19. tammikuuta 2014

Elossa ollaan

Niin se on kuukausi vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Pahoittelut siitä. Elossa kuitenkin ollaan edelleen. Viimeiseen kuukauteen on mahtunut paljon kaikenlaista. Ensin sukuloimista ja perheaikaa Suomessa ja sitten Argentiinassa. Täällä etelässä ollaan edelleen, vielä vajaat kahdeksan päivää. Jokainen ylimääräinen hetki läppärin ja netin ääressä on kulunut töitä tehdessä. Ihan täysin lomalla en siis ole ollut. 


Tuntuu jotenkin siltä, että joka kerta kun palaan Argentiinaan, käyn läpi erilaisia fiiliksiä ja pää täyttyy sekavista ajatuksista. Vielä muutama kuukausi sitten mietin, että ehkä joku päivä voisin muuttaa tänne uudestaan asumaan ja haikailin Buenos Airesissa asuttujen kuukausien perään. Ensimmäiset päivät maassa elin kuitenkin kai pienimuotoista kulttuurishokkia. Kaikkihan oli jo ennestään tuttua, tultiin saman tien tänne Nicon perheen luo, mutta silti todellisuus löi pikkasen vasten kasvoja. Ei tarvinnut kuin käydä naapurissa ruokakaupassa kun jo totesin, ettei varmana olla tänne muuttamassa. Ensimmäinen viikko meni ihan ihmeolotilassa kaiken väen keskellä ja kissanristiäisissä. Olin jotenkin hieman maassa ja kriittinen kaiken suhteen. Onneksi se kuitenkin meni ohi ja saavutin jonkinlaisen tasapainon tämän kaiken tunnehärdellin keskellä. Nyt on ihan hyvä olla näin, viettää aikaa täällä ja nauttia kaikesta, samalla kun tietää, että paluu Eurooppaan on varma.


Ollaan ylikulutettu lihaa, makkaraa ja jäätelöä. Paahduttu kuumuudessa yötä päivää ja kalistu kylmyydessä. Bahía Blanca on siitä erikoinen kaupunki, että täällä saattaa illalla olla +15 astetta ja päivällä +35. Tuulellakaan ei ole rajoja. Muutama päivä hytistiin teltassa rannikolla. Atlantti on muuten jääkylmä, pelkkä jalkojen vilvoittelu on ihan tarpeeksi. Pakotin kuitenkin itseni kerran ihan kaulaa myöten hytisemään jääkylmään meriveteen. Olihan se pakko. Viime päivinä ollaan hikoiltu auringossa, lämpömittari on näyttänyt parhaimmillaan +43 ja "real feel" on noussut jopa +50 asteeseen. Onneksi pihalta löytyy uima-allas, vaikka muutama yö on ollut hieman tuskainen nukkua kuumassa. 


Viikonloppu vietetään vielä täällä perheen parissa ja sitten suunnataan viimeisiksi päiviksi Buenos Airesiin lisää perhettä ja kavereita tapaamaan ennen Barcelonaan paluuta. Enköhän palaa pian kirjoittelemaan lisää ja ehkä vielä muistelemaan edellisvuotta perinteiden mukaan.

12 kommenttia:

  1. Hah on se vaan hullua että toi kulttuurishokki voi tulla niin monen reissun jälkeen, mulla oli ihan ihan sama juttu Chilessä! Lattareissa on siistiä, mutta ei ei, Eurooppa on koti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jotenkin niin erikoista.. tuntuu, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, niin sitä vähemmän kestää mitään ylimääräistä härdelliä ja sekasotkua, mikä ehkä joskus viehätti enemmänkin :) Nyt muistankin sun Chile-fiiliksiä.. hyvä, etten ole ainoa.

      Poista
  2. Upeita kuvia ja mielenkiintoisia aatoksia sulla. Oon kyllä ite todennu saman, että on kiva käydä Etelä-Amerikassa mut ei se vaan oo ainakaan mulle enää mikään haave, vaikka sitä joskus nuorempana elättelin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kea! Ihan totta.. sitä on ehkä tullut liian mukavuudenhaluiseksi kun vuosia on tullut lisää plakkariin :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja kiva nähdä täällä taas postaus.Olin aina kulttuurishokissa kun tulin pois tai palasin Venezuelaan,joten voin ymmärtää.Mutta kuitenkin latinomaissa on sitä jotain,jota jäin kaipaamaan.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael. Kiva kuulla, etten ole ainoa.. vaikka oon ollut Argentiinassa useita kertoja, niin kulttuurishokit on ruvenneet vaikuttamaan vasta ihan viimisillä kerroilla. Kai se jotenkin ikään liittyy :) on täällä paljon hyviäkin juttuja, mitä ottaisin mukaan, mutta en kai enää muuttaisi asumaan.

      Poista
  4. Ihana toi kuva susta jossa istut tuolissa ja dataat :D Facetimellaan kun palaatte takaisin Eurooppaan ja paremmalle aikavyöhykkeelle! Nautinnollista loppulomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehehe.. yritin tehdä töitä, ilman nettiä ja hiekkapölyn keskellä :D Kiitos, ilmottelen sitten kun ollaan takas ja oon koneen äärellä :)

      Poista
  5. Hei, oon huomenna Capitalissa ja ilmeisesti Irina myös. Ehtisköhän siinä treffata? Ota ihmeessä yhteyttä Irinaan sen tiimoilta, sen kanssa ollaan joka tapauksessa näkemässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, tuun vasta tiistaina aamulla capitaliin.. ootko sit jo takas la Platassa?

      Poista
    2. Meen vaan päiväretkelle hoitamaan asioita. Koitetaan saada joku toinen ajankohta toimimaan! :)

      Poista
  6. Hahah, kunnon chorifest ollut teillä! En yhtään ihmettele, jos viimeistään ruokakaupassa tulee kulttuurishokki, koska muhun iski se viime viikollakin Cotossa ja kolme vuotta on kulunut. Teki mieli heittää raikuvat hyvästit tavaroiden puutteelle, niiden ryöstöhinnoille (pesoissa, joissa se palkkakin tulee, ei dollarivertauksia kiitos), jonotukselle, vaihtorahan kerjuulle ja mala ondalle! :D

    Minusta Argentiina on tosi nuorekas, joten mukavuudenhalun ja mahdollisesti perhekoon kasvaessa vaikuttaa luonnolliselta, että tunteet ja mieli muuttuu ja kaipaa erilaisia asioita. Asioihin turtuu, joten ehkä mullekin tulis noita skitsokohtauksia vielä enemmän, jos vierailisin/asuisin muualla hetken. Yks vaihtoehto paluulle vois olla rento eläkeikä, etenkin jos eläkkeet virtais euroina ;)

    VastaaPoista