spanglishiä ja muuta kielisekotusta

Tiedättekö kun Facebookissa on kiertänyt sellaisia kuvia, joissa on joku tuiki tavallinen sana eri kielillä ja lopuksi vielä suomeksi. Muilla kielillä sana on tosi samanlainen -cinema, cine, cinéma, biograf, bio - ja sitten tulee suomi. Elokuvateatteri. Eri planeetalta.  No, mä olen nyt lueskellut sodasta ja aseellisesta konfliktista ja näiden käsitteiden määritelmistä kirjoittaakseni aiheesta esseen. (Piti oikein googlen avulla kääntää sanat concept ja definition löytääkseni oikeat suomenkieliset vastineet.) Välillä tulee vastaan sanoja, jotka näyttää olevan tärkeissä kohdissa, tärkeissä lauseissa ja jotka olis siis hyvä osata. Kaikkia vieraita sanoja ei tietenkään jaksa sanakirjasta etsiä, mutta nämä avainsanoilta vaikuttavat olisi ehkä kuitenkin hyvä osata. Yleensä tarkistan sanojen merkityksen myös espanjaksi ihan vaan siltä varalta, että se avaisi käsitteitä lisää tai että jatkossa ainakin tuntisin sanan myös espanjaksi. Ja tästä tulikin elävä esimerkki siitä kuinka helppoa tämä mun espanjalaisille kurssikavereille onkaan. 

Kuka espanjaa äidinkielenään puhuva voi oikeasti väittää suomalaiselle, että englanti on vaikeaa? Hahaha.

Tällä hetkellä käytän espanjaa ja englantia aktiivisesti päivittäin. Osa kursseista on englanniksi ja osa espanjaksi ja vaikka joku kurssi olisikin periaatteessa espanjaksi on osa kurssimateriaalista yleensä kuitenkin englanniksi. Sekavaa. Koska käytän arjessa periaatteessa enemmän espanjaa kuin englantia, puhun kotona espanjaa sekä suurimman osan ajasta luokkakavereidenkin kanssa espanjaa, on se jotenkin vahvempi ja luonnollisemmin suusta ulos tuleva kieli. Mutta sitten taas englantia on luontevampi kirjoittaa esseissä ja tuntuu luontevammalta opiskella englanniksi. 

Meidän kurssilla on opiskelijoita, jotka ei välttämättä osaa espanjaa ollenkaan ja sen takia on kurssikavereita, joiden kanssa tulee puhuttua englantia ja toisten kanssa espanjaa. Yleensä kuitenkin automaattisesti moikkaan kaikkia sanomalla "hola" ja se tulee jotenkin luontevammin. Sen takia proffillekin tulee sanottua "hola" vaikka he pitäisivät luennot englanniksi. Välillä tietenkin menee kielet sekaisin ja yhdellä kielellä muistuu helpommin joku sana kuin toisella kielellä. Silti yritän olla puhumatta mitään sekakieltä, spanglishiä ja onneksi aika harvoin sitä tulee kavereiden kanssa tehtyä. Skotlannissa ollessa tuli varmasti enemmän puhuttua finglishiä.

Tammikuun lopussa Madridissa ollessa kävin kaverini luennoilla yliopistossa, jossa kaikki kurssit on englanniksi. Osa hänen luokkatovereistaan oli espanjalaisia ja he saattoivat luentojen ulkopuolella sekoittaa kieliä ihan kokonaan. Oli aika järkyttävää kuunnella sellaista puhetta, jossa samassa lauseessa subjekti ja verbi oli eri kielillä. Tuollaiseen puheeseen kun kerran tottuu, niin miten siitä ikinä pääsee eroon? Yksi espanjalaisista proffistani taas pitää luennot espanjaksi, mutta väittää ajattelevansa englanniksi, koska on opettanut muutaman vuoden Jenkeissä. Tämä sankari sitten heittää välillä kunnon spanglishiä. Jos espanjaa puhuttaessa täytyy heittää väliin englanniksi "mobile phone" eikä "móvil", on se mun mielestä jo aika huolestuttavaa. Varsinkin kun se heitto englantia espanjan väliin tulee vahvalla espanjalaisella korostuksella.

