Turkkilais-liettualaiset häät Istanbulissa

Häät järjestettiin hotellin terassilla Bosborin salmen rannalla Aasian puolella Üsküdarissa. Onneksi majailtiin ihan lyhyen kävelymatkan päässä hotellilta. Illalla kuuden aikaan oli vielä lähemmäs 30 astetta lämmintä, tungin sukkahousut laukkuun viileää iltaa varten. Olin kai saanut pienimuotoisen auringonpistoksen aamulla keskustassa kierrellessä sillä ennen häihin lähtöä olin ihan jäässä vaikka koko kroppaa kuumotti. Ibuprofeenin voimilla siis jatkettiin..

Hääpaikka oli aivan mahtavan hieno.

Nämä häät eivät ehkä olleet ihan perinteiset turkkilaiset tai liettualaiset häät. Hääpari oli tosiasiassa avioitunut jo viime vuoden syyskuussa sulhasen muuttuvien työkuvioiden takia. Edessä oli muutto Bruneihin, eikä morsianta olisi saanut maahan ilman vaimo-nimikettä. Itse vihkimistä jouduttiin siis aikaistamaan, mutta hääjuhla oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan vasta nyt kesäkuussa. 

Näissä häissä ei varsinaista ohjelmaa ollut. Vieraat kokoontuivat hotellille kello 18 alkaen ja hääpari pääsi paikalle yläkerran huoneestaan vasta kun viimeiset turkkilaiset vieraat olivat saapuneet, joskus klo 20 jälkeen (morsian oli vähän kypsä tästä odottelusta). Hääpari saapui näyttävästi punaista mattoa pitkin kävellen, toivotti kaikki tervetulleiksi, otti vähän kuvia kaikkien vieraiden kanssa ja suuntasi tanssilattialle valssaamaan. Siitä alkoi tanssiminen, vaikka pääruoka oli vielä tarjoilematta. 

Ihan umpimähkäinen juttu.. meidän kanssa samassa pöydässä istui muun muassa turkkilais-japanilainen pariskunta. Kertoivat olevansa himmelien faneja ja näyttivät samalla kuvaa kodissaan roikkuvasta olkihimmelistä. Kuulemma suomalaiset olkihimmelit ovat japanilaisten keskuudessa suosittuja. Minulta kyseltiin mikä on himmelin merkitys. Ööööhh, no Suomessa niitä tehdään jouluna koristeeksi. Kuulemma japanilaiset haluavat uskoa niiden vievän vauvan huoneesta pahat henget pois. No, kyllä, voihan sitä niinkin ajatella.

Tarjoilijat olivat aika huvittavia. He eivät puhuneet sanaakaan englantia ja ignoorasivat kaikki, jotka eivät osanneet turkkia. Juomia saatiin odotella noin 20 minuuttia aina kerrallaan ja he toivat ihan mitä tahansa tai unohtivat tilaukset täysin. Lasit rikkoituivat lattiaan ja lasin sirut jäivät sinne vieraiden jalkoihin. Oli uskomattoman viihdyttävää seurata niiden touhuja, sillä ne oli täysin pihalla olevia miehiä ja niitä oli varmaan lähes yks per kymmenen hengen pöytä.

Olo oli kuin tuhannen ja yhden yön tarinoissa. Istanbul loisti iltavalaistuksessa ja kuu taivaalla. 

Mulle taisi nousta kuumetta illan aikana, joten elin pitkälti ibuproffan voimin ja palelin turkasesti. Mentiin suht aikasin nukkumaan, sillä bileet loppui jo puoleen yöhön mennessä, mutta heräilin yöllä koko ajan kuumuuteen ja kylmyyteen sekä lopulta 4:39 minareetista raikuvaan rukouskutsuun. Jostain oli tarttunut vatsapöpökin mukaan. Seuraavan päivän kotimatkalle lähdettiin siis särkylääkkeiden voimin ja passintarkastusjonostakin piti lähteä kesken kaiken juoksemaan vessaan. Sanotaanko, että Istanbulin matka ei siis todellakaan mennyt ihan kuin Strömsössä.

