Eurotuur - Berliini

Heinäkuun eurotuurimme kolmas kohdekaupunki oli Berliini. Kun vihdoin olimme saapuneet sinne jäädäksemme tutustumaan itse kaupunkiin, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpömittarikin oli lähtenyt nousuun. N kaverit, jotka matkasivat meidän mukana ensimmäiset päivät Prahassa olivat päättäneet tehdä extempore-retken Berliiniin ja olivat matkaseuranamme valloittamassa Saksan pääkaupunkia.

Mate-hetki Berliinin katedraalin edessä.

Kun googleen kirjoittaa Berliini, on neljäs tulos ote pienestä matkaoppaasta, jonka mukaan "Berliini ei ole erityisen kaunis kaupunki. Se on maan tasalle pommitettu ja kahtia revitty kaupunki, joka kuitenkin on noussut jaloilleen". Pitää täysin paikkaansa. Olin vähän pettynyt kaupungin suhteen, sillä vaikka olen Berliinissä käynyt joskus vuonna 1996 tai '97 (vai molempina?) ei mieleen ollut jäänyt muuta kuin manner-Euroopan suurin tavaratalo KaDeWe, jossa tälläkin kertaa pikaisesti vierailtiin, vain löytääksemme suuren Iittala-osaston.

moderni ja vanha torni

En ole pitkään aikaan vieraillut maassa, jonka kieltä en osaisi yhtään. Tsekeissä englannin kielen osaamattomuuden vielä ymmärsi, eikä se tuottanut ongelmaa, mutta saksalaisille en osannut antaa kielitaidottomuutta anteeksi ja englannin osaamattomuus rupesi moneen kertaan käymään hermoille. Lisäksi mun hermoja kiristi vessojen epäsiisteys. Ehkä mulla vain oli todella huono tuuri niiden kanssa, mutta ensimmäisenä päivänä kaikista vessoista puuttui joko vessapaperia tai saippuaa, tai haju oli niin hurja, ettei sisään uskaltanut mennä. Tai ne oli vain täynnä kärpäsiä!

Yövyttiin toukokuussa avatussa PangeaPeople Hostellissa, ihan Berliinin keskustassa, vain pari korttelia TV-tornista. Hostelli oli todella hotellimainen, jättikokoinen rakennus eikä erityisen kodikas. Lisäksi huomasin juuri viime viikolla visalaskun tipahdettua postiluukusta, että he ovat laskuttaneet jotkut ylimääräiset 40e mun kortilta pari päivää meidän Berliinistä lähdön jälkeen. En suosittele!

las chicas

Meidän porukan mielikuvaa Berliinistä pahensi myös jo mainitsemani Sandemansin ilmainen kävelykierros. Oppaat (ainakin espanjalaiset) oli niin töykeitä ja snobeja, että luulin heidän jo unohtaneen tekevänsä kierrokset tippipolitiikalla. Heti alusta asti meitä kohdeltiin kaltoin, koska oltiin muka liian iso porukka (6 henkeä) mennäksemme samalle kierrokselle. Kuljettiin kuitenkin lopulta koko kierros, 4 tuntia, kuunnellen arroganttia Jacoboa ja osa porukasta espanjalaista tíaa. Ja opattiin monia uusia, mielenkiintoisia juttuja.

Vuonna 2006 valmistunut juutalaisten muistomerkki teki ehdottomasti muhun vaikutuksen. Noin kahden hehtaarin alueella sijaitsevat 2711 kivipalkkia muodostavat labyrintin, jonka läpi kulkeminen sai ihmeellisiä mietteitä pulpahtelemaan päähän. Jotenkin äänet kaikuvat niin, että tuntuu, että joka kiven takana olisi ihmisiä, mutta et siltikään näe ketään. Se oli todella jännä kokemus!

Osa kivipalkeista oli super korkeita!

Moni ei tiedä, että Berliinin muuri oli oikeasti tuplamuuri, joka teki ympyrän sulkeakseen "länsimaallisen Berliinin" sisäänsä. Ei mekään tiedetty ennen kaupunkikierrosta. Tuplamuurin muodostivat kaksi muuria, joiden välissä oli 100 metriä "kuoleman aluetta", jossa yleensä yhden muurin ylittäjät tulivat ammutuiksi.

Tässä näkyy pala molempaa muuria ja niiden välissä vartiotorni.

Berliinissä on myös paljon historiaa ja joka paikassa toinen maailmansota, juutalaiset ja holokausti tulee vastaan. Jo parin päivän visiitillä tuli sellainen fiilis, että ne asiat rupesivat tulemaan korvista ulos. Uskon, että berliiniläiset ovat otsaan asti täynnä kaikkea holokaustiin liittyvää. Minä ainakin olisin.

N, minä ja host-siskot parlamentin edessä.

Oli Berliinissä silti kauniitakin paikkoja, kaupungin kohtaloksi koitui varmasti se, että oltiin juuri tultu niin vallattoman hienosta Tsekin pääkaupungista, jonka vieressä mikä tahansa paikka kalpenee. Olen myös monesti kuullut, että Berliini on loistava shoppailukaupunki. Tällä kertaa emme käyneet kuin muutamassa turistikaupassa, joten shoppailupuolesta en osaa sanoa mitään. Ehkä joskus palaan Berliiniin ja annan kaupungille uuden mahdollisuuden!

lukemisia

Harmikseni olen tänä kesänä ehtinyt lukea kovin vähän. Heinäkuun reissailujen aikana en lukenut yhtäkään kirjaa, sillä koko ajan oli ihmisiä ja kaikenlaista tekemistä ympärillä. Viime viikolla päätin tarttua Gabriel García Márquezin kuuluisaan teokseen: Cien años de soledad (Sadan vuoden yksinäisyys), nimenomaan espanjaksi. Kirjan lukeminen on ollut suunniteltu projekti jo pidemmän aikaa. Kun olin saanut noin kymmenen sivua luettua, heräsin horroksesta ja tajusin, että en ollut ymmärtänyt yhtään mitään. Päätin pistää kirjan sivuun ja siirtää projektin vuodella eteenpäin.

