nyt lähden töihin lentokentälle, en oikeen tiedä mitä päivä tuo tullessaan, mutta eiköhän se pian selviä.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

P.S. Tilastojen mukaan Suomen ja Brittien jälkeen blogin lukijoita tulee eniten Hollannista, Argentiinasta ja Tsekeistä. Esitelkää ihmeessä itsenne, myös te suomalaiset ja "britit"! :)

putkeen

2011-06-16T19:11:00.001+03:00

Turhaan stressailin ja kirosin mun espanjan suullisen kokeen jälkeen. Meidän proffalta tuli äsken mailia ja sain kokeesta 19. Se on siis mennyt aivan putkeen. Yllätyksenä tuli, että meille jaetaan jotkut "Hispanic Awards"it. Sähköpostissa lukee, että minulle (ja myös yhdelle Venezuelassa olleelle skottitytölle) on myönnetty "Hispanic Studies Award: Distinction in spoken Spanish". Wau! Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tuo palkinto on. :)
Kiitos kuuluu kärsivällisille argentiinalaisille ja ehkä myös mm. Arjonalle ja Shakiralle.

Nyt olen taas astetta lähempänä valmistumista. Periaatteessa valmistuminen on varma juttu, mutta en ole vielä virallisesti saanut kaikkia kevään arvosanoja.

P.S. Eilen kävin ostamassa Espritiltä mekon valmistujaisiin. Ennätyksellisesti yli 2 vkoa ennen juhlia! Mekon pitää olla musta-valkonen, musta tai valkonen ja ostin nyt perus, kokomustan mekon.

Suomilomaa

2011-06-15T15:21:00.000+03:00

joka ei oikeastaan taida millään lailla edes olla lomaa, olenhan jo tavallaan yliopistosta valmistunut ja tällä hetkellä töissä. Melkein viikko on jo Suomessa pyörähtänyt. Viikonloppuna nautittiin helteistä mökillä perheen kanssa ja käytiin jopa moikkaamassa veljeä, joka suorittaa asevelvollisuutta Säkylässä. Oli ihanaa tulla kotiin Suomen lämpöön, eikä hirmusesti harmita, vaikka lämpötila jo laskikin.

Tuli fiilis, että pituusero olisi kasvanut.

Tällä hetkellä jonotan töiden välissä puhelimessa, jotta saisin tilattua uuden verokortin kesätöitä varten.. Kuvittelin sen olevan helpompaa, kun netistä tilaaminen, mutta pitäähän heille puhelimitsekin ilmottaa jo tienatut tulot tältä vuodelta. Kuvittelin, että tieto olisi heillä valmiina.. Onneksi siellä on avuliaita ihmisiä langan toisessa päässä.

Helpotusta helteeseen, siskon kanssa järvellä.

Kuten tapaan kuuluu ainakin muutama viikko mun kotiinpaluun jälkeen, kotona näyttää vielä tältä:

Matkalaukku keskellä olohuonetta.

Minä niin nautin matkalaukku-elämästä, että ilomielin jatkan sitä vielä kotonakin.. ;)

Greetings from Schiphol

2011-06-10T11:05:00.002+03:00

Istun siis tällä hetkellä Damin lentokentällä tappamassa aikaa. Kerrankin mulla on aikaa rauhoittua ja tsekkailla kauppoja täällä Schipholilla. Vakkarilukijat tietää, että yleensä välilasku tällä lentokentällä menee maratonjuoksuksi. Onneksi välilasku on vain vajaa 5h, eikä sen pidempi. Ja internettiä saa käyttää ilmaiseksi 2 x 30 min, mikä on paremmin kuin monilla muilla lentokentillä. Pisteet siitä hollantilaisille!

Aamulla koin aika karsean lentokenttäkokemuksen. Muistin taas kerran miten vähän pidän lentokoneella matkustamisesta, varsinkin silloin kun nyssyköitä ja kasseja ois vaikka muille jakaa ja pitää enemmän tai vähemmän "muuttaa" maasta toiseen. En oikeastaan koskaan virallisesti ole kokenut muuttaneeni Skotlantiin, sillä olen aina ollut "pikkasen vaan käväsemässä" Aberdeenissä opiskelemassa matkalaukun kanssa ja koti on kuitenkin Helsingissä. Silti tavaraa riittää ja harvoin ne saa kivuttomasti kuljetettua takaisin kotiin. Päätin nyt pakata mukaani mahdollisimman paljon tavaraa Suomeen vietäviksi, jotta heinäkuulle jäisi vaan jotain pientä. Kova, luotto-matkalaukkuni, suuri-Samsonite on mahdoton saada täyteen ilman liikakiloja ja niinhän siinä taas kävi, että vaikka yritin laittaa kaikki painavat jutut -kuten kirjat -koneeseen otettavaan vetolaukkuun, niin lentokentällä vaaka näytti Samsonitelle 27,9 kg (rajoitus on 23kg). Ankea ja kurttuinen rouva sanoi, että ylimääräset kilot maksavat mulle yhteensä 49 puntaa (KLM ei vissiin laskuta kilomäärän mukaan?!?), joten parasta olisi ottaa mahdollisimman monta kiloa pois suuresta laukusta. Menin sitten tietenkin kiltisti sivuun ja rupesin ottamaan lenkkareita ja balleriinoja pienempään vetolaukkuun.

Note to self: Älä heitä alusvaatteita viime tingassa laukkuun päällimmäiseksi levälleen, siltä varalta, että laukku täytyy myöhemmin avata keskellä lentokenttää.

Kun pääsin takaisin tiskille, mua palveli nuorempi intialainen mies. Hän oli paljon ystävällisempi, mutta huomautti silti liikakiloista, kun laukku painoi vielä lähes 25kg. Sääli, että olin kentällä yksin -se koitui kohtalokseni -sillä en voinut jättää pientä vetolaukkua minnekään piiloon, vaan tottakai mies halusi punnita myös mun (läppäri)repun ja vetolaukun. Ne painoivat yhteensä 20kg (rajoitus koneeseen on 12kg). Auts. Ainoa vaihtoehto oli maksaa yhdestä ylimääräisestä ruumaan menevästä laukusta 49 puntaa. Liikakiloinen samsonaitti oli vielä ongelma, eikä pienempään vetolaukkuun mahtunut lisää tavaraa. Yritin siinä näyttää surkealta ja selittää, että kun olen muuttamassa Suomeen opiskelujen päätyttyä, niin tartten kaiken tavaran mukaan. Kiltti mies soitti vielä jonnekin ja antoi sitten viimein luvan laittaa liikakiloisen laukun maksutta ruumaan. Jouduin siis maksamaan "vaan" 49 puntaa yhdestä ylimääräisestä laukusta. Ärsyttävää!

Kaikkein typerintä tässä on tietysti se, että kukaan ei voi olla tietämättä kilorajoituksista, minä vähiten. Se, että check-in tiskillä vaaka näyttää liikakiloja ei ikinä ole yllätys. Yllätys ja jännitys piilee siinä, huomauttaako virkailija asiasta vai katsooko hän kiloja läpi sormien. Olen niin moneen kertaan matkustanut "ilmaiseksi" 30kg tai 28kg painoisella laukulla ja harvemmin joudun ylikiloista maksamaan. Kymmenistä lentokerroista huolimatta, minulta on laskutettu kiloista ehkä 4-5 kertaa. En oikeastaan voi valittaa, mutta köyhänä ex-opiskelijana ylimääräiset 50 puntaa tuntuu kukkarossa.. visa vinkuu.

