Päätöntä ajatuksenjuoksua

Taas on kello yksityista illalla, en ole avannut konetta kotiin päästyä, enkä ole ehtinyt kirjoitella blogiin. Harvase ilta siinä vaiheessa kun pää painuu tyynyyn, rupeaa olematon runosuoneni kummasti kukkimaan ja valmiita lauseita ja tarinoita pulppuaa jostain aivolohkosta siihen malliin, että tekisi mieli vielä nousta ylös ja hakea läppäri käsille. Välillä ideat tallentuu puhelimeen, toisinaan ne kuitenkin hukkuu yön aikana, unohtuu tai sekoittuu uniin. Tällä kertaa päätin napata läppärin syliin.

Nyt kun unista tuli puhe, niin kerrottakoon, että näin viime viikolla heti Homelandin (mikä mahtava sarja!) uuden jakson nähtyä samana yönä unta, jossa olin kidpanattu. Kyseessä ei kai oikein voi sanoa olleen mikään painajainen, jos olin tilanteesta huolimatta erittäin rauhallinen unen aikana, eikä se kidnappaus ahdistanut. Soittelin vain puhelimitse Nicolle ja patistin häntä tukijoukkoineen selvittämään puhelun avulla olinpaikkani sekä lähettämään jonkun kopterin pelastusoperaatiotani varten. Välillä kidnappaajaporukka huusi, että "puhelin pois, et saa käyttää puhelinta", mutta jatkoin vain. Nico ei kuitenkaan porukoineen saanut minua paikannettua, vaan minun piti mennä ihan ulos asti, jotta signaali olisi parempi. Lopulta astuin rakennuksesta ulos, olin keskellä aavikkoa ja intin, että voisitteko nyt oikeesti paikantaa mun sijainnin tällä sekunnilla. Aika huvittava uni olikin. Katsoimme juuri uuden jakson (en millään malttaisi odottaa ensi viikkoon nähdäkseni jatkon!) ja pohdin nyt, tuleeko sarjan tapahtumat tänäkin yönä uniini. Tuskinpa vain.

Oikeastaan halusin alun perin kirjoittaa marraskuusta. Nimittäin muutama kuukausi sitten, Suomeen muuttaessa syksy ja harmaa marraskuu mietitytti kovasti. Miten siitä selvitään? Vain muutama päivä sitten minulle selvisi, mitä "marras" oikein tarkoittaa. Kannattaa asua suomea toistaiseksi osaamattoman ulkkarin kanssa, joka keksii vaikka mitä armaaseen kieleemme liittyviä kysymyksiä. Niihin en yleensä osaa vastata, mutta onneksi google ja wikipedia ovat avuksi. Kuinka moni voi rehellisesti sanoa tietävänsä, mitä marras tarkoittaa? Näin sanoo wikipedia: "Suomen kielessä erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä on kutsuttu nimityksellä marras. Suomalaisten kansanuskomusten yhteydessä martaat ovat muun muassa kuolleiden sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai kuoleman ennusmerkkejä, toisinaan myös menninkäisiä muistuttavia Manalan olentoja.". Ei kai siis mikään ihme, että ulkona näyttää miltä näyttää ja ihmiset tuntuu ahdistuvan pelkästä marraskuun nimeämisestä.

Kaikesta huolimatta, olen todennut, että tämä Suomeen muutto on saanut minussa jonkun ihmeellisen positiivarin esiin. Elämä on yhtäkkiä ruvennut luistamaan, ympärillä on ihania ihmisiä ja tekemistä riittää. Töissä on viime viikkoina aika mennyt kuin siivillä, työkavereiden kanssa juttu luistaa ja työpäivän loputtua on kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä. Olen myös ruvennut juoksemaan jos jonkinlaisissa kissanristiäisissä ja ruvennut istumaan erinäköisten yhdistysten kokouksissa. Siinäpäs se aika vasta meneekin! Kaikkeen kivaan ei ehdi mukaan, mutta onneksi aikaa on kaikesta huolimatta riittänyt myös extempore-suunnitelmille ja spontaaneille kaffitreffeille. 

Olen ihmetellyt onko tämä marraskuu ollut varsin vähäsateinen, vai onko tämä Suomen syksy vain paljon lievempi kuin muistelinkaan. Ystävätkin osasivat etukäteen varoittaa marraskuun ankeudesta. Ehkä sen takia pelkäsin pahinta, mutta sainkin huomata, että marraskuu on aivan mahtava. Eihän sitä vettä ole tullut lähes ollenkaan ja aika menee kuin siivillä kun riittää kaikenlaista kivaa tekemistä. Siis mikä ankea marraskuu, sehän on tällä viikolla jo ohi, enkä ole ehtinyt ahdistumaan kuun aikana vielä kertaakaan. Kuinka upeeta!

P.S. Kuvat on marraskuulta, on täällä siis ollut ainakin yksi aurinkoinen päivä, jolloin teimme kävelyretken naapurustoon.

Viidakossa Guatemalassa, Yaxhá

Välillä tekee hyvää palata reissukuviin vasta useamman kuukauden jälkeen. Valokuvilla on ihan eri vaikutus niitä katsellessa kun itse reissusta on kulunut jo pidempi aika. Myös vuoden takaiselta Guatemalan kuukaudelta jäi useita tarinoita kertomatta, ne ovat odotelleet vuoroaan ja sopivaa julkaisuhetkeä. Useita satoja kuvia on vielä läpikäymättä ja julkaisematta. Kesällä palasin selaamaan näitä kuvia ihan muita juttuja etsiessä, mutta äkkiä mieleen palasi tarinoita ja hetkiä, jotka oli jo ehtineet unohtua seitsemän kuukauden aikana. Eittämättä tuli hymy huulille, ei vitsit mitä kokemuksia ja seikkailuja sitä tulikaan elettyä.

Kirjoitin kyllä silloin aikanaan tunnetusta Tikalin kansallispuistosta (täällä ja täällä), jossa kävimme tutustumassa yhtenä pakoviikonloppuna ottaaksemme lomaa Guatemalan pääkaupungin hälinästä. Sen sijaan Tikalin kansallispuiston lähellä sijaitsevasta tuntemattomammasta Yaxhán kansallispuistosta jäi raportoimatta. Me lennettiin pääkaupungista Pohjois-Guatemalaan, Peténin aluelle vain viikonlopuksi, eli kahdeksi kokonaiseksi päiväksi, joten aika oli kortilla. Ensimmäinen päivä meni koko porukalla Tikalissa ja toiseksi päiväksi päätettiin poikien kanssa lähteä tsekkaamaan vielä lisää pyramideja, sillä aikaa kun muut tytöt jäi nauttimaan hotellin uima-altaasta ja pehmeästä sängystä. 

Oltiin varattu toisen päivän Yaxhán retki todella viime tipassa vasta edellisenä iltana Tikalin reissun jälkeen, mikä kostautui aika nopeasti. Hotellin kautta varattu auto ja kuski oli jotain "jämäkamaa", eikä siis perinteisiä yhteistyökumppaneita. Ensin saatiin odottaa puolisen tuntia auton ilmestymistä ja sen jälkeen vielä itse kuskin ilmestymistä. Meillä oli aika tiukka aikataulu, koska haluttiin olla ajoissa takaisin rauhottumassa hotellilla ennen illan paluulentoa Guatemala Cityyn. Kun kuski vihdoin pääsi paikalle ja päästiin matkaan, olikin bensa loppu ja vihainen kuski huusi meille ongelmistaan pomonsa kanssa. Ilmeisesti rahaa bensaan ei ollut, eikä me suostuttu hänelle mitään ylimääräistä maksamaan, joten hänkään ei suostunut meitä perille asti viemään. Erinäisten ärripurrien ja puhelinsoittojen jälkeen paikalle saapui toinen "luottokuski" modernimman auton kanssa ja päästiin vihdoin reilu tunti aikataulusta myöhässä matkaan.

Guatemalalle tyypillisesti, myös luonnonpuiston porteilta löytyy tarvittavat aseiden kieltokyltit.

Tämä veijari esittää sateen jumalaa.

Otettiin ensin ryhmäkuva pyramidin juurella..

ja ylös kiivettyä kuva kaverista alhaalla.

Siinä missä Tikalin kansallispuistossa oltiin kuljettu oppaan kanssa, päätettiin Yaxhán reissulla kierrellä ihan keskenämme, omaan tahtiin. Oltiin varmoja, että selviydytään kierroksesta ripeämmin ja tarkoitus oli kuitenkin ehtiä illan koneeseen. Yaxhássa oppaaton kulku onnistui kyllä paremmin, koska siellä oli erittäin selkeästi merkitty reitti, jonka pystyi kulkemaan ympäri. Edellisenä päivänä Tikal oli täynnä väkeä ja onneksemme Yaxhá loisti tyhjyyttään. Koko puistossa tuli vastaan ehkä maksimissaan kymmenen muuta talliaista. Ja niiden lisäksi vain agressiivisen puoleiset apinat.

