30. marraskuuta 2011

pirtsakka ja aurinkoinen Barcelona

Vietin ihanan pidennetyn viikonlopun Barcelonan auringossa. Kuinka luksusta on se, että kun kone lähtee Helsinki-Vantaalta aamulla 6:35, voi lähteä kotoa 5:20 ja olla lähtöportilla 20 minuuttia myöhemmin. Tuohon aikaan perjantaiaamusta puuttuu ruuhka motarilta ja check-in etukäteen tehtynä pääsee kentällä helpolla, vain turvatarkastuksesta läpikävelemällä. 

Eräs herra perillä Barcelonassa oli lähtenyt vähän myöhään lentokentälle ja odotutti mua siellä jokusen minuutin. Ei siinä mitään jos olisi edes kännykkä, jolla ilmottaa olevansa myöhässä, mutta kun ei ole mitään mahdollisuutta ottaa yhteyttä. Mieti siinä sitten, että onkohan hän mahtanut nukkua pommiin, jäänyt auton alle vai vaan myöhästynyt bussista. Vähän siinä rupesi savu tulemaan korvista ulos.. mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Auringonpaiste ja +23 asteen lämpö sai mielen nopeasti leppymään.

ja viimeistäänkin tämä rannassa nautittu vohveli!


Viikonlopun aikana tuli syötyä hirmusesti kaikkea hyvää; tapaksista empanadoihin, jäätelöön, smoothiin, pizzaan ja viinereihin. Luonnollisesti. Ehdin myös tavata yhden turkkilaisen kaverin, joka yllätyksekseni opiskeleekin nykyään Barcassa sekä yhden suomalaisen kaverini, joka on siellä vaihdossa. Barcelonahan on täynnä ulkomaalaisia.. ja siellä taas kerran aikaa vietettyäni ja oivasti viihdyttyäni, rupesin vakavasti miettimään kaupunkia sopivana maisterintekopaikkana. Asuako vuosi Barcelonassa? -Ei hullumpi idea!


Hihi, smudy juissibaari! :)
Yövyttiin saman kaverin luona, kun heinäkuussa kaupungissa vieraillessa.. tällä kertaa kämppiksinä olikin kaksi ranskalaista ja toinen argentiinalainen, joka oikeasti asuu Mallorcalla ja jolla onkin puoliksi suomalainen tyttöystävä. Yhtäkkiä suomea ja suomalaisia tulee joka tuutista! Hehe. Oli ihan hassua, että vaikka tapasin näitä ihmisiä ensimmäistä kertaa, oli ihan kuin oltais tunnettu jo kuukausia. En kertonut ranskarittarille (ranskattarille?) mitään mun pienistä ranskan kielen taidoista, vaan ovelasti salakuuntelin keskusteluja heidän siitä tietämättä. 


Lauantaina meillä oli illalla pieni empanada-factory keskellä olohuonetta ja kilpaa rypytettiin piiraita mahan kurniessa.


Kyllä hätä keinot keksii, kun siveltimet puuttuu..


ja voilà! 

Meiltä jäi viime kerralla kesällä näkemättä Montjuïcin maagisen lähteen (fuente mágica) tanssivat valot.. joten tällä kertaa oltiin siellä ajoissa paikalla ja katseltiin valojen välkkymistä Disney-musiikin tahdissa. 


Näitä katsellessa soi mm. "it's a whole new world.." Ihanaa!



Sunnuntaina vietettiin sankoin joukoin lapsellisen hauska iltapäivä paikallisessa "Heurekassa" (Cosmocaixa) ja sattumoisin vielä ilmaiseksi.. sieltä löytyi kaikkea jännää ja jo matkalla törmättiin ennennäkömättömän upeisiin rakennuksiin. Tai pikemminkin palatseihin. Loppujen lopuksi olihan Barcelonassakin ilma jo viilenemään päin, mutta jotenkin se 15 asteen viileä ilma vaan tuntuu niin paljon paremmalta kuin tämä synkkä ja sateinen Helsinki. Erikoista kyllä!

