27. joulukuuta 2011

Vuosi 2011 pulkassa

Taas on aika muistella kulunutta, oikein tapahtumarikkaaksi osoittautunutta, vuotta.

tammikuu
Istuin kirjastossa maanantaista perjantaihin aamu ysistä vähintään ilta ysiin kirjoittamassa disseä, eli yliopiston lopputyötä aiheesta Latin American Integration, enkä välillä ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse. Viikonloput möin sausage rolls'eja skoteille kauppakeskuksen ruokakojussa. Välissä luin tenttiin.
Oikeasti nautin kirjastossa viettämistäni ajasta.

helmikuu

Koko kuun kohokohta oli tietenkin lopputyön palautus. Toinen huippujuttu oli viikonloppu Lontoossa YK roolipelien merkeissä LiMUN -konferenssissa, jossa opin paljon uutta ja tapasin hienoja uusia ihmisiä.


maaliskuu
Äiti ja veli tuli moikkaamaan Skotlantiin ja olin kuuntelemassa Buena Vista Social Clubia, jei!

Katsokaa miten hienosti vanhat papat jaksaa jammata!

huhtikuu
Parasta oli Nicon ensimmäinen visiitti Suomeen. Sijaistaminen Helsingin ala-asteilla taas oli todellinen painajaismainen never again -juttu. Huhtikuu oli muutenkin hauska, koska pidettiin mm. Royal Wedding -bileet ja kaveri Suomesta oli käymässä Aberdeenissä. Stressasin myös tulevasta ja jatko-opinnoista. Hyvin vähän kuitenkaan tein mitään niiden asioiden suhteen. Yritin uskotella itselleni, että kaikki kyllä järjestyy.

Tornissa kattelemassa maisemia.
toukokuu
Yritin nauttia hirmusesti viimeisistä yliopisto-hetkistä, vaikka toisaalta ei olisi enää vähempää voinut kiinnostaa. Loppu oli niin lähellä, mutta lopputentit vielä edessä. Onneksi Suomi sentään voitti lätkän MM-kisat. Kaverin kanssa katsottiin haikeina Helsingin bileitä netistä.


kesäkuu
Pääsin näkemään lisää Skotlantia kun suunnattiin Nicon kanssa länsirannikolle lomailemaan. Ne oli huippupäiviä ja totaalisen rentouttavia. Poltin otsani auringossa. Skotlannissa!


heinäkuu
Heinäkuu oli täydellinen huippukuu! Ensin matkailtiin perheen kanssa Skotlannin länsirannikolla ja uskomattoman kauniilla Isle of Skye'lla. Sitten olin vihdoinkin valmistunut yliopistosta, heitin mustan lakin ilmaan -aivan kuten leffoissa (ja sain yhdestä silmäkulmaan -ei niin kuin leffoissa!). Lähdin huippuporukalla seikkailemaan Eurooppaan; häkellyttävään Prahaan, tanssimaan häitä Potsdamiin, haistelemaan Berliiniä ja Barcelonaa. Vietin vielä synttäreitäkin heinäkuun viimeisenä päivänä mökillä Järvi-Suomessa.

hattu lainassa
Berliini
elokuu
Sainkin toimia turistioppaana argentiinalaisille "sisaruksilleni". Yksi ikimuistoisimmista hetkistä oli visiitti Kouvolan argentiinalaiseen jätskibaariin, jossa omistaja Sergio oli innosta sekaisin saadessaan vieraakseen kolme argentiinalaista (ja minut ja äidin!). Hän rupesi jakamaan kymmenittäin lusikallisia eri makuisia jäätelöitä ja lopulta toi vielä pöytään ilmaisen ja taivaallisen herkullisen jätskilautasen.

Huom: kannattaa tutustua Caminitoon kera argentiinalaisten -saa varmasti ilmaista jäätelöä enemmän kuin jaksaa syödä!


syyskuu
Totuttelin uuteen työpaikkaan, aamuruuhkassa bussissa istumiseen ja uusiin työkavereihin. Juoksin ensimmäistä kertaa 10 km putkeen -Midnight Runissa!

lokakuu
Totuttelu töihin jatkui... kirosin sateen määrää ja pimeyttä! Palasin myös lapsuudesta tuttuihin maisemiin ja tuoksuihin Israeliin.


marraskuu
Pääsin nauttimaan Barcelonan auringosta, viettämään siellä ihanan viikonlopun uusien ja vanhojen tuttujen parissa. Silloin päätin, että haluan ehdottomasti Barcelonaan tekemään maisteria.

joulukuu
Stressasin ensi vuoden opinnoista. En oikeastaan saanut hakemuksia eteenpäin. Olin super mielenkiintoisella kurssilla ja luin hirmusesti, minkä johdosta innostuin jatko-opinnoista lisää. Vieläkään en vaan ole tehnyt mitään konkreettisia päätöksiä. Jätän ne muitta mutkitta ensi vuodelle!

Vuosi 2011 oli kyllä aika loistava vuosi! Koko vuoden aikana kävin 11 kertaa leffassa -mutta leffoja katsoin varmaan enemmän kuin ikinä. Söin vain 3 kertaa sushia -mutta kolmessa eri maassa. Vietin lentokoneessa yhteensä 61 h -onneksi vähemmän kuin viime vuonna. Olin 6 eri maassa -muutamassa pariin otteeseen ja harmikseni vain yhdessä uudessa paikassa. Kirjotin suurin piirtein 22 000 sanaa koulutöitä -ja vaan kevään aikana. Luin 14 kirjaa -onnistuneesti enemmän kuin viime vuonna.

Oikein räiskyvää ja mukavaa vuodenvaihdetta ja Uutta Vuotta 2012 teille kaikille!

24. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!

Oikein ihanaa joulua kaikille!


Lumiukko löytyy, mutta lumi vain puuttuu.

17. joulukuuta 2011

Erilaista lattarimusiikkia

Päätin jakaa teille vähän mun ipodin sisältöä. Kuuntelen suht paljon lattarimusaa, ja eritoten argentiinalaista musiikkia. Nämä seuraavat biisit on ehkä aika kaukana sellaisesta musiikista, joka perinteisesti tulee mieleen nimellä "lattarimusiikki". Voisi kuvitella, että monelle tulee mieleen vaikka salsa, reggaetón, cumbia ja bachata. Argentiinassa kuunnellaan kuitenkin todella paljon rock nacional (kansallista rokkia) ja moni näistäkin alla olevista bändeistä lukeutuu tuohon kategoriaan. Pahoittelen alla olevien videoiden laatua. Toivottavasti pidätte!

