Aurinkoinen viikonloppu omilla huudeilla

Kulunut viikonloppu oli siitä erikoinen, että ensimmäistä kertaa pysyttiin visusti meidän oman lähiön nurkilla, eikä suunnattu kauemmas. Yleensä päiväkävelykohteena toimii aina jokin paikka keskustan, Gràcian tai rannan väliltä. 

Lauantaina ei melkein edes viitsitty lähteä ovesta ulos, koska ulkona oli pilvistä. Joo, pilvistä! Aamulla aurinko herätti meidät paistamalla suoraan sisään, mutta sitten aamiaisen jälkeen pilvet ilmestyi. Meitä huvitti, että pilvisellä säällä ruvetaan edes epäröimään ulkoilua. Niin sitä sopeutuu uuteen kotipaikkaan. Täällä sitä tulee sateellakin välteltyä ulkoilua. Skotlannissa asuessa taas sade tai vähintäänkin pilvinen sää oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. 

No, iltapäivällä oli pakko päästä happihyppelylle, joten lähdettiin me sitten kuitenkin ulos ja tulihan se aurinko sieltä takaisin ihmisten ilmoille. Käveltiin tällä kertaa ihan uuteen suuntaan ja löydettiin meidän huudeilta ihan uudet kuviot ja alueet. 

Esimerkiksi yllä näkyvä Plaça Masadas, jossa järjestettiin joku konsertti samana iltana ja ilmeisesti sieltä löytyy silloin tällöin jonkinlaiset markkinat myös.

ja alla näkyvä Parc de la Pegaso, joka oli oikein mainio vihreä keidas täällä betoniviidakon keskellä.

Kuvitella, että meidän kulmilta löytyy näin hieno puisto, ja vasta nyt löydettiin se!

Suunnattiin sinne takaisin heti sunnuntai-iltana pienelle juoksulenkille. 

Sunnuntaina sitten aamu valkeni täydellisen kesäisenä. Ainakin Pohjois-Euroopan kesäisenä. Me suunnattiin toisesta suunnasta löytyvään nurtsipuistoon, jossa ihme kyllä oli aika rauhallista. Puistossa tarkeni kivasti t-paidalla ja housuja piti kääriä polviin. Kotiin tuomisena sain (pikkasen) punottavat olkapäät. Saatiin chillailla ja lueskella ihan rauhassa, meinaan siellä ei tule pakikaupustelijat häiritsemään, kuten Ciutadelassa. Muutama elämästä nauttiva koira kävi kyllä moikkaamassa ja pyörimässä vieressä.

Barcelona osaa yhä yllättää meidät päivästä ja viikosta toiseen. Kaikkialta löytyy aina jotain uutta nähtävää. Pientä haastetta tällä hetkellä tuo vaan siitepölyn määrä. Tuntuu, että silmissä olis koko ajan jos jonkinmoista roskaa ja nielua ja nenää kutittaa. Mutta se kertoo vain siitä, että kevät on pitkällä ja kesä kohta täällä!

Yrjönpäivästä

Kuten muuallakin maailmassa, myös Barcelonassa vietettiin keskiviikkona Yrjönpäivää. Täällä se on vaan erityisen tärkeä, koska St. Jordi on Katalonian suojeluspyhimys. Viime vuonna kirjoitin päivästä hieman kattavamman tekstin. Koko kaupunki näytti taas puhkeavan kukkaan oikein kirjaimellisesti, nimittäin jopa meidän rapun oven eteen oli ilmestynyt jättimäinen ruusujen myyntipiste. Niitä, sekä kirjojen myyntipisteitä olikin ympäri kaupunkia lähes jokaisessa kadunkulmassa. Katalonian lipun värejä tietenkään unohtamatta!

Täydellisen aurinkoinen (lähes kesäinen) keskiviikko oli houkutellut keskustaan tallaajaa jos toista, minkä johdosta väkijoukon keskellä vaeltelu vaati pitkää pinnaa. Olin jo etukäteen lukenut, että argentiinalainen matkabloggaaja, -kirjoittaja Aniko on keskustassa yhdessä kojussa myymässä kirjaansa, jonka hankin jo tammikuussa Buenos Airesissa ollessa. Päätin käydä moikkaamassa tätä melkein kaimaa ihan paikan päällä. Oli jännä tavata tämä symppis tyyppi täällä Barcelonassa. 

