Ravintolavinkkejä Barcelonaan

Mulla on jo viime kesästä lähtien roikkunut luonnoksissa listaus meidän lemppariravintoloista Barcelonasta. Vaikka asuinkaupunki ja maakin muuttui tässä välissä, niin laitetaan lista kuitenkin nyt vihdoin julkiseksi. Ehkä tästä on jollekulle hyötyä, tai sitten vaan meille kun joku päivä palataan Barcelonaan.

Omasta mielestäni yksi Barcelonan parhaista puolista on, että sieltä löytyy vaikka minkä maan ruokakulttuuria. Ymmärrän kyllä, että jos kaupunkiin matkustaa parin päivän lomalle, niin se paikallinen ruoka on varmaan ykkösenä listalla, mutta kehottaisin harkitsemaan myös muun maalaisia ravintoloita.

Cerveseria Catalana

Paras tapaspaikka hinta-laatusuhteeltaan. Suosittu turistien keskuudessa, mutta paikallisia löytyy myös. Pöytiä ei voi varata, vaan kannattaa mennä ajoissa paikalle, sillä odotusaika voi venyä jopa 30-60 minuuttiin. Palvelu ei ole ihan parasta ja romanttiselle illalliselle en tätä paikkaa suosittele - paikalla käy aikamoinen kuhina, yleisilme on vähän hektinen ja tarjoilijat sen takia kiireisiä. Yleensä syönnille asetetaan takaraja tyyliin "teillä on kaksi tuntia aikaa". Suosittelen tilaamaan ainakin näitä: patatas bravas, huevos cabreados, pan con tomate, jamón jabugo, calamares a la romana ja jälkkäriksi tietenkin crema catalana.

Osoite: Carrer de Mallorca 236. Lähimmät metroasemat Diagonal & Passeig de Gràcia.

Bilbao Berria

Kätevä pintxo-paikka, koska löytyy ihan keskustasta Bornista. Kaikki suolaiset ja makeat ruuat maksaa 1,65e kappale. Ei välttämättä kannata mennä sudennälkäisenä, koska tikkuja kertyy helposti liikaa. Vähän ahdas, mutta paljon herkkuja ja suuri valikoima. Palvelu ystävällistä. Kannattaa varoa juomien hintojen kanssa, taitavat myydä keskimääräistä kalliimpaa sangriaa. Toimii niin, että käyt tiskiltä nappaamassa lautaselle ruokaa niin monta kertaa kuin haluat ja tarjoilija sitten laskuttaa pöydästä löytyvien tikkujen määrän mukaan. 

Osoite: Plaça Nova 3. Metro L4 Jaime I. 

El Glop

El Glop oli meidän mielestä ehdottomasti paras paella-paikka, sinne veimme monet vieraat. Kyseisellä nimellä kulkevia ravintoloita taitaa kaupungista löytyä ainakin kaksi, mutta suosittelen ehdottomasti Gràcian lähiössä olevaa (toinen löytyy ihan keskustasta Rambla de Catalunyalta). Yleensä tilasimme kolmelle kahden hengen paellan, koska annos on jättimäinen. Hinnallakaan sitä ei ole pilattu, koska annos maksaa n. 14 euroa per nenä. Palvelu oli aina ystävällistä ja huumorintajuakin tarjoilijoilla riitti. 

Osoite:  Carrer de Sant Lluís 24. Gràcia. Metro L4 Joanic.

Ugarit

Jos haluaa kokeilla syyrialaista, kannattaa suunnata Ugaritiin. Veimme sinne lähes kaikki Barcelonassa vierailleet ystävämme. Ugaritin hummus on taivaallista! Ketjun ravintoloita löytyy Gràcian alueelta useita, kaikissa on sama menu. Suosittelen ainakin tabboulehta sekä kombo-aterioita, joista riittää hyvin kahdelle. Lähes joka kerta minttuteetä ruuan päälle tilatessa talo tarjoaa jälkkäriksi herkullista baklavaa.