Tässä on ensimmäisenä vähän rennompaa reggae-tyylistä musiikkia. Los Cafres on argentiinalainen bändi, joka on ollut olemassa vissiin jo yli 20 vuotta. Harmitti hirmusesti kun missasin liput heidän konserttiin kun he soittivat festareilla Córdobassa ollessani pari vuotta sitten syksyllä. Tämä Casi q' me pierdo taitaa olla aika uusi biisi heiltä. Video on aika "mielenkiintoinen", näin sen vasta ensimmäistä kertaa.


Muita hyviä biisejä heiltä on esimerkiksi La Vela, Será que sos un ángel, Verte bien, Tus ojos.

Babasónicos on yksi mun lemppareista myös. Tämäkin argentiinalainen bändi on ollut olemassa jo 90-luvun alusta lähtien. Heidän biiseistään lähes 20 on mulla itunesissa "parhaiten arvioituja", joten on tosi vaikea valita yhtä biisiä tähän. Tässä kuitenkin Puesto.


Muita hyviä biisejä on esimerkiksi Las Mantenidas, Putita, Y Qué, El Colmo, Pijamas, Exámenes, Carismático, Yo Anuncio. 

Uruguaylainen La Vela Puerca on soinut mun korvissa ainakin viimeiset neljä vuotta. Näin heidät livenä Barcelonassa 2007 ja vielä konserttiin mennessä kuvittelin heidän olevan argentiinalaisia.. mulla oli päällä argentiinalaisin värein varustettu toppi ja kaikilla muilla oli Uruguayn liput. Ups! Mutta tosiasiassa uruguaylaisethan ovat samaa perhettä ja vähän kuin argentiinalaisten pikkuveljiä. Tässä Va a Escampar.


Muita hyviä biisejä on esimerkiksi superihanat En El Limbo ja Zafar, sekä El Viejo, Un Frasco, Clones, Para no Verme Más.

Myös 80-luvun lopulta peräisin oleva argentiinalainen Bersuit (tunnetaan myös nimellä Bersuit Vergarabat) kuuluu mun kuuntelulistalle. Bändi on yksi merkittävimmistä 90-luvun argentiinalaisista bändeistä. Osa heidän biiseistään sisältää myös yhteiskuntaa arvostelevia sanoituksia ja useita Bersuitin biisejä on sellaisia, jotka kaikki osaa ulkoa ja niitä lauletaan kavereiden kesken kitaran säestyksellä -kuten Un Pacto Para Vivir. Tässä esimerkkinä Soledad.


La Argentinidad al Palo tiivistää argentiinalaisen kulttuurin ja maan lähihistorian. Sen upotus youtubesta on valitettavasti estetty. 
"La calle más larga,
el río más ancho,
las minas más lindas del mundo..
El dulce de leche, 
el gran colectivo,
alpargatas, soda y alfajores"

Vielä yksi mun lemppareista on ehdottomasti argentiinalainen Los Piojos, sekin 80-luvulta peräisin. Tässä Bicho de Ciudad.


Muita kuuntelemisen arvoisia on esimerkiksi Vine Hasta Aquí, Todo Pasa ja Desde Lejos No Se Ve.

Tunsiko joku näitä etukäteen? Mitäs piditte?

15. joulukuuta 2011

Heathrown festive cheer

Täytyy myöntää, että Heathrown lentokenttä ei ole ikinä kuulunut mun lempparikenttiin. Toisaalta viime kertaisesta visiitistä onkin jo muutama vuosi aikaa. Nyt kuitenkin menee täydet pisteet Heathrowlle! 

Mua odotti kotona ihana yllätys.


Days became hours until hours eventually became minutes 
and then finally it was merely seconds until all of the time that I had been away from you 
had dissolved and I was back safe with you again. 


The holiday season is a time for coming together to spend time with friends and family. To capture the spirit of the season, Heathrow is spreading some festive cheer by giving away thousands of Christmas cards to our passengers and posting them to anywhere in the world, on their behalf.

Eräs ihana herra tietenkin oli kirjoittanut ja postittanut kortin juuri minulle viettäessään välilaskun tappoaikaa Heathrowlla matkalla maailman toiselle puolen. Mutta mielestäni tämä on lentokentältä aivan loistava kampanja! Kuinkahan monta tuhatta korttia he ovat jo postittaneet?

Viime viikolla sain vihdoin jotain suurta aikaiseksi. "Pian" lähden perässä maailman toiselle puolen.


11. joulukuuta 2011

juhlakolikoita kolikkovajeeseen

La Nación
Luin äsken mielenkiintoisen uutisen, kun näin argentiinalaisen La Nación -lehden otsikon, jonka mukaan "uudet kolikot laitetaan kiertoon maanantaina". 
En muista olenko aiemmin kertonut tästä Argentiinassa vallitsevasta kolikkovajeesta.. Maata on siis jo vuosikausia -niin kauan kuin minä muistan -vaivannut puute peson ja senttien kolikoista. Suurin kolikko on tähän päivään asti ollut 1 peson arvoinen, eli noin 0,17 €. 

Jo vuonna 2005 muistan ihmetelleeni, että kioskin pitäjä saattoi tuosta vaan sen ihmeemmin lupaa kyselemättä antaa vaihtorahana muutaman karkin tai purkan kolikoiden sijaan. Tämä oli aivan normaali käytäntö, eikä kukaan kyseenalaistanut sitä. Luulen, että se jossain määrin jatkuu edelleen, mutta huomasin jo viime vuonna Argentiinassa ollessa, että jopa irtokarkkien ja purkkien hinnat ovat nousseet sen verran, ettei niitä enää voi antaa muutaman kymmenen sentin kolikon sijaan. Pula on yhä olemassa ja kioskin pitäjä voi kieltäytyä myymästä yhtään mitään, jos asiakkaalla ei ole maksaa tasarahalla tai pienellä setelillä. Kukaan ei halua lahjoittaa kolikoitaan muille. Muistan kuinka veljeni toissa vuonna halusi innokkaasti päästä kaupassa kaikista typeristä kolikoistaan eroon ja kassaneiti hymyili kuin Naantalin aurinko ja kiitteli useaan kertaan kun joku oli niin ystävällinen, että maksoi kolikoilla ja vielä tasarahan. 