Lisäksi kävin tsekkaamassa ihan kulman takaa löytyvän upean, matkailuun erikoistuneen kirjakaupan, Altaïrin, jonka olemassaolosta sain tietää vasta ihan hiljattain (ja joka on sivustonsa mukaan Euroopan suurin sellainen). Upean inspiroiva paikka, josta löytyi kaikkea fiktiivisestä kirjallisuudesta matkaoppaisiin, muistikirjoihin ja karttapalloon. Sekä vielä erityinen ilmoitustaulu, johon kuka tahansa voi laittaa matkasuunnitelmansa kohteen ja ajankohdan löytääkseen matkaseuraa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka kyseinen ilmoitustaulu toimii käytännössä. Löytääkö ihmiset matkaseuraa ja päätyvätkö he suunnitelluille matkoille. Joku taisi etsiä kaveria Nicaraguan ja toinen NYCin reissua varten.

Matkalla keskustaan törmäsin jättimäiseen, avonaiseen puuoveen, jonka takaa löytyi upea sisäpiha. Se taisi kuulua jollekin kirkolle, joka ei mielestäni kuitenkaan näkynyt kadulle asti.

Plaza Catalunya juhli myös kukkaloisteessa vesisuihkun kera.

Suuntasin Ramblalle, ja La Boquerían kauppahallin kautta satamaan väljemmille vesille, eväitä syömään ja ihmisiä (sekä vedessä pyöriviä kaloja!) ihmettelemään.

Mielenkiintoista muuten, että ruotsalaiskirjailija Jonas Johanssonin kirja Lukutaidoton, joka osasi laskea oli päivän eniten myytyjen joukossa. Se oli eniten myyty katalaanisten fiktiivisten kirjojen listalla ja kakkosena espanjan kielisten fiktiivisten kirjojen listalla. Paikallisen La Vanguardia-lehden artikkelin mukaan eniten myytyjen poliittisten kirjojen pääaiheena on ollut Katalonian itsenäisyyttä käsittelevät kirjat. Onpas yllättävää.

Pääsiäispyrähdys Suomeen

Meillä pähkäiltiin pitkään minne lähdettäisiin pääsiäispyrähdykselle. Täällä Barcelonassa oli sekä perjantai että maanantai pyhiä, pitkäperjantai oli kansallinen (Espanja) pyhä ja maanantai sitten alueellinen (Katalonia) pyhä. Herra otti vielä torstain töistä vapaaksi, joten viikonlopusta tulikin oikein pitkä. Tutkailin lentoja Italiaan, Portugaliin ja jopa Marokkoon, mutta pääsiäisen ruuhkat katolisessa Italiassa tuntuivat ahdistavilta. Idea auton vuokraamisesta ja lähialueeseen tutustumisesta kuopattiin heti, koska ajatukseni rentouttavasta lomasta ei pidä sisällään mahdollisia tuntien liikenneruuhkia. Junienkin hinnat olivat näin viime tippaan aika korkeita, joten ei tehnyt mieli lähteä mihinkään lähikaupunkiin. 

Olin itse asiassa jo tuudittautunut ajatukseen kotiin jäämisestä koko viikonlopun ajaksi. Kunnes sitten tiistai-iltana Nico keksi, että mitä jos lähdettäisiinkin pikavisiitille Suomeen. Olin jo tsekannut, ettei nimenomaan Suomen lentojen hinnat päätä huimanneet ja lentoajatkin olivat täydelliset. Saatiin nimittäin Norwegianin suora lento torstaiaamulle ja vastaavasti Vuelingin suora, paluulento maanantai-illalle. Aivan täydellinen kombo!