Nyt on hurjaa olla takaisin Suomessa. Tuollaiset vkonloppulomat ulkomailla saa helposti unohtamaan arjen ja työt. Tuntuu ihan kuin toisella planeetalla ja ihan eri maailmoissa olisi. Paluu onkin siitä syystä vähän raskasta ja loma on enää kuin uni vain. Tämä taitaakin jäädä tämän vuoden viimeiseksi ulkomaanmatkaksi. Ja gauchoni kanssa tavataan seuraavan kerran vasta maaliskuussa. Así es la vida..

20. marraskuuta 2011

jatko-opinnot; mitä ja missä?

Olen nyt vihdoin saanut jotain aikaseksi, mitä siis tulee jatko-opintoihin.. pienestä painostuksesta johtuen -"voisit tehdä listan, jota voidaan katsoa yhdessä kun tuut Barcelonaan" -tein tänään koko iltapäivän listaa eurooppalaisista yliopistoista, joihin voisin ehkä hakea opiskelemaan maisteria. Tässä ei varmaankaan vielä ole kaikki varteenotettavat vaihtoehdot ja toisaalta en kyllä todellakaan meinaa näihin kaikkiin hakea. Hakuprosessista on usein tehty niin vastenmielinen ja hankala, että siinä vaiheessa saadaan jo moni mahdollinen opiskelija rankattua pois hakijoiden joukosta. 

Tässä vähän osviittaa mun listasta.


En oikein osaa päättää olisiko vuoden vai kahden vuoden maisteri parempi, mutta tästä listasta löytyy nyt molempia vaihtoehtoja. Keräsin nämä kaikki tiedot EU:n mastersportal sivustolta, ja toivon, että ne pitävät paikkaansa. Kun sinne laittaa hakusanaksi "political science and international relations" niin se listaa noin 840 maisteriohjelmaa ympäri Eurooppaa lukuisissa eri yliopistoissa. Niitä oli yhteensä 85 sivua ja kävin ne kaikki läpi! Yhteensä 13 ohjelmaa taisi löytyä suomalaisista yliopistoista, mutta toistaiseksi vain yksi pääsi mun listalle. Tältä mun listalta löytyy kaikenlaista konflikteista, ihmisoikeuksiin, diplomatiaan ja kehitykseen. 

Noita reilua 800 maisteriohjelmaa selatessa vastaan tuli muutama hauska vaihtoehto. Meinaan kuka lähtee Venäjälle opiskelemaan demokraattista hallintoa (democratic governance)? Toisaalta voisi kyllä olla aika mielenkiintoista tutustua venäläisten demokratiakäsitykseen tarkemmin, koneiston sisältä.. mutta jätän sen suosiolla muille! Toinen hauska juttu oli Euroopan integroitumisen opinnot Ateenassa.. nyt just en ehkä lähtisi Kreikkaan opiskelemaan EU:sta.

Jos sitten saan haettua johonkin yliopistoon, ja onnistun sisäänkin pääsemään, niin valinta tulee olemaan vaikea. Löysin niin monta mielenkiintoista ohjelmaa, että minun voisi tehdä mieli opiskella monta erilaista maisteritutkintoa.

17. marraskuuta 2011

uupps.. rocky road!

Tein muutama viikko sitten sellaisen virheen, että eksyin yksi aamu työmatkalla piipahtamaan Robertsiin hakemaan kahvia loppumatkalle.. Sen lisäksi, että loppulasku oli aika suuri kun pitäisi säästää jokaikinen pennonen, koin uskomattoman yllätyksen. Robertseista saa rocky road cookieseja! Niitä taivaallisen hyviä keksejä, joita vedettiin lähes joka päivä Aberdeenissä yliopiston kahvilassa lounaan päälle kahvin kera. Ne on siis aivan, täysin samoja cookieseja. Erityisesti lopputyöahkeroinnin ja koeviikkojen keskellä viime vuonna päivän ainut lohtu oli kahvihetki kavereiden kanssa tämän keksin kera. Kävin tänäänkin aamulla hakemassa yhden. Tilasin "keksin" ja myyjä tokaisi, "ai, cookien?". Olisi pitänyt kysyä, mitä eroa on keksillä ja cookiella. :)


Ainut ero on hinta. Aberdeenissä tämä keksi taisi maksaa 0,90 puntaa (n. 1,05e) ja Robertsissa se maksaa 2,90e. Mutta sehän ei tietenkään ollut mikään yllätys! Nyt täytyykin jatkossa yrittää suunnitella työmatka niin, ettei tielle osu yhtään Robertsia..