Argentiinan toisiksi suurimmassa kaupungissa, Córdobassa tähän kolikkopulaan on tehty mm. sellainen ratkaisu, että busseissa maksetaan poleteilla (cospel), joita saa ostettua vain katukioskeista. Niitäkään ei kyllä riitä kaikille ja monen kiskan ikkunassa näkyi ostorajoitteista ilmoittavia lappusia, kuten "max. 4 cospelia per asiakas". Buenos Airesissa sen sijaan ainakin vielä pari vuotta sitten kaupungin sisäisillä linjoilla bussimatka maksettiin kolikoilla, jotka tungetaan koneeseen, joka tulostaa kertalipun. Kuvitelkaa, mikä määrä on hamstrattava kolikoita jos joutuu matkustamaan töihin päivittäin bussilla edestakaisin. 

Kolikkopulasta on tietysti tehty loistavaa bisnestä. Epätoivoiset ihmiset kun tarvittaessa maksavat kolikoista enemmän kuin mitä niiden arvo oikeasti on. Täältä voi katsoa videon, jolla näkyy kun sadat ihmiset jonottavat aamuisin ostamaan kolikoita Buenos Airesin Retiron juna-asemalla. 

Huomisesta lähtien tilanne muuttuu kun Argentiinassa laitetaan liikkeelle ensimmäistä kertaa uudet 2 peson arvoiset kolikot. Ilmeisesti ne on löyty vallankumouksen 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Tosiasiassa niiden tehtävä on varmasti myös ratkaista kolikkopulaa. 

Tähän päivään asti Argentiinassa on ollut vain 2 peson arvoisia seteleitä. Nyt kolikot tulevat setelien rinnalle.
Tässä esimerkki millainen kahden peson seteli voi tulla vastaan...



Joku "Yésica" on maaliskuussa 2009 päättänyt sanottaa "isä meidän" uuteen uskoon ylistyksenä yhdelle kaikkien aikojen suosituimmalle argentiinalaiselle cuarteto -artistille, nimeltään Mona Jiménez. Kuuntelunäyte.

4. joulukuuta 2011

The Help - Piiat


Katsoin tänään kyseisen elokuvan. Päätin antaa sille mahdollisuuden, koska se sattui näkymään Cuevanan etusivulla.. olin todella positiivisesti yllättynyt, koska trailerin perusteella en ollut tämän katsomisesta erityisen innostunut, vaan se vaikutti minusta todella ennalta-arvattavissa olevalta Hollywood-hömpältä. Tarina on kuitenkin liikuttava, inspiroiva, hauska ja samalla surullinen. Elokuva sijoittuu 1960-luvun Jenkkeihin, Mississippin osavaltioon, jossa mustilla ei erityisemmin ole muuta ihmisarvoa kun toimia valkoisten kotiapulaisina. 

Elokuvassa on monta hauskaa ja oikein onnistunutta henkilöhahmoa ja paljon vastakohtia. The Help pistää miettimään, vaikka se sijoittuu ajassa puoli vuosisataa taaksepäin ja on periaatteessa kertomus historiasta. Tarina saattaakin Jenkeissä olla kaukana nykytodellisuudesta, mutta uskon, että monessa maailman kolkassa tällainen on vielä nykypäivää. 

Mulle tuli mieleen Argentiina. Siellä yksi harvoista asioista, joihin mun on aina ollut kaikista vaikein suhtautua, on juuri tämä kotiapulaiskysymys. Vähän kuten tuossa elokuvassa, on mun argentiinalaisessa hostperheessä ollut sama kotiapulainen viimeiset parikymmentä vuotta. María taisi olla n. 18-vuotias kun hän ensimmäisen kerran aloitti työt kotiapulaisena ja lastenvahtina ja on siitä lähtien asunut mun hostperheessä sunnuntai-illasta aina perjantai-iltaan saakka. Mun hostsiskoille Maríasta on tullut "toinen äiti". Ainoa ero argentiinalaisen Marían ja tuon elokuvan kotiapulaisilla on se, että Argentiinassa kotiapulaisilla on yleensä suht sama ihonväri ja he saavat käyttää samoja vessoja kuin työnantajansa (perhe) ja joskus myös syödä samassa pöydässä (ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa). Joskin jossain määrin myös Argentiinassa kotiapulaiset ovat yleensä naapurimaista tulleita maahanmuuttajia tai köyhempiä paikallisia, joilla usein on tummemman sävyinen iho. 

Jo ensimmäisen kerran Mendozaan suunnattuani vuonna 2005, olin Suomessa tottunut pesemään itse pyykkini ja petaamaan sänkyni ja yhtäkkiä minun pitikin jättää nämä Marían hoidettaviksi. María laittoi meille aamupalat ennen kouluun lähtöä, herätti meidät, laittoi siskoille koululaukut valmiiksi, kävi päivän aikana ruokakaupassa, siivosi koko kämpän, pesi pyykit, petasi sängyt, lattoi ruuat, kattoi pöydät, tarjoili ruuat,  tiskasi astiat, toimi puhelinvastaajana sekä ovivahtina ja yleensä järjesti siskojen vaatekaapit ja huoneet. Ei toki kaikissa argentiinalaisissa perheissä kotiapulainen asu perheen luona, mutta mun hostperheessä näin on ollut jo vuosien ajan. Maríasta on tullut melkein perheen jäsen, mutta silti kaikki aina kiroaa kun eivät tarvittaessa löydä tavaroitaan, koska "María on taas piilottanut ne jonnekin".. tämä sai välillä mun niskakarvat pystyyn. Silti Maríasta on tullut myös osa sukua ja hän on mukana kaikilla isovanhempien ja serkkujen synttäreillä ja kissanristiäisissä. 

Tämä on aika vaikea aihe, koska esimerkiksi Argentiinassa tuloerot ovat vielä suuria (vaikkei niin pahoja kun vaikka muualla Lattareissa) ja toisaalta on kai parempi, että ihmisillä on töitä vaikka kotiapulaisena kuin että he joutuvat kadulla kerjäämään. Nyt kun mun hostsiskot on kasvaneet ja nuorinkin on jo 15v. niin María on saanut luvan kouluttaa itseään kotitöiden ohella käymällä pari kertaa vkossa kampaajakurssilla. Voitte vaan arvata, että nykyään kaikkien kotitöiden lisäksi, hän myös laittaa siskojen hiukset (suoristaa yms. perjantai-iltaisin). 

Suosittelen The Help -leffan katsomista kaikille! Onko joku teistä jo nähnyt sen? tai kenties lukenut kirjan?

1. joulukuuta 2011

Joulukuun ensimmäinen

.. tuli ihan puskan takaa. Miten voidaan olla jo joulukuussa? Ja multa puuttuu vielä joulukalenteri! Joulumieli ja -tunnelma on vielä vähän hakusessa.. mutta eiköhän ne pian jostain löydy.
Nämä ainakin auttavat asiaa:

kynttilöitä, jouluteetä ja pipareita..
Sain tuon valloittavan pipariukko -teesiivilän (?) pikkujoululahjaksi maanantaina lentokentällä. 