Tästä vähän iloisempaan aiheeseen, nimittäin pääsimme kuin pääsimmekin eilen illalla brasilialaiseen Tropeiro-ravintolaan syömään. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen ketju ja näitä Tropeiroja löytyy Brittien saarilta enemmänkin. Ravintolan konsepti on loistava. Ainoa vaihtoehto on maksaa "buffet-maksu", joka on arki-iltoina 22,50 puntaa per nenä. Hintaan kuuluu buffet salaattipöytä, josta löytyy vaikka mitä paistetuista herkkusienistä, couscous-salaatista, perunasalaatteihin ja kasvispaistokseen ja jopa kalaan. Sen lisäksi gauchot vipeltelevät pyötien välissä tarjoilemassa erilaisia liha- ja kanavaihtoehtoja, leikaten niitä suoraan paistotikusta lautasille. Jokaisella asiakkaalla on pieni lappu lautasen vieressä, jonka voi halutessa laittaa punainen "ñao obrigado" tai vihreä "sim por favor" puoli ylöspäin, riippuen siitä, haluaako gauchojen tarjoilevan lisää lihaa. Juomalistalta löytyi tietysti myös ihanan raikasta guaraná limua, joka muistuttaa vähän Perun Inca Colaa, mutta sisältää vähemmän sokeria. Nam. Suuri osa tarjoilijoista oli brasilialaisia ja minuakin epäiltiin sellaiseksi, lausuttuani guaranán espanjalaisittain [guaranaa], eikä brittiläisittäin. Varmasti palaan vielä Tropeiroon, ehkä perheen kanssa heinäkuussa?!?

Vitsit kun on jännää kuunnella kuulutuksia eri lennoille. Yhtä herraa kehotetaan kiirehtimään lennollensa Tehraniin, toista Lissaboniin ja kolmatta Tokioon. Onneksi olen tällä kertaa menossa kotiin, Helsinkiin. Nyt lähden etsimään ruokaa ja ehkä nappaan myös viimeiset Starbucksit taas vähäksi aikaa..

seuraavan kerran kuulumisia Suomesta.

edit: Tää on kirjoitettu eilen lentokentällä, mutta netti rupesikin temppuilemaan.

good bye for now

2011-06-08T20:38:00.005+03:00

Kävin tänään pakkausten välissä viimeisellä kierroksella kaupungilla hoitamassa asioita. Sain muutettua Suomi-osoitteen pankin tietoihin ja lähetettyä "verovapaus" lomakkeen vaalipalkanmaksua varten. Pyöriskelin parissa kaupassakin, mutta lähdin nopeasti ulos ennen kuin mukaan ehti tarttua mitään. Löysin viimein kivan, rennon, läppärimenevän laukun vetoketjulla, sellaisen, jota olen etsinyt koko viimeisen vuoden ajan. En kuitenkaan ostanut sitä, sillä totesin, että nyt kun koulu on loppu, en oikeastaan enää tarvitsekaan sellaista. Säästiin ne 20 puntaa, jotta saan otettua taksin lentokentälle huomenna kaikkien laukkujeni kanssa. Aurinko paistoi ja lämmitti kivasti, joten paikalliset hyppivät ulkona tietysti puolialastomina. Kaikki näytti paremmalta auringonpaisteessa ja tuli vähän hailea olo, sillä päiväni Aberdeenissä ovat pian luetut. Kävin myös moikkaamassa ihmisiä töissä ja palauttamassa työpaidan ja essun. He olivat hankkineet ihanan, persoonallisen jäähyväiskortin, johon kaikki oli kirjoittanut mulle omat terveisensä. Se oli aika liikuttavaa, enkä osannut odottaa sellaista. Lupasin käydä moikkaamassa heitä vielä heinäkuussa. Ennen kotiinpaluuta kävin vielä yhdessä mun lempparikahviloista -Tinderboxissa nauttimassa latten ja porkkanakakku palan. (Laura, you were missed -oli vähän haikeeta istua siellä yksin tällä kertaa!)

Nyt meinaan yrittää saada pakkaukset loppuun ja ladata ipodin täyteen, sillä illalla olisi tarkoitus mennä N:n kanssa Tropeiroon syömään. Olen kävellyt tämän brassiravintolan ohi pari kertaa ja kadulle kantautuu aina aivan mahtavan houkutteleva pihvin tuoksu. Käyntiä on suunniteltu jo joulukuusta lähtien ja viime viikolla se mm. kaatui varaamattomaan pöytään. Tänään toivottavasti brassi-illallinen viimein toteutuu.

P.S. Kaikkein parasta on, että meidän KV-suhteiden ihmisoikeuskurssin tulokset oli jo laitettu nettiin ja sain 18 (asteikolla 0-20). Mun yliopistouran viimeinen KV-suhteiden kurssi meni siis paremmin kuin yksikään aikaisempi. Jotain kehitystä on neljän vuoden aikana tapahtunut. Hyvä niin!

Oban & Tobermory

2011-06-08T15:25:00.002+03:00

Jotta junamatkailu Skotlannissa ei olisi liian yksinkertaista, on päätä sekoittamaan keksitty tälläinen lippujärjestelmä. Tässä siis 2 hengen junaliput Aberdeen-Oban-Aberdeen, Glasgown kautta. Tyypillisesti oikeat kortit ovat aina hukassa ja viimeisinä. Mikä korttipakka!

Torstaina iltapäivällä meidän juna lähti Aberdeenistä kohti Glasgowta. Lähes kolmen tunnin lueskelun ja nummimaisema-fiilistelyjen jälkeen saavuttiin lämpöiseen ja aurinkoiseen Glasgowhon. Istuttiin juna-aseman vieressä aukion penkillä n. tunnin verran kunnes junamatka jatkui Obaniin.

Karttaan merkitty Aberdeen, Oban ja Mull-in saari.

Oltiin buukattu Obanista kahdeksi yöksi majapaikka, joka ei kuulemma ollut B&B, vaan family home. Yövyttiin kuitenkin 5min kävelymatkan päässä keskustasta, joka koostui parista poikkikadusta rannassa.

Oban.

Perjantaina vietettiin monta tuntia täällä McCaig's Towerin nurtsilla chillaten, jonka johdosta mun pärstä ja käsivarretkin vähän kärähtivät.

Lauantaina matkustettiin n. 45min lauttamatka Isle of Mull-saarelle Craignureen ja otettiin sieltä samantien bussi ylös Tobermoryyn.

Tobermory.

Chillailtiin ja käppäiltiin ympäri keskustaa, joka oli pieni. Rentouduttiin nummilla ihaillen merimaisemaa ja syötiin paljon jäätelöä.Tobermoryssa oli paljon pieniä putiikkeja, joissa myytiin käsitöitä. Yhdestä kaupasta löysin tälläisen Muumi-himmelin. Miten lie Muumipeikko ja kumppanit päätyneet pieneen Tobermoryn kylään! Herkkukaupasta löysin myös Pandan lakuja ja Finncrispejä, eli Vaasan hapankorppuja.

Seuraavana päivänä lähdettiin etsimään highland lehmiä ja suunnattiin kohti Glengormin linnaa, sillä meille kerrottiin, että matkalla niitä piti näkyä. Kävely osoittautuikin aavistettua pidemmäksi, sillä Tobermorysta linnalle oli lähes 7km matka ja harmiksemme koko kävelyn aikana tuli vastaan vaan lampaita.

Idyllinen ja söpö Tobermory.

