one of those days..

Tänään oli taas yksi niitä päiviä kun ei pitäisi astua ulos ovesta ollenkaan. Vettä tulee ja tuuli puhaltaa mereltä trombina joka suuntaan. Unohda sateenvarjo suosiolla kotiin! En ole vielä löytänyt sitä toukokuussa tänne jättämistäni paperikasseista. Painuin aamupäivällä yliopistolle selvittämään kursseja, mulla taitaa käydä niin huono tuuri, että joka päivälle on jotakin. Damn. Huomenna varmaan selviän espanjan tunnille.

Kävin kaverin kanssa tsekkaamassa yliopiston uuden kahvilan, vanhan liikkasalin, jossa mm. ekana vuonna tein kokeen ja melkein kaksi koetta -kunnes tajusin olevani väärässä paikassa. Alfie's it is. Tulee Kanada-ajat mieleen. Kingstonissa Alfie's oli yliopiston baari. Nyt Alfies'sistä saa vain kahvia. Yhteistä näillä kahdella Alfies'illä on se, että molemmissa voi pelata bilistä.

Melkein hain yhtä yliopiston työpaikkaa, mutta jätin hakemuksen kesken. Rupesin täyttämään sitä ja tajusin, että ehkä työ ei olekaan mua varten. Työhakemuksen ohella olisi pitänyt täyttää tällänen henkilötietolomake. Huomatkaa kysymys kuvassa ja vastausvaihtoehdot kohdassa A!!! Gypsy Traveller on siis vaihtoehtona etniselle taustalle.. hilarious. Mun mielestä.

Kävin iltapäivällä tsekkaamassa yhden kämpän keskustassa. Tosi kiva ja siisti luukku kahdelle, kolmio oli kyseessä. Ei huono hintakaan, multa vaan puuttuu nyt ehkä se kämppis. Täytyy vielä miettiä ja katsoa mitä keksin.

Aivan nollapäivä kyseessä ei kuitenkaan ollut, sillä sain vihdoin ostettua uuden prepaid-liittymän ja nyt minulla on paikallinen numero. Suomen numero sanoi tänään itsensä irti, jostain syystä. Löysin myös ihanan, melkein läpinäkyvän, mutta pinkin sadetakin ja ostin uuden sateenvarjon. Molemmat yhteensä 9 punnalla. Bargain, sanon mä.

Päivä päättyi leffateatteriin. Eat, pray & love. Ei huono ollenkaan. Kuulemma oli saanut huonot arvostelut. Mikä leffa ei sais huonoja arvosteluja kriitikoilta. Ne parhaimmat aina haukutaan. Oikea feel-good-leffa. Ei sellainen "wau, mäkin haluan tollasen elämän", mutta hyvä leffa kuitenkin. Ajattelin etukäteen, että J. Roberts pääosassa olisi häiritsevä, mutta ei ollenkaan. Ostin kirjankin jo toukokuussa lentokentältä, mutta en ole sitä vielä lukenut. Tuli kyllä vähän nälkä Italia-osiossa, vaikka juuri ennen leffaa olin käynyt syömässä. Pasta- ja pizza-annoksia kuvattiin tosi läheltä ja ne näytti oikein herkullisilta.

A to the b... back in AberdeeN!

Taas sitä ollaan Aberdeenissä ja koulua pitäisi käydä. Neljäs ja viimeinen yliopistovuosi lähti käyntiin tällä viikolla. Viikonloppu ennen koulun alkua ei mennyt ihan nappiin, kun perjantaina heti kun bussilla oltiin matkustettu koko yö -12h Lontoosta ylös, juoksin lääkäriin jonottamaan aikaan. Oli meinaan vähän heikko happi, kuumetta, kurkkukipua, yskää ja yleistä särkyä koko kropassa.
Viikonloppu kului siis sängyn pohjalla -kaverin sängyn pohjalla, koska mulla ei vielä ole edes kämppää.