Osoite: Carrer Verdi (löytyy 2) tai Carrer Bruniquer (löytyy 3). Metro L4 Joanic.

Wok Verdi

Kaupungin yksi hinta-laatusuhteeltaan parhaista ruokapaikoista  löytyy ehdottomasti Gràciasta. Pieni take away -paikka myy wokkia mukaan. Vähän päälle seittemällä eurolla saa kahdeksan makia ja keskikokoisen annoksen wokkia. Sopii kadulla nautittavaksi tai kotiinvietäväksi. Meillä jäi wokista aina puolet yli seuraavan päivän lounaaksi, annos on sen verran iso.

Osoite: Carrer Verdi 20. Metro L4 Joanic tai L3 Fontana. 

Addis Abeba

Barcelonassa tutustuttiin etiopialaiseen ruokaan ensimmäistä kertaa. Santsin lähiöstä löytyvä Addis Abeba on yleensä täynnä, ellei varaa pöytää tai mene ajoissa paikalle. Ystävällistä palvelua ja erittäin hyvää ruokaa. Valmistaudu käsillä syöntiin ja tilaa maistiaislautanen jaettavaksi. Tässä ravintolassa tilattiin joka kerta sama maisteluateria, se oli niin hyvää.

Osoite: Carrer Vallespir 44. Metro L3 Plaça del Centre. 

Parrilla Alfonsina

Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä argentiinalainen ravintola, josta saa kunnon pihviä. Omistaja on erittäin hurmaava nainen, joka palvelee asiakkaita eri kielillä samalla kun kertoo tarinoita elämästään. Täällä käytiin aina, kun haluttiin kunnon pihviä. Empanadat sopii hyvin alkupalaksi. Voin taata, että nälkä lähtee varmasti.

Osoite: Carrer de la Diputació 379. Metro L2 Tetuan tai L4 Girona.

Näitä kaikkia on tullut kova ikävä, mutta sanotaanko että Wok Verdiä ehkä eniten. Se oli meidän pelastus niiin monena perjantaina!

Matkamessuista ja blogipöhinästä

Viime päivinä on joka puolelta tullut sellaista Matkamessu-hypetystä, että oksat pois. En oikein ole messutyyppiä sitten ollenkaan. Se karsea ihmismäärä vaan ahdistaa ja esitteiden kerääminen on turhauttavaa. Mulle ainakin käy aina niin, että sitten ne lippuset ja lappuset päätyy johonkin olohuoneen nurkkaan, unohtuu ja lopulta joskus siivouspäivänä lentää suoraan roskiin. 

Päädyin monen sattuman kautta kuitenkin kokeilemaan, josko saisin näille Pohjoismaiden suurimmille matkamessuille bloggaajapassin. Ja sainhan minä. En oikein edes tiedä miksi sitä hain - uteliaisuuttani kai ja ehkä siksi, että pääsisin ilmaiseksi tsekkaamaan messut monen vuoden jälkeen. Ei ne kuitenkaan olleet siitä miksikään muuttuneet. Enkä muuten varmasti olisi maksanut niistä sitä 18 euron sisäänpääsymaksua. Joka tapauksessa, ensimmäistä kertaa tämän blogin kuusi- ja puolivuotisessa historiassa sain jotain ilmaiseksi blogin ansiosta. Saavutus kai sekin.

Ensimmäisen messupäivän iltana osallistuin ihkaensimmäiseen ns. viralliseen bloggaajatapahtumaan (epävirallisia blogin kautta järjestettyjä tapaamisia on kyllä pidetty). Tilaisuus oli sanan kaikessa merkityksessä aika random ja mietin kyllä moneen kertaan menenkö ollenkaan paikalle. Tuntui erikoiselta mennä tilaisuuteen, jossa tiesi olevan kymmeniä muita bloggaajia, lähinnä tuntemattomia tai vain blogien kautta tuttuja. Onneksi paikalla oli kuitenkin mukavia tyyppejä, enkä sitä nyt ollenkaan etukäteen epäillytkään. Muutama etukäteen oikeasti tuttu naama paikalla kuitenkin oli, nimittäin sekä Kea että Satu kävivät vuorollaan edellisessä kotikaupungissani ja treffattiin siis jo viime vuonna Barcelonassa. Oli lopulta tosi hauska tavata monia muitakin ns. "nettituttuja" livenä. Tapasinpa vihdoin myös ne kaikki kolme kaimaani, joiden blogeja ja seikkailuja olen seurannut jo useamman vuoden ajan.