Vaikka yritänkin puheessa erotella kielet toisistaan, ei se omissa muistiinpanoissa ja merkinnöissä ole niin tarkkaa. Viime vuosina olen esimerkiksi kirjoittanut kalenteriin suurimmaksi osaksi espanjaksi tai joskus sillä kielellä, millä merkintä vie vähiten tilaa. Vuosia sitten juuri Ranskasta palanneena kirjoittelin kalenteriin ranskaksi, kai kieltä ylläpitääkseni. Taannoin löysin tällaisen hirvitysmerkinnän omasta kalenteristani. 

Missäköhän mielenhäiriössä on tämä tullut tehtyä? "Entregar" = "palauttaa" = "hand in" ja "disse" on suomalainen lempinimi lopputyölle = "dissertation".

Millä kielellä te kirjoittelette kalenteriin? Jos teillä sellainen on :)

värejä ja valoa Barcelonan yössä

Toissaviikolla Barcelonassa juhlittiin Santa Eulalia -juhlaa. Wikipedian mukaan kyseessä on vuonna 303 kuollut kristitty marttyyri, joka toimii myös Barcelonan suojelijapyhimyksenä. Kaupungissa oli kaikenlaisia tapahtumia useana päivänä, mutta me poimittiin mansikat kakun päältä ja suunnattiin lauantai-iltana kaupungintalolle katsomaan Llum BCN -valoshowta. Kyseessä oli aika samantapainen juttu kun mitä käytiin syyskuussa katsomassa Sagrada Familialla. Tää oli mun mielestä vaan himpun verran hienompi. 

Sori, että nää kuvat ei ole huippulaatuisia. Mun Lumia ei ole ihan paras kuvauskaveri ja oikea kamera oli varattu videokuvaukselle. En tiedä miten uusi ilmiö tämä valomusiikkivideoheijastus-show on, mutta näitä näkyy olevan täällä aika perinteisesti esillä eri juhlien aikana. Helsingissäkin taisi vastaava olla Tuomiokirkolla tammikuussa. Harmi vaan, ettei päästy sitä katsomaan. Tää oli ainakin tosi hieno ja musiikki oli myös mukaansatempaavaa. En tiedä oliko tässä esityksessä joku suurempi sanoma, se oli aika erikoinen sekoitus Barcelonan nähtävyyksiä, Katalonian perinteitä, kukkia, luontoa ja Turkkia (!?!). Aika moisen googlettelun jälkeen löysin artistin ja biisinkin. Kuunnelkaa se. En malta odottaa kesää!

Fufü-Ai - BCN

Tässä vielä vähän videokuvaa illalta. Ne on lyhyitä, mutta näyttää illan parhaimmat palat!

Esityksen jälkeen suunnattiin randomisti etsimään tapas -paikkaa ja vastaan tuli aika nopeasti tällainen suloinen pincho/tapas -paikka (ihan Jaume I -metropysäkin liepeillä goottilaisessa barriossa). Tiskiltä voi hakea lautaselle vaikka mitä syötävää, lämmintä ja kylmää, suolaista ja makeaa. Tikut kerätään tuollaiseen purkkiin, josta tarjoilija laskuttaa tikkujen määrän mukaan. Hinta taisi olla 1,65e per tikku, jos en ihan väärin muista. Ruoka oli tosi hyvää, jopa tuo minipaella. 

Meitä oli neljä ja kaikki söi vissiin kuusi tikullista ruokaa sekä joi lasin, kaksi, sangriaa tai valkkaria ja lasku oli yhteensä vajaat 50 euroa. Ei nyt ehkä mikään tosi halpa, muttei hullumman hintanen paikka. Kyllä siitä tuli ainakin täyteen.