Kouluvuosi alkoi lupaavasti kun missasin heti ensimmäisen espanjan luennon maanantaina.Olen nyt vihdoin onnistunut tapaamaan molemmat opinto-ohjaajat (politiikan ja kielten laitoksilta) ja kurssit pitäisi olla kunnossa tälle vuodelle. Jostain syystä olen vielä yliopiston rekisterissä väärillä tiedoilla ja mut on merkitty valmistuvaksi vuonna 2012. Ja sehän EI käy. Lähden täältä valmistuneena ensi kesänä. Piste.

back on the island, 1st stop: London

Matka Argentiinasta Aberdeeniin koulunpenkille kävi Lontoon kautta. Oltiin siellä kaverin kanssa pari päivää. Heathrown lentokentällä kun taas käsiäpestessä vesi pärski joka suuntaan ja kasteli vaatteeet, tajusin olevani "back on the island". Loistokkaammin olis voinut mennä. Olin kovaa vauhtia tulossa kipeeksi ja kaverilla oli kymmenen rakkoa jaloissa. Yövyttiin 21-hengen unisex huoneessa White Ferry hostellissa, joka oli lähellä Victoria stationia. Kaiken laukkujen raahamisen jälkeen olin jo Buenos Airesissa valmis luovuttamaan matkalaukun ensimmäiselle vastaantulijalle, joten onneksi Lontoossa ei tarvinnut pitkiä matkoja laukkujen kanssa vaeltaa.

Nautittiin kuitenkin kesäisestä Lontoosta kaksi ensimmäistä päivää. Päästiin St. Jamesin puistoon ihailemaan pelikaaneja, joutsenia ja vetämään nokoset aurinkotuoleihin. Käppäiltiin paljon, tehtiin taas pakollinen visiitti Harrodsilla ja ihailtiin pubien kukkaruukkuja ja kukkaistutuksia.

Tavattiin illallisella yksi Kuubassa tavattu lontoolaistyttö, joka olikin juuri elokuussa käymässä päivävisiitillä Suomessa. Käytiin kans tsekkaamaassa yksi valokuvanäyttely National Portrait Museumissa ja muuten vaan nautittiin miljoonakaupungista, ennnen tänne Aberdeenin tuppukylään palaamista.

Lontoo ei ole mun lempparikaupunkeja ikinä ollut, eikä se ole sitä vieläkään. Täytyy myöntää, että tällä kertaa se näytti paljon houkuttelevammalta ja tuntui paljon myönteisemmältä kun ensimmäisellä reissulla marraskuussa 2006. Sen jälkeen mun Lontoon reissut on ollu enemmän tai vähemmän läpikulkumatkoja ja mm. yksi passinhakumatka pari vuotta sitten. On ihan eri juttu päästä nauttimaan lukuisista vihreistä puistoista ja kävellä kaduilla lämpimässä aurinkoisessa säässä kun juosta vesisadetta karkuun.

viimeiset kommentit Argentiinan reissusta..

Argentiina viettää tänä vuonna 200-vuotisjuhlavuotta, kuten monet muutkin lattarivaltiot. Siitä johtuen julkisia puistoja ja valtion rakennuksia on laitettu kuntoon ja edustaviksi. Buenos Airesissa Casa Rosada (vrt. Pressanlinna) on valaistu hienosti iltaisin.

Córdobassakin rakennuksia oli kunnostettu, muutama uusi patsas oli ilmestynyt kaupunkinäkymään ja kaupungin pää katedraali San Martínin aukion vieressä oli myös valaistu kauniisti. Syyskuun alussa järjestettävä feria del libro (kirjamessut) oli juuri päällä, joten käytiin sielläkin pyörähtämässä.

Kävin kuuntelemassa ensimmäistä kertaa elämässä gospelkuoroa, joka sattui juuri esiintymään Córdobassa. Oli aivan mahtava konsertti. Tummat naiset revittivät ääntään juuri niin kuin voitte kuvitella, vaikka jenkkileffojen perusteella. Kuoro koostui 4 argentiinalaisesta naisesta ja 3 miehestä. Osa lauluista oli espanjaksi ja osa englanniksi -toimi molemmilla kielillä. Konsertti järjestettiin sellasessa suht intiimissä auditoriassa, jossa oli loistava äänentoisto ja hieno tunnelta. Kylmät väreet tuli jos sun toisellakin.

Noin kolmen viikon Argentiinan reissun aikana kävin pyörähtämässä Mendozassa myös, moikkaamassa vaihtariaikojen perhettä ja tuttuja, mm. aluevalvojaa, joka tällä hetkellä on nuorimman siskon englannin opettaja kielikoulussa. Juhlittiin kaksia eri synttäreitä ja chillailtiin kotona. Siskot olivat saanet el día del niñon (lasten päivä) kunniaksi mönkijän, jolla käytiin ajelemassa. Ne on tosi yleisiä nuorten, n. 15-vuotiaiden keskuudessa. Mendozassa aurinko paistaa aina, mutta kylmä oli vielä talven jäljiltä...