30. marraskuuta 2011

pirtsakka ja aurinkoinen Barcelona

Vietin ihanan pidennetyn viikonlopun Barcelonan auringossa. Kuinka luksusta on se, että kun kone lähtee Helsinki-Vantaalta aamulla 6:35, voi lähteä kotoa 5:20 ja olla lähtöportilla 20 minuuttia myöhemmin. Tuohon aikaan perjantaiaamusta puuttuu ruuhka motarilta ja check-in etukäteen tehtynä pääsee kentällä helpolla, vain turvatarkastuksesta läpikävelemällä. 

Eräs herra perillä Barcelonassa oli lähtenyt vähän myöhään lentokentälle ja odotutti mua siellä jokusen minuutin. Ei siinä mitään jos olisi edes kännykkä, jolla ilmottaa olevansa myöhässä, mutta kun ei ole mitään mahdollisuutta ottaa yhteyttä. Mieti siinä sitten, että onkohan hän mahtanut nukkua pommiin, jäänyt auton alle vai vaan myöhästynyt bussista. Vähän siinä rupesi savu tulemaan korvista ulos.. mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Auringonpaiste ja +23 asteen lämpö sai mielen nopeasti leppymään.

ja viimeistäänkin tämä rannassa nautittu vohveli!


Viikonlopun aikana tuli syötyä hirmusesti kaikkea hyvää; tapaksista empanadoihin, jäätelöön, smoothiin, pizzaan ja viinereihin. Luonnollisesti. Ehdin myös tavata yhden turkkilaisen kaverin, joka yllätyksekseni opiskeleekin nykyään Barcassa sekä yhden suomalaisen kaverini, joka on siellä vaihdossa. Barcelonahan on täynnä ulkomaalaisia.. ja siellä taas kerran aikaa vietettyäni ja oivasti viihdyttyäni, rupesin vakavasti miettimään kaupunkia sopivana maisterintekopaikkana. Asuako vuosi Barcelonassa? -Ei hullumpi idea!


Hihi, smudy juissibaari! :)
Yövyttiin saman kaverin luona, kun heinäkuussa kaupungissa vieraillessa.. tällä kertaa kämppiksinä olikin kaksi ranskalaista ja toinen argentiinalainen, joka oikeasti asuu Mallorcalla ja jolla onkin puoliksi suomalainen tyttöystävä. Yhtäkkiä suomea ja suomalaisia tulee joka tuutista! Hehe. Oli ihan hassua, että vaikka tapasin näitä ihmisiä ensimmäistä kertaa, oli ihan kuin oltais tunnettu jo kuukausia. En kertonut ranskarittarille (ranskattarille?) mitään mun pienistä ranskan kielen taidoista, vaan ovelasti salakuuntelin keskusteluja heidän siitä tietämättä. 


Lauantaina meillä oli illalla pieni empanada-factory keskellä olohuonetta ja kilpaa rypytettiin piiraita mahan kurniessa.


Kyllä hätä keinot keksii, kun siveltimet puuttuu..


ja voilà! 

Meiltä jäi viime kerralla kesällä näkemättä Montjuïcin maagisen lähteen (fuente mágica) tanssivat valot.. joten tällä kertaa oltiin siellä ajoissa paikalla ja katseltiin valojen välkkymistä Disney-musiikin tahdissa. 


Näitä katsellessa soi mm. "it's a whole new world.." Ihanaa!



Sunnuntaina vietettiin sankoin joukoin lapsellisen hauska iltapäivä paikallisessa "Heurekassa" (Cosmocaixa) ja sattumoisin vielä ilmaiseksi.. sieltä löytyi kaikkea jännää ja jo matkalla törmättiin ennennäkömättömän upeisiin rakennuksiin. Tai pikemminkin palatseihin. Loppujen lopuksi olihan Barcelonassakin ilma jo viilenemään päin, mutta jotenkin se 15 asteen viileä ilma vaan tuntuu niin paljon paremmalta kuin tämä synkkä ja sateinen Helsinki. Erikoista kyllä!

Nyt on hurjaa olla takaisin Suomessa. Tuollaiset vkonloppulomat ulkomailla saa helposti unohtamaan arjen ja työt. Tuntuu ihan kuin toisella planeetalla ja ihan eri maailmoissa olisi. Paluu onkin siitä syystä vähän raskasta ja loma on enää kuin uni vain. Tämä taitaakin jäädä tämän vuoden viimeiseksi ulkomaanmatkaksi. Ja gauchoni kanssa tavataan seuraavan kerran vasta maaliskuussa. Así es la vida..

20. marraskuuta 2011

jatko-opinnot; mitä ja missä?

Olen nyt vihdoin saanut jotain aikaseksi, mitä siis tulee jatko-opintoihin.. pienestä painostuksesta johtuen -"voisit tehdä listan, jota voidaan katsoa yhdessä kun tuut Barcelonaan" -tein tänään koko iltapäivän listaa eurooppalaisista yliopistoista, joihin voisin ehkä hakea opiskelemaan maisteria. Tässä ei varmaankaan vielä ole kaikki varteenotettavat vaihtoehdot ja toisaalta en kyllä todellakaan meinaa näihin kaikkiin hakea. Hakuprosessista on usein tehty niin vastenmielinen ja hankala, että siinä vaiheessa saadaan jo moni mahdollinen opiskelija rankattua pois hakijoiden joukosta. 

Tässä vähän osviittaa mun listasta.


En oikein osaa päättää olisiko vuoden vai kahden vuoden maisteri parempi, mutta tästä listasta löytyy nyt molempia vaihtoehtoja. Keräsin nämä kaikki tiedot EU:n mastersportal sivustolta, ja toivon, että ne pitävät paikkaansa. Kun sinne laittaa hakusanaksi "political science and international relations" niin se listaa noin 840 maisteriohjelmaa ympäri Eurooppaa lukuisissa eri yliopistoissa. Niitä oli yhteensä 85 sivua ja kävin ne kaikki läpi! Yhteensä 13 ohjelmaa taisi löytyä suomalaisista yliopistoista, mutta toistaiseksi vain yksi pääsi mun listalle. Tältä mun listalta löytyy kaikenlaista konflikteista, ihmisoikeuksiin, diplomatiaan ja kehitykseen. 

