31. tammikuuta 2014

Kämpän etsintää Barcelonassa..

Blogihiljaisuus jatkuu edelleen. Päästiin kyllä takaisin Barcelonaan ja lomat on ohi, mutta ollaan taas vaihteeksi ilman kämppää. Edellisen kämpän jättäminen ennen Suomeen ja Argentiinaan lähtöä ei ehkä ollutkaan maailman fiksuin veto. Säästettiin kyllä taloudellisesti ainakin jonkun verran, mutta oltiin selvästikin unohdettu minkälainen helvetti maan päällä on etsiä kämppää (kiireessä) Barcelonassa. Vaikka kriisi on päällä ja vuokrahinnat laskussa, tuottaa kaikki tämä härdelli ihan liikaa stressiä ja harmaita hiuksia. Vaikka sitä kuinka yrittäisi karsia ilmoituksia hakukoneessa ja etsiä vain yksityisten vuokraamia, on siellä aina loppupeleissä joku kiinteistövälittäjä takana. Ja vaikka talouskriisi on paha ja kiinteistöfirmat muka kunnon kriisissä, näyttää niillä silti olevan aikamoinen valta sanella ehtoja ja laskuttaa välityspalkkioita.

Ironista kyllä, meidän vanha kämppä olisi edelleen tarjolla ja voitais muuttaa sinne takas 50 erkkiä kuussa halvemmalla vuokralla. Se on ihan mahtava kämppä (viimeistään näiden päivien etsinnät ovat vahvistaneet asian), mutta sijainti on kyllä niin pehvasta. Kukaan ei halua muuttaa sinne mäelle, eikä mekään enää haluttais. Varsinkin kun välittäjäfirmalle pitäisi maksaa uusi välityspalkkio, josta saataisiin pikkasen alennusta, mutta jouduttaisiin silti heittämään 400e kankkulan kaivoon.

Välityspalkkiot vaihtelee aika paljon. Joku pyytää yhden kuukauden vuokraa, toinen 10 % vuoden vuokrasta ja toiset 10 % vuoden vuokrasta + alv. Parhaimmassa tapauksessa välityspalkkio menee yli 1000 euron. Ei kiva. Tonnilla lentäis jo maailman ääriin. Välityspalkkion lisäksi useimmiten joutuu tietenkin maksamaan ensimmäisen kuun vuokran ja kahden kuukauden vuokran arvoisen takuuvuokran. Ei siis mitään halpaa lystiä. Eniten mua silti ottaa aivoon ajatus siitä, että pitäisi maksaa tonnin välityspalkkio jollekin idiootille.. kaikki välittäjät vaikuttaa niin epäammattimaisilta sekoilijoilta.

Tähän mennessä ollaan nähty reilut 10 kämppää, soitettu noin 30 kämpän perään, peruttu osa näytöistä tai ne on peruttu välittäjän toimesta. Joitakin kämppiä, joissa on 1000e välitysmaksu, en ole edes viitsinyt mennä katsomaan. Useimmiten vuokrasta voi kuitenkin yrittää tinkiä 25-100e ja tänäänkin pari eilen nähtyä kämppää on soitellu perään, että eikö sua kiinnostais edes 50 euroa halvemmalla vuokralla.

Useimmiten kaikissa ilmoituksissa on jotain vikaa, väärää tietoa tai muuta epämääräistä. Sanalle "kalustettu" löytyy näköjään lukuisia merkityksiä. Joskus se tarkoittaa vain jääkaappia ja uunia, yleensä sänkyjä, pöytiä ja kaappeja keittiövarustuksen lisäksi, mutta joskus se ei pidä sisällään pyykkikonetta, toisinaan taas tiskikoneenkin kaiken muun lisäksi. "Kalustettu" voi myös tarkoittaa, että kämpästä löytyy kaikki muu paitsi olohuoneen kalusteet (sohva, sohvapöytä/telkkaritaso yms.) tai se voi pitää sisällään television. Olen siis oppinut kysymään muun muassa pyykkikoneen perään, koska en ole tällä hetkellä valmis ostamaan omaa pyykkikonetta. 

Kämpän neliömäärä harvoin vastaa sitä, mitä ilmoitukseen on merkitty. Joskus "2 makuuhuonetta" voi käytännössä tarkoittaa "yksi makuuhuone ja toinen huone, jonne ei edes mahdu sänkyä". Ymmärrän, että kaikkea ei voi saada. Pitäisi valita todella hyvän sijainnin ja "ihan ok kämpän" tai todella hienon ja uudistetun modernin kämpän ja surkean sijainnin välillä. Tai sitten hyvä sijainti ja moderni, mutta pieni kämppä. 