tuulahdus kouluajoilta

Toissa viikolla kävi jotain tosi erikoista. Vaikka ehkei se kuulosta niin erikoiselta kuin miltä se mun mielestä tuntui. Nimittäin tiistaina aamulla mentiin muutaman opiskelukaverin kanssa oikein perinteisesti puolen tunnin tauon ajaksi läheiseen Buenas Migas -kahvilaan nappaamaan aamukahvia ja välipalaa. Oli ihan sattumaa, että jäätiin kahvilaan istumaan ja yhtäkkiä näinkin kahvilan nurkassa tutut kasvot. Muutaman nanosekunnin jouduin kelaamaan, kuka tuo tyttö oli, kunnes tajusin että kyseessä on tuttu kouluajoilta. Olen käynyt ala- ja yläasteen sekä lukion samassa helsinkiläisessä lähiössä ja kyseinen tyttö oli aina mua vuoden alemmalla luokalla, kunnes palasin vaihtariajoilta ja oltiin abivuotena samoilla kursseilla. Ei varsinaisesti oltu ikinä läheisiä, mutta oltiin oltu lapsena samassa kerhossa ja koulussa samassa kuorossa yms. Eikä oltu nähty sitten kesäkuun 2006 ylioppilasjuhlien.

Tottakai kävelin moikkaamaan vanhaa koulututtua. Olin jotenkin ihan ällistynyt koko jutusta, vaikkei tietenkään ole ihan mahdotonta törmätä Barcelonassa muihin suomalaisiin. Oikeesti törmään täällä tosi harvoin suomalaisiin, enkä tunne muita kaupungissa asuvia suomalaisia. Kerran kyllä Nicon kanssa Havanna -kahvilassa ollessa viereiseen pöytään istui suomalainen nuori pariskunta pienen lapsen kanssa, ja puheista päätellen taisivat olla täällä asuvia. Mutta takaisin Hyvien Murujen -tarinaan. Nimittäin ihmeteltiin siinä sitten koulututun kanssa toisiamme kysellen "mitäs sä teet täällä?" vähän aikaa ja kaveri kertoi tulleensa viikoksi yksin lomalle ja olevansa juuri vaihtamassa hostellia. Hetken mielijohteesta päädyin kutsumaan hänet meille punkkaamaan loppulomansa ajaksi -olihan meillä juuri äidin lähdettyä vierashuone vapaana. Totesin kyllä, että ehkä olisi hyvä ensin tarkistaa, että kämppikseni olisi asian kanssa ihan okei, vaikka tiesin ettei Nicolla tietenkään olisi mitään asiaa vastaan.

Jäin sitten loppupäiväksi pohtimaan omaa käytöstöni ja impulsiivista kotiin kutsumista. Nimittäin vaikka pidänkin itseäni suht avoimena ja ystävällisenä ihmisenä, olen yleensä kuitenkin aika tarkka omasta kodista ja omista asioista. Ehkä sen takia kaikki couchsurfing -kokemuksetkin on käytännössä jääneet aitojen sohvasurffausten ulkopuolelle. Kommentoin tapahtumaa muutamalle koulukaverille heti yliopistolle palattuani ja he ihmettelivät, että "mitä ihmettä oikeen ajattelit? tiistaista sunnuntaihin on ikuisuus!". Totesin vain, että kysessä varmasti oli jokin muu kuin "suomalainen minä", joka oli saman tien kutsumassa puolituttua kotiinsa. 

Tottakai kaikki meni loistavasti, eikä sohvasurffaajasta ollut haittaa eikä mitään. Päinvastoin. Opittiin lisää Barcelonasta kuunnellessa kaverin päiväseikkailuja sekä saatiin seuraa ja erikoisuutta meidän perusarkeen. Opittiin niinkin jännästä alasta kuin viittomakielen tulkkauksesta ja saatiin vastaus jo pitkään kutkuttavaan kysymykseen -onko kaikilla kielillä oma viittomakieli, vai joku yleinen maailmanlaajuinen viittomakieli. No tietysti kaikilla kielillä on oma viittomakielensä. 