Olimme jo vaipuneet epätoivoon lehmien suhteen levätessämme linnan kahviossa lounastauolla. Päätimme kuitenkin lähteä tsekkaamaan linnan ja jotkut ihme kivet, jotta kävely sinne asti ei olisi ollut aivan turha. Yhtäkkiä puskan takaa mäen takana laaksossa näkyikin jotain karvaista ja vaalean ruskeaa. Olimme sittenkin löytäneet karvalehmät. Jei! Kiipesimme aidan yli ja ylitimme puron, jotta pääsisimme lähelle näitä mielettömän suloisia elukoita. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ole mikään lehmä-ekspertti, joten yritimme lähestyä heitä herättämättä liikaa huomiota.

Kuinka suloisia lehmiä?

Erityisesti yksi karvakasa piti meidät varuillamme ja sai meidät tarkastamaan ja suunnittelemaan nopeimman pakoreitin varmuuden varalta. Lähestyessämme karvapalloja ensimmäistä kertaa, oli tämä mustiainen maassa rennossa asennossa, mutta jossain vaiheessa päätti nousta jaloilleen. Katse ei kertaakaan herpaantunut vaan tämä yksilö seurasi meidän liikkeitä pusikossa naama tiukkana. En tiedä miten paljon tuo otsatukka peittää näkyvyyttä? ja miten terävät nuo sarvet voivat olla?

Lähes 7km paluumatka Tobermoryyn lehmien ihastelujen jälkeen koitui haasteelliseksi kun vettä tuli oikein olan takaa. Lähes 2h kävelymatkan lopputulos oli läpimärät kengät, housut ja vaatteet. Tobermoryssa yövyimme suloisessa B&Bssä, jota piti vanha eläkeläispariskunta. Rouva taisi olla pöllö-fani, sillä koko talo oli koristeltu lukuisilla pöllöaiheisilla tauluilla, pöllöpatsailla ja pöllö tyynynpäällisillä. Joka paikka oli täynnä kukkakuvioita ja pöllöjä. Paikka oli silti erittäin suloinen ja meille tarjottiin maukkaat ja täyttävät aamupalat pitkän kaavan mukaan heidän olohuoneessaan.

Pidennetty viikonloppu länteen oli oikein tervetullut ja odotettu rentoutusloma. Söin paljon jäätelöä ja lohta, jotka on molemmat mun lemppareita. Oli hyvä päästä tutustumaan Aberdeenin ulkopuoliseen Skotlantiin vielä ennen tältä saarelta lähtöä. Saarelta lähtö koittaakin jo huomenna..

takaisin Aberdeenissä

2011-06-07T15:10:00.000+03:00

Nyt olen takaisin Aberdeenissä, kotiutuneena pieneltä länsirannikon reissulta. Tultiin eilen illalla takaisin sateiseen kotikaupunkiin ja kotimatkalla juna-asemalta vastaan tuli näitä kuuluisia brittejä, jotka olemme nimenneet horror ambulanteksi (liikkuvat kauhistukset). Vähäpukeiset ja kännisen arvaamattomat henkilöt siis toivottivat meidät ystävällisesti tervetulleiksi kotiin. Tänään olen saanut pestyä koneellisen pyykkiä, mutta pakkaus on vielä vähän vaiheessa. Kohta lähden hyvästelemään kavereita ja kahvittelemaan keskustaan. Vettä tulee taas, yllätys, yllätys (asteita +12). Kahden päivän päästä olen Suomessa, enkä malta odottaa helteeseen pääsyä. Länsirannikon reissulla kyllä onneksi sää suosi, vaikka siellä päin Skotlantia pitäisi olla kaikkein sateisimmat kelit. Onnistuin jopa polttamaan otsani hiusrajan kohdalta, aurinkorasvasta huolimatta. Reissusta palaan kertomaan myöhemmin lisää..

tyhjä olo

2011-06-02T13:39:00.001+03:00

On ihan erikoinen fiilis nyt kun kaikki koulutyöt Aberdeenin yliopistossa on viimein ohi. Olin viimeisen kokeen jälkeen ihan puhki ja väsynyt. Olisin voinut varustautua espanjan suulliseen kokeeseen ehkä vähän paremmin. Noin tunti ennen koetta iski paniikki kun yritin pitää itselleni kotona esitelmää, eikä siitä tullut mitään. Mua otti päähän, että arvioimassa ja kuuntelemassa oli kaksi proffaa, joista kumpikaan ei oikeasti ole kielten opettaja (koko koe kuitenkin äänitettiin ja sen arvio varmasti myös joku pätevämpi heppu, toivottavasti).Toinen on höppänä espanjalainen nainen, se samainen, joka on koko kevään kärsinyt masennuksesta ja peruuttanut tuntinsa. Toinen on ääliö brittimies, jota ei vois vähempää kiinnostaa yhtään mikään. Yritä siinä sitten vakuuttavasti pitää esitelmää kuin toinen haahuilee muilla mailla kattellen kattoon ja toisella on naamalla säikähtänyt ilme. Jännitin paljon enemmän kuin osasin etukäteen kuvitella.

arpillerat on tälläsiä käsitöitä, joita chileläiset naiset tekivät Pinochetiltä salassa

Koe toteutettiin niin, että etukäteen piti valmistella kaksi 15 min esitelmää valitsemistaan aiheista (molempien piti liittyä jotenkin hispanic worldiin). Helpottaakseni työtaakkaa päätin tietenkin puhua Guatemalan ihmisoikeustilanteesta (koska olin kirjoittanut ja esitelmöinyt siitä englanniksi kvsuhteiden kurssille) ja toiseksi vaihtoehdoksi valitsin Pinochetin aikaisen Chilen ja arpilleras taideteokset (josta olin esitelmöinyt Chile kurssilla). Kokeen alussa opettajat sitten valitsivat kummasta haluavat kuulla ja päätyivät Guatemalaan. Mun esitelmän jälkeen tarkoitus oli, että opettajat kyselevät vielä 5min aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja sitten toiset 5min rupatellaan niitä näitä. Proffan mailissa, jossa oli ohjeita kokeeseen sanottiin näin: "all examiners involved in the process have always made sure that you can shine during the session, that is part and parcel of our tasks as examiners".Bullshittiä! Ääliö britti, joka on kuulunut inhokkiproffiini jo ensimmäisestä vuodesta lähtien rupesi tietenkiin kyselemään typeriä ja vaikeita teoreettisia kysymyksiä, johon en osannut ollenkaan vastata. Tiedän, että kokeen sisältöä ei arvioida, joten voit puhua vaikka mitä "shaittia", mutta silti mua otti aivoon. Rentorupattelu-aika juteltiin mun tulevaisuuden suunnitelmista ja toissa vuoden vaihtoajasta Argentiinassa.

näitä käsitöitä salakuljetettiin ulkomaille ja ne toimivat naisten avunhuutona diktatuurin aikana

Loppujen lopuksi yritän uskotella itselleni, että koe meni suht hyvin. Opettajien kasvoista oli todella vaikea päätellä yhtään mitään, varsinkin kun tuntui siltä, että toinen ei edes kuunnellut. Kokeen jälkeen menin kuitenkin kahvittelemaan kaverin luo ja antamaan vinkkejä suulliseen kokeeseen, joka hänellä oli vasta seuraavana päivänä edessä.

Nyt yritän pakkailla vähän kamoja kasaan ja parin tunnin päästä lähden hipsimään juna-asemalle päin.. tietenkin Aberdeenissä on tänään +19 ja aurinko paistaa, kun meinaan istua koko iltapäivän junassa. Mutta, it's still sunshine, eipä tartte raahautua juna-asemalle vesisateessa! ;)

and it's over

2011-06-01T19:46:00.001+03:00

Nyt on tämä yliopistoura ohi! Uskomatonta, että tämäkin päivä vihdoin koitti.

