Vuorossa erittäin pitkä sepustus jo kauan odotetusta ja luvatusta oleskelulupaprosessista. Olen asiasta halunnutkin jo jonkin aikaa kirjoittaa, mutta tarina on pitkä. Toisaalta olen odotellut, että prosessi olisi kokonaisuudessaan ohi, muttei se sitä ihan vieläkään täysin ole. Tässä kuitenkin nyt tähänastinen tarina.
Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jos päättää toteuttaa paluumuuton ja tuoda mukanaan EU-passittoman siipan? Tämä ei ikinä oikein selvinnyt minulle kunnolla, ennen kuin jouduin itse byrokratian kiemuroihin. Kuten jo aiemmin mainitsin, meidän kohdalla päätös Suomeen muutosta tehtiin erittäin nopealla aikataululla, alle päivässä. Kesäisen Suomen loman päätteeksi sain tietää, että olin saanut täältä työpaikan (Nico oli juuri häipynyt omastaan Barcelonassa), kerroin asiasta herralle puhelimitse ennen kuin nousin koneeseen Helsinki-Vantaalla ja Barcelonaan perille päästyäni hän ehdotti El Pratin lentokentällä, että muutettaisiinkin Suomeen. Asiaa oli tottakai pohdittu edellisen vuoden aikana muutamaan kertaan, joten se ei tullut ihan tyhjästä - jollain henkisellä tasolla siihen oli siis jo pikkasen valmistauduttu ja sitä pidettiin yhtenä mahdollisena vaihtoehtona.
Noin vuotta aiemmin, olin esimerkiksi laittanut sähköpostia Suomen Madridin suurlähetystöön ja kysellyt tarvitseeko argentiinalainen mieheni erillisen oleskeluluvan Suomeen, jos sellainen on jo Espanjassa myönnetty seuraaville neljälle vuodelle. No tottakai tarvitsee, onhan sentään kyse kahdesta täysin eri maasta, joilla on molemmilla oma maahanmuuttopolitiikkansa ja siihen liittyvä lainsäädäntö.
Me haimme lopulta Nicolle oleskelulupaa sen perusteella, että olen itse Suomen kansalainen ja olemme naimisissa. Aika lailla saman prosessin joutuu käymään läpi, jos kyse on poika- tai tyttöystävästä (avoliitto), eikä siis välttämättä olisi naimisissa.
En ollut tarpeeksi hyvin selvittänyt oleskelulupaprosessia etukäteen, minkä ansioista koimme aikamoisen yllätyksen marssiessamme ensimmäisenä päivänä poliisiasemalle, jonne oleskeluluvan hakupaperit jätetään. Meiltä kysyttiin heti ovella, oliko meillä mahdollisesti aika varattu. Eipä ollut, joten jonoon vaan aikaa varaamaan ja kyselemään lisää info-tiskistä. Oli perjantai, elokuun 29. päivä ja virkailija kertoi, että seuraava vapaa aika oleskelulupahakemuksen jättämiselle oli 4. marraskuuta. Voitte kuvitella meidän ilmeet. Tunsin itseni aikamoiseksi idiootiksi, kun kuvittelin vain voivani talsia sisään jättämään paperit muitta mutkitta. Tajusin onneksi kysyä, josko paikalle voisi jokunen aamu tulla jonottamaan ilman ajanvarausta, kuten tiedän ihmisten tekevän esimerkiksi passien kanssa. Saimme siihen luvan, mutta sain sellaisen käsityksen ettei tätä mahdollisuutta erikseen mainosteta vaan ihmisiä kehotetaan varaamaan aika kuukausia etukäteen. Kahden kuukauden odotus ennen oleskeluluvan hakuprosessin alkamista ei olisi tullut meillä kuuloonkaan.
Ensimmäisellä käynnillä poliisiasemalla infotiskin virkailija oli erittäin ystävällinen ja kehotti meitä rohkeasti tulemaan ilman ajanvarausta, koska hyvällä tuurilla saataisiin homma hoidettua parin tunnin odotuksella. Meitä palveltaisiin siinä vaiheessa, jos joku ajanvarauksen tehnyt jättäisi ilmaantumasta paikalle. Toisin oli muutama päivä myöhemmin kun poliisiaseman infotiskillä oli hapannaama, joka katsoi minua kun idioottia, kun ilmoitin tulleemme paikalle odottamaan ilman ajanvarausta. "Kai te tiedätte, että tässä voi sitten mennä koko päivä?".
