Me gusta viajar, me gustas tú

Viimeisen kuukauden aikana nojatuolimatkailuni lähteenä on toiminut espanjalais-ranskalaisen muusikko Manu Chaon elämäkerta ja reissukirja Manu Chao - Maailman kiertäjä. Jos oikein muistan, niin tiedostin kyseisen herran olemassaolon ensimmäistä kertaa reilu 10 vuotta sitten Argentiinassa yhdysvaltalaisen vaihtarikaverin toimesta. Luultavasti olin kuitenkin jo kuullut  Me gustas tú -biisin joskus aiemmin. Maailmasta tuskin löytyy ketään, joka ei olisi kuullut kyseistä rillutusta aivan kyllästymiseen asti. Sehän toimii esimerkiksi aivan loistavana espanjan kielen oppimateriaalina.

Me gustan los aviones, me gustas tú

Me gusta viajar, me gustas tú

Me gusta la mañana, me gustas tú

Me gusta el viento, me gustas tú

Me gusta soñar, me gustas tú

Me gusta la mar, me gustas tú

Manu Chaon musiikista huokuu sellainen rento nomadimeininki, vaikkei laulujen aiheet aina niin leppoisia olisikaan. Olen aina tykännyt siitä miten niissä sekoitetaan kieliä ja erilaisia musiikkityylejä täysin huoletta.

Asuessani syksyllä 2009 Córdobassa, Argentiinassa innostuin heti kun kuulin Manu Chaon saapuvan kaupunkiin keikalle. Reilun kolmen tunnin keikka oli aivan mieletön ja tunnelma oli niin huikea, että live-elämys oli yksi parhaimmista. Myöhemmin kuulin, että Manulla onkin aivan erityinen suhde Córdobaan, jossa hän on jo vuosikausia tukenut La Luciérnaga -nimistä katulasten perustamaa kansalaisjärjestöä.

Eipä siis ollut ihmekään, että Manun elämäkerta alkaa nimenomaan Córdobasta ja hyväntekeväisyyskonsertista, jonka tuotot suunnattiin La Luciérnagalle. Kirjan "alkusoitossa" eli introkappaleessa kerrotaan lyhyesti Manun suhteesta kaupunkiin ja katulapsia tukevaan järjestöön. Konsertissa lavalle hyppää mukaan paikallinen katuräppäri Negro Chetto, johon tutustuin töiden puolesta Córdobassa asuessani yhden järjestömme hyväntekeväisyystempauksen puitteissa. Negro Chetto kertoo tavanneensa Manu Chaon juurikin La Luciérnagan kautta.

Tätä tekstiä kirjoittaessa palasin noihin Córdoban aikaisiin blogiteksteihin ja niiden joukosta löytyi tällainen. Olen kirjoittanut blogiin 18. syyskuuta 2009 tekstin otsikolla "Prejuicios" (ennakkoluulot), jossa lukee mm. näin:

"Vaikka sitä kuinka kuvittelee olevansa ennakkoluuloton ja avoin kaikelle ja kaikille, välillä herää todellisuuteen ja tajuaa, että se on mahdotonta. 

Tapasin keskustan plazalla Maurin kanssa päivystäessä meidän ikäisen n. 24 v. katupojan, joka oli edellisenä päivänä ollut maalaamassa toista Techon taloa keskustassa ---.

Aika kului siivillä, vaikka oli uskomattoman kylmä ja istuttiin keskellä liikenteen hälinää, tuulessa. Kuunneltiin Maurin kanssa tämän Lalan tarinoita elämästä ja kokemuksista. ---

Lala oli La Luciérnagan avulla päässyt kadulta pois, perustanut siivousyrityksen muiden nuorten kanssa, matkustanut São Pauloon töihin ja pari kuukautta sitten palannut Córdobaan. Ja kaiken lisäksi tuntee Manu Chaon, joka oli täällä viimeksi keikalla helmikuussa ja on rahottanut mm. poikien siivousfirmaa. 

Lala kertoi meille seikkailuistaan São Paulossa, Córdobassa ja tapaamisista Manu Chaon kanssa. Kaiken lisäks Lala kerto aikovansa perustaa bändin kavereittensa kanssa ja luki meille jo kirjottamiaan lyriikoita, jotka kertoi elämästä, rikkaista ja köyhistä. Olin aivan ymmälläni siinä kello 10 aamulla kuunnellessa näitä tarinoita.