Aurinko paistaa ja mulla alkoi tänään kesäloma.

Happy, happy, joy, joy!

P.S. Nyt olen minäkin ilmoittautunut Helsinki Midnight Runiin. Siellä nähdään! :)

haa-huu-haaveilua

2011-05-30T20:04:00.000+03:00

Sateen ja entistäkin kylmemmän tuulen ansioista kesä tuntuu vielä kaukaiselta, mutta takaraivossa kutkuttaa siitä huolimatta kesäiset suunnitelmat seuraavien parin kuukauden varalle. Nyt kun yliopistoura rupee olemaan loppusuoralla, ajatus kesästä tuntuu yhä paremmalta ja vihdoin pikkasen todelliselta. Johan se kesä onkin kohta täyttynyt suunnitelmista. Loistavista sellaisista.

Keskiviikkona minulla on yliopiston viimeinen koe, se samperin espanjan suullinen, jota on täytynyt odottaa. Torstaina juna starttaa iltapäivällä Skotlannin länsirannikolle, sillä suuntana on Oban ja Isle of Mull.

jotain tälläistä toivon sieltä löytäväni

kuva

En malta odottaa, että pääsen istumaan junaan ja sukeltamaan hyvän kirjan ja ipodin kanssa omaan maailmaan. Matka kulkee Glasgown kautta ja takapuoli saa puutua useiden tuntien ajan, sillä koko matka taitaa kestää yli 6 tuntia.

Viime viikolla sain ostettua lentoliput kotiin ja kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle 9. kesäkuuta. Toivottavasti siellä Suomessa jatkuu lämpöiset ja hellettä-lähenevät kelit vielä silloinkin. Kolme kokonaista viikkoa meinaan nauttia Helsingistä kunnes lento lähtee takaisin Aberdeeniin valmistujaisiin. Tällä hetkellä mitään pakkauspaniikkia ja asioiden hoitelua ei tarvitse siis stressata. Onneksi.

Heinäkuulle on suunnitelmissa valmistujaisten lisäksi kaikkea muuta mukavaa. Vihdoin pääsen pitkästä aikaa matkailemaan ja ehkä jopa eksoottisiin häihinkin. Niistä lisää myöhemmin. Jos hyvin käy, elokuussa saan pari "siskoa" Argentiinasta visiitille. Pidetään siis peukut pystyssä ja toivotaan parasta.

Nyt nautin suht hiljasesta kampuksesta ja otan kaiken ilon irti viimeisten koulutöiden tekemisestä. Yeah, right!

2 down, 2 to go

2011-05-26T14:16:00.001+03:00

Maanantaiaamun espanjan kirjallinen koe meni ihan hyvin. Koe oli klo 9-12, mutta puolentoista tunnin jälkeen lähdin pois ja maikka kysyi vähän epäuskoisena, että "joko olet valmis?". Kokeessa oli ensin luetun ymmärtämis-osio ja sitten kielioppiasiaa.

Luetun ymmärtämisen kanssa on aina vähän niin ja näin koska täällä tehtäväksi laitetaan aina
a - lue teksti
b - selitä tummennetut osat espanjaksi omin sanoin
c - tiivistä pääsanoma.

Jos tekstin "tummennettu osa/sanonta" on siis osa tuntemattomia sanoja, niin chau chau. Tällä kertaa esimerkiksi yksi näistä kymmenestä selitettävästä sanasta/sanonnasta oli "absurdas edificaciones". Päättelin, että jos "edificio" tarkoittaa rakennusta, niin "edificación" voisi olla vaikka rykelmä rakennuksia. Pieleen meni, se ilmeisesti tarkoittaa myös rakennusta. Tekstissä kyseessä oli siis Ranskan kansalliskirjasto Pariisissa. Sama kävi yhdessä lauseessa olevan sanan "espejismo" kanssa. Päättelin, että kun "espejo" on peili, niin se voisi tarkoittaa jotain heijastusta. Oikea vastaus olisi kuitenkin ollut "kangastus". Saa nähdä miten paljon noista rokotetaan pisteitä. Vaikka olisin istunut kokeessa tunnin pidempään en olisi tietänyt sanoja yhtään sen paremmin.

Jatkoin kokeen jälkeen suoraan kirjastoon, jossa kaverit jo iloisina opiskelivat ja varasit mullekin paikkaa. :) Taas istuimme iltakymmeneen asti kirjastossa satojen muiden opiskelijoiden kanssa lukemassa tentteihin. Maanantaina oli muutenkin ihme päivä sillä vaikka tuhkapilvi ei ollut vielä ehtinyt Skotlantiin asti, oli lentokenttä jo valmiiksi kiinni kovan tuulen takia. Parhaimmillaan tuuli oli puhaltanut 160km tuntivauhtia ja Aberdeenissäkin jopa 80 km tuntivauhtia. Tukka pöllysi ja kampus oli täynnä jättikokoisia, puista irronneita oksia.

human rights muistiinpanoja

Tiistaina mulla oli kaikista pahin, viimeinen kansainvälisten suhteiden koe, joka käsitteli ihmisoikeuksia. Yhdeksästä kysymyksestä piti vastata kolmeen. Olisi voinut olla parempia vaihtoehtoja, meinaan oltiin just opeteltu, esim. että miten kansainväliset järjestöt (NGO) vaikuttaa ihmisoikeuksiin ja ylikansallisten yhtiöiden vastuu ihmisoikeuksien suojelussa -mikä oli aika mielenkiintoista luettavaa. Kummastakaan ei kysytty mitään. Vastasin lopulta kysymykseen, "What type of political regime would you expect to be most protective of human rights? Why?", "Why is international intervention in defence of human rights so rare?" ja "Why do governments violate human rights?". Vasta kokeen jälkeen kaverin kanssa konsultoitua tajusin, että olin ymmärtänyt pikkasen huti tuon kakkoskysymyksen. Käsittelin sitä lähinnä siitä näkökulmasta, että miksi "kansainvälinen väliintulo" yleensä on harvinaista enkä tajunnut selittää, miksi "kv väliintulo ihmisoikeuksien puolesta" on harvinaista. Kökkö. Ensimmäistä kertaa olin varta vasten painanut mieleen eri akateemikkojen nimiä, jotta pystyin viljelemään niitä joka vastaukseen. Niistä saa nääs hyvin lisäpisteitä.

Nyt jäljellä on enää toinen espanjan kirjallinen koe perjantaina ja espanjan suullinen koe ensi viikon keskiviikkona. Kuulin viime viikolla, että jos suullisesta kokeesta saa ensimmäisen luokan arvosanan "first" (eli 20,19 tai 18) niin kielitaidosta tulee lopputodistukseen merkintä -muussa tapauksessa koko kielen opiskelu ja kielitaito jää pimentoon. Toivottavasti koe menee nappiin!

kortteja, kortteja, kortteja

2011-05-25T18:05:00.011+03:00

Liityin tammikuussa postcrossing (the post card crossing project) sivustolle. Olin joskus lukenut ideasta varmaan jossain lentoyhtiön lehdessä ja mutkien kautta satuin päätymään oikealle sivustolle netissä surffaillessa. Koko idea on siis se, että rekisteröidyt tuonne ja sitten lähettelet postikortteja tuntemattomille ympäri maailman. Vastavuoroisuutena saat postikortteja ihmisiltä ympäri maailman. Miten loistava ajatus!

“send a postcard and receive a postcard back from a random person somewhere in the world!”

