Melkein normipäivä

Mulla on jo pitkään ollut suunnitteilla tällainen "päivä Annikan kanssa" -kirjoitus. Se on jäänyt syystä tai toisesta aikasemmin tekemättä, lähinnä sen takia ettei viimeisinä kuukausina Barcelonassa ollut mitään arkea, minkä takia ajatus vastaavan tekstin kirjoittamisesta olisi ahdistanut enemmän kuin laki sallii. Mutta nyt olis sen aika! Tykkään lueskella näitä muissa blogeissa, vaikka oman vastaavan tekeminen tuntuikin vähän hassulta. Ihan kun mun elämä olis niin mielenkiintoista. Varsinkin nyt, kun kirjoitan kaiken lisäksi vielä Suomesta käsin, enkä ole enää "cooli" ulkosuomalainen. Kiinnostaa tai ei, kirjoitanpa kuitenkin. Tässä siis tämä keskiviikko pikakelauksena.

7:15 Herätyskello soi, Nicon kello soi pikkasen aiemmin, mutta en yleensä edes kuule sitä. Sekään ei ole vielä noussut, joten mun suihkuvuoro saa odottaa. Jatkan unia.

7:35 Herään sattumalta just kun suihku menee kiinni, vihdoinkin mun vuoro, eli pakko nousta ylös!

7:45 Kun pääsen suihkusta ulos, on aamupala jo lähes valmiiksi katettu, eli ei kun vain pöytään ja kahvikuppi käteen. Meidän taloudessa mä olen se, joka harvemmin aamupalaa valmistaa. Paitsi ehkä vuosipäivänä joskus tai Nicon synttärinä.

8:30 Kun aamupalat on nautiskeltu ja turistu mukavia, siirryn sohvalle tsekkailemaan uutisia, laitan aamu-tv:n päälle ja samalla selailen blogeja. Nico lähtee juoksemaan bussia kiinni.

9:20 Koska aurinko paistaa monen päivän tauon jälkeen niin kauniisti, päätän tehdä jotain niinkin vallankumouksellista kun kävellä töihin. Siis ensimmäistä kertaa! Ah, mikä aurinko. Pian rupeaa hikoiluttaa, että pitikin laittaa se toppatakki päälle, vaikka lämpötilat on nousseet jo +10 asteeseen.

9:30 Hidastelen Töölönlahden kulmilla ja ihailen sorsia aamupuuhissa.

9:45 Saavun töihin, aika ruveta hommiin. Tietsikka auki, ja sähköpostien luku voi alkaa. Välillä keitellään vähän teevettä ja taas jatketaan hommia. 

12:50 Huomaan, että kello on jo aika paljon ja vatsa kurnii. Pikkuhätään tulikin jo avattua pähkinäpussi, joka tarttui kaupasta mukaan viikko aiemmin. Lähden happihyppelylle lähi-Alepaan lounasta hakemaan, yleensä kollegojen kanssa, tällä kertaa yksin.

13:00 Mikroruoka lämmitykseen ja namskis. Olen erittäin huonosti onnistunut mun suurissa suunnitelmissa viedä töihin lounaseväät kotoa. Se on tapahtunut ehkä kolme kertaa koko syksyn aikana. Rupeaa noi Alepan lounasvaihtoehdot käymään vähiin. Tänään voiton vei kirjolohikeitto. Kaverina vähän tuoretta ruisleipää. Lounaan syön koneen ääressä, selailen uutisia ja somea, päädyn linkkien kautta lukemaan Allerin uutta, suurta blogitutkimusta. Oli muuten ihan mielenkiintoinen.

13:20 Nyt viimeistään töiden pariin. 

14:15 Lähden toimistolta tapaamiseen muualle. Siellä meneekin pari tuntia. Onneksi tarjolla on teetä ja viinirypäleitä. Sopii hyvin jälkkäriksi.

16:30 Tapaaminen on ohi, törmään siellä kaveriin, jonka kanssa suunnataan Tennispalatsiin hankkimaan leffalippuja seuraavan päivän tuplatreffeille. Tennari on tietenkin täynnä väkeä, koska on jotkut superpäivät. Muistan kun super tarkoitti viiden euron lippuja, nyt ne maksaa jo pari euroa enemmän.

17:00 Käydään kaverin kanssa tsekkailemassa, josko Indiskassa olisi vielä sohvatyynyjä alessa. Viime viikolla löytämäni hienot tyynyt ovatkin nyt 30 prossan lisäalessa edellisen 50 % alennuksen lisäksi. Ostan kaksi viimeistä kappaletta. Jee, jee!

