Minne meni vuosi 2015?

On vaikea uskoa, että vuosi 2015 rupee olemaan pulkassa. Tuntuu, että tämä kulunut vuosi on sujahtanut ohi ihan ennätysvauhtia, enkä ollenkaan ymmärrä minne aika on kadonnut. Ehkä tämä ihmettely on merkki iän karttumisesta.

Alkuvuodesta ihailtiin Helsinkiä stadionin tornista käsin sekä käppäiltiin Seurasaaressa.

Koko 2015 on ollut aika mainio vuosi joka tapauksessa, vaikka blogin kannalta tämä näyttää olleen täysi floppi. Siinä missä 2014 oli blogihistorian surkein (83 postausta) on tämä kulunut vuosi ollut vielä rutkasti surkeampi (37 postausta). Se vähän harmittaa, koska en ole tarkoituksella jättänyt blogia ihan heitteille. Niin vain on tapahtunut. Toisaalta, jos mietin rehellisesti mistä tämä johtuu, niin ei enää harmita ollenkaan. Nimittäin tuntuu aika hyvältä todeta, että koneen ääressä ei enää kulu iltaisin yhtä paljon aikaa kuin ennen ja tämä johtuu ihan puhtaasti siitä syystä, että meillä on ollut aiempaa vilkkaampi sosiaalinen elämä.

Pääsiäisenä päästiin mökille.

Tänä vuonna meidän elämään on tullut uusia ystäviä ja siteet vanhempiin ystäviin on vain vahvistuneet. En muista montaakaan viikkoa, etteikö oltaisi kokoonnuttu vähintään kerran ystävien kanssa pöydän ääreen illallistamaan.

Vuosi 2015 oli ihan ennätysmäinen mitä tulee perheen kanssa vietettyyn aikaan, on se vaan niin paljon mutkattomampaa kun asuu samassa maassa! Jostain syystä tänä vuonna perheen mökille ehdittiin vain kaksi kertaa, toivottavasti ensi vuonna asia korjaantuu ja mökkireissuja tulee edes muutama lisää. 

Toukokuussa käytiin Tukholmassa ja matkattiin Guatemalaan.

Toukokuussa ehdin olla viiden eri maan kamaralla, vaikka harmikseni paluu Barcelonaan jouduttiinkin perumaan. Mukaan mahtui silti viikonloppu Tukholmassa sekä välilaskut Lontoossa ja Miamissa matkalla Guatemalaan. Guatemalan reissu oli aivan mahtava kokemus ja taas jäi sellainen tunne, että sinne kyllä varmasti palaan vielä joskus.

Kesällä käppäiltiin Suomenlinnan mukulakiviä pitkin.

Onneksi kesällä ehdittiin nauttia kotimaasta, Suomenlinnassa tuli käytyä useampaankin kertaan, joista upeimpana mieleen jää tietenkin pikkuveljen häät elokuun kesäpäivänä.

Syksy otettiin vastaan uudessa kodissa ja vuosi kului arabiaa opiskellen.

Vielä toukokuussa näytti siltä, että voidaan vihdoinkin relata. Molemmilla mielekkäät työt ja mielekäs asunto. Eipäs mennyt kuin viikko, kun vuokraisäntä ilmoitti, ettei vuokrasopimusta uusita. Iso osa heinäkuusta menikin siis uutta asuntoa etsiessä - käytiin katsomassa yhteensä yli 20 kämppää - ja loppukesästä muutettiin uuteen osoitteeseen, vain neljän korttelin päähän edellisestä.

Syksyn piriste olikin marraskuun karkumatkat Suomesta useampaankin otteeseen: ensin Lontoon sateeseen ja sitten Argentiinan aurinkoon. Nico oli pikkasen onnekkaampi ja kävi myös Islannissa ja Amsterdamissa. 

Onneksi sateisesta Lontoostakin voi saada kivoja kuvia, mutta sateen jälkeen on kiva rentoutua palmun alla!

Vuoden 2015 tuli tallusteltua vain kuuden eri maan kamaralla. Lentokoneen nousuja tuli tänä vuonna plakkariin yhteensä 14 ja luettuja kirjoja muutama enemmän. Fafasin falafel-halloumi-pitaleipiä ja Korjaamon sushia tuli sen sijaan syötyä enemmän kuin laki sallii.

Viime vuoden vuosikatsauksessa toivoin, että "ensi vuonna saadaan stressata vähemmän kämpän, työpaikkojen ja asuinmaan suhteen." Tämä meni melkein putkeen, työpaikkaa stressattiin vain toisen kohdella, kämpästäkin stressattiin vähän, mutta tänä vuonna ei sentään ollut tarpeen stressata asuinmaan suhteen. Suomessa ollaan edelleen ja kaikki merkit viittaa siihen, että vuoden päästäkin jatketaan täällä pohjolassa.

Toivotaan, että vuodesta 2016 tulee kaikin puolin entistä aurinkoisempi, oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Lontoolle uusi mahdollisuus

Vierailin Lontoossa ensimmäistä kertaa marraskuussa 2006. Reissu toteutettiin yhdessä yhden läheisimmän ystäväni kanssa ja se taisi olla niitä ihan ensimmäisiä "yksin" (= ilman perhettä) tehtyjä lomareissuja, jotka suunniteltiin ja toteutettiin nettivarausten välityksellä. Neljä päivää Lontossa kului nopeasti niitä perinteisiä turistinähtävyyksiä tutkien. Kaupunki ei nyt varsinaisesti noussut heti suosikkien joukkoon - tunnelmaa ei varsinaisesti myöskään parantanut isoisäni menehtyminen iltana ennen reissuun lähtöä - mutta loma oli silti oikein onnistunut.