Kaikilla on siis oma profiili, josta näkee asuinpaikan (maa ja kapunki) sekä kuinka monta korttia on lähettänyt ja vastaanottanut. Jotkut kirjoittavat profiiliin tarkempia tietoja itsestään ja toiset kertovat millaisista postikorteista pitävät. Sivusto jakaa osoitteita randomisti sitä mukaan kun lähettää kortteja, joten kukaan ei mitenkään saa juuri sinun osoitetietoja selville. Korttiin laitetaan ennalta määrätty koodi, jonka kortin vastaanottaja syöttää sivustolle ja näin kortin tiedetään saapuneen perille. Halutessaan sivustolle voi ladata kortin kuvan myös, joten muutkin näkevät millaisia kortteja olet lähettänyt/vastaanottanut.

Tähän mennessä olen lähettänyt jo 11 korttia ympäri maailman ja vastaanottanut 10. Olen saanut kortin mm. Kiinasta, Malesiasta, Suomesta, Saksasta, Jenkeistä, Tsekeistä ja Espanjasta.

tässä muutama vastaanottamani kortti

Omaan profiiliin voi laittaa myös esimerkiksi kielitaitonsa, joten voi saada kortteja eri kielillä kirjoitettuna. Ensimmäinen vastaanottamani kortti oli tuo allaoleva kanakortti Espanjasta ja nimenomaan espanjaksi. Jotkut saattavat kerätä esim. postimerkkejä tai toiset haluavat oppia erilaisia sanontoja vierailla kielillä.

nämä olen saanut Saksasta, Tsekeistä ja Espanjasta

Tähän mennessä olen lähettänyt kortteja Kiinaan, Venäjälle, Puolaan, Ruotsiin, Italiaan, Jenkkeihin, Hollantiin, Taiwaniin, Valko-Venäjälle ja Suomeenkin. Lähettämäni kortit ovat matkanneet yhteensä 36 627 kilometriä.

Ottaen huomioon meidän postikorttikulttuurin, ei ole yhtään yllättävää, että Suomi on sijalla 1 listassa, mistä maasta on lähetetty eniten kortteja. 13,9 % kaikista postcrossingkin kautta lähetetystä yli 7,3 miljoonasta kortista on lähetetty Suomesta. Yhteensä korttien lähettäjiä löytyy 205 maasta. Wau.

johan aikaa on taas vierähtänyt..

2011-05-22T22:02:00.000+03:00

Viime päivät on kuluneet kirjastossa. Sain kuin sainkin ne kaksi esseetä turbona kirjoitettua. Toinen essee käsitteli chileläistä Machuca leffaa vuodelta 2004 (suosittelen!) ja analysoi sitä political art konseptin kautta. Elokuva kertoo vuodesta 1973, ajasta ennen syyskuun 11. vallankaappausta, jonka myötä Pinochetin diktatuuri alkoi. Pääosassa on kaksi 11 -vuotiasta nuorta poikaa, toinen rikkaasta perheestä ja toinen köyhälistön slummista. Köyhiä poikia otetaan rikkaaseen elitisti-kouluun osana "sekoitus" ja "integraatio"-ohjelmaa ja siitä omalaatuinen kaveruus alkaa.

Toinen essee käsitteli jo mainitsemaani Te doy mis ojos leffaa, jolla on suomennoskin, wikipedian mukaan Rakkauden Sirpaleet. Esseen aihe oli analysoida miten leffa kritisoi nykyajan Espanjaa. Oikein mielenkiintoinen aihe. Leffa käsittelee siis perheväkivaltaa, joka on Espanjassa järjetön ongelma. Sattuipa, että kun rupesin viime vkolla esseetä kirjottamaan ja menin välillä lukemaan uutisia El Paísin sivuilta, niin pääotsikoina oli kaksi tapausta, jossa mies oli vkonlopun aikana brutaalisti tappanut vaimonsa. Yhdessä artikkelissa -josta otin myös tietoa esseeseen -todettiin kyllä, että ongelma ei mitenkään ole omalaatuinen Iberian niemimaalla, sillä muissakin eurooppalaisissa maissa esiintyy runsaasti perheväkivaltaa, esimerkiksi Suomessa ja Iso-Britanniassa. Artikkelin mukaan vielä Espanjan ilkeitä lukuja enemmän.

Valmistumista ennen on siis tehtävä 4 koetta ja ne 3 espanjan kirjallista tehtävää, jotka on vielä toistaiseksi jäänyt tekemättä. Onneksi sain vkonlopun töistä vapaaksi, sillä olen viimeiset 6 päivää viettänyt kirjastossa aamusta iltaan. Lauantainakin istuttiin 21:30 asti kirjastossa opiskelemassa ja oltiin kuitenkin menty aamulla klo 10 paikalle. Ihmisoikeuskurssin koe on siis "vasta" tiistaina. Ensimmäistä kertaa olen lukenut näin paljon yhteenkään IR kokeeseen, aloitin kunnolla lukemisen vasta torstaina. Kaiken lisäksi lukupäivät ovat olleet aivan äärettömän tuotteliaita ja feisbuuk-aika on ollut minimissään. Olen totisesti yllättänyt itseni. Toivottavasti se näkyy koearvosanassa positiivisena lopputuloksena.

En kuitenkaan jaksa ottaa näistä kokeista mitään stressiä, menee niinkuin on mennäkseen. Huomenna alkaa koitos klo 9:00 espanjan kielioppikokeella, jonka eteen en ole tehnyt mitään. Siitä on vähän huono-omatunto, olen kokonaan laiminlyönyt espanjan kieliopin, mutta toisaalta en ole koko yliopistoaikana lukenut yhteenkään espanjan kokeeseen niin miksi aloittaa nyt? Luotan omaan kielikorvaan ja se mikä menee kokeessa väärin on argentiinalaisten syy!

juhlallinen viikonloppu

2011-05-17T03:05:00.001+03:00

Meillä oli kyllä todellinen juhlavkonloppu viime viikolla. Perjantai-iltana jännitin melkein koko illan yksin Venäjä-ottelua, joka oli aivan uskomatonta lätkää.. loppuillasta perinteiset sukupuoliroolit olivat heittäneet kuperkeikkaa sillä minä istuin sohvalla jännittämässä lätkää samalla kun N kokkasi meille illallista. Hyvä niin!

Lauantaina pitkän työpäivän jälkeen suuntasin kaverin luokse, jossa odotti viisukisastudio. Vasta edellisenä päivänä olin ensimmäistä kertaa kuunnellut Suomen biisin, enkä kyllä uskonut meidän voittavan vaikka laulusta tykkäsinkin. Mielestäni se ei ollut ihan euroviisumateriaalia kuitenkaan. Yllättävää oli, että Bosnia oli lähettänyt kuuluisuutensa edustamaan.. olen diggaillut Dino Merliniä jo ainakin kolme vuotta.

Mainos Sarajevon katukuvassa kesällä 2008.

Kuunnelkaa vaikka tää biisi. Meillä oli viisustudiossa Suomi, Ruotsi, Bosnia, Venäjä ja Iso-Britannia edustettuina. Venäjän edustaja totesi Alexejn esiintyessä olevansa oikeasti ukrainalainen.. tiedä sitten! :) Onneksi Irlanti ei voittanut, onneksi Britannia ei voittanut ja onneksi Ruotsi ei voittanut. Bosnia olisi mun mielestä voinut pärjätä paremmin ja Moldova myös! Tänä vuonna oli yllättävän monta "laatu"-biisiä. Tykkäsin kovasti mm. Itävallan ja varsinkin Italian biiseistä.