Jos mentäisiin takaisin meidän vanhaan kämppään, voitaisiin elää leveästi kolmen makkarin kanssa, mutta elää "eristettynä" ja lähes ilman luonnonvaloa. Tai sitten voitaisiin maksaa lisää vuokraa puolet pienemmästä kämpästä, joka sijaitsee kaksi korttelia metropysäkiltä ja jota ympäröi ainakin neljä hyvää ruokakauppaa ja muut palvelut. Mutta sitten ei välttämättä voitais majoittaa kavereita ja pitäis ostaa sohva. Menee liian vaikeaksi!

Oi kunpa voisin palata tähän muutaman viikon takaiseen hetkeen..


Oikein hyvää viikonloppua, me lähdetään evakkoon jonnekin hostelliin..

22. tammikuuta 2014

Kirjavuosi 2013

Perinteiden mukaan, listasin taas edellisvuoden aikana lukemani kirjat. Vuoden 2013 aikana luin jopa kokonaiset 12 kirjaa, joten sain onneksi parannettua aika merkittävästi edellisvuoden seitsemästä.

Candelaria & Herman Zapp - Atrapa Tu Sueño
Emmi Itäranta - Teemestarin kirja
Barbara Demick - Suljettu maa, elämää Pohjois-Koreassa
Gaile Barkin - Baking Cakes in Kigali
Malalai Joya - Raising My Voice
Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa
Loung Ung - First they killed my father
Pirkko Lindberg - Maailmanmatka
Alicia Giménez Bartlett - Petra Delicado ja merkityt tytöt
Ingrid Betancourt - Even Silence Has an End: My Six Years of Captivity in the Colombian Jungle
Kang Chol-hwan & Pierre Rigoulot- Pjongjangin Akvaariot
Daniel Tunnard - Colectivaizeishon

Luin pitkästä aikaa enemmän suomeksi, mikä on aika hyvä juttu, ottaen huomioon, että suomen kieltä tulee nykyään puhuttua paljon vähemmän kuin ennen. 


Vuosi alkoi kepeällä kirjallisuudella. Atrapa tu sueño on argentiinalaisen pariskunnan matkakirja Buenos Airesista Alaskaan, siitä kerroin jo keväällä täällä. Kirja on käännetty ainakin englannin kielelle, joten sitä kannattaa tutkia, jos hieman erilaiset matkakertomukset kiinnostavat. Toinen tänä vuonna lukemani matkakirja on Pirkko Lindbering Maailmanmatka. Se herätti aikamoisia ristiriitaisia tunteita, joita kuvailin aiemmin täällä.

Luin tämän vuoden aikana ensimmäistä kertaa muutaman Pohjois-Koreasta kertovan kirjan. Ensin Suljettu Maa -teoksen, josta kirjoitin jo viime keväänä täällä. Se teki suuren vaikutuksen, minkä ansiosta päädyin myöhemmin lukemaan muita kyseiseen maahan sijoittuvia kirjoja. Syksyllä luin Pohjois-Korean vankileireistä kertovan kirjan, Pjongjangin Akvaariot. Sitä lukiessa osasin jo entuudestaan vähän odottaa mitä tuleman piti. Vaikuttava tarina tämäkin, vaikkei mielestäni ihan edellisen vertaiseksi yltänyt. Jos jotain Pohjois-Koreaan liittyvää kiinnostaa lukea, niin suosittelisin ennemmin Suljettu Maa -kirjaa. First they killed my father tulee vähän samalta suunnalta, nimittäin se kertoo Kambodžassa syntyneen ja kasvaneen Loung Ungin perheen tarinan ja maan hurjista tapahtumista vuosina 1975-1979. En tiennyt etukäteen maasta juurikaan mitään, mutta kirja oli oikein koskettava. Se kertoo työleireistä, lapsisotilaista ja nälästä Pol Potin hallinnon aikana. Suosittelen!