Suomessa Brysselissä

Eilen illalla kotiuduin Brysselin reissulta ja tuntuupas hyvältä olla kotona Barcelonassa. El Pratin kentälle rullatessa tuntui siltä, että palaa kotiin ja vielä kun samaan aikaan laskeutui Aerolineas Argentinas, minkä johdosta kenttä vilisi argentiinalaisia, oli erittäin kotoisa fiilis taattu. Takit ja huivit sai heittää laukkuun saman tien kun Barcelonan lämpö otti iltakymmeneltä vastaan. Nyt en halua vähään aikaan matkustaa minnekään vaan nauttia täysillä Barcelonan kesästä. 

Bryssel oli vähintäänkin aika mielenkiintoinen kaupunki.. olin aika järkyttynyt yleisestä epäsiisteydestä ja rähjäisyydestä, läntisessä Euroopan sydämessä kun ollaan olevinaan. Enkä ollut meidän maisteriporukasta ainoa. Koukeroisia, ihan kuin maanjäristyksen jäljiltä olevia katuja kävellessä tuli pikaisesti Buenos Airesin katukivetykset mieleen. Laatat on pois paikoiltaan ja vedet lentää sateen jälkeen irtonaiselle laatalle astuessa päälle, lastenrattailla sais rallia ajaa. Vois melkein sanoa, että Euroopan talouskriisi näkyy Brysselissä paljon enemmän kuin Barcelonassa!

Yksi matkan tärkeimmistä tarkoituksista oli kuitenkin viettää pitkästä, pitkästä aikaa laatuaikaa kavereiden kanssa, eikä siihen Brysselin harmaus onneksi vaikuttanut. Meillä oli parhaat juhannusbileet vuosiin. Vaikka istuttiinkin ulkoteltassa kylmähkössä ilmassa ja kesäsateessa. Bileistä voi lukea lisää Lauran blogista. Muutenkin koko Brysselin reissu oli loppujen lopuksi vähän kuin olisin palannut Suomeen. Tai suomenruotsalaiseen Suomeen. Vietin viisi päivää oikeastaan enemmän ruotsin kielikylvyssä kuin ranskan sellaisessa. Oli kiva todeta, ettei se vuosien opiskelu ole mennyt ihan hukkaan, eikä se toinen kotimainen vielä täysin ole korvien välistä kadonnut. Otin myös tottakai ilon irti ja käväisin Scanshopissa ostamassa erittäin belgialaisia herkkuja kotiin..

Viimeisenä päivänä käytiin lounaalla Suomen merimieskirkossa..

karjalanpiirakka munavoilla ja lohi-broccoli-piirakka maistui ihan taivaalliselta!

ja kun jälkkäriksi sai vielä korvapuustin, oli riemu suuri!

Nyt tiedossa olisi gradun kanssa puurtamista aktiivisesti ainakin seuraavan viikon ajan. Kirjoittelen vielä lisää Istanbulin ja Brysselinkin matkasta lähipäivinä..

Häitä edeltävä turkkilainen henna-ilta

Häitä edeltävänä iltana miehet kokoontuivat drinkeille hääpaikka-hotellille ja naiset läheisen ravintolan yläkertaan Bosborin salmen rantaan henna-iltaan. Morsian oli liettualainen, mutta kuulemma pienestä painostuksesta sulhasen perheen puolelta sekä mielenkiinnostakin suostui lopulta noudattamaan turkkilaisia perinteitä ja jopa pukemaan päällensä "pakollisen" punaisen mekon henna-iltaa varten.

Naisia oli parhaimmillaan paikalla varmaan lähemmäs 50. Yllätyksekseni paikalla oli myös lähes maanmiehiä, nimittäin muutama vieras Virosta, Ruotsista ja Tanskastakin.

Kukaan ei oikein entuudestaan tiennyt mitä ilta tuo tullessaan. Tanssittiin ja sosialisoitiin naisten kesken. Saatiin vähän makeaa suuhun, sekä limua juotavaksi. Alkoholia näissä juhlissa ei kuulemma tarjota.

Maisemat olivat upeat!

Kun viimeisetkin vieraat olivat valuneet paikalle, alkoi varsinainen ohjelma. Morsian vaihtoi ensin perinteisen turkkilaisen mekon päällensä. Naimattomat naiset kiersivät ympyrää kynttilät kädessä ja hunnut päässä, morsiamen ja sulhasen istuessa keskellä yhteisen huivin alla. Turkkilaiset naiset lauloivat hartaasti jotain asiaan kuuluvaa laulua. Lopuksi hääpari sai käteensä merkin hennalla. Se kertoo muille morsiamen olevan vastanainut.