Olin nuorena tosi ujo ja hiljainen ja vaikka vieläkin yleensä mieluummin kuuntelen muita kuin olen huomion keskipisteenä, koen että olen vuosien mittaan avautunut ja rohkaistunut siitä mitä olin vielä kymmenen vuotta sitten. Jossain määrin ympäristökin vaikuttaa siihen miten sitä tulee itse käyttäydyttyä. On hassua, mutta olen aika varma, että jos olisin törmännyt tähän vanhaan koulututtuun Helsingin keskustassa oltaisiin varmaan vaan ohimennen moikattu. Tällainen tuulahdus kouluajoilta sai mut pohtimaan enemmänkin miten paljon onkaan tapahtunut sitten ylioppilaskevään ja miten paljon olen omasta mielestäni muuttunut ja kasvanut näiden viimeisten vuosien aikana.

Penkkariaamuna helmikuussa 2006. Tuntuu, että tästä kuvasta olisi kulunut ainakin muutama valovuosi.

takatalvi!

Tällainen yllätys odotti meitä tänä aamuna Barcelonassa!

Siis mitä? Lunta! Ei voi olla totta!

Miten voi tulla takatalvi, jos ei tullut ensin talveakaan?

Aurinko paistaa jo täydeltä taivaalta ja asteita on lähemmäs +10, mutta seuraavaksi kolmeksi yöksi taitaa lämpötila laskea alle nollan. Aika hurjaa. En olisi osannut lunta odottaa näillä leveyspiireillä, enkä ainakaan enää helmikuun lopussa. Ulkona on kylmä!

ylös, ulos ja salille

Kuten täällä jo aiemmin mainitsinkin, muutama viikko sitten aloitin salilla käymisen pitkän, pitkän tauon jälkeen. Edellisen kerran ja ensimmäistä kertaa elämässäni kävin salilla säännöllisesti kolme vuotta sitten. Silloin tällainen hassu idea lähti ihan kaverin aloitteesta ja Aberdeenin upouuden liikuntakeskuksen ansiosta innostuin minäkin uskaltautumaan salimaailmaan. Seuraavana vuonna ei salille enää saanut ostettua jäsenyyttä kovan suosion vuoksi. Siihenpä siis loppui mun salilla käynti. Viime vuonna Suomessa asiaa hankaloitti korkeat hinnat, pitkät välimatkat ja suuri määrä työtunteja.

En nimittäin voi kestää ajatusta siitä, että raahaisin koko päivän salikamoja laukussa, puhumattakaan suihkuvälineistä. Ja että kävisin esimerkiksi kesken koulupäivän tai työpäivän päätteeksi salilla, ilman että pääsisin sieltä suoraan kotiin. Ei, ei, ei. Olen kuitenkin sen verran mukavuudenhaluinen. 

Juuri tämän takia kun syksyllä mietittiin salille rekisteröitymistä, ehdoton ykkönen oli tässä ihan meidän kulmilla oleva paikka. Don Gimnàs on kätevästi noin 5-10 minuutin (meno sujuu nopeammin alamäkeä, kotiinpaluu on haastavampaa) kävelymatkan päässä sellaisessa rakennuksessa, josta löytyy alakerrasta suurehko ruokakauppa ja kellarista kauppahalli. Ihan täydellistä. Salihikoilujen jälkeen voi laskeutua portaita alas ruokakauppaan ja sitten kädet ja jalat täristen nousta ylämäkeä ruokakassien kanssa kotiin. Salilta löytyy jopa sauna, jota en kyllä ole vielä päässyt kokeilemaan. Naisille ja miehille on omat saunapäivät, pitää ens kerralla selvittää mitkä ne olikaan.