Luin keväällä hänen toisiksi uusimman kirjansa, Memoria de mis putas tristes (Muistojeni ilottomat huorat), joka on huomattavasti ohuempi ja helppolukuisempi kuin yllä mainittu kirja. Tilasin sen amazonilta muutamalla eurolla ja luin loppuun parissa päivässä. Kirja oli surullinen, mutta samalla viihdyttävä. Se on helppo lukea vaikka espanjaksi, jos haluaa ylläpitää kielitaitoa.

Onko teistä joku lukenut kyseisen kirjan? tai jonkun muun Márquezin teoksen?

Kun Cien años de soledad oli laitettu takaisin kirjahyllyyn, tartuin Salman Rushdien teokseen: Saatanalliset säkeet. Jo pitkään olen halunnut lukea kyseisen kirjan ihan vaan sen takia, että se vielä yli 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen saa muslimimaat sekaisin. Viime viikolla kuulin intialaiselta kaveriltani, että kirja on edelleen pannassa mm. kirjailijan kotimaassa, Intiassa. Kirja sisältää joitain islamia väheksyviä kohtia, vaikkei se olekaan pääteema. Silti kirjan ilmestymisen jälkeen Iranin uskonnollinen johtaja Khomeini antoi Rushdielle poliittisen "lausuman", eli fatwan, joka tarkoittaa käytännössä kuolemantuomiota. Luin 600 sivusta noin kuudesosan ja totesin, että olin ihan sekaisin henkilöistä, tapahtumista ja koko kirjasta. Vaikka luin kirjaa suomeksi, en ymmärtänyt missä mennään. Päätin taas siirtää tämänkin lukuprojektin tulevaisuuteen.

Nyt rupesin kuitenkin vihdoin lukemaan kaverilta lainattua Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista. Olen kuullut kirjasta paljon hyvää, joten vaikka harvoin luen kotimaista tai ylipäätänsä fiktiivistä kirjallisuutta, päätin tarttua tähän pakolaiseen.

Jo ensimmäiset sivut tempasivat mut mukaansa nopeasti ja yllättivät hauskuudellaan. Kirja kertoo siis suomalaisesta miehestä, joka on koko ikänsä toivonut olevansa ruotsalainen. Kirjan alussa hän on lomalla Thaimaassa viettämässä joulunpyhiä ja vuodenvaihdetta, ihailemassa ruotsalaista perheidylliä. Päähenkilö on hardcore Olof Palme fani, josta kertoo mm. tämä kohta: "Palmen murhapäivä on tähänastisen elämäni synkin päivä. Se riipaisi minua enemmän kuin isän tai äidin kuolema. Isiä ja äitejä on maailma täynnä, Olof Palmeja on vain yksi. Vanhempani elättivät minut, Palme kasvatti. Siksi hänen poismenonsakin satutti enemmän." 

Teksti on välillä aika kovaa ja itseironista, mutta suomalainen kulttuuri kärjistetään hauskasti, samalla verraten sitä ruotsalaiseen. Onhan kaikki aina paremmin ja hienommin länsinaapurissa. "Suomalaisesta perheestä puuttuu kaikki se mitä Per Albin tarkoitti. Se ei ole suomalaisen perheen vika. Suomalainen perhe yrittää, yrittää niin perkeleesti, välillä liikaa ja voimakeinoin. Isän rakkaus vie silloin muun perheen hankeen ja sieltä turvakotiin. Suomalaiselta perheeltä ei puutu taitoa, tahtoa tai yritystä - siltä puuttuu suunta ja missio. Siksi ruotsalainen perhe on enemmän, paljon enemmän." 

Näin päähenkilö kuvaa kotiinpaluuseen kuuluvaa taksimatkaa. "Suomessa on satanut lunta. Jotenkin minusta tuntuu, että lumikin on Ruotsin puolella puhtaampaa ja kauniimpaa. Lumisateella eron huomaa. Jotenkin lumi sataa Ruotsissa maahan vapautuneemmin, kuin lumihiutaleetkin tietäisivät leijailevansa maahan moniarvoisessa ja suvaitsevassa maassa. Suomessa lumi leijailee ahdistuksen maaperään, masentuneiden ihmisten harteille. Lumi sekoittaa liikenteen, aiheuttaa vesivahingon, tekee enkelin eteiseen." Mun mielestä noi kaiken kansan tuntemiin biiseihin viittaavat kappaleet on ihan parhaita. Mikä tärkeintä, kirja on oikein helppolukuinen ja sellainen, jonka aikana aivot voi rauhassa pistää narikkaan. Silti se pistää pohtimaan suomalaisuutta ja Suomea.

syksy tulee

Kuuntele tämä!


Eilen taisi olla tämän vuoden viimeinen kesäpäivä. Se tulikin sitten vietettyä töissä, ylitöissä jättimäisessä, pimeässä hallissa Hernesaaressa. Oli kesän toisiksi viimeisin lauantaityöpäivä tsekkaamassa espanjalaisia turisteja sisään risteilyalukselle. Harmitti vähän, että kokonainen aurinkoinen päivä meni töissä. Suurin osa ajasta oli odottamista. Lennot Espanjasta olivat aika pahasti myöhässä ja päästiin töistä vasta lähemmäs klo 22. Onneksi en ollut ostanut lippua Reggae festivaalille, vaikka oikeasti olisin halunnut kovasti mennä sinne. Olin työpäivän jälkeen niin poikki! Enkä ollut ollut kotona pariin päivään, sillä olin moikkaamassa kaveria maalla, susirajan ulkopuolella. Hehhe. Meillä oli porukalla mahtava tyttöjenilta suklaadippien ja maukkaiden pastojen kera keskellä metsää. Miksi muuten menolippu Helsingistä Veikkolaan maksaa 3,55e ja paluulippu 6,90e? Jotain oli pielessä.