Päätinkin olla kertomatta vanhemmille meidän matkasuunnitelmista. Näin ollen kukaan ei ollutkaan meitä Helsinki-Vantaalla vastassa, vaan jouduttiin tyytymään julkisiin. Onneksi 615 hurauttaa nopeasti kotikulmille ja päästiin perille jopa liian nopeasti. Meidän piti hidastella metsässä kiertoteitä kulkien, ettei yllätys menisi pilalle. Sisko oli juonessa mukana ja laittoi koulusta väliaikatietoja. Niinpä me päästiin takapihalle piilotettujen kotiavainten turvin sisään kun reitti oli selvä. Yllätys sai odottaa iltaan kun vanhemmat ja tädit palasivat veljeä moikkaamasta Lappeenrannan reissulta. Me odotettiin koirien kanssa pimeessä. Juostiin hikihatussa bussipysäkiltä, että varmasti ehdittäisiin ennen vanhempia. Onneksi oli sisko taas laittamassa väliaikatietoja. Niin me saatiin kamerat valmiuteen ja koko homma tallennettua videolle, kun äiti melkein sydärin partaalla kiljuu meidät pimeästä olohuoneesta löytäessään. Ja tädit kuvittelivat kadulle huudot kuullessaan koirien tuhonneen koko kämpän. Ei onneksi. Vaan Barcelonan kaverit olivat saapuneet yllätysvisiitille. 

Olipa muuten täydellinen irtiotto ja pitkästä aikaa kunnon pääsiäisen vietto. Ehdittiin jopa mökille muutamaksi päiväksi ja kunnon saunaan pitkän tauon jälkeen. Näistä lisää myöhemmin. Tuon ylemmän kuvan sankarin olisimme voineet ottaa laukussa mukaan, mutta toistaiseksi se jäi Helsinkiin meitä odottamaan.

Milano, Genova ja Italian rannikkoa

On joitain matkoja, joista minulla on todella vähän mitään muistikuvia. Olen kavereiden keskuudessa yleensä aina se, joka parhaiten muistaa mikä viikonpäivä oli silloin neljä vuotta sitten kun tehtiin sitä tai tätä ja miten tapahtumien kulku eteni. Silti aina kun muistelen elokuussa 2008 tekemääni pientä Italian ja Pariisin kierrosta, muistini pätkii hurjasti. Koko matkalta on taltioitunut suhteellisen vähän kuvia enkä ole kirjoittanut mihinkään ylös mitään niistä päivistä tai koko matkasta, mikä ehkä selittää huonomuistisuuden. Toisaalta vain muutama viikko tämän matkan toteutuksen jälkeen lähdin yliopistovaihtoon Kanadaan, mikä ehkä on vallannut aivojen rajoitetun muistitilan. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen ensimmäisten Kanada-viikkojen aikana ja niiltä viikoilta on muutenkin rutkasti enemmän kuvia, mikä toisaalta varmaan selittää minkä takia ne tapahtumat ovat paljon paremmin muistissa.

Marin Genova-muisteloiden innoittamana rupesin tutkimaan vanhoja valokuvakansioita koneen kätköistä kyseiseltä kesältä ja reissulta. Tämän tuloksena seuraa nyt kunnon kilometripostaus kuvineen kaikkineen.

Palataan siis hetkeksi ajassa taaksepäin. Elokuuhun 2008. Australian "siskoni" Jamee oli lentänyt Suomeen 21-vuotissynttäreilleni. Jamee oli Suomessa vaihto-oppilaana vuonna 2003 ja asui silloin perheessämme, emmekä olleet nähneet pariin vuoteen (edellisen kerran Australiassa 2006-2007 vuodenvaihteessa). Jameen suunnitelmissa oli suurempikin Euroopan valloitus, mutta itse osallistuin kesätöiden takia vain Italian ja Pariisin osuudelle. Tänään muistellaan tuota Italian osuutta.

Lensimme Suomesta Milanoon, jossa vietimme vain yhden yön ja yhden kokonaisen päivän. Elokuisena maanantaina kaupunki vaikutti yllättävän kuolleelta, joten se ei tehnyt meihin erityistä vaikutusta. Käppäiltiin keskustan katuja hetken aikaa ristiin rastiin ja käytiin joen varressa yksillä spritzeillä paikallisen opiskelukaverini kanssa.

Jamee oli saanut läksiäislahjaksi isoäidiltään pienen koiranpennun maailman matkalle mukaan, joten tämä söpöliini piti kuvauttaa kaikissa käydyissä kohteissa. Jo ensimmäisen Milano-päivän päätteeksi otettiin kuitenkin iltajuna Genovassa vaihdossa olevan, Jameen entisen työkaverin, autralialaisen Amandan luo.

Genovasta mulla on vaan jotain pieniä muistikuvia. Muistan esimerkiksi, että olin erityisen yllättynyt kaupungin kivasta tunnelmasta ja kauneudesta. Aamuespressot leipomon "baaritiskillä" ja tuoreiden viikunoiden maistelu torilla ovat myös jääneet mieleen. Yhtenä päivänä päästiin käymään paikallisella yliopistollakin Amandan mukana. 