17:15 Kaveri lähtee jooga-tunnille, päätän lähteä kotiin. Muutan mieltäni ja lähden sittenkin vielä tsekkailemaan vähän vaatekauppoja, se on harvinaista herkkua. Yllätyn myyjien ystävällisyydestä Kampin kaupoissa, ne huhuilee sovituskopeilla, josko joku tarvitsisi eri kokoja. Ei meillä vaan Barcelonassa - siellä kerran erehdyin myyjältä pyytämään apua, koska olin yksin liikenteessä, enkä olisi jaksanut pukea uudestaan päälle hakemaan eri kokoa ja sain aika nyrpeän vastauksen, ei myyjä kuulemma saanut poistua sovituskopin ovilta minnekään. Kampin Vero Modassa kaikki myyjät moikkailee, heittää juttua ja auttaa kokojen etsinnässä, vaikkei apua pyydäkään. Olenko oikeasti Suomessa? Sitten vielä kassaa rupee heittämään small talkia. Taidan nähdä unta. Hortoilen vielä Anttilassa, käyn hakemassa salaattiottimet. Sielläkin kassa on yliavulias. 

18:00 Kävelen ratikkapysäkille, vaikka reittioppaan mukaan odotusaika on seitsemän minuuttia. En kuitenkaan jaksa kävellä kauemmas. Ratikka tuleekin parissa minuutissa. (Välihuomautuksena, että olen viime päivinä kulkenut suhteellisen paljon kakkosratikalla ja se on joka päivä aikataulusta myöhässä. Jos argentiinalaisessa tuppukylässä näkee bussien aikataulut reaaliajassa netistä kaupungin kartasta, niin miksei meillä täällä mahtavan upeassa ja teknologian huippumaa-Suomessa?)

18:20 Saavun kotiin, olo on aina uupunut, mutta iloitsen siitä, että tänään onkin viikon ainoa vapaa ilta ja ruokakin on jo puoliksi tehty. Voin rauhassa heittäytyä sohvalle ja avata telkkarin. Välillä laitan pyykkiä pesuun ja selailen blogejakin. Kyselen Nicolta viestillä, koska herra meinaa saapua kotiin, koska mulla alkaa vatsassa kehittyä sudennälkä.

19:05 Nico tulee kotiin, laitan riisin tulemaan ja heitän jääkaapista sekaan vanhat kanakasvis-wokit. Ruoka on onneksi nopeasti valmista. Vaihdetaan päivän kuulumisia ja kuunnellaan musiikkia. 

19:45 Päätetään katsoa jakso Homelandia, mutta tiedostossa onkin jotain hassua, joten ruvetaan katsomaan The Walking Dead -sarjan uuden tuotantokauden ensimmäistä jaksoa. Se on yllättävän hyvä, vaikka säikkyilen aina niitä takaa tulevia zombeja. Välillä ripustellaan pyykkejä kuivumaan.

21:20 Lähdetään alakertaan saunaan, meidän saunavuoro on keskiviikkoisin. Parempi puoliskoni jaksaa ylistää saunavuoron loistovuutta vielä kolmannellakin kerralla. Ja onhan se huippua, että sellaiseen on mahdollisuus, vaikkakin maksullinen.

22:00 Palataan kotiin. Juuri kun käppäilen käytävässä naama punasena, päättää meidän naapuri ilmestyä ensimmäistä kertaa samaan aikaan rappukäytävään. Sujahdan äkkiä ovesta sisään, mutta onneksi Nico on reipas ja jää juttelemaan mukavia naapurin kanssa.

22:30 Nautitaan vielä iltapalaksi palat Nicon tekemää herkkupommia, argentiinalaista chocotortaa, teen kanssa. Herkkuun tulee suklaakeksejä,  sekä dulce de lecheä (karamellilevitettä) ja kermavaahtoa sekaisin. 

23:00 Kirjoittelen vielä blogia, koomaan koneella ja samalla seuraan telkkarista jotain Syyriasta kertovaa ohjelmaa, josta isä ystävällisesti ilmoitti viestillä. Nukkumaan päästään vasta vähän ennen puoltayötä.

Tässä mun ei-niin-normaali arkipäivä. Onhan se ihan hauska, että nääkin jutut tulee dokumentoitua jonnekin.

P.S. Nico on lupautunut kirjoittelemaan vierailevana tähtenä tänne blogiin, ehkä jo tällä viikolla!

