Italian rannikolta: Porto Venere

En voi väittää, etteikö nämä hyiset ja pimeät marraskuun päivät olisi vieneet mielen jonnekin aurinkoisempaan ja lämpimämpään paikkaan. Kuten esimerkiksi Italiaan. Kylläpä mieltä lämmittää kummasti katsella toukokuisen reissun aurinkoisia kuvia. Vaikka en toisaalta nyt kauheasti kaukokaipuile, en voi väittää ettenkö toivoisi pikkasen enemmän aurinkoa ja vähemmän viimaa tähän marraskuun synkkyyteen. Tai edes lämpöä tuovaa valkoista hankea.

Yöpyessämme Cinque Terren kulmilla La Speziassa yhdessä suloisessa B & B:ssä toukokuussa, suositteli italialainen omistajaperhe meille reissua muihinkin lähikyliin. Suuret matkailijalaumat kai suuntaavat lähinnä niihin rannikon viiteen kuiluisampaan kylään, mutta kyllä me aurinkoisena toukokuun sunnuntaina törmättiin Porto Veneressä muutamaan samaan naamaan, jotka oli edellispäivänä näkynyt Cinque Terren kylissä. Tässä vähän tunnelmaa keskiaikaisesta kalastajakylästä, Porto Venerestä. 

Alueen rannikon kylille tyypillisesti, Porto Venerestä löytyi värikkäitä taloja, rantamaisemia, söpöjä kuppiloita ja kukkaistutuksia. Kaupungista löytyi myös Doria Linna, josta pääsee ihailemaan maisemia merelle. Linna on rakennettu jo 1100-luvulla, joten ikää siltä löytyy. Muureilta oli ihan kiva käydä katselemassa kylälle ja merelle, vaikkei sieltä muita linnamaisia piirteitä löytynytkään.

Myös Porto Venere on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista.

Vietimme Porto Veneressä muutaman tunnin, aurinkoisena toukokuun sunnuntaina. Harmi vain, uikkarit oli jääneet majapaikkaan, asteet nousikin ihan hellelukemille ja paikallisia vapaapäivän viettäjiä riittä joka paikassa. Parkkipaikat oli täynnä ja parkkimaksut sen kuin kallistuivat mitä alemmas mäkeä ajoi kylän satamaan. Kylään pääsee muuten myös veneteitse, Cinque Terren kylistä ainakin Monterossosta ja Vernazzasta kulkee meriyhteys Porto Venereen.

Porto Venerestä matka jatkui toiseen rannikkokaupunkiin, Lericiin. Siitä joskus toiste.

Lucca - Tornien kaupunki

Toukokuun Italian reissulta muurien ympäröimä Lucca jäi meille erityisesti mieleen muun muassa lukuisten torniensa ansiosta. Kaupunkia ympäröivän muurin päältä keskustaa ihastellessa horisontissa näkyi joka puolella erinäköisiä torneja. Yksi niistä herätti kuitenkin enemmän huomiota, nimittäin sen katolla kasvoi puita. Torre Guinigi on yksi kaupungin merkittävimmistä torneista ja tunnettu nimenomaan yläkerrassa kasvavan puutarhansa takia. Ilmeisesti Torre Guinigi on yksi harvoista jäljellä olevista torneista koko kaupungissa, joka oli ennen kuuluisa sieltä löytyvien 250 torninsa vuoksi. Niitä on siis joskus ollut vieläkin enemmän!

Puiden täytteisestä tornista oli muuten upeat näkymät koko kaupungin ylle. Ja Lucca oli erittäin symppis paikka!

Italia - Luccan nähtävyyksiä

Yleisen samoilun ja fiilistelyn sekä muurilla kävelyn lisäksi käytiin myös tsekkaamassa muutama Luccan turistinähtävyys. Hieman vahingossa päädyttiin ensin yllä olevassa kuvassa näkyvään Palazzo Pfanner -nimiseen paikkaan, joka löytyy muurien sisäpuolelta (kuva otettu muurilta). Palazzo Pfanner on 1600-luvulla rakennettu palatsi, joka kuului alunperin Moriconi-nimiselle aatelisperheelle. Myöhemmin ilmeisesti perhe meni konkurssiin ja joutui luopumaan kotipalatsistaan. Vasta 1800-luvun puolella maille päätyi Pfannerin perhe, joka perusti panimon palatsin tiloihin.