Aluksi 56 euron kuukausimaksu kuulosti mun mielestä aika korkealta, mutta sitten kaveri kertoi maksavansa 130 euroa kuussa omasta salistaan. Toisaalta hän löysi jonkun luksuspaikan, joka on vain naisille. Sieltä löytyy spat, kirjastot, leffateatterit, saunat yms. "normijutut" ja miehillä on pääsy vain puljun ravintolaan. Meidän salimaksuun kuuluu laitteet ja lähes kaikki tunnit, pilatesta ja napatanssia lukuunottamatta. Aikataulusta löytyy aamusta iltaan kaikkea cycling-, tbc-, taekwando- ja zumba-tuntien väliltä. Vielä en ole niitä uskaltanut kokeilla, koska päätin ensin rauhassa kohentaa peruskuntoa, ennen kuin uskallan mummojen sekaan ryhmätunneille. Tuo sali on ihan mukava paikka ja laitteet toimii, vaikkei ne olekaan ihan uusimpia.  On siellä joku nurkkaan jätetty Tunturi -pyöräkin, jolla on ikää varmaan lähemmäs parikymmentä vuotta. Salilla on yleensä aika hiljaista ja saa rauhassa tehdä omia juttuja. Itse olen keskittynyt enimmäkseen cross traineriin ja sellaisiin. Olen huomannut, että musiikki on siinä oikein tärkeä motivaattori. Jos ipodista loppuu akku, ei urheilusta tule yhtään mitään! Tunnustan, että kuuntelen muun muassa reggaetonia energiaa saadakseni. Tässä  vähän mun salimusiikkia.

Kid Cudi - Day n' Night

Beenie Man - Hmm Hmm

Daddy Yankee - Temblor

Cidinho & Doca - Rap Das Armas

K.I.G. - Heads, shoulders, kneez & toez

Mikä on teidän salimusiikkia? Mitä suosittelisitte motivaattoriksi?

karttanuppailua

Loman aikana sain jopa yhden vaivattoman, mutta pidempiaikaisen projektin valmiiksi.

Nimittäin jo ennen joulua yhdellä rennolla päiväkävelyllä tuli vastaan tällainen korkkitaulu. Ja eihän sitä millään voinut kauppaan jättää. Suunnitelmissa on jo vuosia ollut jonkinlaisen pinnikartan hankkiminen, eihän tuo olisi kovin vaikea itsekään tehdä. Kun se nyt tuli valmiina vastaan, niin pitihän se kotiuttaa saman tien. Kartta olisi jäänyt kovin kalpeaksi, jos oltaisiin merkitty vain sellaiset maa, joissa ollaan oltu yhdessä. Vaikka onhan niitäkin jo tainnut kymmenkunta kertyä. Niinpä päätettiin merkata kaikki maat, joissa jompikumpi on ollut yksin tai ollaan oltu yhdessä. Ja vieläpä samalla värillä, sillä nuppineuloja oli nyt vaan yhden värisiä. Viime viikolla merkattiin maat ja ripustettiin komistus parilla naulalle seinälle. Se on musta tosi hieno! Se muistuttaa joka päivä, kuinka paljon nähtävää maailmassa vielä onkaan.

Kuka huomaa Euroopassa jotain erikoista? Itse huomasin sen vasta kotona..

Sol y viento -ja muita kuulumisia

Viime viikkoina on tapahtunut kaikkea mukavaa. Äiti oli täällä ensin käymässä muutaman päivän ajan -ihan liian lyhyesti -ja sitten meillä alkoikin jo toinen lukukausi yliopistolla. Meillä on ollut käynnissä sellainen "shopping week", mikä tarkoittaa sitä että kaikki saa käydä kaikilla luennoilla ekalla viikolla ja sitten päättää mitä kursseja valitsee keväälle. Pakollisena on vain "advanced social research", joka mulla on espanjaksi. Valinnaisia kursseja on ollut tosi paljon, osan skippasin jo nimen (kuten IR in Asia) tai kurssin ohjelman  (kuten EU:n ulkopolitiikka) perusteella. Muutamaa mielenkiintoista kurssia ei voi "kokeilla" vaan ne pitää valita ihan sokkona, koska ne alkaa vasta myöhemmin keväällä tai muutaman viikon päästä. Olen nyt melkein päättänyt kaikki kurssit, maanantaina pitää palauttaa lomake, joten kirjoittelen niistä sitten lisää. 

Tottakai heti kun mama saapui Barcelonaan, laski lämpötila muutaman asteen ja tuuli nousi taivaisiin. No ei nyt ihan, mutta todella tuulisia päiviä sattui juuri tuolle ajalle. Tepasteltiinkin sitten kaupoissa, keskustan kortteleissa ja tottakai tässä meidän kotiympäristössä, kuten Parc Güellissa.