minullekin (eikä vain ulkkareille) eksoottinen jääporoveistos sekä vihdoin Eva & Manu livenä

Bloggaajapassilla olisin päässyt messuilemaan jo ammattilaispäiville, mutta en sitten työkiireiltäni sinne asti ehtinyt. Niinpä päädyin menemään paikalle vain lauantaina ystävän kanssa. Mikäs siinä käytäviä seilatessa ja kuulumisia vaihtaessa. Yhden luennonkin päädyin kuuntelemaan, "10 vinkkiä täydellisen matkakuvan ottamiseen". Ei sekään kovin jännittävä ollut. Teillekin tiedoksi, että kameran linssi tosiaan kannattaa pitää puhtaana (ja puhdistaa), jos haluaa ottaa hyviä kuvia. Hurja salaisuus!

Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen tuli niin karmea nälkä ja ahdistus, että päätettiin suunnata kotiin. Sitä ennen oltiin jo pienellä porukalla paettu ihmisvilinää yhden bussin takaosaan ajatuksia vaihtamaan ja silmiä lepuuttamaan. Silti tuntui, että kotiin oli päästävä ja messupäivä oli tullut loppuunsa. Onneksi kuitenkin keksin vielä käydä pikaisesti Argentiinan osastolla. Lähinnä ajattelin, että voisin käydä katsomassa minkä näköistä  heppua siellä on maata edustamassa. Yllätys oli suuri, kun löysinkin tiskiltä muutaman purkin dulce de lecheä, paikallisten karamellilevitettä, jota on kaikessa makeassa keksissä, viinerissä ja kakussa. Muovilusikalla sai maistiaisen Argentiinasta kuka vaan messuvierailija. Tiskin takaa ei löytynytkään kaukaa tulleita, vaan suomalaisen matkatoimiston väkeä. Hellyyttävä tyyppi, koska ymmärsi että tiesin mistä puhuin kyseltyäni argentiinalaisten herkkujen perään ja niiden kyseisten purkkien alkuperää. Ymmärsi myös ilostuttaa meidän messupäivää omilla purnukoilla, jotka saatiin kotiin tuotavaksi. Oli siinä kotiväkikin mielissään. Melkein koko purnukka päätyi seuraavana päivänä isän synttärikakkuun.

Finnair ja Aurinkomatkat olivat keksineet aika hauskan valokuvausboothin omalle ständilleen. Sieltä mekin löydettiin itsemme kuvauttamassa oikein porukalla. Valinnaksi osoittautui NYC, tottakai. Ymmärtääkö joku meidän viestin?

Ei ole ainakaan vielä kukaan ilmottanut, että olisin voittanut lennot.

Kaikkea tätä matkablogi-pöhinää sivusta seuranneena en voi kun vain todeta, että se ei ole minua varten. Blogini on alusta lähtien ollut lähinnä minulle ja perheelleni suunnattu päiväkirja, johon on vuosien varrella eksynyt monia muitakin ihmisiä tuomaan iloa kommenteillaan. On ollut huippua tavata ihmisiä eri puolilla maailmaa (Buenos Airesissa ja Barcelonassa) blogin kautta ja voida antaa vertaistukea tai vinkkejä ja apua blogin lukijoille. Se on se syy, minkä takia tätä blogia kirjoitan. En missään nimessä havittele suurempia lukijamääriä tai erinäisiä yhteistyökuvijoita, vaan toivon pystyväni jatkossakin kirjoittamaan itseäni ja lukijoitani kiinnostavista aiheista, oli se sitten arjesta Suomessa tai muualla. Ettekä varmaankaan pääse pälkähästä ainaisten Argentiina-juttujen suhteenkaan. Tämä on varmasti osa syy, minkä takia en koe, että saisin Pohjoismaiden suurimmista Matkamessuista jotain irti - jotain muuta kuin ilmaisen purkin dulce de lecheä. 