Kuvat ensimmäiseltä Lontoon reissulta v. 2006.

Seuraava kohtaaminen Lontoon kanssa sattui toukokuussa 2008. Asuin Skotlannissa, passini oli juuri hajonnut ja edessä oli ensimmäisen vuoden koeviikko ja sen jälkeen reissu Itä-Eurooppaan. Erinäköisten selvittelyjen jälkeen selvisi, ettei auttanut muu, kuin suhauttaa 12 bussia etelään Suomen suurlähetystöön hankkimaan uutta (pika)passia. Vietin Lontoossa kokonaisen päivän, saavuin aamulla varhain kello 7 aikaan ja lähdin samana iltana takaisin yöbussilla Skotlantiin. 

Kuvat ensimmäiseltä Lontoon reissulta v. 2006.

Muutamaa viikkoa myöhemmin saavuin jälleen Lontooseen, tosin en tainnut viettää kaupungissa edes kokonaista päivää. Olimme läpikulkumatkalla. Aamulla saavuttiin bussilla Skotlannista ja iltapäivällä lennettiin edelleen Kroatiaan. Muistan hengailleeni reissukavereiden kanssa jossain puistossa, mutta en edes muista mikä puisto mahtoi olla kyseessä.

Kuva mysteeripuistosta v. 2008.

Toinen varsinainen Lontoo-Lontoo -reissu onkin sitten jo yli viiden vuoden takaa. Vietin kaupungissa muutaman päivän ihan tositarkoituksella ja suunnitellusti ystäväni Lauran kanssa elokuussa, ennen viimeisen Skotlannin yliopistovuoden alkua. Yövyimme legendaarisessa 21 hengen dormissa, josta löytyi kokonaiset seitsemän kolmikerroksista sänkyä. Muistan, että hengailimme taas jossain todella kivassa puistossa, mutta nimestä ei ole hajuakaan. Valitettavasti tuostakin reissusta on hieman hatarat muistikuvat, nimittäin elin kipeäksi tulemisen aikoja, karsea olo iski sitten yöbussimatkalla Lontoosta Aberdeeniin.

Mysteeripuisto vol. 2, v. 2010.

Viimein ja tuorein Lontoon reissu onkin vuoden 2011 helmikuulta, jolloin vietin kaupungissa yhden kokonaisen viikonlopun Model United Nations -konferenssissa. Koko aika meni lähinnä sisätiloissa, joten siinä ei varsinaisesti Lontoota päästy ihmettelemään.

Valokuvistakaan ei ole apua Lontoo-fiilistelyyn.

Mutta, tämä kaikki pohjustus onkin nyt sellaiselle iloiselle uutiselle kuin että Lontoo, täältä tullaan! Ensi viikonloppuna suuntaan Lontooseen ensimmäistä kertaa argentinon kanssa yhdessä. Jos joku muistaa yhden ikivanhan postauksen toukokuulta 2013, niin todettakoon, että yksi niistä meidän suunnitelmista on jälleen ja vihdoinkin toteutusvaiheessa. "Vamos a ir a ver la banda de David Mateo - Mennään Dave Mathews bändin konserttiin." Lauantaina. O2 -areenalla.

Tajusin juuri, että olen viettänyt melkein enemmän aikaa elämästäni matkustamassa (!!!) Lontooseen tai Lontoosta pois, kuin Lontoossa itsessään. Kuusi yhdensuuntaista matkaa välillä Aberdeen-Lontoo, à 12 tuntia, tekee yhteensä 72 tuntia. Tälläkään kertaan ei olla kaupungissa kuin reilut 36 tuntia.

Nojatuolimatkalle Argentiinaan, dokkarivinkki x 2

Bongailin Yle Areenasta muutaman mielenkiintoisen reissu- ja Argentiina-aiheisen ohjelman, jotka halusin jakaa myös täällä blogissa näin sumuisen sunnuntain ratoksi.

Autolla Etelä-Amerikan halki -dokkarin jaoin blogin facebook-sivuilla jo syyskuussa, Ylen sivuilla katsottavissa onkin enää kaksi viimeistä jaksoa. Kuusiosaisessa dokumentissa seurataan kahden norjalaisen miehen reissua Perun Limasta Argentiinan Buenos Airesiin. Matka kulkee Bolivian, Argentiinan, Paraguayn, Brasilian ja Uruguayn kautta Buenos Airesiin, eikä roadtripistä tietenkään selvitä ilman koettelemuksia. Tässä viimeisessä jaksossa seikkaillaan lähinnä Buenos Airesissa, niissä perinteisissä matkakohteissa: 9 de juliolla, La Bocassa ja Bomboneralla sekä Recoletan hautausmaalla. Eikä ryöstöiltäkään selvitä, nimittäin herrat joutuvat kavalluksen kohteeksi jopa kahteen kertaan. 

Jos kielitaitoa riittää, kannattaa tsekata Norjan NRK tv:n sivut. Siellä näyttää olevan vielä kaikki kuusi jaksoa katsottavissa kera norjankielisten tekstitysten.

Metallikieli on Ville Lipiäisen sympaattinen dokumentti suomalaiseen musiikkiin rakastuneista argentiinalaisista, jotka ovat päätyneet opiskelemaan suomea musiikki-ihastuksensa vuoksi. Dokumentissa haastatellaan useampaakin argentiinalaista. Kuulostaa hassulta, että maailman toiselta puolelta asti matkataan Suomeen musiikin perässä. Yksi haastatelluista kertoo jopa lukeneensa Kalevalan, tosin espanjankielisen käännöksen, sekä pitävänsä savon murteesta. Suurin osa fanittaa niitä tunnetuimpia bändejä, kuten Nightwish, HIM, the Rasmus, Stratovarius, Sonata Arctica yms. mutta kuvassa esiintyvä Nadia rupesi opiskelemaan suomea löydettyään Apulannan. 

Kymmenen vuotta sitten pienessä 50 000 asukkaan vaihtokaupungissa Mendozan maaseudulla tuli silloin tällöin kadulla ja koulussa vastaan paikallisia suomalaisten bändien fanireppu selässä. Olin todella yllättynyt kuinka tunnettuja jotkut suomalaiset bändit jo silloin olivat ja isänmaallisuus-fiilis nousi pintaan joka kerta kun the Rasmuksen In the shadows pärähti soimaan paikallisessa yökerhossa. Kaupungin ainoan levykaupan seiniä koristivat silloin jopa kolmen suomalaisbändin julisteet.

Dokumentin voi katsoa täältä. Valitettavasti se näyttää olevan näkyvissä vain Suomessa, ellei osaa kikkailla. 

Molemmat kuvat kuvakaappauksia dokumenteista Yle Areenasta. 

Marraskuuta pakoon!

Enää 13 päivää ja me lähdetään marraskuuta karkuun toiselle puolelle maailmaa. Arvaatte varmaan aika nopeasti minne! Johan tässä alkaa kohta olemaan kaksi vuotta aikaa viimeisestä reissusta Argentiinaan, joten nyt on korkea aika lähteä perhettä moikkaamaan. Maassa ei tällä kertaa ehditä olla kuin kaksi viikkoa ja risat, mutta meinaan silti poiketa myös Mendozaan vaihtoaikojen perhettä moikkaamaan. Edellisestä Mendozan reissusta kun on jo yli viisi vuotta aikaa.

Olen hurjan innoissani lähenevästä reissusta, vaikka lentomatka tuleekin olemaan erityisen rankka. Meillä on nimittäin ensimmäistä kertaa ihan hullu lentoreitti Helsingistä New Yorkin kautta Buenos Airesiin. Ei vain yksi pitkä lento, vaan kaksi (!) pitkää lentoa. Paluumatkalla meillä on näillä näkymin jopa 10 tuntia aikaa tallustella Ison Omenan katuja. Jos siis pääsemme mutkitta maahan, siitä kun ei ikinä Jenkkien kanssa voi olla täysin varma.

Eikä tässä vielä kaikki. Argentiinassa oli viime sunnuntaina historialliset presidentinvaalit, koska ensimmäistä kertaa ikinä vaaleissa mennään toiselle kierrokselle. Tämä toisen kierroksen vaalipäivä sattuu tietenkin meidän matkalle, joten päästään fiilistelemään vaaleja ihan livenä. Vaaliuutinen meinasi tuoda mutkia matkaan, koska en missään nimessä haluaa käyttää vaalipäivän jälkeistä yötä bussimatkaillessa vaan viettää vaalivalvojaisia ensimmäistä kertaa Argentiinassa ja tietää etunenässä kenestä mahtaakaan tulla maan uusi presidentti. Rouva K menee vaihtoon joka tapauksessa ja seuraava vallankahvan hallitsija on vastakkaista sukupuolta.

Tyypillistä mun tuuria, että Argentiinassa on tietenkin tällä hetkellä meneillään yksi vuosisadan kylmimmistä keväistä. Onneksi jopa ne 20 astetta on kuitenkin aika paljon enemmän lämpöä, kuin mitä Helsingissä lupaillaan. Peukut pystyyn, että aurinko porottaa ja lämpöasteet nousee!

Kuva juurikin kuvan kauniista Mendozasta kuuden vuoden takaa.

Minne meni kesä 2015?

Kulunut kesä oli siitä erikoinen, että se kului ihan sumussa. Jotenkin tuntuu siltä, etten edes ehtinyt saada siitä kunnon otetta ennen kuin se oli jo ohi. En tiedä johtuuko se siitä, että kesäkuun alku meni reissussa Guatemalassa ja heti juhannuksen jälkeen aloitin uudessa työpaikassa. Olin menneenä kesänä ensimmäistä kertaa sitten 2012 koko heinäkuun töissä ja vaikkei ne heinäkuun kesäkelit mitään erikoisen upeita olleetkaan, tuntuu ettei koko heinäkuusta jäänyt mitään käteen. En edes muista koska olisin viimeksi viettänyt syntymäpäiväni töissä! Ehkä vuonna 2010. Vanhempieni mökillekin ehdimme koko kesän aikana tasan kerran, vaikkei meillä varsinaisesti viikonloput mitenkään hurjan täynnä ohjelmaa olleetkaan.

Viime viikolla kävin eräässä kirjakaupassa Helsingin keskustassa. Siellä oli kova joulutohina päällä ja joulukoristeitakin oli jo asetettu myyntiin. Myyjä yritti kassalla kovasti kehotella tarkastelemaan niitä joulukalentereita enkä halunnut uskoa, että minun pitäisi lokakuun alkupuoliskolla miettiä joulukalenterin ostoa. Vastahan olen hyväksynyt kesän loppuneen ja syksyn tulleen, mutta että nyt pitäisi jo olla ostamassa joulukalenteria. Ei kiitos. 

Haluaisin kovasti jatkaa blogiin kirjoittelua ja erinäköisiä ajatuksia ja postausideoitakin päästäni kyllä löytyy. Uuden työn alettua tuntuu vaan ihan mahdottomalta löytää aikaa blogille. Viimeaikoina en ole edes onnistunut löytämään aikaa pyykkäämiseen, koska en ole ehtinyt kun käydä kääntymässä ja nukkumassa kotona. Saati sitten, että ehtisin selailla ja valkkailla kuvia koneen ääressä. Onneksi en sentään tee töitä aamusta iltaan, vaan meillä on vapaa-ajalla treffejä ystävien kanssa ja muiden harrastusten parissa. 

Olen joka tapauksessa hankkinut uuden kameran ja ratkaissut läppärini tilaongelmat, ainakin toistaiseksi. Katsotaan auttaako tämä palaamaan blogikirjoittelun pariin. 

Nämä kuvat ovat Nicon ottamia siltä koko kesän ainoalta mökkireissulta. Kesäfiilistä oikein olan takaa, eikö vain?

Vuosi paluumuuttajana Suomessa

Noin viikko sitten meillä tuli kokonainen vuosi täyteen Suomessa elämistä. Minulle vuosi paluumuuttajana ja Nicolle kokonainen vuosi suomalaisuutta. Viimeisten 12 kuukauden aikana olemme ehtineet muuttaa jo kahteen kertaan, ensin vanhempieni luota Töölöön ja sittemmin uudelleen Töölön sisällä. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina.

Vielä vuoden Suomessa olon jälkeen yritän silloin tällöin sopimattomissa tilanteissa pusutella tervehtiessä. Tämän aiheuttaa puhtaasti se, että ystäväpiiriini kuuluu muita pusuttelevia henkilöitä. Välillä tuntuu hassulta tavata vanhoja tuttuja ja tervehtiä vain etäisyydeltä. Tuntuu siltä, että jotain puuttuu kun vastapuoli ei tuokaan poskea lähettyville.

Ilokseni olen huomannut, että Suomestakin löytyy extempore-ihmisiä. Treffien pakollinen sopiminen oli yksi "pahin pelkoni" ennen Suomeen paluuta. Pitääkö kaikki suunnitella viikkoja etukäteen? Ei aina tarvitse. Onneksi meillä on ystäväpariskunta, jolle voi laittaa viestiä keskellä päivää ja sopia after work treffeistä samalle päivälle. Heille voi soittaa vaikka seitsemältä illalla ja sopia sushi-treffit Korjaamolle kello kahdeksaksi. Toisen kaverin kanssa voi sopia retkestä Nuuksioon edellisenä iltana tai leffareissusta samana päivänä. Tämä tekee minut onnelliseksi!

Toinen ilon aihe on, että Helsingistäkin löytyy pieniä, söpöjä ja omalaatuisia kahviloita. Niitä löytyy sen verran monta, että vuodenkin jälkeen uusia tuntemattomia kahviloita putkahtaa tielle harvase päivä. Eipä ole tarvinnut harmitella eteläeurooppalaisten kahviloiden perään. Paitsi ehkä kahvin hinnan ja kahviloiden aukioloaikojen suhteen (kuka sulkee ovensa klo 18 vasta kun ihmiset pääsee töistä?).

Positiivinen hämmästyksen aihe taas on, kuinka paljon englantia Helsingissä joutuu käyttämään esimerkiksi kahviloissa ja ravintoloissa. Nykyään todella usein tilaukset tehdään englanniksi, koska tarjoilija ei osaa suomea. Mua tämä ei haittaa ollenkaan, päinvastoin, sitä tuntee olevansa melkein kuin ulkomailla ja on hienoa, ettei kieli näytä olevan esteenä työnsaannille. 

Vielä vuodenkin jälkeen koin onnellisia tyytyväisyyselämyksiä silloin kun asiat toimii kuin luistaen. Soitin kaasuyhtiöön laittaakseni kaasusopimuksen poikki, muuton vuoksi. Ei mitään ihmeellisyyksiä tai kyselyjä, muuta kuin että "mihin osoitteeseen voidaan viimisin lasku lähettää?". Niin helppoa! Tai internetin tilaus. Menin palveluntarjoajan nettisivuille, klikkailin pariin kertaan ja homma oli hoidossa. Vaikka tilauksessa ilmaantui pieniä ongelmia, sain soiton kännykkään ja loistavaa palvelua. Yhteys luvattiin alkavaksi puolen tunnin päästä siitä, kun olin ilmoittanut lähettimen sarjanumeron puhelimitse. No arvatkaapa, menikö edes puolta tuntia? Ei! Ja arvatkaa kauanko kesti Skotlannissa netin saaminen? 30 päivää! Skottien puolustukseksi todettakoon, että tapahtumasta on viisi vuotta aikaa. Ehkä tilanne on sittemmin kehittynyt parempaan suuntaan.

Uusi työ, muutto ja kesä veivät mehut ja ajan niin täysin, että blogi jäi kokonaan hunningolle. Luottavaisin mielin suuntaan katseeni pimeneviin syysiltoihin. Eiköhän silloin taas blogi-inspis löydy. Toivotaan niin!

P.S. Mahdollisesti pian postailen ainakin Nicon kuvia Islannin seikkailulta. Hitto vie, onnekas maahanmuuttaja pääsi työpaikan vaellusreissulle Eyjafjallajökull-maahan!

Suomen upea saaristo

Kesäkuu meni ohi ihan hujauksessa, koska puolet siitä kului maailmalla. Nyt kauniit kesäillat ja Suomen suvi on vienyt mennessään. Juhannusta päästiin viettämään kauniiseen saaristoon Inkoon lähelle ystäväpariskunnan omaan saareen. Enkä ole voinut taaskaan todeta muuta kuin, että on tämä Suomi ja Suomen kesä niin kaunis!

kuvassa jo hiipunut juhannuskokko

Viikkoa myöhemmin löydettiinkin itsemme yhdestä Helsingin saarista, nimittäin Seurasaaresta. Tästä meiltä Töölöstä ei ole sinne kovinkaan pitkä matka, varsinkaan jos pyrähtää paikalle pyörän selässä. Jätskit vaan kikkarilta käteen ja saarea tallaamaan. En ollut koskaan aiemmin eksynyt sinne sivusaarelle (Pukkisaari), josta tämä alla näkyvä kuva on otettu. Siellä vasta rauhallista olikin. Ja sinne sai kävellä ihania pitkospuita pitkin, ne on aina olleet mun lemppareita. Nuorempana partiolaisena toivoin joka kerta vaellukselle lähtiessä, että matkalla löytyisi edes yhdet pitkospuut reitin varrelta. 

näkymä Pukkisaarelta - uskoisiko tän olevan Helsinkiä ollenkaan?

Viime viikonloppuna päädyin ensimmäistä kertaa ikinä Pihlajasaareen. Ystävät sai loistavan idean tehdä kesäretki Pihlikseen. Minäkin siis alkuperäisenä helsinkiläisenä astuin saarelle ensimmäistä kertaa. Tuuli oli itse asiassa aika kova, eikä takki olisi ollut turha väline ottaa matkaan mukaan. Jotkut rohkeat makasivat pyyhkeiden päällä rantahiekassa pelkissä bikineissä, vaikka itse kaipasin kotiin jäänyttä kaulahuivia. Saaren ainoasta ravintolasta sai muuten todella hyvää lohikeittoa yllättävänkin sopivaan hintaan, se onneksi lämmitti ainakin hetken. Ensi kerralla sitten omat retkieväät mukaan.

Pihlajasaaren syötävän suloiset pukukopit

Pihlajasaaren valloituksen jälkeen keksittiinkin, että tämän kesän tavoite on tutkia lisää erilaisia saaria. Niitähän täältä Suomen kamaralta löytyy. Katsotaan eksytäänkö vielä toistekin pääkaupungin ulkopuolelle saaria valloittamaan, nimittäin löytyyhän niitä aikamoinen määrä ihan täältä Helsingistäkin.

Tämä kertomus on osa Instagram Travel Thursdayta ja kuvat puhelimella räpsästyjä. Muita Instagram Travel Thursdayn postauksia voi käydä kurkkimassa järjestäjien (Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca) blogeista. Lisätietoa itse tempauksesta sekä ohjeet voi lukea täältä. Minut löytää instagramista nimimerkillä @annikaig ja kyseisen linkin takaa voi katsella kuvia, vaikkei omaa instagram-tiliä omistaisikaan.

Onni on oma, suomalainen suihku

Kuinka ihanalta tuntuukaan olla kotona. Reilussa kahdessa viikossa ehti jo tulla kova ikävä kotiin, rakkaan luo ja Suomeen! Ette uskokaan kuinka mahtavalta tuntui eilen viimein avata avaimella kotiovi ja päästä kunnon suihkuun. Tuntui siltä, että hiukset sai kunnolla pestyä ensimmäistä kertaa tässä kuussa.

Hävettää myöntää, että ylläolevat neljä valokuvaa ovat ainoat kameran muistikortilta löytyvät kuvat koko Guatemalan reissulta. Loput, vähän jännittävämmät kuvat löytyvätkin tällä kertaa puhelimesta. Ymmärrätte varmaan miksi nautin kotiinpaluussa erityisesti omasta suihkusta. Kuvissa näkyvästä Guatemala cityn makuuhuoneeni häkkyrästä tippui muutama hassu tippa. Kiittelin muutamaan kertaan viime keväistä kampaajakäyntiä ja päätöstä leikata tukka lyhyeksi.

Eilen illalla vuorokauden pituisen matkustuksen (Guatemala-Miami-Madrid-Helsinki), lentokenttäjuoksujen ja seikkailun jälkeen väsymys painoi päälle, mutta pakko oli päästä kävelylle ja ulos hengittämään raikasta ilmaa pakokaasujen jälkeen.

Tuntuu niin hyvältä olla kotona, vaikka toki olen myös tyytyväinen ja iloinen viime viikkojen seikkailuista. Ehkä palaan niihin vielä. Toivon, että kolmas kerta toden sanoo ja seuraava Guatemalan reissu joskus tulevaisuudessa olisikin sitten rennompi lomareissu.

Nyt meinaan nauttia tästä ainoasta kesälomaviikosta, sillä ensi viikolla aloitankin jo uudessa työpaikassa. Vaikka toisaalta en malttaisi sitäkään odottaa!