Miksi meille suomalaisille opetetaan pienestä pitäen sellanen mentaliteetti, että kun aurinko paistaa on pakko olla ulkona? Mun kaverin vanhemmat eivät esimerkiksi antaneet meidän katsoa Muumivideoita, jos ulkona oli hieno sää. Tämä aurinkomentaliteetti saa mulle aikaan huonon omatunnon, jos aurinko paistaa ja kökötän sisällä koko päivän. Olin ihan shokissa ensimmäistä kertaa Argentiinassa kun aurinkoiset kesäpäivät vietetäänkin leffateatterissa ja kauppakeskuksessa ilmastoinnin hoivissa  -auringolta piilossa. On se hassua, mutta samalla loogista, että toisella puolella maailmaa asiat ovat nurin kurin.

Oikeastaan eilinen työpäivä oli loppujen lopuksi aika mukava, sillä juttelin monille mukaville ihmisille kun meillä oli niin monta tuntia luppoaikaa. Nautittiin kesän toisiksi viimeisin buffetlounas risteilyaluksella ja tungettiin navat täyteen jälkiruokaleivoksia. Lähes kaikki Suomeen muuttaneet ulkomaalaiset (lähinnä latinot) ovat yhtä mieltä siitä, että pahinta täällä on talvi ja kylmyys. En ole täysin samaa mieltä. Nauratti kun yksi argentiinalainen kolleega heitti, että "aahh, nyt pitää imeä D-vitamiinia". Taitaa argentino olla aika suomalaistunut kolmessa vuodessa.

Mun syksyn suunnitelmista kerrottakoon nyt vielä sen verran, että jään asumaan Suomeen (ainakin joksikin aikaa) ja tarkoitus olisi tehdä maisteri luultavasti vuoden päästä. Pikkasen jännittää tuleva syksy kotona, en nimittäin ole vuoden 2006 jälkeen sitä elänyt. Ensi viikon lopulla aloitan harjoittelun, joka sopii aika täydellisesti mun opintoihin ja vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Tää mun valitsema ala on aika surkea harjoitteluiden ja muiden suhteen, sillä niihin on vaikea päästä eikä niistä makseta senttiäkään palkkaa. Niinpä aloitankin TE-valmennuksessa ja tulen jatkamaan niukkapennistä "opiskelijaelämää" vielä ainakin toistaiseki. Mun tarinoinnit jatkuvat siis Suomesta seuraavien kuukausien ajan.

p.s. Toi biisi on niin paras, enkä ole löytänyt sitä mistään kun en ole tiennyt nimeä! Onnekseni eräs oli juuri tänään linkittänyt sen blogiinsa!

Eurotuur - Potsdam

Prahasta matkattiin 4,5 tuntia Eurolinesin bussilla Berliiniin. Matka maksoi vajaa 30 euroa, vaikka ostettiin liput netistä vain pari päivää ennen lähtöä. Voinkin lämpimästi suositella Eurolinesin busseja. En ole niillä aiemmin kulkenut, mutta reissaaminen sujui täysin mutkitta, ilmastointi ei ollut liian kovalla eikä tullut kuumakaan, langaton toimi vallan mainiosti ja penkit oli mukavat. Rajalla saksalainen rajaheppu tuli tsekkaamaan passit ja arvatkaa vaan kenen passi lähti miehen matkaan lisätarkistukseen.. herra N argentiinalainen passi, tottakai! (vaikka bussissa oli ainakin 4 muuta argentiinalaista -kaikki tyttöjä)

junassa matkalla Potsdamiin

Berliinistä jatkettiin suoraan junalla Potsdamiin, sillä siellä oli seuraavana päivänä N kolleegan, vietnamilaisen Hienin häät. Selviydyin puhelinsoitosta vanhan saksalaisukon kanssa, vaikka hän ei puhunut sanaakaan englantia enkä minä sanaakaan saksaa. Silti jotenkin ymmärsimme toisiamme ja hän oli meitä vastassa pensionaatissa, joka muistutti enemmänkin kerrostaloa, josta meille oli varattu kaksi kämppää kahdeksi yöksi. Ilmeisesti suurinosa muista asukkaista asui talossa pidempään, mikä koitui helpotukseksi kun lähdimme kyselemään naapureilta silitysrautaa lainaksi.

Kaikki sai muistoksi puisen viuhkan, jota oisin mielelläni viuhotellut enemmänkin.. mutta ulkona oli kylmä!

Hääseremonia oli Potsdamin kaupungintalolla ja sinne suunnistaessa tajusimme itseasiassa yöpyvämme kaupungin ulkopuolella.. ei ihme, että kaupunki vaikutti aavemaisen kuolleelta edellisenä päivänä. Koska olimme jo panneet merkille saksalaisten huonot englannin kielen taidot päätimme välttää kieliongelmat ja painuimme suoraan lähimpään ravintolaan, jossa ystävällinen tarjoilija soitti meille taksin. Itse vihkiminen oli saksaksi (morsian on asunut Saksassa suurimman osan elämästään), mutta yksi morsiusneidoista tulkkasi kaiken vietnamiksi. Ymmärryksemme koko seremoniasta jäi siis hyvin vähäiseksi. Hauskin hetki oli kun sulhaselta kysyttiin saksaksi halusiko hän ottaa morsiamensa vaimokseen, eikä hän heti tajunnut mistä oli kyse, sillä hän ei osannut sanaakaan saksaa.

hääväkeä

Itse häävastaanotto oli kauniissa Cecilienhof linnassa järven rannalla. Linnan on rakennuttanut 1900 luvun alussa keisari Vilhelm II. Paikka on tunnettu vuoden 1945 kuuluisasta Potsdamin konferenssista, jolloin Stalin, Churchill ja Truman jakoivat Euroopan keskenään kyseisessä linnassa pidetyssä kokouksessa. 

