Epänormaalia arkea pitkästä aikaa

Viime viikko meni ihan hujauksessa. Jollain tasolla meillä on vihdoinkin arki pärähtänyt käyntiin. Suomeen muuton päällimmäisin syy -tai ehkä lähinnä se muuton virallinen "laukaisija" - kun oli se tosiasia, että minulla on ainakin seuraavat kuusi kuukautta toimisto, jonne mennä joka arkipäivä maanantaista perjantaihin. Tuntuu aika hyvältä, näin vaihtelun vuoksi. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin tämä on syy, miksi olen ollut ihan puhki iltapäivällä kotiin tullessa. Useana iltana töiden jälkeen olen suunnannut pää kolmantena jalkana jonnekin päin kaupunkia asuntoa katsomaan. Niitä on nyt tsekattu sellaset kymmenen kappaletta, parhaimmillaan juostu yhdestä näytöstä bussiin ja hikihatussa seuraavaan näyttöön - ajattelin muuten kirjoittaa pian pienen vertailun aiheesta "kämpän etsintä Barcelonassa & Helsingissä". Pidetään peukkuja, että etsinnät jäävät tähän kymmenennen asunnon tsekkailuun. Hyvältä näyttää, mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Virallisestihan arki pärähtää käyntiin varmaan vasta kun meillä on oma kämppä ja molemmilla oma toimisto, jonne sännätä joka arkiaamu. Siinä suhteessa ollaan siis 1/3 voiton puolella. Mutta hiljaa hyvä tulee, eihän kaikki täällä Suomessakaan kädenkäänteessä tapahdu. 

Tämä tällaisena välihuomautuksena, elossa ollaan ja bloggailu varmaan jatkuu normaaliin tapaan heti kun saadaan tämä arki jollain tasolla järjestykseen. En ole ainakaan vielä lopettamassa kirjoittelua, niin paljon juttuja on vielä takataskussa ja luonnoksissa. Vaikka myönnän kyllä, että pikkasen hirvittää kirjoittaa jatkossa täältä Helsingistä käsin. Niin monta tuttua bloggaaja-naamaa on jo tullut bongattua kolmen Suomi-viikon aikana ympäri Helsinkiä.

Kuvituksena muutamia puhelinräpsyjä kuluneen viikon varrelta.

Kesäinen syysilta Töölönlahdella

Ehdottomasti yksi Suomeen muuton parhaista puolista on se, että rakkaita ystäviä ja perheenjäseniä näkee enemmän. Sitä voi jokseenkin extemporeesti laittaa kaverille viestiä, että lähdettäisiinkö metsään kävelylle. Aivan kuin silloin joskus lukiolaisina. Lähes 10 vuotta myöhemmin tallattiin taas ystävän kanssa samoja Helsingin Keskuspuiston polkuja viime viikolla. Ei tarvitse tehdä minuuttiaikataulua ja nähdä kaikkia rakkaita saman lomaviikon aikana, treffata keskustan kahviloissa ja vaihtaa kuulumiset monen kuukauden ajalta parissa tunnissa. Vaikka myös monet tärkeät ystävät asuukin ripoteltuina ympäri maailmaa, löytyy täältä Helsingistä vielä kuitenkin se suurin keskittymä.

Suomi ja Helsinki on taas hellinyt meitä, koska syyssateista ei ole ollut tietoakaan sen jälkeen kun me Suomen syksyyn elokuun viimeisinä päivinä saavuttiin. Lähes jokaikinen aamu on saatu herätä auringonpaisteessa kimmeltävän ja vihreänä hehkuvan metsämaiseman loisteeseen. Sen takia on ollut helpompi viettää aikaa ulkosalla syysilmoista nauttien. Vähän kuin kesän jatkumona. Niin me tehtiin viime viikonloppunakin (ja oikeastaan joka päivä). Koska ei sitten varsinaisen kesäloman aikana ehditty Töölönlahdelle talsimaan ja Sinisen Huvilan kahvilaan, niin ehtihän sinne onneksi vielä syyskuussakin. Ja mitä parhaimmassa seurassa.

Kyllähän noi auringossa loistavat koivut etelän palmuille vertoja vetelee. 

P.S. Jäi mietityttämään tuon ensimmäisen kuvan valoilmiö. Yrittääköhän kamera mahdollisesti viestittää  minulle Töölönlahden pohjasta löytyvästä aarteesta?