En kuitenkaan muista kovin hyvin esimerkiksi millainen Amandan kämppä oli, entä kämppikset? En muista yhtäkään ravintolaillallista, ehkä me kokattiinkin kotona?

Vaikka Genovassakin olisi varmasti riittänyt näkemistä ja tekemistä useaksi päiväksi, käytiin me kuitenkin tutustumassa muutamaan lähikylään. Yhtenä päivänä suunnattiin junalla ihan vaan rannalle johonkin lähelle, jossa törmättiinkin pariin Amandan paikalliseen kaveriin, joilta saatiin venekyyti takaisin kotiin. 

Mulla ei valitettavasti ole mitään hajua, minkä nimisessä kylässä mahdettiin käydä. Joten jos joku lukijoista tunnistaa paikan, niin kertokaa ihmeessä. Hiekkaranta ei ainakaan tainnut olla kovinkaan suuri. 

Tässä kuvia katsellessa ja googlen kartta- sekä kuvahaun avulla päättelin, että pojat veivät meidät ensimmäisestä rantapaikasta seuraavaksi Camogliaan. 

Yhtenä päivänä otettiin Jameen kanssa kahdestaan suunnaksi Portofino. Suomalainen työkaverini oli sattunut kyseisessä paikassa samaan ravintolaan muun muassa Catherine Zeta-Jonesin ja Michael Douglasin kanssa muutama kuukausi aiemmin, mutta me ei sillä kertaa ainakaan tietoisesti törmätty kehenkään julkkikseen. Taidettiin ottaa juna Genovasta Santa Margherita Ligureen ja sieltä eteenpäin lautta Portofinoon. Muistan erityisesti rakennusten hienot maalaukset, joita jäin ihailemaan aivan matkaseurani ärsytykseen saakka.

Tässä teille oikein urakalla Italia-fiilistelyä sunnuntaihin. En näköjään ole vielä vuonna 2008 ymmärtänyt ruokakuvien päälle. Eiköhän olisikin siis jo aika palata Italian kulinaristiseen maailmaan, ehkäpä jo tänä vuonna?

Mitä mun laukusta löytyy?

Jostain syystä muistin yhtäkkiä eilen Marikan jo lokakuussa lähettämän haasteen esitellä käsilaukun sisältöä. Ei siinä auttamut muu kuin kaivaa kamera esiin. Sori vaan, että toteutuksessa vierähti muutama kuukausi. 

Mulla on tainnut jo reilun vuoden ajan olla aika säännöllisesti käytössä tällainen ruskea näppärä olkalaukku, jonka saa helposti väen paljoudessa etupuolelle tai vaikka pyöräillessä "selkään". Sinne mahtuu kivasti meidän minijärkkäri ja tarvittaessa vielä vesipullokin. Ostin sen täältä Barcelonasta jostain umpimähkäisestä liikkeesta muistaakseni toissavuoden syksyllä ja nyt kyllä huomaa, että se alkaa olla vähän nuutunut. 

Mitä kaikkea kuljetankaan päivittäin mukana?

Lompakkona on nyt koko Barcelonan ajan toiminut jo vuonna 2009 NYCin Macy'silta ostettu Fossilin värikäs kukkaro, jossa on kätevästi pari korttipaikkaa toisella sivulla ja vetskaritasku toisella sivulla sisällä. Täällä Barcelonassa ei niitä kanta-asiakaskortteja ole sellasia määriä kun Suomessa, niin tolla pärjää aika näppärästi. Vaikka välillä sitä lähikaupan korttia saa kyllä kuittien välistä hakea.

Kaverilta saatu glitteriä sisältä käsidesi kulkee mukana. Se on jo melkein loppu, mutta saa aina kivat naurut aikaan kun hilettä löytyy joskus herraltakin naamasta. Se tuoksuu tosi hyvälle! Love-tekstin takaa löytyy pieni pinnien säilytyspurkki, joka on tosi kätevä. Ostin sen vissiin täältä Claire's-kaupasta. Eipä enää pinnit leviä pitkin laukun pohjaa. Muistitikku näyttää löytyvän myös, sekä tietenkin nenäliinoja ja epämääräisiä lippuja ja lappuja. Leffalippu, mainosflaijeri ja kuitteja.