Heti vihkimisen jälkeen suuntasimme autokyydeillä Cecilienhofin puutarhaan, jossa meitä odotti kuohuvat juomat ja herkulliset canapét. Tarjolla oli kaikenlaista sushia ja kevätkääryleitä. Siinä vaiheessa vatsa huusi niin kovaa, että tarjoiluja santsattiin useaan kertaan.

Sääli, että ulkona oli uskomattoman kylmä. Meillä oli pari tuntia aikaa tutustua ympäristöön ennen kuin illallinen alkoi. Kylmyyden takia päätettiin kierrellä puistossa ja järvellä mahdollisimman vähän ja mennä sen sijaan oppimaan lisää historiaa linnan museoon.. audiotour kesti ainakin tunnin ja loppuvaiheessa rupesi jo nukuttamaan tarinat Cecilian merimieltymyksistä ja prinssi Vilhelmin lempikirjoista.

Osa linnan puutarhaa.

Häiden ruuat oli ihan parhaita. Syötiin alkupalaksi lammasta, pääruuaksi ankkaa ja jälkkäriksi oli crème brûléetä, semi jäätynyttä omenatiramisua ja mansikoita kerman kera. Siis kaikkia noita yhdessä. Nam!

Hääkakussa oli vaivaiset neljä kerrosta, kaikki eri makuisia! Oli passionhedelmä-persikka, mansikka-amaretto, valkosuklaa ja ananas-chili. Ensimmäinen oli ehdottomasti mun lemppari.

Häät ei varmaan olleet mitenkään erityisen vietnamilaiset tai erityisen saksalaiset. Kaikki vaikutti aika normaalilta. Ainoa ero oli ehkä siinä, että vastavihityt eivät tanssineet häävalssia vaan ns. koreografin hitaaseen vietnamilaiseen biisiin. Morsian, sulhanen ja ainakin osa vanhemmista vaihtoivat vaatteet illalliselle, joten morsiamellakin oli tavallaan kaksi eri hääpukua. Yksi morsiusneito veti muutaman leikin ja siihen kaikkien tuntemaan "pitää kiertää tuoleja kunnes musiikki soi ja yksi jää ilman istuinta"-leikkiin jouduin itsekin mukaan. Jäin valitettavasti toiseksi. Kaiken kaikkiaan häävieraita oli ehkä n. 70 ja edustettuina oli monia eri kansallisuuksia.

Ehkä koko häiden hauskin yllätys oli sulhasen (ja bestmanin) kiltti! Ilmeisesti kiltti tuli yllätyksenä kaikille häävieraille (jopa vanhemmille), en ole varma tiesikö morsiankaan asiasta etukäteen. Hien on opiskellut vuosia Skotlannissa ja päätti tehdä jotain erikoista.. linnan ohi kävelevät turistit vähän ihmettelivät näitä vietnamilaisia häitä, jossa sulhasella oli skottiruutukiltti päällä.

viikonloppu Skotlannissa

Paluu säkkipillimaahan sujui yllättävän loistavasti. Aberdeenkin näytti niin kauniilta, että melkein tuli huono omatunto kun olen sitä monesti mollannut. Pienten lentomyöhästymisien (Go Helsinki-Vantaan lennonjohto.. hhmmm), juoksujen ja bussijännitysten jälkeen saavuin perille Aberdeeniin perjantai-iltana. Kovinkaan paljon en ole Skotlannissa vietettyjen kuukausien aikana vissiin oppinut kun lähdin matkaan Suomesta ilman sateenvarjoa ja takkia (!). Tiesin, että jälkimmäinen odottaa perillä Aberdeenissä. Edinburghiin saapuessa molemmat olisivat tulleet tarpeeseen! Kolmen tunnin lentomatkan ja reilun kolmen tunnin bussimatkan jälkeen väsymys painoi päälle.. onneksi perillä odotti herra N uusi, lämmin ja mukava kämppä, joka sijaitsee aivan mun entisillä huudeilla.

Koko viikonlopun aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Pientä tuulta oli tietenkin luvassa, sillä Aberdeenin hietsussa harvoin tuuletonta päivää näkee. Ensimmäistä kertaa bongattiin hylkeitä paistattelemassa päivää hietikolla. Harmi, ettei kamera ollut mukana. Ja Seaton Parkissa oli tietenkin aivan älyttömän kauniit kukat!

Lauantai-iltana mentiin Lemon Tree nimiseen baariin kuuntelemaan Orkestra del Sol bändiä, joka lupaili balkanilaisia biittejä. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta show oli mahtava. Ei pelkästään ratki-riemukas-musiikki saanut hyvälle tuulelle, vaan myös bändin koominen esiintymistapa ja välivitsit. Jos heidän keikkansa joskus osuu kohdalle, niin suosittelen lämpimästi. Tässä vähän esimerkkiä..

Muuten viikonloppu sujui rauhallisissa merkeissä.. nauttien runsaista aamupala-brunsseista, Starbucksin frappuccinosta ja lukuisista lusikallisista phish foodia kuten meillä N kanssa tapana on. Sunnuntaihin mahtui myös yksi pitkä skypettely familia polítican (joita en vielä livenä tunne) kanssa. ;)

Vaikken kyllä enää muuttaisi Skotlantiin asumaan (never say never!), on se silti kiva paikka käydä turisteilemassa. Pieni kotiinpaluu-fiilis tuli kun kone laskeutui Ediin ja kyltit, mainokset, aksentti ja kaikki olivat tuttuja. Aberdeenissä oli ihan kiva käydä kääntymässä, varsinkin kun kaupunki oli vielä suht rauhallinen ennen kuin yliopistot aloittavat syyslukukautensa. Muutaman tutun naaman näin kaduilla, ja törmäsin entiseen työkaveriinkin vaikken kenellekään etukäteen ilmoittanut paluustani. 