Mukaan kaikki vieraat saivat kultaisen munan, joka kuulemma sisältää hennaa sekä pähkinöitä.

Oli todella mielenkiintoista nähdä jotain perinteistä turkkilaista, koska itse hääjuhla ei tainnut sitten kovinkaan perinteinen olla. Samalla häitä edeltävä ilta oli mahtava tilaisuus tutustua vähän entuudestaan muihin häävieraisiin, joita en tuntenut entuudestaan ollenkaan. Sulhasenkin tapasin ensimmäistä kertaa vasta henna-iltana.

Kansainvälisten suhteiden Maisteri

Maanantaina juhlittiin maisterin valmistujaisia. Sikäli vähän hullunkurinen juttu kun maisteri ei missään nimessä ole vielä ohi. Dissertation on kirjoittamatta ja osalla luokkakavereista on muutaman esseen palautus vielä edessä. Eikä meillä tietenkään ole vielä kevään kurssien arvosanoja. Koululla ollaan kuitenkin päädytty tällaiseen ratkaisuun, koska pian ihmiset lähtevät kukin omille teilleen ja hoitavat loput palautukset sun muut postitse. Kokoonnuttiin kaikki yhdessä viimeistä kertaa kuuntelemaan muutamaa puhetta, kilistämään maljaa sekä illallistamaan yhdessä.

Näin se maisterivuoden "kouluvuosi" on kulunut hurjaa vauhtia. Edessä lopputyön kanssa uurastus, joka olisi tietysti paras tehdä nopeasti alta pois, että saisi vähän nauttia kesästä sekä keskittyä jatkon suunnitteluun. Vielä ei tiedossa asutaanko syksyllä edelleen Barcelonassa vaiko jossain muualla. Näillä näkymin ainakin lokakuun alkuun meidät löytää täältä.

Parin tunnin päästä suuntaan muutamaksi päiväksi EU:n sydämeen, eli Brysseliin. Kyseessä on koulun järjestämä muutaman päivän vierailu, jonka jälkeen jään vielä moikkaamaan kavereita lisäpäiviksi. Brysseliin on luvattu sadetta ja pahimmillaan +14 astetta, joten täytyy kai kaivaa talvivetimiä esiin!

Ikimuistoinen Istanbul

Meidän Istanbulin matka ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Itse asiassa edelliskerran kun olin kyseisessä kaupungissa vuonna 2008 päätin etten sinne ihan heti palaa. No lähes tasan viisi vuotta meni ja siellä oltiin taas. En kadu, mutta totesin tälläkin kertaa, etten ole heti menossa takaisin. Ellen ole matkalla paikallisen kanssa.

Tällä kertaa matkan syy oli kaverin häät. Ei oltais varmasti muuten Istanbuliin suunnattukaan. Vierailu jäi tosi lyhyeksi, koska mulla oli viime viikolla maisterin vika viikko -koeviikko ja maanantaina valmistujaiset, joista en tietenkään halunnut jäädä pois. Esseitä väänneettiin loppun asti perjantai-aamuyöhön ja aikaisen lennon vuoksi jäi yöunetkin vain parin tunnin mittaisiksi.

Siitä on pitkä aika kun on viimeksi tultu oltua maassa, jonka kieltä ei ymmärrä alkuunkaan. Lisäksi kun vielä paikalliset ei puhu englantia, on pienetkin asiat aika haasteellisia. Kuten taksin kanssa liikkuminen. Heti lentokentältä hotellille suunnatessa jouduttiin turistikikkailun kohteeksi. Mitä teet kun istut taksissa ilman yhteistä kieltä kuskin kanssa, hän sönköttää elekieltä ja turkkia, josta et ymmärrä hölkäsen pöläystä. Tajuat, että jotain kummaa on tekeillä, mutta olet keskellä motaria jossain päin Istanbulia. Katsottiin vain Nicon kanssa toisiamme takapenkillä todeten, että tässä on nyt jotain hämärää ja meitä yritetään kusettaa, mutta minkäs teet.