Jotain suomalaista kirjallisuutta tuli myös luettua. Teemestarin kirjasta olen kirjoittanut aiemmin täällä. Tämä tarina sai minut innostumaan lukemisesta aivan uudelleen. Kirja tuli luettua yhdessä illallassa ja pisti kyllä miettimään maailman menoa. Ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Kesällä gradua kirjoittaessa luin muutaman Afganistaniin liittyvän kirjan, ihan vain oikeaan tunnelmaan päästäkseni. Tuhat Loistavaa Aurinkoa oli mielestäni aivan loistava. Aivan niin juuri kuin sitä on joka tuutista ylistettykin. Yleensä suhtaudun tälläisiin massaylistyksiin hieman epäilevästi, mutta tässä tapauksessa se oli täysin turhaa. Kirja loppui ihan liian nopeasti, sillä olisin oikein mielelläni jatkanut tämän tarinan seuraamista vielä pidempäänkin. Siihen pystyi eläytymään niin täysillä, että oli vaikea muistaa kyseessä olevan vain fiktiivinen tarina. Toinen Afganistaniin sijoittuva kirja oli Malalai Joyan omaelämäkerta Raising My Voice. Malalai valittiin Afganistanin parlamenttiin vuonna 2005, mutta joutui pian vaikeuksiin puhuessaan suunsa liiankin puhtaaksi ja arvostellessaan entisten sotaherrojen ja -rikollisten pääsyä parlamentin jäseniksi. Siitä alkoikin uhkaukset ja murha-aikeet tätä nuorta naista kohtaan. Kirja oli odottanut hyllyssäni lukemista ainakin kolmisen vuotta. Onneksi sain sen luettua, nimittäin se antoi hyvää lisäperspektiiviä gradun kirjoittamiseen. Vaikuttava persoona ja mieleen painuva kirja, vaikkakin hieman itseään toistava.

Baking Cakes in Kigali on joskus vuosia sitten päätynyt muutaman klikkauksen jälkeen Amazonista kotiin ja odottanut sekin lukuhetkeä jo pitkään. Onneksi sain sen vihdoin luettua. Kyseessä on oikein hellyyttävä tarina kakkumestari Angelista, joka asuu Rwandassa expat-yhteisön sisällä ja leipoo kakkuja eri tilaisuuksiin. Erittäin miellyttävä lukukokemus, jonka teki minulle henkilökohtaisesti mielenkiintoiseksi tuo kansainvälisten järjestöjen työntekijöiden muodostaman expat-yhteisön kuvailu "paikallisen" ja ulkopuolisen silmin. Angel ottaa kakun leivonnan tosissaan, jokaisen asiakkaan kanssa keskustellaan teekupin ääressä millainen kakku juhlaa varten leivotaan ja samalla autetaan kuuntelemalla asiakkaan huolia. Ihanan leppoisa tarina!

Petra Delicado ja merkityt tytöt on dekkari, joka sijoittuu Barcelonaan. Sen takia sen alennusmyynnistä alun perin ostinkin. Loppujen lopuksi kaupunki ei kummoisesti kirjassa tullut ilmi, mitä nyt välillä mainittiin muutama kaupunginosa ohimennen. En yleensä luo dekkareita, joten tämä oli kivaa vaihtelua. Sopi hyvin kevyeksi lomalukemiseksi, mutten välttämättä rupea lukemaan jatko-osia. En ainakaan tähän hätään. Tarina eteni ihan mukavasti, vaikka rikostutkimukset sujuivat hitaasti ja pääosan nainen oli hieman reppana. Espanjassa dokkarisarjasta on ilmeisesti tehty jopa tv-sarja. Oli muuten jännä lukea näinkin vanhaa kirjaa (90-luvulta), jossa kännyköitä ei vielä ollut olemassa ja puhuttiin pesetoista. Tuntui toisinaan siltä kun lukisi jotain historiallista opusta.


Ingrid Betancourtin kirja Even silence has an end oli todella vaikuttava. Kirja on yli 500 sivua pitkä, minkä ansiosta lukukokemus kesti hieman, muttei se mun mielestä käynyt yhtään tylsäksi. Betancourt kertoo kuusi ja puoli vuotta kestäneestä panttivankeudestaan Kolumbian viidakossa FARC:in vankina. Vaikkei median kertomia oikeita tapahtumia Betancourtin kokemuksista ja vapautumisesta muistaisikaan, kirjan nimestä käy ilmi, että hän oli vankina yli kuusi vuotta. Silti tarinaan ja pakoyrityksiin tuli lukuhetkellä eläydyttyä sen verran hyvin, että koko ajan toivoin hänen onnistuvan yrityksissään päästä pois FARCin käsistä ja jännitin.. vaikka siis tiesin jo etukäteen hänen epäonnistuvan. Jotenkin yllättävää oli mun mielestä lukea panttivankien välillä vallitsevasta kilpailusta ja vihamielisyydestä, olivathan he kaikki täysin "samassa veneessä", eivätkä niinkään toistensa vihamiehiä. Betancourt sai itse asiassa paljon kritiikkiä niskaansa julkaistuaan kirjan muutama vuosi sitten, erityisesti niiltä kanssapanttivangeilta, joiden mielestä tilanne leirillä oli usein ollut erilainen kuin mitä Betancourt antoi ymmärtää. Hän oli presidenttiehdokas Kolumbiassa, sekä Ranskan ja Kolumbian kansalainen kun hän joutui panttivangiksi, mikä tietenkin johti siihen, että hänen tilanteestaan puhuttiin ympäri maailmaa ja Eurooppaa ihan eri tavalla kun muiden vähän "tavallisimpien" panttivankien tilanteesta. Tämä osaltaan loi jännitettä panttivankien välille. Suosittelen tätä kirjaa oikein lämpimästi!