13. marraskuuta 2011

"I can be googled, therefore I am"

Löysin tuon ylläolevan lauseen sattumalta tänään yhdestä valokuvasta facebookista. Se sopi täydellisesti tähän otsikoksi. Nimittäin tietyin väliajoin voi olla ihan hyvä googlata oma nimi tarkistaakseen mitä kaikkea haulla tulee vastaan. Varsinkin jos ei ole nimeltään María López vaan omistaa jonkun vähän erikoisemman tai harvinaisemman nimen.. mikä tarkoittaa, että kaikki googlen kautta löytyvä voidaan yhdistää juuri sinuun.

Satuttiin etsimään tietoa mun nimellä tossa reilu kuukausi sitten ja vastaan tuli esimerkiksi hieman kyseenalainen addressi lähes kolmen vuoden takaa, joka ei välttämättä olisi ainakaan israelilaisten mieleen. Rupesin miettimään, että jospa ne israelilaiset rajavirkailijat vaikka googlaavat maahan saapuvat ihmiset ja päättävät estää mun maahanpääsyn. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt..

Muutama viikko sitten huomasin, että jollain ihmeen oikeudella hostelworld-sivusto kertoo kaikelle kansalle niiden kautta varaamani hostellit ympäri maapallon. Mistä lähtien mulla on ollut niiden sivuilla joku profiili ja minkä perusteella se on automaattisesti auki kaikelle kansalle? -Ei hajuakaan. Tämä hostelleja välittävä sivusto on vaan päättänyt laittaa kaikki varaustiedot julkisiksi. Erikoisinta oli se, että pystyäkseni muuttamaan nuo tiedot yksityisiksi, mun oli pakko ilmoittaa heille mm. syntymäaika ja koko nimi yms. Onkohan taas jäänyt joku pikkuprintti lukematta.. vai viilataanko meitä linssiin?

9. marraskuuta 2011

blogisubstanssia

Sain viime viikolla kivan yllätyksen kun sekä La Vida Locan Sari, että Fríolandian Eveliina antoivat blogilleni "a blog with substance" -tunnustuksen. Ilahduttavaa huomata, että ainakin joidenkin ihmisten mielestä kirjoituksissani on substanssia. Palaute ja kommentit saavat minut aina hyvälle mielelle, sillä niistä huomaa, että jossain päin maailmaa on joku, joka näitä mun juttuja oikeesti lukee.

Yritän nyt kertoa itsestäni 8 satunnaista asiaa..

1) En ole pitkään aikaan (the O.C:n jälkeen) seurannut mitään sarjaa telkkarista. Viime viikkoina olen kuitenkin ruvennut katsomaan How I met your mother'in jaksoja Cuevanasta. Olen tähän asti katsonut eri jaksoja aika randomisti mm. seitsemänneltä ja neljänneltä tuotantokaudelta. Nyt ymmärrän paremmin miksi yksi hyvä kaverini kertoi jo muutama vuosi sitten, että HIMYMn inspiroimana hänen parisuhteessaan keskustellaan monista tärkeistä asioista.

2) Minulla on usein tapana leikitellä kielillä ja esimerkiksi kääntää suomesta ja englannista sanontoja espanjaksi.. tehdään sitä paljon gauchoni (joka ei välttämättä pidä tästä nimityksestä) kanssa. Vähän aikaa sitten sattui aika nolo juttu, kun sanoin espanjaksi "sí, lo sabe por duro" tarkoittaessani, että hän osaa jotain ulkoa. Sain hämmästyneen katseen ja naurut päälle. Koin valaistuksen saadessani tietää, että englannin sanonta ei ole "to know by hard" vaan "to know by heart". Olen viimeiset 15 vuotta elänyt siinä luulossa, että englanniksi osataan jotain kovan kautta, mutta nyt tiedän, että asiat osataankin sydämen kautta.

3) Olen vihdoinkin kahden kuukauden jälkeen ruvennut viihtymään työssäni. Ensimmäisinä viikkoina joka toinen päivä kotiin päästyäni rupesin tutkimaan aarresaaren sivuja ja miettimään muita vaihtoehtoja. Nyt olen onneksi saanut mielenkiintoisia työtehtäviä ja tutustunut paremmin työtovereihini.