Muistikirjana toimii tällä hetkellä Marimekon söpö, pinkki kirja. Joskus muistikirjan sijasta mukana kulkee kalenteri tai ehkä molemmat. Kuulareita löytyy yleensä useita ja kännykkää suojaa myöskin lahjaksi saatu Marimekon pussukka.

Mustavalkoisesta Accessorizen pussista löytyy pari särkylääkettä, laastareita ja aurinkolasit. Purkkaa tai pastilleja löytyy myös aina. Valkoisesta pyöreästä kotelosta löytyy kuulokkeet, johdot ei mee enää solmuun laukun pohjalla, kun niille on oma suojakotelo. Löysin sen joulun alla paikallisesta Naturasta. Avaimissa keikkuu Minni, joka muistuttaa Disney-ajoilta. Laukusta löytyy myös tietenkin puhelin ja sitten metrokortti, jota suojaa hienot, Britten YK-nuorten kuoret. Barcelonassa ollaan muuten vielä siinä mielessä aika jäljessä, että täällä on käytössä pahviset julkisen liikenteen liput. Niitä on kertynyt tuonne pullukkaan suojakoteloon varmaan muutama kymmen. En tiedä, miksi niitä pitää hillota niin monta, mutta ei ole jostain syystä tullut heitettyä niitä vanhoja pois. Oon muuten ihan mielettömän iloinen mun uusista puhelimen kuorista, jotka ostin itse asiassa jo ennen joulua, muttei ne ehtineet mukaan Suomen lomalla, joten tulivat vasta perässä tänne Barcelonaan.

Huulirasvaa löytyy myös. Tämä onkin ihan Argentiinasta asti raahattu (ostin tammikuussa varmuuden vuoksi pari pakettia) koska juuri tätä kyseistä Labelloa ei ainakaan Suomesta tai Espanjasta löydy. Jännä juttu muuten, että Argentiinassa nämä kulkee Nivean tuotenimellä.

Joskus laukusta saattaa löytyä myös vesipullo tai kirja. Lisäksi sieltä löytyy aina kangaskassi, yleensä tuo oranssi global.finlandin kassi. Nykyään lähes aina kaikki ostokset, oli sitten kyseessä ruoka-, vaate- tai jokin muu kauppa kulkee mun kangaskassissa, en nimittäin enää kestä kotoa löytyvää ja niin helposti kasvavaa muovikassivuorta. Tässä kaupungissa tosiaan tarttee harvemmin sateenvarjoa mukana kanniskella, ja hyvä niin. 

Kuka innostuu esittelemään omaa laukkuaan ja sen sisältöä? Haastan ainakin Even, Marin, Riian, Annikan ja Annikan, sikäli mikäli he eivät tätä vielä ole toteuttaneet.

Argentiinalaisia leffoja

Päätin listata teille mun kaikkien aikojen lempparit argentiinalaiset leffat. Uskon, että näistä monet löytyy myös tekstityksillä, joten alkuperäiskielen ei kannata antaa häiritä. Jos ei näitä ihan lähimakuunista löydy, niin kyllä varmasti ainakin jostain internetin syövereistä. Sieltä olen itsekin useimmat kaivanut. Valitettavasti en kuitenkaan loppujen lopuksi löytänyt kaikkiin edes kansainvälistä traileria. Tässä silti vinkkejä heille, jotka haluaa vaihtelua Hollywood-hömppään tai vaikka vaan kuunnella Argentiinan espanjaa. 

kuvat 1, 2, 3

Valentín (2002)

Valentín on kahdeksanvuotias, leskeksi jääneen köyhän isoäitinsä kanssa asuva buenosairesilainen poika, joka haaveilee astronautin urasta sekä kunnon perheestä. Valentín ei ole nähnyt äitiään vuosikausiin ja isäkin käy vain sillon tällöin visiitillä, jos kiireiltään ehtii. Tarina sijoittuu 60-luvun Buenos Airesiin. Pääosassa oleva pikkupoika valloittaa ajatuksillaan ja sympaattisuudellaan. 