Helsingissä onkin paljon syksyisempi keli.. saavuin kaupunkiin vasta eilisten rankkasateiden rauhoituttua, mutta nyt on kiva olla kotona. Vajaan 2 vkon päästä N lentääkin jo vuorostaan tänne.

Eurotuur - Kaunis Praha

Heinäkuun pienen eurotuurin ensimmäinen pysähdys (Skotlantia lukuunottamatta) oli Praha. Oltiin siellä yhteensä seitsemän yötä, joten meillä oli monta päivää aikaa tutustua ihanaan Tsekin pääkaupunkiin. Lennettiin herra N kanssa Manchesteristä, jonne oltiin matkustettu noin 8 tuntia bussilla Aberdeenistä samana päivänä.

Brittiläisten tietämättömyys sai mut taas raivon valtaan ja nolottaa myöntää, että he saivat mut epäilemään itseäni liian helposti. Neljän vuoden kansainvälisten suhteiden opiskelujen jälkeen brittiläiset LENTOKENTTÄVIRKAILIJAT meinaan onnistuivat uskottelemaan mulle, että Tsekki ei kuulu Euroopan Unioniin, vaikka olin alunperin täysin varma, että kyllä se kuuluu. Tottakai argentiinalaisella passilla matkustava pysäytettiin portilla juuri kun oltiin nousemassa koneeseen. Heeii, missä sun viisumi on? Miksi sulla ei ole viisumia? Ei Tsekki kuuluu EUhun.. joo, olisi kyllä ihan eri juttu, jos matkustaisit Saksaan, Ranskaan tai Espanjaan, mutta kun kyseessä on Tsekki, niin asiat on aivan toisin, heillä on ihan omat säännöt. PRKL.

Nämä typerykset saivat minut melkein paniikkiin, kun mietin, että miten ihmeessä en ole tajunnut, jos argentiinalaiset tarvitsevat viisumin Tsekkeihin. Mitä jos me ei päästäkään koneeseen ja miten ilmoitan asiasta mun host-siskoille, jotka lentävät seuraavana päivänä Prahaan Buenos Airesista enkä olekaan heitä kentällä vastassa.. virkailijat kyselivät sitten paluulipun perään, jota ei tietenkään ollut, koska Prahasta meidän oli tarkoitus jatkaa bussilla Berliiniin. Jossain vaiheessa N tajusi, että hänellä on sähköpostissa lentolippu Berliinistä Barcelonaan ja sai sen onneksi kaivettua puhelimestaan. Sen britit hyväksyivät ja päästivät meidät koneeseen. Kaiken huippu oli, ettei Prahassa kukaan tietenkään kysellyt keneltäkään mitään.. EUssahan saa matkustaa vapaasti. Olipas mulla idiootti olo koko tapahtuman jälkeen!

Praha oli joka tapauksessa aivan älyttömän kaunis ja teki meidän koko seitsemän hengen porukkaan suuren vaikutuksen. Ensimmäiset päivät N yksi saksalainen kaveri ja yksi opiskelukaveri Argentiinasta oli vaimonsa kanssa meidän mukana reissaamassa -kuten tietty myös mun Argentiinasta juuri saapuneet host-siskot, jotka olivat ensimmäistä kertaa Euroopassa. Olin kuullut ihmisiltä Prahan hienoudesta etukäteen, mutta en siltikään osannut odottaa mitään sellaista mitä kaupunki todellisuudessa tarjosi.

Yleensä eurooppalaisissa kaupungeissa on ns. "vanha kaupunki", joka kattaa muutaman korttelin ja josta tietää löytävänsä hienoja, vanhoja rakennuksia. Prahassa näin ei ole, sillä aivan koko kaupunki on yhtä "vanhaa kaupunkia". Joka askeleella näkee jotain uutta ja ennennäkemättömän hienoa. Vanhoja rakennuksia riittää silmänkantamattomiin ja niitä on kaiken värisiä.

Prahassa on todella paljon historiaa ja sen takia oltiin päätetty mennä Sandemanin ilmaiselle kävelykierrokselle oppimaan jotain. Meille sattunut espanjalainen opas, Tomás, oli aivan mahtava nuori jätkä, joka pisti kaikkensa kertoakseen meille Tsekin ja Prahan historiasta hauskalla espanjalaisella korostuksellaan. Koko kävelykierros kesti noin neljä tuntia, eikä kertaakaan tullut pitkästynyt olo.

koko jengi

En tiedä johtuuko kommunistitaustasta vai mistä, mutta meidän kokemuksen mukaan ihmiset ei olleet mitenkään erityisen palvelualttiita tai ystävällisiä. Vähän más o menos oli palvelu ympäri kaupunkia. Hostellissa kaikki oli tottakai todella avuliaita ja yövyttiin ihanan värikkäässä, siistissä ja viihtyisässä Hostel Elfissä, jota voin lämpimästä suositella kaikille. Ensimmäiset kuusi yötä yövyttiin 11 hengen dormissa ja viimeinen yö sitten neljän hengen huoneessa. Hostelli tarjoaa yöpyjille ilmaisen BBQn maanantai-, keskivko- ja lauantai-iltaisin, joka oli tottakai argentiinalaisille pieni "pettymys-asado", mutta jokainen sai makkaran leivän välissä. Hintaan kuului muuten todella hyvä aamianen myös, toustit sai leikkeleiden ja juuston kanssa, eikä pelkästään makean hillon. :P nam!

huomaa "gargolat"!

Ensimmäiset päivät vedettiin aika HC kävelyä ja juoksua ympäri kaupunkia aamusta iltaan, jotta nähtäisiin mahdollisimman paljon. Kun sitten jäätiin nelistään N ja host-siskojen kanssa, niin otettiin paljon rennommin ja vietettiin enemmän aikaa puistoissa lepäillen ja mateta juoden. Käytiin mm. meidän hostellin vieressä sijaitsevassa military museossa, jonne oli ilmainen sisäänpääsy. Kuultiin siitä sattumalta yhtenä iltana taksikuskilta, joka onnistui kertomaan asiasta osaamatta sen kummemmin englantia.