Ovet aukeavat vähän ennen aamukahdeksaa ja olimme paikalla varttia vaille, pikkasen liian myöhään. Jonossa oli poliisiaseman ulkopuolella meitä ennen useampikin henkilö, vaikka onneksi heistä suurin osa meni passia hakemaan. Ulkomaalaisasioiden jonossa oli kuitenkin yksi henkilö ilman ajanvarausta ennen meitä ja se koituikin kohtalokkaaksi. Hän oli varmaan saapunut paikalle korkeintaan viisi minuuttia ennen meitä, mutta sai asiansa hoidettua noin kolme tuntia ennen meitä. Opimme siis, että harva jättää ajanvarauksensa käyttämättä..
Tällainenkin lomake pitää täyttää..
Jos olisin etukäteen tiennyt minkälainen meininki paikan päällä on, tuskin olisin mennyt asemalle jonottamaan. Tiskillä palveli aamun aikana 2-3 virkailijaa kerrallaan, jokaisella oli yksi asiakas aina 30 minuuttia kohden, eli siis vain kaksi asiakasta tunnissa. Olin ällistynyt! Kyseessä on kuitenkin ainoa paikka Helsingissä, jossa näitä asioita käsitellään. Nimen huuto alkoi tasan kello kahdeksan, aina tasatunnein ja puolelta. Harmiksemme ihmiset olivat tulleet ajoissa paikalle. Koko ajan jännitettiin, josko jossain vaiheessa nimen huudon jälkeen kukaan ei nousisi seisomaan. Kaikkein uskomatonta oli, että vaikka ajanvarauksella tullut tyyppi olisi saanut asiansa hoidettua viidessä minuutissa, ei tullut kuuloonkaan, että virkailija olisi ottanut palvellakseen ilman ajanvarausta saapuneen, vaan sitten jännitettiin seuraavaa kellonlyömää. Lounasaika läheni ja kuulin yhden virkailijan huutavan samaa nimeä kahteen kertaan, muttei kukaan odotussalissa liikahtanutkaan. Päätin mennä tsekkaamaan, josko meidän vuoro olisi vihdoinkin koittanut, mutta virkailija puhui puhelimeen ja hävisi pian näkyvistä - ehkä aikaistetulle lounastauolle. Meille tuli aika nopeasti sellainen fiilis, ettei kenelläkään tosiaankaan ollut mitään intressiä palvella ilman ajanvarausta saapuneita henkilöitä. Käytiin muutamaan kertaan jopa tarkistamassa, että meidän nimi tosiaan oli jossain listassa, koska välillä tuntui että ihmisiä pääsi ihan jonon ohi palveltaviksi.
Koko ulkomaalaisasioiden sali oli muutenkin erittäin huonosti organisoitu, hävetti suomalaisena istua siellä ja katsoa mikä sekasorto paikalla vallitsi. Yksi luukuista oli ns. infopiste, jossa ihmiset jonottivat useita kymmeniä minuutteja vain saadakseen lisätietoa prosesseista tai vaikka varatakseen ajan. Paikalla vallitsi jonkinmoinen viidakon laki. Osa kyllästyi jonossa seisomiseen, vanhoille ihmisille voi olla aika rankkaa jonottaa puoli tuntia seisoen. Joku keksi mennä istumaan ja huikkasi vaan seuraavalle, että olen jonossa. Se toimi niin kauan kunnes paikalle tuli henkilö, joka ei tykännytkään istumajonotusjärjestelystä ja meni suoraan viereisen huoneen jonoon seisomaan, ohittaen samalla useamman ihmisen. Siitäpäs vasta soppa ja riita syntyi. Tämä kaikki olisi vältetty yksinkertaisella vuoronumero-systeemillä, joka ei liene kovinkaan haastavaa toteuttaa.