Lentokentältä napattu taksi lähti innokkaasti viemään meitä Üsküdariin, Aasian puolelle hotelliin. Meillä oli hienosti etukäteen kaverin toimesta turkiksi kirjoitettu viesti, jossa oli ajo-ohjeet hotellille puhelinnumeroineen kaikkineen. Muutaman kymmenen minuutin sekopäisen motarin reunapenkalla tapahtuneen ja päättömien ohitusten täyteisen ajon päästä yrittää kuski selittää, että kello kolme meidän pitäisi vaihtaa taksia, joka vie meidät perille. Vaikutti tutulta buenosairesimaiselta taksikikalta, joka ei kuitenkaan ihan samalla tavalla mennyt..

Eihän meillä ollut mitään hajua missä päin kaupunkia oltiin tai miten lähellä määränpäätä, mutta vaihdettiin sitten laukut ja nyssäkät toiseen taksiin ja maksettiin ensimmäiselle kuskille alkumatkasta taksimittarin mukaan. Toinen kuski vakuutti laittavansa taksimittarin päälle, peitti sen jossain vaiheessa matkaa ja perillä halusi laskuttaa 70 liiraa. Meille oltiin kerrottu koko taksimatkan maksavan lentokentältä hotellille noin 70-80 liiraa (noin 30 €) ja ekalle kuskille oltiin maksettu jo reilut 40 liiraa. Ei hyvä. Kunhan nyssäkät oltiin saatu taksista ulos päätettiin uhmata tyyppiä, joka oli kierrellyt ympäri Üsküdaria hotellia etsien ja muilta taksikuskeilta apua kysellen vaikka kuinka pitkään. Annettiin käteen 50 liiraa, johon kuski ei kuitenkaan ollut tyytyväinen ja jätettiin hänet taksin viereen seisomaan. Kuviteltiin jo hetken, että oltiin selviydytty tilanteesta helpolla, mutta kuski lähti tottakai perään. Tämäkään kuski ei oikein puhunut englantia, joten pamautettiin sitten hotellin respaan kuskin kanssa kiistellen, jospa sieltä löytyisi tulkki.

Respan avulla saatin ainakin selitettyä tilanne kuskille. Tässä vaiheessa taksikuski uhkasi poliisilla ja yritti saada meitä kyytiin poliisiasemalle. Kuvitteli kai, että kaiken sen jälkeen lähdettäisiin vielä hänen kyytiinsä. Siinä sitten edestakaisin respan avulla vihaisina huudettiin toisillemme, kunnes päätettiin antaa kuskille vielä kymppi lisää, jotta päästiin tilanteesta pois.

Oikein kiva ensikosketus Turkkiin Nicolla ja lämmin tervetulo mulle. Tässä vaiheessa olin elämäni aikana ottanut huimat kolme taksia Istanbulissa ja kaikki kolme olivat tavalla tai toisella viilanneet linssiin. Oltiin tottakai ihan raivona ja väsyneitä pitkästä matkasta, kuumuudesta ja nälästä. Ei hyvä soppa. Oletettavasti pidettin loppumatkan ajan taksimatkat minimissä. 

Saatiin kuitenkin rauhoituttua ja suunnaattiin tietenkin länsimaisina turisteina suoraan vastapäätä olevaan Burger Kingiin syömään. En halunnut ottaa riskiä syömällä katukahvilassa, eikä kiireessä ehditty lähteä tutkimaan lähiötä sen enempää. Laittauduttiin pikaisesti ittemme valmiiksi naisten henna- ja miesten drinkki-iltaa varten. Niistä lisää seuraavaksi..

P.S. Kuvat ovat ihan meidän hotellin läheltä Üsküdarin rannasta.

Lukuhetkiä

Viimeisen muutaman kuukauden aikana olen saanut vähän uuden vuoden lupausta toteutettua, vaikken varsinaisia lupauksia tehnytkään. Toiveekkaana tavoitteena oli silti lukea enemmän kirjoja kun viime vuonna.

Atrapa Tu Sueño - Candelaria y Herman Zapp

Aloitin vuoden vähän lepposammalla lukemisella argentiinalaisen pariskunnan seikkailusta lähes 100-vuotiaalla autolla Buenos Airesista Amerikkojen halki Alaskaan. Aivan mahtava tarina! Sai niin hyvälle tuulelle. Vaikkei kerronta ja tekstin taso mitään huippua ollutkaan, oli tarinat niin uskomattomia, että lukukokemuskin oli ainutlaatuinen. Kaikki alkaa Buenos Airesista tammikuussa 2000 ja pariskunnan alkuperäinen tarkoitus on ajaa Alaskaan kuudessa kuukaudessa.