Prahan linnan portti.

Prahassa hintataso on paljon alhaisempi kuin Suomessa, kuten arvata saattaa. Yllätys oli kuitenkin, että jopa argentiinalaiset totesivat syövänsä halvemmalla kuin ravintoloissa kotimaassaan. Lämpöisen aterian sai usein viidellä eurolla, eikä kuulemma samanlaista saisi Argentiinassa vastaavalla 30 pesolla enää missään. 

Yhtenä iltana käytiin syömässä kivikautisessa ravintolassa, nimeltään Pravek, johon piti varmuuden vuoksi varata pöytä ajoissa. Tilaukset kirjattiin paperille itse ja sitten käsin ja jaloin mekastettiin tarpeeksi kovaa, jotta tarjoilija tuli hakemaan tilauksen. Kaikki työntekijät olivat pukeutuneet "kivikautiseen" tyyliin ja koko ravintola sijaitsi puoliksi maan alla. Ruoka oli oikein hyvää ja kokemus ainakin todella erilainen. 

Sigmund Freud roikkuu taivaissa.

Heinäkuu on tottakai yksi pahimmista kuukausista kierrellä Euroopassa, mutta onneksi Praha on suuri kaupunki. Oikeastaan missään muualla kuin Charlesin sillalla ja Old Town Squarilla, jossa mm. kuuluisa Astronominen kello sijaitsee, ei tarvinnut stressata väenpaljoutta.

Näkymä Petrín Tornista kukkulalta.

Haluan ehdottomasti mennä takaisin Prahaan joku päivä!

(blogi)maailma on pieni

Kaikki tietää, että maailma on pieni! Tajusin vaan tuossa juuri pari päivää sitten, että niin myös blogimaailma on erittäin pieni. Kun seuraa jonkun ihmisen blogia, niin ennemmin tai myöhemmin käy ilmi, jos yhteisiä tuttuja löytyy "oikeasta elämästä". Suomi on väkiluvultaan niin pieni maa, että myös ulkosuomalaisten piirit ovat erittäin pienet. Omiin läheisiin kavereiheni kuuluu paljon ulkomailla liikkuvia ja ulkomailla asuvia ihmisiä... niinpä tajusin

* viime tai ehkä jo toissakesänä, että Antonia in Wonderland on oikeastaan meidän mökkinaapuri. Meidän pikkusiskot on oikein hyviä kavereita. Harmi, että hän on juuri nyt päättänyt lopettaa mielenkiintoiset kirjoittelut Kreikasta.

* vissiin viime syksynä, että yksi Britannikan läheinen kaveri on myös mun tuttu, vaikken ole häntä muutamaan vuoteen nähnytkään.

* viime lauantaina töissä, että kolleegani, joka asui viime syksynä Meksikossa on Hasta la Vistan kaveri.

*viime syksynä ja uudestaan tällä vkolla, että Friolandian avomies on viime kesänä ollut ja on oikeastaan tälläkin hetkellä kolleegani.

Tämä lista ei varmastikaan lopu tähän, mutta tällä hetkellä loput kytkökset ovat vielä minulle tietämättömiä.

valmistujaispäivä

Heinäkuun alussa, tarkemmin sanottuna kuun viides, koitti jo pitkään odotettu ja jännitetty valmistujaispäivä. Olin aamulla ihan hermona ja aika loppui kesken, enkä olisi yhtään jaksanut lähteä mihinkään valmistujaisiin, mutta ehdinpäs oikeaan aikaan yliopistolle hakemaan kaapua ja hattua. Kukaan ei oikein tiennyt miten se kaapu pitäisi päälle laittaa ja mikä ihme oli se sellainen mustavalkoinen kaulus, joka ei edes pysynyt paikallaan. Meidän piti kuitenkin kokoontua auditorioon, jossa meille pikaisesti näytettiin ja kerrottiin seremonian tapahtumat.

Osa meidän Hispanic studies jengistä!

Kello 11 asteltiin Elphinstone saliin arvokkaasti musiikin soidessa ja koko yleisö tietenkin odotti meitä seisaalleen ja salamavalot välähdellen. Olin ihan viimeisten kymmenen joukossa, koska just Hispanic Studies oli listan vikoja. Ehdittiin siis hyvin katsella mitä lavalla oikein piti tehdä. En onneksi kompastunut, eikä viittakaan tippunut päältä. Mun vanhemmat sai liput oikeaan juhlasaliin ja muut kolme vierasta joutuivat viereiseen auditorioon katsomaan tapahtumia jättimäiseltä screeniltä. Meidät kaikki kutsuttiin nimeltä lavalle, joku heppu mumisi jotain latinaksi, teki jonkun "siunauksen" tai vastaavan, jolloin meidän piti kumartaa hänelle ja samalla toinen heppu heitti meidän kauluksen kaulaan ja sitten piti jo astella portaita alas lavan keskeltä. Kaikki muistutti todellakin jotain liukuhihnameininkiä, sata valmistunutta "kaulustettiin" varmaan 15 minuutissa. Koko seremonia kesti noin tunnin. Paljon löpöteltiin latinaksi karkealla brittiaksentilla, perinteiden mukaan, mutta harva siitä mitään ymmärsi. Onneksi se oli nopeasti ohi. Happi ehti loppua ja nälkä tulla.

Kesäkuussa mietin, minkäköhän palkinnon saan menestyksestä espanjan kielen kokeessa. Turhaan mietin, palkinto oli vain nimellinen tunnustus, joka näkyy pelkästään mun tutkintotodistuksessa. Onneksi edes niin, sillä mun skotti-compañera, joka sai saman tunnustuksen oli unohdettu tutkintotodistuksia tehtäessä..

Koko päivä meni tosi kivasti ja mutkattomasti. Sää oli aika skottimainen -aurinko ei paistanut, mutta toisaalta vettäkään ei onneksi satanut. Mun valmistujaisseremonian jälkeen mentiin isolla porukalla lounaalle keskustaan mun perheen ja kaverin perheen kanssa. Iltapäivällä meillä oli vielä kahvit ja kakut järjestetty yliopistolla Social Sciences laitoksen piikkiin, jossa tapasin mun disse-ohjaajan monien kuukausien jälkeen ja sain vaihdettua pari sanaa hänen kanssaan. 

together we made it!

Onneksi sain erityisluvan pitää kaavun ja hatun seuraavaan aamuun, niin pääsin iltapäivällä vielä Laten kanssa ottamaan yhteisiä valmistuskuvia ympäri kampusta remppeeet päällä. Illalla oli oikein onnellinen ja väsynyt olo! Koko päivä oli ehdottomasti kaiken sen neljän vuoden odotuksen arvoinen ja kruunasi hyvin Aberdeenissä ja ylipäänsä Skotlannissa vietetyn ajan.

Onnistuin valmistumaan neljässä vuodessa skotlantilaisesta yliopistosta nimikkeellä MA in Hispanic Studies & International Relations, vaikka tosiasiassa vietin Skotlannissa fyysisesti yhteensä vain 18kk.

Useaan kertaan olen manannut, etten pitkään aikaan (tai jopa koskaan!) palaisi Skotlantiin, saati sitten Aberdeeniin. Viimeksi viime viikolla! Mutta never say never! Ironista kyllä, paluu säkkipillimaahan ja nimenomaan Aberdeeniin käy paljon nopeammin kuin kukaan ikinä olisi osannut kuvitella -minä vähiten. Huomenna, perjantaina lähden vkonloppuvisiitille Skotlantiin.. ensimmäistä kertaa suoralla lennolla Helsingistä Edinburghiin. Tarkoitus oli ensin jäädä Ediin, mutta festivaalin takia kaupungin jokaikinen yöpymispaikka on täynnä ja sen takia Edistä bussi vie vielä Aberdeeniin. Satuinpa ostamaan samat lennot, joilla yksi kaveri palaa kotiin, joten menolennolla on seuraa!

argentiinalaista politiikkaa osa 3

Kaikki rakkaat argentiinalaisvieraani ovat nyt lähteneet maasta ja olen tällä hetkellä enemmän tai vähemmän lomalla -laiskottelen siis kotona Suomessa. Näinpä pääsen jatkamaan blogipäivittelyä, vaikka en voi kieltää, etteikö lopettaminen olisi jo käynyt mielessä. Palaan myöhemmin heinä- ja elokuun matkailuihin ja tulevaan syksyyn, mutta nyt pitkästä aikaa ripaus politiikkaa..

Argentiinassa oli viime sunnuntaina jonkinlaiset esivaalit, liittyen pian koittaviin lokakuisiin presidentinvaaleihin. Tämän hetkinen presidentti Cristina sai juuri ja juuri yli 50 % kaikista annetuista äänistä. Mun mielestä se on hurjan mielenkiintoista, sillä en tunne yhtäkään argentiinalaista, joka hänestä pitäisi tai joka häntä äänestäisi. Silti joka toinen argentiinalainen äänestämässä käynyt on äänestänyt Cristinaa. Kakkospaikasta kilpailee kaksi heppua, jotka molemmat saivat n. 10 % äänistä. Kummastakaan ei siis ole kunnon haastajaa ja Cristinan voitto on koko ajan ollut todennäköistä, vaikka hän vielä keväällä antoi ymmärtää ettei asettuisikaan ehdokkaaksi toiselle kaudelle.

kuva: El País

Cristina on kokenut kovia neljän vuoten kautensa aikana. On tapahtunut kaikkea maanviljelijöiden lakoista ja tiesuluista ja mm. maidon ja lihan loppumisesta kaupoissa hänen miehensä Nestorin kuolemaan viime syksynä. Cristinaa pidettiin ensin pitkään hänen miehensä, entisen pressan marionettinä, mutta hyvin hän on jatkanut linjaansa yksin jäätyään.

Sunnuntain vaalien tulosten jälkeen feisbúk vilisee kaikenlaisia mollauslauseita ja vitsejä Cristinaan liittyen. Presidentti on tunnettu mm. siitä, että hän menee Buenos Airesin köyhiin lähiöihin ja lupaa ihmisille lisätukia tai ilmasia telkkareita, jotta saisi lisää ääniä. Siihen viittaa monen kaverini statukset myös.

"Si querés tener muchos hijos, buenísimo.. porque el gobierno te regala $180 por chico. Huyy.. no tenés dónde vivir? No hay drama.. el gobierno te regala un lote.. y con la casita ya lista pa vivir.. No te gusta trabajar? No hay ningún problema.. te dan algún plan de subsistencia a cambio de un voto. Ahora si querés probar con estudiar, trabajar, producir, el gobierno te sube los impuestos para pagar lo anterior! Ponelo en tu muro si estás cansado de todo esto. Dejen de criar vagos"
vapaa käännös: Jos haluat paljon lapsia, loistavaa.. hallitus lahjoittaa 180 pesoa per lapsi. Voii.. eikö sulla ole missä asua? Ei hätää.. hallitus lahjoittaa sulle maata.. ja valmiin talon, jossa asua.. Etkö pidä työnteosta? Ei mitään ongelmaa.. sulle annetaan kyllä joku ylläpitoapu ääntä vastaan. Jos sitten haluat opiskella, tehdä töitä ja tuottaa, hallitus nostaa veroja, maksaakseen edelliset. Laita tämä seinällesi, jos olet väsynyt koko hommaan. Lopettakaa laiskojen kasvattaminen.