Puistossa törmättiin taas tähän hauskaan Mañaners -nimiseen bändiin, joka nähtiin ekan kerran joulukuussa. Silloin ostettiin kaveripariskunnan kanssa puokkiin jopa näiden levy. Poitsuilla on kova show ja hyvä meininki päällä vaikka auringossa pomppivatkin. Koko puisto on täynnä muusikoista, joten siellä kävellessä onneksi kuulee jos jonkinmoista rillutusta.

Gràcian naapurustossa "halutaan nukkua".

Tuona samaisena päivänä tepasteltiin myös toisessa barcelonalaisessa puistossa, nimittäin Parc de la Ciutadellassa. Siellä taas sitten musisoivat Hare Krishna -heput, jotka hoilottivat kieltämättä aika yksitoikkoista biisiä, jonka lyriikoihin kuuluivat sanat "hare" ja "krishna" eikä mitään muuta. Pidemmän päälle se rupesi käymään hermoille, mutta onneksi puisto on iso!

Tämän vuoden "juttu" (vaikka karsastan tällaista ilmiön muottiin laittamista ja jutusta puhumista) näyttäisi olevan lapsuudesta tutut saippuakuplat ja nimenomaan jättimäiset sellaiset. Niistä pääsin nautiskelemaan jo Madridin Retiro-puistossa ja sitten nähtiin niitä sekä Güellin että Ciutadellan puistoissa viikkoa myöhemmin. Ne saa niin lapset kuin aikuisetkin hyvälle mielelle. Ja niistä tulikin heti mieleen tällaisen argentiinalaisen bloggaajan proggis burbujas por ahí. 

Jee, saippuakuplien täytteistä kevättä!

Parvekerakkautta

Näitä söpöläisiä olen tuijotellut tänä aamuna makuuhuoneen ikkunasta. Molemmat kääntyivät katsomaan kun kuulivat ikkunan avautuvan ja jatkoivat sen jälkeen toistensa ihmettelemistä.

Oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Madrid - Retiron puisto

Olin kuullut Retiron puistosta useaan kertaan jo ennen Madridiin suuntaamista. Se on kai samalla tavalla kaupungin pääpuisto, kun Hyde Park Lontoossa tai Central Park New Yorkissa. Päätin siis suunnata sinne yhtenä päivänä aikaa tappamaan kun kaveri lähti yliopistolle luennoille. Kaverini sattuu asumaan La Latinan metroaseman lähellä, korttelin päässä Plaza Mayorilta, josta oli onneksi aika lyhyt kävelymatka Retiroon.

Juuri ennen puiston sisäänkäyntiä löytyi matkalta tusina kirjakojuja, joissa vanhat ja vähän nuoremmatkin ukot myivät uusia ja vanhoja kirjoja. Sieltä olisi löytynyt vaikka mitä aarteita hyvään hintaan.

Olin oikein positiivisesti yllättynyt kuinka suuri, melkein metsää muistuttava, Retiron puisto todellisuudessa onkaan. Olin kai alitajuisesti vähän ennakkoluuloinen koko puiston suhteen, ehkä sen nimen takia. Buenos Airesissa Retiro on pahamaineinen lähiö, josta löytyy kaupungin pääbussiasema, jättimäinen slummi ja todennäköinen ryöstö -vaikkei minulle onneksi ole siellä ikinä mitään käynytkään. Madridin Retiro on kyllä ihan toista luokkaa!

Yllä Paseo del Paraguay.

Voin kuvitella kuinka tämäkin puisto täyttyy ihmisistä lämpiminä kesäpäivinä. Retirosta löytyy paljon nurmikkoa, penkkejä, lenkkipolkuja ja jopa soutumahdollisuus. Vaikka edellisessä Madrid-kertomuksessa totesin, etten varsinaisesti ollut ensimmäisellä tapaamisella ihastunut itse kaupunkiin, ihastuin ehdottomasti Retiron puistoon.

Pieni, suloinen espanjalaispoika oli isänsä kanssa päiväkävelyllä ja huusi iloisena "isä, haluan haravoimaan" kun näki puistonpitäjät työntouhussa. 

Alla Paseo de la Argentina.

