Muutto!

Meidän viikonloppu koostui laatikoista, laatikoista, laatikoista ja tavaroista, tavaroista ja tavaroista. Siis pakkaamisesta. Olisin voinut laittaa pääni pantiksi, ettei meillä ole tuollaista tavaramäärää kämpässä, mutta niin siinä sitten kävikin, että useampi pahvilaatikko täyttyi kaapeista ja laatikoista löytyvällä roinalla. 

Ensimmäistä kertaa elämässäni muutan pahvilaatikoiden kanssa. Tähän asti kyseessä on aina ollut maksimissaan kahden matkalaukun muutto. Tällä kertaa matkalaukkuja oli neljä ja eri kokoisia pahvilaatikoita ehkä parikymmentä. Todettakoon, että osa niistä oli oikein pieniä. Onneksi saatiin hamstrattua lauantai-iltapäivällä muutama La Sirena-ruokakaupasta, joka viimein tuli apuun kun meidät oltiin jo muualla käännytetty pois. 

Pakkaamisen ohella meidän viikonloppu koostui puoli-ilmaisesta lounaasta syyrialaisessa Ugarit -ravintolassa. Ikinä ei ole ollut niin huono ja hyvä tuuri samaan aikaan. Meidät siirrettiin eri pöytään kahteen kertaan, ensimmäisen kerran ennen tilauksen tekoa ja toisen kerran alkupalaa syödessä. Mutta tästä hyvästä saatiin juomat ja jälkkärit ilmaiseksi, sekä vielä kaupan päälle lisää jälkkäriä ja kuohuvaa joulunalus-juomana. Ei meitä haitannut vaihtaa pöytää, ensin hälinästä rauhallisempaan nurkkaukseen ja sitten vielä viileästä oven vieruksesta ja kohtalokkaan lähellä suurta lapsilaumaa sijaitsevasta pöydästä vielä rauhallisempaan ja lämpimämpään nurkkaukseen. Melkein kun lottovoitto.

Tätä kirjoittelen jo Suomesta käsin (oikeastaan tarinoin Münchenin lentokentältä välilaskun aikana, mutta julkaisu tapahtuu Helsingissä), jonne tulin nauttimaan perheeni seurasta, joulunalusesta ja ensi viikolla joulustakin. Nico jäi Barcelonaan tyhjään kämppään yhden kattilan, pannun ja lakanan kera vielä viikoksi töihin. Onneksi lämmitys sentään toimii.

Muuttokuvasta säikähtäneitä rauhoitelleksani todettakoon, että kyseessä on vain pienimuotoinen maiseman vaihdos. Muuttolaatikot menivät lähestulkoon sydänkohtauksen partaalla olevan kaverin nurkkiin ja me palaamme Argentiinasta loman jäljiltä tammikuun lopussa Barcelonaan; molemmat ilman kämppää, toinen työllistettynä ja toinen työttömänä. Eli pienten Suomi- ja Argentiina-keikkojen jälkeen tarinointi jatkuu ah niin ihanasta Katalonian pääkaupungista ensi vuoden puolella.

Ja varmasti sitä ennen muilta mailta..

Katalonian helmi - Girona

Lauantaina saatiin vihdoin aikaiseksi toteuttaa päiväretki 80 kilsan päähän Gironaan. Ave-luotijunalla matka taittui parhaimmillaan 245km/h vauhtia ja perille päästiin reilussa puolessa tunnissa. Eihän se ollut matka eikä mikään. Idea oli fiilistellä joulukuista Gironaa ja vaikka joulumarkkinoita, muttei sellaisia ollut lähimaillakaan. Vietettiin silti kiva ja aurinkoinen päivä meille ihan uudessa kaupungissa.

Heti kättelyssä suunnattiin kakkosaamiaiselle, joka mun tapauksessa tarkoitti lettuja vaahterasiirapin kanssa sekä appelsiinicappuccinoa. Nam.

Oltiin hieman yllättyneitä kuinka Gironassa Katalonian itsenäisyyttä ajavia lippuja näkyi jopa enemmän kuin Barcelonassa. Silti esimerkiksi katukyltit olivat ensin espanjaksi ja vasta sen jälkeen katalaaniksi, toisin kuin Barcelonassa.