Välissä tulee tietenkin muutama mutka matkaan. Rahat loppuu, maisemat miellyttää, auto hajoaa useaan kertaan ja yksi vauvakin syntyy. Loppujen lopuksi matka kestääkin reilut kolme ja puoli vuotta. Tämä on ehdottomasti niin sanottu feel good -tarina. Kirjan lukeminen antaa uskoa ihmisten hyvyyteen. Niin moni tuntematon avaa kotinsa oven tälle pariskunnalle tai tukee muuten, vain auttaakseen heitä toteuttamaan unelmansa. 

Ymmärtääkseni tämä pariskunta jatkaa edelleen matkustelua ympäri maailman. Vuosien aikana lapsia on kertynyt neljä ja kaikki ovat syntyneet eri puolilla maailmaa, yksi Jenkeissä, toinen Argentiinassa, kolmas Kanadassa ja neljäs Australiassa. Törmäsin heidän tarinaansa alunperin argentiinalaisen matkabloggarin kautta ja tilasin sen netistä kotiin. Kirja on julkaistu englanniksi nimellä "Spark your dream". Perheen reissusta voi lukea lisää espanjaksi tai englanniksi heidän kotisivuiltaan. 

Tiedäthän, että rakkauden vastakohta on viha; päivän on yö; valkoisen on musta. 

Kerro minulle, mikä on unelman vastakohta. 

-Mietin, mutten keksi sitä- Koska sitä ei ole olemassa, 

ei ole mitään tai ketään, joka vastustaisi unelmaa, 

kaikki on sen puolesta..*

----------------------------------

Suljettu Maa - Barbara Demick

Leppoisan matkakertomuksen jälkeen tartuin ei niin rentouttavaan lukemiseen elämästä Pohjois-Koreassa. Voi tsiisus! Oli vaikea ymmärtää, että kaikki ne hullunkuriset asiat ovat totta. Välillä tuntui siltä, että kädessä oli trilleri tai kauhutarina, eikä tositapahtumiin perustava kertomus kuuden pohjoiskorealaisen elämästä ennen maasta loikkaamista. Barbara on amerikkalainen toimittaja, joka haastatteli loikkareita usean vuoden ajan ja kirjoitti haastattelujen perusteella tämän kirjan. Oikean silmiä avaavan kirjan.

Vaikka tarinat ovat oikeiden ihmisten elämästä, on ne sidottu hyvin yhteen ja väliin lisätty kaikenlaista perustietoa Pohjois-Koreasta, muun muassa maan historiasta. En oikeastaan tiennyt koko maasta mitään pintaa syvemmältä etukäteen, joten tämä oli oikein mielenkiintoinen lukukokemus.

Kaikkein uskomattomampia juttuja olivat kertomukset nälästä ja kuolemasta. Taloustilanteen huononnuttua sähköä ei ollut maassa juurikaan, ruokaa ei oikein saanut missään ja silti piti kiitellä suurta johtajaa. Ruokavajeesta johtuen ihmiset rupeavat kuolemaan kaduille ja siihenkin turtuu. Millään ei enää ole mitään väliä, muuta kuin suuren johtajan muotokuvan kiillottamisella. Ihan uskomatonta. Mielenkiintoisinta on lukea ihmisten perusarjesta ja päästä sisään pohjoiskorealaisten ajatusmaailmaan, täysin aivopestyyn mieleen. Joku rupeaa epäilemään valtion propagandaa katsellessaan kuvia Jenkeistä (!?!), jossa "vangeilla" on kuulakärkikynät takin pieluksessa ja tajuaa ettei asiat voi kovin huonosti olla, jos kuulakärkikyniä riittää. Toinen ihmettelee kuullessaan, että Etelä-Koreassa nainen ei pysty parkkeeraamaan autoa, koska autoja on liikaa. Kuinka huonosti voi maalla mennä, jos autoja on niin paljon, ettei ne mahdu parkkiin. Vähemmän huonosti kun Pohjois-Koreassa. Maasta pois pääseviä jahdataan Kiinan puolella maan pettureina. Kiinalaiset poliisit päivystävät jopa Kiinassa sijaitsevien Etelä-Korean konsulaattien ovilla vahtimassa loikkareita palauttaakseen heidät Pohjois-Koreaan. Kuinka sekoa! Tämä kirja todellakin viimeistään herätti kiinnostuksen kyseistä surullisen hullunkurista maata kohtaan. Taidankin jatkossa etsiä lisää luettavaa kyseisestä maasta.