4) Minulla on aivan järkyttävän huono itsekuri syömisen suhteen. On lähes mahdotonta, että olisin kokonaisen päivän syömättä yhtään suklaata. Kesäisin on lähes mahdotonta, että olisin päivääkään syömättä jäätelöä. Olen aina syönyt juuri sitä mitä mieli tekee, jos sitä vaan on ollut saatavilla.

5) Näen todella harvoin painajaisia. Ainoat muistikuvani painajaisten näkemisestä ovat lapsuudesta, jolloin näin ehkä kokonaiset kaksi ikävää unta jostain sarjamurhaajasta. Olen aina tykännyt katsella kauhuleffoja ja jännäreitä (enemmän kyllä nuorempana), mikä johtuu varmaan siitä että ne eivät ole ikinä tunkeutuneet yöuniini.

6) Olin toissapäivänä Meksikon kultturiviikon avajaisissa Caisassa. En ole vielä perehtynyt kulttuurivkon ohjelmaan sen tarkemmin, mutta huomasin, että ensi vkonloppuna järjestetään piñata-verstas, jossa opetellaan tekemään piñatoja. Se kuulostaa todella hauskalta! Suosittelen kaikille Caisassa näytteillä olevaa valokuvanäyttelyä "Los Muros Nos Hablan" (=muurit puhuvat meille). Se on ilmainen ja nopeasti nähty, mutta siellä on todella ihania, värikkäitä kuvia koristeellisista ovista ja ikkunoista kahdesta meksikolaisesta kylästä.

7) Olen suunnitellut ensi kevättä ja niin paljon kun pidänkin keväästä, siitä tulee omalla kohdallani varmaan syksy. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pakkaan kimpsut ja kampsut maaliskuussa ja suuntaan kohti hyviä tuulia.

8) Olin eilen perheeni kanssa hohtokeilaamassa ja muistin kuinka hauskaa keilaaminen voikaan olla. Se on vaan aika kallista huvia, mutta pitää silti yrittää päästä keilaamaan vähän useammin kuin kerran parissa vuodessa. Sain parhaat yhteispisteet vajaalta kahdelta kierrokselta, jotka ehdittiin tunnissa pelata. Se oli ehkä syynä keilausinnostukseen!

Annan tämän tunnustuksen eteenpäin kahdelle ihanalle kaverilleni, joiden blogia seuraan tarkkaan. Varsinkin nyt kun he ovat kaukana luotani.

Anna -My life here & there
Laura -My University Life

Tähän loppuun kuva viime viikolta, usvaisesta Helsingistä.


6. marraskuuta 2011

mikä pettymys!

Tiedättekö sen Aleksille ilmestyneen suht uuden kahvilan? Sen, joka ulospäin näyttää oikein söpöltä ja sai minut innostumaan, että kerrankin Helsinkiin on ilmestynyt joku erilainen, ei Roberts, ei Wayne's tai muu ketjukahvila. La Torrefazione. En ole aivan varma, koska tämä kyseinen paikka on pulpahtanut ydinkeskustaan, mutta itse huomasin sen vasta reilu kuukausi sitten. Halusin heti mennä tsekkaamaan millainen paikka on kyseessä. Yritettiin sinne yksi sunnuntai Nicon ollessa Suomessa käymässä, mutta sisään ei mahtunut eikä meillä ollut aikaa jäädä odottelemaan vapaata pöytää, sillä sinä päivänä meitä odotti keskiyön Pariisi. Aina kun kuljen kahvilan ohi, se on täynnä väkeä. 