Lucca - Tornien kaupunki

Toukokuun Italian reissulta muurien ympäröimä Lucca jäi meille erityisesti mieleen muun muassa lukuisten torniensa ansiosta. Kaupunkia ympäröivän muurin päältä keskustaa ihastellessa horisontissa näkyi joka puolella erinäköisiä torneja. Yksi niistä herätti kuitenkin enemmän huomiota, nimittäin sen katolla kasvoi puita. Torre Guinigi on yksi kaupungin merkittävimmistä torneista ja tunnettu nimenomaan yläkerrassa kasvavan puutarhansa takia. Ilmeisesti Torre Guinigi on yksi harvoista jäljellä olevista torneista koko kaupungissa, joka oli ennen kuuluisa sieltä löytyvien 250 torninsa vuoksi. Niitä on siis joskus ollut vieläkin enemmän!

Puiden täytteisestä tornista oli muuten upeat näkymät koko kaupungin ylle. Ja Lucca oli erittäin symppis paikka!

Hurmaava Helsinki

Paluumuuton myötä mun aavistus Helsingin uusista ulottuvuuksista on vaan vahvistunut. Viimeisten viiden tai ehkä kymmenen vuoden aikana meidän kaupungista on tullut paljon kansainvälisempi ja coolimpi, tai sitten musta on vain tullut vanha. Muistan silloin seitsemän vuotta sitten Skotlantiin lähtiessä ajatelleeni, että Helsinki on niin pieni. Mulle aivan liian pieni. Oli pakko lähteä maailmalle hakemaan sitä jotain, mitä en täältä synnyinkaupungistani löytänyt. Seikkailuja, kokemuksia ja mielenkiintoisia opiskeluaiheita.

Maailmalta löysin vaikka ja mitä, enkä vaihtaisi seikkailua tai päivääkään pois. Helsinkiin palasin miljoona kokemusta rikkaampana ja niistä rakkaimpana appelsiinin puolikkani, joka nyt totuttelee suomalaiseen elämänmenoon ihan täysillä. Onneksi hän on erittäin sopeutuvaa sorttia ja vertaistuki löytyy läheltä.

Helsinki on yllättänyt positiivisesti meidät molemmat. Vaikka en edelleenkään pystyisi nimeämään edes viittä vierailemisen arvoista ravintolaa (aihe, jota ihmettelin kesäkuussa), on mulla nyt sellainen tuntuma, että kyllä täältä sellaiset vielä löytyy (vinkkejä otetaan vastaan!). Ainakin erilaisia, söpöjä kahviloita on putkahdellut ilmaan siihen malliin, että voisin ottaa pari viikkoa lomaa jotta ehtisin istuskella niistä jokaisessa.

Kirpakka syysilmakin on tullut jäädäkseen, lehdet ovat jo melkein puista hävinneet. Lauantain aurinkoinen päivä pakotti meidät kolmen ja puolen tunnin kävelylenkille, koska pitihän sitä kauneutta lähteä tutkimaan ihan linssin läpi. Ja tiedetäänhän me, että tuo erikoinen valoilmiö rupee kohta olemaan erittäin harvinaista herkkua.

Käytiin muuten siellä erikoisella kirppiksellä, joka on jo pitkään ihmetyttänyt Töölönlahden rannalla.. sieltä löytyi ihan mieletön aarreaitta, tai romuvarasto - miten asian haluaakaan ilmaista. Istuttiin myös Eläintarhanlahden rannassa Café Piritan terassilla (!), vaikka ulkona oli yksi aste lämmintä (vai kylmää?). Auringossa, istuinalustan päällä ei ollut yhtään hullumpi vetää kupposta kuumaa.

Paluumuuton fiiliksiä ja haasteita

Ennen Suomeen muuttoa jännitin vähän etukäteen, kuinka Suomeen takaisin sopeutuminen käytännössä sujuisi. Olisinko mielessäni kullannut kaiken, olisiko kaikki niin helppoa ja tuttua kuin joskus muistelin, silloin kun muualla maailmalla heidän tapojaan kirosin. Toimisiko kaikki kuin rasvattu vai löisikö todellisuus vasten kasvoja - eikä vain syyssateen muodossa. Samalla jännitin, olinko vahingossa onnistunut luomaan Nicolle jonkinlaisen kiiltokuvamaisen Suomi-todellisuuden. Hän ei ole aiemmin Suomessa muutamaa viikkoa pidempään kerralla viettänyt, vaikka onkin maassa lukuisia kertoja vieraillut. Ja kaikki nyt tietää, että loma on täysin eri juttu kun arki, oli se sitten täällä Pohjolassa tai tuolla etelässä.