Tunnelmia Guatemalasta

Pääsin kuin pääsinkin perille Guatemalaan onnistuneesti Lontoon ja Miamin sattumusten jälkeen. Ensimmäinen viikko on nyt takana ja toinen vielä edessä. Aika on itse asiassa kulunut jotenkin yllättävän hitaasti. Rehellisesti sanottuna mietin jo pari päivää sitten, että kuinka vieläkään ei olla reissun puolivälissä. 

Ensimmäisenä päivänä pääsin tutustumaan presidentin vastaiseen mielenosoitukseen Guatemala cityn pääaukiolla presidentin palatsin edessä. Varapresidentti tajusi jo erota virastaan korruptioskandaalin myötä, mutta kansa vaatii nyt presidentin eroamista. Mielenosoitus oli todella rauhallinen ja hyvänmielinen, oli mielenkiintoista lukea erinäköisiä julisteita ja iskulauseita. Mielenosoituksia on pidetty viimeisen kuukauden aika useita, jokunen niistä on päätynyt ihan YLEn uutisiin saakka.

Ensimmäisen viikon aikana tulikin sitten reissattua aikalailla ympäri maata. Olen matkannut autolla paikallisen kollegan kanssa useita tunteja pitkin maanteitä. Selittänyt Suomesta ja kysellyt Guatemalasta. On käyty läpi aiheita politiikasta uskontoon ja talouteen. Paikalliskollega nauroi kun kerroin Suomen poliisin ampuneen viime vuoden aikana yhteensä kuusi laukausta. Ajattelin, että ehkä se selittää minkä takia katseeni kiinnittyy täällä katukuvassa näkyviin aseisiin. Tässä maassa kuusi tuskin riittää edes pääkaupungissa yhden yön aikana tapahtuvien laukauksien laskemiseen.

Alkuviikosta oltiin ihan maan itärannikolla Izabalin maakunnassa, joka sijaitsee todella lähellä Hondurasin ja Belizen rajaa. Maisemat oli ihan kuin Karibian saarelta. Välissä kävimme nukkumassa yhden yön (tai pikemminkin muutaman tunnin) pääkaupungissa ja jatkoimme matkaa maan länsiosaan.

Olen tavannut paljon paikallisia nuoria ja kuullut heidän huolistaan ja unelmistaan. Osa asioista, jotka kuuluvat heidän arkipäiväänsä kuulostaa omaan korvaan niin utopistisilta. Ihmiskauppa, kidnappaukset, rikollisjengit ja huumereitit ovat täällä läsnä niin eri tavalla kuin siellä meidän lintukodossa Suomessa. Olen jutellut paikallisten päättäjien kanssa ja ihmetellyt miten yksikään maa voi kehittyä parempaan, jos vallassa on sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut. Olen kuunnellut yhden pienen kylän paikallisradion omistajaa ja miettinyt kuinka eri planeelta me saman maapallon ihmiset oikein tulemmekaan.

Olen ihastellut maisemia kollegan kiinnittäessä huomiota lähinnä asfalttiin ja muuhun liikenteeseen. Olen harmitellut, etten ole pystynyt ikuistamaan näitä upeita maisemia kameran muistikortille, vaan pelkästään omaan muistiini. Auringonnousu aamulla tienpäällä ja vuoristojonot. Täysikuun loiste ja tulivuoret. Tropiikin sademetsän vihreys, palmut, kookokset, banaanipuut ja kauniit kukat. Ne maantien reunassa siistissä rivissä olevat tuoreet ananakset, mangot ja muut hedelmät.

Sadekausi on näkynyt katukuvassa ympäri maan. Tänäänkin täällä Guatemala cityssa on satanut koko iltapäivän, varmaan jo kohta 4-5 tuntia putkeen enemmän tai vähemmän rankasti. Sekä idässä, että lännessäkin satoi runsaasti ja ukkonen jyrisi. Onneksi sentään lämpötila on vähän laskenut ja on helpompi hengittää. Huomenna suuntaan jälleen länteen, tällä kertaa lähemmäs Meksikon rajaa!

Ja taaskaan ei mennyt ihan putkeen..

Tässä vaiheessa mun pitäisi olla jo Guatemalassa, mutta istunkin hotellihuoneessa Miamissa. Olisihan se nyt ollutkin liian hienoa päästä kertaheitolla suoraan Guatemalaan ja vielä melkein saman päivän aikana. Aamulla pääsin Helsinki-Vantaalla pitkästä aikaa Schengen alueen ulkopuolelle lentävien lähtöterminaaliin. Siinä vaiheessa tajusin, minkä takia joku saattaisi pitää Helsinki-Vantaan lentokenttää lempparikenttänään. Schengen alueelta lähtevillehän on paljon paremmat puitteet, on tilavaa ja väljää sekä paikkoja, johon istua. Tällä kertaa päätin istua aamupalalle Starbucksiin juomaan lattea ja syömään kotoa tuotua voileipää. Tajusin, että olen vihdoin tajunnut kasvaa aikuiseksi ja oikean kahvin rakastajaksi. Tai sitten jossain muussa oli vikaa, mutta päättelin tämän siitä, että Starbucksin latte maistui nyt ensimmäistä kertaa ihan kuralta. Yök. Ei enää ikinä! Olen vieläkin katkera siitä, että lentokentältä lähti ainoa kunnon kahvila, Roberts jo muutama vuosi sitten.