"Katalonia - Euroopan uusi valtio"

Gironan kaupunki levittyy Onyar -joen ympärille, vanhan ja uuden kaupungin yhdistää useat erilaiset kävelysillat.

Gironan vanhasta kaupungista löytyy juutalaiskortteli ja arabialainen kylpylä (Baños Árabes), jonne pääsi kahdella eurolla tutkimaan paikkoja. Emme löytäneet kylpyjä emmekä arabeja.

Lumipeitteiset Pyreneet loistivat kaukana horisontissa.

Vanhasta kaupungista löytyy suuri katedraali, jonne olisi päässyt seitsemän euron maksusta sisään, mutta me jätettiin se toiselle kertaa. Sen sijaan nautittiin kujien ja muurien tutkailusta ihan omassa rauhassa, sillä paikalla ei liikaa muita käppäilijöitä näkynyt.

Girona osoittautui oikein mukavaksi kaupungiksi joulumarkkoinoiden puutteesta huolimatta, joten varmasti suuntaan sinne vielä takaisin joku päivä.

Tämä kertomus on osa Instagram Travel Thursdayta ja kuvat puhelimella räpsästyjä. Muita Instagram Travel Thursdayn postauksia voi käydä tsekkaamassa järjestäjien (Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses) blogeista. Lisätietoa itse tempauksesta sekä ohjeet voi lukea täältä. Minut löytää instagramista nimimerkillä @annikaig.

Antigua Guatemala osa 2

Tässä vielä muutamia kuvia parin viikon takaiselta Antiguan reissulta. 

Kaupunki on todella söpö, vaikka jotenkin liian "fiini" ollakseen Guatemalaa. 

Samat bussit sieltä sentään löytyy. 

Se on varmaan kaikkein turistein koko maassa ja sieltä löytyy useiden espanjan kielikoulujen lisäksi suuri määrä yhdysvaltalaisia eläkeläisiä.

Tämä "portti" on varmasti kaupungin kuvatuin kohde. 

Kaikki kaupungin kadut on päällystetty mukulakivin, joten monien tuntien kävely käy raskaaksi.

Auringon laskiessa kaupunki sai täysin erilaisen tunnelman.

Kaikki vaikuttivat kiiruhtavan jonnekin. 

Mekin kiiruhdettiin ostamaan viimeisiä tuliaisia. 

Ja ajettiin illaksi takaisin nykyiseen pääkaupunkiin, kotiin.

I heart Barcelona

Aika kuluu ihan hirmuisen nopeasti, enkä voi käsittää että olen jo viikon verran ollut takaisin Barcelonassa. Kaupunki oli muuttunut oikein jouluiseksi mun poissa ollessa. Keskustan kadut on täytetty jouluvaloin ja aukioille on laitettu joulumarkkinat pystyyn. Viimein jouduin kesän jäljiltä pukemaan takkia ja kaulahuivia päälle, jopa sormikkaille olisi käyttöä. Nautin ihan täysillä kerrospukeutumisesta, kun vielä voin, sillä alle kolmen viikon päästä matkustetaan keskelle etelän kesää. 

Kun perjantaina suunnattiin pyhän kunniaksi päiväkävelylle, löysin tälläisen maalauksen. Se sopi ihan täydellisesti mun fiilikseen. On niin ihanaa olla takaisin Barcelonassa!

Söin muuten ensimmäistä kertaa churroja tässä kaupungissa sitten vuoden 2007. Mun mielestä espanjalaiset peruschurrot ilman täytettä ei ole kovin kummosen makuisia, joten kun kaverilta kuulin että Sagrada Familian kulmalla sijaitsevasta xurreriasta saa dulce de leche-churroja, niin sinnehän me suunnattiin. Oli muuten hyviä! Ja täyttäviä.