Tulos on se, että kaikki on mennyt helpommin kuin odotin. Minkäänlaista paluushokkia ei vielä ainakaan toistaiseksi ole päässyt kehittymään. Rehellisesti sanottuna en ole hetkeäkään miettinyt, että olisinpa takaisin Barcelonassa. Joitain pieniä asioita on tälläkin kertaa kirottu tai ihmetelty, mutta monet asiat ovat yllättäneet edukseen. Vieläkin ihmettelen ihmisten ystävällisyyttä, siis suomalaista asiakaspalvelua ja kanssamatkustajien hymyilyä. Meidän lähi-Alepassakin on niin monta mukavaa kassaa, ettei se ole todellistakaan. Ei meillä vaan Barcelonassa.. Perjantai-illan ruuhkaostosaikaan kassa toivottaa aidon iloisesti hyvää viikonloppua, sen jälkeen kun hän on vetänyt small talkia sipulin hintalapun puutteesta, joka "ei haittaa, koska on tää älypuhelin ja hieno sovellus, josta tsekata tuotteiden hinnat nopeasti". Viikonlopun toivotukset tulevat vielä kertaalleen englanniksi, koska hän huomaa Nicon puhuvan englantia siskoni kanssa. K-raudan kassa pahoittelee viivästystä, kun hinnan tarkastuksessa kestää - naulakosta puuttuu hinta. Että pitikin mennä nappaamaan se yksilö, jossa ei ole hintalappua, eikä kassa tiedä minkä niminen naulakko on kyseessä. Pahoittelen, etten tarkastanut hintalapun löytymistä, mutta "ei se ookaan sun vastuulla" minulle todetaan. Ratikassa nainen kysyy kuskilta neuvoa, mutta jääkin juttelemaan niitä näitä. Katsomme yllättyneinä toisiamme ja Nico kysyy, "flirttaileeko tuo kuski todellakin asiakkaan kanssa?". Samalla nauramme vastapäätä istuvan pariskunnan mukana, kun ratikan perästä kuuluu yllättävä huudahdus "voi eiii... ne on Eijan lasit".  Ei siis onneksi mitään vaarallista. Tämä kaikki täällä Suomessa!

Suoraan sanottuna jännitin myöskin etukäteen vähän sitä, että joutuisin meistä kahdesta ainoana suomen kielen osaajana niin sanotusti "hoitamaan kaiken" tai toimimaan tauotta tulkkina. Joissain tilanteissa on haasteellista kun pitäisi hoitaa molempien/toisen asioita ja ajatus englannin kielen puhumisesta toiselle suomalaiselle kuulostaa mun mielestä ihan järjettömältä. Tämä johtaa siihen, että puhun suomea asiakaspalvelijalle (esimerkiksi hankkiessamme Nicolle puhelinliittymää) ja välillä käännän Nicolle espanjaksi (tai englanniksi), hän saattaa väliin esittää kysymyksen englanniksi, johon asiakaspalvelija vastaa englanniksi ja niin edespäin. Soppa on valmis. Ajoittain en edes tajua kääntää hänelle kaikkea ja sitten kuvittelen jälkikäteen, että asiasta ollaan jo puhuttu. Esimerkiksi silloin kun käytiin viimeisessä asuntonäytössä, välitysfirman heppu oli niin apaattinen, ettei Nico pystynyt lukemaan tilannetta kieltä ymmärtämättömä yhtään mitenkään. Heppu totesi mulle, että kämppä olisi erittäin todennäköisesti meidän, mutta oltiin jo rapussa menossa kotiin kun Nico varovasti kyseli, että miten kävi. Hän oli ilmeistä päätellyt ettei meitä olisi onnistanut.

Toisaalta joskus annan Nicon itse hoitaa asiansa englanniksi ja tarvittaessa autan vieressä. Pankissa virkailija katsoi mua kysyvästi, puhutko suomea? (jonka jälkeen tuli kysymys: onko Argentiina EU:ssa?) Matkakortin osto ja käytön neuvonta taas sujui ilman mun väliintuloa. Onneksi Helsingissä pystyy todella hyvin asioimaan englannin kielellä, joten siinä mielessä mitään ongelmaa ei ole ollut. Kaikki mun perheenjäsenet puhuu onneksi sujuvaa englantia, joten kommunikointiongelmia ei ole, eikä kukaan vaadi multa simultaanitulkkausta sunnuntain illallispöydässä. Poliisilla, hammaslääkärissä, Kelassa ja maistraatissakin on hommat hoituneet ilman mun läsnäoloa, asunnon avaimia hakiessa välitysfirman respa oli jopa puhunut espanjaa. Silti tää on tottakai ihan eri tilanne, koska Barcelonassa oltiin molemmat yhtä päteviä hoitamaan mitä tahansa juoksevia asioita, kun taas täällä mä olen se, joka automaattisesti selvittää sähkösopimukset ja hoitaa asioinnin isännöitsijäfirman kanssa. Puhelinoperaattorin nettisivut ei toimikaan englanniksi, eikä leffaan voi mennä katsomaan suomalaisia leffoja, koska tekstitykset on vain ruotsiksi. 