"monille argentiinalaisille tämä on seinä"

Viimeinen vkonloppu Argentiinassa kului Córdobassa, jossa olin mm. auttamassa Techoa tämänvuotisessa kampanjassa ja rahankeruussa perjantaina sekä lauantaina. Sama juttu kun viime vuonna. Lähes 100 vapaaehtoista ympäri kaupunkia, valehtelematta joka toisessa kadunkulmassa, ryhmissä ja lippaat kädessä. Jotkut yritti kaupata pusuja 2 peson hintaan, toiset mateta. Viime vuonna neljän päivän aikana kerättiin joku 23 000 pesoa, tänä vuonna kahdessa päivässä tuli kasaan 72 500. Ja toi ainoastaan Córdobassa. Inflaatio näkyy jo pelkästään rahasummissa, jotka ohikulkijat lahjottaa. Viime vuonna kaikki antoi kolikoita, osa 2 peson seteleitä ja suurempi summa oli harvinainen. Tänä vuonna harva antoi kolikoita ja lipas täyttyi lähes pelkästään seteleistä. Kympin seteli oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Silti hallitus vääristelee tilastoja ja väittää, ettei inflaatiota ole. Hahaha.

Paras juttu taas pitkästä aikaa Argentiinan politiikan saralta on presidentin uusi kikka hänen valmistautuessa ensi vuoden presidentinvaaleihin. Olin juuri Mendozassa ja sattumalta onnistuttiin näkemään uutiset tyttöjen kanssa kun ilmoitettiin uudesta laista, jonka Cristina oli keksinyt. Ensi vuoden alusta lähtien joka kuussa on vähintään yksi kansallinen vapaapäivä. Tämän nojalla kesäkuun 20., Argentiinan lipunpäivä (ja äidin synttäri) on vapaapäivä kaikille argentiinalaisille. Samoin 20. marraskuuta, kansallisen suvereniteetin päivä. Tämän lisäyksen jälkeen kansallisia vapaapäiviä on vuodessa 15. Joo, ja juttu vaan paranee..
sillä jos joku näistä virallisista vapaapäivistä osuu vkonlopulle, se automaattisesti siirretään joko maanantaille tai perjantaille, jotta saadaan pidennetty viikonloppu. Tämä on ollut käytössä jo ennenkin. Jos taas vapaapäivä osuu tiistaille tai torstaille, myös "sandwich-päivä" (presidentti itse käytti puheessaan sanaa día de sánwich) eli vapaapäivän ja viikonlopun väliin jäävä päivä (maanantai tai tiistai) on vapaa. Näin ollen saadaan pidennetty viikonloppu. Hurraa. Eihän töihin kannata mennä enää ollenkaan.
Perustelu uudelle laille on "matkailun edistäminen". Hahaha.

kuva

el mate

Mun on jo pitkään pitänyt julkaista tällänen juttu matesta. Tän jälkeen kukaan ei voi enää ihmetellä mistä on kyse. Yli vuosi sitten luin ensimmäistä kertaa tämän argentiinalaisen toimittajan, Lalo Mirin kirjoittaman tekstin matesta ja muutama kuukausi sitten yksi kaveri käänsi sen englannin kielelle. Tästä voitte siis lukea, niin ei tarvitse enää ihmetellä, miksi se on niin suuri osa argentiinalaista kulttuuria.

"Mate is not a drink. Well, it is. It's a liquid and goes in through the mouth. But it's not a beverage. In this country no one drinks mate because they are thirsty. It's more like a habit, like scratching oneself. Mate does exactly the opposite than TV: it makes you chat if you are with someone, and makes you think when you are alone.

kuva

When someone comes to your house, the first phrase is "hello" and the second one is "fancy some mates?" This happens in every home. In rich people's and poor people's. It happens amongst loquacious, gossipy women, and amongst serious or immature men. It happens amongst the elderly in a geriatric home and amongst teenagers while they are taking drugs. It's the only thing that parents and their sons/daughters don't argue nor blame each other about. Socialists and capitalists drink mate, no questions asked. During summer and winter. It's the only thing both victims and executers have in common; the good ones and the bad ones.