Ihan sattumalta muistettiin, että Glòriesin kulmalla sijaitseva Mercat dels Encants on saanut uuden ilmeen ja suunnattiin sinne ensimmäistä kertaa. Niin random paikka, ettei mitään rajaa. Katto on ihan "hieno", sieltä voi peilailla ja etsiä itseään satojen muiden ihmisten seasta. Myytävää löytyy useasta eri kerroksesta. Me jäätiin miettimään, että mitä ihmeen kamaa siellä oikein myydään. Osa kojuista oli meinaan ihan varastetun tavaran näköistä. Yhdessä pöydässä myytiin upouusia kännykän kuoria ja latureita ja vieressä vanhoja kameroita (ei siis "kiinnostavan vanhoja") ja läppäreitä, läppärin akkuja ja latureita. Sen vieressä upouusia matkalaukkuja ja reppuja tai villapaitoja. VHS-videoitakin olis saanut. 

Seuraavaksi suhaistiin ratikalla Ciutadelaan. 

Vilkaistiin sisälle El Bornin Mercattiin, joka ei toimikaan enää nykyään markkinapaikkana. Alueelta löydettiin 90-luvulla raunioita ja kivikasoja, jotka on nyt kaivetty ylös ja niitä pääsee pällistelemään. Vanha Mercat toimiikin tällä hetkellä lähiön upouutena kulttuurikeskuksena. Sieltä löytyy myös muutama taidemuseo, kahvila ja kirjakauppakin.

Tämä seinä tuli vastaan El Bornin katuja käppäillessä. 

Perjantai-iltapäivällä neljän aikaan lounaspaikan löytäminen osoittautuikin ihan mahdottomaksi. Useat ravintolat olivat jo sulkemassa keittiöitään tai täpötäynnä. Satuttiin puolivahingossa Goottilaisen barrion chileläiseen kulmakuppilaan. Ja syötiin kaupungin parhaat "lomitot". Avokadoa ei voi koskaan olla liikaa!

Itsenäisyyspäivä ei siis mennyt kovin suomalaisissa fiiliksissä, mutta fiilistelen jo etukäteen Suomen joulua kuuntelemalla jouluradiota netistä. Ja viikon päästä olen siellä, toivottavasti lumisissa merkeissä. Toisaalta Barcelona tuntuu taas niin ihanalta ja kodilta, etteihän täältä raaskis mihinkään lähteä. Joulun viettoon ainoa oikea paikka on kuitenkin Suomi. 

Kontrastien Guatemala

Kirjoitan tätä Barcelonasta käsin, pääsin eilen turvallisesti kotiin. Kuukausi Guatemalassa tuntuu kuin unelta ja koti on onneksi aivan ennallaan. Jetlagin hoito ei mennyt ihan putkeen, sillä heräsin aamulla kello neljä yöllä ja vietinkin muutaman tunnin blogeja lukiessa. Palasin sänkyyn seitsemän aikaan hetkeksi silmiä lepuuttamaan vain herätäkseni puoli kolme iltapäivällä kuin kesken unien. Seitsemän tunnin aikaeroa ei näköjään olekaan ihan helppo käsitellä.

Kuten ei myöskään kuukautta Guatemalassa. En varmaan ole ikinä näin selvästi elänyt niin eriarvoisen maan todellisuutta kuin nyt Guatemalassa. Ensimmäisenä viikonloppuna matkalla Atitlán -järvelle olimme juuri ohittaneet autolla useita köyhiä maalaiskyliä kun keskelle ei mitään pysähdyspaikalle ilmestyikin parikymmentä elsalvadorilaista hulppeaa autoa. Oli siinä itse kullakin monttu auki.

Suurin osa Guatemalan paikallisbusseista on vanhoja Jenkkilästä tuotuja keltaisia koulubusseja, niitä on vaan enemmän tai vähemmän tuunattu matkan varrella. Matkatavarat matkustaa katolla. Saasteetkin ovat tietenkin sen mukaiset, kun liikenteestä löytyy ikivanhoja kulkuvälineitä. Bussit töräyttävät mustia pilviä takalistostaan vähän väliä. Guatemala cityn keskusta on näitä täynnä ja taksit ajavat ikkunat auki, joten voitte kuvitella millasta siellä on päivittäin liikkua. Voin kertoa, että vietin koko kuukauden nokka tukossa limakalvot kuivina ja nenä kipeänä. Nyt takaisin Barcelonassa tuntuu, että voin taas vihdoin hengittää normaalisti. Alemmassa kuvassa näkyvät punaiset bussit ovat taksikuskien mukaan juuri niitä joita useimmiten ryöstetään. Ne kulkevat keskustan ulkopuolelle lähiöihin, joita erinäiset rikollisjengit johtavat. Niiden kuskeilla on ymmärtääkseni myös kaikkein pahimmat oltavat ja suurin riski tulla surmatuksi. Heitä listitään hengiltä keskimäärin 1,3 viikossa. 