Lumivalkea metsämaisema

Lumen koristama metsä on tällä hetkellä ennemminkin muisto vain. Siinä missä meillä oli ehkä kaikkien aikojen kaunein joulumaisema, on tämä ollut ihan hassu talvi noin muuten. Halusin jakaa muutaman lumisen metsäkuvan ihan vain näyttääkseni, että kyllä meillä täällä pääkaupungissakin riitti tuota valkoista kauneutta ja runsaasti joulun pyhien aikaan. Päästiin me jopa pulkkamäkeen, kun ystävällinen naapurin herra lainasi meille pulkkaa, jotta saatiin argentino ensimmäistä kertaa pulkan kyytiin.

Kuvat pääosin Nicon ottamia.

Täällä on noin muuten lähtenyt uusi vuosi ja arki kivasti rullaamaan. Ilmoittauduin vuosien tauon jälkeen jälleen arabian alkeiskurssille. Nico puolestaan aloitti vihdoinkin tällä viikolla suomen kielen opinnot. Molemmille koitti paluu koulun penkille, katsotaan kuinka pitkäksi aikaa.

Monen vuoden tauon jälkeen olen minäkin tänä viikonloppuna suuntaamassa Matkamessuille, joten tulkaahan moikkaamaan, jos siellä törmätään.

Uuden vuoden kunniaksi laitoin blogille facebook-sivut pystyyn, joten blogia voi jatkossa seurata myös täältä mikäli niin haluaa.

Mi Argentina querida

Tänään 11. tammikuuta kymmenen vuotta sitten lähdin Argentiinaan ensimmäisen kerran. Lähdin silloin vaihto-oppilaaksi lukiolaisena, enkä vielä lentokoneeseen noustessani tiennyt missä päin maata tulisin kuusi kuukautta asumaan. Pakkaaminen oli sen vuoksi hieman haastavaa, nimittäin maa on yli 4000 kilometriä pitkä ja sieltä löytyy kaikkea viidakosta ja arosta jäätiköihin. Onnekseni en kuitenkaan joutunut viidakkoon tai jäätikölle, päädyin nimittäin lopulta heti ensimmäisenä Argentiinan päivänäni kauniiseen Mendozan provinssiin Chilen rajan lähettyville. Mendozaan, missä aurinkoisia päiviä riittää ympäri vuoden - host-setäni mukaan hotellien iskulause on "jos ei paista, saat rahat takaisin", eikä koulukaverini tullut kouluun sateisena päivänä ollenkaan.*

Ensimmäisten viikkojen aikana kahden vanhemman host-siskon kanssa.

Päädyin pieneen San Martín nimiseen kaupunkiin 40 kilometriä Mendozan kaupungista. Olin ollut maassa jo pari kuukautta kunnes yksi päivä tajusin, että lumihuippuiset Andit näkyvätkin meidän kotikadulta. Sain elämääni kolme siskoa lisää sekä kokonaisen perheen täteineen, serkkuineen ja isovanhempineen. Opin kieltä, kulttuuria ja elämää pienessä maaseudun kaupungissa Andien juurella ja keskellä viiniköynnöksiä. Koulussa opiskelimme mm. viinin valmistamisen prosesseista ja vierailimme viinitilalla tutkimassa asiaa tarkemmin.

Välillä mietin miten merkittävä tuo vaihto-oppilasaika onkaan elämässäni ollut. Epäilen, että olisin välttämättä päätynyt Skotlantiin opiskelemaan tai löytänyt kansainvälisten suhteiden pariin ilman Argentiinan vaihtoa, siellä tapaamiani ihmisiä ja sattumuksia. Moni työpaikka olisi jäänyt saamatta ilman espanjan kielen taitoa. Elämä on monen sattuman summa ja pienikin juttu voi saada aikaan suuria asioita.