Noita reilua 800 maisteriohjelmaa selatessa vastaan tuli muutama hauska vaihtoehto. Meinaan kuka lähtee Venäjälle opiskelemaan demokraattista hallintoa (democratic governance)? Toisaalta voisi kyllä olla aika mielenkiintoista tutustua venäläisten demokratiakäsitykseen tarkemmin, koneiston sisältä.. mutta jätän sen suosiolla muille! Toinen hauska juttu oli Euroopan integroitumisen opinnot Ateenassa.. nyt just en ehkä lähtisi Kreikkaan opiskelemaan EU:sta.

Jos sitten saan haettua johonkin yliopistoon, ja onnistun sisäänkin pääsemään, niin valinta tulee olemaan vaikea. Löysin niin monta mielenkiintoista ohjelmaa, että minun voisi tehdä mieli opiskella monta erilaista maisteritutkintoa.

17. marraskuuta 2011

uupps.. rocky road!

Tein muutama viikko sitten sellaisen virheen, että eksyin yksi aamu työmatkalla piipahtamaan Robertsiin hakemaan kahvia loppumatkalle.. Sen lisäksi, että loppulasku oli aika suuri kun pitäisi säästää jokaikinen pennonen, koin uskomattoman yllätyksen. Robertseista saa rocky road cookieseja! Niitä taivaallisen hyviä keksejä, joita vedettiin lähes joka päivä Aberdeenissä yliopiston kahvilassa lounaan päälle kahvin kera. Ne on siis aivan, täysin samoja cookieseja. Erityisesti lopputyöahkeroinnin ja koeviikkojen keskellä viime vuonna päivän ainut lohtu oli kahvihetki kavereiden kanssa tämän keksin kera. Kävin tänäänkin aamulla hakemassa yhden. Tilasin "keksin" ja myyjä tokaisi, "ai, cookien?". Olisi pitänyt kysyä, mitä eroa on keksillä ja cookiella. :)


Ainut ero on hinta. Aberdeenissä tämä keksi taisi maksaa 0,90 puntaa (n. 1,05e) ja Robertsissa se maksaa 2,90e. Mutta sehän ei tietenkään ollut mikään yllätys! Nyt täytyykin jatkossa yrittää suunnitella työmatka niin, ettei tielle osu yhtään Robertsia..

13. marraskuuta 2011

"I can be googled, therefore I am"

Löysin tuon ylläolevan lauseen sattumalta tänään yhdestä valokuvasta facebookista. Se sopi täydellisesti tähän otsikoksi. Nimittäin tietyin väliajoin voi olla ihan hyvä googlata oma nimi tarkistaakseen mitä kaikkea haulla tulee vastaan. Varsinkin jos ei ole nimeltään María López vaan omistaa jonkun vähän erikoisemman tai harvinaisemman nimen.. mikä tarkoittaa, että kaikki googlen kautta löytyvä voidaan yhdistää juuri sinuun.

Satuttiin etsimään tietoa mun nimellä tossa reilu kuukausi sitten ja vastaan tuli esimerkiksi hieman kyseenalainen addressi lähes kolmen vuoden takaa, joka ei välttämättä olisi ainakaan israelilaisten mieleen. Rupesin miettimään, että jospa ne israelilaiset rajavirkailijat vaikka googlaavat maahan saapuvat ihmiset ja päättävät estää mun maahanpääsyn. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt..

Muutama viikko sitten huomasin, että jollain ihmeen oikeudella hostelworld-sivusto kertoo kaikelle kansalle niiden kautta varaamani hostellit ympäri maapallon. Mistä lähtien mulla on ollut niiden sivuilla joku profiili ja minkä perusteella se on automaattisesti auki kaikelle kansalle? -Ei hajuakaan. Tämä hostelleja välittävä sivusto on vaan päättänyt laittaa kaikki varaustiedot julkisiksi. Erikoisinta oli se, että pystyäkseni muuttamaan nuo tiedot yksityisiksi, mun oli pakko ilmoittaa heille mm. syntymäaika ja koko nimi yms. Onkohan taas jäänyt joku pikkuprintti lukematta.. vai viilataanko meitä linssiin?

9. marraskuuta 2011

blogisubstanssia

Sain viime viikolla kivan yllätyksen kun sekä La Vida Locan Sari, että Fríolandian Eveliina antoivat blogilleni "a blog with substance" -tunnustuksen. Ilahduttavaa huomata, että ainakin joidenkin ihmisten mielestä kirjoituksissani on substanssia. Palaute ja kommentit saavat minut aina hyvälle mielelle, sillä niistä huomaa, että jossain päin maailmaa on joku, joka näitä mun juttuja oikeesti lukee.

Yritän nyt kertoa itsestäni 8 satunnaista asiaa..

1) En ole pitkään aikaan (the O.C:n jälkeen) seurannut mitään sarjaa telkkarista. Viime viikkoina olen kuitenkin ruvennut katsomaan How I met your mother'in jaksoja Cuevanasta. Olen tähän asti katsonut eri jaksoja aika randomisti mm. seitsemänneltä ja neljänneltä tuotantokaudelta. Nyt ymmärrän paremmin miksi yksi hyvä kaverini kertoi jo muutama vuosi sitten, että HIMYMn inspiroimana hänen parisuhteessaan keskustellaan monista tärkeistä asioista.

2) Minulla on usein tapana leikitellä kielillä ja esimerkiksi kääntää suomesta ja englannista sanontoja espanjaksi.. tehdään sitä paljon gauchoni (joka ei välttämättä pidä tästä nimityksestä) kanssa. Vähän aikaa sitten sattui aika nolo juttu, kun sanoin espanjaksi "sí, lo sabe por duro" tarkoittaessani, että hän osaa jotain ulkoa. Sain hämmästyneen katseen ja naurut päälle. Koin valaistuksen saadessani tietää, että englannin sanonta ei ole "to know by hard" vaan "to know by heart". Olen viimeiset 15 vuotta elänyt siinä luulossa, että englanniksi osataan jotain kovan kautta, mutta nyt tiedän, että asiat osataankin sydämen kautta.

3) Olen vihdoinkin kahden kuukauden jälkeen ruvennut viihtymään työssäni. Ensimmäisinä viikkoina joka toinen päivä kotiin päästyäni rupesin tutkimaan aarresaaren sivuja ja miettimään muita vaihtoehtoja. Nyt olen onneksi saanut mielenkiintoisia työtehtäviä ja tutustunut paremmin työtovereihini.

4) Minulla on aivan järkyttävän huono itsekuri syömisen suhteen. On lähes mahdotonta, että olisin kokonaisen päivän syömättä yhtään suklaata. Kesäisin on lähes mahdotonta, että olisin päivääkään syömättä jäätelöä. Olen aina syönyt juuri sitä mitä mieli tekee, jos sitä vaan on ollut saatavilla.