Palatsin sisätiloissa vain muutama huone oli yleisölle avoinna. Vitriineissä oli näytteillä muun muassa yhden Pfannerin perheeseen kuuluneen ja Luccan kaupunginjohtajanakin toimineen lääkärin vanhoja työvälineitä. Vaikka seinämaalaukset oli hulppeita, palatsin puutarha teki meihin kuitenkin paljon suuremman vaikutuksen ja vietettiinkin siellä ruusujen keskellä aika pitkä lepotauko ennen kaupungilla samoilun jatkamista.

Ruusujen seasta löytyi useita kreikkalaisia jumalia patsaiden muodossa. Lonely Planet kertoo, että 1996 kuvatun Nicole Kidmanin tähdittämän Naisen muotokuva-leffan osia olisi myös kuvattu Pfanner Palatsissa.

Italia - Muurien ympäröimä Lucca

Palataan taas hetkeksi meidän toukokuisen Italian roadtripin maisemiin. Yksi yllättävämpi pysähdys matkan varrella tehtiin ihan Pisan liepeillä olevaan Luccan kaupunkiin. En ollut aiemmin edes kuullut kyseisestä paikasta, mutta onneksi yksi Nicon Italiassa asunut kaveri suositteli pysähtymään siellä kuullessaan meidän lomasuunnitelmista. 

Lucca on siitä mielenkiintoinen kaupunki, että koko sen vanhaa kaupunkia ympyröi suuri muuri. Renesanssin aikana rakennettu suojamuuri on vielä pystyssä, entisellään säilynyt ja muodostaa tänä päivänä suloisen kävelykadun, joka tarjoaa hyvät ulkoilumahdollisuudet sekä kivat näkymät kaupunkiin ja sen ympäristöön. Kaupungin ympäri kävelee muuria pitkin noin tunnissa.

Me vietettiin Luccassa yhteensä puolitoista päivää ja se oli meidän mielestä ihan tarpeeksi. Vanha kaupunki on kuitenkin aika pieni, joten sen ehtii hyvin nähdä jo yhdessä päivässä. Turistien täyteläisen Pisan jälkeen Lucca oli todella virkistävä välietappi ennen Firenzeen saapumista. Luccassa sai kuitenkin tallustaa aika rauhassa, eikä ihmismäärä ruvennut häiritsemään. Kaiken kruunasi meidän mahdottoman söpö majapaikka - siitä ehkä lisää ensi kerralla. Kannatti siis pysähtyä Luccassa!

Romeon ja Julian Verona

Gardajärven rannalta suuntasimme suoraan Veronaan. Pikkuteitä pitkin kulkiessa ohitettiin muutama kylä matkan varrella ja ihailtiin kauniita maalaismaisemia. Meillähän ei tällä roadtripillä ollut navigaattoria ollenkaan, koska auton kahdeksan päivän vuokrahinta olisi siinä tapauksessa tuplaantunut. Mentiin siis vähän näppituntumalla, tiekylttejä seuraillen sekä ipadin kartoista jotain tutkien. Ipadin kartta-appissä ei kuitenkaan gps toiminut, joten se ei ollut niin yksinkertaista. Vasta koko viikon viimeisenä ajopäivänä tajuttiin kokeilla mun iphonea, jolle sai ladattua ilmaisen, loistavasti toimivan navigaatiopalvelun.

Tässä ajellaan jossain Veronan ja La Spezian välimaastossa.

Meidän Gardan majapaikasta, Paista, ajoi noin tunnin Veronaan, joten oltiin kaupungissa hyvissä ajoin. Tarkoitus oli samoilla ympäri Veronaa niin kauan kun siltä tuntuu ja ajaa sitten illaksi La Spezian lähellä seuraavaan majapaikkaan. Alun perin tarkoitus ei suinkaan ollut varata majoituksia etukäteen, jotta voitaisiin jättää suunnitelmia auki fiiliksen varaan. Päätettiin kuitenkin onneksi ruveta varailemaan viikonlopun majoituksia viikko ennen matkalle lähtöä. Siinä vaiheessa tajuttiin, että hyvät ja halvat yöpaikat on kiven alla ja molempien mielenrauhan säästämiseksi päätettiin varata kaikki hotellit koko matkan varrelta etukäteen. Eipä ainakaan tarvinnut kuluttaa varsinaista loma-aikaa hotelliarvioita lukien.