Molempia kirjoja suosittelen oikein mielelläni! Onko muilla kokemuksia näistä tai vastaavista tarinoista?

* Pahoittelut pikkaisen kököstä käännöksestä, mutta eiköhän viesti mene perille.

takaisin Barcelonassa

Viikonloppu Suomessa meni ohi aivan liian nopeasti!

Aivan mahtavat hääjuhlat, yhdet valmistujaiset, kahvittelua Café Ursulassa, kävelyä raikkaassa metsässä. 

Ja ainakin puolet ajasta tämän pikkuisen palleron tuijottelua. 

Miten voikaan koiranpentu olla niin vallottava ja hassu.

Let me present, Messi!

Olisinpa voinut jäädä Helsinkiin vielä muutamaksi päiväksi. Talviturkkikin jäi heittämättä ja irtokarkit syömättä. Torilla sentään kahviteltiin, vaikka pienoisessa aamusateessa. Nyt on edessä esseiden vääntöä ja viimeistelyä. Tänään saatiin "take home exam" -kokeen esseekysymykset ja tarkoituksena olisi kirjoittaa 3000-5000 sanaa torstai-iltapäivään mennessä. Heheh. Sekä viimeistellä pari muuta 10 sivun esseetä. PRKL. Perjantaiaamuna onkin sitten vuorossa Istanbul, sillä lauantaina juhlimme siellä toisen kaverin häitä.

en saa Güellista tarpeekseni

Toivottavasti ette ole jo läpeen täynnä naapurin Güellin puistoa. En vaan saa siitä tarpeekseni. Viikko sitten torstaina meidän B & B:hen saapui kevään vieras numero 11, Nicon kaveri suoraan Buenos Airesista. Johan tässä ehdittiinkin taas olla parisen viikkoa ihan hissukseen. Mikäs siinä, mukavaa, että ihmiset tulevat niin innokkaasti meitä moikkaamaan. Kuten aiemminkin todettu, sijainnilla tosiaan on varmasti osansa asiassa. 

Kaveri saapui torstaina iltaselta, mutta päätettiin kuitenkin turisteilla heti kättelyssä ja suunnattiin ihailemaan auringonlaskua puistoon. Voi että. Unohdettiin tietenkin varsinainen kamera kotiin. Onneksi sentään puhelin oli mukana. Puistoa en ole ikinä nähnyt noin hiljaisena, käppäiltiin melkein yksin tyhjiä polkuja. Ei ollut muita turisteja, eikä oikein magneettien ja korujen myyjiäkään. Vain yksi musisoija jäljellä.

Tällä muusikolla oli aivan mahtava ääni, joka kaikui lähes tyhjässä puistossa auringonlaskiessa.

Aivan sanoin kuvaamattoman hieno hetki!

Listalla oli ainakin tämä.. 

"I wanna know what love is

I want you to show me

I wanna feel what love is

I know you can show me"

Täytyy suunnata joku ilta uudelleen nauttimaan tästä hetkestä kameran kanssa.

Olen viettänyt viime päivät koululla kurssien lopputöitä tekemässä. Ja huomenna suuntaamme heti aamusta Norwegian siivin Helsinkiin muumaksi päiväksi lauantaina oleviin ystäväni häihin. Voitaisiinpa olla pidempään, että pääsis mökilläkin käymään. Mutta harmikseni lennämme takaisin jo maanantaina heti aamusta, koska mulla on ensi viikolla koeviikko! 

Siellä pohjosessa näyttäisi sää viilenevän heti kun me saavumme maahan, mutta en anna sen haitata. Haluan imeä itseeni Suomen kesää, käydä torilla aamupalalla ja istua ruokahetken parissa perheen kanssa. Sekä tietenkin juhlia häitä lauantaina. Nämä ovat kaveripiirini ekat häät.. jännää! Vaikka morsianta jännittää varmasti enemmän.

Barcelona hiljenee siis hetkeksi.. hyvää kesäkuun alkua!