5) Näen todella harvoin painajaisia. Ainoat muistikuvani painajaisten näkemisestä ovat lapsuudesta, jolloin näin ehkä kokonaiset kaksi ikävää unta jostain sarjamurhaajasta. Olen aina tykännyt katsella kauhuleffoja ja jännäreitä (enemmän kyllä nuorempana), mikä johtuu varmaan siitä että ne eivät ole ikinä tunkeutuneet yöuniini.

6) Olin toissapäivänä Meksikon kultturiviikon avajaisissa Caisassa. En ole vielä perehtynyt kulttuurivkon ohjelmaan sen tarkemmin, mutta huomasin, että ensi vkonloppuna järjestetään piñata-verstas, jossa opetellaan tekemään piñatoja. Se kuulostaa todella hauskalta! Suosittelen kaikille Caisassa näytteillä olevaa valokuvanäyttelyä "Los Muros Nos Hablan" (=muurit puhuvat meille). Se on ilmainen ja nopeasti nähty, mutta siellä on todella ihania, värikkäitä kuvia koristeellisista ovista ja ikkunoista kahdesta meksikolaisesta kylästä.

7) Olen suunnitellut ensi kevättä ja niin paljon kun pidänkin keväästä, siitä tulee omalla kohdallani varmaan syksy. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pakkaan kimpsut ja kampsut maaliskuussa ja suuntaan kohti hyviä tuulia.

8) Olin eilen perheeni kanssa hohtokeilaamassa ja muistin kuinka hauskaa keilaaminen voikaan olla. Se on vaan aika kallista huvia, mutta pitää silti yrittää päästä keilaamaan vähän useammin kuin kerran parissa vuodessa. Sain parhaat yhteispisteet vajaalta kahdelta kierrokselta, jotka ehdittiin tunnissa pelata. Se oli ehkä syynä keilausinnostukseen!

Annan tämän tunnustuksen eteenpäin kahdelle ihanalle kaverilleni, joiden blogia seuraan tarkkaan. Varsinkin nyt kun he ovat kaukana luotani.

Anna -My life here & there
Laura -My University Life

Tähän loppuun kuva viime viikolta, usvaisesta Helsingistä.


6. marraskuuta 2011

mikä pettymys!

Tiedättekö sen Aleksille ilmestyneen suht uuden kahvilan? Sen, joka ulospäin näyttää oikein söpöltä ja sai minut innostumaan, että kerrankin Helsinkiin on ilmestynyt joku erilainen, ei Roberts, ei Wayne's tai muu ketjukahvila. La Torrefazione. En ole aivan varma, koska tämä kyseinen paikka on pulpahtanut ydinkeskustaan, mutta itse huomasin sen vasta reilu kuukausi sitten. Halusin heti mennä tsekkaamaan millainen paikka on kyseessä. Yritettiin sinne yksi sunnuntai Nicon ollessa Suomessa käymässä, mutta sisään ei mahtunut eikä meillä ollut aikaa jäädä odottelemaan vapaata pöytää, sillä sinä päivänä meitä odotti keskiyön Pariisi. Aina kun kuljen kahvilan ohi, se on täynnä väkeä. 

Tänään se päivä sitten koitti. Suunnattiin kaverin kanssa torreen kahville. Pienen odottelun ja pöydän vaihdon jälkeen saatiin söpö kulmapaikka aivan ikkunan vierestä. Siitä saattoi vilkuilla Aleksin meininkiä sivusilmällä. Olen koko viikon onnistunut säästämään ja vieläpä kuljettanut eväät töihin. Päätin siis tuhlata vähän enemmän ja tilata café mochan. Se maksoi 4,30e. Siis yli neljä euroa! Sellainen pieni kuppi. Eikä kahvi edes ollut erikoisen makuista. Kahvin lisuukkeeksi ei ostettu mitään sillä tarjonta oli aika olematon. Viereisen pöydän salaatti näytti kyllä herkulliselta. Kärpäsen kakan kokoinen macarone-leivos maksoi 2e. Se sai siis jäädä lasivitriiniin. Joku turisti erehtyi kysemään wlanin salasanaa. "I'm sorry, we don't have wifi here" oli myyjän vastaus. Ihmettelin, että miten joku voi tänä päivänä, vuonna 2011, avata kahvilan pääkaupungin keskustaan ja olla tarjoamatta wlania. Kuinka se on mahdollista? Vielä kun kyseessä on Helsinki, Suomen pääkaupunki. Eikö me olla maailmalla tunnettuja tällaisesta edistyksellisyydestä? Suomi -telekommunikaation edelläkävijä. Ratikassakin on ilmainen wlan. 

Sitten joku toinen turisti erehtyi pyytämään santsikuppia. Tavallista kahvia. (Kahvila oli muuten täynnä ulkomaalaisia, suomea kuuli melkein vähemmän kuin muita kieliä yhteensä.) Voi että. Myyjä vähän ihmetteli kun tämä tyttö tuli pyytämään santsikuppia vanha kuppi kädessään. Hänelle annettiin uusi kupillinen ja laskutettiin uudet 2,50e. Eikö ole erikoista?

Mulla meni heti kättelyssä maku koko kahvilasta. Miten huolestuttavaa, että on varaa pitää kuppilaa Aleksilla karseilla ylihinnoilla, pienillä kupeilla, ilman wlania ja ilman halvempia tai ilmaisia santsikuppeja. Ehkä juuri sen takia, että se sijaitsee Aleksilla ja muuhun ei ole varaa. 

Kaiken huippu oli se, että kuuden aikaan kahvila yhtäkkiä hiljeni ja ihmisiä liukui pois pikkuhiljaa, eikä uusia asiakkaita juuri tullut tilalle. Vähän yli kuusi kaveri meni kysymään, joko he olivat sulkemassa. Vastaus oli, että "itseasiassa olemme sulkeneet jo puoli tuntia sitten". WTF? Kello oli 18:10 ja he olivat muka sulkeneet putiikin puoli tuntia aiemmin. Kuka ihme pitää kahvilaa pääkaupungin keskustassa ja sulkee sen sunnuntaina ennen klo kuutta? Ja miksi ihmeessä?

Tuskin palaan Torrefazioneen enää koskaan. Ellen sitten ole todella epätoivoinen. Onneksi seurassa ei sentään ollut mitään valittamista.

Liiottelenko minä vai onko jollain kahvilanpitäjällä surkea käsitys kahvilan pitämisestä?

