8. marraskuuta 2009

Sykkivä Argentiina

Perjantaina Techon vapaaehtosten valmennuksesta ja koulutuksesta vastuussa olevat vapaaehtoset järkkäsivät cinedebate-illan toimistolla. Katsottiin argentiinalaisen elokuvantekijän, Pino Solanasin dokumentti Argentina Latente (Sykkivä Argentiina, löytyy youtubesta oheisella linkillä), jonka jälkeen jaettiin ajatuksia vapaaehtoisuudesta ja miksi kukin on mukana Techossa.
Dokumentin pääsanoma löytyy nimestä -Argentiina on maa, jolla on paljon potentiaalia ja hyvät mahdollisuudet nousta takaisin huipulle. Suurin ongelma on huono johtaminen.
Dokkarin tarkotus on lähinnä toimia motivaattorina nuorille sukupolville ja kertoa miten heillä on mahdollisuus nostaa maa maailmankartalle. Elokuvan aikana käydään läpi mm. öljy- ja kaivosvarojen privatisointi ja se surkea todellisuus, että ulkomaiset monikansalliset yritykset vievät kaikki voitot paikallisilta.

Meitä oli n. reilu 20 nuorta kokoontunut toimistolle kattomaan leffaa ja jokainen oli samaa aikaa täynnä toivoa ja täynnä raivoa leffan loppuessa. Täynnä toivoa siksi, että mahdollisuudet ja potentiaalia löytyy, on vaan tehtävä jotain yhdessä oman maansa hyväksi. Täynnä raivoa siksi, että leffan aikana kävi ilmi miten korruptoituneet hallitukset ovat vuosien saatossa myyneet maan -kirjaimellisesti, ulkomaalaisille.

Oli jännä huomata, miten isänmaallisia nämäkin nuoret ovat, vaikka argentiinalaiset itse aina sanovat, että heiltä puuttuu nationalismi.

Leffan jälkeen tultiin pienemmän porukan kanssa mun kämpille ja tilattiin pizzaa.
Ekat viikot taas Suomen aikatauluihin tottuneena ihmettelin näiden ajankäyttöä, mutta nyt tuntuu jo ihan normaalilta...
-jos kokous (tässä tapauksessa leffa) alkaa klo 20:30, kukaan ei ole vielä syönyt illallista, joten lopulta syötiin puolenyön jälkeen mun kämpillä
-klo 3:00 aamuyöstä joku keksi, että mennään jätskille. Nurkan takana oleva jätskibaari oli tottakai vielä auki -keväinen perjantai-ilta kun oli kyseessä. Eikä me todellakaan oltu ainoita asiakkaita.
-alakerran baarit hiljenee aikasintaan viiden aikaan aamuyöstä

Argentiinalaisten kellossa on ihan varmasti muutama ylimääräinen tunti verrattuna Suomeen kelloon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti