Suomen syksy on keltainen

Silloin kuin vielä asuin ulkomailla muistelin Suomen syksyjä pienimuotoisella kauhulla. Pimeys, tuuli ja vesisade. Se kolmen kauhukopla.



Nyt kun tässä alkaa kohta kolmas syksy olemaan pulkassa (hehe), en voi kuin todeta, että päin mäntyä meni. Siis mikä sateinen syksy?



Joko ilmasto on kovasti muuttunut tai mun muisti pahasti pielessä. Ei kai enää kolmas "yllättävän vähäsateinen syksy" ole poikkeus, vaan ennemminkin sääntö.



Nimittäin jo kolmatta syksyä putkeen ihmetellään, että sataapa Suomessa syksyllä yllättävän vähän.



Koko lokakuussa satoi ensimmäistä kertaa tänään, lokakuun 23. päivä. Syyskuussa muistaakseni satoi kahtena päivänä, silloin tulikin kyllä aika roimasti vettä.


Onneksi en elokuussa hätäpäissäni sijoittanut kauniiseen ja kalliiseen sadetakkiin. Eipä sille olisi ollut, vielä ainakaan toistaiseksi, paljon käyttöä!

Viime viikonloppuna ehdimme Kaivariin ihan kameroiden kanssa ihastelemaan ruskan värejä. 

Tänä syksynä ruska on tainnut olla erityisen kaunis tai sitten olen vain kiinnittänyt siihen ihan uudella  innokkuudella huomiota.

Joka aamu olen ihastellut ratikan ikkunasta kaunista Töölönlahden maisemaa ja talveen valmistautuvaa luontoa.

Tänä syksynä olen huomannut kuinka hyvin syksy sopii Helsinkiin, sekä oppinut ettei ruskan ihailun perässä kannata suunnata havumetsään.

Paras vain pysyä kaupungissa ja ihastella meidän keltaisen punaisia puistoja.

Nautitaan nyt vielä niin kauan kuin Helsinki on kauniin keltainen.

Marraskuuta pakoon!

Kotiuduimme vasta Barcelonan reissulta, mutta uusi karkumatka on jo kovasti suunnitteilla. Ensi kuussa matkustamme nimittäin Atlantin yli Meksikoon. Emme ole kumpikaan koskaan aiemmin käyneet maassa, joten odotukset taitaa molemmilla olla aika korkealla. Lähdemme marraskuun lopussa kahdeksi viikoksi reissuun, mutta suunnitelmat on vielä vähän hatarat. Varasimme lennot Cancúniin (joo, kiitos lentodiilin!) jo heinäkuussa, minkä jälkeen vannotin tietenkin itselleni että tällä kertaa suunnitelma ja majoitusvaraukset lyödään ajoissa lukkoon. Toisin taas kävi. Olemme tänään käyttäneet lähes koko lauantain erinäköisiä vaihtoehtoja ja kohteita tutkien. 

Kyseessä on tarkoitus olla meidän häämatka, jota emme ole varsinaisesti vielä toteuttaneet, vaikka naimisiinmenosta tulee tässä kuussa neljä vuotta täyteen ja yhteisiä reissujakin on sen jälkeen muutamia takana. Näen jo itseni loikoilemassa riippumatossa yksityisen bungalowin pihalla meren rannalla, mutta monessa söpössä ekoresortissa on enää vain niitä kaikkein kalleimpia bungaloweja vapaana. Tuntuu aika uskomattomalta, että rannalla sijaitsevan ja uima-altaan omaavan neljän tähden hotellin saa kuudeksi yöksi melkein puolet halvemmalla kuin pienen puisen hökkelin, jossa ei ole ilmastointia tai edes sähköä, joka riittäisi pyörittämään hiustenkuivaajaa ja jonka sisällä pyörii varmasti muutamia erilaisia ötököitä. Neljän tähden hotelli vaikuttaa kuvien ja kuvauksen perusteella täydelliseltä ja matkailijoiden arviotkin näyttävät menevän nappiin, mutta kun en vain saa päästäni sitä mielikuvaa omasta riippumatosta!

Jotakuinkin olemme kuitenkin päätyneet siihen ajatukseen, että kiertäisimme kahden viikon aikana vähän Jukatanin niemimaata. Kävisimme Valladolidin ja Méridan kaupungeissa, joista tekisimme päiväretkiä mahdollisesti katselemaan erinäköisiä Maya-raunioita ja -pyramideja (Chichén Itzá, Uxmal ja Coba) ja sitten viettäisimme toisen viikon chillaillen Tulumissa rannalla. Chichén Itzássa käyneiden juttuja lukeneena ja valokuvia nähneenä tuntuu ehkä vähän siltä, että siellä on liikaa väkeä ja pyramideja löytyy muualtakin, mutta toisaalta kai siinä nyt joku syy on, että juuri noi pyramidit on niin suosittuja! 

Jos teiltä löytyy jotain erikoisvinkkejä Jukatanin alueen pyramideista, luontoelämyksistä tai rantakohteista ja riippukeinopaikoista, niin niitä otetaan mielellään vastaan!

Postikortti Barcelonasta

Kuuman kostea metron tuoksu, kaikenväriset ja -näköiset ihmiset, lukuisat kielet ja espanjan vivahteet. Lempeän syysillan lämpö. Tutut hajut, tuoksut, maut ja kasvot. Nämä ihmisiä, naurua, musiikkia ja elämää täynnä olevat kadut. Autot, pyörät, mopot, mummot, vaarit ja lapset. Kaikki sulassa sovussa ja harmoniassa. Välimeren tuoksu, jalkapohjia kutitteleva hiekka ja sokkeloiset kadut. Niin monta tunteita herättävää jälleenkohtaamista ja muistoja herättävää kadunkulmaa. Oi Barcelona, miten olinkaan sinua kaivannut. Taas otit meidät syleilyysi ja toivotit niin tervetulleiksi kotiin. Kolme päivää kului kuin siivillä, mutta me palaamme vielä.

Barcelona - definitivamente te convertiste en mi Carcelona.

Paluu vanhaan kotikaupunkiin

Oravanpyörässä eläminen mahdollistaa esimerkiksi pitkien viikonloppulomien suunnittelun. Niinpä meillä on vihdoin suunnitelmissa paluu edelliseen kotikaupunkiin, Barcelonaan. Edellisellä kerralla, kun vastaavaa suunniteltiin toukokuulle 2015, matka jouduttiin perumaan, joten pidetään peukkuja että tällä kertaa päästään kaupunkiin asti. Olen niin innoissani!

Nico osti lentonsa jo kesän alussa, hänen oli ensin tarkoitus lähteä matkaan yksin, koska hänellä on lomaa paljon enemmän kuin mulla. Ajattelin aluksi, etten raaski käyttää harvoja lomapäiviäni Barcelonan reissuun. Tarkemmin ajatellen, mikä muka olisi parempi lomapäivien tuhlaamisen kohde kuin tuo niin rakas entinen kotikaupunki? Lyhyt citybreikki kesken Suomen syksyn tulee aina tarpeeseen. Barcelonassa pitäisi muistaakseni olla vielä aika lämmin, jospa ballerinoilla ja ilman kaulahuivia ja hansikkaita tarkenisi. Päinvastoin kuin täällä pohjolassa.

Tiedän, että tämä on vähän epäreilua, mutta tunnustanpa nyt kuitenkin. Yksi syy minkä takia olen niin innoissani Barcelonaan paluusta on se, että tunnen matkustavani taas hiukan lähemmäksi Argentiinaa. Tiedän, että Barcelonan katuja tallatessa tulee vahvat Buenos Aires -vibat. Tiedän, että tulen kuulemaan espanjaa argentiinalaisella korostuksella, sekä löytämään argentiinalaisia herkkuja ja tuotteita jokaisesta kadun kulmasta. Empanadat, alfajoret ja Café Havanna - here I come!

Meidän Plan Barcelona -listalta löytyy niin monta eri paikkaa, erityisesti ruokapaikkaa, että suunnitelman toteuttaminen taitaa olla aikamoinen misión imposible. Tottakai olen ujuttanut mukaan myös muutamia paperikauppoja. Tällä reissulla tuskin nautitaan tapaksia, ennemminkin vieraillaan tutussa argentiinalaisessa liharavintolassa ja meidän lempparissa syyrialaisessa. Katsotaan miten meidän suunnitelmien käy. Loppujen lopuksi tärkeintä on tavata ystäviä ja fiilistellä tuttuja, vanhoja kotikulmia.

Tarina keltaisesta muistikirjasta

Olen aina ollut pieni paperihirmu ja aikamoinen muistikirjahirmu. Jo pienenä keräilin söpöjä vihkoja, muistikirjoja, tykkäsin postikorteista ja omistin suuren tarravaraston. Puhumattakaan siitä kirjepaperivarastosta! Vaikka ikävuosia on tullut lisää, ei paperihirmuus ole mihinkään hiipunut. En ole vieläkään onnistunut luopumaan - ehkä haluaisikaan - paperikalenterista, digikalenteri on niin sieluton, eikä sen sivuja voi selailla. Mitä iloa on tehdä to do -listoja, jos ne häviää bittiavaruuteen eikä aikaansaannokset ja tuottavat päivät jää muistettaviksi?

Aina vuodenvaihteessa koittaa sama haastava tehtävä kulkea ympäri kirjakauppoja ja etsiä se juuri oikea ja täydellinen kalenteri. Sitä täydellistä kalenteriahan ei ikinä kuitenkaan oikeasti löydy, vaikka kuinka etsisi. Suomen kirjakaupat tosin harvoin yllättää. Sitä usein tietää jo aika tarkkaan etukäteen ennen kaupoissa kiertämistä mitä sieltä hyllyistä löytyy. Koska tottakai ne on ne samat kalenterit, jotka niillä oli myynnissä edellisvuonna.

Kesäkuussa sitten eksyin vahingossa instagramissa - as you do - ja päädyin tuijottamaan kuvaa bullet journalista. Niin mistä? Ihan vain bujo näin kavereiden kesken. Siitä se sitten alkoi, ensin sen täydellisen muistikirjan metsästys, koska eihän ne ikivanhat laatikoista löytyvät enää sopineet tähän uuteen toteutukseen. Päädyin tutkimaan itselleni aika uuden helsinkiläisen kirjakaupan hyllyjä. Löysin sieltä täydellisyyttä hipuilevan kirkkaan, keltaisen, pehmeän ja paksut sivut omaavan muistikirjan. Olin valmis aloittamaan bujoilun. Eikä sille näytä tulevan loppua, nimittäin innostus vain kasvaa päivä päivältä suuremmaksi. Olenpa jopa uskaltautunut jälleen piirtämään, vuosikymmenten jälkeen!

Pian kuitenkin huomasin täydellisen keltaisen muistikirjani murenevan pikkuhiljaa käsiini. Jokainen sivun kääntäminen tuotti vain lisää pientä keltaista purua. Onneksi rohkaistuin tutkimaan muistikirjan takakannesta löytyvää logoa ja alkuperää hieman tarkemmin. Etsin puljun instagramista ja päätin laittaa heille yksityisviestillä kuvan murenevasta muistikirjasta kysyäkseni oliko se normaalia. Selvisi, että juuri tuo ostamani kappale oli jotain vanhempaa tuotantoa (vuodelta 2011), epäilivät että se oli varastoitu väärin (lue: liian pitkään liian kylmässä, esim. Suomessa) ja lupasivat saman tien lähettää minulle uuden kappaleen.

Seuraavana päivänä siitä kuin olin lähettänyt heille kotiosoitteeni ja puhelinnumeroni, sain tekstiviestillä ilmoituksen minulle saapuvasta paketista. Uusi keltainen muistikirjani oli matkannut Hong Kongista Saksan kautta Helsinkiin ennätysajassa, ja vain viisi päivää sen jälkeen kun olin laittanut valmistajalle viestiä instagramissa! Olin täysin häkeltynyt näin tehokkaasta asiakaspalvelusta ja tarina tuntuu vieläkin aika uskomattomalta. Älkää siis ikinä aliarvioiko instagramin ja sosiaalisen median voimaa tai mahdollisuuksia.

Sittemmin päädyin päällystämään murenevan bujoni kaapista löytyneellä, vanhalla lahjapaperilla ja kontaktimuovilla, mutta nyt minua odottaa laatikossa uusi keltainen päivänpaiste vastasuuden varalle, kun nykyinen, tuunattu bujoni tarvitsee seuraajaa.

---

Mikä ihmeen bujo? Se on kalenteri, muistikirja, matkapäivyri, muistilista, päiväkirja ja kaikki mitä haluat - yhdessä paketissa. Ja mikä parasta, saat muokattua siitä juuri omannäköisen eikä sinun tarvitse kangistua kaavoihin vaan voit muuttaa ja tuunata siitä niin paljon kun sielu sietää!

Niin ja se paperihirmuus - se taitaa kulkea geeneissä.