Israelista, Palestiinasta ja maailman vääryyksistä

Iänikuinen konflikti Israelin ja arabien välillä on taas tapetilla kun viime viikolla NYCissä järjestettiin YK:n yleiskokous, jossa Palestiina halusi muiden maiden tunnustavan valtion YKn täysivaltaiseksi jäseneksi. Siitä lähtien kun asuin perheeni kanssa muutaman kuukauden Israelissa vuonna 1996, on Palestiina-Israel ongelma kysymys aina herättänyt huomioni ja kiinnostukseni. Sen takia otin toissa vuonna yliopistossa Lähi-idän politiikkaa käsittelevän kurssin ja valitsin juuri arabien ja Israelin välisen konfliktin esseeni aiheeksi.

Jo silloin 9-vuotiaana tuntui uskomattomalta ja samalla ehkä pikkasen jännittävältä piilotella heprean kielellä varustettuja muovikasseja ja ruokapaketteja aina rajaa ylittäessä Israelista Syyrian puolelle. Ennen muuttoa Israelista Syyriaan kaikista vihkoista piti tussilla sotkea kaikki heprean kielinen teksti ja jopa pehmolelujen kangaslappuset ja pesuohjeet piti leikata pois, mikäli niissä oli yhtään heprean aakkosia. Suttasin sitten kouluvihoista heprean kielistä tekstiä piiloon ja jopa liimasin päälle tarroja ja paperin palasia. Sitten rajalla jännitettiin, ettei rajavartija vahingossakaan löytäisi auton takakontista mahdollisesti sinne unohtuneen jäljen israelilaisten kielestä. Kuinka naurettavaa? Rajalla kaikille oli päivänselvää, että tulimme maahan juuri Israelista. Mutta Syyriaan ei saanut kuljettaa sanaakaan kirjallista hepreaa.

Aihe on ihan henkilökohtaisistakin syistä nyt ajankohtainen, sillä ostin muutama viikko sitten lennot Israeliin lokakuun lopulle. Nico täyttää sillon vuosia ja on päättänyt juhlia niitä poissa Aberdeenin harmaudesta siskonsa perheen luona Jerusalemissa. En ole käynyt maassa sitten vuoden 1997, vaikka olen pitkään siitä haaveillut. Yks päivä rupesin miettimään, että mitä jos palestiinalaisten ja Israelin välit kiristyvät entisestään ja Lähi-idässä rupeaa taas pommit räjähtelemään. Toisaalta muistan kuinka Israelissa asuessamme huomasimme, miten mediassa liioitellaan monia juttuja, eikä tilanne ollenkaan tuntunut paikan päällä niin vakavalta kuin mitä Suomessa uutiset antoivat sukulaisille ymmärtää.

Viime viikolla posti toi amazonilta tilaamani kirjan "Extreme Rambling -walking Israel's barrier. For fun." Olin bongannut sen Akateemisen hyllyssä muutama viikko sitten kun kuljeskelin siellä tappamassa aikaa. Kirja kertoo englantilaismiehestä, joka päätti kävellä Israelin rakentaman, Länsirannan ja palestiinalaiset rajaavan muurin, päästä päähän. Ihan vaan huvikseen. En ole täysin varma kuinka suuri osa muurista on jo rakennettu, mutta valmistuessaan sen on tarkoitus olla yli 700km pitkä. Se rajoittaa lähinnä palestiinalaisten kulkua, sillä israelilaisten on paljon helpompi kulkea miten kukin haluaa. Muurin rakentaminen on pahentanut palestiinalaisten oloja entisestään aivan suunnattoman paljon.

Engelsmanni päättää kävellä osan ajasta palestiinalaisten puolella ja osan israelilaisten puolella ja samalla haastatella paikallisia. Kirjoitustyylistä huomaa heti, että kyseessä on englantilainen, eikä jenkki. Kaikki naiivuus on jätetty pois ja asioihin suhtaudutaan lähinnä ironialla ja jopa briteille tyypillisellä mustalla huumorilla. Brittityyli sopii mulle paljon paremmin.

Vuoden 1917 Balfour Declaration (Balfourin julistus) antoi juutalaisille luvan rakentaa oma valtio Palestiinaan. Tämä Mark saa tottakai kuulla asiasta jokaiselta vastaantulevalta palestiinalaiselta. Lord Balfour oli nimittäin britti, mutta syntynyt Skotlannissa, eikä monikaan tunne Englanti, Skotlanti, Britannia .käsitteiden eroja (apua siihen löytyy täältä).

Ongelma on se, että tämän, vielä minulta kesken olevan, kirjan lukeminen saa minut entistä vihaisemmaksi ja on mahdoton käsittää, miten joku voi puolustaa israelilaisia ja heidän julmaa sortopolitiikkaansa. Maailmassa on niin paljon vääryyksiä ja jostain syystä tykkään kituuttaa itseäni katsomalla leffoja ja lukemalla kirjoja niistä vääryyksistä.

Miten sitten voin esittää tuiki tietämätöntä kun vihdoin saavun Tel Avivin lentokentälle? Tiedän Israelin rajaviranomaisten jäykkyydestä ja stressaavista kyselytuokioista maahan pyrkiessä, vaikken ole sinne ikinä lentokoneella aikaisemmin mennytkään. On varmaa, että paras tapa on olla kuin ei oliskaan ja kuin ei tietäisi maailman politiikasta yhtään mitään.

Olipa taas maanantai!

Viime perjantaina (joo, mun piti puhua maanantaista) multa viimein leikattiin pois viisaudenhammas -tai ehkä kaksi. Mene ja tiedä. Podin sitten koko viikonlopun tätä leikkausta kotona, suurimmaksi osaksi sängyn pohjalla poski turvoksissa. Kuvitelkaa suuhunne neljä perunaa. Ja kaikki neljä perunaa vasempaan poskeen. Sellainen fiilis mulla oli. Hah! Purra et pysty. Söin sitten perjantaina mehukeittoa, jugurttia ja vispipuuroa. Piti syödä vain kylmää ja pehmeää ruokaa. Rupesi nopeasti kaikki makea ällöttämään ja teki mieli jotain suolasta. Olin koko päivän ihan nälässä ja illallakin menin heti nukkumaan kun rupesi vähän nälkä vatsanpohjassa kurnimaan.

Eilen illalla rupesin sitten tutkimaan vastaanotolta mukaan saamaani laskua. Siinä luki "vaativa hampaan poisto" ja "vaativa hampaan poistoleikkaus". Ajattelin, että onpas ne ovelasti laskuttaneet multa samasta hampaan poistosta kahteen kertaan. Sillä eihän poisto ja poistoleikkaus voi olla kaksi eri toimenpidettä samalle hampaalle.

Tänään päätin soittaa hammaslääkäriin kysyäkseni laskuun selvennystä. Tyttö rupesi etsimään tietokoneelta tietoa mun perjantain operaatiosta ja kertoi lääkärin merkinneen tiedostoihin kaksi hampaan poistoa. Ai kappas! Minulta olikin poistettu kaksi viisaudenhammasta yhdellä kertaa. Tuli pikkasen tyhmä fiilis, enkä voinut muuta kuin nauraa. Taisi olla tyttö langan toisessakin päässä vähän huvittunut. Yritin sitten töissä piilossa muilta tunnustella sormella, onko vasemmasta poskesta myös ylärivistöstä poistettu hammas. Kai sieltä on. On vielä sen verran ahtaat paikat tuolla suussa, että on paha mennä sanomaan mistä perjantaina on sörkitty. Mutta ei ihme, että poski turposi enemmän kuin viime vuonna.

Jotta ette pitäisi mua ihan aivottomana blondina, mainittakoon, että olin siis kirurgilla leikkauttamassa viisaudenhampaan ja kyseessä oli sedaatio-toimenpide. Google sanoo, että sedaatio on toiselta nimeltään "kevytnukutus". Olin siis muutaman hammaslääkärin tuolissa vietetyn sekunnin jälkeen ihan kanttuvei enkä muista koko operaatiosta yhtään mitään. Olihan meillä lääkärin kanssa puhetta useammankin hampaan leikkauksesta, mutta lääkäri antoi ymmärtää, että ylähampaita voi olla liian aikaista leikata. No ei sitten tainnutkaan olla. Eikä lääkäri maininnut asiasta minulle mitään muutama tunti myöhemmin kun vihdoin heräsin mukavasta sängystä heräämöstä ja olin saanut mansikkaeskimon napaan. Enkä tajunnut asiasta kysellä. Ilmeisesti kuitenkin minulla on nyt kaksi viisaudenhammasta vähemmän. Se tarkoittaa, että 1/4 on enää jäljellä.

Voisin vielä lopuksi kertoa eilisestä leipurikokemuksestani kun ensimmäistä kertaa elämässäni tein juustokakkua. Kyseessä oli vadelmainen valkosuklaajuustokakku. Se vaikutti täydelliseltä kunnes se oli tänään ollut muutaman minuutin tarjoilupöydällä vieraita varten. Jokin meni mönkään ja kakku rupesi sulamaan silmissä.. joten sen pituinen se. Enpäs kerrokaan siitä leipomiskerrasta.

pala Argentiinaa Suomessa vol. 3

Kulunut kesä oli siitä erikoinen, että pitkästä aikaa vietin suurimman osan kesäpäivistä lomaillen ja vain muutaman töitä tehden. Onni onnettomuudessa, kun varsinaiset työsuunnitelmat eivät onnistuneetkaan, oli se että viimeinkin 6 vuoden odotuksen jälkeen sain mun host-siskot Argentiinasta visiitille. Melisa ja Gisela ei olleet koskaan ennen käyneet Euroopassa, mutta näkivat nyt Prahaa, Berliiniä, Barcelonaa, Helsinkiä ja Tallinnaa yhdellä kertaa. Stressasin etukäteen heidän kanssa matkustamista ja varsinkin ruokailuja, sillä olen pitänyt tyttöjä aika nirsoina.. ainoat pienet ja vähäiset hampaankiristykset reissulla sainkin ruokapaikan valinnan ongelmallisuudesta.

Kaikki muuttui Suomessa. Molempien tyttöjen mielestä yksi parhaista asioista Suomessa oli ruoka! En ole ikinä nähnyt kummankaan syövän niin paljon ja niin erilaisia juttuja. Gisela on ehkä yksi maailman nirsoimmista ihmisistä, mitä tulee syömiseen. Ei kelpaa vihannekset, ei hedelmät eikä muutkaan herkut. Tyttö rakastui ruisleipään ja söi sitä joka päivä yllin kyllin. En voinut uskoa sitä. Perunat, sillit, lohi, poronkäristys, karjalanpiirakat ja kaikki maistuivat molemmille. Ja Aino-jäätelöt, joita söimme lähes joka päivä!

Kauppatorin lihapiirakat meni nopeasti suihin!

Oli ihana päästä näyttämään siskoille Suomea ja mun kulttuuria, viimeinkin. Harmi vaan, että heinäkuun helteet loppuivat heti kun saavuimme Suomeen. Vein tytöt mm. meidän läheiseen, suureen K-kauppaan, jossa he ihmettelivät esimerkiksi leipä- ja juustohyllyjen valikoimien määrää. He olivat ihan ymmällään, että n. 2 ja puolen viikon aikana söimme lähes joka päivä erilaista leipää. Jo pelkästään tiskikoneen täyttö sai tytöt innostumaan. Saati sitten pullonpalautuskone ruokakaupassa. Stockmannin Akateemisen kirjakaupan paperiosasto herätti myös ihmetystä.. kaikki kynät ja pikkutavarat kun ovat käsinkosketeltavissa eikä myyjän takana piilossa.

Paljon ihmetystä herättivät myös Helsingin betonikilpparit!

Mökillä puusauna ja järvi olivat tottakai erikoisia suomalaisia juttuja. Heti ensimmäisenä viikonloppuna lähdimme mökille ja kaikki kolme argentiinalaista (tytöt ja herra N) uskaltautuivat saunaan ja viileään järviveteen. Pieni souturetki oli myös jotain aivan uutta. Samoin kuin järjetön määrä metsää. Etelä-Argentiinasta löytyy kyllä alueita, jotka järvi- ja metsämaisemallaan muistuttavat Suomea, mutta tytöt ovat kotoisin kuivemmasta Mendozasta. Yllättävää oli, että tytöt lähtivät mielellään seuraavanikin vkonloppuna mökille ja uskaltautuivat uudestaan saunaan ja järveen.

Liivit loppuivat kesken, joten soutaja sai pärjätä ilman.

Yllätyksekseni ihmetystä herättivät (jo Prahassa!) pussilakanat. Voi että kun argentiinalaiset olivat hukassa pussilakanoiden kanssa, eivätkä ollenkaan voineet ymmärtää sen logiikkaa ja käyttötarkoitusta. Kun sitten selitin siitä heille, taisivat he innostua sen käytännöllisyydestä. Tosiaan, en ole kyllä esimerkiksi Ranskassa tai Argentiinassa ikinä pussilakanoihin törmännyt.

kuinka päädyin Skotlantiin?

Minulta on taas viime aikoina kovasti kyselty, miksi oikein lähdin Skotlantiin opiskelemaan. Helppo ja nopea vastaus on, että "koska siellä voi opiskella ilmaiseksi". Moni ei tiedä, että EUn kansalaisten ei tarvitse maksaa alemmasta korkeakoulututkinnosta pennin hyrrää -tai punnan hyrrää- Skotlannissa (poikkeuksena englantilaiset). Itselleni tämä tieto oli merkittävä yliopistoja ja tutkintoja googlaillessa viisi vuotta sitten. Tottakai Skotlantiin lähtöön vaikutti moni muukin seikka ja rupesin tässä miettimään miten pitkälle taaksepäin ajassa oikein pitää mennä..

Oli vuosi 1996 kun muutimme perheeni kanssa vuodeksi ulkomaille. Kävin neljännen luokan kokonaan ulkomailla ja opiskelin englanninkielisessä koulussa, kahdessa eri maassa. Opin englantia "puhumalla" sitä ikätovereideni kanssa ja sain kavereita mm. Ruotsista, Irlannista, Norjasta, Chilestä ja Argentiinasta. Nautin jo silloin aivan suunnattomasti siitä kansainvälisestä ilmapiiristä. Matkustelu, kansainvälisyys ja eri kulttuurit iskostuivat mieleeni silloin pysyvästi.

ensimmäiset argentiinalaiset kaverit ja Macarena (1996)

Yläasteikäisenä haaveilin kovasti opiskeluista ulkomailla. En siinä vaiheessa tiennyt mistään vaihto-oppilasvuosista, mutta selailin kavereiden kanssa tarkkaan kielikurssien mainoksia -päädyin vuosia myöhemmin kielikurssille Etelä-Ranskaan. Katselin viikonloppusin telkkarista Sweet Valley Highta ja Dawson's Creekiä ja mietin, miten coolia high school -elämä olisi. Voisi kuvitella, että olisin halunnut lähteä Jenkkeihin vaihto-oppilaaksi..

Yhtenä kesälomana katselin mtv3 chattiä, taisi olla vuosi 2002 juuri ennen lukion aloittamista, kun "juontajina" ja "haastateltavina" oli kaksi nuorta tyttöä, jotka olivat juuri palanneet vaihtarivuodelta Brasiliasta. Silloin sain tietää vaihto-oppilasvuoden mahdollisuudesta ja rupesin tutkimaan asiaa lisää. Yksi kavereistani lähti vaihtoon heti seuraavana vuonna, mutta minä olin liian arka ja ujo hakemaan vaihtoon.

Vuotta myöhemmin heräsin ajatukseen uudestaan ja tajusin vaihto-oppilasvuoden olevan vielä mahdollista, vaikka olin jo lukion toisella luokalla. Meillä oli juuri ollut kotona vaihtari Australiasta ja kaverini oli vaihdossa Italiassa. Päätin hakea vaihtoon Espanjaan, Argentiinaan ja Chileen, koska halusin oppia espanjan kieltä. Lopulta Argentiina meni Espanjan edelle, koska se kuulosti paljon eksoottisemmalta ja sijaitsi monta tuhatta kilometriä kauempana. Muistan perustelleeni päätöstä myös niin, että "Argentiinaan on varmasti vaikeampi lähteä omin päin myöhemmin, kun taas Espanjaan on helpompi lähteä lomalle noin vaan". Argentiina meni Chilen edelle, koska Argentiina vaan tuntui jotenkin paljon "läheisemmältä" ja toisaalta Argentiinan nimi viittaa hopeaan, jonka kemiallinen merkki on sama kun mun nimikirjaimet (tätä linkkiä en miettinyt vuonna 2004, vaan keksin sen nyt). Päätökseen vaikutti myös se, että argentiinalaiset kaverini 10 vuotta aiemmin olivat vaikuttaneet sympaattisemmilta kuin chileläiset kaverini. Ihan oikeasti. En tosiasiassa tiennyt kummastakaan maasta yhtään mitään vaihtoon hakiessani.

Miten tästä päästään yliopisto-opiskeluihin?

Argentiinasta palattuani koin kovan kulttuurishokin Suomessa. Silloin tajusin myös kokeneeni jonkin asteista kulttuurishokkia 10 vuotta aiemmin Suomeen palattua. Halusin ehdottomasti lähteä ulkomaille opiskelemaan ja mietinkin Argentiinaan lähtemistä yhtenä vaihtoehtona. Lopulta päädyin ajatukseen, että "kanditutkinto olisi hyvä tehdä Euroopassa" ja rupesin katsomaan yliopistoja Briteissä ja Espanjassa. Kun sitten kuulin, että Skotlanissa ei tarvitse maksaa lukukausimaksuja kun taas Briteissä maksetaan tuhansia, rupesin tutkimaan skottiyliopistojen valikoimia. Aberdeenin yliopistoon päädyin ihan puhtaasti sen takia, että siellä pystyin jatkamaan espanjan kielen opiskelua, sekä opiskelemaan kansainvälisiä suhteita ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta yhdessä. Pisteen iin päälle antoi se, että tämä Aberdeenin "International Relations & Hispanic Studies"-tutkinto mahdollisti vaihtovuoden Argentiinassa. Innostuin tutkinnosta ja yliopistosta luettuani esittelytekstin, jonka mukaan tutkintoon kuului pakollinen vaihto espanjankielisessä maassa. Sitten näin kuvan Aberdeenin pääkadulta, jossa näkyi Virgin-musiikkikauppa ja päätin hakea sinne opiskelemaan.

Näin siis päädyin opiskelemaan Skotlantiin. Kuinka yksinkertaista.

Hawaijista ja postikorteista

Mua odotti tänään kotona tällainen yllätys.

Kaveri "joutui" matkustamaan maailman toiselle puolen häihin. Morsiusneidoksi Hawaijille*. 

Lucky bastard! (suurella sydämellä)

Kortti on kirjattu 16.8. Missäköhän se on kuljeksinut nämä viikot? Olisi mielenkiintoista selvittää sen reittiä. Viime vuonna mun Buenos Airesista lähettämäni kortit tuli Suomeen pari kuukautta "myöhässä" ja ne oli kulkeneet Meksikon kautta, sillä niissä oli jostain syystä joku Meksikon postitoimiston leima. Onkohan joku kuvitellut, että Suomi on sielläpäin? Vai onkohan ne vaan vahingossa hypänneet väärään lentokoneeseen? Ihmeellinen maailma.

Takaisin Hawaijille. Rupesin tässä vaan miettimään, että pääsenköhän koskaan itse käymään Hawaijilla. Ja onkohan tuollaisia maisemia oikeasti olemassa? Niitä näkee vaan postikorteissa ja julisteissa. Olisi mahtavaa päästä näkemään tuollainen auringonlasku livenä. Mikäli kortin lähettäjä haluaa tulla julki, hän voi itse kertoa näkyikö tuollaisia maisemia siellä paratiisi-saarilla. Onkohan kaikki siellä onnellisia? Kuka ei olisi onnellinen katsoessaan tuollaista auringonlaskua.

Tähän sopii tää ihanan rento rallatus.

*Vähänkö typerää, että suomeksi oikea kirjoitusmuoto on Havaiji. Minä en ainakaan suostu kirjoittamaan sitä niin.

kiireinen pääkaupunkilainenko?

Mun ensimmäinen ihan täysin "vapaa" lauantai sitten kesäkuun on ollut täysi pettymys. Suurin syy tähän aika pieleen menneeseen päivään on ollut ihan out of the blue puhjennut flunssa. Se tosin saattaa jotenkin liittyä mun ehkä jopa tulehtuneeseen viisauden hampaaseen, joka on nyt ilveillyt reilun viikon. Pääsen siitä eroon vasta ensi perjantaina.

No, mulla piti olla tälle päivälle paljon kaikkia suunnitelmia, kivoja sellaisia. Aamulla sai herätä ihanaan auringonpaisteeseen ja suunnittelin jonkun aikaa lenkille lähtemistä. Enpäs kuitenkaan lähtenyt koska sisko ei innostunutkaan lähtemään seuraksi ja lopuksi totesin, että flunssan poikasen kanssa ei kannattaisikaan lenkille lähteä.

Sitten mun piti nähdä muutamaa kaveria piiitkästä aikaa, mutta molemmat niistäkin suunnitelmista meni pieleen. Loppujen lopuksi kaikesta flunssasta ja muusta kyrsiintyneenä päätin jäädä finrexinin voimalla sohvaperunaksi illan ajaksi, vaikka oikeastaan keskustassa olisi ollut kahdet eri synttäritkin vielä. En kuitenkaan olisi tuntenut paikalta synttärisankareiden lisäksi ketään, joten senkin takia kotiin jääminen oli parempi vaihtoehto.

Mutta nyt kun mun "arki" Suomessa on pitkästä aikaa lähtenyt käyntiin.. olen tajunnut kuinka paljon mua ärsyttää, että kaikki on muka aina niiiin kiireisiä. En tiedä onko se koko maassa näin vai vaan täällä pääkaupungissa? Viimeisten neljän vuoden aikana olen ollut Suomessa aina "väliaikaisesti lomalla" ja on kauheessa kiireessä pitänyt varata kalenterista aikaa kahvitteluille kaikkien kavereiden kanssa. Nyt kun kerrankin olen tullut jäädäkseni, mikään ei ainakaan ole yhtään sen helpompaa. Koska nyt olen ainakin syksyn ajan kuvioissa mukana Helsingissä, niin ei ole "mitään kiirettä" sopia kahvitreffejä koska myöhemminkin muka ehtii. Tämä on nyt johtanut siihen, että kaikki odottavat jotain "parempaa huomista" ja kiireettömämpää aikaa.

Miksi Helsingissä on niin vaikea tehdä jotain ihmisten kanssa extemporeesti ja sopimatta treffejä neljä viikkoa etukäteen? Onko kaikki oikeesti niiiin kiireisiä vai luuleeko ne vaan? Vai onko mun kaverit tottuneet, että mut löytää Suomesta vaan erityislomilla? Jos jonkun kanssa on nyt ollut kohta puolitoista kuukautta puhetta, että "olis kiva nähdä", mutta mistään ei tule mitään, niin onko se muka vielä kaveri?

Yksi Suomessa asuva ulkomaalainen viime viikolla tokaisi mulle, että suomalaiset näkevät parhaita kavereitensakin kerran kuussa. Tämä oli hänelle tosi kummallista, mutta on se minunkin mielestä kummallista.

Olisi niin kiva vaan extemporeesti soittaa kaverille ja juoda vaikka iltateetä pimenevänä syysiltana. Tällä hetkellä ensimmäistä kertaa valmistumisen jälkeen kaipaan Aberdeeniin takaisin. Siellä kukaan ei ollut liian kiireinen lähtemään extemporeesti lounaalle, leffaan tai vaikka kävelylle ja iltateelle.

Eurotuur - Barcelona

Olisiko jo aika saada nämä matkakirjoittelut meidän heinäkuun eurotuurilta päätökseen? Viimeinen pysähdyspaikka ennen Helsinkiin saapumista oli Barcelona. Lento Berliinistä sujui täysin mutkitta ja olin todella posiitivisesti yllättynyt Air Berlinillä matkustamisesta. Ruokakin oli ilmaista -mikä halpalentoyhtiöillä on aikaisempien kokemusteni mukaan ennen kuulumatonta.

Puolimatkassa nousemassa Montjuïcille.

Barcelonassa vietettiin yhteensä 9 yötä ja yövyttiin Nicon kahden argentiinalaisen kaverin luona ihan keskustassa, Poble Secin metroaseman lähistöllä. Meidän majapaikka oli kuin mikäkin avoimia ovia pitävä hostelli, mutta se ei meitä haitannut. Pojilla oli yksi tanskalainen ja yksi ranskalainen kämppis, välillä jotain couchsurfareita ja vanhoja tuttujakin yökylässä. Joka yö meitä nukkui siis vähintäänkin 8 ihmistä siinä pienessä kämpässä. Yksi aamu herättiin ja löydettiin olohuoneesta koira. Yhtenä päivänä huushollin marsu oli kuollut -vissiin auringonpistokseen koska se oli unohdettu ulos yön jäljiltä. Pojilla oli mahtava takapiha/terassi, jossa järjestettiin harvase ilta grillibileitä. Kuten Barcelonassa aina, eloa ja menoa siis riitti, vaikka pojat oli samalla täysillä töissä.

kuva by Nico

kuva by Nico

Olen ollut täysin ihastunut kaupunkiin ensimmäisestä visiitistä, vuodelta 2007, lähtien. Tämän kesän visiitti oli hyvin erilainen, mutta vähintäänkin yhtä ihana. Tällä kertaa tunsin jatkuvasti olevani Argentiinassa ja käveleväni Buenos Airesin katuja. Vuonna 2007 en vielä tuntenut Buenos Airesia, mutta nyt Barcelonassa tajusin, miten paljon kaupunki muistuttaa Etelä-Amerikan Pariisiksi kutsuttua Bairesia. Argentiina-fiilistä tietenkin avitti reissailu kolmen argentinon ja asuminen viiden sellaisen kanssa. Yhtään ei auttanut joka paikassa vastaan tulevat argentiinalaiset ravintolat, ruuat ja elintarvikkeet. Ja taivaallisen hyvä jäätelö! Syötiinkin Nicon kanssa runsain määrin mm. argentiinalaisia empanadoja ja kunnon jäätelöä ja oltiin kuin pienet lapset karkkikaupassa vuosien tauon jälkeen.

Kävin ensimmäistä kertaa Sagrada Familian sisällä nyt heinäkuussa, sillä edelliskerralla ei jaksettu jonottaa sisäänpääsyä. Heinäkuisena helleperjantaina jonotettiin kuitenkin vain reilu puoli tuntia. Lippu oli aika hinnakas, maksettiin sisäänpääsystä ja audiotourista vissiin n. 15 erkkiä per nenä, mutta se todellakin oli sen arvoista. Kuljettiin sisällä kaikki omaa tahtia ja kuunneltiin korvakuulokkeista kaikki mahdollinen tieto ja vielä lisätiedotkin kirkon rakentamisesta ja erilaisista yksityiskohdista. Koko paikan kiertämiseen käytettiin varmasti lähemmäs kaksi tuntia. Toivottavasti en nyt pilaa keneltäkään Sagrada Familia-elämystä, vaikka laitan siitä muutaman kuvan. Mulle kirkon sisältö oli entuudestaan täysi mysteeri, eikä mulla ollut aavistustakaan miltä se voisi sisältä näyttää. Varmasti sen takia se tekikin muhun niin suuren vaikutuksen. Mikäli et siis halua kuvia nähdä, älä selaa sivua loppuun asti.

Barcelona vaikutti jotenkin pienemmältä kuin mitä viime kerralta oli jäänyt mieleen. Silti kävin monessa uudessa paikassa ja toisaalta myös vanhoissa, jo tutuissa paikoissa, uudemman kerran. En esimerkiksi viimeksi ollut kuullutkaan mistään Montjuïcsta, jonne tällä kertaa kiipesimme heti ensimmäisenä päivänä ihastelemaan kaupunkia. Ilmaisen Picassomuseopäivän osuttua kohdalle, päätimme pienen demokraattisen äänestyksen jälkeen suunnata sinnekin. Olen kuvaillut sitä kotiin lähetetyssä kortissa lauseella: "Turha kulttuurikeikka". Kävelin koko museon vajaassa puolessa tunnissa läpi ja jouduin sen jälkeen odottelemaan muita ulkona ainakin toisen puoltuntisen.

Syötiin tottakai paljon maukkaita tapaksia!

Argentiina & Espanja, empanada & paella

mikä asado!

Mun mielestä ehdottomasti yksi Barcelonan parhaista piirteistä on sellainen "pilke silmäkulmassa toteutettu arkkitehtuuri". Joka puolelta kaupunkia kun löytyy hauskoja yksityiskohtia rakennuksissa ja kaduilla. Rakastan niitä erkkereitä ja hienoja parvekkeita, mitä joka puolella näkyy. Ainakin ulospäin kaikki rakennukset näyttää niin mahtavilta. Pidän myös siitä jännityksestä, joka syntyy kun kävelee niitä kapeita, kiemurtelevia kujia ja yläpuolella roikkuu ihmisten pyykit. En voi uskoa, että kaksi mun kaveria on molemmat käyneet Barcelonassa (ei yhdessä) näkemättä tätä herkullisen ihanaa ja värikästä penkkirivistöä Park Güellissa.

Käveltiin Barcelonassakin todella paljon, mutta samalla otettiin myös chillisti. Vietettiin paljon aikaa puistoissa makoillen ja nukkumalla pitkään aamuisin. Onni oli olla kämppä, missä laiskotella. Muutaman kerran eksyttiin Barcelonetan rannalle saakka. 

Tavattiin "tv:stä" tuttu donitsimies. Tietääkö joku kenestä puhun? Heppu on aivan uskomaton. Hän myy donitseja tarjottimella, joka kulkee hänen päänsä päällä 360' heittäen. Hän kävelee ympäri beachiä, kilisyttää pientä triangelia ja huutelee, että ostakaa donitseja. Huudeltiin hänet kerran meidän luo ja hän aina alasistuessaan vielä pyöräyttää donitsitarjotinta muutaman kerran päänsä päällä. Pojat olivat bonganneet hänet Shakiran videolta ja sen takia hän onkin pieni kuuluisuus. Siinä hän sitten möi meille donitseja, yhtäkkiä argentiinalaisella aksentilla- koska hänellä on myös uskomaton taito imitoida kuulemaansa aksenttia ja kertoi samalla tapaamisestaan kuuluisan kolumbiattaren kanssa. Ensin kuvittelin donitsipojan olevan ranskalainen, sitten epäilin argentiinalaiseksi, mutta kansalaisuus ei lopulta ikinä selvinnyt. 

Saman donitsihepun voi siis bongata tältä Shakiran Barcelonetalla kuvatulta Loca -videolta, jossa hän tanssii yhdessä Shakiran kanssa muutaman sekunnin biisin alussa.

Barcelonassa oli siitäkin syystä mukava olla Tsekin ja Saksan jälkeen, että host-siskot pärjäsivät ihan "omillaan" españolia heittäen, eikä heille tarvinnut olla koko ajan tulkkina.. toista olikin sitten Suomeen päästyä.

Tässä vielä muutama kuva Sagrada Familian sisuskaluista, nämäkin ovat kaikki Nicon ottamia:

katto ja puita muistuttavat tukipilarit

Ehkä kuvista välittyy edes vähän, miten vaikuttava tuo Gaudin luomus on.

auringoksi muuttuu

päivä nopeasti yhden piristävän skypetyksen jälkeen.
Olin tänään aika allapäin työn, syksyn -vaikka ei itse syksyn tulemisen- ja kaiken suhteen. Onneksi päivä sai nopeasti iloisemman lopun kun yhtäkkiä suunnittelematta varailinkin Nlle lentolippuja Helsinkiin kuunvaihteelle. Jostain kumman syystä kovasti kuluttamamme ja useinkin suosimamme momondo.com antaa samoille päiville ja samoille lennoille eri matka- ja hintavaihtoehtoja riippuen käyttäjän olinpaikasta. Suomesta ostettuna lennot sai halvemmalla kuin Briteistä ostettuna, vaikka lentoaika, -matka ja -suunta (ei, en ole lähdössä Skotlantiin!) on täysin sama. Todella erikoista.

Vastahan eilen iltapäivällä saatoin N Helsinki-Vantaalle..
ja tästä päästäänkin viikonloppuun, joka oli oikein kiva!

Mukaan kuului useita kävelyjä metsässä omien ja naapurin lainakoirienkin kanssa. Suosittelen kaikille espanjaa osaaville argentiinalaista elokuvaa "Un Cuento Chino", sen voi katsoa vaikka cuevanasta helposti. Valitettavasti siinä ei ole tekstityksiä, mutta se on ehdottomasti näkemisen arvoinen leffa. Lauantai-iltaan kuului sitten mukava illallinen kavereiden seurassa. Kyseessä oli tottakai pastatankkaus illan koitosta varten. Nami-nami marjajäätelöjälkkärit olisi ehkä pitänyt jättää väliin, sillä ne muistuivat mieleen nopeasti Helsinki Midnight Runin startattua. Saavuttiin Senaatintorille vähän viime tingassa, vain 5min ennen omaa lähtöä. Hyvin ehdittiin silti mukaan.

Ensimmäistä kertaa osallistuin jonkinlaiseen juoksutapahtumaan. Vaikka käyn lenkillä aina kun sille päälle sattuu (mikä on tänä kesänä sattunut ehkä kokonaiset viisi kertaa), niin en ole ikinä ennen juossut 10km putkeen. Nyt juoksin, enkä ihan missä tahansa, vaan kauniin syksyisessä Helsingin keskustassa. Stadi oli niin täynnä väkeä, ettei sitä voinut edes uskoa. Vaikkei Midnight Run ollutkaan nimensä mukaisesti mikään keskiyön juoksu, sillä lähdöt starttasivat klo 21 aikaan, ylitti koko tapahtuma kaikki minun odotukset. Oli todella hienoa juosta oranssissa massassa Helsingin katuja pitkin. Mielestäni keskustassa oli aivan mielettömän hyvä meininki ja kannustajien ihmismäärä yllätti minut täysin. Ullanlinnanmäellä oli todella upea jätkänkynttiläpolku ja Katajanokalla ihana bändi, joka juuri minun ohittaessani soitti horse with no namea. Matkan varrella oli niin sambaa, chiirliidereitä kuin muutakin jumputus- ja tanssimusaa. Loppujen lopuksi, vaikka juoksin yksin jäätyäni pahasti jälkeen kahdesta supertimmistä kaveristani, nautin juoksusta ja tapahtumasta toden teolla.

Mielestäni tämä Max Edinin ottama kuva kuvaa niin hienosti illan tunnelmaa, että päätin jakaa sen teille.

maxedin.net

Ensi vuonna uudestaan. Ehdottomasti. Sikäli mikäli maisemissa ollaan!

Luomuluumuja!

Kuinka moni stadilainen voi syödä luumuja omalta takapihalta? 

Ne on tosi pieniä. Mutta super hyviä! Nielaisin vahingossa yhden kivenkin. Toivottavasti mun sisällä ei nyt rupee kasvaa luumupuuta.

En voi uskoa, miten nopeasti Suomessa voi saada passin! Kävin keskiviikkona aamupäivällä jonottamassa Pasilan poliisilla ja tein tilauksen. Passikuvat maksaa muuten ihan sikana! 19,90 € kuusi kuvaa. Mitä teen kuudella kuvalla? Passiin menee vaan yksi. Sain oikeastaan 12, koska kameran säädökset oli vahingossa väärät ja kuvaaja otti uudet. Oli se lopulta sittenkin aika halpa. Mutta mitä ihmettä teen 12 passikuvalla?

Tänään tuli tekstiviesti, että passi on noudettavissa. Kahdessa päivässä!!!

Ja Berliinin hostellista tuli heti mailiin vastaus, että he ovat pahoillaan ja palauttaa 60 € mun tilille. Wau! Pisteet heille, sittenkin.

Ihanaa viikonloppua kaikille!