Colectivaizeishon oli ehdottomasti yksi vuoden viihdyttävimmistä lukukokemuksista. Kirjailija on Buenos Airesiin muuttanut englantilainen, joka päätti matkustaa kaikilla kaupungin sisäisillä bussilinjoilla edestakaisin. Kirja kertoo bussimatkoista, Buenos Airesista, katujen historiasta, englantilaisen kokemuksista Argentiinassa, maan kulttuurista ja hieman kaikesta. Se on täynnä huumorilla kirjoitettua tarinoita, joissa ei välillä ole päätä eikä häntää. Juuri kyseinen kirja sai minut haikailemaan Buenos Airesissa asuttujen kuukausien perään. Tunnardin blogista löytyy otteita kirjasta ja vähän muustakin. Jos vain kirjan jostain käsiinsä saa ja Argentiina lämmittää, niin suosittelen ehdottomasti!

Toivottavasti tänä vuonna saan luettua vähintäänkin yhtä monta kirjaa kuin viime vuonna. Suosituksia saa laittaa kommenttiboksiin!

19. tammikuuta 2014

Elossa ollaan

Niin se on kuukausi vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Pahoittelut siitä. Elossa kuitenkin ollaan edelleen. Viimeiseen kuukauteen on mahtunut paljon kaikenlaista. Ensin sukuloimista ja perheaikaa Suomessa ja sitten Argentiinassa. Täällä etelässä ollaan edelleen, vielä vajaat kahdeksan päivää. Jokainen ylimääräinen hetki läppärin ja netin ääressä on kulunut töitä tehdessä. Ihan täysin lomalla en siis ole ollut. 


Tuntuu jotenkin siltä, että joka kerta kun palaan Argentiinaan, käyn läpi erilaisia fiiliksiä ja pää täyttyy sekavista ajatuksista. Vielä muutama kuukausi sitten mietin, että ehkä joku päivä voisin muuttaa tänne uudestaan asumaan ja haikailin Buenos Airesissa asuttujen kuukausien perään. Ensimmäiset päivät maassa elin kuitenkin kai pienimuotoista kulttuurishokkia. Kaikkihan oli jo ennestään tuttua, tultiin saman tien tänne Nicon perheen luo, mutta silti todellisuus löi pikkasen vasten kasvoja. Ei tarvinnut kuin käydä naapurissa ruokakaupassa kun jo totesin, ettei varmana olla tänne muuttamassa. Ensimmäinen viikko meni ihan ihmeolotilassa kaiken väen keskellä ja kissanristiäisissä. Olin jotenkin hieman maassa ja kriittinen kaiken suhteen. Onneksi se kuitenkin meni ohi ja saavutin jonkinlaisen tasapainon tämän kaiken tunnehärdellin keskellä. Nyt on ihan hyvä olla näin, viettää aikaa täällä ja nauttia kaikesta, samalla kun tietää, että paluu Eurooppaan on varma.


Ollaan ylikulutettu lihaa, makkaraa ja jäätelöä. Paahduttu kuumuudessa yötä päivää ja kalistu kylmyydessä. Bahía Blanca on siitä erikoinen kaupunki, että täällä saattaa illalla olla +15 astetta ja päivällä +35. Tuulellakaan ei ole rajoja. Muutama päivä hytistiin teltassa rannikolla. Atlantti on muuten jääkylmä, pelkkä jalkojen vilvoittelu on ihan tarpeeksi. Pakotin kuitenkin itseni kerran ihan kaulaa myöten hytisemään jääkylmään meriveteen. Olihan se pakko. Viime päivinä ollaan hikoiltu auringossa, lämpömittari on näyttänyt parhaimmillaan +43 ja "real feel" on noussut jopa +50 asteeseen. Onneksi pihalta löytyy uima-allas, vaikka muutama yö on ollut hieman tuskainen nukkua kuumassa. 


Viikonloppu vietetään vielä täällä perheen parissa ja sitten suunnataan viimeisiksi päiviksi Buenos Airesiin lisää perhettä ja kavereita tapaamaan ennen Barcelonaan paluuta. Enköhän palaa pian kirjoittelemaan lisää ja ehkä vielä muistelemaan edellisvuotta perinteiden mukaan.