Rypäleitä matkalla puristuksiin ja viiniksi.

Kun kuuden kuukauden vaihdon jälkeen oli aika lähteä kotiin, olin asunut Argentiinassa näkemättä yhtäkään ihmistä tanssimassa tangoa tai kokematta yhtäkään jalkapallomatsia. Onneksi asia korjaantui seuraavilla reissuilla. Minun ja Argentiinan tarina on ollut pitkä ja matkan varrella on sattunut kaikenlaista. Kymmenen vuoden aikana olen ehtinyt asumaan Argentiinassa kolmeen otteeseen - neljässä eri kaupungissa - ja käynyt siellä jo neljä kertaa lomalla. Silti monet paikat ovat vielä näkemättä. 

Cerro de la Gloria, Mendoza v. 2005 (löytyy 5 peson setelistä)

Lukiovaihtoon lähteminen on yksi elämäni parhaita päätöksiä, ja se on jättänyt jälkensä minuun lopullisesti. Eikä Argentiina iloineen, suruineen, ärsytyksineen ja ihmeellisyyksineen tule koskaan lähtemään sydämestäni. Siellä tulee aina olemaan yksi kodeistani, tai oikeastaan jo kaksi sellaista eri puolilla maata. Sillä monta vuotta lukiovaihdon jälkeen elämä jälleen yllätti. Argentiina tuli pysyvästi takaisin arkeeni tavattuani Nicon pienessä skotlantilaisessa kaupungissa. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina.

* Koulukaverini María oli koko syyslukukauden aikana koulusta pois tasan kerran, koska Maria tuli päivittäin kouluun pyörällä ja sinä päivänä ulkona tuli vettä - ei kai kukaan voi sadesäällä pyöräillä!

Kirjavuosi 2014

Perinteitä kunnioittaen, laitetaan eetteriin viime vuoden kirjalista. Kulunut vuosi olikin kaikkien aikojen lukuvuosi, nimittäin nojatuolimatkailua tuli harrastettua yllättävän ahkeraan, vaikkakin harvoin kirjaimellisesti nojatuolissa. Luettua tuli yhteensä 19 kirjaa, mikä oli reilusti enemmän kuin viime vuonna ja yli tavoitteenkin. Laitoin nimittäin itselleni tammikuussa goodreads-sivustolle tavoitteeksi vaivaiset 15 kirjaa ja onnekseni ylitinkin sen reilusti. Sen lisäksi, että tänä vuonna luin ennätysmäärän kirjoja sitten nuoruusvuosien, luin myös näköjään ennätysmäärän kirjoja suomeksi.