Sunnuntaina meillä oli illalla "End of Year" Ceilidh Ball, josta jo aiemmin mainitsinkin. Kiirehdin siis töistä pikapikaa kotiin valmistautumaan. Onneksi vettä tuli taas taivaan täydeltä -kuten täällä on tapana. Pakko oli ottaa taksi kun juhlapaikalle, keskustaan hotellille olisi ollut n. 30min kävelymatka. Ilta meni tosi hienosti. Syötiin perus-skottilaista kotiruokaa. Onneksi ei maksettu kalliista 3 ruokalajin illallisesta kuten viime vuonna, sillä ruoka täällä on kuitenkin aina "roskaa". Tällä kertaa siis stovieta ja linssikeittoa. Oli hyvää. Olen koko vuoden lähes viikottain syönyt linssikeittoa vaikken ikinä olisi uskonut siitä tykkääväni. Oli huippujuttu, että päätettiin heinäkuun valmistujais Ballin sijaan mennä eilen End of year Balliin, varsinkin kun moni kaveri meidän porukasta valmistuu vasta ensi vuonna. Näin saatiin "keilitellä" kavereiden kesken. Tästä pääsee katsomaan meininkejä videolla.

Vauhti oli aikamoinen!

Hauskaa oli!

me tytöt!

Tänään maanantaina alkoi virallisesti kertausviikko, joten nyt on pakko aloittaa kokeisiin opiskelu. Ensin pitää vielä saada nämä viimeiset esseet pois alta. Onneksi Aberdeen on pilvessä ja vettä tulee. Ai niin.. ja onhan ne kultajuhlat pakko katsoa netistä kun ei paikalle pääse.

Ihanaa Leijonat Ihanaa!

2011-05-16T14:24:00.004+03:00

Jotain aivan sanoinkuvaamatonta!

Mikä on parempaa kun murskavoitto lätkän MM finaalissa ja nimenomaan Ruotsia vastaan!?!

FBstä löytämäni rukous taisi käydä toteen:

Petri meidän, joka olet maalilla. Pyhitetty olkoon sinun alueesi. Tulkoon sinun nollapelisi. Tapahtukoon sinun torjuntasi, myös Ruotsia vastaan niin kuin Venäjää. Anna meille tänä sunnuntaina meidän toinen maailmanmestaruutemme. Äläkä saata meitä tappioon, vaan päästä meidät hurreista. Sillä sinun on maski, patja ja räpsä. AAMEN!

Eilisillalle meillä oli yli 20 punnan liput "end of year" Ceilidh Balliin, jonka järjesti mm. IR ja Politics Society, nuorten YK ja Unicef societyen kanssa. Oltiin isolla kaveriporukalla hankittu liput, joten bileitä ei voinut jättää lätkän takia väliin. Kerrankin voitin arpajaisissa, pääpalkinnon sattumoisin. Pääsen kolmen kaverin kanssa Revolution drinkkibaarin "master cocktail opetukseen". Täytyy säästää se tenttien jälkeiselle ajalle! Illallinen alkoi puoli tuntia ennen Suomen lätkämatsia. Pidimme siis kännykät visusti piilossa ja jännitimme lopputulosta yli puolenyön brittiaikaa. Illallisjuhlien, ruokien ja tanssien jälkeen lähdettiin porukalla L:n luo kattomaan tvkaistalta nauhalta lätkäfinaalia. Muutama meistä jopa nukahti toisen erän aikana, mutta kaikki olivat hereillä salamannopeasti kun Suomi tasoitti. Kello tuli jo 3 aamuyöstä kun vihdoin saimme tietää Suomen voitosta. Mikä piina ja harmi, ettei ollut mahdollista olla Suomessa ja torilla! Mutta onnistuimme täydellisesti pitämään itsemme pimennossa monien tuntien ajan. Kiljuimme ja pompimme kyllä siihen malliin, ettei ihme jos koko katu heräsi keskellä yötä meidän juhlintaan. Aivan mahtava ilta ja yö!

Kylmiä väreitä ja kyyneleitä!

5 miljoonaa suomalaista ja kaikki Aberdeenissä? osa 2

2011-05-11T17:03:00.000+03:00

Mielenkiintoista kyllä, yhä useampi on viime aikoina päätynyt blogiini hakusanalla "5 miljoonaa suomalaista ja kaikki Aberdeenissä". Johtunee tästä. Tänään tuli samanlainen fiilis. Vaikka tiedän/tunnen suht monta suomalaista opiskelijaa meidän yliopistossa, en siltikään tiedä varmaan puoliakaan heistä. Kaveriipiiriini kuuluu yhteensä ehkä viisi suomalaista, joita näen myös koulun ulkopuolella. Voin sanoa, että meitä on varmasti kymmeniä. Sen takia viikoittain kampuksella tulee vastaan uusia naamoja, jotka kantavat esim. Marimekkolaukkuja tai joiden englannin kielestä kuulee suomalaisen korostuksen.

Tänään tulin pitkästä aikaa kampukselle (vapaapäivänä) ajoissa työstämään esseitä. Aurinko lämmitti niin mukavasti, että päätin jäädä viheraukiolle muurin päälle lukemaan artikkeleita. Vähän ajan päästä parin metrin päähän tulee kaksi suomalaista tyttöä kahvittelemaan. Ipodin luurit korvilla yritin keskittyä musiikkiin ja artikkeliini "violent democracy", joka käsittelee "kotiväkivaltaa" (!?!? siis domestic violence) Espanjassa. Esseeni analysoi espanjalaista elokuvaa Te doy mis ojos vuodelta 2003. Suosittelen katsomaan! Löytyy mm. netistä osoitteesta cuevana.tv. Sieltä katsoin pari iltaa sitten vastikään tänä vuonna ulostulleen meksikolaisen (Amores Perros ja Babelin tekijältä) Biutifulin. Siinä elokuvassa ei ole kyllä mitään biutifulia.

Takaisin suomalaisiin Aberdeenissä. Tyttöjen puheesta päätellen he olivat mm. hispanic studies -opiskelijoita, kuten minäkin. Varmaan noin tunnin rupattelun jälkeen puhe kääntyi Buenos Airesiin ja Argentiinaan ja kolmannen vuoden pakolliseen vaihtoon. Siinä vaiheessa en voinut enää olla hiljaa vaan päätin yrittää olla epäsuomalainen -joka istuisi hiljaa vieressä sanomatta sanaakaan, mikä olin ollut jo lähes tunnin verran -ja avata suuni. Koin "viisaana" ja "kokeneena" nelosvuotelaisena (apua tätä mun suomen kieltä!) pystyväni olemaan avuksi. Niinpä pääsin irrottautumaan opiskeluista ja jakamaan neuvoja lattareista ja Argentiinasta. Oikein objektiivisia sellaisia, tottakai. Tyyliin, "ei kannata mennä Chileen, Argentiina on parempi"! ;)
Lopuksi kävi ilmi, että toinen tytöistä oli suuntaamassa kesäksi Disneylandiin töihin. Sain muistella viiden (apua!) vuoden takaisia juttuja Disneystä, vaikka varmasti asiat ovat sielläkin vuosien mittaan muuttuneet.. mikä olikaan se työntekijöiden asuntola. Bougoir, Boisier, ai niin, La Boiserie!