Tämä seuraava sai mut nauramaan oikein kunnolla.

"Cristina Fernandez es la verdadera EVITA. Evita que comas, Evita que trabajes, Evita que te eduques, Evita que te expreses, Evita que vivas! La próxima vez.. Evita votarla!"
-Cristina Fernández on todellinen EVITA. Hän estää/vaikeuttaa että syöt, teet töitä, hankit koulutuksen, ilmaiset itseäsi ja että elät! Ensi kerralla.. vältä äänestämästä häntä!

Lisäksi kaikki yhdistävät Cristinan sunnuntaisen voiton bensan hinnan nousuun heti seuraavana päivänä. "Cristina ganó ayer e YPF aumentó hoy la nafta." 

Jos jotakuta kiinnostaa lukea lisää, täältä löytyy oikein mielenkiintoinen artikkeli sunnuntain tuloksista, en español.

Tähän sopii hyvin argentiinalaisen Mancha de Rolandon biisi -Sequía (=kuivuus), joka kuuluu mun lemppareihin, ehdottomasti.

En la calle la gente pide

Y todos pasan y nadie mira

Porque estaremos tan acostumbrados

A ver el hambre de nuestros hermanos, pero

no voy a hacerme el comunista

Ni lo publiques en tu revista

Pero el olfato no me falla

y no da para más

El hambre no se calla

Isle of Skye

Heinäkuun alussa matkailtiin perheen kanssa pikkasen Skotlannin länsirannikolla ennen mun valmistujaisia. Vuokrattiin auto Aberdeenistä ja suunnattiin ensin kohti Invernessiä. Iloisesti köröteltiin Loch Nessin kohdalla vilkuillen, josko hirviötä näkyisi, kun yksi auton eturenkaista meni puhki ja rikki. Edessä oli renkaanvaihto autotiellä, hädin tuskin sivussa, juuri melkein mutkan kohdalla ja jostain ihme syystä keskellä kärpäsparvea. Kokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Jouduin myös monille eri ihmisille selittämään puhelimessa mitä meille oli käynyt ja kysymään neuvoa jatkon suhteen. Onneksemme kyseessä oli perjantai-ilta ja olimme matkalla pienelle saarelle, Länsi-Skotlantiin. Autovuokraamon yhteistyöhuoltsikan tai vastaavan löytyminen oli siis aika epätodennäköistä. Mikä tuuri! Köröttelimmekin sitten koko loppu vkonlopun vararenkaalla, visusti alle 50 mailia tunnissa kuten ohjeet neuvoivat.

Skotlannin tiet ovat aivan jumalattoman huonossa kunnossa ja ne ovat lisäksi aivan jumalattoman kapeita. Siihen lisäksi vielä vasemmanpuoleinen liikenne ja satunnaisesti tielle sattuvat lampaat niin soppa on valmis. Loppumatka auton suhteen sujui kuitenkin mutkitta.

Tässä on käytännössä vain yksi kaista, mutta liikenne kulkee molempiin suuntiin.

Ensimmäisenä iltana ajomailien määrä ei näyttänyt vähenevän ja soittaessani varaamaani Bed & Breakfastiin sain kuulla varaukseni epäonnistuneen, sillä pariskunta oli tehnyt tuplabuukkaukset toisistaan tietämättä ja meille ei ollutkaan tilaa. Heinäkuisena viikonloppuna Isle of Skye on tietenkin täynnä turisteja, joten kaikkien B & B pihassa oli tympeä "no vacancies" kyltti roikkumassa. Onneksi alkuperäinen B & B pariskunta oli loppujen lopuksi avulias ja lupasi hoitaa meille yösijan naapurustosta.. jonne illalla n. 22 aikaan eksyimme, vaikka matka tuntuikin loputtomalta.

Eilean Glas B & Bn piha

Saimme kokea jännittävän vuorovesi-ilmiön aivan neniemme edessä kun saapuessamme täynnä vettä oleva lampi talon edessä oli tuntia myöhemmin aivan kuiva. Lampaat pääsivät kävelemään viheriölle, mutta jäivätkin loukkuun aamulla veden uudestaan noustua.

Seuraavana päivänä ajoimme pikkuteitä Isle of Skyen kaikkein läntiselle pisteelle, Nest Pointille. Auto piti jättää n. puolen tunnin kävelymatkan päähän ja kävely majakalle kulki vuoroin nousevaa ja laskevaa reittiä. Maisemat oli kyllä henkeäsalpaavia.

Nest Pointin majakka

Ajoimme myös saaren pääkaupunkiin, söpöön ja idylliseen Portreehin, itärannikolle. Kylässä on n. 2500 asukasta ja se muistattaa pikkasen Tobermoryä värikkään satamansa ansiosta. Siellä lounastimme oikein "skotlantilaisessa" ravintolassa, Café Arribassa, kuten nimestä voi päätellä.

Toisena iltana yövyimme Skyen sillan kupeessa Kyleakin nimisessä kylässä. B & B oli aivan luksuspaikka ja makkareiden ikkunoista oli mielettömät näkymät joelle ja sillalle. Rannasta löysimme äidin ja siskon kanssa söpöjä simpukoita ja bongasimme jopa puisen karvalehmänkin.

Cliffe House B & B

Skye Brigde

Sunnuntaina kotimatkalla poikkesimme heti aamusta Highland poni vaellukselle koko konkkarokan voimin. Alkujännityksen ohimentyä ratsastuksestahan rupesi pian nauttimaan ja maisemat oli taas upeat, tottakai. 

Skye oli paljon hienompi kuin osasin ennalta kuvitella. Ehdimme hyvin parissa päivässä ajaa saaren ympäri länsirannikkoa ylös ja itäpuolta takaisin alas. Ehdottomasti lähtisin sinne vielä joskus takaisin valloittamaan saarta lisää!