Guillermo Barrantes - Buenos Aires es leyenda

Mario Vargas Llosa - Vuohen juhla

Carlos Ruiz Zafón - Taivasten vanki

Aniko Villalba - Días de viaje

Malala Yousafzai - I am Malala

Kader Abdolah - The House of the Mosque

Merja Mähkä - Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois

Chimamanda Adichie - Half of a Yellow Sun

Deborah Rodriguez - The Little Coffee Shop of Kabul

Annu Kekäläinen - Leiri

Cecilia Samartin - Broken Paradise

Greg Mortenson - Stones into Schools

Reeta Paakkinen - Kotona Istanbulissa

Mary Higgins Clark - Kuin kaksi marjaa

Rosa Liksom - Hytti nro 6

Anni Valtonen - Uusia suomalaisia

Gaile Parkin - Kigalin kakkukauppa muuttaa

Heikki Aittokoski - Narrien Laiva
Nura Farah - Aavikon tyttäret

Viime vuonna vastaavan katsauksen tehtyäni sain kommenttiboksiin yhden kirjasuosituksen. Päädyinkin tilaamaan kirjan Amazonilta ja siitä tuli yksi lempikirjoistani. Kyseessä on Broken Paradise, joka tunnetaan myös nimellä Ghost Heart (suomeksi Nora & Alicia). Kirja vie aikamatkalle 50- ja 60-luvun Kuubaan, se kertoo kahden serkuksen elämästä ennen ja jälkeen Kuuban vallankumouksen. Toinen serkuksista pakenee perheineen Yhdysvaltoihin, mutta yhteydenpito jatkuu kirjeitse. Kerronnassa ovat vastakkain vaikea elämä Kuubassa vallankumousvuosien jälkeen sekä toisaalta vaikea sopeutuminen Yhdysvaltoihin kuubalaisena siirtolaisena. Tarina vei onnistuneesti mukanaan ja olisinkin toivonut, että se olisi jatkunut pidempään. Suosittelen!

Afganistaniin sijoittuvia kirjoja luin kaksi, vähän enemmän hömppää edustavan The Little Coffee Shop of Kabul (josta kirjoitin jo täällä) sekä Mortensonin Stones into Schools, joka kertoo  kirjoittajan lukuisista projekteista Afganistanissa ja Pakistanissa tyttökoulujen rakentamisen parissa. Ihailtavaa työtä ja erittäin mielenkiintoista luettavaa. Iraniin sijoittuva The House of the Mosque oli myös omalla tavallaan viihdyttävä. Se kertoo yhden suurperheen elämästä ja kommelluksista Iranin vallankumouksen aikoihin - ennen ja jälkeen. 

Vuoden toiseksi lemppariksi nousi Vuohen juhla, ihan ehdottomasti. Se taas sijoittuu Dominikaaniseen Tasavaltaan ja kertoo yli kolmekymmentä vuotta kestäneen diktaattori Rafael Trujillon julmasta hallinnosta ja sen kaatumisesta. Sopivasti politiikkaa, historiaa ja jännitystä. Kirjoitin siitä tarkemmin aiemmin keväällä, samoin kuin Minä olen Malala ja Taivasten Vanki -kirjoista, jotka veivät niinikään mennessään.

1990-luvun Somaliasta kertova Aavikon tyttäret on ensimmäinen somalialaisen suomeksi kirjoittama kirja. Odotin siltä ehkä vähän enemmän, jotain uutta. Olen aiemmin lukenut vastaavia tarinoita (mm. somalialaisen Ayaan Hirsi Alin elämänkerrat), joten tämä fiktiivinen tarina ja sen kulku oli aika ennalta arvattavissa. Kirjaa lukiessa muistui useaan kertaan mieleen Tuhat loistavaa aurinkoa, muttei tämä yltänyt sen tasolle.

Merja Mähkän Ihanasti Hukassa oli rentoa reissukirjalukemista. Sekä Mähkän tarinat, että alkuvuodesta lukemani argentiinalaisen reissari Aniko Villalban Días de viaje saivat reissukuumeen aikaiseksi. Onneksi se on nyt ehtinyt vähän laantua. Myöhemmin keväällä tapasinkin Anikon livenä Barcelonassa. Paakkisen Kotona Istanbulissa oli vähän kuin kirjaversio ulkosuomalaisen blogista - tykkäsin kovasti. Se oli oiva sukellus turkkilaiseen kulttuurin suomalaisin silmin.

Annu Kekäläisen Leiri sekä Chimamandan Half of a Yellow Sun eivät tehneet niin suurta vaikutusta, vaikka antavatkin ainutlaatuiset katsaukset; toinen Pohjois-Keniassa sijaitsevan pakolaisleirin elämään sekä toinen Nigerian historiaan. Kirjoitin molemmista tarkemmin jo kesällä. Tälle uudelle vuodelle onkin suunnitelmissa lukea vuorostaan Chimamandan Kotiinpalaajat, joka odottaa jo kirjahyllyssä.