Sen lisäksi, että Lala oli kokenut vaikean lapsuuden, asunut kadulla, varastellut ja nyt ansaitsi elantonsa siivoten -oli hän aivan hollilla Argentiinan historiasta, maailman tilanteesta, maan poliitiikasta ja jopa Irakin sodasta."

Tuo samainen siivousfirma mainitaan Manu Chaon elämäkerrassa. 

Manu Chaon elämäkerta on tarina siitä kuinka Manusta tuli maailmankuulu artisti, mutta samalla se tarjoaa rutkasti taustoja ja kontekstia tälle tarinalle ja eri elämänvaiheille. Tarina vie mukanaan rahtilaivalla yli Atlantin ja junalla läpi Kolumbian. Se kertoo tarinat eri biisien takana. Tämä elämäkerta saa sinut laittamaan Me gustas tú, Minha galera, Desaperecido, Bongo bong ja muut rillutukset soimaan!

Kirja sai minut muistelemaan noita Córdoba-aikoja ja tutkimaan vanhoja kuvia. Se oli siis oikein antoisaa luettavaa vähintäänkin siitä syystä, että siinä seikkaillaan minulle rakkaissa paikoissa: Barcelonassa, Pariisissa ja Latinalaisessa Amerikassa - erityisesti Argentiinassa.

Annoin kirjalle neljä tähteä, koska vaikka se olikin viihdyttävä ja mielenkiintoinen, täytyy myöntää, että oli se samalla ajoittain myös pikkuisen puuduttavaa lukemista. Ensimmäisten kappaleiden aikana perehdytään vähän liiankin yksityiskohtaisesti jokaiseen pieneenkin bändihankkeeseen ja 70- ja 80-lukujen Pariisin musiikkiskeneen.

Jos kuitenkin tunnistat itsessäsi pienen kulkurin ja Manu Chaon kaltaisen muusikkokulkurin elämäkerta kiinnostaa, niin suosittelen tätä nojatuolimatkaa!

Kirjan tiedot:

Manu Chao - Maailman kiertäjä (Clandestino: In Search of Manu Chao), Peter Culshaw, 2013. Suomentaja J. Pekka Mäkelä. Löytyy ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista.

Höyryävä Suomenlahti

Olen yhtä innoissani kuin pieni lapsi karkkikaupassa siitä, että tällä viikolla Suomeen saapui vihdoin talvi ja ennätyspakkaset. Kyllä tällaisia kylmiä pakkaspäiviä aina muutamat talveen tarvii, vaikkei omat talvivarusteet ihan näin cooleihin keleihin riitäkään. 

Ihailin torstaina facebookkiin ja instagramiin ilmestyneitä luontokuvia höyryävästä merestä ja lähettelin kuvakaappauksia Nicolle ehdottaen loppiaiselle aikaista aamua. Ajatus oli lähinnä vitsi, koska en ajatellut hänen innostuvan herätyskellosta vapaapäivänä vähäunisen työviikon jälkeen. Lopulta sovimme kuitenkin laittavamme herätyskellon soimaan loppiaisaamuna vähän kahdeksan jälkeen, jotta ehtisimme Kauppatorille ajoissa ennen auringonnousua. 

Ritarihuoneen kohdalla mielenkiinnon herätti violetin punaisena loistava taivas aivan jäänmurtajien takana. Kävelimme ensin Kanavarantaa pitkin vähän matkaa ja suuntasimme sen jälkeen Kauppatorille. Ehdimme juuri Suomenlinnan lautan terminaalin kohdalle kun pilvien ja sumun keskeltä ilmestyi Suomenlinnan lautta. Mikä maaginen aamu ja upea auringonnousu meitä odottikaan!

Pakkasasteita oli vähän yli 20 ja vaatekerroksiakin onneksi useampia. Kamerani jäätyi alta aikayksikön ja siinä vaiheessa kun päästiin Kauppatorille ei se enää käynnistynytkään, ei vaikka laitoin akun vaihtoon. Onneksi puhelin ja Nicon kamera näyttävät kestävän pakkasta hieman paremmin. Ihailimme pilvien takaa pikkuhiljaa ilmestyvää suurta pyöreää palloa, joka loi merelle ja kaupunkiin uskomattoman upean näkymän. Pian kuitenkin varpaat ja sormet menivät sen verran tunnottomiksi, että auringon paljastuessa pilviharson takaa meidän oli aika lähteä aamupalalle.