Meidän sosiaalinen elämä on myös noussut ihan uusiin sfääreihin Suomeen muuton myötä. Pelkäsin etukäteen, ettei kenelläkään Suomessa kuitenkaan ole aikaa, tapaamiset pitää sopia viikkoja etukäteen ja syksyn tullen kaikki nyhjää kodeissaan. Kuinka väärässä olinkaan! Illalliskutsuja, kävelylenkkejä, treffejä ystävien ja perheen kanssa olisi tarjolla enemmän kuin aikaa riittää. Arki-illat täyttyy menemisistä ja viikonloput on täynnä ohjelmaa. Vielä toistaiseksi erittäin harvassa on olleet ne illat, että ollaan pystytty rentoutumaan uudessa kodissa työpäivän jälkeen. Tähän asti on ravattu huonekalujen sun muun perässä tai nähty ihmisiä. Enkä valita ollenkaan!

Ainoa kulttuurinen seikka, joka mulle itselleni vielä aiheuttaa hieman jänniä tilanteita on tämä tervehtiminen. Muiden monikulttuuristen pariskuntien kanssa saatetaan vielä suukotella, ehkä yksi tai kaksi poskipusua, ei se ole niin just. Toisten ystävien ja sukulaisten kanssa ehkä vielä halataan, koska edellisestä näkemisestä on kulunut ikuisuuksia. Joidenkin kanssa vaan tervehditään suullisesti. Jostain syystä vielä tällä viikolla yritin vaistomaisesti lähestyä puolituttuja suukko-etäisyydelle, kunnes onneksi juuri ajoissa tajusin, että sellainen suullinen "moi" hymyn kera riittää. Saavuin kokoukseen uuteen paikkaan, jossa yksi vetäjistä tervehti kätellen, kun taas toinen paikalla ollut ei edes nostanut katsettaan ylös. Kesällä hyökkäsin veljeni tulevan anopin syleilyyn vahingossa poskipusuttelemaan, tajuten samalla, että mitä hittoa sitä nyt taas tulikaan tehtyä. Miehensä tajusi salamannopeasti ojentaa käden tervehdykseen. Tunsin itseni vähän naurunalaiseksi ja nauroin itsekseni jälkeenpäin. Eiköhän tässä muutaman kuukauden sisällä jää poskipusutkin unholaan. 

Toistaiseksi paluumuutto on sujunut erittäin kivutta, vaikka pieniä ahdistuksen tunteitakin ehdittiin ensimmäisinä viikkoina byrokratian sun muun kanssa kokea. Niistä myöhemmin lisää. Ehkä yllytän Nicon jakamaan fiiliksiään tänne myös!

Kuvituksena luontokuvia taannoiselta Kirkkonummen reissulta Friolandian perheen kanssa.

Asunnon etsintä: BCN vs. HKI

En voi sanoa olevani kovinkaan kummonen konkari, mitä tulee vuokra-asuntojen etsintään yhtään missään. Kaksi kertaa olen kuitenkin löytänyt itseni etsimästä kämppää epätoivoisena ja kiireessä Barcelonasta sekä nyt olen himpun verran viisaampi mitä tulee Suomen pääkaupungin vuokrakämppien tarjontaan. Meinasin ensin liittää tähän vähän asumiskustannus-vertailuja, mutta jätetään ne seuraavaan kertaan, niin ei karkaa mopo käsistä. Tässä siis ensin mietteitä vuokra-asunnon etsimisestä.

Suomessa jotenkin tuli heti sellainen fiilis, että asuntoja välittävät nettisivut on pikkasen vakavempia kun Barcelonassa. Ainakin näytti kovasti siltä, että sellasia huonoja ja erittäin vajanaisia vuokrailmoituksia näkyi suomalaisilla sivuilla paljon vähemmän kun Espanjassa. Olin toisaalta aika yllättynyt kuinka usein Suomessa tuli vastaan ilmoitus, jossa saattoi olla pelkkä kuva kerrostalosta ulkoapäin ja sen lisäksi vain asunnon pohjapiirros.