Lontooseen laskeuduttiin huippusäässä. Lenan vinkin ansiosta olin aamulla valinnut F-paikan koneesta ja siltä olikin hienot näkymät halki Lontoon. Iso Benkku, Lontoon Silmä sun muut erottuivat upeasti yläilmoista. Heathrowlla mulla olikin vajaat pari tuntia vaihtoaikaa, enkä ollut ollenkaan osannut tajuta kuinka tiukille sekin menee. Terminaali kolmosesta piti lähteä suikkeloimaan terminaali vitoseen. Piti ottaa bussia ja junaa. Terminaali vitoseen saavuttua oviaukossa odottikin lentokenttävirkailija Miami-kyltti kädessä, saatiin häneltä fast express -kortit mukaan ja sillä hoitui kivasti passintarkastus ohituskaistaa pitkin. Ehdin juuri kipaista naistenhuoneessa sekä hakea WHSmithiltä pullon vettä ja levyn Galaxyn cookie cramble -suklaata -oi niitä aikoja!

Olin jo paikallani Miamin koneessa puoliunessa, kun kapteeni kuulutti lentokoneessa olevasta viasta. Ilmeisesti joku takaovista ei ollut kohdillaan. Lähtö tulisi myöhästymään pari tuntia, koska meidän piti vaihtaa konetta. Jaahas. Pointsit kuitenkin British Airwaysille siitä, että putken ulostautuessa meitä odotti asiakaspalvelutiskillä viiden punnan ruokalipukkeet. Sillä sai yllättävän paljon tavaraa Bootsista. Kylmän lohipastasalaatin, tuoremehun, suklaapatukan, minttupastilleja ja vielä purkkaa. Ihana myyjä ei antanut minun käyttää vajaata seteliä vaan kehotti nappailemaan pastilleja ja purkkaa, jotta kassa näytti 4,99 ja sain ruokaa koko lipukkeen edestä.

Onneksi uusi kone saatiin alle "aikataulussa" ja lentoon päästiin vain kolmisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Tässä vaiheessa oli jo aika selvää, etten tule illan Guatemalan koneeseen ehtimään. BA:n työntekijät kehottivat kaikkia rentoutumaan ja olemaan murehtimatta jatkolentoja. Tein työtä käskettyä. Olin tosi positiivisesti yllättynyt, kuinka siististä lentohenkilökunta hoiti hommat. Kapteeni pyyteli useaan kertaan anteeksi ja tuli matkustamoon selittämään asiaa ja otti ihmiset ovella vastaan. Koko väki oli jotenkin yli-ystävällisiä ja kiitteli vaan matkustajien kärsivällisyyttä.

Ja kuinkas sitten kävi Miamissa? Perillä oltiin klo 18 ja mun Guatemalan koneen piti lähteä 18:50. Olin etukäteen lukenut kauhukertomuksia Miamin lentokentästä, jolla tarvitsee tuntikausia aikaa lennon vaihtoon. Helsingissä olin tyytyväinen, että pystyin checkaamaan matkalaukun Guatemalaan asti. Pääsin kyllä Miamin koneesta ulos todella nopeasti, käytävällä odotti ystävällinen virkailija, joka ojensi kirjekuoren käteen. "Tässä on tiedot hotellista, saat siellä ruokaa ja huomenna lennät Guatemalaan". Tyytyväisenä kävelin passintarkastukseen ja yllättäen sielläkin oli hiljaista. "1st time ESTA travellers" -jonossa ei ollut kuin muutama ihminen, joten maahantulo sujui nopeasti. Virkailija oli kuubalainen heppu, jonka kanssa heitettiin läppää. Eipä ole ennen Jenkkeihin tulo sujunut noin mukavasti. Puoli tuntia sen jälkeen kun pääsin koneesta ulos olin jo lentokeltältä ulkona odottamassa shuttlea hotellille. Siinä kestikin sitten melkein toiset puoli tuntia. Onneksi vastassa oli jälleen symppis kuubalainen kuljettaja. 

Hotellilla asiat ei sitten sujuneetkaan niin mutkattomasti. Olin saanut British Airwaysilta kirjekuoren, josta löytyi matkalippu huomiseksi sekä kirje, jossa luki hotellin tiedot ja pahoittelut myöhästyneestä lennosta. Varsinaiset hotelliyöhön ja ruokailuun oikeuttavat voucherit olivat kuitenkin jääneet kirjekuoresta pois, minkä vuoksi hotellin respa ei pystynyt ottamaan mua vastaan vaan lähettivät takaisin lentokentälle hakemaan puuttuvia vouchereita. Vähänkö otti päähän! Yritin järkeillä ja taistella vastaan, mutta eivät neljä ukkoa selitti, etteivät kuulemma voi puhelimitse soitella eikä heillä ollut matkustajien nimiä. He olivat hotellilla saaneet vain tiedon, että varatkaa näin ja näin monta huonetta.. väsymys painoi päälle ja multa pääsi itku. Kuubalainen shuttlekuski yritti tarjota lohdukkeeksi omaa lounastaan ja lähti heittämään mua takaisin lentokentälle (onneksi hotelli oli vain 10 min ajon päässä kentältä). British Airwaysin check-in tiskillä tulostivat mulle uudet voucherit kädenkäänteessä. Tässä vaiheessa shuttle-vuorot olivat kuitenkin jo vähentyneet ja odotin taas kuljetusta reilu puolisen tuntia.