BCN - HKI, muutto käytännössä

Kun päätös Suomeen muuttamisesta oli tehty, ruvettiin heti miettimään mitä kaikkea otetaan Barcelonasta mukaan ja mikä saa jäädä. Mehän oltiin ne kaksi vuotta asuttu kalustetuissa kämpissä, joten onneksi mitään huonekaluhankintoja ei ollut tullut tehtyä, pientä IKEAn seitsemän euron pöytää sekä alkukesällä hankittua parvekekalustoa lukuunottamatta. Mitään kovin radikaaleja päätöksiä ei siis tarvinnut tehdä tai laittaa huonekaluja myyntiin. Imuri jätettiin kaverille, kalusteet ja astiat jäi kämppään sekä jotain vaatteita ja jalkineita lahjoitettiin niitä tarvitseville.

Jotain hyvää Espanjan talouskriisissäkin on ollut, nimittäin asuntojen vuokrasoppareiden sääntöjä on höllennetty, pakko vähintään vuoden asumiseen ennen sopimuksen irtisanomista on jo menneisyyttä. Me päästiin vuokrakämpästä eroon ilmoittamalla pari viikkoa ennen kuun loppua, että kuun lopussa lähdetään sitten muille maille. Asia sujui juurikin niin helposti ja ongelmitta kuin miltä se vuokrasopimusta allekirjottaessa helmikuussa kuulosti. Kahden kuukauden takuuvuokra oli tilillä vain muutama päivä myöhemmin. Ei jäyniä tai pientä printtiä!

Yllättävänkin usein Facebookista löytyy suuri apu, nimittäin Katalonian suomalaiset -ryhmästä on ollut paljonkin hyötyä. Kun kyselin vinkkejä ja suosituksia muuttofirmoista, sain heti apua kokeneelta muuttajalta yksityisviestillä. Parilta muuttofirmalta kyseltiin tarjouksia, ei oikein osattu etukäteen arvioida kuinka paljon tavaraa olisi, mutta muutaman kuution muutto olisi maksanut halvimman saamamme tarjouksen mukaan vajaat 2000 euroa. Sen sijaan Facebookin kautta saamani vinkin ansiosta saatiin lopulta tavarat Suomeen huomattavasti halvemmalla.

Pitkän pohdinnan ja erinäisten nettisivujen selailun jälkeen päädyttiin tilaamaan muuttolaatikot täältä. Minimitilausmäärä taisi olla viisi laatikkoa ja ne tuli kotiinkuljetettuina alle kahdessa vuorokaudessa. Laatikoiden koko 76x55x57 tuntui ajatuksena paljon pienemmältä kun mitä se luonnossa kasattuna sitten oli. Ei oltu tajuttu etukäteen kuinka painavia niistä voisi tulla ja kuinka hankala olisi punnita noin suuret laatikot täynnä tavaraa. Loppujen lopuksi saatiin kokonaiset kolme laatikkoa täyteen - yksi pakattiin kahteen kertaan, koska oltiin suljettu se "pienempänä", mutta tavaraa riittikin kokonaiseen sekä yksi lahjoitettiin naapureille (joku sen mukaansa postilokeroilta nappas). Laatikoiden paino arvioitiin niin, että toista laatikkoa pakattaessa punnittiin sinne laitettavat tavarat sellaisella matkalaukun punnitsijalla, jossa on koukku. Kaikki vaatteet, kirjat yms. muut roinat laitoin ensin kangaskassiin, punnitsin sen ja merkkasin painon excel-taulukkoon. Tunsin kieltämättä itseni hieman typeräksi, mutta saatiin kuin saatiinkin tyhjä laatikko ja roinat punnittua. Täysien laatikoiden painoja vertaillessa todettiin niiden painavan suurin piirtein saman verran. Arvioitiin varmuuden vuoksi pikkasen yläkanttiin (hintaraja meni 45 kg kohdalla) ja lopputuloksena meillä oli kolme noin 50 kiloista muuttolaatikkoa.