Tänään se päivä sitten koitti. Suunnattiin kaverin kanssa torreen kahville. Pienen odottelun ja pöydän vaihdon jälkeen saatiin söpö kulmapaikka aivan ikkunan vierestä. Siitä saattoi vilkuilla Aleksin meininkiä sivusilmällä. Olen koko viikon onnistunut säästämään ja vieläpä kuljettanut eväät töihin. Päätin siis tuhlata vähän enemmän ja tilata café mochan. Se maksoi 4,30e. Siis yli neljä euroa! Sellainen pieni kuppi. Eikä kahvi edes ollut erikoisen makuista. Kahvin lisuukkeeksi ei ostettu mitään sillä tarjonta oli aika olematon. Viereisen pöydän salaatti näytti kyllä herkulliselta. Kärpäsen kakan kokoinen macarone-leivos maksoi 2e. Se sai siis jäädä lasivitriiniin. Joku turisti erehtyi kysemään wlanin salasanaa. "I'm sorry, we don't have wifi here" oli myyjän vastaus. Ihmettelin, että miten joku voi tänä päivänä, vuonna 2011, avata kahvilan pääkaupungin keskustaan ja olla tarjoamatta wlania. Kuinka se on mahdollista? Vielä kun kyseessä on Helsinki, Suomen pääkaupunki. Eikö me olla maailmalla tunnettuja tällaisesta edistyksellisyydestä? Suomi -telekommunikaation edelläkävijä. Ratikassakin on ilmainen wlan. 

Sitten joku toinen turisti erehtyi pyytämään santsikuppia. Tavallista kahvia. (Kahvila oli muuten täynnä ulkomaalaisia, suomea kuuli melkein vähemmän kuin muita kieliä yhteensä.) Voi että. Myyjä vähän ihmetteli kun tämä tyttö tuli pyytämään santsikuppia vanha kuppi kädessään. Hänelle annettiin uusi kupillinen ja laskutettiin uudet 2,50e. Eikö ole erikoista?

Mulla meni heti kättelyssä maku koko kahvilasta. Miten huolestuttavaa, että on varaa pitää kuppilaa Aleksilla karseilla ylihinnoilla, pienillä kupeilla, ilman wlania ja ilman halvempia tai ilmaisia santsikuppeja. Ehkä juuri sen takia, että se sijaitsee Aleksilla ja muuhun ei ole varaa. 

Kaiken huippu oli se, että kuuden aikaan kahvila yhtäkkiä hiljeni ja ihmisiä liukui pois pikkuhiljaa, eikä uusia asiakkaita juuri tullut tilalle. Vähän yli kuusi kaveri meni kysymään, joko he olivat sulkemassa. Vastaus oli, että "itseasiassa olemme sulkeneet jo puoli tuntia sitten". WTF? Kello oli 18:10 ja he olivat muka sulkeneet putiikin puoli tuntia aiemmin. Kuka ihme pitää kahvilaa pääkaupungin keskustassa ja sulkee sen sunnuntaina ennen klo kuutta? Ja miksi ihmeessä?

Tuskin palaan Torrefazioneen enää koskaan. Ellen sitten ole todella epätoivoinen. Onneksi seurassa ei sentään ollut mitään valittamista.

Liiottelenko minä vai onko jollain kahvilanpitäjällä surkea käsitys kahvilan pitämisestä?

3. marraskuuta 2011

Oliivipuita, hummusta, aurinkoa ja korkkiruuveja

Tässä vähän kuulumisia mun Israelin reissulta. Pienestä ennakkojännityksestä huolimatta, matka oli oikein onnistunut ja uusien tuttavuuksien kanssa oli mukava olla. Tutut hajut, tuoksut, ilmaukset ja ympäristö toivat rutkasti muistoja mieleen 15 vuoden takaa. Ken, loo, rega rega, ima, toda ja muutama muu yksittäinen sana hepreaa, jotka olivat jo melkein unohtuneet, muistuivat nopeasti mieleen. 

