7. heinäkuuta 2010

täydellinen kesäpäivä

Sunnuntai oli loistava esimerkki täydellisestä kesäpäivästä.
Päivän suunnitelmaan kuului piknik Suomenlinnassa kavereiden kanssa. Kaikki ei kuitenkaan aina mene ihan putkeen. Heti kättelyssä onnistuin taas kerran katsomaan bussien aikataulut väärin. Olin taas myöhässä, mutta onneksi muut löysivät (ja tunnistivatkin) toisensa, joten kauppareissut oli hoidettu kun vihdoin pääsin keskustaan. Kauppatorille päästyämme meitä odottikin satojen metrien jono. Siis mitä? Joku muukin oli päättänyt viettää lämpöistä kesäpäivää Suomenlinnassa.
Plan B ja matka jatkui Kaivariin.


(Un)fortunately Kaivarin nurmet on täynnä valkohanhen kakkaa ja ehkä sen takia koko puisto oli autio. Nurmipläntti ilman hanhen kakkaa on mahdoton yhtälö, joten niinpä viltit levitettiin kakkojen päälle, mutta ei se menoa haitannut. Suut pistettiin makeaksi ja vatsat ahdettiin täyteen mm. mansikoiden, patongin, brien, kuoharin, keksien, kinkkupiiraan ja herneiden voimin. Vietettiin Kaivarissa kaikin puolin mukava sunnuntai-piknik vaikka viime hetkillä sain yhdet hanhen kakat selkään. Good luck, they say.

Kun rupes auringossa istuminen liikaa kuumottamaan, päätettiin lähteä uimaan. Haettiin pari kaveria lisää kun muutama oli jo ehtinyt lähtemään ja huristeltiin Kuusijärvelle uimaan. Tarkoituksena oli mennä landelle, rauhalliselle sunnuntai-iltauinnille. Perille päästyämme heräsimme aivan toisenlaiseen todellisuuteen.


Tienvieressä oli Jeesus-bussi ja kilometreittäin autoja parkkeerattu. Muutama muukin oli siis päättänyt lähteä Kuusijärvelle uimaan. Päästiin kuitenkin pulahtamaan lämpimään järviveteen ja sen jälkeen olo olikin sopivan raikas (ja hiekkainen).

Vesi-bicciä.

Kerrankin oli vapaa sunnuntai ja aikaa extempore-suunnitelmille ja niiden toteutuksille hyvässä seurassa!

1 kommentti:

  1. Kateeks käy! Ota muuten bikinit mukaan ku tuutte Tammisaaareen! :)

    VastaaPoista