Facebookista saamieni vinkkien jälkeen päädyttiin lähettämään muuttokuorma Sendiroo-nimisen sivuston kautta, koska se vaikutti ylivoimaisesti edullisimmalta vaihtoehdolta. Kolme 50 kiloista laatikkoa sekä televisio maksoi yhteensä 170 euroa (arvioitiin painoksi 170 kg, eli euro per kilo) Barcelonasta Helsinkiin, ovelta ovelle. Maksettiin kuljetuksesta lopulta 200 euroa, koska ostettiin lisävakuutus, joka kattoi 1500 euroon asti. Oltiin molemmat sitä mieltä, että saatiin oikein edullinen diili. Ja kuinkas meidän kävi? Tavarat haettiin Barcelonan kämpiltä keskiviikkona iltapäivällä ja jo seuraavan viikon tiistaina sain soiton, että laatikot tuotaisiin Helsingin kotiin samana iltapäivänä. Laatikot näyttivät ulkoapäin hieman kärsineiltä, mutta sisältö näytti olevan kunnossa. Jopa televisio ja pleikka saapuivat ehjinä Suomeen.

Kaikki meni noin suurin piirtein putkeen, mitä nyt kuljetusfirmalta vaadittiin kaksi vierailua, koska laatikoiden haku ei ensimmäisellä yrityksellä keskiviikkoaamuna onnistunut. Juuri kun olin saanut painavat laatikot puskettua käytävälle kauhealla vaivalla (Nico ei ollut kotona, koska joku espanjalainen ilmestyi kerrankin ajoissa ennen sovittua hakuaikaa!) hissistä ilmestynyt mies pelästyi näkemäänsä ja totesi, ettei autoon mahdu. Jaahas. Eihän me oltukaan etukäteen ilmoitettu laatikoiden kokoja ja painoja teille.. onneksi toisella kerralla, iltapäivällä paikalle saapunut tyyppi oli ystävällisempi ja liikkui isommalla autolla, johon meidänkin muuttokuorma saatiin ahdettua. Kaikki meni laatikoiden osalta hyvin, mutta meillä jäikin siinä hässäkässä toinen avain oven sisäpuolelle lukkopesään, jonka vuoksi ei päästykään enää sisään. Siis viimeisenä kokonaisena päivänä Barcelonassa jäätiin ensimmäistä kertaa lukkojen taa, vaikka avainkin oli mukana. Eikä tietenkään ollut edes kännyköitä, vain muutama euro taskussa. Onneksi nurkan takaa löytyi avoinna oleva suutari, joka ystävällisesti soitti lukkosepälle, joka sai oven auki kahdessa sekunnissa tunkemalla jonkun erikoisen muoviläpyskän oven pielestä. Kaksi sekuntia myöhemmin ja 80 euroa köyhempänä päästiin sisään ja nukkumaan viimeinen yö Barcelonan kodissa. Lähtö ei siis sujunut täysin "kivuttomasti".

Summa summarum, voin suositella kyseistä kuljetusfirmaa ilomielin ja varmasti käyttäisin heidän palveluitaan toistekin - ehkä jopa pienempiäkin paketteja lähetettäessä. Alhainen hinta perustuu ymmärtääkseni siihen, että he ostavat suurilta kuljetusfirmoilta (kuten UPS) ylijääneen tilan, mikä mahdollistaa edullisen hinnan. 

Viimeiset päivät Barcelonassa

Kun päätös Suomeen muutosta oli tehty, mietin ensin mitä kaikkea sitä olikaan suunniteltu, että sitten joskus ennen mahdollista muuttoa pitäisi Barcelonassa tehdä. Monia juttuja oli joskus ajatuksen tasolla ollut tarkoitus tehdä, muttei kuitenkaan kahden vuoden aikana sitten ehditty niitä syystä tai toisesta tehdä. Yksi näistä oli läheisellä Montserrat-vuorella käyminen. Olen käynyt paikalla ensimmäisellä Barcelonan vierailulla vuonna 2007, mutta meidän oli moneen kertaan tarkoitus mennä sinne yhdessä Nicon kanssa. Lisäksi halusin käydä uudestaan kesäsäällä Gironassa ja rannalla Tossa de Marissa. Halusin myös lähteä viikonloppuretkelle Andorraan ja Tarragonaan. Halvasta skumpasta kuuluisa La Xampanyeria oli myös listalla Barcelonan "nähtävyytenä", muttei sinnekään tullut koskaan mentyä. Ehkä sen takia, että Nico ei oikein välitä skumpasta, vaikka lasi maksaisikin vain euron.

