27. toukokuuta 2010

Ohi on!

Jei, eilen oli molemmat kokeet ja nyt on kolmas yliopistovuosi ohi.
Ei onneksi mitaan suuria yllatyksia ollut koekysymyksissa, joten ne meni varmaan ihan hyvin. Middle East politicsin koe kesti 3h, kasi oli krampissa ensimmaisen tunnin jalkeen. Valissa kavin lounaalla tyttojen kanssa ja sitten espanjan kokeeseen. Ensimmaista kertaa elamassani kirjoitin tahalteen "vaarin" vikan tehtavan esseeseen. Mulla menee hermot kun opettaja korjaa olemattomia virheita. Kirjotin kirjotelman alkuun, etta "varoitus: teksti saattaa sisaltaa argentiinan idiomeja" ja sen jalkeen annoin palaa, kaytin sanoja, joista proffa tuskin on ikina kuullutkaan.

Taalla tulee taas vetta kun Esterin p********. Ulkona on kylma.
Mutta ma olen nyt kesalomalla.

23. toukokuuta 2010

kuulumisia


Viime viikko on kulunut revision –viikon merkeissä. Luentoja ei ole ollut, mutta silti aika on kulunut hurjan nopeasti. On jännitetty Suomen lätkämatseja katsoessa, istuttu pubissa, tavattu Couch Surfing-ihmisiä useaan otteeseen, kirjoitettu esseitä –viimeisen palautin perjantaina, käyty salilla spinningissä, BLT (bum, legs, tummy) -tunnilla ja fitness joogassa (nyt on paikat jumissa!), nautittu auringonpaisteesta ulkona ja opiskeltukin hitusen. Eilen kokoonnuttiin porukalla joen varteen piknikille kertakäyttögrilliä myöten. Pari uskaliasta jopa heitti talviturkkinsa Aberdeenin jokeen.

Mulla on kaksi koetta, jotka molemmat on keskiviikkona. Aamusta heti klo 9 Middle East Politics ja sitten klo 15 espanjan tentti. Viimisiä viedään. Sitten pitää pakata kamat kasaan, ehkä ettiä jostain vielä kämppää ensi vuodeksi, hyvästellä ihmiset ja pistää kolmas vuosi pulkkaan.

Viikon päästä oon takaisin Suomessa, toivottavasti siellä jatkuu kadehdittavan aurinkoiset kelit!

15. toukokuuta 2010

Kolmas kouluvuosi melkein ohi!

Eilen oli tällänen fiilis..
turha luulla, että täällä ollaan lähelläkään Suomen lämpöasteita.. 


Oltiin End of Year Ceilidh-bileissä. Saatiin kolmen ruokalajin illallinen (turha oli uneksia mistään juhla-illallisesta, olin unohtanut, että olen Briteissä -what can you expect?!?) Tanssittiin silti perinteisiä Ceilidh-tansseja skottiperinteisiin tutustuen. 

Tänään (lauantaina) väänsin koko päivän esseetä. Vielä on kaksi palautettava. Iltapäivällä lähdin kaverin kanssa ruokakauppaan ja saatiin tälläinen illallinen valmistettua:


Oli paljon parempaa kuin eilen hienossa hotellissa. 


Ahneella on sotkuinen loppu..
Nam nam.
Jälkkäriksi on Carte d'Orin suklaajäätelöä. 

13. toukokuuta 2010

Moskeija-visiitti


Lauantaina oltiin kaverin kanssa tutustumassa Aberdeenin moskeijaan. Jo viikkoa aiemmin kadulla mun käteen annettiin tollanen mainoslappunen moskeijan ”avoimista ovista” –johon kuului ilmainen ruoka. Tilaisuutta ei siis voinut jättää väliin. Joka päivä kuljen Aberdeenin moskeijan ohi yliopistolle mennessä ja kotiin palatessa. Olen jo pitkään mielenkiinnolla tähyillyt, miltä moskeija mahtaa sisältä näyttää.

Omat mielikuvat moskeijoista liittyy ennemminkin niihin prameihin Lähi-idän moskeijoihin, joissa olen päässyt käymään matkustellessa. Tai näihin..

Tässä moskeija Mostarissa, Bosniassa. Kuva kesältä 2008
 

Tässä moskeija Sarajevossa, Bosniassa. 


Tässä vähän prameempi moskeija Istanbulissa, Turkissa.