Kigalin kakkukauppa muuttaa ei mielestäni edeltänyt edeltäjänsä tasolle, nimittäin ensimmäinen osa oli paljon viihdyttävämpi. Liksomin Hytti nro 6 oli ehkä ärsyttävin ikinä, teki mieli jättää se kesken useaan kertaan, mutta niin vain pinnistin loppuun asti. Buenos Aires es Leyenda on täynnä erikoisia urbaanilegendatarinoita, meni ihan yli äyräiden. Higginsin Kuin kaksi marjaa oli ihan viihdyttävää ja helppoa kesälukemista. Harvoin tulee luettua jenkkidekkareita. Tämä eteni ihan mukavasti, mutta jäänee viimeiseksi.

Uusia suomalaisia ajattelin ottaa pohdintaan ihan omana tekstinään, se herätti paljon ajatuksia omasta tilanteesta. Aittokosken Narrien Laiva - Matka pieleen mennessä maailmassa oli myös yksi vuoden kohokohdista. Olin odottanut sen lukemista pitkään, koska seurasin blogia, jotta Aittokoski piti kirjaa kirjoittaessaan. Narrien laiva vie Lontoon öky-öky-huutokauppoihin, Nicaraguan maaseudulle tutkimaan mitä kaikkea Suomen kehitysyhteistyövaroilla on siellä tehty, Mogadishun pakolaisleirille, Bangladeshin surullisen kuuluisiin vaatetehtaisiin, Ukrainaan sekä Kabulin nuorten skeittipuistoon. Tykkäsin tästä erittäin paljon. Oli todella mielenkiintoista lukea nimenomaan kaikesta tutkimusprosessista ja säädöistä, mitä toimittaja joutui kirjaa työstäessään tekemään - myös niistä hankaluuksista, kuten epäonnistunut tutkimusmatka Päiväntasaajan Guineaan. Alussa ylimaalinen historiapläjäys hieman häiritsi, mutta siitäkin päästiin yli.

Huikea kirjavuosi siis 2014 ainakin oli, jos ei muuta. Tarinat veivät Somaliasta Iraniin, Nigeriaan, Istanbuliin, Pakistaniin, Afganistaniin, Dominikaaniseen Tasavaltaan, Kuubaan sekä ympäri maailman. Toivotaan, että ensi vuonna ehdin lukea vähintään yhtä paljon.

Jos joku muu löytyy goodreadsista, niin klikkailkaa ihmeessä kaveriksi ja antakaa lukuvinkkejä! Uudelle vuodelle laitoin erittäin mahtipontisesti lukutavoitteeksi 20 kirjaa.

Japanissa keskellä Buenos Airesia

Joululomalla oli hyvää aikaa käydä valokuva-arkistoja läpi ja tehdä lisää tilaa koneen kovalevylle, joka harvase päivä ilmoittaa vähiin käyvästä muistitilasta. Onneksi asia on vielä toistaiseksi aika yksinkertaisesti korjattavissa. Niin paljon on tallennettuina turhia läpikäymättömiä kuvia ja liian suurikokoisia videoita.

Tajusin etten ikinä esitellyt Buenos Airesin Japanilaista Puutarhaa, olin jo itsekin ehtinyt unohtaa koko paikan olemassaolon. Kävimme siellä keskellä talvea yksi elokuinen lauantai lähdettyämme porukalla happihyppelylle Nicon veljen appivanhempien kämpiltä Recoletan lähiössä kun vielä asuimme Buenos Airesissa.

Tämä kahden hehtaarin kokoinen puisto keskellä miljoonakaupunkia on ilmeisesti ainut laatuaan ja yksi suurimmista japanilaisista puutarhoista Japanin ulkopuolella. Yllättävän suuri ja vehreä se olikin, ottaen huomioon että kävimme siellä keskellä talvea. Puistoa ylläpidetään argentiinalaisjapanilaisen kulttuuriseuran toimesta. 

Vesilammikko oli täynnä jättimäisiä kaloja ja erinäköisten siltojen avulla puistossa pystyi poikkelehtimaan ympäriinsä.

Enpäs ole tainnut muualla koskaan nähdäkään näin hienoa kirsikkapuuta loistossaan!