Ylhäältä oli muuten ihan mielettömät näkymät, tässä näkymä Yaxhá järvelle.

Osalle pyramideistä noustaan huikeita puisia porrasrakennelmia pitkin, kun taas toisille ihan vain pyramidin seinämää myöten.

Tällaisia polkuja tallusteltiin pyramidiltä toiselle, välillä tuli vastaan vielä maan alla lymyilevä pyramidi (kuten alla olevassa kuvassa) ja välillä jo esiin kaivettu kaveri.

Viidakon keskellä kun oltiin, löytyi luonnosta monimuotoista kasvillisuutta ja eläimiäkin. Mitä upeampia perhosia lenteli siellä täällä - ne oli suomalaisessa mittakaavassa isoja - samalla kun pinkkejä heinäsirkkoja hyppi jalkojen juurella sekä sudenkorennot pörisytti ympärillä. Varsinkin pyramidien laella korkeuksissa. Kosteusprosentti oli aikamoinen ja itikoita hyrräsi joka puolella samalla kun aurinko porotti siniseltä taivaalta.

Suurimmaksi riesaksi osoittautui kuitenkin apinat! Voitteko kuvitella, että nämä fiksut elukat yrittivät tieten tahtoen kakata ja pissata meidän päälle. Jäätiin ihailemaan niitä ensin pienen etäisyyden päähän, ne piti aikamoista mekkalaa ja oltiin jopa hetki suoraan niiden alapuolella ottamassa kuvia. No eikös ylhäältä oksien lomasta ruvennut tippumaan yhtä sun toista pommia meidän niskaan. Ehdittiin onneksi ajoissa arkuun.

Tässä kaverin filmiä tilanteesta, kun ollaan juuri tajuttu millä mielellä apinat on.

Nousu pyramidin seinämää pitkin oli yllättävänkin haasteellista. Portaikon leveys vaihteli erittäin paljon, joten nousu oli pakko tehdä ns. siksak-kuvioista polkua pitkin etukenossa. Eikä missään nimessä katsoa alas, ettei rupea huippaamaan.

Mutta ylhäältä oli kyllä huimat näkymät!

Tässä noustiin näköalapaikalle, joka olikin aikamoisen kasvillisuuden peitossa.

Lopuksi laskeuduttiin alas järvelle, josta ei suureksi pettymykseksemme löytynytkään mitään jännittävää tai oikotietä lähtöpisteeseen. Pelkästään söpö huvimaja ja hieman pelottava varoituskyltti.

Yaxhán kansallispuisto oli kyllä ihan mieletön. Suosittelen sinne menemistä ehdottomasti jos Peténiin asti lähtee ja Tikalissakin vierailee. Jos näiden kahden välillä pitäisi valita, menisin ehdottomasti Yaxhán ennemmin. Jostain syystä vaan Tikal on paljon tunnetumpi. Nautin kuitenkin enemmän siitä, että saatiin kävellä omalla porukalla ihan rauhassa keskellä viidakkoa eläinten ääniä kuunnellen sekä ilman suuria ihmismassoja väistäen. Alueella olisi muutakin mielenkiintoista nähtävää, jonne valitettavasti me ei lyhyen viikonlopun aikana keretty - mutta ehkä sitten ens kerralla.

Huomenna muuten tulee kuluneeksi tasan vuosi Yaxhássa vietetystä päivästä. Niin se aika rientää!

Asumiskulut BCN vs HKI

Rupesin silloin asunnon etsimisestä kirjoittaessani miettimään kaikkea muuta asiaan liittyvää, kuten esimerkiksi asumiskulujen eroja Helsingissä ja Barcelonassa. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen kämppien hinta! Barcelonasta saa kivan kaksion tai kolmion jopa 600-700 euron kuukausivuokran pintaan (ja sen molemmin puolin) täysin kalustettuna (mikrosta sänkyyn ja sohvaan). Sitten taas Helsingissä kalustamattomasta kaksiosta joutuu pulittamaan jo lähemmäs tonnin kuussa. Meidän vuokra nousi yli 50 prosentilla Barcelonasta Helsinkiin muuttaessa. Asutaan tällä hetkellä suurin piirtein yhtä lähellä Rautatientoria kun mikä oli matka meidän ensimmäiseltä sekä toiselta Barcelonan kämpältä Plaza Catalunyalle Barcelonassa.

Toisaalta Helsingissä vuokra-asunnot näyttää olevan aikalailla paremmassa kunnossa, kun mitä Barcelonassa. Noin keskimäärin voisi sanoa, että kämppien laatu on täällä Suomessa paljon parempi. Emme myöskään nähneet yhtään likaista ja oikeesti pölyistä kämppää Helsingissä, kun taas Barcelonassa lähes jokainen kämppä olisi pitänyt jynssätä ensin lattiasta kattoon. Vuokrakämppien seasta löytyi myös sellaisia hurjia mummo-luukkuja, joissa oli ikivanhat, jo rapistuneet tapetit ja mummokalusteet. Ne oli painajaismaisia. Aika samanhintaisten ja kokoisten kämppien laatu vaihteli Barcelonassa todella paljon.

On ollut suuri ilo huomata, että Suomessa lämmitys kuuluu vuokran hintaan. Espanjassa kun sähkö on ihan helkutin kallista. Vaihtoehtona on tasan se yks ja sama sähköyhtiö (ainakin Barcelonassa) ja meidän kahden hengen taloudessa sähkölasku oli sellasta 100-150 euroa kahdelta kuulta vuoden ympäri. Eikä nyt mitenkään erityisemmin käytetty ilmastointia tai mitään, tiskikonettakin tokassa kämpässä tasan yhden kerran. Ystäväni kertoi juuri maksaneensa Barcelonassa tyhjänä olleen kämpän kahden kuukauden sähkölaskun, vain 70 euroa, joista kuusi oli itse "sähkön käytöstä" ja loput veroja yms. muita ylimääräisiä kuluja. Olen kuullut, että nimenomaan Kataloniassa nämä sähkölaskun "ylimääräiset kulut", jotka eivät ole käyttökuluja, ovat keskimääräistä korkeampia (verrattuna muuhun Espanjaan).

Tähän tietysti tulee vielä kaasu-, vesi- ja nettilaskut päälle. Täällä Helsingissä meillä on kaasuliesi, joten ehkä siitä joutuu muutaman euron pulittamaan. Barcelonassa meidän ekan kämpän lämmin vesi oli kaasulla lämmitetty ja sekin maksoi 40-60e parin kuukauden ajalta. Vesi taisi olla vähän halvempaa, nimittäin maksettiin Barcelonassa noin 40 euroa kolmelta kuulta yhteensä, kun taas nyt joudutaan maksamaan vedestä erikseen vajaa 15 euroa per naama kuussa. Tällä hetkellä meillä onneksi kuuluu myös huippunopea netti vuokraan (oli muuten ihana yllätys, koska siitä ei edes vuokrasopparissa ollut mainintaa), kun taas Barcelonassa maksettiin 35 euroa (ekan vuoden tarjoushinta) paljon, paljon huonommasta nettiyhteydestä. 

Vuokran ja laskujen lisäksi päätettiin varata meille saunavuoro, johon ei tietenkään Barcelonassa ollut mahdollisuutta, joten nyt otetaan siitä kaikki ilo irti. Siihen menee 15 euroa ylimääräistä, mutta on se ehdottomasti sen väärti.

Mitä sitten tulee laskujen maksamiseen, on Barcelonassa viety suoraveloitus ihan omalle tasollensa. Päivä siitä kun vuokrasopimus on allekirjoitettu, rupee pankkitililtä hupenemaan rahaa paikallisen sähköyritys Endesan ja ties kenenkä muun nimissä. Oli erittäin yllättävä huomata, että ilman pankkitilin omistajan hyväksyntää tililtä voidaan ruveta veloittamaan laskuja noin vaan. Asiasta ei siis ollut yhdessäkään meidän vuokrasopimuksessa erikseen mainittu, vaikka tietenkin noin suullisesti oli puhetta, että laskut maksetaan (mutta ei siitä, että se hoituu suoraveloituksena mun tililtä ilman mun erillistä hyväksyntää). Meidän ekan kämpän kohdalla laskuja tupsahteli kotiosoitteeseen aina silloin tällöin, mutta tililtä kyllä veloitettiin suuria summia ihan säännöllisesti. On aika haastava seurata sähkö-, kaasu- ja vesilaskuja, kun rahaa vaan menee, mutta laskuja näkee satunnaisesti. Asiaa ei yhtään auta se, että pienemmät kiinteistövälittäjät ja ilmeisesti useimmat asunnonomistajat eivät viitsi nähdä vaivaa sähkö-, vesi- ja kaasusopimusten nimen vaihtamiseksi. Ymmärtääkseni se pelkkä nimen vaihto on kallista, joten laskut saattaa olla jonkun ex-ex-ex-vuokralaisen tai omistajan nimissä, mutta suoraveloitus menee kyllä vuokralaisen tililtä. Ei yhtään helpota laskujen perille tuloa, kun ei välttämättä edes tiedä kenen nimissä ne on. Ensimmäisen asunnon kohdalla osa laskuista tuli meille jollain nimellä ja osa taisi mennä vuokranantajalle, osa ehkä hävisi postissa. Tokassa kämpässä onneksi kaikki laskut tuli meidän osoitteeseen meidän nimissä.

Meillä on vielä 1,5 kuukautta Barcelonasta muuton jälkeen mennyt muutaman sähkölaskun suoraveloitus paikalliselta tililtä (jota ei voitu lähtiessä sulkea, koska laskuja oli vielä tulossa maksuun) ja on vähän jouduttu kovistelemaan välittäjäfirmaa, että saadaan rahat takaisin. Periaatteessa siis oman pankin kautta pystyy jokaisen laskun maksun perumaan, mutta välittäjä erityisesti pyysi, ettei "torjuttaisi" niitä laskuja, vaan he mieluummin laittaa tilisiirtona rahat meille jälkikäteen. Paree olis pikimmiten laittaakin, tai laskun maksu perutaan muutamalla klikkauksella.

Löytyykö muilta mailta näin suomalaiselle vieraita, mitä erikoisempia asumiseen ja laskuihin liittyviä tapoja?

Italian rannikolta: Porto Venere

En voi väittää, etteikö nämä hyiset ja pimeät marraskuun päivät olisi vieneet mielen jonnekin aurinkoisempaan ja lämpimämpään paikkaan. Kuten esimerkiksi Italiaan. Kylläpä mieltä lämmittää kummasti katsella toukokuisen reissun aurinkoisia kuvia. Vaikka en toisaalta nyt kauheasti kaukokaipuile, en voi väittää ettenkö toivoisi pikkasen enemmän aurinkoa ja vähemmän viimaa tähän marraskuun synkkyyteen. Tai edes lämpöä tuovaa valkoista hankea.

Yöpyessämme Cinque Terren kulmilla La Speziassa yhdessä suloisessa B & B:ssä toukokuussa, suositteli italialainen omistajaperhe meille reissua muihinkin lähikyliin. Suuret matkailijalaumat kai suuntaavat lähinnä niihin rannikon viiteen kuiluisampaan kylään, mutta kyllä me aurinkoisena toukokuun sunnuntaina törmättiin Porto Veneressä muutamaan samaan naamaan, jotka oli edellispäivänä näkynyt Cinque Terren kylissä. Tässä vähän tunnelmaa keskiaikaisesta kalastajakylästä, Porto Venerestä. 

Alueen rannikon kylille tyypillisesti, Porto Venerestä löytyi värikkäitä taloja, rantamaisemia, söpöjä kuppiloita ja kukkaistutuksia. Kaupungista löytyi myös Doria Linna, josta pääsee ihailemaan maisemia merelle. Linna on rakennettu jo 1100-luvulla, joten ikää siltä löytyy. Muureilta oli ihan kiva käydä katselemassa kylälle ja merelle, vaikkei sieltä muita linnamaisia piirteitä löytynytkään.

Myös Porto Venere on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista.

Vietimme Porto Veneressä muutaman tunnin, aurinkoisena toukokuun sunnuntaina. Harmi vain, uikkarit oli jääneet majapaikkaan, asteet nousikin ihan hellelukemille ja paikallisia vapaapäivän viettäjiä riittä joka paikassa. Parkkipaikat oli täynnä ja parkkimaksut sen kuin kallistuivat mitä alemmas mäkeä ajoi kylän satamaan. Kylään pääsee muuten myös veneteitse, Cinque Terren kylistä ainakin Monterossosta ja Vernazzasta kulkee meriyhteys Porto Venereen.

Porto Venerestä matka jatkui toiseen rannikkokaupunkiin, Lericiin. Siitä joskus toiste.

Itsenäinen Katalonia? vol. 2

Kirjoittelin Katalonian itsenäistymisaikeista viimeksi toukokuussa täällä. Aihe on taas ajankohtainen, vaikkei siltä noin äkkiseltään tuntuisi suomenkielisiä uutisia selaillessa. Vuoden 2012 aikaistettujen Katalonian parlamenttivaalien jälkeen itsehallintoalueen presidentti Artus Mas lupasi järjestää äänestyksen Katalonian itsenäisyydestä. Joku ehkä muistaa, että äänestykselle annettiin päivämääräksi marraskuun 9. vuonna 2014. Se on huomenna. 

Vuoden aikana on tullut useampiakin mutkia matkaan, viimeisimpänä ihan tällä viikolla. Alun perin Espanjan keskushallitus äänesti Katalonian itsenäisyysäänestystä vastaan jo aiemmin tänä vuonna. Erinäisten tulkintojen mukaan äänestyksen katsottiin olevan Espanjan perustuslain vastainen. Asia otettiin Espanjan hallituksen pyynnöstä maan perustuslakituomioistuimen käsittelyyn syyskuussa, minkä johdosta Katalonian hallitus päätti laittaa itsenäisyysäänestystä esittelevän kampanjan hetkeksi tauolle. Tästä alkoikin aikamoinen rumba.

Ensin Katalonian hallitus ilmoitti 13. lokakuuta peruttavansa koko kansanäänestyksen. Espanjan pääministeri Mariano Rajoy kiiruhti iloitsemaan Katalonian päätöstä. Rajoy julisti päätöstä loistavaksi, sekä painotti että lain noudattaminen on erityisen tärkeää. Eipä mennyt aikaakaan, kun jo seuraavana päivänä Kataloniasta ilmoitettiin, että äänestys järjestetään sittenkin. Epävirallisena. Tarkoitus oli järjestää äänestys neuvoa-antavana kyselynä, ei niinkään itsenäisyydestä päättävänä äänestyksenä. Siitäkin seurasi aikamoinen soppa ja taistelu jatkui. 

Tällä viikolla, vain viisi päivää ennen äänestykselle varattua päivää, Espanjan perustuslakituomioistuin (mikä sanahirviö!) otti asian vihdoinkin käsittelyyn. Se katsoo, ettei Katalonian äänestys ole laillinen, koska Katalonian itsenäistyminen ei ole vain katalaanien vaan kaikkien espanjalaisten asia. Katalaanit eivät voi yksin päättää eroavansa Espanjasta. Jopa epävirallinen äänestys tulkittiin laittomaksi. Asia ei ehkä ole niin mustavalkoinen kun mitä annettiin ymmärtää. Katalaanit toisaalta katsovat Espanjan hallituksen toimivan perustuslain vastaisesti estämällä kansalaisten oikeuden ilmaista mielipiteensä. 

Katalaanipoliitikot ilmoittivat pian järjestävänsä epävirallisen kansalaiskyselyn joka tapauksessa. Barcelonassa on osoitettu mieltä koko viikko kattilat kaduilla kolisten. Katalaaniviranomaiset pysyvät kaukana äänestyspaikoista, eikä virallista valvojaa ole. Sen sijaan, äänestys järjestetään vapaaehtoisvoimin. Jännät paikat koittaa huomenna ja vielä sen jälkeenkin. Ehkä Espanjan hallitus nostaa rikossyytteen Katalonian hallitusta vastaan, ehkä ei. Ehkä Katalonia valittaa asiasta EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen. Kaikki on mahdollista. Nähtäväksi jää, mikä on huomisen suuntaa-antavan kansalaiskyselyn tulos. 

Kollegani kyseli yksi päivä, mitä olenkaan saanut aikaan, kun asumissani paikoissa, sekä Skotlannissa että Kataloniassa, äänestetään tänä syksynä virallisesti tai epävirallisesti tsenäisyydestä. Noh, Skotlanti ei tällä kertaa itsenäistynyt, mutta nähtäväksi jää miten käy Katalonian. Vaikka osoite on vaihtunut, asiaa seurataan täällä mielenkiintoisena. 

Tässä vielä asiasta kiinnostuneille sveitsiläisen opiskelukaverini tekemä englanninkielinen video aiheesta (tekstitys espanjaksi). Videolla selvennetään myös, mistä katalaanien itsenäistymishalut ovat syntyneet ja siinä vahvistetaan tuntumani siitä, että nämä vahvat itsenäistymishalut ovat verratttain tuoreita.

Huomenna nähdään miten käy!

Who let the fridge open?

...is what me and my friends back home would ask every single day when coming out in the morning, if we were all living in Helsinki. When I was asked to make a piece as a guest writer for this popular, delicate blog I said “okay.” This is my attempt to illustrate (with words) my impressions on the Finnishism as spotted during my first 2 months at (what I think is) the capital of Newland (Uusimaa). Hopefully, the blog will remain as delicate and as popular as I first found it.

The stereotypical imagery

Firstly, let’s get rid of the stereotypical imagery I possessed: Finland, a place where everything just works, you freeze until you learn what to wear, expensiveness but welfare, restricted physical contact with other human beings until getting to really know them, small talk so small you’ll struggle to see it, blonde people everywhere, people so pale that you’ll feel healthy, robotic-like order and behaviour, and a long etcetera. Done.

The myths

I’m glad it only took me a couple of months to debunk some myths: that pale blonde people under those scarfs are human too! I found a few examples of innocent cheating that was somewhat relieving. For example, I heard of someone using their student card to get cheaper lunch. “Are you doing a Master’s?” -I asked- “yes, since 1998” was the reply, accompanied by a lack of embarrassment and a giggle. I’m not usually one for cheating but this felt like camomile for homesickness. This started to confirm my suspicion of all (Western?) cultures being pretty much the same with varying levels of corruption. (And by “corruption" I include any act between not returning 50 cents you got as surplus change, and getting a Ferrari after favouring your new friends so that they would get a public contract for millions.) Another important non-myth: people here speak a lot; you just have to give them the chance. And football supporters are much better than the Spanish: they are proportionally louder and their songs have real lyrics.

The language

Suomen kieli is still an enigma to me. When trying to make sense out of the little Suomi I know, I get slapped in the ear by a storm of longwords and suffixes. I have suffix nightmares: teacher asking for suffixes and me mistakenly bringing only a couple of prefixes. It’s that bad. (Probably some of you know my translation attempt “Appelsiini on uusi musta.”) But you can still lead a normal life. A nicety that needed confirmation: here everybody speaks English. Even the old lady in the forest who wanted to share with me her perspective on those two huge dogs that looked just like donkeys. The dog owner also joined the chit-chat. And none of them were drunk, in case you were wondering. Which takes me to one of the least pleasant things around these parts…

The drunken people

I had the pleasure to share a 20-minute bus ride with a drunk with a job. Came back with him in the afternoon, went back into work with him in the morning. His smell was intact. It made me wonder about his line of work but I didn’t enquire as I believe wine tasting is a scam. He was probably tasting something stronger, and quite competitively. Probably half the times I get into a bus it smells not to alcohol but to drunk. Even in the morning, when seats look fresh. It’s an entity. And it lives in the bus. I’ve been told my sense of smell is especially acute, but he was a drunk too. What I still find puzzling is the number of times the bus smells like soup. Fortunately I don’t go out much at night, otherwise I’d have an extra paragraph.

The means of transportation

Connecting bus, tram and metro seems like a crucial skill in Helsinki: not many people get to work by taking only one transport capsule; know your connections, or you’re lost. Because: why having fewer lines with higher frequency when you can have a million buses every 20-30 minutes and make people risk their (really early) lunch? I have never witnessed such a transportation redundancy. Most likely explanation: the majority of people work at the city centre, and should buses not take them door-to-door to the office, they’d freeze to death. This makes all bus and tram lines to get funnelled into Rautatientori/Elielinaukio making up a significant proportion of the traffic they should be minimising. But I prefer this to seeing a corpse parade during my commuting because people had to walk 1 km to get to their bus stop on horizontal snowfall. What kills me everytime is how early you have to be at the bus stop, as buses do not mind being several minutes early. When I realised my problem was that buses were coming in too early, I realised that means I have no problems at all. After freezing quite a few times I figured out the only way to commute safely is going to Kamppi and get the buses right from the source. Still, it already happened that bus 122 wasn’t there on time (even though their trip starts at Kamppi), some other bus came, people went on, I sceptically stayed out because the number wasn’t right, another bus came along a few minutes later, whose number changed to 122 and a few of us got on while all the others were leaving the 122-wannabe bus to get on this one. We left like 6 minutes late and I was borderline furious. Again: when I realised 6 minutes of lateness was my problem, I realised that means I have no problems at all.