When you have a kid, you start giving them mate when they ask for it. You serve it lukewarm, with lots of sugar, and they feel like grown-ups. You feel an enormous pride when a tiny bit of your blood starts "sucking up" mate. Your heart comes out from your body. Then them, when years go by, will choose if they drink it bitter, sweet, very hot, "tereré", with bits of orange peel, with herbs, with a squirt of lemon juice.

tereré on mateta, johon kuuman veden sijasta laitetaan kylmää mehua (tai vettä) -viileämpi vaihtoehto kesällä

Whenever you meet someone for the first time, you have some mates. People ask, when they are not acquainted: "sweet or bitter?" The other side will reply: "the way you drink it."

Keyboards in Argentina have the keys stuffed with yerba. Yerba is never lacking in any house. Never. With inflation, with hunger, with military governments, with democracy, with any of our plagues and eternal curses. And if some day there is no yerba, a neighbour does have and gives you some. Yerba is never to be denied.

kaupoista erilaista Yerbaa löytyy hyllykaupalla, kilometreittäin. Merkkejä on kymmeniä ja laatuja satoja, maustamatonta tai maustettua, esimerkiksi mintulla, appelsiinillä, sitruunalla tai kahvilla (kuva)

This is the only country in the World where the decision of not being a kid anymore and beginning to be a man happens in a particular day. No long trousers, circumcision, university or leaving far from the parents. Here we start to be grown-ups the day we have the need of drinking mate, by ourselves, for the first time. It's not something casual. It's not just because. The day a kid puts the kettle on the stove and drinks their first mate with no one at home, in that minute, they've discovered they have a soul. Either they are scared to death, or fatally in love, or something, but it's not just a day like any other day. None of us remember when was the day we drunk a mate on our own. But it must have been an important day for all of us. There are revolutions inside.

The simple mate is nothing else but a demonstration of values… it's the solidarity of taking those "washed up" mates because the conversation is good. The conversation, not the mate.

It's about showing respect for the timing to talk and listen, you talk while the other drinks, and it's the sincerity to say "stop it, change the yerba!"

(kuva)

It's the companionship rendered into a moment. It's the sensitivity to boiling water.
It's the affection to ask, stupidly "it's hot, isn't it?"
It's the modesty of the one that prepares the best mate.
It's the generosity of giving until the end.
It's the hospitality of the invitation.
It's the justice of the one by one.
It's the obligation of saying "gracias", at least once a day.
It's the ethical, frank and loyal attitude of finding ourselves with the sole pretension of sharing."

Täältä löytyy sama teksti alkuperäiskielellä.

Juomiskulttuuriin kuuluu kirjoittamattomia sääntöjä, kuten että "kiitos" sanotaan vasta sitten kun ei haluta enää lisää mateta.

Ihmiset juovat mateta autolla ajaessa, kaupungilla kävellessä, puistoissa, yliopistolla, rapun edessä, markkinoilla myydessä, työpaikoilla toimistoissa, koulussa. Siis jokapaikassa. 

Viime viikolla kun matkustin bussilla kymmenisen tuntia yöllä Córdobasta Buenos Airesiin, bussi pysähtyi alkuillasta bensa-asemalle täyttämään termarin. Kuskeilta oli vissiin kuuma vesi loppunut. 

Kyllä, bensiksillä on automaatteja, jotta ihmiset voivat täyttää termarinsa kuumalla vedellä, nimenomaan mateta varten.

kulttuurishokkiko?

En ymmärrä.
Tää on mun viides kerta tässä maassa ja varmaan ensimmäinen kerta kun koen jonkinlaista kulttuurishokkia.
Jostain syystä tällä kertaa liikenteen kaoottisuus, kaduilla näkyvä kurjuus ja köyhyys on kolahtanut aiempaa kovempaa. Ja byrokratia, joka jo pelkästään espressokeitintä ostaessa nostaa mun niskakarvat pystyyn.

Jo heti ensimmäisenä aamuna Córdobassa, N:n kotona istuin pöydän ääressä juomassa aamukahvia, luin surullisena sanomalehdestä artikkelia kaupungin "rikkaista köyhistä", noin 6000 perheestä, jotka elättävät itsensä keräämällä roskia. Ei ajamalla roska-autoa, vaan kiertämällä kaupunkia hevoskärryillä, keräten pahvia. Pahvista maksetaan tietty summa per kilo. Osa perheistä on "monen polven" roskakerääjiä. Kaupungilla näkee hevoskärryjä, jotka ovat täynnä pahvia ja ajureina on kaksi 10-vuotiasta poikaa. He ovat siis köyhiä, joilla "menee hyvin", koska ainakin heillä on töitä. Samalla kotiapulainen tulee kysymään multa lupaa, saako hän mennä siivoamaan mun huoneen. Tzungg. Kolaus päähän.