3. marraskuuta 2011

Oliivipuita, hummusta, aurinkoa ja korkkiruuveja

Tässä vähän kuulumisia mun Israelin reissulta. Pienestä ennakkojännityksestä huolimatta, matka oli oikein onnistunut ja uusien tuttavuuksien kanssa oli mukava olla. Tutut hajut, tuoksut, ilmaukset ja ympäristö toivat rutkasti muistoja mieleen 15 vuoden takaa. Ken, loo, rega rega, ima, toda ja muutama muu yksittäinen sana hepreaa, jotka olivat jo melkein unohtuneet, muistuivat nopeasti mieleen. 

Minun maahanpääsyni sujui lähes ongelmitta. Mitä nyt jouduin vastailemaan joihinkin typeriin kysymyksiin mua puoli metriä lyhyemmälle, nyrpeälle, israelilaiselle naispoliisille hädin tuskin koneestä ulos päästyäni. Mihin meet? Missä yövyt? Mikä on sun poikaystävän nimi? No mitä se sisko tekee? Miten se voi asua Jerusalemissa jos se on töissä Tel Avivissa? Siis miten et muka ole tavannut sun poikaystävän siskoa? yms. muuta mukavaa. Minä en sentään joutunut luettelemaan kaikkien sisarusteni nimiä ja opiskeluja 10 vuoden takaa, selitellä miksi en puhu hepreaa, selitellä miksi ipadini (ei sillä, että minulla sellaista olisi) ei läpäissyt räjähdystarkastusta, antaa matkatavaroitani tutkittavaksi ilman, että olen itse paikalla, olla kuulusteltavana ja rieputeltavana tunnin verran lähtöportilla ja sitten kuulla, että jonkun typeryksen tekemän virheen takia matkasuunnitelmani muuttuu ja pääsen perille vasta 8 h alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Maastalähtöni olikin hieman raskaampi kokemus. Menomatkalla kentälle stressarin shuttle-kuskin ajotaitoja ja jännitin miten nopeasti ehdin tarttua ohjaksiin kun hän nukahtaa rattiin. Samat vanhat kysymykset odottivat kentällä ja muutama typerä lisää, kuten onko noi muka tarpeeksi tavaraa koko reissulle? Ja mitä hittoa se muka sulle kuuluu. PRKL. Lentokenttäkuulutukset olivat siitä erikoisia, että normaalin "pitäkää huolta matkatavaroistanne, älkää jättäkö niitä yksin" lisäksi koko ajan kuului "huomio; aseiden hallussapito on kielletty kaikissa terminaaleissa".

Maahan saavuttuani ihmettelin lentokentän tuloaulan kattoa koristelevia kymmeniä ilmapalloja. 
Muutama sydän on lähtenyt karkuun.


Ensimmäisenä päivänä käveltiin keskellä jerusalemilaisia oliivipuita... 


nautittiin katukuppilan falafeleista, taivaallisesta hummus-tahnasta ja myös auringosta..


..ja tsekattiin myös paikallinen parlamentti, Knesset, joka israelilaisten mukaan löytyy maan pääkaupungista. Asiasta voi olla montaa mieltä!


Tokana päivänä lähdettiin seikkailemaan Jerusalemin vanhaan kaupunkiin.


Löydettiin erikoinen korukokoelma turistikaupasta...


samassa kaupassa oli laaja kipa-valikoima!


Ihailtiin Jerusalemin maisemia ja mm. auringon häikäisemää öljymäkeä..




Heprean lisäksi innoissani muistelin lähes kokonaan unholaan jääneitä arabian kielen alkeita..


Tätä maisemaa en ihastellut. Kuvassa näkyy Jerusalemin jakava muuri, josta olin juuri ennen lähtöä lukenut kirjan. Siitä kirjoitin aiemmin täällä


Asiat ovat hieman muuttuneet sitten 1996. Al-Aqsan moskeijaan (kulta-kupoli kuvassa) ei enää pääse niin vaan vierailemaan..


Myös Itkumuurin alue on entistä kontrolloidumpi. Naiset ja miehet on jaettu omille puolilleen (otin kuvan aidan yli) ja koko alueelle päästäkseen täytyy mennä turvatarkastuksen ja metallinpaljastimien läpi. Oltiin paikalla perjantai-iltana juuri shabbatin alkaessa ja joku kehtasi tulla valittamaan kuvien ottamisesta.. enkä silloin edes kuvannut itse muuria vaan ihan muita juttuja.


Näitä en vaan voinut olla ihmettelemättä. Mutta, kukin tyylillään.


Tässä vähän vanhan kaupungin basaaria, jossa tingittiin oikein urakalla..


sieltä löytyi taas joku yli-innokas myyjä, joka totesi mulle (suomeksi!) "ei oo rahaa, ei oo mahaa". Yritin sitten uskotella hänelle, että "nimenomaan, ei oo rahaa" ja tinkiä hintaa vielä alemmas.


Söin matkan aikana pitaleipää, falafeleja, hummusta, tahinia ja kaikkea hyvää niin paljon, että vatsa repeää. Välillä herkuteltiin myös empanadoilla ja alfajoreilla. Nam. Nam. Maahan on kaikesta hummusista huolimatta erittäin vaikea suhtautua. Siellä on paljon niin erikoisia juttuja, joita on mahdoton ymmärtää. Suomeen palattuani sain kuulla, että vkonlopun aikana maassa oli ollut väkivaltaisimpia yhteenottoja moniin kuukausiin. Eipä paikan päällä (Jerusalemissa) huomannut mitään. Muutama laukaus kuului parina päivänä, mutta epäiltiin niitä hääriennoiksi. Sen pituinen se. 

24. lokakuuta 2011

Coldplay fiilistelyä

Satuinpa tänään kuuntelemaan Coldplaytä ihan olan takaa pitkästä aikaa. Musiikki ja eri biisit on mun mielessä aina visusti kytkeytyneet johonkin hetkeen tai elämänvaiheeseen. Tän illan Viva la Vidat ja kumppanit sai mut saman tien takaisin kolmen vuoden taa tähän aikaan. Kanadaan. Coldplayn konserttiin ja koko vaihtarivuoteen Kingstoniin. Voi niitä aikoja..


Violet Hill.



Vaikka joskus haikailen niiden aikojen perään, en kuitenkaan ehkä haluaisi aikakonetta, jolla matkustaa kolmen vuoden taa. Ehkä. 

21. lokakuuta 2011

Mapuche, mapuche, mapuche.