Kun olimme jonottaneet lähemmäs viisi tuntia rupesimme jo miettimään lähtöä, josko sittenkin palattaisiin vielä aikaisemmin seuraavana päivänä. Eihän meille oltu edes annettu mitään takeita siitä, että meitä tultaisiin jossain vaiheessa palvelemaan ennen kuin poliisiasema menisi iltapäivällä kiinni. Maha rupesi kurnimaan, eväitä ei tietenkään ollut tullut otettua mukaan, eikä paikalta voinut lähteä vessaa pidemmälle. Välillä googlailtiin netistä muita vaihtoehtoja ja lisätietoa prosessista, josko sittenkin mahdollinen työviisumi olisi helpompi hoitaa. Päätettiin siirtyä odottelun ratoksi tuoleilta takaisin infotiskin jonoon kyselemään tarkentavia tietoja sekä mahdollisista muista vaihtoehdoista. Tässä välissä olimme jo ehtineet selvittää mm. erityisasiantuntijalle kahdessa viikossa myönnettävästä oleskeluluvasta maahanmuuttoviraston sivuilta. Erityisasiantuntijan ehdot eivät vaikuttaneet kummoisilta. Tässä vaiheessa Nicolla oli jo ollut kontaktia muutamaan yritykseen, joten mietittiin, josko se oleskelulupa tulisi kivuttomammin jonkun työpaikan kautta. Infotiskin virkailija oli aiemmin todennut, että työluvan voi saada neljässä kuukaudessa kun taas oleskelulupa puolison kautta tulee keskimäärin viidessä kuukaudessa. Suurin ero oli kuulemma hinnassa.
Mietin kyllä vähän, että onko nää jotain kompakysymyksiä?
Sitten vihdoin koitti hetki kun virkailija huusi nimeä eikä salissa liikahtanut kukaan. Nico ampaisi heti kyselemään, josko vihdoin olisi meidän vuoro. Kuulemma virkailijan täytyi ennen sitä huutaa ajanvarauksen tehneen nimeä kaksi kertaa. Odoteltiin vielä. Uusi nimenhuuto, eikä kukaan taaskaan liikahtanut. Meidän nimeä huudettiin. Meidän vuoro oli vihdoinkin koittanut! Vain reilun viiden tunnin odottelun jälkeen.
Onneksi meillä oli kaikki oikeat paperit huolellisesti täytettyinä, mukana passit, passin kopiot ja passikuvat. Yritimme vielä kysellä, josko sittenkin olisi nopeampaa odottaa mahdollisen työtarjouksen tuloa ja hankkia työn puolesta myönnetty oleskelulupa ns. erityisasiantuntija statuksella. No, poliisiaseman virkailija ei osannut sanoa tähän yhtään mitään, koska kuulemma maahanmuuttovirasto hoitaa ne asiat. Hän kyllä epäili vahvasti mahdollista kahden viikon myöntöaikaa, josta olimme lukeneet maahanmuuttoviraston sivuilta. Pasilassa hoituu vain suomalaisen puolison kautta hoidettava oleskelulupa, joten maahanmuuttovirastosta olisi pitänyt kysellä muita vaihtoehtoja. Jaahas. Perus "mä oon vaan töissä täällä" -tilanne. Saimme kuitenkin uutta tietoa siinä mielessä, että hiukan hanakasti virkailija totesi mahdollisen työtarjouksen ja sen myötä toimitettavan työnantajan kirjoittaman vapaamuotoisen kirjeen nopeuttavan oleskeluluvan myöntämistä. Epäselväksi jäi, kuinka paljon tämä nopeuttaisi asioita. Nico yritti kysellä, josko asia olisi siinä tapauksessa vain muutaman viikon tai jopa muutaman päivän kysymys, mutta meille ei haluttu oikein sanoa juuta tai jaata. Kuulemma pelkästään oleskelulupakortin valmistamisessa kuluisi kaksi viikkoa. "Se kirje kyllä nopeuttaa käsittelyä". Infotiskin hapannaama oli vajaat kuusi tuntia aiemmin puhunut keskimääräisestä viiden kuukauden (!) odotusajasta. Vajaat 150 euroa köyhempänä ja lähes kuusi tuntia myöhemmin selvisimme ulos poliisiasemalta. Ja sitten alkoi uusi odotus.
