2. heinäkuuta 2015

Suomen upea saaristo

Kesäkuu meni ohi ihan hujauksessa, koska puolet siitä kului maailmalla. Nyt kauniit kesäillat ja Suomen suvi on vienyt mennessään. Juhannusta päästiin viettämään kauniiseen saaristoon Inkoon lähelle ystäväpariskunnan omaan saareen. Enkä ole voinut taaskaan todeta muuta kuin, että on tämä Suomi ja Suomen kesä niin kaunis!

The prettiest midsummer eve I've experienced...

kuvassa jo hiipunut juhannuskokko

Viikkoa myöhemmin löydettiinkin itsemme yhdestä Helsingin saarista, nimittäin Seurasaaresta. Tästä meiltä Töölöstä ei ole sinne kovinkaan pitkä matka, varsinkaan jos pyrähtää paikalle pyörän selässä. Jätskit vaan kikkarilta käteen ja saarea tallaamaan. En ollut koskaan aiemmin eksynyt sinne sivusaarelle (Pukkisaari), josta tämä alla näkyvä kuva on otettu. Siellä vasta rauhallista olikin. Ja sinne sai kävellä ihania pitkospuita pitkin, ne on aina olleet mun lemppareita. Nuorempana partiolaisena toivoin joka kerta vaellukselle lähtiessä, että matkalla löytyisi edes yhdet pitkospuut reitin varrelta. 

Rain, hail and some sun today...

näkymä Pukkisaarelta - uskoisiko tän olevan Helsinkiä ollenkaan?

Viime viikonloppuna päädyin ensimmäistä kertaa ikinä Pihlajasaareen. Ystävät sai loistavan idean tehdä kesäretki Pihlikseen. Minäkin siis alkuperäisenä helsinkiläisenä astuin saarelle ensimmäistä kertaa. Tuuli oli itse asiassa aika kova, eikä takki olisi ollut turha väline ottaa matkaan mukaan. Jotkut rohkeat makasivat pyyhkeiden päällä rantahiekassa pelkissä bikineissä, vaikka itse kaipasin kotiin jäänyttä kaulahuivia. Saaren ainoasta ravintolasta sai muuten todella hyvää lohikeittoa yllättävänkin sopivaan hintaan, se onneksi lämmitti ainakin hetken. Ensi kerralla sitten omat retkieväät mukaan.

First time in #Pihlajasaari for me...

Pihlajasaaren syötävän suloiset pukukopit

Pihlajasaaren valloituksen jälkeen keksittiinkin, että tämän kesän tavoite on tutkia lisää erilaisia saaria. Niitähän täältä Suomen kamaralta löytyy. Katsotaan eksytäänkö vielä toistekin pääkaupungin ulkopuolelle saaria valloittamaan, nimittäin löytyyhän niitä aikamoinen määrä ihan täältä Helsingistäkin.

Tämä kertomus on osa Instagram Travel Thursdayta ja kuvat puhelimella räpsästyjä. Muita Instagram Travel Thursdayn postauksia voi käydä kurkkimassa järjestäjien (Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca) blogeista. Lisätietoa itse tempauksesta sekä ohjeet voi lukea täältä. Minut löytää instagramista nimimerkillä @annikaig ja kyseisen linkin takaa voi katsella kuvia, vaikkei omaa instagram-tiliä omistaisikaan.