Tässä maassa ei yhdessäkään kaupassa voi "vain katsella". Ei. On pakko olla aikeissa ostaa jotain tai ainakin olla olevinaan aikeissa ostaa jotain. Oli kyseessä sitten vaate-, kirja-, elektroniikka- tai viinikauppa. Myyjä tulee jo putiikin ovella vastaan kysymään kuinka voisi auttaa.

Espressokeitintä ostaessa yksi myyjä neuvoi ja kertoi laitteesta. Tällä kertaa hän myös laskutti. Sen jälkeen juostiin putiikin perälle, jossa piti näyttää juuri saatu kuitti toiselle myyjälle. Kuitin lisäksi myös henkkarit, jotta varmasti on oikea ihminen vastaanottamassa tuotetta. Leima kuittiin ja kolmannelle tiskille. Siellä odotellaan, että hissi tuo oikean tavaran. Sitten avataan paketti ja katsotaan, että on kaikki palaset kohdallaan ja tarvikkeet mukana. Näin työllistetään ainakin neljä ihmistä yhden oston yhteydessä.
Elektroniikkakaupassa tämä kaikki on ehkä ymmärrettävää, jossain määrin. MUTTA kun sama härdelli käydään läpi mm. apteekissa, paperikaupassa tusseja, vihkoja tai kyniä ostaessa ja jopa ompelukaupassa nappeja ja lankaa ostaessa. Työntekijöihin ei luoteta, sen takia välikäsiä on monta. Asiakkaaseen ei myöskään luoteta, sen takia tarkistetaan yhdessä moneen kertaan, että tuote on ostokunnossa.

Viime viikolla käytiin N:n kanssa katsomassa Inception. Oli muuten yllättävän hyvä leffa! Sen jälkeen oli pikkasen hassu olo ja rupesin jo epäilemaan omia ajatuksianikin.
Haluttiin käydä kahvilla ennen elokuvan alkua. Mentiin heti ostamaan liput ja aikaa seuraavaan näytökseen oli n. puoli tuntia ja sitä seuraavaan tunnin verran. Mun mielestä kannatti mennä aikasempaan, koska kyllähän 30 minuutissa kahvin juo, varsinkin kun kahvila oli samassa kauppakeskuksessa, yläkerrassa. N:n mielestä oli parempi ottaa varman päälle ja ostaa liput myöhäsempään näytökseen.

Kuvittele Robert´s Coffee suomalaisessa kauppakeskuksessa. Menet tiskille, tilaat ja parissa minuutissa kahvi on kädessä. Ei täällä. Olin jo kävelemässä suoraan tiskille, kunnes tajusin, että ei näin. Ensin pitää löytää istumapaikka, sitten istutaan alas ja odotetaan, että tarjoilija ehtii/jaksaa tulla paikalle menun kanssa. Sen jälkeen odotellaan, että tarjoilija ehtii/jaksaa tulla paikalle ottamaan tilauksen. Kun kahvi vihdoin on kädessä, aikaa on kulunut jo ainakin parikymmentä minuuttia. Täällä ei tunneta konseptia maitokahvi kylmällä maidolla, joten pitää odottaa turkasesti ennen kuin kahvia voi edes maistaa. Ennen kuin oltiin saatu tilattua lasku ja maksettua,  kello oli niin paljon, että melkein myöhästyttiin  leffasta. Ei Argentiinassa käydä puolessa tunnissa kahvilla. Miten olinkaan voinut unohtaa niinkin selkeitä argentiinalaisia kulttuuri-seikkoja muutamassa kuukaudessa.

Myöhemmin ihmettelin, miksi leffalippujen kanssa pitää vielä mennä jonottamaan, eikö ne ole numeroidut paikat. Ei kuulemma. Joskus aiemmin sitä kokeiltiin, mutta ihmiset silti istuivat toistensa paikoille, joten ei se vaan toimi. Täällä vallitsee viidakon laki. Kuka ehtii ensin, saa parhaat paikat.

Argentiinassa kahvilassa aika pysähtyy ja kiire jää. Mutta ainakin nyt mulla on oma barista täällä "kotona".

en la segunda patria..