Yritin kysellä virkalijalta, josko prosessin edistymistä voisi jotenkin seurata, esimerkiksi netissä jonkin koodin avulla tai puhelimitse. Meitä kehotettiin olemaan soittamatta, koska he eivät voi puhelimitse (ei voi varmistaa soittajan henkilöllisyyttä) kuitenkaan antaa väliraporttia tai tietoa kenenkään henkilön tilanteesta. Annoimme asian siis olla, ainakin muutaman viikon ajan. Sitten päätimme soitella ja tiedustella tilanteesta varmistaaksemme, että Nicon toimittama työnantajan kirje oli tosiaan mennyt perille (Nico oli saanut työtarjouksen ja toimittanut kirjeen viikkoa aiemmin). Soittaminen on tosin tehty erittäin haastavaksi, koska jonotusmahdollisuutta ei ole. Numero tyyttää varattua päivästä toiseen, ellei ole erittäin onnekas. Puhelinpalvelu aukeaa kello 9, joten parasta on soittaa sillä sekunnilla kun kello lyö tasan. Muuten saa kuunnella varattua tuuttausta koko päivän. Nico soitti, pääsi läpi ja virkailija totesi oleskeluluvan myönnetyksi ja heti siihen perään "en oikeastaan saisi kertoa tätä, mutta ota meihin yhteyttä, jos et ole saanut postia viiden päivän kuluessa". No eihän sitä postia sitten ikinä ajoissa tullut, joten perään soiteltiin uudelleen ja lopulta Nico kävi itse hakemassa päätöksen ja oleskelulupakortin poliisiasemalta.
Minäkin sain täyttää ihan oman lomakkeen!
Eikä tässä vielä kaikki. Sen jälkeen piti juosta maistraattiin rekisteröitymään sekä Kelaan hakemaan sosiaaliturvatunnusta. Verokortin sai matkaan saman tien, joten Nico pääsi aloittamaan työt heti seuraavana päivänä. Onneksi jotain kehitystä on jo tapahtunut, nimittäin jatkossa sosiaaliturvatunnuksen saa samalla kun myönteinen oleskelulupapäätös tulee.
Nicon oleskelulupakortissa lukee päivämäärä, jolloin oleskelulupa on myönnetty, vaikka hän itse sai asiasta tiedon vasta muutama viikko myöhemmin. Mielenkiintoista siinä päivämäärässä on se, että päätös on tehty kaksi päivää sen jälkeen kun työnantajan kirje toimitettiin poliisiaseman postilaatikkoon. Eli kyseinen kirje todellakin nopeutti asioita huimasti!
Mielestäni on ihan käsittämätöntä, että siitä hetkestä kun joku päättää hakea Suomen oleskelulupaa menee vielä yli kaksi kuukautta, että saa ajan oleskelulupapereiden jättämiselle. Sen jälkeen odotellaan keskimäärin viisi kuukautta oleskeluluvan saapumista. Kauhuskenaariot vilisi kieltämättä meidänkin silmissä.. jos meidän olisi pitänyt odotella yli seitsemän kuukautta (!) Nicon oleskeluluvan tuloa, oltaisiin aika varmasti jo muutettu muille maille. Ei kai kellään ole varaa istua tyhjän panttina noin pitkään. Ymmärrän kyllä, että oleskelulupaa voi hakea myös ulkomailta käsin, se kai on suotavaakin, mutta aina se ei ole mahdollista. Meidän olisi käsittääkseni pitänyt matkustaa Barcelonasta Madridiin asti. Sitä paitsi, nykypäivänä ihmisten työ- ja varsinkin elämäntilanteet muuttuu niin nopeasti, etten minä ainakaan ole pystynyt moneen vuoteen edes suunnittelemaan elämääni noin monta kuukautta etukäteen.