Tuntuu ihan hullunkuriselta, että Guatemalassa sitä tuntee olevansa köyhässä kehitysmaassa ja hulppean modernissa Jenkki-valtiossa samaan aikaan. Autopesu on aina "car wash", eikä mikään "lavado de auto". Kauppakeskukset on oikein jenkkejä, kuten myös mainokset ja mainoksissa esiintyvät ihmiset. Englannin kieli näkyy ja kuuluu myös paikallisten kielessä. Hissi on elevador eikä suinkaan ascensor ja autoja parquearoidaan. Useassa hienossa ravintolassa kaikki tekstit ovat englanniksi, vaikkei siis turisteja olisi lähimaillakaan. Viimeisenä päivänä maassa minut vietiin muutaman paikallisen toimesta syömään rikkaiden Cayala -lähiöön, jossa olin käynyt kuukautta aiemmin ensimmäisenä päivänä maassa. Tuntui aivan hassulta, että pöydästä löytyvässä ketsuppipullossa oli etiketti pelkästään englanniksi. Ottaen huomioon, että 80 % guatemalalaisista tuskin ymmärtää englantia, kun kaikki eivät edes espanjaa osaa. Cayala on rikkaalle eliitille rakennettu lähiö, jossa seisoo pukuun sonnustautunut turvamies joka kadun kulmassa. The Guardianista löysin mielenkiintoisen artikkelin paikasta. Cayalaan kävelee sisään kuka tahansa talliainen ongelmitta, muttei poliisi. Poliisi joutuu odottamaan lupaa porteilla, koska kyseessä on yksityisalue. 

Ennen Guatemalaan lähtöä yritin vakuuttaa äidille ja tietenkin myös itselleni, että kaikki tulee menemään hyvin ja meitä tullaan vahtimaan aika tarkkaan koko kuukauden ajan. Ja niinhän se menikin. Äiti kehotti ajattelemaan asiaa etukäteen vähän kuin vankilakokemuksena, sillä kuvittelin jo ennen perille pääsyä kuinka illat tultaisiin enimmäkseen viettämään neljän seinän sisällä. Hyvä puoli tässä kaikessa oli se, että lähennytttiin ihan hirmuisesti meidän Barcelonan maisterin porukan kanssa. Asuttiin kahdessa kolmen hengen kämpässä (tytöt ja pojat omissaan) ja kokkailtiin usein porukalla. Olo oli vähän kuin Big Brotherissa tai Espanjalaisessa Kimppakämpässä. Monikulttuurinen yhteiselo 24h kuukauden ajan sujui mielestäni yllättävänkin hyvin. Katalaani, madridilainen, argentiinalainen, bolivialainen, jenkki ja suomalainen muodosti aika hyvän kombon ja guateperheen. En tiedä tullaanko me ikinä tapaamaan toisiamme, ei ainakaan samalla porukalla, mutta ehkä erikseen. Ei sitä tiedä minne kenenkin tie vie. 

Mahtava, opettavainen ja niin erilainen kuukausi takana, että sen sulattamisessa kestää varmasti vähän aikaa. Nyt tuntuu kuitenkin oikein hyvältä olla kotona Barcelonassa oman kullan kainalossa. Voin juoda hanavetta niin paljon kun sielu sietää, nauttia lämpimästä suihkusta ja omasta sängystä, ottaa metron keskustaan ja kävellä rauhassa kadulla ilman, että tarttee soittaa taksia. Oi vapaus!

P.S. Lisää kuvia vielä ainakin viidakosta ja Antiguasta luvassa.