Tyttöjen lähdettyä ehdin hetkeksi taas uppoutua naisten kohtalokkaaseen asemaan espanjalaisessa yhteiskunnassa, kunnes kuulin suomalaisella korostuksella maustettua englantia aukion laidalta. Samalla ohi käveli yksi tuttu suomalainen naama, johon olen joskus lokakuussa törmännyt jossain yhteydessä. Yritin keskittyä lukemisiin uudestaan. Sitten ipodista loppui puhti ja puheensorina häiritsi opiskeluihin keskittymistä. Yhtäkkiä kuulin jostain lisää tuttua kieltä, joka luikerteli korvakäytäviini. Lisää suomea. Kaksi ennennäkemätöntä suomalaista tyttöä aukion toisella laidalla. Ei taas.

Kyllä meitä täällä riittää. Koskaan ei voi tietää missä suomalaisiin törmää ja kuka tahansa vieressä istuva ei-suomalaisen-näköinen (ei sillä ettenkö itse olisi super suomalaisen näköinen) saattaakin yhtäkkiä ruveta mongertamaan suomea.

Kun vihdoin pääsin takaisin opiskelujen pariin, hyökkäsivät tummat pilvet taivaalle ja tuuli rupesi viilentämään liikaa. Juuri kun aloin suunnitella lähtöä, rupesi vettä roimimaan kissojen ja koirien voimin. Oli pakko siirtyä sisätiloihin. Sade oli ohi ennen kuin se ehti alkaakaan, mutta lopputuloksena oli märkä maa. Näin täällä Skotlannissa sää muuttuu sekunnin sadasosassa.

Nyt, oikeasti esseen tekoon!

P.S. Jostain syystä moni on päätynyt blogiini hakusanalla "how to write i love you in japanese". I have no idea!

rokkaa

2011-05-10T10:59:00.006+03:00

Juu-u. Maanantain illallinen koostui näistä:

Miten hyvältä voi Jalostajan hernekeitto maistua? Toin huhtikuussa Suomesta kaksi tölkkiä mukanani ja tänään päätin korkata ensimmäisen. Muutama Ruispalakin löytyy vielä pakkasesta.

Meitä on töissä tällä hetkellä 9 ihmistä ja 3 lopettaa kesäkuun alussa. Sen takia pomo yrittää nyt kuumeisesti etsiä lisää työvoimaa. Hän kertoi mulle viikonloppuna haastatelleensa viime viikolla jotain suomalaista tyttöä. Kuulemma tarkoituksena olis löytää joku suomalainen mun tilalle ja joku itä-eurooppalainen romanialaisen Teon tilalle. Haha. Ilmeisesti olen siis ihan hyvin edustanut suomalaista työnteko-kulttuuria täällä Skoteissa. -Vaikka aina jaksan selittää miten hyvin Suomessa maksetaan palkkaa, etenkin ilta- ja vkonloppulisiä. Sellaisista ei täällä kellään ole hajuakaan. What, Sundays are double paid? Uskaltauduin myös kertomaan pomolleni viime lokakuisesta sähellyksestäni työhaastatteluun mennessä. Hän ei edes muistanut minun saapuneen myöhässä.. onneksi lopulta päädyin kuitenkin menemään haastatteluun.

En ole vielä saanut mitään koulujuttuja tehtyä sitten toissaviikon. Sen sijaan, olen saanut muutaman työhakemuksen lähetettyä. Aika saavutus. Tällä hetkellä näyttää siltä, että otan opinnoista välivuoden ja haen vasta ensi vuonna maisteriohjelmaan jonnekin, jotakin opiskelemaan.

Olen viime viikkojen ja kuukausien haaveillut jostain matkasta jonnekin. Edellisestä on aivan liian pitkä aika. Kesälle voisi olla suunnitteilla parikin "diituuria". Kunhan raha kasvaisi puissa ja lentoliput olisivat ilmaisia.

P.S. Luin viime viikolla kaverin fb statuksesta tälläisen hauskan lausahduksen: "They should have captured Bin Laden alive and made him continually go through airport security for the rest of his life." Todellakin!

kirjakaupat

2011-05-09T12:07:00.001+03:00

Olen pienestä pitäen rakastanut kirja- ja paperikauppoja, kuten moni tuttu jo tietää. Kotona Suomessa mulla on vaikka kuinka monta ihanaa (tyhjää!) muistikirjaa. Niitä on vuosien varrella kertynyt kaappeihin, mutta en kuitenkaan syystä tai toisesta ole ottanut niitä käyttöön. En vain ole raaskinut tai muistanut.

Rakastan kirjakauppoja, joissa voi kuljeskella vaikka koko päivän kirjahyllyjen välissä. Yksi saksalainen kaverini kertoi vuosia sitten lukeneensa yhden Harry Potterin eri kirjakaupoissa, aina muutaman sivun/luvun kerrallaan. Hän ei siis koskaan hankkinut kirjaa itselleen vaan luki kokonaisen kirjan viettämällä aikaa eri kirjakaupoissa. Voisin ottaa tavoitteeksi, että yksi kirja pitäisi joskus lukea samalla tavalla.

Perjantaina skippasin viime tingassa ylimääräsen espanjan tunnin, koska en aluksi tiennyt, että meillä sellainen olisi. Päätinkin sen sijaan lähteä kaverin kanssa keskustaan pitkästä aikaa. Muutama tunti myöhemmin löydettiin ittemme Waterstones's kirjakaupan lattialta (!) tutkimassa ihania, tyhjiä, matkapäiväkirjoja. Sitä ennen oltiin vietetty tunti WHSmith kirjakaupassa tutkimassa matkaoppaita ja kaikkia muita matkailuun liittyviä kirjoja.

miten houkutteleva kansi!

Jo viime kesänä tilasin Amazonilta esimerkiksi Viva South America, a journey through the restless continent kirjan, mutta sen lukeminen on vielä kesken. Kirjoittaja on Oliver Bach, brittitoimittaja, joka asuu Buenos Airesissa. Kirjan takakansi sanoo näin: Simón Bolívar once inspired a continent to rise from serfdom and throw off the shackless of Spanish rule. --- Viva South America sets out to discover whether that dream lives on. Is it fair to describe a land as 'liberated' while poverty still enslaves millions, while violence lurks in the shadows and where lawlessness gnaws away at progress? Did the Liberators fail? Or are leaders such as Venezuela's Hugo Chávez and Bolivia's Evo Morales resurrecting those long-ago ideals? --- With the ghost of Bolívar as guide, the quest takes the reader off the tourist trail and into the weird and wonderful worlds of South American culture and society. Kunhan saan kirjan luettua, kerron mikä on lopputulos!

Perjantaina löysin niin monta uutta houkuttelevaa kirjaa, jotka kuitenkin kaikki jäivät kauppaan. Sen sijaan, kotiin tultuani klikkasin taas itseni amazonin sivuille ja parissa minuutissa olin tilannut neljä kirjaa 20 eurolla suoraan kotiin. Aikoinaan bongasin ton Viva South America! kirjan Helsingin Akateemisesta, mutta ostin sen loppujen lopuksi Amazonilta muutaman euron halvemmalla. Amazonilla shoppailu on tehty aivan liian helpoksi kun luottokorttitiedot ja osoitteet löytyvät muistista, niin parissa sekunnissa ostot on tehty. Usein ostan käytettyjä kirjoja (jotka ovat todella hyvässä kunnossa), niin luontoa säästyy ja kirjat pääsee kiertoon, sekä säästän pari killinkiä.

Perjantain kaupunkikierros päättyi iki-ihanaan paperchaseen (paperikauppa), jossa on aivan liikaa ihania muistikirjoja ja kortteja myynnissä. Mukaan lähtivät vain nämä pari juttua, jotka satuin hyllyjen välistä löytämään. Nähtäväksi jää, raaskinko noita tarroja joskus käyttää. Paperchasesta löytyy aina uusia hienoja (matkailu) kortteja.