Olin keskiviikkona Helsingin yliopistolla kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa. Nuori, chileläinen Mapuche -johtaja oli paikalla puhumassa Mapuche -kansan tilanteesta nykypäivän Chilessä. Señor Mijael Carbone Queipul vaikutti päällepäin aivan tavalliselta, nuorelta, vajaa kolmekymppiseltä chileläiseltä, farkut ja villapaita päällä. Tummat piirteet kertoivat hänellä olevan intiaanitaustaa. Puhe alkoi minulle tuntemattomalla kielellä, jota yritin hämmentyneenä kuunnella sillä olin lukenut jostain luennon olevan espanjaksi suomen kielisellä tulkkauksella. Mijael aloitti siis puhumalla omaa äidinkieltään, mapudungunia. 

Noin tunnin ajan hän kertoi ensin Mapuchejen alkuperästä, onneksi espanjaksi. Kyseessä on siis intiaaniheimo, joita pidetään Argentiinan ja Chilen alkuperäisinä asuttajina. Heimo, joka on taistellut oikeuksistaan ainakin viimeiset 500 vuotta, siitä lähtien kun espanjalaiset miehittävät Latinalaisen Amerikan. Mapuchet ovat mm. tunnettuja siitä miten he ovat ainoa kansa, joka uhmasi Inkojen valtakuntaa ja yksi ainoista alkuperäiskansoista, jonka onnistui pitkään taistella espanjalaisia vastaan. Espanjalaisten valloitus Chilessä tyssäsi moniksi vuosiksi Mapuche-vastarinnan vuoksi. 

Minulle selvisi vasta viime keväänä, että myös Argentiinassa on Mapucheja, kun yksi saksalainen opiskelukaverini kertoi tekevänsä aiheesta lopputyötä. Mapuchet vain aina yhdistetään Chileen, jo senkin takia, että siellä heitä on aina (?) ollut paljon enemmän. Argentiinassahan on todella vähän alkuperäiskansojen jälkeläisiä jäljellä, sillä 1800-luvun lopulla yksi maan presidentti päätti julistaa sotilasoperaation nimeltä "autiomaa" kaikkia maassa asuvia inkkareita vastaan. Selkokielellä tiivistettynä tarkoitus oli, että laiskat gauchot joko ajaisivat kaikki inkkarit maasta pois tai vaihtoehtoisesti tappaisivat heidät, sillä Eurooppaa ihailevan presidentin mielestä juuri inkkarit olivat este Argentiinan kehityksen tiellä. Aikaisemmin olen maininnut Argentiinan Mapuchet lyhyesti tässä

Mapuche-lippu.
Mijael on yhden Chilen Mapuche-organisaation (Alianza Territorial Mapuche) johtaja ja kiertää Euroopassa, ilmeisesti vain Pohjois-Euroopassa (Norja, Ruotsi, Suomi) kertomassa kansan nykytilanteesta ja samalla hakemassa tukea heidän taistelulle oikeuksiensa puolesta. Mijaelin mukaan nykypäivän Chilessä Mapuchet muodostavat 10 % koko väestöstä, mikä on mielestäni aika paljon siihen nähden, että heillä ei esimerkiksi ole mitään edustusta maan parlamentissa. Mapuchejen suurin ongelma on, että heillä ei ole oikeuksia maahan, madre tierraan, joka on heille kaikki kaikessa. He yrittävät parhaillaan vallata esi-isilleen kuuluneita maita takaisin, mutta Chilen valtio ei tunnusta Mapucheilla olevan minkäänlaisia oikeuksia yhteenkään maaplänttiin koko valtion alueella. Sen sijaan, maahan tulee monikansallasia yrityksiä, jotka Mijaelin puheiden mukaan istuttavat sinne kuulumattomia kasveja, kuten eukalyptyspuita, jotka sitten pilaavat maaperän ja tekevät sen käyttökelvottomaksi satojen hehtaarien alueella. Tämä johtaa siihen, että Mapuchet eivät voi elää viljelemällä maata saadakseen siitä elantonsa, vaan he joutuvat muuttamaan ja tekemään "paskaduuneja" sortopalkalla. Tämä taas johtaa heidän yhteisöjen sirpaloitumiseen ja kulttuuriperinnön häviämiseen. 

Lisäksi Chilen valtio harjoittaa erikoista politiikkaa Mapucheja vastaan. Mapuchet nimenomaan eivät ole valtion kehitystä vastaan, Mijaelin sanojen mukaan, mutta he haluavat oikeudet heille kuuluviin maa-alueisiin voidakseen jatkaa omaa elämäänsä autonomisesti Chilessä. Mapuchet käyttävät rauhanmukaisia toimia, mm. nälkälakkoja, taistelussa oikeuksiensa puolesta, mutta tästä huolimatta Chilen valtio pitää monia Mapuche-johtajia terroristeina. Tämän vuoksi valtio on ottanut uudelleen käyttöön Pinochetin aikana säädetyn terrorismin vastaisen lain, jonka myötä kapinoivia Mapucheja tuomitaan vuosikausiksi telkien taa. Mijael kertoi, että heidän alueella toimii mm. yksi suomalais-ruotsalainen metsäalan yritys, jonka myötä heidän elämisensä on yhä rajoittuneempaa. Se on osa syy, miksi hän nyt kiertää pohjoismaissa. Toinen syy on se, että tällä hetkellä Chilen valtio rakentaa kansainvälistä lentokenttää alueelle, jota Mapuchet pitävät omanaan.  Mijael sanoi myös toivovansa, että esimerkiksi Suomi (ja muut maat) lähettäisi ihmisiä vartioimaan Chilen valtion kyseenalaisia toimia Mapucheja vastaan, jotta tämä intiaaniheimo saisi oikeudenmukaista kohtelua. Mijaelin on tarkoitus tavata myös saamelaisten edustajia Suomen vierailullaan ja kuulemma norjalaisten ja ruotsalaisten saamelaisten kanssa on jo oltu yhteyksissä.

Tässä Mijaelinkin näyttämä kuva Mapuchejen maanmenettämisprosessista viimeisten vuosisatojen aikana. 

Tämä luento oli oikein mielenkiintoinen ja opin paljon uutta. Mijael kertoi ensin asiansa suomalaisen tulkin avulla ja häneltä sai sen jälkeen kysyä aiheesta lisää. Itse kysyin, josko Argentiinan valtion rajojen sisällä asuvat Mapuchet ovat samassa tilanteessa kuin Chilessä ja mikäli he tekevät rajat ylittävää yhteistyötä. Ilmeisesti Argentiinassakin ollaan ruvettu käyttämään samanlaisia toimia valtion puolesta Mapucheja vastaan ja sen takia myös yhteistyö Mapuchejen välillä on lisääntynyt. Mikäli joku on kiinnostunut asiasta, lauantaina esitetään dokumentti aiheesta. Siitä mainitsinkin viime viikolla tässä.