Jerusalemin Kalliomoskeija on varmaan ensimmäinen, jossa olen ikinä käynyt. 


Aberdeenin moskeija on vähän tylsempää laatua ja näyttää tältä:


Ihmiset oli todella ystävällisiä. Ensin kuunneltiin imaamin pitämää puhetta päähuoneessa, (jossa miehet rukoilee) ja sitten päästiin tutustumaan moskeijan muihin tiloihin. Kaikki halusi kertoa meille islamista, islamin perusteista, tavoista ja uskoista. Paikalla oli suurimmaksi osaksi muslimeja, me kaksi suomalaista ja sitten muutamia paikallisia mummoja ja pappoja -mikä oli aika (positiivisen) yllättävää, sillä tää kaupunki/maa on vielä suht konservatiivinen!
Kierroksen jälkeen saatiin hyvää ruokaa, kahvia ja kakkua. Nam.

3. toukokuuta 2010

Lähi-idän politiikkaa

Tänään Lähi-idän politiikan tutoriaalissa jatkettiin Palestiina-aiheella. Ruvettiin miettimään, että mitä hyötyä USAlle on olla Israelin ”kumppani” ja tukija, jos se ei kuitenkaan (tietenkään) halua vaarantaa suhteitaan tärkeisiin öljy-arabimaihin. Hmmm, niii-iin.
Minkä takia USA siis on vuosien ajan jo – tarkemmin ajatellen vuoden 1967 Camp David –rauhankeskustelujen (Egypti-Israel) jälkeen – antanut tukensa Israelille? Kuulin tänään, että Jenkeissä ”tärkeät” (lue: varakkaat) juutalaisyhdistykset ovat yksiä suurimpia presidenttikampanjan rahallisia tukijoita esimerkiksi. Eikä ihme, että Obama onkin erittäin epädiplomaattisesti todennut, että ”Jerusalemin pitäisi olla Israelin jakautumaton pääkaupunki” – oikeasti YKn päätöslauselman mukaan Jerusalem on ”neutraali-kaupunki”, joka ei kuulu israelilaisille eikä palestiinalaisille, eikä sitä siis ole kansainvälisesti tunnustettu Israelin pääkaupungiksi, vaikka Israel kovasti niin haluaisi ja jatkaa levittäytymistään palestiinalaisten alueille. Monimutkaista. Tottakai USAlle on hyödyksi myydä Israelille paljon aseita, tukea maata uskomattomilla rahasummilla ja näin taata, että pahan tilanteen tullen Jenkeillä on valmis sotilastukikohta Lähi-idässä.
Tällaisina päivinä muistan minkä takia opiskelen kv-suhteita Aberdeenissä. Hurjan mielenkiintoista.

Perjantaiksi pitäisi vielä kirjoittaa ”policy report” länsimaiden demokratian edistämisestä Lähi-idässä. Lopuksi pitää selittää minkä itse näkisi parhaaksi tavaksi edistää demokratian toteutumista Lähi-idässä. Jaahas. Ajattelin keskittyä EUn Neighbourhood Policyyn ja kohdemaaksi ottaa Egyptin. Mitähän tästä tulee?

2. toukokuuta 2010

keltainen toukokuu, miks et sä jo tuu?

Viikko on kulunut sutjakkaasti. Mitään erikoista ei ole tapahtunut. Oon käynyt rannalla juoksemassa ja ravannut koulun ja kodin väliä. Syönyt paljon salaattia, kasviksista ja hedelmistä tehtyä. Uusi villitys on vadelma-päärynä-banaani-omena salaatti. Kolmannen vuoden loppu lähenee, mutta työmäärä ei näytä vähenevän. Vieläkin on ne kolme esseetä tekemättä.. ups.

Kävin viime viikolla katsomassa yli-romanttisen leffan "Dear John". Aivan ihana! Muutaman yllättävänkin käänteen leffa pitää sisällään, joten kaikki ei ole niin ennalta-arvattavissa. Suosittelen.

Tässä vielä lopuksi yksi sarjis mun ihanasta Madalfa-päivyristä (espanjaksi). Sopii hyvin mun tämän hetkisen Lähi-idän politiikan kurssin teemaan. Tällä viikolla kun käsiteltiin Palestiinaa (kuvaa klikkaamalla se suurenee ja tekstin näkee paremmin!).