Hotellille päästyä sain vihdoin huoneen ja kävin illallistamassa yläkerran "näköalaravintolassa". Respassa vastaan tuli muutama muu BA:n matkustaja, jolta puuttui se kullan arvoinen voucher kirjekuoresta. En siis ollut ainoa huono-onninen. Matkalaukkua en saanut mukaan, joten se odottaa kentällä huomista lentoa. Olisi ollut järkevää pakata edes vaihtopaita tai alkkarit käsimatkatavaroihin. Piti tämäkin oppia kantapään kautta. Nyt toivottavasti saan nukuttua ja herään herätyskelloon, jotta huomenna ehdin viimeinkin Guatemalan koneeseen. 

Pieni pala Tukholmaa

Viikonloppumatka Tukholmaan on tietenkin ollut suunnitteilla jo useita vuosia, mutta aina se on joutunut väistymään muiden suunnitelmien tieltä eikä lyhyillä Suomen lomilla ole tehnyt mieli lähteä paljon Helsinkiä tai mökkikylää pidemmälle. Näin Suomessa asuessa taas Tukholmakin on kiva piristys arjen keskellä ja niin kätevä, koska sinne voi suunnata ihan muutamaksi päiväksi sen kummempia lomia suunnittelematta. 

Henkilökohtaisesti olen tällä hetkellä saanut ihan tarpeekseni noista Itämeren eksoottisesti paateista, viime kesäinen päiväreissu Tallinnaan sekä risteily ystäväni häihin Ahvenanmaalle täytti oman risteilyannokseni vähintäänkin muutamalle seuraavalle vuodelle. Appelsiinin puolikkaani varmasti olisi lähtenyt tutustumaan suurempiin Tukholmaan vieviin paatteihin ihan mielellään, mutta mulle oli lohdutus huomata, että kaveripariskunnan kanssa oltiin kaikki samaa mieltä siitä, että tällä kertaa lentokone oli ainoa oikea vaihtoehto. Ja kuinka luksusta on kuunnella kapteenin lausahdus "valmistautukaa laskeutumaan 15 minuutin päästä" juuri kun tuntuu, että vastahan sitä päästiin koneeseen sisään. Oi kunpa kaikki lennot olisi yhtä leppoisia ja lyhyitä pyrähdyksiä!

Vietimme Tukholmassa yhteensä vain kaksi kokonaista päivää. Lennot oli kätevästi niin, että saatiin otettua kaikki irti viikonlopusta - menolento perjantai-iltana ja paluu sunnuntaina illalla. Aiemmin olen käynyt Tukholmassa tosi lyhyillä visiiteillä, siis vielä lyhyemmillä kun tämänkertainen. En ole oikeastaan koskaan päässyt tekemään rakastamaani päämäärätöntä haahuilua ympäri Tukholma katuja, vaikka kaupungissa olen periaatteessa vieraillut jo monta kertaa ennenkin. Onneksi meillä ei kellään ollut mitään sen erikoisempia suunnitelmia, vaan reissukaverit oli samaa mieltä siitä, että kävely ja kaupungin fiilistely on parasta mitä on. 

Lauantain sää sopi suunnitelmiin oikein mainiosti, aurinkokin helli ajoittain. Sunnuntaina taas satoi koko päivän, mikä tarkoitti sitä, että muutama tunti hehkutetussa Fotografiska-museossa oli paikallaan. Ja visiitin arvoinen museo se onkin! Vinkki vitosena kerrottakoon, että kahden pääsylipun ostaja saa kaupan päälle vapaavalintaisen julisteen. Onneksi kaveri bongasi tämän tiedon turistikartasta, nimittäin etua ei museossa erikseen mainosteta!

Tukholmasta tykättiin kaikki neljä! Osa meistä olisi kai valmis kaupunkiin muuttamaankin. Nicon mielestä Helsinki on kivempi, koska täällä on niin paljon vähemmän ihmisiä ja kieltämättä itseänikin yllätti Tukholmaan suuruus, joka löi vasten kasvoja heti lentokenttäjunasta ulostautuessa. Metrotunnelit ja ne kodittomat kerjäläiset yms. toi heti mieleen Euroopan suurimmat metropolit Pariisista Lontooseen. Rehellisesti sanottuna olen tyytyväinen, ettei Helsinki ole näihin verrattavissa. On tämä meidän oma rakas pääkaupunkimme niin pieni paikka ja painii täysin eri sarjassa. Ihmetystä herätti meidän keskuudessa erityisesti parrakkaat ruotsalaiset (mikä ihmeen muoti tämä on?), joiden lukumäärää osa porukasta innostui laskemaan. Muina ihmetyksen aiheina oli Gamla Stanin turistikaupoista löytyvä Muumi-krääsän määrä sekä metrolippujen hankkimisen ongelmallisuus!

Yövyimme tällä kertaa Airbnb-kämpässä Södermalmilla, tosi kätevällä paikalla ja söpön persoonallisessa asunnossa. Siitä ehkä pian lisää. Tämä oli meille kaikille ensimmäinen Airbnb-kokemus ja täysin mutkaton sellainen. Airbnb on armasti seuraavallakin reissulla varteenotettava vaihtoehto majoitusta etsiessä. 

Lyhyt pyrähdys Tukholmaan taisi toimia meillä kaikilla sopivasti rentouttavana breikkinä keskellä kevään muita stressejä. Oli myös ihana huomata, kuinka kätevää oli ensimmäistä kertaa matkustaa ystäväpariskunnan kanssa reissun alusta loppuun saakka. Eiköhän tällä porukalla lähdetä reissuun toistekin. Todennäköisesti jonnekin muualle, mutta miksei vaikka Tukholmaankin!