Alueelta löytyvä kasvisto on pääosin japanilaista, mutta muutama eteläamerikkalainenkin puska taitaa joukosta löytyä. Ilmeisesti puutarha ei ole pelkkä puisto, vaan myös japanilainen kulttuurikeskus noin muuten. Ehkä ravintolasta saa japanilaista ruokaa ja kaupasta ainakin erinäköisiä japanilaisten kasvien siemeniä. Lisäksi puutarhan alueelta löytyy buddhalainen temppeli.

En ole käynyt vastaavissa japanilaisissa puutarhoissa muualla maailmassa, joten en osaa tätä verrata mihinkään, mutta aika hieno keidas joka tapauksessa - ottaen huomioon että se on sijoitettu miljoonakaupungin keskustan betoniviidakon keskelle. Puisto voisi toimia loistavana hengähdyspaikkana keskellä kirkasta kesäpäivää. Tai ehkä pikemminkin kevättä. Sillon voisi kasvitkin olla parhaimmassa loistossaan.

Life is good when you've got these around...

Sen kaikkein olennaisimman -auringon- lisäksi on yksi vihertävä asia, jota Barcelonasta erityisesti kaipaan. Nimittäin palmut! Onko mitään kauniimpaa ja eksoottisempaa kuin täydellisen vehreä palmu? Voiko mikään olla huonosti, kun maisemassa siintää tällainen komeus? Huomasin tuossa hiljattain, että näitä löytyy omalta ig-tililtänikin jokunen kappale. En suinkaan ajatellut esitellä teille niitä kaikkia, mutta tässä top 10 palmua Barcelonasta sekä yksi bonuspalmu, vaikka vain eilisille pakkaskuville tasapainoksi mieltä lämmittämään.

Tämä löytyi ihan meidän ensimmäisen kodin nurkilta

Nämä löytyi mun yliopiston etupihalta

Tämä löytyy oletettavasti rannalta, Somorrostron kohdilta

Tämä ihanuus taas löytyi meidän ensimmäiseltä kotikadulta

Nämä koristuttavat Riemukaaren bulevardia

Tämä löytyi yhden kirkon sisäpihalta, jonne eksyin keväällä

Tämäkin on rannan tuntumasta, Mar Bellan kohdilta.

Gaudin puiston vieressä kun asui, sattui iltapäiväkävelyt usein suuntaamaan sinne. On tämä ruipelokin omalla tavallaan symppis!

Tämä kaunokainen koristaa rantabulevardia

Viimeisiä ranta- ja iltamaisemia elokuussa

Ihanana bonuspalmuna esittelyssä kaunokainen Nicon kotikaupungista Argentiinasta.

Tiesittekö muuten, että yhden urbaanilegendan mukaan Barcelonan rantabulevardin palmut on tuotu Kaliforniasta lainaksi vuoden 1994 olympialaisia varten? En löytänyt pikaisella googlauksella aiheesta mitään lisätietoa, mutta ilmeisesti ainakin osa rantabulevardin palmuista on nimenomaan kalifornialaista laatua. Eipä niitä ainakaan olla vielä 20 vuotta myöhemmin minnekään palautettu.

Toivottavasti tämä uusi vuosi 2015 tuo mukanaan yhtä paljon palmumaisemia kun edellinenkin. Voi toisaalta olla haastava toive näin Helsingissä asuessa. 

Näillä palmukuvilla toivottelen teille oikein palmurikasta vuotta!

Tämä kertomus on osa Instagram Travel Thursdayta ja kuvat puhelimella räpsästyjä. Muita Instagram Travel Thursdayn postauksia voi käydä kurkkimassa järjestäjien (Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust Expert) blogeista. Lisätietoa itse tempauksesta sekä ohjeet voi lukea täältä. Minut löytää instagramista nimimerkillä @annikaig ja kyseisen linkin takaa voi katsella kuvia, vaikkei omaa instagram-tiliä omistaisikaan.