Kuten tästä saattaa huomata, innostuin kuvauksesta seikkaillessani yksin Retiron puistossa. Harmi vain, että puistosta lähtiessä kameran akut oli tyhjinä (pienten akkusekoilujen johdosta) ja päivä vasta alussa. Koin muuten useita ihmehetkiä tuolla kävellessä, sillä tuntemattomat tervehtivät poluilla ja menin ihan hämilleni niistä moikkauksista ja hymyistä. Yksikin vanha pappa heitti iloisesti "qué bonito el parque, no?" johon totesin vain ihmeissäni, että "sí, sí". Muutenkin mielestäni madridilaiset olivat todella ystävällisiä pääkaupunkilaisiksi ja melkein uskaltaisin väittää, että madridilaiset saattaisivat olla jopa ystävällisempää kansaa kuin nämä barcelonalaiset. Niissä muutamassa kahvilassa ja ravintolassa, joissa kävin, saatiin niin superhyvää palvelua. Mitä muut Madridissa seikkailleet ovat mieltä?

Häämatkailua

Tulevasta kesästä on kovaa vauhtia tulossa jo kolmas kesä, jona täällä tehdään lomasuunnitelmia hääkutsujen mukaan. Ei siinä mitään vikaa, varsinkin kun hääkutsuja saadaan miten hienompiin ja erikoisimpiin paikkoihin. On ainakin hyvä syy lähteä reissuun sinne, minne ei välttämättä muuten tulisi mentyä.

Kesällä 2011 Nicon työkaverin häät Potsdamissa, Saksassa oli osa suurempaa Euroopan lomakiertuetta, jota ei välttämättä ilman kyseisiä hääjuhlia olisi edes ruvettu suunnittelemaan. Vietnamilaiset häät Saksassa, häätoimitus saksaksi ja sulhasella skottikiltti päällä. Hienot ja ikimuistoiset oli juhlat, eikä varmastikaan oltaisi ilman näitä juhlia ikinä suunnattu Potsdamiin, vaikka se ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka onkin. Tuskin olisi Berliinikään kuulunut matkasuunnitelmiin ilman pakollista välimatkaetappia Potsdamiin.

Viime kesänä -tai oikeastaan talvena, eteläisellä pallonpuoliskolla kun silloin asuttiin - kuului heinäkuun lomasuunnitelmiin automaattisesti matka Ecuadoriin ystäväni häihin. Tällä kertaa kyseessä oli monikansalliset häät, joihin oli tullut vieraita muutamalta eri mantereelta, useasta eri maasta. Loistavan verukkeen ansiosta päädyttiin tutustumaan söpöön Ecuadorin pääkaupunkiin, jonne tuskin oltaisiin ihan heti suunnattu ilman näitä häitä. Quito yllättikin meidät oikein positiivisesti, nähtiin paljon uutta muutamassa päivässä ja päästiin osallistumaan hienoihin häihin. Reissu oli kaikin puolin oikein mahtava.

Ensi kesälle olisikin tiedossa kahdet eri häät Suomessa, kesäkuussa ja elokuussa, sekä niiden lisäksi vielä yhdet monikansalliset (liettualais-turkkilaiset) häät Istanbulissa. Kahdet häät ovat vain viikon päässä toisistaan ja tämä kyseinen väliviikko sattuukin olemaan yliopiston tenttiviikko. Todennäköisesti emme tällä kertaa ehdi Turkkiin pitkää viikonloppua pidemmäksi aikaa, mutta joka tapauksessa Istanbuliin olisi tarkoitus suunnata kesäkuussa. Itse olenkin siellä pari kertaa lyhyellä visiitillä käynyt, mutta kaupungista löytyy varmasti paljon lisää nähtävää, sekä tottakai vähintäänkin nämä liettualaisen ystävämme häät. En tiedä minkä kulttuurikaavan mukaan kyseisiä häitä tullaan viettämään, mutta jonkinlaista ideaa turkkilaisista häistä olen saanut Minen kertomuksista. 

Suomalaisten ystävieni häiden takia suuntaamme siis Suomeenkin viimeistään kesäkuussa ja varmasti uudelleen loppukesästä.