3. toukokuuta 2010

Lähi-idän politiikkaa

Tänään Lähi-idän politiikan tutoriaalissa jatkettiin Palestiina-aiheella. Ruvettiin miettimään, että mitä hyötyä USAlle on olla Israelin ”kumppani” ja tukija, jos se ei kuitenkaan (tietenkään) halua vaarantaa suhteitaan tärkeisiin öljy-arabimaihin. Hmmm, niii-iin.
Minkä takia USA siis on vuosien ajan jo – tarkemmin ajatellen vuoden 1967 Camp David –rauhankeskustelujen (Egypti-Israel) jälkeen – antanut tukensa Israelille? Kuulin tänään, että Jenkeissä ”tärkeät” (lue: varakkaat) juutalaisyhdistykset ovat yksiä suurimpia presidenttikampanjan rahallisia tukijoita esimerkiksi. Eikä ihme, että Obama onkin erittäin epädiplomaattisesti todennut, että ”Jerusalemin pitäisi olla Israelin jakautumaton pääkaupunki” – oikeasti YKn päätöslauselman mukaan Jerusalem on ”neutraali-kaupunki”, joka ei kuulu israelilaisille eikä palestiinalaisille, eikä sitä siis ole kansainvälisesti tunnustettu Israelin pääkaupungiksi, vaikka Israel kovasti niin haluaisi ja jatkaa levittäytymistään palestiinalaisten alueille. Monimutkaista. Tottakai USAlle on hyödyksi myydä Israelille paljon aseita, tukea maata uskomattomilla rahasummilla ja näin taata, että pahan tilanteen tullen Jenkeillä on valmis sotilastukikohta Lähi-idässä.
Tällaisina päivinä muistan minkä takia opiskelen kv-suhteita Aberdeenissä. Hurjan mielenkiintoista.

Perjantaiksi pitäisi vielä kirjoittaa ”policy report” länsimaiden demokratian edistämisestä Lähi-idässä. Lopuksi pitää selittää minkä itse näkisi parhaaksi tavaksi edistää demokratian toteutumista Lähi-idässä. Jaahas. Ajattelin keskittyä EUn Neighbourhood Policyyn ja kohdemaaksi ottaa Egyptin. Mitähän tästä tulee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti