Jo silloin 9-vuotiaana tuntui uskomattomalta ja samalla ehkä pikkasen jännittävältä piilotella heprean kielellä varustettuja muovikasseja ja ruokapaketteja aina rajaa ylittäessä Israelista Syyrian puolelle. Ennen muuttoa Israelista Syyriaan kaikista vihkoista piti tussilla sotkea kaikki heprean kielinen teksti ja jopa pehmolelujen kangaslappuset ja pesuohjeet piti leikata pois, mikäli niissä oli yhtään heprean aakkosia. Suttasin sitten kouluvihoista heprean kielistä tekstiä piiloon ja jopa liimasin päälle tarroja ja paperin palasia. Sitten rajalla jännitettiin, ettei rajavartija vahingossakaan löytäisi auton takakontista mahdollisesti sinne unohtuneen jäljen israelilaisten kielestä. Kuinka naurettavaa? Rajalla kaikille oli päivänselvää, että tulimme maahan juuri Israelista. Mutta Syyriaan ei saanut kuljettaa sanaakaan kirjallista hepreaa.
Aihe on ihan henkilökohtaisistakin syistä nyt ajankohtainen, sillä ostin muutama viikko sitten lennot Israeliin lokakuun lopulle. Nico täyttää sillon vuosia ja on päättänyt juhlia niitä poissa Aberdeenin harmaudesta siskonsa perheen luona Jerusalemissa. En ole käynyt maassa sitten vuoden 1997, vaikka olen pitkään siitä haaveillut. Yks päivä rupesin miettimään, että mitä jos palestiinalaisten ja Israelin välit kiristyvät entisestään ja Lähi-idässä rupeaa taas pommit räjähtelemään. Toisaalta muistan kuinka Israelissa asuessamme huomasimme, miten mediassa liioitellaan monia juttuja, eikä tilanne ollenkaan tuntunut paikan päällä niin vakavalta kuin mitä Suomessa uutiset antoivat sukulaisille ymmärtää.
Viime viikolla posti toi amazonilta tilaamani kirjan "Extreme Rambling -walking Israel's barrier. For fun." Olin bongannut sen Akateemisen hyllyssä muutama viikko sitten kun kuljeskelin siellä tappamassa aikaa. Kirja kertoo englantilaismiehestä, joka päätti kävellä Israelin rakentaman, Länsirannan ja palestiinalaiset rajaavan muurin, päästä päähän. Ihan vaan huvikseen. En ole täysin varma kuinka suuri osa muurista on jo rakennettu, mutta valmistuessaan sen on tarkoitus olla yli 700km pitkä. Se rajoittaa lähinnä palestiinalaisten kulkua, sillä israelilaisten on paljon helpompi kulkea miten kukin haluaa. Muurin rakentaminen on pahentanut palestiinalaisten oloja entisestään aivan suunnattoman paljon.
Engelsmanni päättää kävellä osan ajasta palestiinalaisten puolella ja osan israelilaisten puolella ja samalla haastatella paikallisia. Kirjoitustyylistä huomaa heti, että kyseessä on englantilainen, eikä jenkki. Kaikki naiivuus on jätetty pois ja asioihin suhtaudutaan lähinnä ironialla ja jopa briteille tyypillisellä mustalla huumorilla. Brittityyli sopii mulle paljon paremmin.
Vuoden 1917 Balfour Declaration (Balfourin julistus) antoi juutalaisille luvan rakentaa oma valtio Palestiinaan. Tämä Mark saa tottakai kuulla asiasta jokaiselta vastaantulevalta palestiinalaiselta. Lord Balfour oli nimittäin britti, mutta syntynyt Skotlannissa, eikä monikaan tunne Englanti, Skotlanti, Britannia .käsitteiden eroja (apua siihen löytyy täältä).
Ongelma on se, että tämän, vielä minulta kesken olevan, kirjan lukeminen saa minut entistä vihaisemmaksi ja on mahdoton käsittää, miten joku voi puolustaa israelilaisia ja heidän julmaa sortopolitiikkaansa. Maailmassa on niin paljon vääryyksiä ja jostain syystä tykkään kituuttaa itseäni katsomalla leffoja ja lukemalla kirjoja niistä vääryyksistä.
Miten sitten voin esittää tuiki tietämätöntä kun vihdoin saavun Tel Avivin lentokentälle? Tiedän Israelin rajaviranomaisten jäykkyydestä ja stressaavista kyselytuokioista maahan pyrkiessä, vaikken ole sinne ikinä lentokoneella aikaisemmin mennytkään. On varmaa, että paras tapa on olla kuin ei oliskaan ja kuin ei tietäisi maailman politiikasta yhtään mitään.