Yksi kaunis perjantai-iltapäivä syksyllä 2005, muutama kuukausi sen jälkeen kun olin palannut lukiovaihdosta Argentiinasta, päätti YLE näyttää Valentín-leffan telkkarista. Ihastuin tarinaan heti ja löysinkin sen DVD:nä Lontoosta vuotta myöhemmin. Olen katsonut leffan sen jälkeen moneen, moneen kertaan. Se on mielestäni ehdottomasti yksi parhaista argentiinalaisista leffoista ikinä.

Tässä leffan traileri englanniksi.

Un novio para mi mujer (2008)

Englanninkieliseltä nimeltään A Boyfriend for my wife on vallattoman hauska romanttinen komedia, joka jaksaa naurattaa, vaikka sen olisi jo muutamaan kertaan katsonutkin. Ainaiseen kotona kököttävään ja valittavaan vaimoonsa kyllästynyt aviomies ei kertakaikkiaan uskalla ottaa avioeroa, vaan päättää palkata toisen miehen viettelemään vaimon, jotta vaimo itse ottaisi avioeron. No, kuten arvata saattaa, kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Pääosan naisnäyttelijä Valeria Bertuccelli on niin mahtava, ettei mitään rajaa. Leffa näyttää muuten löytyvän kokonaisena youtubesta, täältä (ilman tekstityksiä). 

Tässä traileri tekstyksillä.

Un cuento chino (2011)

Englanninkieliseltä nimeltään Chinese Take-away (jolla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen nimen kanssa) -niminen leffa kertoo työkaluliikkeessä työskentelevästä Robertosta. Hän on kontrollifriikki, joka kerää sanomalehdistä erikoisista asioista kertovia uutisia todistaakseen, että maailma on mennyt sekaisin. Sitten eräänä päivänä kadulla hänen eteensä tupsahtaa eksynyt kiinalainen, josta tulee kunnon maanvaiva. Kyseessä on viihdyttävä komedia ja vaikken enää tarkkaan muista mitä kaikkea leffassa tapahtuu, muistan kyllä, että se oli viihdyttävää katseltavaa.

 Traileri espanjaksi.

kuvat 1, 2, 3

Historia Oficial (1985)

The Official Story kertoo 80-luvun diktatuurin ajan Argentiinasta. "Likaiseksi sodaksi" kutsuttuna aikana katosi noin 30 000 ihmistä hallituksen toimesta, syystä tai toisesta. Siepattujen ja kidutettujen kansalaisten vankiloissa syntyneet vauvaat annettiin monissa tapauksissa eteenpäin adoptoitaviksi tai armeijan työntekijät veivät ne koteihinsa. Pääosassa on ylempään keskiluokkaan kuuluva Alicia, opettaja, joka asuu Buenos Airesissa valtiolle töitä tekevän miehensä ja adoptoidun tyttärensä kanssa. Pikkuhiljaa Alicia rupeaa tajuamaan mitä kaikkea maassa on tekeillä, hän alkaa epäröidä oman tyttärensä alkuperää ja tutkimaan asiaa tarkemmin. La Historia Oficial palkittiin aikanaan jopa Oscarilla ja on sen mielestäni ehdottomasti ansainnutkin. Elokuvan voi katsoa kokonaisuudessaan esimerkiksi täältä (espanjaksi, ilman tekstityksiä).

Traileri espanjaksi.

  

El Secreto de sus ojos (2009)

The Secret in their Eyes taas on rikostrilleri, jonka pääosassa on ehkä tunnetuin argentiinalaisnäyttelijä Ricardo Darín. Hän tekee useimmiten hienoja roolisuorituksia ja niin tässäkin leffassa. Tarina kertoo eläköityneen, syyttäjän toimistossa työskennelleen Benjamín touhuista. Hän päättää kirjoittaa kirjan, joka perustuu muutama kymmenen vuotta aiemmin tapahtuneeseen murhaan. Murhaa ei ikinä saatu täysin selvitettyä, joten Benjamín löytääkin itsensä tutkimasta tätä vanhaa tapausta. Tässäkin leffassa viitataan historiaan ja Argentiinan diktatuurin aikoihin. En ollut täysin vakuuttunut leffan lopusta, mutta tykkäsin siitä silti. Kyseinen leffa toi muuten Argentiinalle toisen Oscarin ja pyöri aikoinaan Suomessakin leffateattereissa, siellä sen itsekin kävin ensimmäistä kertaa katsomassa.