Näiden kaikkien näkemättömien paikkojen lisäksi mielessä kävi myös kaikki ne paikat, jossa pitäisi vielä käydä sen viimeisen kerran. Kävellä Gràcian katuja, käydä Ravalilla, chillailla rannalla, käydä Bunkerilla katsomassa maisemia ja hyvästellä Parc Güell. Syödä paellaa Glopissa, ehkä argentiinalaista pihviä Alfonsinassa, hakea herkulliset wokit Wok Verdistä ja käydä tapaksilla ja pinxoilla. Entäs sitten Ugarit ja syyrialainen ruoka sekä ne kaikki ihanat kahvilat. 

Loppujen lopuksi asiaa helpotti aika lailla Nicon vilustuminen. Päivää ennen hänen äitinsä lähtöä ja viikko ennen meidän Suomeen muuttoa herra oli niin huonossa kunnossa, ettei hänestä oikein katujen maleksijaksi ollut. Eikä muuten oikeen pakkaajaksikaan. Se oli sitten siinä. Mitäs me enää niissä samoissa ravintoloissa istuttaiskaan kun kaikki on jo nähty. Ja pääseehän sinne Barcelonaan joku päivä takaisin. Varmasti ainakin vierailulle. Oli ihan kiva, ettei tarttenut ottaa stressiä kaikesta tekemisestä ja ihmisten näkemisestä, koska riitti että lepää kotona, lukee kirjaa ja välillä vähän paikkailee. Ottaa iisisti.

Ehdittiin me onneksi kuitenkin vielä viimeisenä iltana kävelemään rannalle ihailemaan auringonlaskua yli kaupungin ja kuuntelemaan laineiden liplatusta. Kotiin mentiinkin Wok Verdin kautta Gràcian katuja käppäillen vielä sen viimeisen kerran. Itse muuttopäivänä ehdittiin vielä käydä nappaamassa viimeiset kahvit argentiinalaisessa Havanna-kahvilassa, joita ei valitettavasti Suomesta löydy. Dulce de leche juustokakku pitäisi jokaisen kokea ainakin kerran elämässään!

P.S. Uudistinpa taas vaihteeksi blogin ulkoasua, koska kaipasin pientä vaihtelua. Joku saattaa ihmetellä mitä palmurivillä on tekemistä Suomen syksyn kanssa, mutta koska olen palmurakas, sopivat ne banneriin oikein mainiosti ja samalla muistuttavat minua Barcelonasta. Levensin samalla blogia niin, että kuvat näkyvät jatkossa hieman suurempina, mutta käyn sisäistä kamppailua asian kanssa, koska en tykkää jos teksti on levittynyt liian leveelle. Ehkä löysin sopusoinnun, ehkä en. 

Kruunuvuori: Helsingin hylätyt huvilat

Loistavaa tässä Suomeen muutossa on tietenkin myös se, että nyt on aikaa tehdä kaikkia niitä asioita, joita ei ikinä lomalla käydessä ehdi tehdä. Kuten esimerkiksi käydä seikkailemassa Kruunuvuoressa tutkimassa niitä surullisen kuuluisia hylättyjä huviloita. Sinnekin on ollut aikomus mennä jo vaikka kuinka pitkään, mutta nyt viimeinkin viime viikonloppuna pääsimme Kruunuvuoreen asti.

Koko paikka oli oikeastaan paljon hienompi kun osasin etukäteen kuvitella. Olen toki nähnyt Kruunuvuoresta kuvia jo useassakin blogissa, mutta en ollut niiden kuvien perusteella käsittänyt, kuinka metsässä nämä huvilat oikeastaan ovat. Toki vuosikymmenten kuluessa asuinalue on metsittynyt yhä enemmän, mutta silti tämä oli hieno yllätys. Olin nimittäin kuvitellut, että paikan päällä on muutama hassu huvila rivissä. Loppujen lopuksi ne ei löytynytkään niin "helposti", vaan niitä piti pikkasen metsän siimeksessä etsiä. Olin lukenut etukäteen, että kaikki huvilat sijoittuvat noin suurin piirtein Kruunuvuorenlammen ympärille, joten sen mukaan (ja pikkasen puhelimen karttaa tutkien) alueella suunnistimme. 

Enpä ollut myöskään tajunnut etukäteen kuinka kivat näkymät Kruunuvuoresta on Helsingin keskustaan päin. Auringossa rantakalliolla istuskellessa tuli ihan lämmin ja oikein kesäiset oltavat. Harmi, ettei tietenkään oltu tajuttu ottaa niitä evästarpeita mukaan matkaan. Ehkä sitten ens kerralla. 

Kaikkein parhaiten säilyneen yllä näkyvän Villa Hällebon seinät ja ikkunat oli laitettu umpeen. Etuoven viereisestä ikkunasta oli kyllä vanerit vedetty sivuun ja selvästikin avattu reitti sisään. Me ei siltikään uskallettu astua ikkunasta vanhaan huvilaan vaan pällisteltiin maisemaa mieluummin ulkoapäin. 

Kuvittelin etukäteen, että paikalla olisi paljon enemmän populaa aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä, mutta onneksemme näin ei kuitenkaan ollut. Muutama hassu seikkailija osui vastaan metsäpolulla, mutta muuten saatiin ihan rauhassa kävellä keskellä metsää autiotaloja tutkimassa. Tuntui hassulta törmätä täysin mykkänä, joten muutamaa kanssaseikkailijaa ihan moikattiinkin. Vastaukseksi saatiin kuitenkin perisuomalainen möllötys ja tuijotus monttu auki. Muuten kaikki meni niin hyvin maisemia ihaillen, että olisi kiva suunnata Kruunuvuoren metsikköön vielä uudemmankin kerran. Eväiden kanssa.

Kruunuvuori on esiintynyt mm. Kukkapilli ja Keltaisessa Keittiössä -blogeissa, joten niistä voi lukea lisää alueen historiasta, jos huviloiden tarina kiinnostaa.

Miltä Suomi maistuu?

Tuntuu vielä vähän erikoiselta olla takaisin Suomessa, tällä kertaa varmaan aika pysyvästi. En toisaalta uskalla sanoa ollaanko täällä pysyvästi vai ei, eikä sitä onneksi tarvitse tällä hetkellä miettiä tai tietää. Toistaiseksi aihetta on meiltä pariin kertaan tässä viikon aikana kyseltykin. Ajatus pysyvästä tukikohdasta tuntuu tavallaan erittäin houkuttelevalta. Onkohan meillä joskus oma kämppä? Löydettäisiinkö Helsingistä kiva koti, jossa asua pidempään kun muutama kuukausi, ettei tarttis heti olla uutta kämppää etsimässä ja tavaroita pakkaamassa. Kämppä, johon uskaltaisi vihdoinkin kehittää valokuvia ja hakata valokuvat kehyksissä seinään. Kämppä, johon viitsisi ostaa kivoja astioita ja ajatella, että niitä käytetään seuraavat vuodet, ei vain muutama kuukausi. Ollaan täällä toistaiseksi pysyvästi, se saa nyt riittää vastaukseksi. Siihen asti kun ollaan.

Kirpakka syysilma tuntuu edelleenkin todella raikkaalta, on ihana laittaa takkia päälle ja huivia kaulaan. Toistaiseksi takki on sittenkin ollut vähän liikaa ja sitä on joutunut riisumaan lähes joka päivä. Liikenneyhteydet eivät ole ihan Barcelonan luokkaa, joten bussiaikatauluja joutuu tarkistamaan reittioppaasta etukäteen, ei kannata vain suunnata pysäkille toivomaan, että kohta se bussi tulee. Siinä on vielä opettelemista. Onneksi metsä on lähellä ja sen kautta voi usein oikasta. 

Herralle on hankittu oma matkakortti pinkeillä muovikuorilla, koska kioskin tädillä ei ollut sillä hetkellä varastossa muita vaihtoehtoja. Saunalahden liittymäkin toimii kuin luistaen. Hommat hoituu käden käänteessä. Suomen opettelu jatkuu ipadillä, ehkä myöhemmin ihan oikeilla kursseilla. Byrokratian kiemuroita vielä selvitellään. Jos hyvin käy, muutaman viikon päästä meillä on molemmilla toimisto, jossa viettää aikaa maanantaista perjantaihin. Pian ruvetaan etsimään kämppää ihan toden teolla, vaikkei äitini välttämättä haluisi päästää meitä ihan heti kotikotoa pois. Nautitaan siis vielä mamman ruuista ja takapihalta alkavasta metsästä. Kotitekoinen, mökkipihan omenoista tehty piirakka ainakin maistuu erittäin herkulliselta. Vaniljakastikkeen kera, tottakai!