Kun sitten oltiin ajeltu jo jonkun aikaa esikaupunkialueella ja maiseman perusteella näytti kovasti siltä, että oltaisiin lähestymässä kaupungin keskustaa, päätettiin jättää auto parkkiin puiston laidalle. Kylteistä päätellen ei oltu ihan varmoja oliko kyseessä kenties sakkopaikka, mutta päätettiin kokeilla onneamme koska vierestä löytyi useita muita autoja. Eikä meidän vuokra-autosta onneksi huomannut, että se oli nimenomaan turistien ajama vuokra-auto. Lähdettiin päättöminä kulkemaan jonnekin suuntaan, kysyttiin varmuuden vuoksi yhdestä kaupasta vielä, kuinka löytää keskustaan ja tajuttiin, että oltiin aivan oikeassa paikassa. Ihan Veronan keskustassa, pari korttelia Adige-joelta. 

Kaupungissa oli ihanan rauhallista, kun muita turisteja rupesi näkymään liikaa, yritettiin suunnata vastakkaiseen suuntaan ja etsiä kulman takaa mahdollista kahvittelupaikkaa. Löydettiinkin lopulta söpö kulmakuppala, jossa oltiin ainoat asiakkaat. Kahvilan pöydät oli rakennettu suurista puutynnyreistä, joissa oli päällyslasin alla kahvipapuja.

Tutkittiin katuja ja porttikonkeja, käveltiin pitkin joen vartta ja haisteltiin Veronaa, kunnes saavuttiin Romeon ja Julian tarinasta tutun Julian talolle, italiaksi La casa di Giulietta. Siellä olikin sitten vähän erilainen meno ja meininki, hyvä kun pystyi ihmismassassa askeleen eteenpäin ottamaan.

Ilmeisesti Julian talon uskottiin todella sijainneen tällä paikalla, Via Cappello -kadulla, 1200-luvulla rakennetun Cappello nimisen perheen talossa. Cappello ja Julian sukunimi Capuleti muistittivat kovasti toisiaan, minkä vuoksi 1905 talosta tehtiin museo ja suosittu turistinähtävyys. Parveke rakenettiin vasta 1930-luvun lopulla. Sisäpihalta löytyy Julian patsas, jonka oikeaa rintaa koskettavalle suotuu onnea elämässä ja rakkaudessa. Rakkauslukkoja löytyy tuhansia, toivottavasti portille ei käy samoin kun taannoin Pariisin rakkaussillalle. Minulle ei selvinnyt minkä takia muutama seinä oli täynnä jauhettuja purukumeja, oikein romanttista! Eriväriset lemmenlukot olivat silti aikamoinen näky, sekä sisäpihalle vievän tunnelin seinät koristelevat rakkaudentunnustukset. 

Julian talo on kaikkein suosituin nähtävyys Veronassa, museoon olisi päässyt pääsymaksun maksaja sisään. Parveke täyttyi lemmenkuvia ottavista pariskunnista. Me jätettiin nämä jutut tällä kertaa välistä ja jatkettiin matkaa muille kaduille. Tuli vastaan mielenkiintoinen t-paita, josta otettiin kuva, mutta jätin kauppaan. En ihan ymmärtänyt tekstin logiikkaa, aukeeko muille?

Veronan amfiteatteri näytti ainakin ulkoapäin tosi upealta.

Muutaman tunnin kävelyn jälkeen me päätettiin suunnata ruokakaupan kautta takaisin autolle tsekkaamaan tilannetta. Löydettiin onneksi takaisin perille, auto oli vielä paikalla, eikä sakkolappua näkynyt missään. Nautittiin voileivät puistossa ja lähdettiin jatkamaan matkaa.

Matka jatkui edelleen etelään rannikon suuntaan, Cinque Terren kupeessa sijaitsevaan La Speziaan.