Vielä elossa, ja Argentiinassa.
Matka oli normaalia pidempi tällä kertaa kun kone vaihtui ensin Pariisissa ja sitten vielä Rio de Janeirossa, jossa laukkukin piti tsekata sisään uudestaan. Puoli tuntia ennen kotoa lähtöa muistin tulostaa e-ticketin. Ajoissa taas. Lentoaikataulu olikin muuttunut, mulle ei ollu ilmoitettu mitään ja muutaman tunnin odotus Riossa olikin 12h! Kuolema. Pariisin lentokentällä lentokenttävirkailija yritti olla hauska tai vaan ihmetteli mun suoraa (ja kovin suomalaista) tyyliä kysyä neuvoa. Suoraan asiaan. "Kerron sulle ja jopa vien sut tiskille, jos hymyilet mulle". Joo ei paljon naurata, eikä jaksa hymyillyttää.
Ensimmäinen kerta TAM airlinesilla oli hyvä kokemus, loistava palvelu. Kone oli puoliksi tyhjä! Sain nukuttua leveästi ja katsoin super hauskan ja romanttisen "The Back-Up Plan" -leffan. Suosittelen. Kuinka moni lentoyhtiö enää jakaa yksitellen kuumat savetit ennen ruokailua?
Tunnit Rion lentokentällä kuluivat lukien, musaa kuunnellen ja ihmisiä ihmetellen. Brasilian portugali on tosi jännä kieli ja kommunikointi espanja-portugalilla sujuu onneksi suht helposti.

Buenos Airesiin laskeuduttua tuli tutut tuoksut ja tuttu olen kotona-fiilis. Uusia määräyksiä oli tullut, eikä häslingit sujuneet yhtä nopeasti kuin ennen sillä laukkujen kanssa piti mennä vielä turvatarkastuksen läpi ennen kentältä poispääsyä. N oli onneksi saanut muutettua bussilippunsa myöhäsempään bussiin, eikä joutunut odottamaan kauaa kentällä. Jälleennäkeminen (päivää vajaan) 8kk jälkeen. Mäkin mocca frappuccino vanhoja perinteitä kunnioittaen. Nam. Se oli vaan paljon isompi kun muistin.

Perjantai-ilta oli jo niin pitkällä ja aurinko laskenut, että taksi suoraan hostellille oli ainoa järkevä vaihtoehto. Taksikuski osoittautui pro-Kirchneriksi (pressan kannattaja), joten poliitikasta puhuminen jäi lyhyeksi. Hallitus on päättänyt, että koko maahan tulee ilmainen wifi. Näin ihmiset voivat sitten surffailla netissä puistojen penkeilläkin. Maassa, jossa tuhannet, ellei jopa miljoonat, ihmiset asuvat köyhyysrajan alapuolella ja slummeissa, jossa ei ole sähköa tai juoksevaa vettä. Mutta hei, rikkailla on läppärit ja ainakin ne voi sitten facebookkailla puistoissa -jos ne uskaltaa kantaa niita julkisesti mukana. Taksikuskin mielestä tää oli loistava veto, vaikka N:n kanssa vähän kritisoitiin sitä. N sanoi ironisesti, että miksi laittaa rahat koulutukseen tai terveydenhoitoon ja kuski totesi, että ilmanen wifi edistää koulutusta ja terveyttä. Jees. Keskustelu aiheesta ja presidentistä jäi siihen.
Taksikuski ihmetteli vähän mun suomalaisuutta ja samalla N:n cordobalaisuutta ja oletti, että oltiin tavattu/tutustuttu netin kautta. Ai, facebookin kautta? Joo, ei. Naurettiin jälkeenpäin, että olisi pitänyt sanoa, "nos conocimos luchando contra la pobreza y la injusticia" (tavattiin taistelemassa köyhyyttä ja vääryyttä vastaan), mikä olisi ollut aivan oikein.

Lauantai Buenos Airesissa kului leppoisasti. Ihmisiä oli yllättävän vähän liikenteessä, joten kadut oli suht tyhjiä. Käppäiltiin taas San Telmossa ja Florida-kauppakadulla matkalla Retiroon ostamaan bussilippuja illaksi. Ennen bussiasemalle menoa poikettiin haukkaamassa pientä purtavaa N:n äidin kaverin/naapurin veljen baarissa San Telmossa. Pieni, idyllinen saksalaishenkinen kulmakuppila, kuin suoraan leffasta. Listalla oli oluita joka puolelta maailmaa ja vaikka minkälaisia. Saatiin jopa vähän "tuttu-alennusta", haettiin laukut hostellilta ja hypättiin taksiin, joka vei bussiasemalle ja bussille, joka starttasi klo 23:59 (!) kohti Córdobaa.