Suomalaisissa ilmoituksissa lisätään muuten ihailtavan usein asunnon pohjapiirros mukaan - vaikkei se olisikaan täydellinen, niin se antaa todella hyvän idean itse asunnosta. En muista nähneeni minkäänlaista pohjapiirrosta Barcelonassa yhdessäkään asuntoilmoituksessa. Toisaalta taas sain sellaisen käsityksen, että suomalaisissa ilmoituksissa kuvia sitten riittää ja ne kattavat aika hyvin koko kämpän. Barcelonassa ilmoituksessa saattoi olla kuva pelkästään keittiöstä ja vessasta, muttei esimerkiksi makuuhuoneista ollenkaan.

Tätä kämppää kävin katsomassa Barcelonassa helmikuussa, tässä kaikki ilmoituksessa olleet kuvat. 
Kaksi makuuhuonetta ja olkkari-ruokailutila oli jäänyt kokonaan kuvien ulkopuolelle.

Barcelonassa asuntojen näytöt onnistui yleensä todella lyhyelläkin varoitusajalla. Jos soitti heti aamusta, niin hyvässä tapauksessa kämppää pääsi katsomaan samana päivänä tai vähintäänkin parin päivän sisällä. Asuntoja näytetään ymmärtääkseni lähinnä ma-pe, ehkä lauantaina myös aamupäivästä. Jokaisella välitysfirmalla on useita, mopoilla ympäri kaupunkia painavia esittelijöitä, jotka sitten liikkuu ympäriinsä kämpästä toiseen ovia avaamassa. Tuntui hassulta heti alkuunsa, että Suomessa näytetään pidettävän ennemminkin yleisiä näyttöjä, joista saatetaan vaan ilmoitella nettisivuilla etukäteen. Satuttiin yhteen sellaiseen näyttöön, jossa oli tyyliin 20 muutakin ihmistä ja oli aikamoinen järkytys pöllähtää paikan päälle niin, että eteisessä odotti parikymmentä kenkää ja asunnossa oli lievästi sanottuna ruuhkaa. Tämän viimeisimmän (ja toistaiseksi ainoan) Helsingin etsinnän aikana vain yksi näyttö oli yksityinen, meille ihan oma.

Barcelonassa taas näytöt on aina yksityisiä, en nähnyt koskaan mitään ilmoituksia julkisista näytöistä, vaan kämppiä näytellään ihan kysynnän mukaan. Kerran satuttiin sellaseen kämppään, jossa odotti pihalla muitakin vierailijoita ja esittelijä meinas, että noustaan asuntoon yksitellen hänen kanssaan paikkoja tsekkaamaan. En oikein ymmärtänyt, että miksi, mutta saatiin onneksi sovittua kaikkien kesken, että voidaan yhdessä käydä asunnossa samaan aikaan.

Täällä asuttiin viimeksi Barcelonassa.

Yllättää kyllä, Barcelonassa muutto hoituu tarvittaessa aika paljon ripeemmin kun täällä Suomessa. Molempiin Barcelonan kämppiin muutettiin ihan pari päivää esittelyn jälkeen. Heti kun vuokrasopimus oli allekirjoitettu, saatiin avaimet käteen ja ruvettiin maksamaan vuokraa. Oli aikamoinen yllätys kun täällä Helsingissä kesti oikeestaan melkein kymmenen päivää siitä kun oltiin asuntoa käyty katsomassa ja saatu samana iltana vahvistus, että sitten päästiin "virallisesti" muuttamaan. Avaimet onneksi saatiin jo muutama päivä aiemmin, mutta oli jännä huomata, että Suomessa vuokrasopparit alkaa vasta kuun alusta. Barcelonassa kun ne voi alkaa heti kun olet valmis muuttamaan.

Vuokraehdot vaihtelee aika paljonkin, joka toki riippuu myös omasta tilanteesta. Barcelonassa kysellään aina palkkakuittien perään, takaajaa ei onneksi tarvitse olla, eikä mitään espanjalaista henkilötunnusta, oma passi riittää. Me saatiin meidän ensimmäinen kämppä aika puhtaasti sen perusteella, että välittäjällä oli entuudestaan hyviä kokemuksia suomalaisista ja hän tiesi voivansa luottaa muhun. Ainoa maksukykyä todistava paperi oli kelasta saamani paperi, josta kävi ilmi opintotuet ja mahdolliset -lainat. Toista kämppää vuokratessa meillä oli onneksi jo palkkakuittejakin näytettävänä ja hommat sujui vielä helpommin. Lähes poikkeuksetta Barcelonassa pyydetään kahden kuukauden takuuvuokra (joka maksetaan vuokrasopparin allekirjoituksen yhteydessä käteisellä välittäjälle). Suomessa taas näyttää olevan aika hankala vuokrata asuntoa ilman suomalaista henkilötunnusta. Tuli sellanen fiilis, että meidän paperit lensi suoraan roskakoriin, koska jos toisella hakijalla ei ole henkilötunnusta, niin ei luottotietojakaan pystytä tarkistamaan. Loppujen lopuksi onneksi tästäkin selvittiin ja tällä kertaa palkkatiedot riitti asunnon vuokraamiseen.