"cupcakes in central park"

Korteista ja korttien lähettämisestä kirjoittelen pian lisää...

Tähän loppuun laitan vielä tälläsen biisin, jonka satuin viime viikolla löytämään. Ska-P - Hijos Bastardos de la Globalización. Jos ymmärrät espanjaa, kuuntele sanat tarkkaan! Biisin nimi vapaasti käännettynä: globalisaation äpärät. Ei välttämättä kannata katsoa videota.

no sé lo que es globalización

no sé lo que son derechos humanos

solo soy un eslabón, una pieza más de un puzzle macabro

no sé lo que es globalización

no sé lo que son derechos humanos

solo soy un eslabón, la ira de tu dios

äitienpäivä

2011-05-08T09:48:00.000+03:00

Oikein ihanaa äitienpäivää maailman parhaalle äidille!

äidin kanssa kesällä 2008

ja lisää vaaleja

2011-05-07T16:36:00.001+03:00

Torstaina koko päivä meni vaalityöskentelyssä yhdellä koululla tässä lähellä, alle 5min matkan päässä. Meidän piti olla paikalla järjestämässä äänestyspaikkaa jo klo 6:15 aamulla ja työskennellä iltaan asti, kunnes äänestyspaikka meni klo 22:00 kiinni. Kyseessä oli Skotlannin parlamenttivaalit. Onneksi tajusin kaverin vinkistä hakea vaaleihin töihin.. se taisi tapahtua jo viime vuoden puolella. Helmikuussa, käytyäni siellä valmennuksessa, olin ihan paniikissa ja epäilin selviäisinkö tehtävästä. He saivat sen kuulostamaan niin monimutkaiselta kaikkien eri lippusten ja lappusten ja numeroiden ja numerolistojen takia. Epäselvyyttä lisäsi tietenkin se, etten koskaan aiemmin ollut nähnyt miten vaalit toimivat Skotlannissa. Äänestyslappuihin laitetaan ruksi oman valinnan kohdalle ja tällä kertaa äänestyslappusia oli kolme, kaikki erivärisiä. Ihmisten piti palauttaa kaikki kolme lappua eri laatikoihin, joissa oli tietenkin värikoodit. Voi niitä muutamaa värisokeaa.. Asiaa ei tietenkään helpottanut se, että kaikki äänestäjät eivät olleet oikeutettuja äänestämään kaikilla kolmella lappusella.

Meillä oli siellä koululla neljä eri "äänestysasemaa" (ja 3 hlöä per asema) yhdessä pienessä aulassa, joten riski äänestyslippujen joutumisesta vääriin äänestyslaatikoihin (väärälle "asemalle") oli tilanpuutteesta johtuen aika suuri. Täällä ei saa ihmisiltä kysyä henkkareita, joten oli välillä aikamoista yrittää saada heidän nimestä ja osoitteesta selvää. Ihmiset ovat rekisterissä nimenomaan osoitteen ja talonnumeron perusteella, ei suinkaan aakkosjärjestyksessä -kuten Suomessa. Jokaisen ihmisen äänestäjänumero merkitään äänestyslipukkeen numeron viereen listaan. Näin ollen periaatteessa kaikkien äänestäjien äänestäminen voitaisiin jäljittää. Meidän koululla kävi äänestämässä yksi mun viime vuoden politiikan proffa ja muutamia tuttuja opiskelijoita. Juuri mun "asemalla" oli listassa mun Lähi-Idän politiikan proffan nimi, mutta hän ei koskaan tullut äänestämään.. aika noloa! Meidän asemalla oli laitettu myös kaikki ensimmäisen vuoden asuntoloiden opiskelijat, jotka tuotiin kampukselta (5min matka) bussilasteittain äänestämään. Siinä vaiheessa pikkasen hyymy hyyty, kun jono rupesi kasvamaan. Kaiken kaikkiaan meidän vajaan 700 nimen listalta ehkä noin 240 kävi äänestämässä.

Kuvittelin etukäteen, että yli 16h päivä tulee olemaan aivan liian pitkä ja matelemaan etanan vauhtia. Loppujen lopuksi koko aamu ja päivä klo 19 asti meni suht sutjakkaasti ja vasta illalla seitsemältä rupesi väsymys painamaan päälle. Viimeiset kolme tuntia eivät meinanneet sujua ollenkaan. Onneksi mulla oli eväitä; varsinkin suklaata mukana. Välillä N kävi tuomassa tuoreen pesto-kana-patongin ja yksi työkaveri tarjos nescafeitaan. Hyvin siis päivästä selvittiin ja tekisin sen mielelläni uudestaan. Ihmiset olivat todella mukavia, työkaverit nimenomaan. Eikä se 170 punnan palkka yhtään haittaa, jahka se joskus tilille kilahtaa.

Hesarin mukaan Scottish National Party on kerännyt suurimman osan äänistä. Tuleekohan Skotlannista joskus itsenäinen?

erilaista opiskelua

2011-05-06T21:24:00.008+03:00

Tänään perjantaina mun nuorin host-sisko Fernanda juhlii Argentiinassa 15-vuotissynttäreitä (tyyliin jenkkien "sweet 16") varmaan n. 200 vieraan kanssa jossain hienossa, vuokratussa juhlasalongissa ja juhlia varten teetetyssä mekossa -kuten asiaan kuuluu. Juhlia on suunniteltu ainakin viime vuodesta lähtien -kuten asiaan kuuluu. Todella harmi, etten sattuneesta syystä (yliopisto, rahatilanne, aikapula) pääse osallistumaan merkkipäivän juhlintaan. Sen sijaan, väsäsin koko keskiviikon videota Fernandalle. Videolla näkyy muistoja "yhteisiltä vuosiltamme" 2005-2010 (ei olla tänä vuonna tavattu).

Vuonna 2005 näytettiin tältä.

Talon edessä 2005.

Vuonna 2006 tältä.

Ferni opetti mulle kitaransoittoa!

Vuoden 2009 helmikuussa oli pituutta tullut rutkasti lisää..

minä ja host-siskot Ferni ja Gisela.

Ja jouluna 2009 oltiin tälläsiä..

Minä ja siskot Ferni ja Melisa.

Videon lopussa näkyy mun Suomen perheenjäsenten onnitteluvideot ja lopuksi vielä mun oma video.

Meidän koiratkin lähettivät onnittelut!

Rupesin ensin tekemään videota Picasalla, kunnes tajusin että siihen voi liittää vain kuvia, mutta ei valmiita videoita. Onneksi Windowsin jollain elokuvanteko-ohjelmalla voi tehdä videoita videoista. Niinpä väänsin ja väänsin ensin Picasalla videoita ja sitten liitin kaikki yhteen windowsilla. En ole mikään ihan käsi, mutta en myöskään ammattilainen näiden juttujen kanssa. Olen kuullut nyt jo monesta tuutista miten "helposti ja hienosti" macilla hoituu.. mutta kun sellasta ei ole, enkä halua. Sain silti hienon videon aikaan, vaikka itse sanonkin. Ongelma oli sitten "toimittaa" se siskoille ajoissa, ettei Fernanda tietäisi asiasta. Onneksi he saivat sen netistä ladattua ja toimitettua eteenpäin. Ilmeisesti video näkyy tänä iltana Mendozassa koko juhlaväen edessä suurelta screeniltä. Biisiksi laitoin mun pitkäaikaisen lempparin, Patrice- Sunshine.

Päätinkin jakaa teidän kanssa videon ensimmäisen osan, jossa ei näy videotervehdyksiä.