Minun maahanpääsyni sujui lähes ongelmitta. Mitä nyt jouduin vastailemaan joihinkin typeriin kysymyksiin mua puoli metriä lyhyemmälle, nyrpeälle, israelilaiselle naispoliisille hädin tuskin koneestä ulos päästyäni. Mihin meet? Missä yövyt? Mikä on sun poikaystävän nimi? No mitä se sisko tekee? Miten se voi asua Jerusalemissa jos se on töissä Tel Avivissa? Siis miten et muka ole tavannut sun poikaystävän siskoa? yms. muuta mukavaa. Minä en sentään joutunut luettelemaan kaikkien sisarusteni nimiä ja opiskeluja 10 vuoden takaa, selitellä miksi en puhu hepreaa, selitellä miksi ipadini (ei sillä, että minulla sellaista olisi) ei läpäissyt räjähdystarkastusta, antaa matkatavaroitani tutkittavaksi ilman, että olen itse paikalla, olla kuulusteltavana ja rieputeltavana tunnin verran lähtöportilla ja sitten kuulla, että jonkun typeryksen tekemän virheen takia matkasuunnitelmani muuttuu ja pääsen perille vasta 8 h alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Maastalähtöni olikin hieman raskaampi kokemus. Menomatkalla kentälle stressarin shuttle-kuskin ajotaitoja ja jännitin miten nopeasti ehdin tarttua ohjaksiin kun hän nukahtaa rattiin. Samat vanhat kysymykset odottivat kentällä ja muutama typerä lisää, kuten onko noi muka tarpeeksi tavaraa koko reissulle? Ja mitä hittoa se muka sulle kuuluu. PRKL. Lentokenttäkuulutukset olivat siitä erikoisia, että normaalin "pitäkää huolta matkatavaroistanne, älkää jättäkö niitä yksin" lisäksi koko ajan kuului "huomio; aseiden hallussapito on kielletty kaikissa terminaaleissa".

Maahan saavuttuani ihmettelin lentokentän tuloaulan kattoa koristelevia kymmeniä ilmapalloja. 
Muutama sydän on lähtenyt karkuun.


Ensimmäisenä päivänä käveltiin keskellä jerusalemilaisia oliivipuita... 


nautittiin katukuppilan falafeleista, taivaallisesta hummus-tahnasta ja myös auringosta..


..ja tsekattiin myös paikallinen parlamentti, Knesset, joka israelilaisten mukaan löytyy maan pääkaupungista. Asiasta voi olla montaa mieltä!


Tokana päivänä lähdettiin seikkailemaan Jerusalemin vanhaan kaupunkiin.


Löydettiin erikoinen korukokoelma turistikaupasta...


samassa kaupassa oli laaja kipa-valikoima!


Ihailtiin Jerusalemin maisemia ja mm. auringon häikäisemää öljymäkeä..




Heprean lisäksi innoissani muistelin lähes kokonaan unholaan jääneitä arabian kielen alkeita..


Tätä maisemaa en ihastellut. Kuvassa näkyy Jerusalemin jakava muuri, josta olin juuri ennen lähtöä lukenut kirjan. Siitä kirjoitin aiemmin täällä


Asiat ovat hieman muuttuneet sitten 1996. Al-Aqsan moskeijaan (kulta-kupoli kuvassa) ei enää pääse niin vaan vierailemaan..


Myös Itkumuurin alue on entistä kontrolloidumpi. Naiset ja miehet on jaettu omille puolilleen (otin kuvan aidan yli) ja koko alueelle päästäkseen täytyy mennä turvatarkastuksen ja metallinpaljastimien läpi. Oltiin paikalla perjantai-iltana juuri shabbatin alkaessa ja joku kehtasi tulla valittamaan kuvien ottamisesta.. enkä silloin edes kuvannut itse muuria vaan ihan muita juttuja.


Näitä en vaan voinut olla ihmettelemättä. Mutta, kukin tyylillään.


Tässä vähän vanhan kaupungin basaaria, jossa tingittiin oikein urakalla..


sieltä löytyi taas joku yli-innokas myyjä, joka totesi mulle (suomeksi!) "ei oo rahaa, ei oo mahaa". Yritin sitten uskotella hänelle, että "nimenomaan, ei oo rahaa" ja tinkiä hintaa vielä alemmas.


Söin matkan aikana pitaleipää, falafeleja, hummusta, tahinia ja kaikkea hyvää niin paljon, että vatsa repeää. Välillä herkuteltiin myös empanadoilla ja alfajoreilla. Nam. Nam. Maahan on kaikesta hummusista huolimatta erittäin vaikea suhtautua. Siellä on paljon niin erikoisia juttuja, joita on mahdoton ymmärtää. Suomeen palattuani sain kuulla, että vkonlopun aikana maassa oli ollut väkivaltaisimpia yhteenottoja moniin kuukausiin. Eipä paikan päällä (Jerusalemissa) huomannut mitään. Muutama laukaus kuului parina päivänä, mutta epäiltiin niitä hääriennoiksi. Sen pituinen se.