Suomessa ilmeisesti aina vuokraisäntä maksaa asunnon välittäjälle välityspalkkion. En edes tiedä miten paljon se on. Espanjassa taas välityspalkkio jää aina vuokralaisen maksettavaksi - ellei vuokraa yksityiseltä suoraan. Välityspalkkiot Barcelonassa liikkuivat poikkeuksetta yhden kuukauden vuokran paikkeilla, usein se saattoi olla 10 % koko vuoden vuokrasta tai 10 prosenttia koko vuoden vuokrasta + alv. Väistämättä 600 euron vuokrakämpästä joutui siis maksamaan vähintään toiset 600 euroa hukkaan heitettyä rahaa välittäjälle. Se on iso summa siitä lystistä mitä sillä saa, yhden oven avauksen ja vuokrasopimuksen - siivous ei siis kuulu hintaan, jos kämppä ei ole siisti - useimmiten ne saattoi olla aika järkyssä kunnossa. Asuntoon muutettaessa maksetaan siis käteisellä ensimmäisen kuun vuokra, kahden kuun vuokran arvoinen takuuvuokra ja välityspalkkio, parhaimmillaan yhteensä noin neljän kuukauden vuokra.

Tätä kämppää käytiin katsomassa Töölössä.

Taloustilanne ja siitä riippuvat vuokrakämppien markkinat on tottakai kovin erilaiset Barcelonassa ja Helsingissä. Espanjassa välitysfirma saattaa koostua muutamasta hassusta ukosta, jotka pörräilee mopollaan ympäri kaupunkia asuntoja välittämässä. Suomessa taas markkinat on varmasti aika paljon tiukemmat, Helsingissä vuokra-asuntojen kysyntä on paljon suurempi ja tarjonta niukempi. Täytyy myös ottaa huomioon, että Barcelonassa etsittiin aina täysin kalustettua kämppää, kun taas Helsingissä etsittiin kalustamatonta asuntoa.

Helsinki ei tietenkään ole koko Suomi, ja Barcelona vielä vähemmän koko Espanja, mutta sujuvuuden vuoksi ja toiston välttämiseksi yleistin hieman mutkia suoristaen. Miltäs vaikuttaa?

Tuhannen ja yhden yön maailmassa Barcelonassa

Kirjoitin hiljattain kuinka viimeiset päivät Barcelonassa kuluivat aika lailla kämpillä ilmastointilaitteen ja ibuproffan armoilla, mutta kyllä me sitten onneksi joka tapauksessa jotain muutakin ehdittiin tehdä. Nimittäin oltiin saatu häälahjaksi muutama viikko aiemmin pari sellaista juttua, jotka piti "lunastaa" Barcelonassa ja haluttiin tehdä se ennen muuttoa. Niinpä lauantai-illalle varasin vuoron "baños árabes" -spasta (espanjalaisittain "arabialainen kylpylä"), jonne oltiin saatu lahjakortti, joka piti sisällään kylpylässä lillumisen sekä 45 minuutin kaksin käsin tehtävän hieronnan. Aire -niminen kylpylä löytyykin ihan Barcelonan keskustasta, Ciutadelan puiston kupeesta.

Olen joskus lähemmäs 20 vuotta sitten käynyt viimeksi kylpylässä (Naantalissa) ja Nicolle tämä oli ensimmäinen kerta. Meistä kumpikaan ei myöskään ollut koskaan ollut hieronnassa. Niinpä meitä vähän jännitti etukäteen koko touhu, mutta se osoittautui aivan mahtavaksi. Jännää oli myös se, että saatiin varattua kylpylä lauantai-illaksi ajalle 22-24 ja se ei suinkaan ollut viimeinen vuoro, nimittäin sen jälkeenkin paikalle valui lisää väkeä.