Traileri tekstityksillä.

Diarios de Motocicleta (2004)

The Motorcycle Diaries on varmasti näistä kaikista tunnetuin leffa. Se kertoo 23-vuotiaan Che Guevaran ja kaverinsa Alberto Granadan matkasta läpi Etelä-Amerikan. Aivan täydellinen matkakuumeen herättäjä, jossa näkyy myös paljon kauniita maisemia. Pääosassa tietenkin iki-ihana Gael García Bernal. Jos et ole tätä vielä nähnyt, niin suosittelen heti sen katsomista. Tarina alkaa 50-luvun Buenos Airesista ja matkalla ajetaan ensin läpi Argentiinan ja Andien Chileen, sitten pohjoiseen Peruun, tietenkään Machu Picchua unohtamatta. Tämän leffan musiikki on myös kuuntelemisen arvoista.

Traileri englanniksi.

Onko joku kenties nähnyt jonkun näistä leffoista? Mitäs piditte?

Montjuïcin linna & kaktukset

Yksi kaunis sunnuntaipäivä muutama viikko sitten otimme Nicon kanssa suunnaksi Montjuïcin linnan. Se löytyy korkealta kukkulalta meren rannalta ja tällä kertaa nousimme sinne Plaza Espanyalta lähtevällä bussilla (linja 150). Edellisen kerran kävimme linnalla heinäkuussa ulkoilmaleffassa, joten olihan tässä jo aikaa vierähtänytkin.

Linnan sisäänkäynti on aika juhlallinen. Paikalla tuntui olevan samaan aikaan puoli kylää. Nico oli lukenut etukäteen, että linnaan pääsisi sisään ilmaiseksi kello 15 jälkeen, joten ihmettelimme kymmeniä ihmisiä ja pitkää jonoa lipunmyyntipisteen edessä sekä lipuntarkastajia linnan ovella. Jostain ihmeen syystä meidän piti jonottaa ilmaiset liput, joiden avulla päästiin sisään. Mitä paperin tuhlausta! Saatiin vielä vahingossa neljä lippua, koska herra ei tajunnut minun jo lunastaneen liput meille molemmille. 

Kukkulan päältä löytyvä rakennus muistuttaa ennemminkin linnaketta kuin linnaa. Se on rakennettu jo 1600-luvulla ja toiminut välillä myös sotilaslinnoituksena. Sieltä käsin on puolustettu Barcelonaa ja alue on ilmeisesti toiminut myös vankilana.

Linnan sisältä löytyi mielenkiintoinen näyttely, joka kertoi Barcelonasta toisen maailmansodan ajoilta. Valitettavasti tekstit oli laitettu vain katalaaniksi, vaikka voisin kuvitella, että suurin osa linnan vierailijoista tulee kuitenkin Espanjan ulkopuolelta. Näyttely kertoi muun muassa siitä, kuinka Francon diktatuurin aikana katalaanin käyttö kiellettiin ja katujen nimet piti laittaa kaikki espanjaksi.

Mulle mielenkiintoisinta koko näyttelyssä oli kuitenkin toi jo vähän ränsistynyt karttapallo, jonka olisin niin mielelläni ottanut mukaan. Olisi kai pitänyt kysyä, onko se myynnissä, muttei lähimaillakaan ollut ketään henkilökuntaan kuuluvaa.

Montjuïcin kukkulan kupeesta löytyy monia erilaisia puistoja ja viheralueita, jotka oli täynnä ihmisiä mm. piknikkeilemässä. Alastulo onkin onneksi paljon helpompaa kun kukkulan päälle nouseminen. 

Yksi kukkulan kupeen puistoista on eksoottinen kaktuspuisto, jonka Nico oli bongannut muutama kuukausi aiemmin. Tällä kertaa piipahdettiin siellä vaan ihan pikaisesti, koska aikamoinen nälkä rupesi kurnimaan molempien vatsoissa. Meidän lisäksi kaktuspuistossa ei tainnut paljon muita päiväkävelijöitä tällä kertaa olla. 

Montjuïcin kukkulalta on aika hienot näkymät ympäri kaupungin ja sinne voi muuten nousta myös teleféricon tai funicularin voimin. Ensimmäinen nousee ihan linnalle asti (ja lähtee satamasta) ja jälkimmäinen taitaa jäädä puoleen väliin.