Noin viikko sitten meillä tuli kokonainen vuosi täyteen Suomessa elämistä. Minulle vuosi paluumuuttajana ja Nicolle kokonainen vuosi suomalaisuutta. Viimeisten 12 kuukauden aikana olemme ehtineet muuttaa jo kahteen kertaan, ensin vanhempieni luota Töölöön ja sittemmin uudelleen Töölön sisällä. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina.
Vielä vuoden Suomessa olon jälkeen yritän silloin tällöin sopimattomissa tilanteissa pusutella tervehtiessä. Tämän aiheuttaa puhtaasti se, että ystäväpiiriini kuuluu muita pusuttelevia henkilöitä. Välillä tuntuu hassulta tavata vanhoja tuttuja ja tervehtiä vain etäisyydeltä. Tuntuu siltä, että jotain puuttuu kun vastapuoli ei tuokaan poskea lähettyville.
Ilokseni olen huomannut, että Suomestakin löytyy extempore-ihmisiä. Treffien pakollinen sopiminen oli yksi "pahin pelkoni" ennen Suomeen paluuta. Pitääkö kaikki suunnitella viikkoja etukäteen? Ei aina tarvitse. Onneksi meillä on ystäväpariskunta, jolle voi laittaa viestiä keskellä päivää ja sopia after work treffeistä samalle päivälle. Heille voi soittaa vaikka seitsemältä illalla ja sopia sushi-treffit Korjaamolle kello kahdeksaksi. Toisen kaverin kanssa voi sopia retkestä Nuuksioon edellisenä iltana tai leffareissusta samana päivänä. Tämä tekee minut onnelliseksi!
Toinen ilon aihe on, että Helsingistäkin löytyy pieniä, söpöjä ja omalaatuisia kahviloita. Niitä löytyy sen verran monta, että vuodenkin jälkeen uusia tuntemattomia kahviloita putkahtaa tielle harvase päivä. Eipä ole tarvinnut harmitella eteläeurooppalaisten kahviloiden perään. Paitsi ehkä kahvin hinnan ja kahviloiden aukioloaikojen suhteen (kuka sulkee ovensa klo 18 vasta kun ihmiset pääsee töistä?).
Positiivinen hämmästyksen aihe taas on, kuinka paljon englantia Helsingissä joutuu käyttämään esimerkiksi kahviloissa ja ravintoloissa. Nykyään todella usein tilaukset tehdään englanniksi, koska tarjoilija ei osaa suomea. Mua tämä ei haittaa ollenkaan, päinvastoin, sitä tuntee olevansa melkein kuin ulkomailla ja on hienoa, ettei kieli näytä olevan esteenä työnsaannille.
Ilokseni olen huomannut, että Suomestakin löytyy extempore-ihmisiä. Treffien pakollinen sopiminen oli yksi "pahin pelkoni" ennen Suomeen paluuta. Pitääkö kaikki suunnitella viikkoja etukäteen? Ei aina tarvitse. Onneksi meillä on ystäväpariskunta, jolle voi laittaa viestiä keskellä päivää ja sopia after work treffeistä samalle päivälle. Heille voi soittaa vaikka seitsemältä illalla ja sopia sushi-treffit Korjaamolle kello kahdeksaksi. Toisen kaverin kanssa voi sopia retkestä Nuuksioon edellisenä iltana tai leffareissusta samana päivänä. Tämä tekee minut onnelliseksi!
Toinen ilon aihe on, että Helsingistäkin löytyy pieniä, söpöjä ja omalaatuisia kahviloita. Niitä löytyy sen verran monta, että vuodenkin jälkeen uusia tuntemattomia kahviloita putkahtaa tielle harvase päivä. Eipä ole tarvinnut harmitella eteläeurooppalaisten kahviloiden perään. Paitsi ehkä kahvin hinnan ja kahviloiden aukioloaikojen suhteen (kuka sulkee ovensa klo 18 vasta kun ihmiset pääsee töistä?).
Positiivinen hämmästyksen aihe taas on, kuinka paljon englantia Helsingissä joutuu käyttämään esimerkiksi kahviloissa ja ravintoloissa. Nykyään todella usein tilaukset tehdään englanniksi, koska tarjoilija ei osaa suomea. Mua tämä ei haittaa ollenkaan, päinvastoin, sitä tuntee olevansa melkein kuin ulkomailla ja on hienoa, ettei kieli näytä olevan esteenä työnsaannille.
Vielä vuodenkin jälkeen koin onnellisia tyytyväisyyselämyksiä silloin kun asiat toimii kuin luistaen. Soitin kaasuyhtiöön laittaakseni kaasusopimuksen poikki, muuton vuoksi. Ei mitään ihmeellisyyksiä tai kyselyjä, muuta kuin että "mihin osoitteeseen voidaan viimisin lasku lähettää?". Niin helppoa! Tai internetin tilaus. Menin palveluntarjoajan nettisivuille, klikkailin pariin kertaan ja homma oli hoidossa. Vaikka tilauksessa ilmaantui pieniä ongelmia, sain soiton kännykkään ja loistavaa palvelua. Yhteys luvattiin alkavaksi puolen tunnin päästä siitä, kun olin ilmoittanut lähettimen sarjanumeron puhelimitse. No arvatkaapa, menikö edes puolta tuntia? Ei! Ja arvatkaa kauanko kesti Skotlannissa netin saaminen? 30 päivää! Skottien puolustukseksi todettakoon, että tapahtumasta on viisi vuotta aikaa. Ehkä tilanne on sittemmin kehittynyt parempaan suuntaan.
Uusi työ, muutto ja kesä veivät mehut ja ajan niin täysin, että blogi jäi kokonaan hunningolle. Luottavaisin mielin suuntaan katseeni pimeneviin syysiltoihin. Eiköhän silloin taas blogi-inspis löydy. Toivotaan niin!
P.S. Mahdollisesti pian postailen ainakin Nicon kuvia Islannin seikkailulta. Hitto vie, onnekas maahanmuuttaja pääsi työpaikan vaellusreissulle Eyjafjallajökull-maahan!
Uusi työ, muutto ja kesä veivät mehut ja ajan niin täysin, että blogi jäi kokonaan hunningolle. Luottavaisin mielin suuntaan katseeni pimeneviin syysiltoihin. Eiköhän silloin taas blogi-inspis löydy. Toivotaan niin!
P.S. Mahdollisesti pian postailen ainakin Nicon kuvia Islannin seikkailulta. Hitto vie, onnekas maahanmuuttaja pääsi työpaikan vaellusreissulle Eyjafjallajökull-maahan!