Airen tiloista löytyy suolavesiallas, poreallas sekä +16, +36 ja +40 -asteiset altaat. Itse tykkäsin eniten suolavedessä sekä viileässä altaassa lillumisesta, kun taas Nico viihtyi parhaiten porealtaassa (en pitänyt siitä, että vettä roiskui siellä koko ajan naamalle). Kylpylä oli erittäin tunnelmallinen, siellä oli hiljaista, suhteellisen vähän väkeä sekä himmeä valaistus. Tykkäsin siitä, että heti kättelyssä meille annettiin kylpytakit, työntekijät ohjasivat minne mennä sekä antoivat sellaiset liukuestesukat/jalkineet joissa liikuttiin. Paikalta löytyi muuten myös höyrysauna, jossa tuoksui eukalyptys oikein vahvasti. Niin vahvasti, että rupesi aluksi yskittämään. Sauna oli aika kivaa vaihtelua, mutta asteita olisi saanut olla parisenkymmentä lisää!

kuva

Allas-alueen keskeltä löytyi tunnelmallinen huilipaikka, josta sai kaataa itselleen vettä tai ehkä maailman herkullisinta minttuteetä. Itse taisin nauttia lähemmäs kymmenen (pientä) kupillista minttuteetä kaiken sen altaissa lillumisen, saunan ja hieronnan ohella. Ensimmäinen hieronta-kokemus oli aikamoinen. Kaksi Aladdinin maailman mukaisesti pukeutunutta tyttöä kun yhdessä vetivät 45 minuutin koko kropan hieronnan, kaataen aina välissä taikalampun näköisestä astiasta kuumaa öljyä. No, kerta se on ensimmäinenkin. En ehkä osannut ihan täysin rentoutua, koska jännitin huvittuneena, mitäköhän seuraavaksi.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli erinomainen. Oltiin niin innoissamme, että totesimme heti palaavamme tuonne kylpylään seuraavalla Barcelonan reissulla. Ehkei hierojalle, mutta ainakin altaisiin ja minttuteetä litkimään. Paikalla oli lähinnä pariskuntia, joten tunnelma oli todella rauhallinen. Ainakin siihen asti, kunnes paikalle saapui kolme juroa itänaapuria pölpöttämään kovaäänisesti. Siinä vaiheessa oltiin kuitenkin jo nautittu paikasta vuoromme edestä, joten päätimme suunnata ihan tyhjiin pukkareihin. En tiedä oliko paikalla noin hiljaista lähinnä erikoisesta ajankohdasta (lauantai-ilta ja keskiyö) johtuen, vai rajoitetaanko kävijöiden määrää juuri sopivasti. Kerrassaan täydellistä!

Kymmenes kerta toden sanoo?

Peukut auttoivat, sillä viimeksi kirjoitin asuntoetsintöjen toivottavasti loppuvan kymmenennen kämpän kohdalla. Ja niinhän siinä kävi. Tämä viimeisin kämppä oli ensimmäinen, johon jo sisään astuessa oltiin molemmat täysin ihastuttu. Yleensähän netissä vuokrakämppien valokuvia katsellessa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että jos kuvat ovat huonoja, niin todellisuus on vielä huonompi. Näin olen päätellyt oman tähän astisen kokemukseni mukaan, niin Skotlannissa, Espanjassa kuin Suomessakin. Monta kertaa olisi tehnyt mieli tarjoutua vuokrailmoituksen uusien valokuvien ottajaksi, kun kuvat ovat olleet niin surkeita. Tällä kertaa meillä oli onni onnettomuudessa. Valokuvat ei olleet mitään ihan huippuja, mutta tultiin silti kaksi viikkoa takaperin sateisena maanantai-iltana tätä kämppää katsomaan. Onneksemme olimme ainoita (!) vierailijoita, kilpailua ei siis juurikaan ollut, vaan jo samana iltana saimme puhelinsoiton välitysfirmasta. Kämppä oli meidän. Tätä ei kuitenkaan kumpikaan uskottu, ennen kuin paperityöt oli tehty, nimet oli vuokrasopimuksessa ja uuden asunnon avaimet kädessä. Onneksi sekin sujui ihan parissa päivässä ja muutto-operaatio sai alkaa.

Noin muutenkin hommat ovat lähteneet luistamaan, byrokratian rattaat lähtivät rullaamaan. Nico sai luvan aloittaa työt ja viimeinkin istumme aamuisin uuden asunnon ruokapöydässä aamupalalla ennen kuin molemmat suuntaamme tahoillemme toimistoihin. Vihdoinkin!

Viime viikolla näytti vielä tältä, nyt ollaan onneksi jo voiton puolella. Kun vielä saadaan sohva raahattua tänne asti ja muutama peili paikoilleen, niin ruvetaan olemaan loppusuoralla. 

Palaan pian fiilistelemään ensimmäisiä Suomi-viikkoja tarkemmin. Nico ainakin taitaa olla jo ihan hyvin sopeutunut, kun viime viikolla yksi aamu kuului ovelta: "ei siellä tänään ole niin kylmä, jopa 10 astetta".