The work life

Starting with the bottomline: offices here could use more shoulder-punching. Helloes and goodbyes are not abundant, and everyone’s secondary goal is not to disturb their colleagues. The primary goal is to get things done. I was surprised when I went to work after cutting my hair really short after a few weeks of full-hedgehog, afro-like hairiness and no one said a word. In Barcelona they would’ve almost declared it a bank holiday. That’s good. Going for lunch is also much more efficient and less social: instead of interrupting everyone and making lunch a 1-hour affair, people get up, look around, ask “lunch?” and as soon as they get one companion, they depart. We get to the cafeteria, eat, talk, and come back when food is finished. Lingering a couple of minutes after the last chew is starting to feel cheeky now. This, however, I like. No one wastes more than 40-45 minutes off their workday, and we all leave happily around 5. Worked longer the day before? Leave at 4.30, no questions asked. Everyone’s assumed to be a responsible adult fully in control of their behaviour and schedules. You can always get a drink after work, there’s no need to take 3-4 breaks (plus lunch) as I saw in Barcelona. At least in my field, work quality depends on inspiration and continuity, which you spoil by taking a break every time you feel like changing positions on your seat. To wrap it up, at work here in Finland I don’t have to put up with: (a) colleagues frequently, harshly rearranging their underwear or surrounding area, (b) colleagues with strong alcohol breath every Monday morning and some Fridays, (c) spicy body odour, (d) accountants that need my help to calculate my own salary, (e) unpaid salaries, (f) justification of bad work because Twitter sucked when they started. True stories.

The trust and the private space

The matter of “no questions asked” is a big deal here, I sense, and makes some matters so much easier than in countries like Argentina. Paradigmatic example: when you start a new job, in Argentina you’re required to pass the “pre-occupational tests”, which are medical and psychological: pee, blood, chest x-ray, butterflies and umbrellas drawings, and you’re either unemployed again or good to go. The reason why they check your chest and head is that those are the most visible parts behind a desk, which is usually good enough. These tests and their results take a couple of weeks, with all their associated bureaucracy: taking appointments for different matters: fortunately, you hand out your pee and blood in the same place, but the x-ray and the drawings are two extra events, magnifying the time-wasting. Here in Finland my contract reads something along the lines of “I am healthy enough to do my work.” You sign below and that’s it. No butterflies, no umbrellas, no jokingly telling the old lady queueing in front of you (when she feels embarrassed and apologises to the nurse because her pee-cup is so empty) that you could lend her some (as yours is full.) In the same no-questions-asked vein I could imagine that anyone could walk in the streets wearing whatever they like, even naked, and people wouldn’t even stare as they would all think “s/he must have a very good reason to go out like this.” This, I like.

The sports (actually, the bets)

I was always surprised to notice how closely the average Finn follows sports. It took me over 10 short visits to Helsinki and a couple of months living here to realise why: the bets. It’s a nice solution: makes you feel the adrenaline without having to go outside, because it’s freezing or windy with gentle water droplets magically floating in the air, waiting for your face to get self-splashed. I was watching HJK's last game of the season and at some point the stadium screen was showing the number “20.20”. I asked if there was something special about number 20, maybe some old player or the number of sunny days in the year, and I was told it was the payout ratio for those who bet the current score. Then the score got ridiculous (0-3, the (home) champions down) and the payout was over 100. I’m quite sure at that point no one was paying any attention to the game.

The practicality

This is what I admire and enjoy the most: the omnipresent bathroom hose, the drying rack above the kitchen sink, the leaving shoes outside, the winter clothes, the paying with card everywhere, the children in tracksuits that make them both survive and look like tiny car mechanics for everyone’s enjoyment, the buildings front door keypads, the opening-towards-the-outside doors, the master keys (I can open my building front and back doors, my flat door and the sauna door, all with the same key - delightful), the phones flat rates, the good cheap Internet, the invariably delicious expensive food, the scarf on top of the jacket, and a few other things I didn’t manage to take notes of.

I hope you've enjoyed this furious account on my first impressions about living in Helsinki. Don't forget this is an isolated post and you'll be back to enjoying the usual stories written by the bloghost in no time. Loppu!