Aikainen loppiaisaamu oli todellakin kaiken univajeen arvoinen. Ehtiihän sitä viikonloppuna sitten nukkua!

Ensimmäiset kuvat Kanavarannasta omiani, loput Nicon ottamia ja minun editoimia.

Oravanpyörän täyteinen 2016!

Vaikka maailmalla vuosi 2016 vaikuttaa olleen erityisen huono - tuskin kukaan välttyi sosiaalisessa mediassa koko loppuvuoden kiertäneistä vitseistä karmaisevan surkeasta vuodesta - on meillä onneksi ollut loppujen lopuksi yllättävänkin hieno vuosi.

Tämä blogi on ollut pystyssä jo yli kahdeksan vuotta ja varsinaisia vuosikatsauksiakin löytyy jo viimeiseltä kuudelta vuodelta. Tuntuisi hurjalta lopettaa leikki tähän, vaikka hetken epäröinkin minkäänlaisen yhteenvedon tekemistä. Niinpä siis tässä vielä pieni katsahdus menneeseen vuoteen.

Tammikuussa fiilistelin meidän monikulttuurista Suomi-eloa. Helmikuussa suuntasin minilomalle Madridiin, jossa treffasin Sveitsissä asuvaa ystävää. Maaliskuussa suuntasimme samaisen ystävän ja appelsiininpuolikkaidemme kanssa viettämään pääsiäistä Englantiin toisen ystävän luo. Huhtikuussa kirjoittelin arabian kielen opiskelusta ja tekstistä tulikin koko blogin vuoden luetuin. 

Toukokuussa fiilistelin Helsingin keltaisia kaupunkipyöriä ja kesäkelejä sekä aloitin työmatkapyöräilyn. Kesäkuussa lomailimme viikon Montenegrossa. Heinäkuussa teimme päiväreissun Bengtskärin majakalle, mökkeilimme ja innostuin bujoilusta. Elokuussa fiilistelin lisää meidän Suomi-eloa ja oravanpyöräelämää, vietimme viikonlopun Savonlinnassa ja saimme Nicon siskon perheineen Israelista asti vierailulle.



Syyskuussa seikkailimme uusissa lähiöissä Helsingissä ja kävin elokuvissa kuusi kertaa saman viikon aikana. Lokakuussa kävimme Salossa ja Teijon kansallispuistossa, ihastelimme ruskaa Kaivarissa sekä pääsimme palaamaan entiseen kotikaupunkiin tallustelemaan tuttuja kujia Barcelonassa. Marraskuussa karkasimme kahdeksi viikoksi Meksikoon pimeyttä pakoon. Joulukuussa nautittiin luonnon kauneudesta Lauttasaaressa ja rauhoituttiin jouluksi, vaikkakin ilman ylimääräisiä lomia.

Vuosi 2016 oli tietyllä tavalla unelmien vuosi. Kirjoitin elokuussa siitä, kuinka monta vuotta sitten haaveilin hetkestä, "jolloin meillä olisi Nicon kanssa molemmilla vakituiset, mielenkiintoiset päivätyöt, säännöllinen palkka ja palkalliset lomat". Vuosi 2016 oli meille ensimmäinen tällainen vuosi. Saimme asua rauhallisen tasaista arkea koko vuoden samassa asunnossa (!) ja matkustella palkallisilla lomilla. Mitä luksusta! Varsinaista luksusta oli myös se, ettei meidän tarvinnut koko vuonna etsiä asuntoa (paitsi ehkä lomilla airbnbta) ja olla muuttamassa. 

Viimeisenä parina vuotena olen sortunut päivittelemään hiljentynyttä kirjoitustahtia, ja tahti näyttääkin vuonna 2016 hiljentyneen entisestään. Mietimme jo muutaman ystäväni kanssa, ovatko blogit nykyään ihan "out". Tuntuu, etten ainakaan itse enää jaksa (tai ehdi!) bloggailla entiseen malliin, saati sitten seurata muiden blogeja. Toivotaan nyt kuitenkin, ettei tämä tuleva vuosi käy tämän blogin kohtaloksi.

Haluan joka tapauksessa toivottaa teille kaille ihanaa uutta vuotta! Kiitos teille, jotka jaksatte vielä käydä lueskelemassa ja kommentoimassa tätä blogia.