On ihan älytöntä, että ilman oleskelulupaa ei saa edes ostettua normaalia, henkilökohtaista matkakorttia julkisilla liikkumiseen - pitäisihän se pystyä tekemään esimerkiksi passin avulla. On vielä älyttömämpää, että ilman suomalaista henkilökorttia ihminen, jolla on oleskelulupa ja työpaikka ei pysty avaamaan suomalaista pankkitilia. Poliisiasemalla oltaisiin voitu saman tien kertoa, että henkilökortti on haettava erikseen. Opimme sen kantapään kautta pankissa. Sitten piti erikseen palata poliisille ja maksaa henkilökortista, jota odoteltiinkin reilu seitsemän viikkoa (tuli tällä viikolla). Oleskelulupakortti ja henkilökortti eroavat toisistaan siinä, että jälkimmäisessä on sotu. Eikö olisi kaikkien etu, että nämä kaksi korttia yhdistettäisiin? Kelakortti ei ole vieläkään tullut postissa. Soittelin asiasta Kelaan viime viikolla ja kuulemma "asiasta tehdään päätös ulkomaalaisyksikössä", siinä voi kestää 2-3 kuukautta. WTF? Siis henkilö, jolle on oleskelulupakortti myönnetty ja sotut yms. niin vielä erikseen mietitään kuuluuko hän nyt Suomen sosiaaliturvaan. Luulisi asian olevan ihan läpihuutojuttu. Sen sijaan, että kaikki olisi yhdessä kortissa, niin lompakossa täytyy sitten kannella kolmea eri korttia. Me taidetaankin olla muoviläpysköjen luvattu maa.
Kaikenlaisia kysymyksiä..
Voitte kuvitella, että tässä on nähty punaista useaan kertaan. En onneksi ole monessakaan maassa joutunut byrokratian kierteisiin, mutta kyllä täällä Suomessa osataan mutkistuttaa asioita ihan kybällä. Ja kaiken tän jälkeen täytyy rehellisesti todeta, että meillä sentään oli onnea matkassa. Nicon onnistui saada ensimmäinen työtarjous tasan kahden viikon Suomen olon jälkeen, joka tietenkin nopeutti oleskeluluvan saantia huomattavasti. Hän pystyi aloittamaan työt tasan kuukauden Suomessa olon jälkeen. Pankkitili on vielä avaamatta, eikä se itse asiassa pankkien korkeiden palveluhintojen takia edes kannattaisi (koska EU:n sisällä voi siirrellä rahaa suuntaan tai toiseen ilman palvelumaksuja), ellei niitä samperin pankkitunnuksia kysyttäisi joka tilanteessa. Jopa työterveyslääkärille pitää rekisteröityä pankkitunnuksilla, joten se on saanut toistaiseksi odottaa.
Toivon todella, että tässä koko prosessissa on jokin logiikka. Siltä se ei nimittäin tämän kokemuksen perusteella tunnu. Hävettää suomalaisena myöntää, että Espanjassa nämä asiat ovat paljon, paljon, paljon paremmin hoidettu ja koko oleskelulupaprosessi on huomattavasti sutjakkaampi, inhimillisempi ja edullisempi. Suomella on kyllä erittäin paljon parannettavaa.
En voi tarpeeksi painottaa, että käsittääkseni koko prosessin hoituminen on hyvin yksilöllistä ja riippuu kovasti jokaisen tilanteesta, ehkä myös kotimaasta. Kenties meidän prosessia nopeutti sekin, että Nicolle oli jo kertaalleen myönnetty oleskelulupa Espanjaan (sen saa muuten saman tien viideksi vuodeksi, kun Suomessa se myönnetään ensin yhdeksi vuodeksi) - laitoimme kopion siitä hakemuksen liitteeksi ihan varmuuden vuoksi. Olin etukäteen kuullut ja lukenut hurjista useamman kuukauden (jopa 10!) odotusajoista sekä pariskuntien ristikuulusteluista, joten en todellakaan osannut odottaa asian ratkeavan näin nopeasti. Meidän onni taisi kääntyä Barcelonasta lähtiessä.
Maahanmuuttoviraston sekä poliisin sivuilta oli mielestäni todella vaikea saada ymmärrettävää tietoa tästä koko prosessista, sen takia halusin erityisesti kirjoittaa meidän kokemuksesta. Toivottavasti tästä tiedosta on jollekulle hyötyä - sikälimikäli joku jaksoi lukea tekstin loppuun asti.
